Postia kummilapselle – olipa helppoa!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomen World Visionin kanssa.

Oijoijoi ja voi ei, siitä on jo yli vuosi, kun viimeksi kirjoitimme postia kummilapsellemme Maurinelle Keniaan!

Helmikuussa kerroinkin (täällä), että olemme ensimmäisen vuoden aikana saaneet yllättävänkin paljon kuulumisia Keniasta ja kummilapsemme perheeltä. Osansa teki myös ”case vesiputki”, siitä täällä.

Ajatuksissamme me olemme kuvitelleet olevamme sellaisia kummeja, jotka pitävät kummilapseensa enemmänkin yhteyttä. Mutta arki, korona-aika ja kaikki! Jossain vaiheessa tavallinen posti Keniaan ei koronan takia kulkenutkaan. Ja sitten yhtäkkiä onkin hurahtanut jo yli vuosi viimekertaisesta kirjeestä, noooooouh!

Maurinen videota katsomassa World Visionin Plus-palvelussa.

Tällä hetkellä posti on ilmoittanut, että kuljetusyhteydet toimivat taas suurimpaan osaan maailmaa. Ihanaa, voi taas laittaa ihan fyysisen kirjeen menemään! Perinteisessä, toiselta puolen maailmaa matkaavassa kirjeessä on oma hohtonsa. Kirjekuoreen voi myös sujauttaa esimerkiksi tehtäväkirjan, koulutarvikkeita tai vaikka kuoreen litteäksi mahtuvan vaatteen.

Mutta ihan kaikkein helpointa ja nopeinta yhteydenpito on sähköisesti World Visionin Plus-palvelun kautta. Sitä testasimme nyt (vihdoinkin, OMG) ihkaensimmäistä kertaa.

Klik klik kokeilemaan!

No tämähän on harvinaisen helppoa ja yksinkertaista! Heti etusivulla on ylimpänä selkeä kohta: ”Lähetä viesti ja valokuva kummilapsellesi”. No kiitos, lähetän! Siihen voi kirjoittaa viestin (1000 merkkiä) ja ladata valokuvan tai vaikka lasten piirustuksen.

Me otimme lauantaina perheestämme uuden ryhmäkuvan – samantyyppisen, jonka perusteella Maurine alun perin valitsi meidät kummikseen – ja kirjoitimme spontaanin viestin lasten saneluun mukaan, toki englanniksi kääntäen.

Kuvittelin muuten, että 1000 merkkiä on tosi lyhyt, mutta siihen mahtuikin ihan kunnon kirje. Lapset kertoivat mm. kepparileikeistään, mummilayökyläilystään ja meidän puutarhaan kasvamaan laitetuista kasviksista. Samalla kyseltiin Maurinelta, että mistä leikeistä hän tykkää ja mitä hänen pihallaan kasvaa.

Ei hitsi, miksi me ei olla tehty tätä jo aikaisemmin. Jotenkin sitä ei vaan hoksaa, miten helppoa ja nopeaa se on. Tämä sama ilmiöhän pätee tietysti elämässä muutenkin: tosi monessa asiassa se ”pitäis pitäis” -tila on paljon hankalampi kuin se varsinainen toimiminen. Tuollaisen perheselfienhän ottaa yhdessä räpsäyksessä ja pikkuviestin voi kirjoittaa yhtä spontaanisti kuin tavallisen meilin!

Viestejä voi lähettää niin usein kuin haluaa, ja kirjeet toimitetaan lapsille perheessä vierailujen yhteydessä; ne ovat normaalitilanteessa noin kolmen kuukauden välein. Jos kummi on tapaamisten välillä sattunut lähettämään useamman viestin, ne toimitetaan lapselle tietysti sitten yhdellä kertaa seuraavan tapaamisen yhteydessä. Tällöin lapsi vastaa yhdellä vastauskirjeellä, vaikka kummilta olisi ehtinyt tulla useampikin viesti.

Kuvaan voi tosiaan ladata muutakin kuin valokuvan – vaikkapa lapsen piirustuksen.

Tämä perhekuva Keniaan lähti.

Ja löytyipä sieltä Plus-palvelusta paljon muutakin!

Ensinnäkin oli laaja sivu omasta kummilapsesta. Tietysti perustiedot…. ja heeeeei, siellähän oli myös Maurinen syntymäpäivä, ihanaa! Merkattiin heti kalenteriin, niin tiedetään lähettää sitten synttärionnittelut, kun hän täyttää pyöreät kymmenen vuotta.

Oijoijoi, 10-vuotissynttärionnittelut voisikin lähettää hänelle sitten ihan perinteisellä etanapostilla! Laitetaan vaan hyvissä ajoin kirje liikkeelle, niin ehtii.

Perustiedoista löytyi myös pieniä ihania juttuja: että mikä on vaikkapa hänen lempipuuhaansa, ja mikä on lempiaine koulussa. Se sattuu olemaan muuten ihan sama kuin meidän (lähes) samanikäisellä lapsella!

Kummilapsen sivulta löytyi myös paljon kuvia ja pieniä videoita – osa kuvista oli meille saaduista kirjeistä tuttuja, mutta olipa siellä meille ihan uusiakin. Tuorein kuva oli puolen vuoden takaa, sitä me ei oltu vielä ehditty nähdäkään. Ja siis oh, mikä löytö: kuvia ja videoita oli myös siltä ajalta, kun me ei oltu vielä hänen kummejaan!

Kuvia kahden vuoden takaa, neljän vuoden takaa, viiden vuoden takaa.

Ja me siis ollaan oltu kummeja vasta noin 1,5 vuotta!

