Kasvot asunnottomuudelle

Kaupallinen yhteistyö: Helsingin Diakonissalaitos

Jo kaksi vuotta sitten täällä Fuengirolassa käydessäni kiinnitin huomiota erään tietyn ison ruokakaupan edustaan – sen kiveyksellä ja katoksen alla istui aina kerjäläisiä kuppeineen ja koirineen. Sama havainto on vahvistunut tällä kerralla. Myös kaupan viereisessä pienessä puistikossa pyörii ihmisiä, joista hieman pidemmällä vilkaisulla näkee, että he eivät ole aivan tavallista siestaa viettämässä. Joillain on mukana matkalaukkuja tai kasseja, joissa omaisuus kulkee mukana. Yllättävän nuorilta (vastaaviin Suomessa tehtyihin havaintoihin verrattuna) he näyttävät. Koirien lisäksi porukan mukana näkee joskus jopa lapsia.

Moni näistä Fuengirolan asunnottomista on suomalainen.

Fuengirolan kerjäläisten kylteissä voi lukea ”matkalippu kotiin” (ihan suomeksi siis), mutta todellisuudessa kolikot saattavat kyllä mennä johonkin muuhun. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat iso tekijä asunnottomuudessa. Espanjassa päihteet ovat halpoja, ja pelkällä makuupussilla pärjää suurimman osan vuotta.

Suomalaisten asunnottomien määrää täällä on vaikea arvioida – ei heistä mitään rekisteriä ole. Oikeastaan kuka tahansa lentolippurahat kasaan saava voi tulla tänne. Usein ensimmäiset kuukaudet he pärjäävät suomalaisella sosiaaliturvalla. Sitten halvat päihteet vievät mukanaan ja alamäki kiihtyy. Suomalaisia asunnottomia auttavat mahdollisuuksien mukaan Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan 2-3 pappia ja seurakunnan vapaaehtoiset sekä turistikirkko. Pitkäjänteinen auttamistyö on kuitenkin näillä resursseilla haastavaa; välillä onneksi pystytään auttamaan jotakuta. Edes hetkellisesti. Suomalaista sosiaalityöntekijää täällä ei tällä hetkellä ole, ja seurakunnan mukaan sellaiselle on huutava tarve.

Suomalainen Maire on 52-vuotias entinen asunnoton, Suomessa siis. Porraskäytävät ja asuntolat tulivat hänelle aivan liian tutuiksi – varsinaisen asunnottomuuden käynnisti ero väkivaltaisesta miehestä.

Mairella oli enimmäkseen turvallinen ja hyvä lapsuus, ja hän vietti paljon aikaa hevostalleilla. Maire on kuitenkin kokenut ja nähnyt elämässään paljon; niin hyviä asioita kuin elämän nurjaakin puolta.  Ja jo yksikin hirveä kokemus, johon ei saa apua, voi muuttaa koko loppuelämän.

Mairen tarina on tosi, ja se on yksi Helsingin Diakonissalaitoiksen #Rohkeutta -kampanjan kertomuksista. Kampanja haluaa antaa kasvot suomalaiselle asunnottomuudelle. Maire ja muut entiset asunnottomat, korvaushoidon asiakkaat sekä päihde-ja mielenterveysongelmista kärsivät kertovat, miten rohkea välittäminen, yhteisön tuki ja järkevä tekeminen voivat auttaa kiinni hyvään elämään.

Se on mahdollista.

Kuva: Helsingin Diakonissalaitos

Tämä seuraava ajatus kosketti.

Usein asunnottomuudesta puhutaan ”ongelmakimppuna”: on päihde- ja mielenterveysongelmat, ja on syvä toivottomuus. Kun asunnottoman kohtaa arjessa, on omakin empatiakyky joskus koetuksella. Periaatteessa sitä totta kai ajattelee, että kyse on ihmisen hyvin suuresta tragediasta ja nämä ihmiset tarvitsevat apua. Mutta jos vaikkapa ratikassa viereen rojahtaa kaikilta mahdollisilta eritteiltä haiseva ja sekavia huuteleva likainen ihmisraunio, on ensireaktio helposti enemmänkin yhhyh kuin että miten juuri minä voisin auttaa.

