”Mikä on kiikko?”

”Mikä tuo iiiiiiso-iso talo on?”, kysyi Silva kaupungilla.

”No se on kirkko”, minä vastasin.

”Mikä on kiikko?”
”Ööööö, no se on tuollainen iso korkea rakennus aina kaupungissa.”
”Mitä siellä oikein tehdään?”
”Ääääää, ööööö, isi vastaa tähän.”

”Isi, mitä siellä kiikossa tehdään?!?”
”No sinne menee ihmisiä ja sitten siellä joku setä tai täti kertoo sellaisia aika tylsiä tarinoita ja muut kuuntelee.”

”Sivva haluu kiiikkooon! Sivva haluu kiiikkoooooooon!”

2

You Might Also Like

  • Jonnaa
    31.8.2014 at 15:34

    Parempi näin. Meillä ku puhutaanki kirkosta niin poika pelkää ja yhdistää sen kuolemaan. Rakkaan kummitädin siunaus tilaisuus sai poja pelkäämään kirkkoja kuollakseen.

    • Kristaliina
      31.8.2014 at 15:38

      Voi ei, niisk :(

  • Hankriste (Ei varmistettu)
    31.8.2014 at 16:38

    No miten kävi, pääsikö Silva kirkkoon? :) onhan ne varmasti lapsesta sellasia hienoja paikkoja.. Ja siellä kaikuu!

    • Kristaliina
      31.8.2014 at 17:09

      Pääsi kiipeilemään ”koooookeita-kookeita” portaita mun kanssa – sekin oli jo aikamoinen elämys, kun vieläpä kellotkin sattumalta alkoi soida just silloin :)

  • Amina (Ei varmistettu)
    31.8.2014 at 19:59

    Tuohon Suurkirkkoon sopii hyvin minareetit. Toivottavasti mahdollisimman pian…
    Olettehan muistaneet, että uskonnokin voi valita sydäntään kuunnellen. Minä palasin islaminuskoon 4 vuotta sitten, enkä voisi olla onnellisempi.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    31.8.2014 at 20:02

    Meidän ateistiperhe on ollut kerran lapsen kanssa kirkossa, kuuntelemassa/laulamassa lasten kauniita joululauluja (ja oli muuten vika kerta kun mennään, sen verran paatoksellinen oli lähiseurakuntamme tulkinta, luulemme että jossain Kallio-Alppila-akselilla voitaisiin vastaavassa tilaisuudessa käydä, mutta ehkä mieluummin joku uskonnoton joululauluhetki seuraavana vuonna :)). No joo, mutta kirkko (joka näkyy kodin ikkunasta ja kirkonkellojen kilkutus kuuluu harva se päivä/ilta) kiinnostaa lasta kovasti. Aina ohikulkiessa lapsi kertoo ”tuossa on meidän kirkko” (öö, joo no joo on se meidän kaupunginosan kirkko), ”mennään äiti kirkkoon” (ei kulta ei me nyt mennä, ei se ole auki), ”äiti, nuo ihmiset menevät kirkkoon” (joo, ne menevät sinne palvomaan semmoista jumalaa, mutta me ei nyt mennä, kun me ei oikein uskota siihen). Mjooh, kaksivuotias on ihanan tarkkasilmäistä seuraa :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    31.8.2014 at 22:34

    Kirkossa voi käydä kuuntelemassa ihan vaan itseäänkin kun valitsee sopivan musiikkitilaisuuden tai vaan yleisen aukioloajan sunnuntaijumiksen sijaan.

    Meillä lapsen ystäväpiiriin kuuluu jehovantodistajaperhe ja tänään 7v alkoi kovasti pohtia mitä siellä kokouksissa oikein tehdään kun ovat siellä tuntitolkulla. Ihan kidutusta varmaan lapsen mielestä kun hänestä se tunnin normijumalanpalveluskin on niiiiin pitkä silloin harvoin kun ollaan käyty (viimeksi esim. kouluun siunaaminen, jossa ekaluokkalaisia oli esiintymässä). En ruvennut itse satuja kertomaan mitä kokouksissa tekevät kun en kerran tiedä. Käskin kysyä kaveriltaan tai sen vanhemmilta.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.9.2014 at 00:19

