Testissä: ulkoistettu arkiruokalista (sisältää alekoodin!)


Yhteistyössä: Sannan ruokakassi

Kuten varmasti olette huomanneet, erilaiset arjenhelpottamismeinigit ovat erittäin tervetulleita tähän taloon – niinpä suhtaudun niiden testaamiseen aina hyvinkin positiivisesti. Kotiinkuljetuksella meillä on tilattu ruokaa kotiin useinkin, ja nyt tänä syksynä olen bongannut sekä katukuvasta että somesta paljon Sannan ruokakassin mainoksia; tässä palvelussa kotiovelle siis toimitetaan useamman päivän valmis ruokalista, reseptit ja ruokiin tarvittavat ainekset.

esite

Selvää vaihtelua arkeen ja peruspöperöihin siis – testiin!

…ja pakko siis tähän lisätä (pusi pusi Joel!), että mähän siis tietysti rakastan niitä Joelin tekemiä peruspöperöitä. Mutta silti joskus on kiva kokeilla jotain ihan muuta.

kassit-riemu

Ostoskassien purkaminen on aina ollut Seelan lempparihommia.

Kassi saapui meidän kotiovellemme maanantai-iltana, ja meidän kassimme (mallia ”pikakassi”) sisälsi ainekset kolmeen päivälliseen neljälle hengelle:

ainekset

Ainekset näyttivät heti ensisilmäyksellä hyviltä. Oli sesonkikasviksia, kotimaista, luomua…

Viime viikon tiistai-keskiviikko-torstain päivällisruokalistamme näytti siis tältä:

ruokalista

Näistä ensimmäiseen ja viimeiseen reseptiin Joel teki minulle kasvisvariaatiot: karitsanlihapihvin sijaan minulle tuli paistettua jalotofua, ja juustopaneroidun kananpojan sijaan minä sain paneroitua kesäkurpitsaa. Ihan helposti siis sujui, vaikka olikin yksi vege talossa.

”Saanko maustaa nää mieleisikseni ja sooloilla?”, kysyi Joel ensimmäiseksi.

Minä olin vähän tylsimys ja sanoin, että tällä eka kerralla älä sooloile. Että kokeillaan huvikseen ihan just tasan reseptin mukaan ensin. Ja sit jatkossa, jos/kun näitä vielä tilaillaan, niin sooloillaan sitten, jos mieli tekee. Mutta ensikokeilulla meillä siis maisteltiin resepteistä ihan ”pilkuntarkat” versiot.

parsakaali

Heh lapset muuten suhtautuivat tähän ruokakassikokeiluun kuin suureen seikkailuun – nytpä ei päätetäkään ruokaa itse (lihapullia!), vaan joku Sanna on päättänyt, mitä meillä tänään syödään. Meininki oli yllättävän ennakkoluuloton:

ruoka-jee

Ruoanlaitossa meni Joelilla suunnilleen saman verran kuin tavallisesti: puolisen tuntia. Kolmannen illan pasta-annoksissa kuitenkin oli yllättävän paljon työvaiheita meidän talon normaalikokkailuihin verrattuna – lopputulos silti palkitsi:

pasta

Ultimate-erityismaininta kuitenkin porkkanakeittopäivän papulevitteelle: se oli ihan järjettömän hyvää. Siis ihan-ihan-ihan pos-ket-to-man hyvää. Sellaista, että joka ikisen suupalan jälkeen pitää hokea ääneen, että ”mä en kestä miten hyvää”. Lapsille se oli liian vahvaa (Seelan sanoin ”makuista”), mutta just mun suuhun… ….NAM!

Tätä tehdään sataprosenttisen varmasti toistekin. Usein. Paljon. Heti. Kiitos.

nakkarin-paalla

Kaikki meni kertaistumalta näkkärin kanssa.

Kaikki ruoat olivat hyvää ja helppoa, koko perheelle maistuvaa arkiruokaa – mutta pienellä… …haha, nyt olisin varmaan tosi ruokablogiuskottava jos käyttäisin tähän sanontaa ”pienellä twistillä”. No hei elämä risaseks, aion sanoa sen: pienellä twistillä! Esimerkiksi karitsanlihapihvien kaverina oli tavis-perunamuusin sijaan kukkakaali-parsakaalimuusi – hmmm jota kyllä itse asiassa kutsuimme ruoanmaistumisteknisistä syistä ”vihreäksi perunamuusiksi” lapsille. Maistui!

