Onnistuneen parisuhdeloman salaisuus

Tämä on aivan huikentelevaisenonnellisenylivertaisenmahtavaa: tämän talven aikana olemme jo neljä kertaa Joelin kanssa päässeet 24 tunnin kahdenkeskeiselle minilomalle! Neljä kertaa neljän kuukauden aikana, eli kerran kuukaudessa! Ja tavoitteena on päästä vielä viimeisen kuukauden aikana ainakin kerran.

Mehän tässä ollaan ihan hurjiksi ryhdytty!

Kymmenen vuotta ja kaksi lasta. Ja me ollaan ihan hurjan onnekkaita siinä, että edelleen meillä on koko ajan sellainen palava halu viettää aikaa yhdessä, kahden kesken. Aina, kun me ollaan kaksistaan, meillä on yhdessä vähintäänkin ihan mahtavaa.

Kun lapset menevät kaverille leikkimään pariksi tunniksi, meillä on heti siinä treffit. Suuntaamme käsi kädessä jonnekin pariksi tunniksi ja tosiaankin nimitämme niitä treffeiksi.

Ja aina se tuntuu niin hyvältä! Kymmenessä vuodessakaan emme ole vielä saaneet tarpeeksemme toistemme seurasta.

Mikä on sen salaisuus?

Varmaan moni asia vaikuttaa, mutta yksi erityinen, mistä me itse aina puhutaan, on tämä: meillä ei ole kahdenkeskiselle ajallemme liikaa tavoitteita.

Kuulostaako hassulta? Selitän.

Kun me ollaan kahdestaan, meidän pääasiallinen tekemisemme on olla vaan. Ja molemmat saavat olla just sillä tavalla kuin haluavat. Meillä se on useimmiten kirjan lukemista, piirtämistä, leffan tai sarjan tai maiseman katselua tai olemista vaan. Toki se tapahtuu jossain paikassa, mutta sen paikan pääasiallinen tehtävä on… …olla vaan.

Me istutaan jossain maisemassa, ja – no niin, sanoin sen jo: ollaan vaan.

Jos harvinaisille hetkille asettaisi ihan valtavasti paineita tai ohjelmaa – sit käydään siellä ja siellä ja siellä ja tehdään sitä ja tätä ja tuota – olisi paljon suurempi mahdollisuus, että jokin asia olisi pettymys. Sitten siitä tulisi huonoa mieltä, joka säteilisi toiseen, joka pettyisi myös. Ja sitten olisikin jo iso riski saada hommasta täysi pannukakku.

Ei siis ladata liikaa odotuksia.

Onhan meillä toki odotuksia: se, että saadaan olla vaan.

Se onneksi on hyvin helppo toteuttaa. Eilen mentiin Rondan vakkarihuoneistoomme kello yksi, ja sen jälkeen oltiin vaan paikoillamme check outiin (seuraava päivä klo 12) asti. Ruokakaupassakin oltiin käyty jo ennakkoon, jotta ei tarvitse ravintolaan tai kauppaan lähteä. Check-outin jälkeen kävelimme vajaan tunnin pienen kävelyn, ja sitten bussiasemalle ja takaisin. Ja edellisellä kerralla Rondassa meillä oli ihan sama kuvio.

Erinomaisesti oltu vaan, väittäisin.

Ympäristöksi me valitaan paikka, jossa meidän on hyvä olla. Suomessa se on kesämökki, täällä Espanjassa tällaisiksi omiksi paikoiksi meille on löytynyt juuri tämä Ronda ja ”kesämökki” tästä 20 minuutin matkan päässä. Ihan tietyt paikat ja tietyt huoneistot. Emme edes halua kokeilla mitään uutta; haluamme palata nimenomaan näihin samoihin ympäristöihin, joissa keskeisintä on sinä ja minä ja rauhassa oleminen.

Meille yhteisyys kasvaa näistä hetkistä. Rentona ja levänneenä naurattaa, juttu lentää. Voi jutella tai olla hiljaa, molemmat vaihtoehdot ovat yhtä sallittuja. Ei tarvitse mitään muuta kuin olla minä ja olla sinä, sellaisena kuin ollaan. Ei tarvitse olla parempi kuin on, ei ottaa päälle mitään roolia tai toimia kenenkään muun odotusten mukaan.

Silloin me levätään.

Ja kun me sitten palataan hymyilevinä ja hieman pörröisinä kotiin, on taas niin läpikotaisin hykerryttävän hyvä olla.

On niin ihana, että on olemassa  just me.

PS. Aika aikaa kutakin -lohdutus teille, joilla on pienemmät lapset eikä tällaisia vuorokausi rauhassa -luksuksia ole tarjolla: Meilläkin kun lapset olivat pienempiä, tämä oli vain kaukainen, tavoittamaton haave. Jos oikein muistan, ensimmäistä kertaa lapset taisivat olla mummilassa yökylässä silloin, kun olivat 3 ja 5. Tämä tarkoittaa siis tietysti sitä, että sitä ennen viiteen vuoteen me ei oltu oltu kertaakaan kahdestaan yötä missään.

