Viikko ilman pyykkikonetta

Pyykkikone hajosi. Taas. Nooooooooooouh!

(kuuluu epätoivoinen huuto sellaisilla kaikuvilla autioilla käytävillä – tiedättekö?)

Tyhjää…

Se konehan on kremppaillut lähes koko 4,5-vuotisen elonsa ajan, ensimmäistä kertaa korjaaja kävi meillä jo puolen vuoden kohdalla. Tällä kertaa ensimmäiset lähestyvän tuhon merkit olivat pienet vesilirut lattialla; onneksi täysin vesieristetyssä kylppärissä. No, vuotoihin on jo totuttu. Niiden alkuperää taas kerran jäljitettiin, kaikenmaailmansihtejä putsailtiin ja liitäntöjä tarkistettiin.

Okei, ei mitään, mikä ei toistuisi puolivuosittain.

Vielä.

No. Sitten eräänä päivänä kone antoi ihan uudenlaisen virheilmoituksen. Väitti vedenoton ongelmia. No, vettä tuli normaalisti, mutta kone ei ikään kuin jaksanut lähteä pyörittämään. Yritettiin uudestaan. Tarkistettiin putket. Yritettiin taas. Otettiin töpseliä pois seinästä. Yritettiin vielä. Ja josko tässä vielä kerran.

Lopulta oltiin siinä tilanteessa, että vaikka koneen klikkaa pois päältä, se itsekseen jatkaa omituista väärä-äänistä murinaansa.

Myönnettävä se on. Rikki mikä rikki. TAAS. Rumia sanoja (tai vähintäänkin ajatuksia) tähän.

Siinä me sitten koneen äärellä todettiin, neljän ja puolen vuoden taistelun jälkeen, että nyt me hitto vie luovutetaan tämän romukoneen kanssa. Ja muristiin nykykodinkoneiden kestävyydestä kestämättömyydestä. Muisteltiin kaiholla mun vanhaa pikkukonetta, joka surruutteli mun pyykit täysin ongelmitta vuosina 1997-2011, kepeät 14 vuotta siis. Sinne se jäi Punavuoreen edelleen iloisesti linkoamaan seuraavalle asukkaalle.

Tai mun äidin pyykkikonetta, joka on ostettu vuonna 1990 ja on ihan kelpokone edelleen!

…tyhjää…

Vakuutusyhtiön (jesh jesh jesh) nopea korvauspäätös helpotti sentään ”mikään ei kestä vaan kaikki hajoaa” -pettymystä. Samalla tämä pyykkikoneen rikkoutuminen pääsi siis mukaan tälle rikkoutuneiden asioiden listalle (aiempi kaupallinen yhteistyö). Rikkoutuminen tapahtui torstaina, uusi kone ostettiin netin kautta perjantaina, ja tällä kertaa erityisen kestäväksi kehutulta merkiltä. Ja se tulee toivottavasti meille paikoilleen asennettuna huomenna torstaina.

Tämä tarkoittaa tasan viikkoa lapsiperheessä ilman pyykkikonetta. Selvät katastrofin ainekset siis.

(tähän ”haha länsimaisen ihmisen naurettavat tuskat” -disclaimer)

….tyhjää…

Niin ai että miten meni – ollaanko me täällä jo alasti tai likavaatteissa?

No. Olimme jo henkisesti varautuneet anoppilaan sinkoutuviin ”saadaanko tulla pyykkien kanssa kylään?” -kysymyksiin, mutta ihme kyllä tässähän on viikko pärjätty ihan hyvin. VAIKKA lähtötilannekaan ei ollut edes mitenkään optimaalinen eli pyykkikorit olivat aika täysiä jo ennen koneen hajoamista.

Viikon pyykkikoneetta selviämistä vaikeuttaa meillä myös sellainen käytännön juttu, että lapset käyttävät saman koon vaatteita ja meillä on tapana vaihtaa kouluvaatteet pois heti kotiin tullessa. Viikossa tarvittaisiin siis esimerkiksi 14 kappaletta saman koon legginsejä; kun niitä kuluu siis yhdet per lapsi per päivä. Onko meillä niin paljon koulukelpoisia oikean kokoisia leggareita? No ei todellakaan ole.

