”Mikä on kiikko?” (osa 2)

”Äiti, äiti, katso mikä iiiiiiso-iso Linnanmäki!”, tirppa hihkui aamupalapöydässä mainoksen nähdessään.

”Oooo niinpäs onkin vähän Linnanmäen näköinen. Se on Pariisi”, minä vastasin.

”Mikä on palisto?”, Silva kysyi.
”Pariisi on kaupunki. Niin kuin Helsinki on se kaupunki, jossa me asutaan.”
”Mitä siellä palistossa on?”
”No siellä asuu ihmisiä ja siellä on autoja ja paljon erilaisia rakennuksia.”

”Eilen me oltiin palistossa ja siellä oli iiiiiiiiiiso-iso kiikko”, tirppa muisti.
”Joo, me oltiin kaupungilla täällä Helsingissä ja siellä oli se kirkko.”

”Kivaa! Kivaa! Kiva kiikko! Siellä asuu MUUMIT!”

2
Like

You Might Also Like

  • Juudit
    2.9.2014 at 17:26

    Mahtavaa kiikon määrittelyä! :D

  • Nuuskis (Ei varmistettu)
    2.9.2014 at 17:49

    Saattaisin käydä kirkossa jos siellä olis Muumeja. Siis niinku kristinusko-juttujen sijaan.

  • eppunen
    2.9.2014 at 18:10

    Uskonasioista ei sovi kiistellä eikä kenenkään uskovan tarvitse minun mielipidettäni pitää minään, mutta:
    Silvahan on ihan oikeassa omalla tavallaan. Muumit on satuolentoja, kirkossa kerrotaan satuja Jeesuksesta ja muista raamatun hahmoista. Eipä tuo lapselle varmaankaan ole mitenkään eri asia kerrotaanko Muumisatuja vai muita satuja, toiset sadut saattavat olla vain tylsempiä kuin toiset.

    • Kristaliina
      2.9.2014 at 20:24

      Mä oon ajatellut, että noita kristinuskon kertomuksia (ainakin nämä perus-joulutarinat ym.) voisikin ehkä kertoa vähitellen vähän niin kuin tarinoina. Ei tarvitsekaan ottaa kantaa siihen, että ovatko ne totta vai eivät. Ja sitten vanhempana (missä iässä se sitten lieneekään; en osaa yhtään sanoa) voi ehkä kertoa syvemmin, että jotkut ihmiset pitävät näitä totena ja toiset eivät. Sitten, kun lapsi on vähän paremmin valmis tällaisia ymmärtämään :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.9.2014 at 22:29

        Varaudu vastaamaan todenperäisyysasiaan aika piankin. Esikoiseni taisi olla 4v kun kysyi kirkossakäynnin jälkeen yllättäen että ”äiti, uskooks joku noihin juttuihin niinku oikeesti?”. Samassa iässä hän myös vaati saada tietää miten isän vauvansiemenet päätyvät äidin vatsaan ja päätteli monet taruolennot keksityiksi, mutta joulupukki ja enkelit olivat kuulemma silti oikeita. Sittemmin olen myös saanut kuulla, että keijut eivät ole oikeita, paitsi hammaskeiju, koska sehän tuo rahaa eli siitä on todisteita (joulupukin kanssa varmaan sama juttu, niitä ei kannata paljastaa, joiden vierailusta jää ikäänkuin saamapuolelle…).

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          2.9.2014 at 22:46

          Juu meilläkin jo 4-vuotiasta kiinnosti kuolema ja sen jälkeinen ja missä ihmiset on ennen syntymää (siis ennen äidin mahaan ”joutumista”) ja miksi ihmisiä tapetaan sodissa, vaikka ketään ei saa lyödä jne. Yllättävän äkkiä noita vastauksia saa ruveta miettimään! Nyt kun on jo maaginen ”mitä se seksi tarkoittaa” -kysymys takana päin, voi pikkuisen huokaista. :)

      • eppunen
        3.9.2014 at 13:18

        Mun on ollut jo vuosia tarkoitus lukea se raamattu ihan vain yleissivistävässä mielessä. On vaan niin järkyttävän tylsä kirja, että jää aina kesken :D

        • Seregi
          22.9.2014 at 14:56

          Mä olen lukenut Raamatun puhtaasta mielenkiinnosta, mutta toki skippailin joitain pätkin. Ei niitä sukuluetteloita todellakaan tarvitse lukea.

          Me ateistit saimme häälahjaksi sarjakuva-Raamatun, joka on voittanut joitain Bible awardejakin. Piirrosjälki oli kuin amerikkalaisissa supersankarisarjakuvissa. Mene lukuun!

      • Teologi (Ei varmistettu)
        3.9.2014 at 21:13

        Nykyaikainen eksegetiikka on itseasiassa sitä mieltä, että jouluevankeliumi vaelluksineen ja talleineen on vain sepitetty tarina. Samantyyppisiä on kerrottu muistakin hahmoista ja henkilöistä, joita on tuona aikana pidetty arvossa.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        4.9.2014 at 21:00

        Tässä saattaa auttaa hienosti toteutettu Jaakko Heinimäen kirjoittama ja Christel Rönnsin kuvittama Suomen lasten raamattu, joka lähestyy raamatusta tuttuja tarinoita raikkaasti ja humorisestikin. Ja mikä tärkeintä, vailla julistamista. Tulkinta jää lukijalle, ja pienelle kuuntelijalle :)

        Hesarin arvostelusta: ”Ainakin Heinimäen kirja osoittaa vakuuttavasti, että uskonto voi myös olla ilon, riemun ja jopa huumorin lähde. Epäilijä voi lukea vaikkapa kuvausta profeetta Eliasta, joka pilkkasi rukouksillaan turhaan nuotion sytyttämistä yrittäneitä Baalin pappeja: ”Huutakaa kovempaa. Ehkä Baalilla on huono kuulo. Tai ehkä hänelle on tullut kakkahätä, eikä hän ehdi auttamaan teitä.””