    Hih, hassu yhteensattuma: mainitsin Puutalobaby-blogin juuri tämän sunnuntain saarnassani :) Olen nimittäin ihan Puutalofani.
    T. Pappi

    • Kristaliina
      1.9.2014 at 08:39

      Hahaa, mahtavaa! Tuli sitten Se Joelin ”tylsiä juttuja” kerralla osoitetuksi vääräksi! :)

    • Miehelle saarnavirttä valitsemassa ollut vaimo (Ei varmistettu)
      1.9.2014 at 23:23

      Papin vaimoa kiinnostaisi kovin, miten sait puutalobabyn istumaan saarnaan? ;) Sunnuntain aiheena oli itsensä tutkiminen tms, liittyikö se jotenkin siihen?

      • Kristaliina
        2.9.2014 at 20:08

        Hei joo, muakin kiinnostaa! :)

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          3.9.2014 at 20:42

          Puhuin erilaisista elämänvalinnoista ja niistä prosesseista, siis miten ja millä perusteilla valintoja tehdään. Ja kuinka meidän tulisi pohtia miksi päädymme erilaisiin ratkaisuihin, sitä kautta se itsensä tutkiminen. Esimerkkinä käytin sitä, kuinka Puutalossa on pohdittu tarkkaan, mihin elämässä halutaan satsata, kuten säästeliäs elämäntapa jonka avulla voidaan olla kotona lasten kanssa.

          • Kristaliina
            3.9.2014 at 21:01

            Oi, hyvä aihe! Nyt mä toivon, että olisin ollut kuuntelemassa!

  • Embu
    1.9.2014 at 10:21

    Lapset ovat niin ihanan avoimia, vilpittömiä ja ennakkoluulottomia! Monet aikuiset saisivat ottaa mallia. :)

  • Utelias (Ei varmistettu)
    1.9.2014 at 14:07

    Voi ei, mikä lähestymistapa! Tuostahan välittyi lähinnä se, että kirkossa on jotakin epäilyttävää ja uskonnoissa kyse tylsistä jutuista. Minusta kirkkoa kannattaa lähestyä vähintään kiinnostavana rakennuksena, koska sellainen se lapsen näkökulmasta selvästi oli. Suosittelen seuraavaa, ihan vakaumuksesta riippumatta: Kerro, että kirkko on sellainen paikka, jossa ihmiset käyvät hiljentymässä, laulamassa yhdessä, siellä jotkut menevät naimisiin, jotkut vauvat kastetaan jne. Se on oikeastaan tarkoitettu sellaisille ihmisille, jotka uskovat Jumalaan, mutta voi siellä muutkin käydä (samalla voi kertoa, mitä meidän perheessä ajatellaan tästä, mutta kertoa, että jotkut ajattelevat toisin). Voi kertoa, että kyllä kirkkoja voi käydä kuka vaan ihailemassa ja siellä voi käydä vaikka konsertissa, mutta pitää muistaa, että siellä pitää ihmisen saada myös olla rauhassa eli ihan riehumaan sinne ei saa mennä! Sitten kannattaa käydä sisällä, jos vaan ovet ovat auki ja antaa lapsen ihmetellä paikkaa, voi vaikka käydä sytyttämässä kynttilän tai ehkäpä kanttori antaisi luvan kokeilla urkuja. Lapset ovat utelaita ja monet kirkot kiinnostavia heidän silmissään – miksi latistaa intoa, vaikkei itse uskoisikaan?
    Okei, mulla ei ole edes omia lapsia vielä, mutta noin itse varmaan tilannetta lähestyisin.

    • Kristaliina
      1.9.2014 at 14:24

      Joel on tiukka ateisti, itse kirkkoon kuuluva tapakristitty. Joel on siis aiheeseen liittyvissä näkemyksissään paljon tiukempi kuin minä enkä aina ihan tiedä, että mitä se töräyttää, jos mä sanon jotain pehmeästi :)

      Mut just tuolleen vaikka arkkitehtuurin kannalta sitä voi varmaan jatkossa kertoa – hih tai jotain sellaista mäkin yritin hakea suustani, mutta en selvästikään ollut varautunut näihin kysymyksiin :) 2-vuotiaalle kun naimisiinmenot, kastamiset ja jumalat on vielä ihan tuntemattomia juttuja, niiden kautta ei voinut asiaa avata… :)

      • possu
        1.9.2014 at 23:01

        Iso hieno talo, isot ikkunat, valaisimet, taulut jne. ja että siellä käy erilaisia ihmisiä. Ei kaksivuotiaalle tarvitse sen enempää kirkosta kertoa. Uskonnosta voi kertoa sen verran että eri ihmiset uskovat eri asioihin. Kun tytöt on isompia vanhempien olisi hyvä muistaa, että heillä on oikeus omaan maailmankuvaansa, oli se sitten millainen tahansa. Tätä pidän itsekin mielessä omieni kanssa.