Mutta hahaa! Sattuipa ajoituksen kannalta aika mainiosti tämä konerikko: opettajien lakon aikana ei tietysti menty kouluun! Kotona ollessa kun (meillä) ei ole niin väliä, vaihtaako sisävaatteita ihan joka päivä – ja onko paidalla eiliset ketsupit vai ei. Hahaa! Lisäksi lapset jopa tykkäsivät kaivella pieneksi menneiden vaatteiden laatikkoa ja ottaa sieltä takaisin vielä niitä ihan-ihan lempparitunikoita, jotka eivät ole enää tunikoja vaan lähinnä napapaitoja. ”Katso, tämäkin mahtuu vielä näin hyvin!”

Plus seuraavan koon vaatteiden laatikosta löytyi ”uusia” (kaikki kierrätysryhmästä ostettuja) ihanuuksia, joiden xxxl-henkiselle käyttöönotolle oli nyt oikein perusteltu syy.

Sukkien osalta kävi myös satumainen mäihä: olimme juuri ostaneet kaksi pakettia uusia sukkia. Niitä ei oltu vielä ehditty esipestä, mutta sukkien kanssa se ei ole (meillä) niin tarkkaa kuin vaikkapa alusvaatteiden kanssa.

Selviytymistiukkaa olisi voinut tehdä myös mun raskauspikkuhousutilanne. Mutta tuo parin kuukauden takainen ”hätätilanne” kuitenkin muotoutunut jo ihan toisenlaiseksi: nykyään mun maha on niin iso ja herkkisnahkainen, että tuollaiset mahan päälle menevät pikkuhousut lähinnä ahdistavat. Kaikkein paras fiilis on, kun mahan päällä ei ole yhtään vaatekappaletta – viihdyn siis kotona tavallisimmin ihan paljasvatsaisena. Ja pikkarini rullailen nykyään syrttyyn mahan alle.

Niinpä minäkin olin jo kaivellut vanhojen alusvaatteiden laatikkoa (nimimerkki mitään en heitä pois) ja löytänyt sieltä kaikkien ”omg mikä stringhirvitys”-paheksuntahousujen seasta käyttöön muutamat ikiaikaiset sopivan venyneetvanuneet (ja siksi ihanan kiristämättömät) lantiopikkuhousut.

Heh ja Joelin vaatetilanetta en ole edes kysynyt; käsittääkseni se on käyttänyt samoja vaattteita tän koko 13 vuotta.

…ja täyttä.

Joten hei! Jos kone tulee huomenna (KOP KOP PUUTA) ja sen käyttöönotto käy sujuvasti, niin voin iloisesti täten huikata, että hyvin me selvittiin ilman pyykkikonetta kokonainen viikko! Toisen viikon kanssa olisi jo kyllä joutunut nyrkkipyykkiin, pesulaan tai pyykkikonevierailulle.

Kuinka pitkään teillä selvittäisiin ilman pyykkikonetta?

(ja hei, tähän ei lasketa jos on esimerkiksi pesutupa käytössä; vaan silleen ihan oikeasti-oikeasti ilman, että pesee missään pyykkiä, edes käsin)

 

 

PS. Uuuuuh, mä odotan sitä, että pääsen noiden pyykkikasojen kimppuun uuden koneen saapuessa. Ja odotan myös sitä, että se seuraava kone ei sitten heti hajoile. Ostettiin nimittäin tällä kertaa (kröhöm) sen hintainen kone, että mä oletan sen kestävän vähintään siihen asti, kun tämä vatsassa oleva vauva on täysi-ikäinen.

31

You Might Also Like

  • Stea
    11.5.2022 at 13:15

    Meidän 6 vuotta vanha kone hajosi syksyllä siten, että linkous ei käynnistynyt. Saatiin siis täysi koneellinen supermärkiä pyykkejä saunaan valumaan pariksi päiväksi. Varmaan meilläkin tuo viikko menisi ilman konetta, jos ei urheiltaisi kukaan sinä aikana (meitä 4). Hikisiä vaatteita on inhottava pukea uudestaan. Oltiin lopulta kaksi viikkoa ilman konetta, mutta käytiin mummolassa useampi kerta pesemässä pyykkejä.