Näiden ihmisten auttaminen vaatii #Rohkeutta. Ja siitä tässä juuri on kyse.

Helposti näkyy vain se, miten syrjäytyminen ja ongelmat leimaavat koko ihmisen. Mutta jokaisella ihmisellä on osaamista ja kykyjä, kunhan he saavat tukea ja mahdollisuuden löytää ja näyttää ne.

Kuva: Helsingin Diakonissalaitos

Joskus elämä lähtee väärille raiteille jo lapsena. Esimerkiksi Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluiden asukkaista kolmasosa on huostaanotettu jo lapsena. Myöhemmässä elämässä koettu kriisi, kuten avioero, väkivalta ja työttömyys sekä mielenterveysongelmat ja päihteet, saattavat johtaa tien asunnottomaksi.

Helsingin Diakonissalaitos on pitkään tehnyt työtä asunnottomuuden poistamiseksi. Samalla siellä on huomattu, että pelkkä asunto ja ruoka – niin tärkeitä kuin ovatkin – eivät riitä ihmisarvoiseen elämään. Jos ihminen tuntee arvottomuutta ja yksinäisyyttä, on vaikea päästä elämään kiinni. Pahaa oloa poistetaan päihteillä, ja jos niistä haluaa päästä eroon, ihminen tarvitsee tavallisesti tilalle jotain muuta. Jokainen tarvitsee välittäviä ihmisiä ja järkevää tekemistä.

Mairella on nyt oma koti Helsingin Diakonissalaitoksella. Lisäksi hän tapaa ystäviä Diakonissalaitoksen päiväkeskuksessa D-Asemalla, jossa hän osallistuu erilaisiin taide- ja työpajoihin. Kun Mairen musikaalinen lahjakkuus huomattiin, hänet pyydettiin myös solistiksi entisten pitkäaikaisasunnottomien bändiin nimeltään Kellarin kundit. D-asemilla järjestetään myös mm. liikuntaa, käsityöpajoja ja elokuvaprojekteja – ja kävijöiden saatavissa on koko ajan sekä vertaistukea että ammattilaisia, jotka auttavat ja neuvovat arkipäivän asioissa ja ohjaavat tarvittaessa oikeisiin palveluihin.

Kuulostaa aivan hurjan arvokkaalta työltä. Juuri tällaista tarvitaan. Iso sydän.

Niinpä vastasin myöntävästi kutsuun lähteä tutustumaan tällaiseen toimintaan ja entisiin asunnottomiin. Ehkäpä tapaan jopa Mairen? Tästä lisää blogissa myöhemmin, keväällä Suomeen palattuamme!

Mutta miten voi auttaa?

Helsingin Diakonissalaitos kerää 150-vuotisjuhlavuotensa #Rohkeutta-kampanjassa lahjoituksia, joilla varmistetaan jatkossakin työ näiden kaikkein haastavimpien erityisryhmien parissa. Lahjoituksilla järjestetään merkityksellistä tekemistä toimettomuuden ja päihteiden tilalle, sekä tarjotaan paikkoja (D-asemat), joissa on turvallista ja lämmintä olla.

20 euron arvoisen lahjoituksen voi tehdä tekstaamalla sanan Toivo numeroon 16499.

Valitsemansa summan voi lahjoittaa myös Helsingin Diakonissalaitoksen nettisivuilla täällä.

Lisäksi haastan jakamaan tärkeää asiaa somessa sanoilla #rohkeutta tai #lahjoitinrohkeutta.

Koska kaikilla ihmisillä on oikeus ihmisarvoiseen elämään.
”Olen toiveikas tulevaisuuden suhteen”, sanoo Maire tarinassaan.

Kuva: Helsingin Diakonissalaitos

PS. Onko jotain, mitä haluaisit kysyä Mairelta tai joltain toiselta entiseltä asunnottomalta, joita menen tapaamaan? Tai joitain terveisiä, joita haluat lähettää?