      • CougarWoman
        2.9.2014 at 16:49

        Tuostahan se Pandoran boxi vasta olisikin avautunut.. ”Mikä on jumala?” Käsitteenä ja ihan uskonasianakin monelle aikuisellekin todella abstrakti juttu, mitenhän sitten pikkulapselle… 

        Noooh, Silva olisi varmaan osoittanut krusifiksiä ja todennut, että ”iskä” :D 

  • Sillypäänts
    1.9.2014 at 18:43

    Pitäisi varmaan valmiiksi pohtia vastauksia noihin kysymyksiin.. 2- vuotias kun ei taida ymmärtää et ”me ei uskota mut jotkut toiset uskoo tämmöiseen vanhaan kirjaan…”

    Viime viikonloppuna kävi jotkin lahkolaiset tarjoamassa omaa totuuden lehdykäistään ja Nörtti heille vastasi et  meille tulee jo tieteen kuvalehti… 

    • minttumari
      3.9.2014 at 20:31

      Pakko kommentoida, että tiede ja uskontohan ei siis mitenkään sulje toisiaan pois. (Paitsi jos nyt haluaa välttämättä sekoittaa ne kannattamalla vaikka luomisteoriaa tieteenä.)

      t. Kirkkoon kuulumaton

  • Annikk (Ei varmistettu)
    1.9.2014 at 19:55

    Miksi ette esittele kirkkoa/uskontoja yhtä avoimesti ja objektiivisesti kuin kaikkea muutakin elämään liittyvää tapanne mukaan? Ennakkoluulojen ja asenteiden julki tuominen ei ole edes pienen lapsen kuullen suotavaa. Uskontojen kunnioittaminen ja totuudenmukaiseen lähestymistapa ovat osa kulttuurista kasvatusta, ja nämä asiat on hyvä tiedostaa, jotta esimerkiksi lapsen harrastus- tai luokkakavereihin ei kohdistu turhia ennakkoluuloja.

    • Aamuruuhka (Ei varmistettu)
      1.9.2014 at 20:45

      No, pienen lapsen näkökulmastahan kirkossa kuulee juuri tylsiä tarinoita. En ihan oikeasti tiedä yhtäkään lasta (vieläpä parivuotiasta sellaista…) joka kirkon jumalanpalveluksissa ja muissa viihtyisi. Mielestäni se, mitä itse kirkosta tai uskonnosta ajatellaan, ei oikeastaan liity siihen, mitä ajatellaan uskovaisista ihmisistä. Minä ja mieheni vastustamme uskontoja instituutioina emmekä kannata kirkon toimintaa, ja näin ollen emme näe mitään syytä opettaa (tulevia) lapsiamme jotenkin arvostamaan kirkkoa ja kristinuskoa. Emme kuitenkaan näe ihmisten henkilökohtaisessa uskossa mitään pahaa, eikä tämä asenne kirkkoa ja uskontoja kohtaan kohdistu varsinaisesti ihmisiin.

      Miksi pitää kunnioittaa uskontoja, mutta sitä saa arvostella, jos jonkun mielestä kirkko ja uskonto eivät ole hyviä asioita, ja hän myös kertoo sen lapsilleen? Asennekasvatusta olisi yhtä lailla kertoa, että kirkossa kerrotaan kivoja tarinoita – miksi se olisi jotenkin parempi?

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        1.9.2014 at 21:04

        Komppaan!

        Meille on tulossa kahden tapakristityn kulttuurin lapsi, jota ei kasteta. Äiti (minä) ei kuulu kirkkoon ja on ateisti. Isä kuuluu kirkkoon ja on ateisti (täällä ei makseta kirkollisveroa tai muuta vastaavaa, joten kuuluminen/kuulumattomuus ei näy yhtään missään).