Mutta lasten kasvaessa mahdollisuudet kasvavat yllättävänkin nopeasti. Näin 6- ja 4-vuotiaiden kanssa sellainenkin on jo korkattu kuin kaverilla yökyläily. OMG. Että siitä vaan kavereille yökyläilyyn (vaikka vastavuoroisuusperiaateella) ja vanhemmille sillä aikaa kahdenkeskistä aikaa!

Uuuu. Mä näen valtavat tulevaisuuden mahdollisuudet tässä konseptissa, JEA!

30
Like
5

You Might Also Like

  • Anna
    1.3.2019 at 19:41

    Voi että kadehdin sitä että ihan oikeasti haluatte niin kovasti olla kahdestaan.
    Minusta tuntuu että me halutaan enemmänkin olla kumpikin omissa oloissamme ja vaikka lähdettäisiin kahdestaan jonnekin niin silti oltaisiin kumpikin ihan yksinään omassa puuhassaan.

    • krista
      1.3.2019 at 20:56

      Mun mielestä itse asiassa ”kahdestaan omissa oloissa” on just hyvä :) Me ollaan usein niin, just vaikka mä luen kirjaa ja Joel piirtää. Ollaan vierekkäin, mutta silti yhdessä :) Mulla ei ollut ennen lapsia oikeastaan minkäänlaista ”omassa rauhassa” -tarvetta, mutta nykyisinpä onkin. Ja se on varmaan ihan normaali tarve, kun lasten kanssa sitä omaa tilaa on niin rajallisesti. Ja mun mielestä on ihanaa just se, että meidän kaksistaan oleminen saa sisältää myös just sellaista ”yksistään kaksistaan” oloa, se on mulle tärkeää!

  • Karoliinan
    1.3.2019 at 20:17

    Ihanat te! Me ollaan oltu yhdessä 7 vuotta ja 2 lasta. (4v ja 1,6v). Nykyään onnistuu ainakin semmoiset 4 tunnin treffit. (Kyllä, mekin käytetään tota sanaa yhteisestä ajasta! :D). Oltiin just viime lauantaina ravintolassa. Oltiin pitkiä aikoja hiljaa, rentoutuneina ja sitten taas puhuttiin. Se on kyllä totisesti avain ihan kaikkeen, ettei oo juurikaan mitään odotuksia. Lasten kanssa erityisesti oppinut, että kivat retket voi olla vaan pelkkää huutoo ja pettymystä. Parempi ilmapiiri säilyy kun ollaan vailla odotuksia. Antaa asioiden vaan rullata omalla painollaan. :) Toki meillä on nyt hetkittäin ihan hemmetin rankkaa. Tää ikäkombo on vielä niin niin vaikee! Pienempi ei ymmärrä eikä nauti eikä kävele. Rahaa on huonosti, tukiverkot huonohkot ja välillä tuntuu että kaikki vaan on semmosta eteenpäin puskemista. Mä just tänään mietin teitä ja muistelin, että kun Seela oli vauva niin teilläkin oli postausten perusteella rankkaa. Välillä tuntuu siltä että nää vaan huutaa eikä mikään riitä! :D hetkittäin jo on helpompaa! Kai tää tästä.

    • krista
      1.3.2019 at 20:59

      Joo siis meillähän ne kaksi eka vuotta kahden lapsen kanssa oli ihan huh-hei. Ei löydy kunnon sanojakaan :D Mutta siitä se sitten tosiaan muuttuu, kun lapset kasvavat – lupaan, että muuttuu <3 Tosiaan tiedän sen tunteen, kun aina vaan joku huuuuuuuutaaaaaaaaaa. Ja jollain on aina joku VAIHE :D
      -
      Mutta joo oot ihan oikeassa myös tuosta "ei odotuksia" -asiasta myös lasten kanssa puuhastellessa! Jos on liikaa ladattu odotuksia, niin pienikin "kohtaus" sen helposti romahduttaa. Mutta jos ilman odotuksia on liikkeellä, niin ehkä niihin pieniin kivoihin juttuihinkin voi kiinnittää paremmin huomiota! Että hei, tämähän on (vastoin kaikkia odotuksia) välillä ihan kivaa :D
      -
      Kyllä se siitä, oikeasti <3

  • Torey
    1.3.2019 at 21:40

    Mekin halutaan olla vaan. Ollaan joskus toki käyty keikoilla tai leffassa jne. Mutta leffa, sauna ja koti-ilta on ihan huippua. Joillain voi olla kauhea tarve kaksin ollessa sit tehdä jotain spesiaalia ku on lapset saatu hoitoon. Mutta ei meillä. :D