33
Like

You Might Also Like

  • Retroprinsessa
    16.3.2017 at 16:27

    Onneksi Diakkarin ei tarvitse yksin työskennellä tämän ongelman parissa, vaan Helsingistä löytyy useitakin eri tahoja, jotka työskentelevät asunnottomien hyväksi. Yhtenä isona tahona mainittakoon ihan Helsingin sosiaali-ja terveysvirasto, mielenteeveys -ja päihdepalvelut ja asumisen tuki.

    • krista
      16.3.2017 at 16:31

      Kyllä, ehdottomasti! <3

  • Retroprinsessa
    16.3.2017 at 17:15

    Ja just erityisesti tuo mielenteeveys on hirmu kiva juttu myös puhehäiriöisille :D

  • Heta
    16.3.2017 at 18:15

    Kiitos, että nostit tärkeän asian esiin! Muistan Mairen hyvin, näin pari vuotta sitten häntä usein työpaikkani lähistöllä. Hän jäi mieleen, koska hän lauloi usein. Mahtavaa kuulla, että hän on saanut kodin.

    • krista
      16.3.2017 at 19:06

      Oho! Vau, tunnistit hänet! Ja kyllä – ja hitsi onpa hienoa, että voi olla omalta osaltani tällaisten uutisten välittäjänä – hän on nykyisin tosiaan päässyt pois kadulta! Tuolla Diakonissalaitoksen sivulla myös kerrotaan, että hänellä on kolme lasta, joihin hän pitää nyt säännöllisesti yhteyttä <3

  • Sipi
    16.3.2017 at 19:03

    Ylen Perjantai-ohjelmassa oli todella koskettava dokumentti asunnottomasta pariskunnasta Helsingissä. Suosittelen katsomaan. Tärkeän aiheen olet esiin nostanut :)

    • krista
      16.3.2017 at 19:16

      Hei olisikohan se sama, mistä luin aivan mah-ta-van jutun vähän aikaa sittten! Heidi ja Nicklas, tää juttu: http://yle.fi/uutiset/3-9475189 Joo, sielä jutun lopussa onkin näköjään maininta tuosta dokkarista! Tuon jutun lukeminen jäi pyörimään mieleen, ja se on oikeastaan yksi syy, miksi vastasin ”kyllä”, kun minulle tarjottiin tuota mahdollisuutta lähteä tutustumaan Diakonissalaitoksen toimintaan.

      Nämä tarinat – ja se ”ihmisen näkeminen” – kyllä koskettavat jotenkin tosi syvästi. Jotenkin kun asunnottomia näkee (sellaisia pahimmassa mahdollisessa kunnossa olevia), se saattaa vaikuttaa ihan täysin lohduttomalta; että ei ole enää mitään tehtävissä, tuossa on enää syvä epätoivo ihmistä jäljellä. Mutta ei se niin ole, vaan siellä on kuitenkin ihminen takana. Siitä VOI päästä pois ja näitäkin ihmisiä VOI vielä auttaa.

  • Jenisei
    5.4.2017 at 20:23

    Tää oli kiva kirjoitus. Ite opiskeluaikoina (sosionomi AMK) olin yhden kesän juuri Helsingin Diakonissalaitoksen asuntolassa ihmisille, joilla on päihdeongelmaa ja muuta taustaa. Siellä kyllä tajusi viimeistään sen, että ”Hei, näillä tyypeillä on täällä omat historiansa” , että ne on tehnyt tavallista työtä joskus sähkömiehenä tai taksikuskina, tai on ollut lapsia ja perhe, siis että on ollut joskus tavallinen elämä (tai sitten elämään on muutenkin lähdetty näistä huonommista lähtökohdista, että koko lapsuus lastenkodissa yms)… Mutta muistan aina mitä yks asiakas aina kertoi, että hän oli nuorena matkustellut jenkeissä paljon ja mm. osallistunut Woodstockkiin vuonna -69, kuin siistiä! :)