    • krista
      11.5.2022 at 14:25

      Meillä kans oli pyyhkeitä koneessa just silloin, kun hajosi. Ja testattiin sitten uudestaan – laittamalla lisää pyyhkeitä :D Oli vähän kuivaamista sitten vettä tippuvissa pyyhkeissä :D

      Mä kans jännitin, että paljonko aikaa menee ennen kuin uusi kone on paikoillaan. Että meneekö just pari viikkoa tai enemmänkin ennen kuin saadaan toimitus ja asennus. Oston kanssa oltiin ripeitä, mutta kun tosiaan noista toimituksista ei tiedä… Viimeksi silloin 4,5 vuotta sitten pyykkikonetta ostaessa olin supertyytyväinen, kun toisesta ostopaikasta sain ekstrapikatoimituksen heti seuraavalle päivälle. Mutta sit tuohon itse koneeseen harmi kyllä ei olla oltu tyytyväisiä. Toivottavasti nyt menisi niin päin, että vaikka toimituksessa ois viivettä niin kone kestäisi kauemmin :)

  • Wewwaton
    11.5.2022 at 14:33

    Meilläkin vaihdettiin ennen joka päivä vaatteet koulun/päiväkodin jälkeen, mutta olen siedättänyt itseäni, enkä enää vaadi sitä lapsilta, jos ei sitten ole ihan jotain näkyvää likaa. On vähentänyt pyykin määrää ihan kiitettävästi. Ja mikä olisikaan parasta siedätyshoitoa kun tehdä kodinhoitohuoneremonttia, siten että pyykkiä ei voi pestä, sairastua koko perhe K:n ja remontti lykkääntyy vielä lisää! No, tulipahan testattua, että meidän 4hlön talous (sisältäen 1 kpl tokaluokkalainen + 1 kpl eskari) pärjäsi lopulta 6 viikkoa (KUUSI!!!!) ilman pyykkikonetta. Yhden kerran käytiin mummolassa pesemässä koneellinen alusvaatteita noin kolmen viikon jälkeen, mutta muuten ei mitään, ei edes nyrkkipyykkiä. En olisi ikinä uskonut että onnistuisi, mutta se reilu pari viikkoa K eristystä todellakin vähensi pyykin määrää radikaalisti. :D

    • krista
      11.5.2022 at 19:13

      Hih mulla se sisälika-ulkolika -erottelu on niin ehdoton, että mä en edes halua siedättyä :D (siitä jo vuonna 2013 täällä: https://www.puutalobaby.fi/valikoivaa-siivousneuroottisuutta/) Mutta siis mulla on ollut kotivaatetapa koko ikäni, myös lapsena ja ajalla ennen lapsia: aina kotiin tullessa ensimmäiseksi käsien pesu ja vaatteiden vaihto.

      Ja jaiks mikä ajoitus teillä, remppa ja korona ja pesukoneettomuus samaan aikaan! Kuusi viikkoa on jo aika pitkä aika! Mutta tosiaan pärjäähän sitä, jos on pakko, ja esimerkiksi reissuillakin. Varmasti pitkälti se on omaa asennetta, että millaisia vaatteita käyttää – ja tosiaan kotona jos on sairastamassa, niin menee varmasti useampikin päivä samoilla vaatteilla.

      • Wewwaton
        11.5.2022 at 20:51

        Tuo kotivaatteet on kans ihan tuttu tapa itsellekin, mutta lapset eivät sitä oppineet ja nykyään tuntuu että eskarin/koulun jälkeen vain pyörähdetään kotona syömässä ja sitten jatketaan matkaa harrastuksiin/kavereille/ulos, niin menisi vaan turhaa aikaa jo muutenkin kiireessä hetkeksi vaihtaa vaatteita toisiin. Ja ne kotivaatteet menetti merkityksensä koronan myötä, kun oon ollut nyt kaksi vuotta etätöissä kotona 😅 ennen siis todellakin vaihdoin kotivaatteet kotiin tullessa, mutta kun nykyään istuu vain omassa työtuolissa/sohvalla/omassa autossa, niin eipä ole enää sitä tarvetta vaihtaa kotivaatteita erikseen kun ei käy istumassa missään muualla. Sukat pitää vaihtaa kyllä heti takaisin villasukkiin kun pääsee takaisin kotiin esim kauppareissulta 😄

        • krista
          11.5.2022 at 20:55

          Joo mullakin on nykyään pelkät kotivaatteet :D Tai no neuvolassa käyn reilun kuukauden välein :D Mulla ei siis tuota kotivaatteiden vaihtohommaa oikestaan nykyisin ole (ulkohousut vaan ja muut ulkovaatteet), mutta lapsilla kyllä. Ja eiköhän tuokin tilanne taas joskus muutu, että on vähän enemmän kodin ulkopuolistakin eloa.

