Viikonlopun tehtävä: tsekkaa koronavilkkusi

Latasin kännykkääni Koronavilkun heti, kun se alkusyksyllä lanseerattiin.

”Koronavilkku ladattu! Olipa tehty tosi helpoksi ja näppäräksi!”, iloitsin Insta Storyssa.

Ha ha, niinhän mä luulin. Kuvittelin, että siellähän se nyt sitten toimii ja kaikki on kunnossa.

Joskus kuukautta myöhemmin kuulin, että joillain on ollut Koronavilkun kanssa ongelmia: että sovellus ei tee altistumistarkastuksia. Sain ohjeen ja hoksasin, että mistä voi tarkistaa, että koska sovellus on päivittänyt.

Painoin siis sinistä ympyrää ”ei havaittuja altistumisia” ilmoituksen kohdalta, ja…

Tuosta sinisestä pallosta painetaan.

Hupsis! Kävi ilmi, että viimeinen tarkistus mun vilkussa oli tehty sinä päivänä, kun sen olin ladannut! Kaikki nämä viikot mun vilkku oli ollut siis täysin toimimatta. Noooooouh!

Mulla puhelimena Huawei.

Selvittelin asiaa ja lopulta löytyi tällainen blogikirjoitus, josta löytyy vinkkejä useamman puhelimallin Koronavilkku-ongelmiin. Sieltä löytyi selitys munkin Huawein ongelmille: jos oikein ymmärrän, niin syy oli kännykän asetuksissa virrankulutukseen liittyen.

Huaweille asian voi ainakin joissain tapauksissa korjata näin:

Puhelimen asetukset > sovellukset > uudestaan sovellukset > koronavilkku  > virrankulutustiedot > sovelluksen käynnistys. Sieltä pitää  ottaa ”hallitse automaattisesti” pois päältä. Ja ”automaattinen käynnistäminen”, ”toissijainen käynnistys” ja ”suorita taustalla” vastaavasti päällä.

Sitten käytin puhelinta pois päältä, ja sen jälkeen koronavilkku on toiminut. Tarkastus tulee vähintään kerran päivässä, joskus useamminkin.

Joelin vilkku ei myöskään toiminut, hänellä vanha Samsung (Android). Pienellä säädöllä onnistuimme löytämään sieltäkin vastaavat kohdat, ja sen jälkeen sovellus alkoi toimia.

Viime viikolla Koronavilkkuun tuli myös päivitys, joka kannattaa ladata Google Playsta tai App Storesta. Päivityksen jälkeen sovellus kysyy yksi tai kaksi kysymystä, ja niihin pitää vastata myöntävästi. IS:n jutussa täällä näkyy.

Viikonlopun haaste siis kaikille, jos et ole tätä jo tehnyt: tarkista, toimiiko sun Koronavilkku oikein!

Tee näin:
Avaa Koronavilkku kännykältäsi. Paina sinistä palloa ”ei havaittuja altistumisia” kohdan vierestä. Katso siitä, milloin Koronavilkku on viimeksi tarkastanut itsensä. Jos siitä on reilusti yli vuorokausi, käsittääkseni Koronavilkku ei silloin toimi!

Tällöin lataa päivitys, jos et ole ladannut, ja käytä puhelinta kiinni. Lähteekö toimimaan? Jos ei vieläkään toimi, tsekkaa löytyykö täältä sun puhelimeen vinkkejä.

Ja totta kai tuo päivitys kannattaa joka tapauksessa ladata!

Tästä näkee, että vilkku on toiminut: mun tarkastus on tehty tänään aamulla.

Tutki tarkemmin:
Puhelimen asetuksista löytyy lisää ihan mielenkiintoista tietoa! Olen huomannut, että tätä eivät monet tiedä, joten täten vinkattakoon! Jos siis haluat tutkia altistuslokiasi tarkemmin, tsekkaa:

(tämä polku Huaweilla, muilla ehkä jotain vähän vastaavaa?)

Puhelimen asetukset > Google > COVID-19-altistumsilmoitukset >altistumistarkastukset > tässä vaiheessa minulta ainakin kysytään salasanaa > tadaa, olet tartuntalokissa! Klikkaa päivämäärää (aina ne eivät ole kronologisessa järjestyksessä) niin pääset sen päivän tietoihin!

Ja kun tuota kellonaikaa painaa, pääsee tähän näkymään:

 

Tiedoissa aikaleima kertoo tehdy tarkistuksen ajankohdan. Sitten siellä on avainten määrä. Se kertoo, kuinka monta avainkoodia (eli positiivisen tuloksen saaneet) vilkkuun on syötetty. Tänään luku on 463, se on käsittääkseni kaikille sama luku.

Sitten on se aika kiinnostava! Osumien määrä – ja se on sun henkilökohtainen luku. Siinä voi joskus jollain olla vaikka ykkönen, vaikka Koronavilkku ei ole hälyttänyt!