        Lapselle tullaan kertomaan rehellisesti, että uskontoja on olemassa ja että ne ovat tärkeitä joillekin henkilöille, mutta eivät hänen vanhemmilleen. Vaikeintahan tässä juuri on se ikätasoisesti viestin muokkaaminen. Ei kovin pieni ymmärrä asioita, jotka joidenkin mielestä ovat olemassa ja toisten mielestä eivät ole. Ne joko ovat tai eivät.

        Lapsilla on kirkossa (lähes aina) tylsää. En siis koe tylsäksi kutsumista mitenkään sinänsä arvottavana. Uskova henkilö puolestaan ei ole tyhmä tai tylsä uskonsa vuoksi. Kaikki yhtä arvokkaita.

        • EevaH (Ei varmistettu)
          1.9.2014 at 21:50

          Kirkoissa järjestetään myös lapsille suunnattuja tilaisuuksia, jossa laulut ja puheet on valittu lapsia ajatellen. Kirkossa saa myös liikkua ja katsella tilaisuuksien aikana, joten ei kaiken tarvitse olla lähtökohtaisesti tylsää.

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            1.9.2014 at 22:28

            Juurikin näin!
            Aika jännä, että useampikin tässä ketjussa mainitsee, että lapsilla on kirkossa tylsää. Noh, oletteko käyttäneet omia lapsianne kirkossa? Oliko joku erityisesti lapsille suunnattu tilaisuus? Jos vastasit jälkimmäiseen kyllä, ja lapsi tylsistyi, syynä oli todennäköisesti vanhemmista lähtenyt asennekasvatus: ”joku jorisee siellä tylsiä juttuja, jotai 2000 vuotta vanhoja…”

          • Vierailija (Ei varmistettu)
            2.9.2014 at 12:48

            Se aiemmin kommentoinut vierailija tässä. Lapsemme siis ei ole vielä syntynyt.

            Itse kuitenkin toimin aikoinani aktiviisesti seurakuntanuorena lasten kanssa etenkin kerhonohjaajana ja isosena ja toiminta oli myös minulle hauskaa. Pidin jopa hetken pyhäkoulua (johon minut jotenkin ylipuhuttiin, mutta jonka lopetin hyvin äkkiä juuri oman uskonnottomuuteni vuoksi, sillä tuntui väärältä kertoa asoita, joihin en usko totuuksina pienille ihmisille, jotka uskoivat joka sanan). Kuulin vasta jälkeenpäin protu-leireistä ja vastaavasta, jotka olisivat sopineet maailmankatsomukselleni paremmin, sillä tunsin kyllä ristiriitaa osallistuessani toimintaan, johon en uskonut. Silloin en kuitenkaan tiennyt vaihtoehdoista ja tekeminen oli muuten mielekästä.

            Pidin sitä itsestäänselvyytenä kommentissani, että lapsille erityisesti suunnatut jutut ovat lapsille sopivia ja hauskoja. Kuitenkin se perustoiminta itse _kirkossa_ rakennuksena on useimmiten sitä perinteistä jumalanpalvelusta, joka taas on lapselle ja vähän isommallekin usein varsin tylsä. Olen tietoinen lasten jumalanpalveluksista, mutta ne eivät ole mitään jokaviikkoisia juttuja ainakaan pienemmillä paikkakunnilla.

            Kirkot ovat upeita rakennuksia: kiinnostavaa arkkitehtuuria ja taidetta. Kirkkojen sisällä (useimmiten) tapahtuva toiminta on tylsää. Ja ei, en usko, että tulen viemään lastani tavalliseen jumalanpalvelukseen tai edes siihen lasten vastaavaan. Kirkkoon rakennuksena todennäköisesti vienkin katsomaan puitteita. Meidän perheen maailmankatsomukseen eivät jumalat, Jeesus (jumalhahmona) tai enkelit kuulu. Tämän vuoksi olisi erittäin outoa viedä etenkin pieni lapsi tilaisuuteen, joissa näistä kerrottaisiin totena. Ja sitten joutuisi itse teilaamaan kaiken jälkeenpäin. Täysin turhaa.