          Hihi mä kans vaihdan sukat tosiaan jo eteisessä! Mulla on siellä ”kenkäsukat” ja sit kotivillasukat :)

  • tuutu
    11.5.2022 at 15:34

    Aiemmin meni kahdestaan helpostikin kaksi viikkoa ja sitten pidettiin pyykkipäivä (meillä on pyykkitupa, jossa kaksi nopeaa konetta käytössä, niin ei ees mennyt koko päivää pyykätessä). Nyt kun meillä on 8-viikkoinen mukana arjessa, niin ei kyllä selvittäis viikkoa, muutama päivä korkeintaan. Varsinkin kun vielä kestovaippaillaan, niin kone pyörii 4-6 päivänä viikossa 2-4 krt päivän aikana.

    Investointiin ennen vauvan syntymää omaan pesukoneeseen, joka on tuntunut ihan luksukselta. Tykkäsin aiemmin pyykkituvassa pesemisestä, kun ei tarvinnut kuulla koneen hurinaa kotona ja se ei ollut viemässä tilaa, mutta nyt on aika ihanaa, kun voi milloin vaan (päiväsaikaan) laittaa koneen päälle, eikä oo muitten pyykkääjien hajusteellisten pesuaineiden jäämiä koneessa. Ja kun ostettiin vielä hyvinkin hiljainen kone ja se toimii myös vaipanvaihtotasona, nuo aiemmin ”huonoiksi puoliksi” laskemani asiat eivät enää päde.

    Toivottavasti teidän uusi kone on edellistä kestävämpää sorttia!

    • krista
      11.5.2022 at 19:17

      Pyykkituvassa on kyllä tavallaan puolensa – aikoinaan kun asuin pyykkitupataloyhtiössä, pesin lakanat ja pyyhkeet aina siellä, kun oli sellaiset kuivaushuoneet, joissa ne sai narulle ripustettua ja tuuletin päälle. Mutta etenkin kun näin on omaan koneeseen tottunut, niin kyllä se vaan aika luksusta on, kun voi laittaa koneen päälle koska vaan ja ei tarvitse tosiaan toisten pyykkien hajuja nuuhkia.

      Meillä kans kone pyörii normaalisti usein, lähes päivittäin. Mä tein joskus pyykinpesupäiväkirjaa eli pidin ihan kirjaa siitä, kuinka kone pyörii viikon varrella, mutta se ei tainnut koskaan päästä postaukseksi asti… :D Vai pääsikö, muistaako joku paremmin kuin minä…? :D

      Ja kiitos, sitä TODELLA toivotaan! Niin harmittaa noiden isojen kalliden laitteiden rikkoutuminen ennen aikojaan!

  • Kuunari
    11.5.2022 at 15:48

    Hahahahaa meillä ollaan niin törkyisiä, että viikko ei tunnu missään. Pari viikkoa menee helposti pesemättä koneellistakaan, sitten pestään yleensä kerralla pari, kolme lastia. Vaatteita ei todellakaan vaihdeta päiväkodin tai työpaikan ja kodin välillä eikä muutenkaan ennen näkyviä tahroja tai ikävää hajua. Itse asiassa edes erillistä pyjamaa ei käytä kukaan muu kuin minä, toiset vaan kuoriutuu sen verran, että on mukavaa paksun peiton alla. Kalsareita yritetään muistaa vaihtaa vähintään joka toinen päivä, mutta kyyyyllä sitä voi kommandonakin vetää tarvittaessa jonkun aikaa.

    • krista
      11.5.2022 at 19:20

      Hih hauskaa, miten perheissä on eri tapoja. Meillä esimerkiksi vaatteet (ja alusvaatteet) vaihdetaan ihan systemaattisesti päivittäin, joku ei-iholla-oleva (esimerkiksi villapaita) voi olla muutaman päivän, mutta sen alla iholla oleva kyllä vaihdetaan päivittäin. Ja päivävaatteilla sänkyyn meno ois ihan kauhistus :D Sänkyyn ei saa mennä edes leikkimään, jos ei ole päiväpeitettä ja on päivävaatteet päällä. Mutta nämähän on ihan tapakysymyksiä, ette todennäköisesti ulkoisesti näytä sen törkyisemmiltä kuin mekään :D