Ei kuitenkaan paniikkia. Osumien määrä tarkoittaa käsittääkseni (lähde esim. täällä) sitä, että sinua lähellä on ollut henkilö, joka on myöhemmin saanut positiivisen koronatestituloksen. Hän on ollut niin lähellä, että bluetooth on ottanut kontaktin, mutta altistumiskriteerit (esimerkiksi 15 minuutin kontakti) eivät muilta osin ole täyttyneet. Eli kontakti on voinut olla lyhtykestoinen, olette vaikka olleet liikennevaloissa yhtä aikaa tai bussissa lyhyemmän aikaa kuin 15 minuuttia.

Tämä ei siis ole virallinen altistuminen, mutta silti se kertoo siitä, että olet ollut ”bluetooth-mitan päässä” mahdollisesti tartuttavasta henkilöstä.

Onkos teillä ollut haasteita Koronavilkun kanssa ja oletteko saaneet toimimaan?

On tietysti tosi harmillista, että monella voi olla laukussaan toimimaton vilkku. Kannattaa siis ehdottomasti tarkistaa, ja vaikka tsekata iäkkäämpien läheisten puhelimet myös, että heillä toimii oikein.

Yritin tässä selittää omin sanoin sen, minkä tiedän – asiantuntija en kuitenkaan tässä ole, aavistuksen verran ”itseopiskellut” vaan noiden omien ongelmien takia. Jos selitin jotain epäselvästi, niin hihkaiskaa! Tai jos tiedätte jotain lisää, kertokaa ihmeessä tietonne!

Terkut täältä mökiltä! Täällä ei taida juuri avainosumia tulla.

 

PS. Aika hauska yksityiskohta: Kun otin kuvakaappauksia vilkustani, tiedostonimessä ei lukenut Koronavilkku vaan Koronahaavi. Onkohan se ollut sovelluksen alkuperäinen nimi kehitysvaiheessa…?

14

You Might Also Like

  • Heiskaska / www.heiskalassa.com
    3.10.2020 at 16:42

    Mulle tuli myös aivan yllätyksenä, että bluetoothin pitää olla päällä, jotta sovellus toimii. Ei mulla ole puhelimessa koskaan bt päällä, vaan suljen sen aina, jos en sitä tarvitse. Asiaa ei mainita muualla kuin sovelluksen manuaalissa, jota en todellakaan lukenut (niin kuin ei arvaten moni muukaan…).

    • krista
      3.10.2020 at 16:53

      Kyllä, myös bluetooth pitää tosiaan olla JA ainakin Anrdoidissa myös sijainti! JA oon myös kuullut sellaista, että jotkut käyttää välillä bt:tä pois päältä esimerkiksi kotona ollessa, ja sen jälkeen koronavilkku ei ole automaattisesti ”herännyt henkiin”, vaikka bt:n on kytketty takaisin päälle. Eli jos käyttää bluetoothia välillä poissa, kannattaa käydä silloin tällöin (vaikka jopa kerran päivässä) kurkistelemassa, että onhan uusia päivityksiä varmasti tullut ja eihän vilkku ole mennyt ”koomaan”. En tiedä, korjasiko tuo uusin päivitys tän ongelman vai ei.

    • Sini
      3.10.2020 at 22:28

      Jännä. Oma luuri (Xperia) heittää kehiin ilmoituksen ”exposure notifications now inactive” samantien kun bluetooth:n ottaa pois päältä.

  • A
    3.10.2020 at 17:20

    iPhonessani tuo on toiminut ongelmitta ja mielenkiinnolla olen seurannut noita altistustarkistusten päivittäisiä avainmääriä (aamulla yleensä on tarkistus ja siitä voi hyvän veikata että onko päivän koronaluvut kasvussa). No joo, oikeasti eihän se noin suoraviivaisesti mene, mutta onpahan joku numero seurattavaksi. Oma vähäinen ihmistenilmoilla liikkuminen näkyy siinä, että mulla matchit on sitkestä nollaa päivästä toiseen…

    • krista
      3.10.2020 at 18:05

      Mäkin seuraan päivittäin! Avainten määrä kyllä on selvästi noussut… Vaikka siis koska yksi ihminen syöttää useampia avaimia eli se ei ole sairastuneiden määrä, mutta kyllä se näyttäisi vähän suuruusluokkaa antavan.

