Näiden kirjapostausten tekemisessä ajoitus on ihan olennainen juttu. Niiden tekemisen täytyy nimittäin sijoittua täysin tarkasti kahden kirjan lukemisen väliin.
Tosi usein käy niin, että ehdin ajatella: no nyt mä teen näistä viime kirjoista postauksen. Mutta sitten… no jos mä ihan vähän aloitan tuota seuraavaa kirjaa…
Continue Reading
Jee enää viisi viikkoa reilaamaan lähtöön! (okei oikeasti ajattelen just nyt, että huh onneksi ei tarvitse lähteä viiteen viikkoon yhtään mihinkään, mutta haha eipä siitä sen enempää)…
…tuntuu olevan tänä vuonna noin sekunti. Niin on ihan kalenteriteknisestikin, kun pääsiäisen paikka niin paljon vaihtelee. Mutta myös henkisesti. Kesäkuuta kohti kulkiessa jotenkin tämä lapsiperheen vauhti vaan kiihtyy ja kiihtyy: on…
Kuinka monesti olenkaan kirjoittanut jotain tällaista: että Fuengirola on meille ennen kaikkea arkikaupunki. Sinne me mennään elämään (etenkin lapsiperheelliselle) helppoa talviarkea, ei eksoottista lomaa viettämään. Keravaankin olen verrannut, ihan randomina ja…
Vihdoinkin! Tätä hetkeä mä olen odottanut marraskuusta asti! Nyt on nimittäin vihdoinkin kertynyt sen verran pörssisähkökokemuksia, että voi tästä jo jotain laskeakin ja tehdä eurovertailuja, aaaaaah, nyt lähtee!…
Esikoinen täytti vasta kolmetoista vuotta, keskimmäinen yksitoista. Sehän tietysti tarkoittaa myös sitä, että meidän elämä lapsiperheenä on tullut 13 vuoden ikään. Se on lähes yhtä käsittämätöntä kuin tuo lasten silmänräpäysmäinen kasvaminen!…
Toiveaihe! Kas näin:”Mitä sovelluksia ja minkä verran puhelinta lapset saa käyttää päivässä?” Kysyin siis Instan puolella toivejuttuaiheita ja sain monta loistavaa aihetta tällaisiin ”tunnin kirjoituksiin”, kun ehdin just sopivan pikkupuristuksen verran…
Täällä sitä nyt sitten taas ollaan, näppäimistön äärellä. Ja tulossa kasvatusaiheinen kirjoitus – taaaaaaas. Mutta tämä liittyy tavallaan viime viikon tahtoikäoppaaseen. Ja tavallaan ei liity. Näin viikon viiveellä (kyllä, käyn hitaalla)…
Taaperon päivähoitohakemus kliksahti tietoavaruuteen viime viikolla – klik. Ja siitä alkoi mulle jotenkin selkeästi sellainen henkinen loppusuora tälle elämänvaiheelle. Eikä silleen ”phuuh jaksaa jaksaa” -mielessä vaan silleen ”noooouh, kohta ei olla…