  • Mama80
    11.5.2022 at 15:52

    2 viikkoa menee kevyesti! Asuntoautoreissulle ei saa mitenkään ylenpalttisesti tavaraa mukaan eli vain alkkareita ja sukkia on mitoitettu 14pv, muuta tilojen mukaan (esim itselle tyyliin 4paitaa jne). Meillä vaatteet laitetaan pyykkiin kun ne on likaisia ja lapset vetää samoilla vaatteilla (alusvaatteita lukuunottamatta) 2-3pv koulussa ja kotona. Jos vaihdetaan vaatteet koulun jälkeen niin ne koulussa käyneet vaatteet viikataan tuolille odottamaan seuraavaa päivää elleivät ole likaisia = tahraisia (samoin kotivaatteet illalla) Itsellä on lapsia enemmän kotivaatteet käytössä ja niitä kodin ulkopuolisia vaatteita pesen vaan tarpeen mukaan, kotivaatteita useammin ja urheilukamat aina käytön jälkeen.

    • krista
      11.5.2022 at 19:24

      Reissussa muuten meilläkin meininki muuttuu! Etenkin lämpimissä maissa reissatessa (oi niitä aikoja) usein nyrkkipyykkäsin illalla mekot ja alusvaatteet, ja seuraavana aamuna ne olikin jo kuivat. Pikkurinkoilla mentiin monta viikkoa <3
      -
      Meillä on jotenkin ihan must, että koulussa (tai missä vaan) nuohjaantuneilla vaatteilla ei hengailla kotisohvilla - tää oli siis tosiaan mulla jo ennen lapsia. Sellainen ajatus, että ensin istuu jollain ratikan pissapenkillä ja sitten omalla kotisohvalla, iyyyyyyyh :D Nooh, tuolla yllä on se linkki "valikoivaa siivousneuroottisuutta" -juttuun :D Mutta niin päin voi lapsilla (joskus harvoin) olla, että edellisen päivän kotivaate voi olla seuraavan päivän kouluvaate. Mutta tämäkin tosiaan aika harvoin. Useammin niin, että kotivaate voi olla pari päivää kotona, mutta kouluvaate vaihdetaan aina erikseen. Ja aikuisetkin tosiaan aina vaihtaa vaatteet kotiin tullessa, esimerkiksi ulkohousut meillä aikuisillakin roikkuu ihan eteisessä naulakossa. Kotona ollaan kotihousuissa :)

      • Eepu
        11.5.2022 at 20:34

        Onpas mielenkiintoista. Meillä ainakin kolmosluokkalainen tulee kotiin kera kavereiden ja nuohoovat täällä jo useamman tunnin ennen kuin tulemme töistä. Meidän sängyn levittämisen/siellä leikkimisen olen kieltänyt, mutta muuten leikkivät lapsen omassa sängyssä yms..

        Meillä ei siis vaihdeta muutenkaan vaatteita päivittäin. Sästyy vettä, luontoa ja vaatteita, kun ei ”puhtaita” vaatteita pestä turhaan. Villavaatteet aina vaan tuuletan. Isompaa teiniä en saisi enää edes suostumaan ja tämä nuorempi ei muista, jos ei ole joku muistuttamassa. Juoksevat kavereiden kanssa muutenkin koko ajan trampalle, sisään, hiekkikselle yms.. että siinähän saisi vaihdella vaatteita alvariinsa.

        Miten teillä toimitaan kun lapset ovat kavereiden kanssa keskenään kotona?

        • krista
          11.5.2022 at 20:43

          Vieraita ei olla vielä (ahhahha, VIELÄ) edellytetty vaihtamaan kotivaatteisiin meille tullessa, mutta lapset kyllä vaihtaa. Ja ihan itsenäisesti sen tekevät – pitävät automaattisena, kun niin on aina tehty. Ihan samaan tapaan kuin mä pidän automaattisena, kun oon lapsesta asti niin tehnyt. Ei tarvitse muistuttaa tai huomauttaa, se on jotain, mikä on aina ollut niin. Mut haha joo se oiskin mahtavaa, jos ois vieraille antaa ”tässä, pue nää kotivaatteet, kun tuut meille” jo ovella :D Mutta joo ei, niin pitkälle ei sentään mennä :D VIELÄ :D

