Interrail lasten kanssa: reittiskenaarioita

Haha yksi ihminen pyysi reittiskenaarioita – oletan, että ehkäpä joku yksi toinenkin on kiinnostunut, joten täältä tulee! Ja etenkin kun mulla se vaan toimii niin, että kirjoittaessa on helpompi ajatella ja pohtia asioita itsellenikin: joten ehkä tämä postaus onkin minulle itselleni.

(ja sulle, Joel – lue tää!)

9 päivää lähtöön siis: tulossa 3-4 viikon reilireissu 5-henkisen perheen voimin.

Lähtöpaikka on Barcelona, sieltä matkataan ensin Tossa de Mariin kahdeksi yöksi ja sen jälkeen seuraava määränpää tuntematon. Mutta tällaisia skenaarioita meillä on:

Skenaario 1: Espanja ja Portugal

Tämä matka mulla oikeastaan tekisi (eniten?) mieli tehdä, mutta ehkä se ei ole tämän reissukerran matka – tässä ei nimittäin päästäisi kovinkaan pitkälle.

Eli tällöin me lähdettäisiin Barcelonasta ensin kohti Espanjan pohjoisrannikkoa, eli junalla ensin Bilbaoon tai San Sebastianiin. Ehkä vähän Ranskan puolella käyntiä, sitten pohjoisrannikkoa itään ja lopulta alas Portugaliin. Ja sitten Portugalin itärannnikkoa kohti etelää. Tuolla Portugalissa olenkin käynyt reppuilemassa kerran ennenkin.

Tässä reittiskenaariossa kiinnostaisi pienet paikat Espanjan pohjoisrannikolla, esimerkiksi Asturian alue, mm. Cudillero. Ranskan puolella voisi käydä Hendayessa. Portugalissa kutkuttaa ainakin Sintra lähellä Lissabonia, siellä olen käynyt ja uskon, että koululaiset tykkäisivät. Portugalin etelärannikolla on kans kivoja paikkoja, mm. Tavira. Siellä venematkan päässä sijaitsevalla hiekka-alueella käsipohjan uiminen jäi mulle ihanasti mieleen edelliseltä (ennen lapsia – MÄ uin käsipohjaa haha) sinne päin suuntautuneelta reissulta.

Mutta ehkä tämä voisi olla joskus erillinen matka ja nyt mentäisiin pidempiäkin välimatkoja – en tiedä, katsotaan.

Skenaario 2: Espanja – läpi Ranskan – kohti Italiaa

Toisessa potentiaalisessa reittivaihtoehdossa lähdettäisiin kohti Italiaa, läpi Ranskan. Tässä miinusmerkkinä se, että Joel ei halua etelä-Ranskan kalliisiin luksuspaikkoihin, eli niistä pitäisi mennä jotenkin ”yli” tai kiertämällä.

Yksi alkupään kohde tällä reitillä voisi olla Carcassone Ranskassa. Jos haluaisi välttää sen Ranskan etelärannikon, ehkä voisi koukata jostain ylempää? Tosin Sveitsin kautta saattaisi olla aika pitkä matka ja mahdollisesti täysiä junia. Annecy-niminen paikka Ranskassa, Sveitsin rajan lähellä jäi myös meidän muistiinpanoihin.

Italiasta on laitettu muistilistalle Cinque Terre sekä lauttayhteys Ancona-Split.

Siitä pääseekiin seuraavaan skenaarioon, eli:

Skenaario 3: Espanja-Ranska-Italia ja Kroatiaan asti!

Kroatia ois sitten taas sellainen ihan aidosti meitä kiinnostava kohde! Ja sinne ois ihana mennä tuolla lautalla Italiasta. Jos oon oikein ymmärtänyt, just se lauttayhteys kuuluu reiliverkostoon!

Tässä skenaariossa pitäisi edetä jotenkin nopeammin/pidempiä kertaetappeja, että ehdittäisiin siinä meidän ajassa tuonne asti ilman, että se menisi ihan hätäjuoksuksi.

Vai pitäisikö tämä säästellä toiseen reissuun, en tiedä.

Skenaario 4: Snorklausta ja kukkuloita

No sitten taas vähän lyhyempien matkojen skenaario, tässä pyörittäisiin taas Espanjan ja Ranskan alueella. Snorklaaminen nimittäin kiinnostaisi, snorkkelit on jo kaivettu esiin. Barcelonasta ylöspäin näyttäisi olevan useampia snorklauskohteita, ehkä voisi alkuun ottaa sellaisen beach life -alkurysäyksen.

Sen jälkeen voisi katsella kukkuloita: Carcassone Ranskan puolella istuisi tähänkin skenaarioon, sitten on listoilla sellainen hienon näköinen vuoristopaikka kuin Torla Espanjan ja Ranskan rajalla, siellä Andorran takana.

Tässä tosiaan tulisi nyt kyllä sitten ihan paikallisjuna/bussi-etäisyyksiä vaan.

