Voi Pertti

Posted on 11.6.2013

Sunnuntaina lähdettiin kiireellä Katri Valan puistoon 1-vuotissynttäreille.
”Ai Pertti lähtee mukaan?”, minä naureskelin.
”Yritäpä vaan irrottaa tuo napero tuosta lelusta”, Joel vastasi.
Joo-o, Silva rutisti Bernie-mainosnallea niin lujasti, että enpäs sitten yrittänyt.

Mutta niisk ja voih, ei ilmeisesti kuitenkaan riittävän lujasti. Kun palattiin kotiin, huomattiin että Pertti on poissa.

Vain hattu jäi roikkumaan avainnaulaan – Pertti on poissa.

 

Voih mikä kolaus mainosnallen hukkuminen voikaan olla. Silva osoitelee hattua – kyllä, se on Pertin hattu.
”Mutta Pertti ei ole enää täällä, Pertti tipahti”.

Voi apua. Tätäkö se on sitten selittää, jos joku läheinen joskus (koputus puuhun, huh huh sentään) menehtyy. Jeah, meitsi se tässä harjoittelee mainosnallella.

Nyt lähdetään siis kävelemään sunnuntain kävelyreittiä siinä toivossa, että Pertti siellä jossain ojanpenkalla (niisk) vielä makaa. Oi voi Perttiä.

 

Meidän remuperhe synttäreillä kerrankin edustuskunnossa.

 

 
Like

You Might Also Like

Biitsiviikonloppu

2.2.2020

Pieni sääennustevinkki

11.7.2018

Treffit, vain 99,99

13.9.2015
  • JenniM (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 11:59

    Voi Perttiä.
    Olen yrittänyt kovasti ”vierottaa” lapseni leluistaan niin, ettei mikään yksittäinen nousisi ylitse muiden. Olen kohtalaisen hyvin onnistunutkin, nyt hoitoon lähtiessään miettii että onko Aurora-nalle ollut vähään aikaan mukana vai onko nyt Nanea-chihuahuan vaiko Pentti-hauvan vuoro, vai lähtisikö mukaan kenties Pentti-hauvan äiti (vaihtoehtoja on vielä sen sata muutakin)… Ilman ei voi kuitenkaan mennä, ei tarvitse voidakaan.

    • Kristaliina
      11.6.2013 at 12:09

      Jännä, miten lapsi valitsee leluista ne omat suosikkinsa. Ois tosiaan järkevää, jos niitä olisi useampi, niin yhden katoaminen ei olisi maailmanloppu.

      Meillä kaikkein isoin katastrofi tulisi tiikeri-unirätin katoamisesta – sitä ilman ei tule uni, ei yöllä eikä päivällä. Ollaan jopa mietitty, että mitä jos hankittaisiin toinen samanlainen. Toinen voisi olla päikkärikäytössä vaunuissa ja toinen sängyssä yötä varten. Vai oisko se uusi sitten kuitenkaan yhtä rakas…? Luultavasti ei :)

      Sitten on oli tuo Bernie-nalle, Tjareborgin mainosnalle siis. Ja toinenkin pitkäaikainen lemppari on ilmainen mainosnalle, lapsimessuilta saatu Isbjörn-jääkarhu. Jääkarhu – just. Arvatkaa vaan, kuinka monesti se on pitänyt pestä, se kun ei oikein valkoisena pysy… Tshihi ja mikä siinä onkin, että just nuo mainosnallet on ihan ykkösiä – laittaakohan ne niihin jotain vauvahajustetta piiloon :)

  • pimi (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 12:05

    Voi Perttiä…Itse en uskalla höperönaperon Kaikkein Rakkainta enää ottaa mukaan, ettei vaan tippuisi/ jäisi. Olen miettinyt että jos sille pupulle virkkaisi/ kutoisi jonkin sortin valjaat tms, joilla sen saisi kivasti pikkuhöperöön tai rattaisiin kiinni.