          Ja (vieraatkaan) lapset ei kyllä mene meillä kenenkään sänkyyn, lapset kyllä sanovat itsekin, että meillä sänkyyn ei saa mennä päivävaatteissa, jos joku meinaa mennä ja aikuiset ei sattuisi olemaan kotona. Ihan samaan tapaan kuin vaikka huomauttavat, että meillä sohvalla ei saa pomppia (koska se on vanha ja toinen käsinoja jo osin irrallaan eli ei kestä). Mutta oikeastaan tuollaista tilannetta, että lapset olisivat kavereidensa kanssa kotona ja aikuiset poissa, ei meidän elämässä ole toistaiseksi vielä syntynytkään, kun me tehdään töitä kotoa. Meillä siis me aikuiset ollaan täällä kotona ja lapset on koulun jälkeen iltiksessä ja leikkii kavereiden kanssa ulkoleikeissä :)

          • Annennenne
            11.5.2022 at 21:22

            Mun (lievästi neuroottisella) isotädillä vieraillessa piti olla puhtaat sukat mukana, jotka vaihdettiin eteisessä. Jos ei ollut omia, niin tädillä oli eteisessä korillinen ”vierassukkia” lainattavaksi…

          • krista
            11.5.2022 at 21:45

            Uuuu mun idoli! Ehkä mäkin isoäiti-iässä laitan kotiini tuollaisen säännön :)

          • Eepu
            12.5.2022 at 00:02

            Vieraiden vaihtovaatteet olisikin huippu juttu!! 😅 Ei olisi ainakaan itselleni kynnyskysymys vaihtaa, mielenkiinnolla suhtautuisin. Joku kiva ja pehmeä kokohaalari olisi ihana!

            Kyllä se varmasti Riippuu paljon siitä, että minkälaista arkea kukakin perhe elää. Meillä ei enää kukaan kolmasluokkalainen ole tosiaan iltsissä, eikä tainnut monikaan olla enää kakkosen keväälläkään. Yleensä ovat aina jonkun luona iltapäivisin, tosin vaadin laittamaan viestin asiasta minne on menossa.

            Meillä on käytännön pakosta lapset olleet keskenään iltapäiviä ja viime kesänkin olivat jo suurimman osan keskenään, kun nuorempi vastusti kaikkea ohjattua kerhoa, leiriä tms…koska eihän se kuulemma tuntuisi yhtään lomalta 🤷🏼‍♀️
            Tänä kesänä sain lähtemään yhdelle viikon mittaiselle leirille.

            Joten koska kaikkea ei voi hallita, niin olemme päättäneet valita ”taistelumme”, eli luoda tärkeimmät säännöt mitä pitää ehdottomasti noudattaa, muut hommat Katsotaan sitten sormien välistä. Ne asiat ovat varmasti joka perheellä omanlaiset ja kyllä meilläkin lapset osaavat kavereita tarpeen tullen ohjeistaa. Itse olen hyvin tarkka, että koiria kohdellaan hyvin ja ne ovat tallessa kun tulemme töistä. Koirat muuten hilluvat myös sohvilla ja lasten sängyssä, mutta ei vanhempien. Ja ne ne vasta hiekkaisia ovat näin keväisin..

            Ja pyykinpesusta tuli vielä mieleen, se kuuluu meidän lasten kesähommiin, kun vanhemmat ovat töissä. Tosi hyvin on sujunut. Nuorempi lapsi on siitä ollut jopa tosi innoissaan 👍😁

  • A
    11.5.2022 at 16:49

    Viikko menee varsin iisisti uskoisin (matkoilla se tulee testattua, eli että on tarpeeksi vaatetta mukaan otettavaksi), kaksi viikkoa alkaa jo vaatia kekseliäisyyttä. Ollaan nyt Espanjan lämmössä ja huomaa kyllä että on vähän matkailurutiinit ruostuneet, helteisiin tarttee paljon alusvaatteita (niitä on kiva vaihtaa kahdestikin päivässä), mutta toisaalta kun on aina hiki ulkona, niin on toisaalta se ja sama jos käyttää samoja farkkusortseja viikon (nimimerkillä ollaan oltu täällä nyt neljä päivää ja kolme päivää oon kulkenut suosikkimekossa, oon vain laittanut sen yöksi parvekkeelle tuulettumaan). Kotona pyykkikone toki pyörii vähintään joka toinen päivä (kaksi aikuista ja yksi 10v.), etenkin liikuntavaatteet on kiva pestä mahdollisimman pian.

