Kevään eka!

…nimittäin päiväkahvitauko eilen iltapäivällä ulkosalla, omalla pihalla! Siinä puutarhakatoksen (tosin itse katosta ei vielä ole) alla. Uuuu, tämä on mulle iso henkinen merkkipaalu!

Joel oli jo edellisenä iltana nostanut esiin puutarhapöydän ja pari tuolia – ja peräti pessyt ne. Ja ensimmäisen yön aikana ne oli jo tehokkaasti kakattu, perus.

Mutta silti!

Ulkona! Lyhythihaisissa! Paljain varpain!

Espanjassa meillä oli tapana juoda kahvit oman terassin iltapäiväauringossa. Ja nyt tuossa pihalla istuessa totesimme yhteen ääneen, että fiilis on ihan sama.

Ei enää mikään mukalämmin, vaan ihan oikesti lämmin.

(nyt tän ohikiitävänhetken ennen kuin taas kylmenee, mutta eipä puhuta siitä)

Taas kerran olen saanut huomata, miten säälläkulkeva ihminen mä olen. Auringolla kulkeva. Olen huomannut tämän piirteen itsessäni vasta muutamien viime vuosien aikana: onkohan se vasta muuttunut tällaiseksi, vai olenko aina ollut tällainen ja vasta nyt tiedostan sen?

Paluu Suomeen oli ensimmäiseltä viikoltaan yllättävän helppo, kiitos kevätauringon. Seuraava viikko oli se tasaisenharmaa sumuviikko. Se oli mulle ihan kamalaa. Olin toki flunssassakin silloin enkä päässyt liikkumaan (henkireikä puuttui), mutta olin koko viikon vain niin vä-sy-nyt, nukuin pitkät yöt ja pitkät päiväunet ja silti vain väsytti. Ja mieli oli läpikotaisin harmaa itselläkin. Läpi ankeuden sitä kuitenkin yritti pitää hyvää fiilistä edes jotenkuten päällä.

Ja sitten taas kolmas viikko oli aurinkoinen ja helppo.

Pari päivää sitten vielä hiihdettiin, ja nyt istutaan ulkona lyhythihaisissa. Viikonloppuna voisi virittää tuon puutarhakatoksen loppuun, ja Silva haluaa kokeilla rullaluistimiaan ensimmäistä kertaa.

Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Ihanaa olla kotimaassa!

Täällä juuri nyt, kuulun tänne, kaikki on hyvin.

20
Like
4

You Might Also Like