Voi tästä jotenkin taas niin konkreettisesti huomasi, miten pitkään Maurinekin omaa kummiaan odotti! Ensimmäisissä kuvissa ja videoissa hän on vielä aika taaperoinen, kun nyt hän on jo pieni koululainen. Niin ihanaa, että nämä vanhat kuvatkin on sinne tallennettu!

Miten koskettavaa olikaan (hormonit?) saada sellainen kyyneleetsilmiinnostattava ahaa-elämys, että voi onneksi me silloin 1,5 vuotta sitten todella alettiin kummeiksi. Onneksi tämä pieni, pitkään odottanut lapsi sai vihdoinkin oman kummin.

Ja miten monta lasta maailmassa kummia odottaakaan… Voi toivottavasti mahdollisimman moni tällainen pitkään omaa kummia odottava lapsi löytää pian oman kumminsa!

Viestimahdollisuuden ja oman kummilapsen tietojen lisäksi Plussasta löytyi paljon tietoa meidän oman kummilapsen kotialueesta Ngoswetista ja World Visionin työstä siellä.

Siellä oli hankkeen alkamisesta (se on alkanut vuonna 2015) ja edistymisestä, sekä erilaisia kuulumisia ja kuvaterveisiä. Paljon luettavaa! Oli ihan mahtava nähdä ”isojen linjojen” (puhdas vesi, koulutus, lasten oikeudet ym.) lisäksi pienempiäkin juttuja: miten esimerkiksi alakoulujen pihalle oli hankittu leikkivälineitä. Liukumäki oli selvästi menestys!

Pienenä hauskana knoppitietona siellä oli esimerkiksi myös säätila kummilapsen kotiseudulta. Kristapekkapouta arvostaa, hahaa. Näköjään pilvistä ja 25 astetta lämpöä tänään.

Jos siis olet kummi etkä vielä tutustunut Plus-palveluun, niin kannattaa tutustua!

Pakko muuten vielä paljastaa, että itselläni tämä Plus-palveluun tutustuminen oli jäänyt roikkumaan myös ”mistä sen salasanan saa” -tyyppisistä syistä. Mä olen kroonisen huono salasanoissa. No, ensikirjautuminen meni sitten niin, että sinne vaan syötettiin oma sähköposti (sama, mihin kummikirjeet tulee), ja siihen sähköpostiin sitten pompsahti saman tien linkki omille sivuille. Että eipäs se hankalaa ollutkaan! Sen jälkeen pääsi itse laittamaan salasanat jatkoa varten.

Ja sitten tietysti vielä sellainen muistutus, että World Visionin kummius ei millään tavalla velvoita yhteydenpitoon kummilapsen kanssa. Kummeja on erilaisia, ja moni kuulemma esimerkiksi kypsyttelee ajatusta kirjeen kirjoittamisesta vuosia ennen kuin toimii. Kaikenlaisten kummien tuki on yhtä tärkeää – voi siis valita oman tapansa olla kummi!

Täällä aiempi postaukseni, jossa on tosi laajasti kysymyksiä ja vastauksia World Visionin kummina toimimisesta.

Niinpä siis klikkasimme Plus-palvelun ”Lähetä viesti” -painiketta, klik!

Sinne lähti! Selain siirtyi siististi ”viestisi on lähtenyt” -tyyppiselle sivulle, ja pian myös sähköpostiini kilahti ”Kiitos, että lähetit viestin kummilapsellesi” -meili. Siinä oli vieläpä mukana kopio siitä lähetetystä kuvasta ja viestistä, joten siitäkin pystyi vielä varmistamaan, että oikein meni.

Miten tällainen sähköinen kirje sitten kulkee kummilapsen käsiin asti?

Ensin sähköinen kirje saapuu Suomen World Visionin asiakaspalveluun. Jos viesti on kirjoitettu suomeksi, asiakaspalvelu kääntää sen englanniksi. Sen jälkeen viesti lähetetään sähköpostilla eteenpäin lapsen kohdemaahan World Visionin kansalliseen toimistoon.

Lapsen kohdemaassa viesti käännetään lapsen äidinkielelle ja lähetetään eteenpäin lapsen kotiseudulle. Siellä World Visionin työntekijä tai vapaaehtoinen tulostaa sekä alkuperäisen viestin että käännöksen ja mahdollisesti liitteenä olevan kuvan, ja toimittaa ne seuraavalla tapaamisella lapselle.

Kun lapsi on saanut kirjeen, hän kirjoittaa itse tai yhdessä aikuisen avustuksella vastuskirjeen kummille. Avustajana voi toimia lapsen oma vanhempi, World Visionin työntekijä tai vapaaehtoinen. Tämän jälkeen lapsen kirje ja käännös ladataan järjestelmään, jonka kautta kummi saa vastauksen luettavakseen sinne sähköiseen Plus-palveluun.

Meidän kirje Maurinelle lähti siis liikkeelle lauantaiaamuna, heti aamupalan jälkeen.

Nyt jäämme innolla odottelemaan, että Maurine sen perille saa – ja että saadaan häneltä vastaus sinne Plus-palveluun!

Maailma on kyllä niin suuri ja pieni yhtä aikaa. Sähköinen bittikirjekyyhky täten vieköön meiltä rakkaat terveiset kummitytöllemme Keniaan!

 

PS. Oletko harkinnut kummiksi ryhtymistä? Se kannattaa! Ryhdy World Visionin kummiksi täällä.

Jos haluat kummilapsen meidän kummilapsen kotiseudulta Kenian Ngoswetista, se onnistuu tällä hetkellä asiakaspalvelun kautta puh. 096 818 300 (arkisin klo 10–15) tai asiakaspalvelu@worldvision.fi

7

You Might Also Like