    • Kristaliina
      11.6.2013 at 12:11

      Joo, mä aloin miettiä samaa – tai jos hankkisi sellaisen tuttinauhan ja kiinnittäisi sillä! Usein rattaissa meillä on ollut sellainen ”kiinnitysmekanismilla” varustettu lelu mukana. Mutta eihän ne tietysti jostain syystä tule niin rakkaiksi, että ne jaksaisivat kiinnostaa niin paljon kuin ne Kaikkein Tärkeimmät…

  • EMerituuli
    11.6.2013 at 12:22

    Voi kamala! Toivottavasti Pertti löytyy! 

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:33

      Niisk, toivo alkoi jo eilisen jälkeen vähän hiipua, kun ei kotikulmilta ainakaan löytynyt… Mutta toivottavasti joku lukija Kallion kulmilla on tarkkana!

  • MP (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 12:30

    Laita katoomisilmoitus faceen nallen kuvalla ja kordinaateilla mistä vois löytyä. Kyllä me lukijat sitten jaetaan sitä!

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:32

      Hyvä idea, tää kävi jo mullakin mielessä eilen – mutta sitten ajattelin, että onko vähän noloa tuollaisella mainosnallella, kun ei ole mikään kallis ja hieno edes :) Mutta eihän se hinta tosiaan ratkaise sitä tärkeyttä!

  • Lumikettu
    11.6.2013 at 12:40

    Silva oot söpö! Harmi että sun nalle hukkui.

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:31

      Äiti vastaa Silvan puolesta, että kiitos <3

  • murina
    11.6.2013 at 13:14

    Suosittelen vara-rätin hankintaa! Meillä se Maailman Tärkein on Unipupu, ja sitten on Varapupu, joka ei ole ihan tasan tismalleen samanlainen, mutta joka kelpaa jos ei alkuperäistä ole tarjolla. 

    • Silkkitassu
      11.6.2013 at 21:37

      Itse ostin ensimmäisen unipupun veljen lapselle ja niitä täsmälleen samanlaisia oli sit pitänyt hankkia pojalle kolmin kappalein, jos jokin niistä joutuu pesuun tahi unohtuu reissussa jonnekin. Yhdessä vaiheessa ne kaikki neljä unipupua oli pojalla sylissä koko ajan. 

      • Kristaliina
        12.6.2013 at 10:30

        Voih jotenkin näen tän silmissäni: pikkupoika neljä unipupua sylissään <3

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:29

      murina: joo, varatikrurätti menee kyllä (tästä kokemuksesta viisastuneena) hankintaan! Jos se nimittäin tippuisi, seuraavana yönä tässä talossa ei nukkuisi kukaan :)

  • Jennakoo (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 13:42

    Meillä ei ukkeli ole ainakaan vielä ottanut mitään lelua, riepua ylitse muiden, ei edes unilelua pidä. Mutta vaunulenkillä on ehtinyt kadota jo lakki ja helistinlelu. :/

    Itsellä muistan kyllä olleen sellanen ihana violetti nalle pitkään mun paras ”riepu”, mutta sitten se meni hukkaan, eikä minulla ollut enää mitään muuta. Vauvana nukuin sellaisen punakeltaisen ison virtahepon kanssa, siitä en tiedä mitä sille tapahtui. Se oli silloin vielä vuoden ikäisenä ollessani minun mittainen, kokovartalonalle. :)

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:28

      Vaunulenkit on kyllä varsinaisia tavaranhukkauspaikkoja – en tajua, miten ne kamat voi niin vaan hyppiä kyydistä pois, miksi niiden tippumista ei huomaa… (vaikka meilläkin Silva on vielä naama mun suuntaan päin) Meillä on tippunut kans tavaraa ennenkin, mutta aina joku ystävällinen sielu on juossut perään, että heeeei, teiltä tipahti tämä.

      Paitsi just nyt yhyy.

      Voi miten ihanalta kuulostaa tuo kokovartalovirtahepo! Mutta virtahevothan on isoja luonnossakin, eli siinä mielessä mittasuhteet on olleet jo silloin ihan oiken <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 15:57

    Meillä mikään lelu ei ollut pitkään aikaan selvästi ylitse muiden. Hiljalleen joskus 3v tienoilla yksi pupu alkoi nousta ykkökseksi. Reissuilla kelpasi kuitenkin joku isompaa vakiounikaveria pienempi tyyppi. Mutta vuosi sitten viisivuotiaalle iski ulkomaanreissussa korvatulehdus ja voinette arvata miten sitä tuttua kaveria sitten kaivattiin! Vieras paikka vielä meni varaunilelulla mutta kipu enää ei. Sen jälkeen ei pupua ole enää yritetty jättää väkisin matkasta. 6-vuotias on onneksi kyllin iso myös pitämään huolta kaveristaan itse.