    • krista
      11.5.2022 at 19:26

      Oi ihanaa, te ootte nyt siellä! Ihanaa lomaa sinne! Siellä on nyt aurinkoista ja lämmintä? Joskus aiemmin oli hurjat sateet, teillä on ollut hyvä ajoitus!

      Joo reissussa meilläkin tosiaan menee ilman mitään ongelmia. Jotenkin sitä varmaan vaan asennoituu eri tavalla :)

      • A
        12.5.2022 at 11:25

        Sateet taisi olla just ennen kun tultiin tänne ja meitä on kelit suosineet (aurinkoa ja 23-28 astetta päivällä, tuntuu tosi kivalta)! Merivesi on 17-18 astetta, eli musta kirpeää mutta lapsesta ihanaa ;D

  • ficus
    11.5.2022 at 16:59

    Mä saatan käyttää viisi päivää putkeen samaa paitaa eikä alkkareitakaan tarvi joka päivä vaihtaa. Sukkia ei kotioloissa tarvitse (käytän villasukkia). Korona-ajan etätöissä kun meillä oli pesutupa jonne tuntui olevan kauhean pitkä matka (5 kerrosta :D) pesin pyykkiä ehkä kerran puolessatoista kuukaudessa, ja paitalaatikossa tuskin näkyi silloin edes lovea. Mulla saattaa kyllä olla aika paljon vaatteita… Käsipyyhkeet taisi olla se mikä alkoi loppua ensin. Nyt asun yhdessä miehen kanssa ja jos ei pyykkiä pese vähintään joka toinen viikko niin siltä loppuu vaatteet kesken. (Saattaisin kyllä valittaa jos mies vaihtaisi vaatteita yhtä harvoin kuin minä :P. Hientuotanto ei ole tasaisesti jakautunut maailmassa.)

    • krista
      11.5.2022 at 19:34

      Mä sanon täällä itsekseni ”noooooooouh!”. Kun ajattelen siis omalle kohdalle. Mutta joo, eri ihmisillä eri tavat :) Mä vaihdan kotipaitaakin päivittäin (kyllä se päivän jälkeen haisee jo hielle – mutta tosiaan hientuotannossa on eroja), eli siis iholla olevaa paitaa, samoin iholla suoraan olevia legginsejä päivittäin. Mutta sitten jos t-paidan päällä on toinen paita, sitä päällä olevaa voin käyttää muutaman päivän kotioloissa. Tai niitä meidän geimihousuja (www.puutalobaby.fi/housugeimi/) voin pitää muutaman päivän kotona, kun ne eivät niin nuohoa ihoa. Villasukkia voin käyttää kotona useamman kerran (kun lähden ulos, laitan kuitenkin eri sukat kenkiin), mutta jos on tavalliset merinovillasukat, niin ne vaihdan päivittäin. Enkä ole koskaan elämässäni tainnut olla samoilla alkkareilla kahta päivää :D

      Hauskoja erilaisuuksia! Tapakysymyksiä varmasti! Hihi pakko vielä mainita, kun hihittelen Joelin kanssa täällä: hitsi aattele jos sä olisit bloggaaja/somettaja ja kertoisit blogissa, että käytät samaa vaatetta viisi päivää etkä vaihda alkkareita joka päivä – hihi miettikää, sitä kauhisteluiden määrää! Kyllä sillä ainakin pari Jodel-ketjuavausta saisi :D Mutta tosiaan eri ihmisillä on erilaiset tavat, ja tuskin kukaan meistä silti toistaan erityisesti likaisempi <3

      • Paula
        13.5.2022 at 23:23

        Heh, mä ”kauhistelen” paljon enemmän sukkien esipesua ja joka päivä kahta vaatekertaa kuin tätä! Hauska miten erilaisia tapoja ihmisillä on. Ehkä sun supernenä vaikuttaa myös?

  • Akseli
    11.5.2022 at 21:42

    Putkirikon takia oltiin 4kk hotellievakossa ilman pyykkikonetta. No ei sentään. Käytiin viikoittain 24pesulassa pesemässä ja kuivausrummuttamassa niiden jättikoneilla koko perheen pyykit.