      • A
        3.10.2020 at 19:25

        Argh, tosin nyt kun tsekkasin tän päivän on matched key count 1 sekä itsellä että lapsella. Ei tosin yllättävää, koska on mahdollinen altistus sekä koulussa, että just tulleen tiedon mukaan myös ip:ssä :/ Tosin tässä kohtaa ehkä tieto helpottaa siinä mielessä että ilmeisesti kohtaaminen on ollut kaukana ja/tai lyhytaikainen (myös altistuksesta on onneksi jo yli viikko ja terveitä ollaan mut ei kiva silti)…

        • krista
          3.10.2020 at 20:04

          Noooouh! Apua tulee mieleen tää, että aina pitäis sanoa se ”kop kop puuta”, heh. Mutta voisi kuvitella, että sieltä osuma on tullut – mutta onneksi tosiaan ei ole varsinainen altistuminen! JA mä itse meidän kohdalta yritän tässä ajatella, että vaikka tulisi altistuminenkin koulussa, niin sekin olisi vaan 14 päivää kotona ja sen kyllä selviäisi taas kerran, kunhan ei vaan tartuntaa tulisi! Nyt me ollaan kaksi viikkoa poissa koulusta (ensin omaa lomaa viikko ja sit syysloma) ja saa vähän hengähtää, mutta kyllä oon tarkistanut Wilman varmaan viisi kertaa päivässä tän syksyn ajan, että onko ilmoituksia altistumisesta. Mutta ei ole ollut. KOP KOP PUUTA :D

          Ja hei lisää positiivisia puolia, sun koronavilkku selvästi toimii! :) Mut vakavammin, millainen fiilis? Säikäyttikö? Itsellä varmaan vähän kuumottaisi, vaikka ei siitä ehkä sellaista ”nyt me sairastutaan” -fiilistä tulisi, kun kuitenkin ei ole virallinen altistus. Tietysti kannattaa varmaan pieniäkin oireita seurata, mutta niinhän tässä maailmassa nyt tehdään muutenkin :)

          • A
            3.10.2020 at 20:54

            Aika rauhallinen fiilis on (mikä on yllättävää, huomioiden kevään fiilikset). Meillä ensin tuli ilmi tartuntoja kahdessa koulussa omassa kaupunginosassa, minkä jälkeen seuraavana päivänä tullut tieto altistumisesta lapsen ala-asteella ei oikeastaan yllättänyt (on sisaruksia eri kouluissa, jaettu ip-kerho ja varmaan opettajia tms jotka kulkevat koulujen väliä). Ala-asteella altistukset rajoittuivat yhteen luokkaan, joka ei ollut lapsen luokka, koska ei tullut karanteenia. Tuo ip-kerhosta tullut mahdollinen altistus kuulunee samaan ryppääseen (koska altistus ajoittuu samaan aikaan) ja siitä alkaa olla jo 1,5 viikkoa, joten voisi olettaa että aika turvassa on tuon altistumisen suhteen. Ehkä eniten tää lisää fiilistä, että koronavilkku on hyvä juttu ja kovasti toivon, että oman kaupunginosan koronatilanne rauhottuisi…

  • Sari
    3.10.2020 at 17:31

    Jahas, kuukausi sitten lakannut toimimast. Ompas hieno sovellus 🙄.

    • krista
      3.10.2020 at 18:02

      Äh, just näitä kuulen niin paljon! Ootko tehnyt sovelluskaupasta tuon viime viikon päivityksen? Heräisikö henkiin sillä (kun vastaa kyllä niihin kysymyksiin) ja käyttämällä puhelinta kiinni?

      Kyllä tää vähän mietityttää… Kuinkahan monella on tietämättään toimimaton Vilkku? Tästä pitäisi tehdä joku tiedotuskampanja, että tavottais kaikki! Ja miten jotkut mummot ja vaarit sit osaa asetuksiaan fiksata… :(

  • Tuuli
    3.10.2020 at 20:02

    Mulla kävi varmaan just toi, että kun en pitänyt Bluetoothia koko aikaa päällä, niin sitten sovellus ei toiminutkaan. Huomasin että pari – kolme viikkoa sitten edellinen tarkistus. Hups… Nyt on Bluetooth päällä koko ajan.

    • krista
      3.10.2020 at 20:06

      Mä veikkaan, että Joelilla on kans ollut nyt tämä. Pidin nyt pientä luentoa, että pitäis sen Bluetoothin päällä koko ajan. TAI jos ei pidä, niin sitten pitää ihan oikeasti muistaa päivittäin tarkistaa (näin mä siis luennoin Joelille), että se oikeasti päivittää eikä hyydy siihen. Joel mutisee, että Bluetooth vie paljon akkua, mutta mä yritän sanoa, että se tässä nyt on kuitenkin aika pieni murhe, tässä maailmassa :)

      Mutta hyvä, kun sentään syyt selviää! Ja mä siis toivon, että Joelkin taipuu tähän, että ois päällä koko ajan!

