Vuosi 2014 kuvina

Hyvää alkanutta vuotta 2015!

Mutta koska meitsi käy aina vähän hitaalla, vilkaistaan kuitenkin vielä tänään hetki menneeseen, vuoteen 2014. Voi mikä vuosi. Voi mikä vuosi.

Voi mikä vuosi.

Okei siis huokailusta asiaan. Asiaan! Vuosi 2014 lähti käyntiin aika tuskaisissa merkeissä: jo tammikuussa supisti supisti supisti – ja aivan liian aikaisin, raskausviikkoja oli mittarissa vasta 25. 

Mutta raskausviikko viikolta sitä sinniteltiin eteenpäin – homma otti suunnan kohti parempaa, kun tammikuun puolivälissä löydettiin meille nanny, joka auttoi nostelussa ja naperoleikittämisessä.

Syövereitäkin hieman koluttiin, myös vaunuosastolla, kun jouduttiin sarjahuijarin uhreiksi ja menetettiin tuplavaunurahamme tälle huijarille. Myöhemmin kokemus muuttui kuitenkin iloksi, kun sekä Lastentarvike että Bumbleriden maahantuoja tarjosivat puutaloon vaunujaan. Tupla-Vikingit päätyivät meille ja Bumbleridet arvontaan lukijoille. Olenkohan varmasti muistanut kiittää tarpeeksi – kiitos! Tuo oli ihan valtavan hieno käänne, vau.

Helmikuussa paksuunnuttiin edelleen. Pyöreät 30 viikkoa meni rikki ja pieni optimismikin pilkahdella, vaikka välillä kävinkin makoilemassa Naistenklinikan ja Kättärin käyrillä.

Tirppaa alettiin valmentaa mahdolliseen ambulanssikohtaamiseen leikillä, joka on muuten meillä täysi hitti edelleen:

Maaliskuussa oli…  …no vieläkin paksummat olot. Vauva oli koko ajan ihan-koska-vaan-tuloillaan, kuukauden alussa (rv 33) sain Kättärillä kankkuuni kortisoniruiskeen, jolla vahvistettiin vauvan keuhkoja mahdollisen keskosuuden varalta. Määräys tuli täyslepoon (onneksi kotona eikä osastolla!), eli seuraavat kolme viikkoa elämä oli sitten pelkkää tätä:

Vessassa sain käydä, ja that’s it. Ruokakin tarjoiltiin sänkyyn. Uhhuh.

Maaliskuun lopussa tuli varovainen liikkumisvapaus, ja lapsivedet lorahtivat (tuttuun tapaan) kylppärin lattiaan Silvan 2-vuotissyntymäpäivän aattona 4. huhtikuuta 2014. Ja saman päivän iltana jo:

Hmm olinkohan vähän pimeä – tasan viikon päästä Seelan syntymästä lyllersin blogigaalaan. Mitämäoikeinajattelin. No, kivaahan siellä oli hätäripistäytyä ja mahtavaa oli saada Reader’s Choicen kolmas sija – mut oikeesti, viikko synnytyksestä. Ja koko alkuvuoden kotonakykkimisen ja sängyssämakaamisen jälkeen. Olikohan ihme, että olo oli kuin ulkoavaruusoliolla enkä oikein osannut sanoa mitään järkevää kenellekään…?

Nooh, tulipahan käytyä.

Sen jälkeen linnoittauduttiinkin sitten tehokkaasti kotiin vauvahuuruihin kylpemään. Ja katselemaan tälllaista tuhisijaa:

Toisaalta Joelin isyysloma mahdollisti minulle ja tirpalle pitkästä aikaa vähän kahdenkeskeistä aikaa – sillä aikaa, kun isi hoisi tuota tuhisijaa. Mutta nämä kahdenkeskeishetket olivat tärkeitä ja uskon lujasti, että niillä luotiin osaltaan hyvää pohjaa puutaloperheen nykyiselle, toimivalle perhedynamiikalle.