  • Karina
    12.5.2022 at 11:56

    Me voitais myös olla pesemättä varmaan viikko, ehkä jopa kaksi – on sen verran paljon kertynyt alusvaatteita koko porukalle (ai hei pitäiskö ostaa tästä tää viiden sukkaparin pakkaus – hei otan näitä kalsareita samalla) että ei ihan heti lopu vaikka päivittäin vaihtaa. Muita vaatteita sitten pestään harvoin. Teillä ei taida olla kellään farkkuja – farkkuja mä pesen hyvin harvoin jos ei ole näkyvää likaa ja paitoja myös. Kuopuksen paitoja kyllä joudun heittämään koneeseen melkein joka käyttökerran jälkeen kun aina on joku ruokatahra rinnuksilla, vaikka välillä kyllä yritän pestä sappisaippualla vain sen tahran (sitten löytyykin molemmista hihoista samanmoisia kun on suuta pyyhitty…) Mulla on kanssa lapsuudenkodin peruja vaihtaa kotona kotivaatteisiin mutta jostain syystä en ole sitä jälkikasvulle ja miehelle siirtänyt ja samoissa vaatteissa ne täällä remuaa millä on remuttu just ulkona. Taitetut lahkeensuut sentään muistan tarkistaa hiekan varalta mutta muuten saa olla.
    Meillä porskutti edelliset pesukone+kuivausrumpu 15 vuotta ennenkuin pesukone sanoi itsensä irti viime vuonna, ja samalla vaihdettiin kuivurikin että ovat samaa paria kun ne on päällekkäin tornina. Toivon todellakin että tämä pari jaksaa ainakin sinne 2030-luvulle, jolloin meille varmaan riittää miehen kanssa kahdestaan tuollainen kuivaava kone. Mä nimittäin heitän kuivaajaan suht kaiken paitsi treenivaatteet. Seuraava kodinkonejännitysmomentti on jääkaappi ja pakastin jotka on jo yli sen 15v. Any day now – toivottavasti kyllä ei!

  • Ullis
    14.5.2022 at 00:49

    Toimiva pesukone on parhautta! Ja just pesukoneen hajoaminen on pieni katastrofi. Meillä hajosi 7-8 vuotias pesukone just pääsiäisen jälkeen, ja meillä myös pesukorit oli valmiiksi aika täynnä, kun en ehtinyt pestä ennen pääsiäislomalle lähtöä. Itse, mies ja nuorempi pärjättäisiin varmaan parikin viikkoa ilman pesukonetta, mutta teinillä on kahdet housut ja kolme paitaa, jotka kelpuuttaa päälleen. Samoin nuoremmalla on pelivaatteita vain kaksi vaatekertaa ja ne on käytössä viitisen kertaa viikossa. Nämä kiireelliset erät, jotka oli siis just koneessa, kun vedet jäivät sisälle, sain onneksi pestyä naapurissa seuraavana päivänä. Meidän oli tarkoitus korjauttaa kone: huolto oli varattu ja saatu noin viikon päähän, osan tilaamiseen olisi mennyt toinen viikko. Olin jo selvittänyt lähimmän 24 H pesulan, mutta sitten miehellä petti hermot, kun laski, että huolto ja uusi osa maksaisivat saman kuin uusi pesukone, mutta pari viikkoa pitäisi selvitä noiden kiireisten pyykkien kanssa (meillä ei ole talossa pesutupaa), joten sitten hän perui huollon ja osti uuden koneen, joka tuli jo seuraavana iltana.

    Tuo mitä sanoit koneiden laadun heikentymisestä, on niin totta. Meilläkin vanha kotimainen päältätäytettävä pesukone oli käytössä melkein 15 vuotta, ja jatkoi vielä toisessa paikassa, kun vaihdettiin esikoisen syntyessä isompaan ja edestä täytettävään. Niistä nyt tuli kolmas taloon ja esikoinen on nyt 15 vee. Viime kesänä upgreidattiin meidän maalla 40 vuotta vanha ja huonokuntoinen keittiö neljännesvuosisadan tuoreempaan kierrätyskeittiöön. Samalla edelleen toimiva astianpesukone vm 1980 päästettiin pois palvelusta. Vähän jopa harmitti luopua siitä, mutta kone oli tosi kovaääninen ja haluttiin nykyaikaisempi kone päivitettyyn keittiöön. Sen elinkaari varmaan jää alle neljännekseen vanhasta koneesta, jos on tyypillinen nykykone. Sitä kestävimpänä pidettyä merkkiä emme raaskineet maalle hankkia.