Kaikki ruoat jättivät myös tosi keveän olon. Minulla on ehkä vähän taipumuksena iltaisin syödä itseni kasvispöperöillä sellaiseen siunattuun puolitajuttomuus-uhh-ähkyyyn. Nytkin oli maha täynnä, mutta ei mitään totaaliöverioloja.

pihvi-annos

Olikohan muuten sattumaa vai täydelliseksi hiottua reseptiikkaa: annoskoot nimittäin olivat meille täydellisiä. Meidän ”neljän hengen pikakassin” päivällisiä oli syömässä kolme aikuista ja kaksi lasta, ja ruokien määrät olivat tälle porukalle just eikä melkein. Yksi pihvi ja vähän pastaa taisi jäädä seuraaville päiville, mutta muuten kattilat syötiin täsmällisesti tyhjiksi. Aineksistakaan ei jäänyt ruokahävikkiä; ainekset oli mitoitettu juuri ruokiin sopiviksi.

Kiinnostaako testata?

Meille itsellemme testi toi kivaa vaihtelua arkiruokapöytään – kerrankin ei tarvinnut pariin päivään käydä sitä  ”no mitäs me tänään syödään” -keskustelua (lue: ”mitä kaapista löytyy”– ja ”mitä tarvitaan kaupasta” -keskusteluja). Ja ruoat olivat siis kaikki vaihtelevia ja hyviä; aiotaan kokeilla toistekin!

Jos testaaminen kiinnostaa teistä muitakin, tässäpä alekoodi käyttöönne:
Alennuskoodilla PUUTALOBABY2016 nimittäin saa kaikista näistä ruokakassitilauksista 8 euron alennuksen.

Jos Sannan ruokakassin sivulle menee tämän postauksen linkkien kautta, alekoodi tulee sinne jo automaattisesti käyttöön. Mutta voi tietysti mennä myös suoralla nettiosoitteella ja syöttää koodin käsin. Palvelu toimii tällä hetkellä pääkaupunkiseudulla ja lähialueilla (esim. Tuusula ja Nurmijärvi ovat mukana), ja myöhemmin palvelu on laajentamassa myös Turun ja Tampereen seuduille. Sannan ruokakassin sivulta voi tarkistaa, toimitetaanko palvelua omalle postinumeroalueelle.

Kasseja on siis tarjolla perhekasseja (3 tai 5 illallista neljälle hengelle), gluteenittomia perhekasseja (samat koot), pikakasseja (3 illallista 2 tai 4 hengelle) sekä hedelmäkasseja (3,5 kiloa tuoreita hedelmiä). Ja tuo meidän testaama vaihtoehto oli siis neljän hengen pikakassi.

Ruokakassit tilataan vähintään viikkoa etukäteen, ja kassien toimitus on aina maanantai-iltaisin. Tilaus on periaatteessa jatkuva (voi valita viikon tai kahden viikon välit), mutta tilauksessa voi pitää taukoja miten haluaa tai perua sen koska haluaa – aina vaan viimeistään 7 päivää ennen toimitusaikaa (maanantaita) ilmoitus.

Jos testaatte tai olette testanneet, kertokaa ihmeessä kokemuksianne!

his-hers
His & hers.

yhteistyössä: Sannan ruokakassi

indiedays-ja-brm-yhteislogo

21
Like

You Might Also Like

  • ElinaBee
    13.9.2016 at 10:01

    Hei tiedäkkö meilläkin on nyt pari viikkoa tilattu perhekassia kotiin ja ollaan kyllä oltu niin tyytyväisiä!

    Ruoka on hyvälaatuista ja maistuu lapsille myös tosi hyvin ja on kivaa kun ei tarvitse itse miettiä mitä pöperöä sitä oikein tekisi. Nyt tulee oikeasti syötyä kalaa myös viikolla ja ruokaa ei mene ollenkaan hävikkiin (=koirien kuppiin).