Skenaario 5: Tekoälyn visio nro 1

Kysyttiin myös tekoälyltä! Ensimmäinen Joelin antama ohje oli tällainen: ”Laadi Interrail-matkasuunnitelma. Noin 3 viikkoa kesäkuussa. Interrail-lipuilla voimme kulkea viisi pidempää junamatkaa. Lisäksi voimme matkustaa pieniä etäisyyksiä junalla, bussille, lautalla, jne. Olemme viisihenkinen perhe, joka tahtoo välttää isoja kaupunkeja ja kaikkein kiireisimpiä turistikohteita, mutta arvostaa luontoa, rauhaa, pittoreskeja näkymiä ja pikkukaupunkien charmia. Aloitamme Tossa de Marista Costa Bravalla. Muita paikkoja, joista olemme kiinnostuneita: Girona, Figueres, Hendaye, Carcassonne, Foix, Ax-les-Thermes, San Sebastian, Roses. Matka saisi johtaa Espanjan ja Ranskan kautta Portugaliin.”

Eli oikeastaan skenaario 1:n mukainen, mutta tarkempi.

Tähän tuli tarkka reittisuunnitelma, jossa oli mukana Tossa de Marin jälkeen Girona, Figueres, Foix, Ax-les-Thermes (kuumia lähteitä), Hendaye, San Sebastian, Picos de Europa -alue tai Leónin seutu (esim. Cangas de Onís tai Potes), sitten Portugal: Porto, ja lopuksi Lissabon (tai lähistöllä Sintra, Cascais, Setúbal).

Aika hyvän kuuloinen! En ole noita kaikkia kyllä vielä edes googlannut, että onko niitä edes olemassa, haha!

Skenaario 6: Tekoälyn visio nro 2

Toinen tekoälyltä kysytty reittiehdotus oli Kroatiaan asti ehtivä, eli meidän kolmosskenaarion mukainen, mutta tarkempi. Tässä mentiin siis samoilla kriteereillä kuin yllä, mutta Costa Bravalta Kroatiaan Italian halki. Tällainen reitti tuli:

Tossa de Marin jälkeen Girona, Figueres sekä Carcassone. Sitten Alppien esialueelle paikkaan nimeltään Briançon. Kohti Italiaa, kaksi yötä Albassa tai Barolossa, taitavat olla Pohjois-Italiaa. Seuraavat pikkukaupungit Mantova tai Ferrara, sitten Trieste Ardianmeren rannalla. Triestsessä Ljubljanaan, esimerkiksi Bledin järvelle. Kroatiasta mainittu vaihtoehtoisina paikat Rijeka, Opatija, Plitvice, Zadar.

Taaskaan en todellakaan tiedä, onko teköäly keksinyt omiaan, eli haha googlatkaa ennen kuin lähdette noille reiteille.

Mutta jos tiivistää (onko se mahdollista?), niin vaihtoehdot on oikeastaan:

Pohjois-Espanja-Ranska-Portugal -alueella pysyminen tai vaihtoehtoisesti kohti Pohjois-Italiaa (Sveitsin kautta koukaten?) tai Kroatiaan asti matkaaminen.

Kaikkein eniten omalla kohdalla olen yrittänyt pitää pään kylmänä eli muistaa, että koko etelä-Eurooppaa ei tarvitse (eikä kannata) yhdellä reissulla nähdä. Koska ensin sitä ajattelee, että lähes kuukausi wohoo ja sitten tajuaa, että jos on vaikka aina kolme yötä yhdessä paikassa, ehtii 21 päivässä käydä ”vain” seitsemän paikkaa ja 27 päivässä yhdeksän paikkaa. Ja jos haluaa vaikka käydä pieniä vierekkäisiä paikkoja, niin nopeastihan se kuluu.

Lonely Planeteja ja nettiä selaillessa meinaa iskeä sellainen ähky ihan mielettömistä paikoista, joihin on ihan pakko joskus päästä. Ja totta kai kirjoihinkin on sitten oikein laitettu koko kuvapankkimaailman uskomattomimmat kuvat, että oikein matkakuume iskee lekalla päähän ja haluaisi ahnehtia kaiken.

Eli sellaisen ajatuksen yritän juurruttaa nyt syvästi itseeni, että tämän ei tarvitse olla ainoa tällainen matka. Etenkin jos tykätään perheen kanssa tuosta junalla liikkumisesta, niin aluettahan voi hyvin katsella ikään kuin ”pala kerrallaan” eli tehdä täsmäkiertomatkoja tulevienkin vuosien aikana.

Joten hengitellään syvään ja katsotaan, mihin päädytään. Nautitaan siitä, että missä ollaan eikä huolehdita siitä, miten paljon maailmaa on vielä nähtävänä!