            Pidän uskonnoista ja elämänkatsomuksista keskustelemisesta ja olen avoin muiden näkemyksille. Tällaiset syvälliset keskustelut lapsen kanssa joutuvat kuitenkin odottamaan hieman otollisempaa ikää kuin esimerkiksi juuri 2-vuotias. Kouluikäisen kanssa pystyisikin asioista jo puhumaan laajemmin. Tarkoituksenani on kasvattaa lapsesta avoin ja hyväksyvä. Mikäli hän löytää jonkun uskonnon itselleen jossain vaiheessa elämää, siitä vain. Itse uskonnottomana kuitenkin vierastan sitä, että omalle lapselleni kerrottaisiin totuuksina uskonasioita, jotka eivät minulle ole totta. Haluan, että lapseni löytää ensin omat ajatuksensa ja omatuntonsa. Tämän jälkeen valinnat ovat täysin hänen.

          • Kristaliina
            2.9.2014 at 20:20

            Tosi paljon samalla tavalla ajattelen kuin sinä!

      • possu
        1.9.2014 at 23:05

        Kirkkohan on rakennus, kuten muutkin talot, kaupat jne. Niin että älkääs nyt kirkkoa (=rakennusta) pitäkö tylsänä, siellä voi olla pienten mielestä vaikka kuinka paljon kaikkea mielenkiintoista!

        • MeAn2104
          2.9.2014 at 17:51

          Kirkot on rakennuksina mielenkiintoisia. Uskon että saarnat ja ”itkuvirret” on tylsiä, niin lasten kuin osan aikuisten mielestä.

          nykyään kirkoissa tapahtuu monenlaista, lapsille suunnatut eivät usein ole kovin tylsiä. :)

          • Kristaliina
            2.9.2014 at 20:10

            Joo, lapselle suunnattuja näyttäisi olevan (mun lähde Kirkko ja Kaupunki, jota luen) aika useinkin. Voisin joskus käydä Silvan kanssa – jos Joel vaan antais luvan :)

          • MeAn2104
            2.9.2014 at 22:21

            Työnpuolesta nämä hommat tuttuja. :) vapaa-ajalla en juuri omien lasteni kanssa kirkossa käy. Ei sitä kirkkoa pelätä tarvitse :)

          • Agno (Ei varmistettu)
            2.9.2014 at 23:38

            Joo, eihän se kirkko mikään mörkö ole. Itse olen kasvanut tapakristityssä perheessä ja ottanut osaa päiväkodin ja koulun myötä uskonnon opetukseen. Ei se minusta silti uskovaista tehnyt vaan koen olevani ennemminkin agnostikko eli olen epäileväinen minkään jumalan olemassaolosta enkä siis jumalaan usko, mutta koska todisteita ei ole olemassa suuntaan tai toiseen, en voi itseäni ateistiksikaan väittää. On sekin aikamoista, jos lapset pakottaa välttämään kaikkea uskontoon/uskontoihin liittyvää, omasta mielestäni on parempi että he saisivat monipuolisen kuvan uskonnoista ja niiden ideoista jo nuorena. Onhan se jo ihan yleissivistystä, eikä tarkoita, että sitten pitäisi uskoa jumalaan. Välttelyllä joko herättää vain ”kielletyn hedelmän” himon tai ennakkoluuloja.

          • Samanlainen (Ei varmistettu)
            3.9.2014 at 21:00

            Olet siis agnostinen ateisti! Nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois.

  • pire (Ei varmistettu)
    1.9.2014 at 23:04

    Jännä miten uskontoa sivuava postaus herättää välittömästi keskustelua :)

    Haluanpas sanoa oman näkemykseni asiasta. Meillä minä olen tapakristitty ja isästä voisi sanoa että hän on ateisti. Poikamme on kastettu,lähinnä minun toiveesta. Syystä että kastetilaisuus on perinteinen ja vaikka en sinänsä usko jumalaan, niin kristinuskossa on paljon hyviä arvoja, joista lapsi voi oppia, esim sitten koulussa. Olen ajatellut asian niin, että lapsi voi sitten vanhempana päättää haluaako kuulua kirkkoon vai ei, kunhan on saanut tutustua kristinuskoon, esimerkiksi juuri koulun kautta. Toki elämänkatsomustiedon tunnilla (vai miksi niitä nykyisin kutsutaan) asiasta oppisi myös, mutta olen ”kristitty” eikä minulla ei ole tunneista kokemusta, joten siksi näin :) olipas sekava sepostus!