    • krista
      13.9.2016 at 12:03

      Joo sama täällä! Ja just ruoan hyvälaatuisuus yllätti positiivisesti – heti noista aineksista tuli sellainen olo, että vau, onpa terveellistä :) Ja ruoat oli maistuvia myös lasten mieleen, ja riittävän… jotenkin ”arkiruokaisia”, ei mitään piperrystä, vaan hyvää terveellistä maistuvaa ruokaa. Haha, mutta siis ”pienellä twistillä” :D

  • sarivir
    13.9.2016 at 11:09

    Aah miten vaivattoman kuuloista!
    Tuliskohan se Sanna myös kokkaamaan :D
    Sit olis täydellistä.

    Mutta (en oo vielä kurkannut nettisivuja), entäs isommat perheet? Meillä 5hlöä.
    Joista siis kaksi aikuista, yksi teini ja kaksi vaahtosammutinta…. Joista kaikki muut nirsoja paitsi aikuiset… Joista vain toinen tykkää lihasta… (toinenkin kyllä syö vähän).

    No anyway. Mietin riittäisköhän viidelle neljän ainekset. Ehkä?

    • krista
      13.9.2016 at 12:09

      Joo Sanna vois myös kokata! Oveen koputus: ”moi, mä oon Sanna, mä tulin teille kokkaamaan” :D Ehkä niille vois ehdottaa tällaista lisäpalvelua! :)

      Meillä tosiaan tuosta pikakassista söi sopivasti kolme aikuista ja kaksi vaahtosammutinta eli se SAATTAIS ehkä riittää myös viidelle; ihmiset tietysti syö tosi erilaisia määriä… Tää oli siis pikakassi, ja lisäksi siellä on myös neljän hengen perhekassi. Saattais riittääkin teille! Ehkä :)

  • Hanna
    13.9.2016 at 11:17

    Näyttääpä hyvältä! Tulisipa pian Tampereellekin. Nythän Tampereella toimiikin jo Syöhyvin ruokakassi palvelu (nykyään Makuviikko) mutta esimerkiksi tämän viikon ruuat näyttivät siltä että niitä söisi meillä vain minä mutta toisaalta siinäpä loppuperhe opettelisi syömään muutakin kuin perunaa ja kastiketta kun ei olisi aineksia tehdä muuta :)

    • krista
      13.9.2016 at 12:13

      Haha toimii ehkä samalla myös ruokavalionlaajentamiseen :) Meilläkään ei kolmeen päivään kukaan syönyt lihapullia, wohoo :D

      Tässä Sannan ruokakassissa oli ainakin tällä viikolla mukavan perusarkiruokamaiset ruokavaihtoehdot eikä tullut mitään ”totaali-liinat-kii-EN-SYÖ”-kohtauksia lapsillekaan. Vihreä perunamuusi herätti ensin ihmetystä, mutta sekin sit maistui :)

    • Paula
      15.9.2016 at 12:01

      Meille tuli maanantaina eka kassi, perhekassi 4:lle. Meillä on sekasyöjä äiti, lihansyöjä 14v kundi, 16v ja 14v kasvissyöjäkimmat. Kaikki treenaa kiitettävästi. Vegetytöille pitää ottaa proteiinit muualta niin lihaa/kalaa on siksi ylimääräistä, ruokaa on todella paljon. Tästä syömme myös viikonlopun ateriat. Pojalle ei ekana päivänä käynyt pastan juustokastike lainkaan, tiistaina jo pitkin hampain. Jouduimme vähän säveltämään, eilen söimmekin uunilohta, perunoita ja tsatsikia. Kun poika tuli keittiöön huudahti heti, YES, Oikeeta kunnon ruokaa! Ensi viikolla tulee ruokakassi, mutta seuraavan viikon ruoka ajattelin tarkistaa ruokalistan ja ehkä valita pikakassin. Olemme tyytyväisiä.

  • anpa
    13.9.2016 at 14:48

    Kuulostaa superhyvältä mutta mites allergiset? Yritin pikana selailla sivuja mutta en löytänyt. Meillä kuitenkin on perheessä kala, pähkinä, omena ym. allergioita. Otetaanko ne jotenkin huomioon, muutenkin kuin vain gluteenin osalta?