(tämä oli sellainen psyykkauspuhe itselleni, haha)

You Might Also Like

5 Comments

  • Reply
    Hieroja Seinäjoki
    30.5.2025 at 12:40

    Voi että, miten inspiroiva ja elämänmakuinen kirjoitus teidän tulevasta Interrail-seikkailustanne lasten kanssa! On ihailtavaa, miten olette lähdössä matkaan avoimin mielin ja ilman tarkkoja suunnitelmia, antaen tilaa spontaaniudelle ja uusille kokemuksille. Tossa de Mar kuulostaa täydelliseltä aloituskohteelta – rauhallinen rantakaupunki, jossa voi nauttia Välimeren tunnelmasta ennen kuin suuntaatte eteenpäin.

    On myös hienoa, että olette ottaneet huomioon lasten tarpeet ja mukavuuden reissua suunnitellessa. Reissureppujen valinta, kevyet varusteet ja viihdykkeet matkoille osoittavat, että olette valmistautuneet hyvin. Erityisesti pidän siitä, että olette päättäneet välttää suuria kaupunkeja ja keskittyä pienempiin paikkoihin, joissa voi aidosti kokea paikallista elämää ja kulttuuria.

    Kiitos, että jaoitte tämän suunnitelman – se inspiroi varmasti monia muitakin perheitä harkitsemaan vastaavaa seikkailua. Toivotan teille unohtumatonta matkaa täynnä elämyksiä ja yhteisiä hetkiä! 🚆🌍

    • Reply
      krista
      30.5.2025 at 14:42

      Ooo kiitos kivasta viestistä! Toivottavasti tosiaan innostaisi muitakin junamatkustelemaan lasten kanssa! <3

  • Reply
    Karina
    30.5.2025 at 12:53

    Ihania suunnitelmia! Toi ”lähimatkailu” Espanja/Portugali vois olla ihana ja onhan siinäkin ihan hirveästäihanaa nähtävää! Ens vuoden reittihän vois lähteä vaikka Munchenista ja edetä Kroatiaan. Mä oon ite aikonaan ollut vähän Keski-Eurooppa-vastainen ihan sen takia että ne maat on kulttuuriltaan lähellä meitä ja siksi = tylsiä, mutta nyt mulla on unelmana Alppien ylitys! Ja Kroatiassa sit lämpö ja rannat :)
    Mut minkä tahansa valitsette on varmasti ihanaaaaaaaaaaa!
    Mun tytär on menossa ekaa kertaa kavereittensa kanssa keskenään matkalle kesän lopulla (huh, just kuumimpaan aikaan) juurikin sinne kalliiseen Ranskan Cote d’Azureen. Löysivät kyllä hyvän hintasen airbnb-kämpän ja siitä retkeilevät rannikkoa tai hengailevat rannassa. Tekis ite mieli mennä vakoilemaan niitä sinne salaa mukaan :D

    • Reply
      krista
      30.5.2025 at 14:45

      No siis niin olisi! Mulla jotenkin silleen jopa ”harmittaa” lähteä pidemmälle, kun tuntuu, että siinä pienemmälläkin alueella viihtyisi sen ajan :D Sit tavallaan painin välillä ”matkat pitää olla pidempiä, että sitä kutsutaan reilaamiseksi” vs. ”mutku siellä ois ihania pikkukyliä ja paljon nähtävää ja sit me vaan harpottaisiin niiden yli” :D Mutta joo täytyy vaan tehdä sit fiiliksen mukaan ja olla tyytyväinen siihen valintaan eikä haikailla muuta. Sit ens kerralla jotain muuta!

      Sä oot muuten nyt istuttanut muhun ton ”Alppien yli junalla” -reissu-unelman! Oon jo Joelillekin puhunut, että toi täyty joskus tehdä :D

      • Reply
        Eepu
        31.5.2025 at 00:35

        Kommentoin jo edelliseen interrail postaukseen, mutta suosittelen myös todella sitä Alppien yli Italiaan. Oli ehdottomasti koko perheen mielestä ihan mahtavaa. Altaita, rantaa ja kaikkea muutakin nähtiin ja toki lapset niistäkin nauttivat. Niitä on eri versioita eri kohteissa, mutta Alppeja ei ole ihan joka kylässä ; )

        Ja jos sen aikoo sen kerran elämässä junalla ylittää, niin kannattaa mennä reitillä, josta näkee ne maisemat. Alppien läpihän pääsee myös lähinnä tunneleita pitkin. Itse menimme Bernina reitin, sillä berniina junalla, jossa kaartuvat lasikatot. Mielettömät maisemat ja jyrkimmässä kohtaa junaa hinattiin ketjusysteemillå ylös. Samalla reitillä menee ihan paikallisjuniakin, jotka pysähtelevät vaan useammalle asemalle matkalla. Niissäkin oli silti hienot maisemavaunut, joista näki hyvin ulos.

        Kroatia on myös ihana! Bracin ja Mljetin saaret olivat upeat. Siellä emme ole reilanneet, mutta muuten reissanneet aiemmin. Plitvice on myös mieletön. En missään ole nähnyt senväristä vettä kuin Kroatiassa

    Leave a Reply