Toukokuun puolivälissä suuhuni asennettiin telaketjut:

…ja tirppahiiri valloitti yleisön (äidin objektiivinen arvio) tanssikoulun kevätjuhlanäytöksen lavalla:

Kesäkuun puolella tehtiin pieniä läpimurtoja suuritarpeisen vauvelin kanssa. Tutti saatiin vihdoinkin suuhun, ja kerran äiti taisi juoda aamukahvinsakin lämpimänä, kun vauva:

Täysin korvaamattomia olivat myös ämmin apuuntuloviikot:

Loppukuusta puutalossa vietettiin ihania juhlia – oh silmäkulma kostuu vieläkin noita kuvia katsellessa. Silvan 2-vuotissynttäreitä siis vietettiin parin kuukauden viiveellä, nooh kerrankos sitä vähän myöhässä juhlitaan:

Voi ja heinäkuu, oh se onnen aika. Joelin kesäloman ajan oltiin yhtä onnellista, tasapainoista puutaloperhettä. Ja nää sisarukset <3 <3 <3

Oijoijoi miten olikaan niin ihana, täydellinen, rakkaudentäyteinen lapsuuden kesä:

…kunnes elokuun arki löi (Joelin töihinpaluun myötä) avokämmenellä kasvoille.

Nooh, on siellä näköjään hauskojakin hetkiä ollut – kuten se, kun tirppa oppi leikkimään piilosta:

…ja ainahan meillä oli sunnuntaiaamut <3

Syyskuussa oltiin aika väsynyttä porukkaa. Viikonloppuisin kuitenkin yritettiin skarpata ja käydä perhekokoonpanolla jossain kodin ulkopuolella – vaikkapa sitten kirkkoja ihmettelemässä tai luonnontieteellisessä museossa.

Syyskuussa alettiin myös metsästää Seelalle omaa päikkärirytmiä – ja marraskuun alkupuolella vihdoinkin alettiin päästä jonkinlaiseen tulokseen. Päiväitkujen määrä väheni rytmin myötä mukavasti; öistä en sano mitään. Uhhuh.

Marraskuu oli pitkä ja raskas. Ilonpilkahduksina kuitenkin mm. extempore-henkinen tanssahtelu miljoonalle katsojalle telkkarissa (OMG)…

…ja hei vähän lumistelemaankin päästiin (kaikkien flunssien välissä tyyliin yhtenä päivänä):

Joulukuu – voih mikä ikuinen marraskuu. Joelin vapaan odottaminen oli pidempi kuin ehkä mikään ikinä. Voisin sanoa, että kuukausi kului täysin syövereissä; mutta hei blogiarkiston selaaminen paljastaa taas kivojakin juttuja. Kuten tanssikoulun joulujuhla, Titi-nallen konsertti ja jopa sirkustreffit ihan kaksistaan Joelin kanssa. Enimmäkseen kuitenkin tuijotin kelloa ja itkuhälyytintä (ja seinää) ja odotin tätä hetkeä.

Ja tulihan se! Sitten oli nääääääin kivaa:

Kuten eilen sanoin, vuosi 2014 on ollut ”vautsi huh huh”, mutta painottuen sanoille HUH HUH. Mutta vaikka vuosi on ollut raskas, on sen aikana tapahtunut Jotain Hyvin Tärkeää: puutaloon saatiin neljäs perheenjäsen, meidän kaikkien rakas <3

Päiviä vaihtaisin pois. Mutta en tätä elämää.

*******

Kiitos kaikille tänäkin vuonna puutalon menossa mukana olleille!

Paljon paljon rakkautta teille kaikille, olette tärkeitä!

PUS!

 

You Might Also Like

  • Morgaise (Ei varmistettu)
    1.1.2015 at 20:20

    &lt;3 Tai tuo on liian pieni. *kuvittele tähän uudenmaanläänin kokoinen sydän*
    Asiasta kukkaruukkuun, vihjaapas Joelille, että lisää banneriin Tikrun kuvan.