    • krista
      13.9.2016 at 15:00

      Joo noissa peruskasseissa oli tosiaan vain gluteeniton vaihtoehto – mutta minäpäs kysäisen, onko muita allergiavaihtoehtoja! (muuta kuin että jättää jonkun aineksen pois; mutta olisiko mahdollista esim. saada korvaava tuote kala-allergikkoperheeseen) Palaan!

    • krista
      14.9.2016 at 09:17

      Näin heiltä vastattiin :)

      ”Sannan Ruokakassin Perhekasseista on saatavilla gluteenittomat versiot. Tämän lisäksi varsinaisia allergiaversioita ei ole valikoimassamme. Helpotusta tuo se tosiasia, että lähes kaikki kassin sisältämät ainekset ovat raaka-aineita, joten jonkin tietyn ruoka-aineksen poistaminen sujuu helposti. Uskomme, että kassista kokonaisuudessaan on monelle allergiaperheellekin hyötyä ja helpotusta arkeen. Sen lisäksi käytämme joko vähälaktoosisia tai laktoosittomia maitotuotteita ruokakasseissa. Kokonaan laktoositonta ruokakassia meillä ei tällä hetkellä ole.”

  • Lempparihuppari
    13.9.2016 at 14:55

    En kestä, että noi haarukka ja veitsi on väärinpäin! :D

    • krista
      13.9.2016 at 15:02

      Ahhhahahahaha! Mä tuossa laittaessa vielä vitsailin, että kummins päin nää tuleekaan ja Joel nauroi, että ”et oo tosissas, tuosta saisit postauksen”. Heitin ne sitten vaan siihen spontaanisti, ja… ahhhahahah täs on tulos. Joo meillä ei paljon kattauksia harrasteta :D

      Eiku siis kuva väärinpäin ööö eiku vasenkätisiä ollaan eiku öööö lapset kattoivat öööö :D

  • Jennimaaret
    13.9.2016 at 14:57

    No sitä kasviskassia odotellessa, muuten ihan kiinnostavaa :)

    • krista
      13.9.2016 at 15:03

      Kasvissyöjän kassi kelpaisi tännekin! :) Mäpäs samalla kysyn (kun kysyn allergioistakin) sitäkin, että ovatko joskus tulevaisuudessa harkinneet sellaista vaihtoehtoa!

    • krista
      14.9.2016 at 09:18

      Näin vastattiin kysymykseeni :)

      ”Tällä hetkellä valikoimastamme ei löydy kasviskassia, mutta kehitämme jatkuvasti uutta. Kasviskassi tai kasvi/ kala kassi on kuitenkin vakaassa harkinnassa!”

      • Nelli
        14.9.2016 at 09:56

        Mä oon kysellyt jo pari vuotta noilta (entinen Keittiökaveri) kasviskasseja, ja joka kerta vastaus on, ettei ole mahdollista. Ei mene maaliin, miksei, kun kasvisreseptit ovat olleet tosi hyviä. Kilpailijoilta onneksi saa samaan tapaan kasviskasseja.

        • krista
          14.9.2016 at 15:46

          Tälläkin kertaa muuten tässä kasvissresepti oli NAM – eli selvisti kasvisreseptiikkaosaamista kyllä löytyy! Toivottavasti tuokin vaihtoehto tulee jossain vaiheessa tarjolle – ja veikkaan, että sinne kannattaa laittaa tällaista palvelunkehittämispalautetta, ehkä sen myötä kasviskassi pian ilmestyisi valikoimaan! :)

  • paula
    13.9.2016 at 16:47

    Mua häiritsee tässä se, ettei ruokalistaa näe etukäteen ja että on pakko olla jatkuva tilaus. Anton&Antonilla on ollu musta jo pitkään vastaava ruokakassi, jonka menun näkee etukäteen ja voi ilmeisesti ostaa yksittäisiä. Niillä on kasvisversiokin! En oo ite kokeillu, mulle on kynnys jo käyttää cittarin nettikauppaa, kun en pääse ite valitsemaan tuotteita (silti käytetään, koska ei autoa). Enkä oikeastaan ikinä kokkaa reseptistä. Toisaalta tää olis kiva arkiruoan monipuolistaja kyllä (joskin nirso lapsi varmaan nääntyis nälkään :D)

    • krista
      13.9.2016 at 17:18

      Aaa joo hei muuten Facebookissa julkistetaan aina ruokakassien sisältöjä! Nyt siellä näkyy vkon 38 kassien ruokalistat (sitä ei harmi kyllä ehdi enää tilata) ja varmaan lähipäivinä tulee sit taas vkon 39 kassien ruoat.