    • Tilliina (Ei varmistettu)
      2.9.2014 at 07:11

      Koko länsimainen kulttuuri perustuu kristinuskon perusarvoille, joten on tuskin pelkoa, ettei lapsi niitä oppisi muualta kuin uskonnon kautta.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.9.2014 at 13:01

        Kyllä on aika monet länsimaiset arvot jo antiikin Kreikasta peräisin eikä kristinuskosta, esim. demokratia, tieteet, taiteet, filosofiat…

      • Liinu75 (Ei varmistettu)
        2.9.2014 at 17:24

        Tämä kommentti herätti mielenkiinnon, voisitko vielä vähän avata ajatustasi? Tarkoitatko siis, että länsimainen kulttuuri on rakentunut kristillisen etiikan pohjalta, vai että nykypäivän arjessa ihmiset ja yhteiskunta pyörisivät kristilliseen etiikkaan nojaten? Molemmissa tapauksissa haluaisin ymmärtää, miten tuo ajatuksesi näkyy nyt arjessa ja miten lapset siis nämä kristinuskon perusarvot mielestäsi oppivat? Kuten vierailija tuossa alla, minäkin ajattelen, että monet etiikan kysymykset ovat peräisin antiikin Kreikasta, ja toisaalta hyvää elämää voi elää esim. budhalaisittain, joten olisi mielenkiintoista kuulla lisää, miten juuri kristinusko mielestäsi näkyy tämänpäivän länsimaiden arjessa. Jumalanrakkaus on iso (ellei jopa olennaisin) osa kristinuskon arvomaailmaa, ja ainakin itse ajattelen, että juuri se puuttuu tästä nykyisestä tapakristittyjen kulttuurista.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.9.2014 at 13:04

      Kyllä se lapsen arvomaailma kasvaa jostain muualta kuin koulunpenkiltä. Opetat arvomaailmaasi joka päivä lapselle, haluat tai et.

    • Kristaliina
      2.9.2014 at 20:19

      Mä kans ajattelen niin, että jos vanhempana lapsi haluaa kuulua kirkkoon (tutustuttuaan vanhempana kristinuskoon), se on tietysti ihan ok. Minulle siis, toisen vanhemman puolestan en osaa sanoa. Ja kuulunhan itsekin, en ole halunnut erota.

      Monessakin uskonnossa on paljon näitä ”perushyveitä”, jotka ovat munkin mielestä hyvää jumalan olemuksesta riippumatta. Mutta niitä voi toki elämässä toteuttaa ilman sitä ”usko-osuuttakin”.

      Mutta joo, itselleni (ja meille) tämä on ehkä myöhemmin vähän haastava kysymys juuri siksi, kun meillä vanhemmilla on keskenämme vähän erilaiset… …asenteet (?) koko juttua kohtaan. Toistaiseksi keskusteluja aiheesta on onnistuneesti lykätty hamaan tulevaisuuteen :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.9.2014 at 10:53

    Minä pelkäsin pienenä kuollakseni enkeleitä. Omat vanhempani erosivat kirkosta jossain vaiheessa lapsuuttani eikä uskonnosta perheessäni juurikaan puhuttu. Kävin kuitenkin uskonnontunneilla oppimassa näkymättömistä ihmisistä, jotka leijuvat koko ajan selän takana. Postilaatikosta tippui myös joskus ilmestyskirjaan viittaavaa käännytysmateriaalia. Niitä kun koululaisena yksin (salaa) lueskelin, niin tulipa jokunen yö valvottua tukka pystyssä, kun ei kukaan älynnyt niistä kanssani jutella. Olenkin miettinyt, miten itse uskonnottomana pojalle näistä asioista kertoisin, ettei tulisi ylimääräisiä mörköjä, joita pelätä. Uskontoon sinällään suhtaudun neutraalisti ja iloitsen siitä, josku lohdutuksen sitä kautta elämäänsä löytää.

    Tämä nimetön lainaus on itseäni suuresti arvokeskustelussa ilahduttanut: ”You don’t need religion to have morals. If you can’t determine right from wrong, then you lack empathy, not religion.”

  • Mia-mamma (Ei varmistettu)
    2.9.2014 at 17:53

    Ajattele itsesi ohittamaan hindutemppeliä tai moskeijaa, vastaisitteko yhtä asenteellisesti samaan kysymykseen? Mun mielestä tossa ei ole uskonnosta kyse vaan lähinnä siitä, haluaako kasvattaa ennakkoluuloisen lapsen.