      • Heya
        6.10.2020 at 21:57

        Mulla ei bluetooth kuluta akkua yhtään sen enempää, mutta yöksi laitan puhelimen lentotilaan. Eli bt menee joka yö pois päältä. Pitääpä tarkistaa onko sovellus toiminut sitten lainkaan…

  • jdid
    4.10.2020 at 11:55

    Olen juuri harmitellut kovasti, että (vähän vanhempaan Iphoneen) koronavilkun takia tehty käyttöjärjestelmäpäivitys tai sitten tuo bluetoothin jatkuva päällä pitäminen on alkanut syödä puhelimen akun tyhjiin jopa kolme kertaa päivässä, eli puhelin ei ole kovin käyttökelpoinen enää. Samalla kuitenkin on tilanne, että koronavilkku ei ota yhteyttä läheskään joka päivä, välillä vain joka neljäs päivä, eli jos altistusilmoitus tulisi, se saattaisi tulla päiväkausia myöhässä. Koronavilkun viimeisin päivitys ei korjannut tätä vikaa, ja ilmeisesti saattaa olla, että vanhemmissa IPhoneissa tämä ongelma on pysyvä. Jos olisin tiennyt, ettei sovellus tule toimimaan tämän paremmin, olisin ennemmin pitänyt puhelimeni toimintakuntoisena ja ollut lataamatta sovellusta lainkaan.

    • Tilia
      5.10.2020 at 08:25

      Tämä on ihan karseaa myös teinien puhelimissa, kun pitää olla tuo sijainti+bt koko ajan päällä ja niillä nyt muutenkin akku on AINA lopussa, niin ei meinaa millään pysyä se Koronavilkku päällä, kun puhelinta tarvittaisiin niin paljon ”tärkeämpäänkin”… Toivottavasti tuo päivitys tulisi tosi pian, että sijainnin saisi sovelluksen toimimisedellytyksistä pois Androidillakin.

  • murina
    4.10.2020 at 17:35

    Meillä miehen kanssa sama puhelin (huawei) ja sovelluksissa oli samat asetukset, mutta silti mun vilkku ei oo päivittänyt kahteen viikkoon mutta miehen oli viimeks tänään. En tiedä vaikuttaako se, että miehellä ollu sijainti ja bt kokoajan päällä, mä olen välillä niitä sammuttanut kun ollu monta päivää putkeen vaan kotona.

  • MMinne
    5.10.2020 at 11:58

    Mä pidän bt kotona ollessa pois päältä, mutta ei ole häirinnyt onneksi vilkun toimintaa. Viimeksi oli tarkistus tehty noin tunti sitten. Päivityksen vilkkuun viime viikolla tein, kun sitä tarjosi ja hyväksyin ne ehdot. Mä jotenkin ajattelin, että sijainti on puhelimissa kaikilla päällä, itselläni on koko ajan, en edes tiennyt sitäkin tarvittavan vilkun toiminnassa! Tuo bt on kotona sammuksissa, kun synkkaa muuten kellon kanssa ja se vie sitten siitäkin akkua. Vilkku kyllä huomauttaa ainakin omassa puhelimessa aika näkyvästi, että se ei voi toimia altistumisissa, kun bt ei ole päällä. Ehkei tätä sitten kaikissa tee, jos jollakin on ollut epätietoisuutta..

  • Karina
    5.10.2020 at 13:04

    Mulla on bt aina päällä tuon aktiivisuusrannekkeenkin takia, ja esim kaiuttimien ja kuulokkeiden. Kaikkeen tarttee nykyään bluetoothia enkä ymmärrä miten se jollain *ei* ole päällä koko aikaa. Akun kestoon en ole huomannut asian vaikuttavan, tosin mulla on suht uus iPhone XS että oisko vanhemmissa puhelimissa sitten eri tavalla. Ei kyllä lastenkaan puhelimissa mitään eroa.
    Mä oon seuraillut sitä asetusten korona-altistumista päivittäin, ja vaikka elän elämääni oikeastaan täysin normaalisti (en muutenkaan käy yöelämässä just koskaan enkä nytkään) kaupoissa, leffoissa, kahvilla, työpaikalla jne käyden niin ei ole tullut yhden yhtä osumaa. Yksi tuttu sen sijaan, joka ei käy oikeastaan missään ja tilaa kauppakassitkin kotiin, niin hänellä on jo ollut lähemmäs 10 näitä läheltä piti-osumia. Asuu keskustassa, että ollaan mietitty että se voi olla myös jotain kadulla ohi kulkevia joiden puhelimen kantama tulee sille sisään asti?

  • Pire
    6.10.2020 at 22:29

    Kiitos tästä! Nopsaa puolella silmässä luin IS:n jutun aiheesta, tai vain otsikon ja sivuutin aiheen. Nyt kävin kattoon oman vilkun ja eihän se tosiaan ollu päivittyny viimeksi ku 24.9! Tein samat muutokset mitä neuvoit ja latasin päivityksen ja nyt näyttää että on aja tasalla! Pitää vielä seurata pelaako. Kiitos!