      Mäkin alkuun epäröin nettiruokakotiinkuljetusten kanssa sitä ”valikointivapauden” antamista jollekin muulle, esim. tomaattien valinta. Mutta sitten siihen vaan tottui. Tästä ruokakassista meillä on nyt tietysti vaan yksi kokemus, mutta tässä nyt ainakin sattui olemaan ainekset niin täydellisen hyviä, että ei ois itse kaupasta pystynyt parempia löytämään. Saattoi olla tietysti hyvää tsägääkin, mutta hyvä tuntuma kyllä jäi!

  • sssansan
    13.9.2016 at 17:14

    Onpa hauska ja kätevän näköinen idea :)

    • krista
      13.9.2016 at 17:21

      Sitä se kyllä olikin – ja käytännössä ihan yhtä kiva kuin miltä ideakin mainosten perusteella vaikutti!

  • hihi
    15.9.2016 at 10:51

    Vielä kun kahden hengen kassinkin saisi gluteenittomana niin kokeilisin heti! Kuulostaa ihanan helpolta.

    • krista
      19.9.2016 at 18:41

      Sitä se oli! Toivottavasti tuollainenkin vaihtoehto jossain vaiheessa tulee!

  • Kira
    16.9.2016 at 13:57

    Kiinnostaa kovasti, mutta mitä eroa Pika- ja Perhekassilla on? Yritin Sannan sivuiltakin katsoa, muttei hölmölle selvinnyt…!!

    • krista
      19.9.2016 at 18:41

      No kuule mä olin ihan samanlainen hölmö, kun noita vaihtoehtoja pallottelin :) En siis löytänyt selkeää eroa itsekään. Pähkäilin sitten itse (voin hyvin olla väärässä), että pikakassi olisi jotenkin ”helpompaa” ruokaa tai jotain – mutta en tosiaan yhteään tiedä :D Mä voisin kysäistä!

  • allu
    18.9.2016 at 16:57

    Itselläni on huonoja kokemuksia tästä palvelusta, niin hyvältä kuin tuo idea viikottaisesta ruokakassista kuulostaisikin.
    Toimituksesta on puuttunut runsaastikin ruokatarvikkeita ja asiakaspalvelusta ei vastata pitkään aikaan reklamointiin, toimituksesta ei ole tiedotettu tekstiviestein jne.
    Niinpä meidän perheen osalta asiakkuus ei jatku. Kyllä tällaisen palvelun pitää pelata paremmin. Ymmärrän vähäiset virheet ja puutteet toimituksessa, mutta kun puolet kassin sisällöstä puuttuu, niin sitä en jaksa käsittää.

    • krista
      19.9.2016 at 18:40

      Voi kurja kuulla – itsellä oli tosiaan niin kivat kokemukset, tosin tän yhden kokemuksen perusteella. Laitoitko palautetta? Tai siis sanoitkin, että asiakaspalvelusta ei vastata… Kurjaa tosiaan! Luulisi tosiaan hyvityksiä sun muita tulevan! Meillä ilmoitettiin toimituksesta tosiaan tekstiviestein ja yhdestä puuttuvasta tuotteesta (paprika) tuli myös erikseen tekstari-ilmoituspahoittelu.

  • Ande
    20.9.2016 at 07:29

    Ei sitä levitteen reseptiä voisi vähän avata meille? Kuulostaa aika herkulta!

    • krista
      20.9.2016 at 09:17

      Minäpäs kysyn heiltä tästä tekijänoikeuspuolesta; että saanko julkaista… Sen mielelläni julkaisisin vaikka omana postauksenaan, oli NIII-IIIIN herkkua :) Tai kysyn, saako vaikka edes siitä soveltaen julkaista :)

      • Ande
        20.9.2016 at 20:45

        Kiitos! Sellainen suurpiirteinenkin ohje riittänee :)

        • krista
          20.9.2016 at 20:51

          Palataan pian! :)