  • Pire
    2.3.2019 at 07:47

    Tuo on tärkeää, että edelleen on halu viettää aikaa puolison kans. Tunnistin tunteen kun luin tekstiäsi <3

    Just tässä yks päivä mietin, että oispa ihana viettää puolipäivää kotona miehen kanssa, että saisi Rauhassa yhesä puuhastella rästi kotihommia ja me molemmat pidettäisiin sitä yhteisenä ajanviettona xD

    Just tuosta olemisesta tai mitä se yhteinen "laatuaika" sitten onkaan niin, varmaan ulkopuolelta tulee ajatusmalleja, että millaista sen yhteisen ajan pitäisi olla; romanttisia illallisia, reissuja. Mutta just ku lapset on pieniä, niin ethän sinä vaan jaksa! :D. Ihana vaan maata rauhassa kotona tai meidän tapauksessa puuhastella yhdessä myös niitä rästikotitöitä.

  • L
    2.3.2019 at 18:10

    Tää oli kyllä niin <3 <3 <3 Meillä lapset 3v ja 1v, ja toista lasta ei vielä ole jätetty yöksi hoitoon. Mut jo ajatuskin siitä, että lähitulevaisuudessa voidaan viettää kahdestaan tuollainen ollaan vaan -vuorokausi, voimaannuttaa <3 Ehdotin jo miehelle et miten olis hotelli ja sit erikseen syöminen ja/tai leffateatteri tms ja se heti korjas et ei – sellainen paikka mis voidaan olla samassa paikassa ilman aikataulua koko ajan. Ja ihan oikeessa oli!

  • Nuppunen
    2.3.2019 at 22:54

    Kun pienin täyttää 3v, alkaa kyllä todellakin avautua uusia ovia! Meillä vielä hitusen ollaan semmosessa tappeluvaiheessa (lapset kohta 6v ja 3v), että yhteiset yökyläilyt on vielä harvemmassa, mutta pikkuhiljaa :) Kaverihommat rupee taas isommalla oleen jo tosi tärkeitä ja ylimääräiset lapset kotona onkin yllättäen helpottava tekijä :D

  • Satu Turust
    6.3.2019 at 23:08

    Moi Krista, tästä tekstistä tuli kyllä tosi hyvälle mielelle, noinhan sen juuri kuuluukin olla:) Me tehtiin myös tuollainen 24 h visiitti Rondaan tammikuussa, miniparisuhdeloma, jonka tavoite nimenomaan olla vaan yhdessä ilman mitään suuria suunnitelmia. Kivat muistot jäi, ja rentoutuneena oli kiva palata taas perheen pariin! P.s. Terkkuja Turusta, me on palattu kotiin jo kk sitten. Käytiin samaa koulua/eskaria teidän kans ja juteltiin silloin laivapuistossa. Kivaa kevään jatkoa teidän koko perheelle sinne Espanjaan:)

    • krista
      6.3.2019 at 23:36

      Heippa vaan, ja oi te olette jo Suomeen palanneet! Miten teillä muuten sujui paluu Suomeen, olitteko innoissaan kotimaasta vai oliko hankala paluu? Meillä vielä 3,5 viikkoa jäljellä, kääk!

      Ronda on kyllä IHANA ja toimii miniloman taustanäyttämönä ihan erinomaisesti <3

      • Satu Turust
        7.3.2019 at 21:59

        Paluu kotiin ja arkeen sujui oikeastaan tosi kivuttomasti. Täällä oli ihan tosi paljon lunta sinä viikonloppuna kun tultiin kotiin ja luulen, että lapset olivat vähän kaivanneet lumileikkejä kun touhusivat monta tuntia ulkona mökillä lumilinnan rakennuspuuhissa:) Kouluunkin oli kiva mennä, kun näki tauon jälkeen kavereita. Opettajien palaute oli, että heidän näkökulmastaan homma oli toiminut kotikoulun kanssa hienosti ja tytöt pysyneet ”kelkassa” mukana, sekä aikataulullisesti, että opetettavan sisällön omaksumisessa. Ja kyllä töihin paluukin tuntui tauon jälkeen ihan hyvältä. Oltiin nyt helmikuussa viikko talvilomalla ja vapaalla töistä, ja oikeasti paluu viikon lomalta takaisin töihin oli kyllä huomattavasti raskaampaa kuin tuolta Espanjasta, kun siellä oltiin kuitenkin siinä (etä)työ- ja arkirytmissä koko ajan kiinni muutamia yksittäisiä vapaapäiviä lukuunottamatta:) Toivotaan, että päästään ensi vuonna uudestaan! Nauttikaa viimeisistä viikoista Espanjassa, muistelinkin, että teillä on vielä noin kk reissua jäljellä!