    • Kristaliina
      2.9.2014 at 20:14

      No hih mun vastaus oli ”rakennus” eli ei kovin asenteellinen :) Mä itse en siis ole ollenkaan negatiivisella mielellä uskontoa kohtaan.

      Ja Joel puolestaan on siis ihan rehellisen voimakasasenteellinen kirkkoa (instituutiona) kohtaan; se on asia, johon mä en voi vaikuttaa :) Se ois voinut sanoa paljon pahemminkin, täytyy olla tyytyväinen että käytti vain sanaa tylsä :D

      • Kristaliina
        2.9.2014 at 20:15

        …ja vastaus kysymykseen (arveluna Joelin puolesta) että kyllä: samantyyppinen vastaus olisi varmaan tullut mistä tahansa uskonnosta :D

  • hannalasaa (Ei varmistettu)
    3.9.2014 at 09:22

    Ylitti munkin kommentointikynnyksen!
    Ehkä toi tylsät tarinat ja muut kuuntelee-juttu vähän särähti korvaan.. voisiko vaikka sanoa että ihmiset kokoontuvat kirkkoon yhdessä rukoilemaan ja laulamaan ja olemaan lähempänä Jumalaa? Hyviä juttuja myös kommenttiboksissa yllä, mutta samaa mieltä, liiallisten ennakkoluulojen välittymistä lapselle voisi välttää….:)

    • Kristaliina
      3.9.2014 at 13:55

      Hmm joo ehkä vanhemmalle lapselle – mutta ”rukoilu” ja ”Jumalan lähellä oleminen” eivät kyllä 2-vuotiaalle aukea… …siis jos kotona ei sellaisia harjoiteta, jolloin asia olisi tutumpaa :) Nuo vaatisivat jo sellaista syvempää selittämistä, joka on tapakristitty/täystiukkisateistiperheessä vaikeaa…

  • Silli (Ei varmistettu)
    3.9.2014 at 11:56

    Me emme ole onneksi joutuneet vielä vastaamaan kysymyksiin kirkosta. Sen sijaan mieheni on joutunut kuuntelemaan, kun uskovaiset sanovat lapsellemme, että isä joutuu helvettiin. Onneksi lapsemme on niin pieni, että emme joutuneet selittämään hänelle sen kummemmin tätä ”loukkausta”. Itse kiehun edelleen raivosta, kun mietin tapausta…
    Itsestäni tuntuisi kummalliselta satuilla lapselle siitä kuinka kädet ristimällä ja ajatuksiaan miettimällä olisi jotenkin lähempänä jumalaa, koska en usko koko hahmoon enkä pidä sitä tieteellisesti mahdollisena.
    Itse ja miehenikin vastustamme kirkkoa laitoksena ja suoraan sanottuna pidän suomalaista yhteiskuntaa jumahtaneena sen takia, että tunnemme edelleen tarvetta olla kuin iilimadot kiinni luterilaisessa kirkossa.
    Jos kokisin jonkin toisen uskonnon yhtä suurena edistymisen esteenä yhteiskunnalle, suhtautuisin myös siihen yhtä negatiivisesti.
    Ihanteena tietysti olisi etten antaisi tämän näin vahvasti varautuneen näkemykseni näkyä lapselle, vaan onnistuisin kasvattamaan hänestä uskontoihin objektiivisesti suhtautuvan yksilön. Ja itse ainakin pyrin kunnioittamaan kaikkia, myös uskovaisia, tasa-arvoisina yksilöinä. Sellaisina hetkinä koen sen kuitenkin vaikeaksi, kun he istuvat jo yhteiskunnalta saamiensa etuuksien päällä eivätkä suostu näkemään asiaa minun, uskonnottoman, kannalta. Esim. Suomalainen (ala-)koulun uskonnonopetus, joka paikoin on kaikkea muuta kuin tunnutuksetonta.
    Arvo-keskusteluun en ota kantaa, koska Se on jo monesti kumottu tarpeettomana.

    • Silli (Ei varmistettu)
      3.9.2014 at 11:58

      Sori, jonkinlainen kappalejako olisi ollut paikallaan… :P