  • pinklady
    2.9.2014 at 19:23

    Piti miehelle lukea nämä jutut ääneen, tätä siis pakanalapsen kanssa odotettavissa :D

    • Kristaliina
      2.9.2014 at 20:22

      Joo nää Jumalat, Jeeskukset ja Nuuskamuikk…. eiku? :D

  • Mammara
    2.9.2014 at 21:50

    Tsihhihii! Ihana tirppa! Mun kaverin lapsi kertoi uskovansa keijuihin, joulupukkiin, tonttuihin ja jumalaan. Kaveri ei uskonnottomana ihmisenä viitsinyt kauheasti vaivata jumalaan uskomisella päätään, kun se kerta oli asetettu keijujen ja joulupukin kanssa samaan syssyyn. :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.9.2014 at 23:10

    Jos vain jotenkin mahdollista, keskustelutuokioita kannattaa videoida joskus! Nykyaikana kun tällainen mahis on melkein kaikilla (kännykkavideokamera). Parasta katseltavaa sitten aikuisena vaikka olisikin ’järjestetty’ juttutuokio jostain aiheesta. Silvaltakin kun tuntuu lähtevän loistojuttuja, kuten useimmilta taaperoilta.

    Tässä esim. yksi huikee:


  • Emmanna (Ei varmistettu)
    2.9.2014 at 23:34

    En onnistu ikinä saamaan mitään mehevää nauhalle. Tilanne on aina ohi, kun hoksaan. Meidän 3,5-vuotias on viime aikoina kysellyt paljon uskontoon liittyvistä asioista. Itse hän aina ilmoittaa keskustelun päätteeksi uskovansa kuuhun.

  • annaandandyathome
    3.9.2014 at 09:07

    haha, mä olen joskus kuullut et joku lapsi olis kovaan ääneen huutanut kirkossa ”Kattokaa, MUUMI”! kun morsian on tullut esiin…. :)

    (ja pikkupoika suu auki papin nähdessään ”Ei Vi**u, Batman tuli”!)

    • Mammara
      3.9.2014 at 12:26

      Mun mies on valokuvaaja, ja kuvaa paljon mm. häitä. Eräänä kertana, kun pappi oli poistunut alttarilta, joku lapsi oli kysynyt kovalla kirkkaalla äänellä, että mihin se jumala nyt meni? :D

  • rva Nna (Ei varmistettu)
    3.9.2014 at 12:41

    Itse olin käynyt jo pari vuotta ala-astetta ennen kun ihan oikeasti tajusin sen, että joillekkin uskonnontunnilla kerrotut asiat ovat totta. Meillä kotona oli aina paljon luettu satuja ja keskusteltu asioista. Koulussakin opeteltiin monenlaisia asioita, joten ei ussan tunnit tuntunut sen kummemmilta, kuin vaikka äikän tunneilla yhdessä ääneen luetut sadut.

  • nuori ja utelias (Ei varmistettu)
    4.9.2014 at 20:29

    Tuli mieleen, mitä jos lapsenne (kaikkien, ei pelkästään Kristan) haluaa uskoa jumalaan, annatteko hänelle siihen mahdollisuuden vai opetatteko suoraan että jumala on satuhahmo? Monissa kristityissä perheissä opetetaan uskomaan Jumalaan ja Jeesukseen, niin perivätkö ateistien lapset samalla tavalla usein näkemyksensä?

    • Kristaliina
      4.9.2014 at 20:34

      Mä veikkaan, että ainakin aika usein perivät… Sitten vanhempana sitten tietysti saa mahdollisuuden uskoa tai olla uskomatta haluamallaan tavalla.

      Tietty varmaan riippuu vanhempien näkemyksistä ja niiden vahvuudesta. Meillä tosiaan tilanne on vähän… …haastava, kun meillä ei ole Joelin kanssa ihan samanlaiset näkemykset tässä. Ehkä me jotenkin sumplitaan tilanne; tai siis hmm, en oikeasti tiedä, miten nämä asiat meillä sitten aikoinaan lapsille opetetaan :)

    • FFFifi
      22.9.2014 at 15:26

      Mä ainakin jätän uskontokysymyksen ihan auki, mun mielestä myös lapsilla pitää olla vapaus uskoa tai olla uskomatta. Jumalaan ja vaikka kuolemanjälkeiseen elämään liittyvissä kysymyksissä sanon vaan, että osa ihmisistä uskoo näin, osa noin ja osa sillä tavalla, ja minä itse olen sitä mieltä että asia on näin (ja isä tätä mieltä, mummo tätä mieltä jne.) Mutta aika vähän meidän lapsilla tuntuu olevan kiinnostusta asiaan, ei ole juuri lainkaan näitä kysymyksiä tullut.

      Mitä tulee kristilliseen kulttuuriperinteeseen, niin siihen tutustutan meidän normaalin perhe-elämän rajoissa, ja sen taustoista kerron mahdollisimman paljon, koska oma kulttuuriperimä pitää tuntea. Ja täällä asuessa se on monilta osin kristillinen taustaltaan, oli lapsi/perhe kristitty tai ei.