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:25

      Voih, korva kipeä ja turvakaveri kotona, niisk… Joo mun mielestä on jotenkin tosi suloista, kun isommat lapset sitten jo pakkaa itse omaan laukkuunsa mukaan ”ne tärkeimmät” lomatavarat. Mulla oli aina yks possuressu-niminen pehmolelu mukana ja tallessa muuten edelleen <3

  • Nadis
    11.6.2013 at 18:05

    Toivottavasti joku Pertin valmistaja/jakelija lukee blogiasi ja pistää uuden tulemaan niin on sitten vaihtohattukin valmiina. Tai mikä tietysti parempi niin, että alkuperäinen Pertti löytyisi.

    Meillä tärkein on Ainu-ensipupu, joita onneksi saa joka kaupasta hädän hetkellä.

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:23

      Hih toivotaan! Itse nyt käveltiin tämä kotikaupunginosan pää läpi, mutta ei näkynyt Perttiä missään. Eli se on todennäköisesti pudonnut bussiin, Kurviin tai Katri Valan puiston ympäristöön (kierrettiin itse asiassa koko puistoa perinpohjaisesti, kun etsittiin ensin vaunukulkureittiä ja sitten synttäriseuruetta).

      Eli jos joku liikkuu noilla seuduilla niin silmät auki Pertin varalta! :)

      Ainut on kyllä kans suloisen pehmeitä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.6.2013 at 18:39

    Meillä 7-vuotiaalla pojalla on vieläkin hirveän tärkeä nalle, jonka ostimme hänen odotusaikanaan Ikeasta hintaan 1,95€. Nalle on paljon nähnyt ja voi kääk miltä se joskus aikoinaan haisi, kun sitä imeskeltiin koko ajan nukkumaan mennessä.

    Mutta nyt on nallesta kasvamassa myös jo iso nalle; sille piti syksyllä äidillä ommella oma partiohuivi. Ihan samanlainen kuin omistajallaan :) Toivottavasti nallesta on kasvanut ymmärtäväinen nalle omistajaansa kohtaan, sillä aina kun kavereita tulee kylään nalle jemmataan peiton alle. Mutta auta armias jos sitä ei joskus mistään löydy, niin suru on suuri koululaisellakin:(

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:21

      Joo näissä lemppariasioissa ei tosiaan tuo hintalappu näköjään ratkaise <3 Vau, nalle on kulkenut mukana pienen pojan elämässä jo noin pitkään – varmasti nähnyt monet ilot ja itkut. Ihana!

  • M-M
    11.6.2013 at 19:25

    Meillä on rattaissa varapupu käytössä, se on vielä tuttinarulla kiinni tutissa, niin ei varmasti katoa mihinkään:) Se rakkain unipupu pysyy visusti sisällä (poikkeuksena rokotusten anto, silloin se on matkassa).

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:16

      Joo, me taidetaan tämän Pertti-tragedian jälkeen ottaa sama tekniikka käyttöön :)

  • Nadis
    11.6.2013 at 20:50

    Sulle on muuten tunnustus <a href=”http://http://nadalna.blogspot.fi/”>täällä</a> :)

  • Nadis
    11.6.2013 at 20:53

    Sulle on muuten tunnustus <a href=”http://nadalna.blogspot.fi/”>täällä</a> :)

    (yritys uusi)

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:16

      Vautsi, kiitos kaunis! Kiva haaste, vastailen jossain välissä :)

  • poppis
    11.6.2013 at 21:08

    Joskus ihan uudestakin tuttavuudesta tulee rakas. Tyttäreni sai parivuotiaana valkoisen, isohkon lammaspehmon tädiltäni. Hän valitsi sen itse ”muistojen pehmoeläinlaatikosta”.

    Junamatkan verran se oli vaunuissa mukana. Kun pääsimme Kaisaniemeen ratikalla, huomasin lapsen nukkuvan ja että lammas oli poissa. Lähdin lumimyräkässä takaisinpäin. Mieheni piti mua varmaan ihan hulluna. Etsin, etsin, etsin… Viimein löysin sen yhdestä Helsingin likaisimmista kohdista, suojatien reunalta makkaratalon tienoilta, ratikkapysäkiltä, lumen alta. 

    En tiedä olisiko lampaan katoaminen aiheuttanut hirveää huutopotkukohtausta. Ehkä suurin syy siihen, että näin vaivaa sen etsimisessä, oli lahjan antaja. Lampaaseen liittyi hänellä hyviä muistoja. Muistoja siihen liittyy nytkin aimo annos lisää. Isoveli kutsuu sitä ”lampaaksi joka katosi ja löytyi lumesta”.

    • Kristaliina
      12.6.2013 at 10:15

      Voi miten suloinen kertomus, lammas joka löytyi lumesta <3 Ihana! Oonkohan mä taas (edelleen? kuinka pitkään imetyshormoneja voi syyttää?) ihan hormonipöllyissä, kun tuli tippa linssiin tästä :)

  • HAmsterI (Ei varmistettu)
    12.6.2013 at 12:31

    Mä kytkin aikoinaan kaikki vaunuun mukaan tulleet lelut sellaisilla kaulaan ripustettavilla avain(?)nauhoilla leluun ja vaunuun kiinni. Monesti roikkuivatkin sitten vaunujen ulkopuolella. Noissa on klipsitkin valmiina ja yleensä pehmoleluissakin sen saa johonkin pesulappuun kiinni. Jos on jostain syystä joku lelu ollut mukana ilman kiinnitystä, niin lähes aina on kadonnut. Ja kadun reunoilta ne söpöt pehmolelut etenkin löytävät nopeasti uuden kodin.
    Ja kaikkiin leluihin tietty NIMI merkittynä johonkin sopivaan kohtaa. Tää on ihan kätevä ennen päiväkoti/kerho ikääkin. :)

  • iitu - (Ei varmistettu)
    12.6.2013 at 23:13

    Voi ei, auttaiskohan etsintäkuulutus tän mein asuinalueen fb-kierrätyssivuilla? Ja oiskohan Kalliossa jotain vastaavaa? Pakkohan sen Pertin on jossain lymytä, kunpa se vielä löytyisi! T:lla on yks lelu ihan ylitse muiden, Nalle Nuu (T:n kielellä ihan vaan Nanu), ilman sitä ei onnistu nukkumaan meneminen tai matkustaminen. Ois ihan kamala tragedia jos Nanu katoais! Ja joo, se kulkee meilläkin mukana ihan kaupassa asti, eikä edes yritetä vieroittaa siitä.

    Ps. Oli tosi kiva törmätä pitkästä aikaa, tuli hyvä mieli! Ja näytit muuten jotenkin entistäkin pienemmältä, jos mahdollista?! :P

  • Liisa
    13.6.2013 at 00:17

    Voi Pertti ja Silva raukkoja! Toisistaan erotetut. :(

    Mulla on itselläni nalle, jonka olen saanut 3-viikkoisena. Se teki pitkän päiväyötyön unikaverina ja on edelleen minulla. Se on muun muassa matkustanut kerran postiauton kyydissä kotiin unohduttuaan sukulaisiin. Juuri pari päivää sitten päätin, että se ja eräs hieman uudempi mutta silti itselleni tärkeä pehmolelu eivät pääse/joudu Ilon leikkeihin… Onhan äidilläkin oikeus omiin leluihin?

    Minä tein Ilolle noin vuosi sitten leijonapehmon, jonka selkäsaumaan ompelin pienen lenkin. Siihen voi kiinnittää joko jonkinlaisen hihnan tai vaikka yhteystietotagin hukkaantumisen varalta. Vielä se tai mikään muukaan lelu ei kuitenkaan ole lunastanut erityistä paikkaa pienen pojan sydämessä. Saa nähdä, tuleeko jostain lelusta jossain vaiheessa se tosiystävä.

    Toivottavasti Pertti löytyy!