Tänä syksynä mä en kastu! (ja 50 euron lahjakortin arvonta)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Addnaturen kanssa.
Postauksen lopussa lahjakorttiarvonta!

Antaa tulla nyt sitten täysillä, syksy! Tänä vuonna meitsi ei kastu!

(Tämä oli turhaa ja täysin katteetonta uhoa, oikeasti haluaisin aurinkoisen syksyn enkä mitään tuiverrusta.)

Aikoinaan lapsettomana korkkarityttönä lanseerasin ratikkapysäkille kipittäessäni ikioman mentaalisen sadetekniikan. Se kuului näin: tämä sade ei kosketa minua.

Näppärää. Kävelin siis selkä suorana hepenissäni sateessa, hymyilin zen-aurinkoisesti märkinä kyyristeleville kanssakulkijoille ja hoin mantrana itselleni, että minä olen tämän sateen ulkopuolella, tämä sade ei kosketa minua.

En nyt muista enää ihan tarkasti, miten tuo toimi noin niin kuin kastumisen kannalta. Veikkaan, että aika huonosti.

Nykyisin olen ehkä taipuvaisempi ajattelemaan, että helpommalla pääsee, jos laittaa säänkestävät vaatteet.

Aurallinen peukaloisenretkihanhia oikeasti lensi tässä yli, mutta eivät osuneet kuvaan.

Joku ehkä muistaa mun tasan vuoden takaisen välikausihoususaagan.

(ja kyllä, mä oikein mielelläni nimeän saagoiksi ihan tavalliset tapahtumat)

Kuvasin siis vuosi sitten Insta Storyyn itseäni istumassa netin äärellä ja pähkäilemässä, että raaskisinko nyt sitten ostaa itselleni housut vai en. Tarkemmin siis välikausihousut; käytin Joelin housuja, kun mulla ei ollut omia jalkaan mahtuvia. Te ihanat minua kannustitte, että totta kai nyt investoit vähän itseesikin. Ja että housut on kyllä ihan perusteltu hankinta silloin, kun on housuton.

Ja sittenhän minä tilasin eräästä nettikaupasta jopa useammat välikausihousut! Että sovitan ja saan sitten varmasti ne ihan täydelliset, vedenpitävät syyspöksyt.

Mutta buhuhuuu: yhdetkään niistä eivät olleet hyvät. Kaikki olivat jollain tavalla ahdistavia tai jostain kohdasta kinnaavia tai lahkeissa oli kaksi metriä ylimääräistä. Ja niinpä elin taas housuttomana naisena viime syksyn ja itse asiassa keväänkin.

En enää housuton!

No, sitten viime talvi aiheutti housusektorilla oikean mindblown-oivalluksen. Tajusin, mitä oikein ulkopöksyiltäni haluan! Tajusin, että välikausihousuvalinnan virhe oli ollut alun perinkin minussa: olin valinnut ihan vääränlaisia housutyyppejä. Ja siksi ne kaikki olivat minulle epämukavia ja epäkäytännöllisiä!

Oivalluksen ytimessä oli talven hätäripakkasostos-halpismarketti-perustoppahousut – juuri niitä housuja en voi valitettavasti suositella, koska niiden haarasaumat pettivät yhdessä talvessa. Aion toki ne paikata. MUTTA siis vetäessäni niitä mummotoppiksia pakkasilla jalkaan tajusin, millainen ulkoiluhousumalli on mulle käytännössä tässä nykyelämän meiningissä se paras.

Tässäpä tulee ne kolme olennaista, joista kahta ekaa en ollut tajunnut aikaisemmin. Hoksasin nimittäin, että haluan…

1. helposti muiden vaatteiden päälle vetäistävät housut. Ei siis sellaisia makkarankuoria, jotka kiristävät ja jonne ei mahdu merinovillaa alle. Vaan sellaiset, jotka vaan vedetään sisävaatteiden päälle, kun lähdetään vaikka saattelemaan lapsia kouluun.

2. korkean ”mummovyötärön”, eli naisen anatomiselle vyötärölle asti ylettyvän. Eli sellaiset housut, joilla voi kyykistyä ihan vapaasti eikä tarvitse pelätä saumojen ratkeamista pepusta tai reisistä.

3. vedenpitävät ja tuulenpitävät, mutta silti hengittävät housut – tämän kolmoskohdan kriteerit mulla oli tiedossa jo aikaisemminkin.

Ymmärsin siis tämän: miksi ihmeessä mä valitsisin ostoskoriini ”peppu pystyssä” -piukkoja kaupunkiuskottavia farkunkorvikkeita? Mähän olen farkut vetänyt jalkaani viimeksi joskus vuonna 2019! Tarkoitus olisi käyttää näitä ulkoiluhousuja metsässä ja meidän arkikotihuudeilla vesisateessa, eikä missään citycoolina Punavuorenkadulla.

Kun sitten tiesin, mitä haluan, oli onnistumisprosentti seuraavissa housuissa tasan sata.

Tilasin nyt loppukesällä Addnaturelta Marmot PreCip -sadehousut, joissa oli tarjolla vieläpä kolme erilaista lahkeen mittaa: short, regular ja long. Mun 156,5-senttiseen töppöjalkavarteen short, kiitos.

Ja kuulkaas se oli BINGO ihan suorilta! Näissä voi kyykistellä eikä saumat ritise tai selkä vilku: mikä ihana vatsan päälle nouseva mummovyötärö! Tyk-kään!

Housut ovat siis sadehousut – kenelle muulle iskee heti fiilis jostain hengittämättömistä kumihousuista?

No, nykyään se ei onneksi tarkoita ollenkaan sitä.

Mä sanoisin näitä ehkä kuorihousuiksi: täysin vedenpitävät teipattuja saumoja myöten, mutta silti tosiaan niin hengittävät, että jos harrastaisi juoksemista, näillä voisi varmaan hyvin vetäistä pienen sputin. Vuorta näissä ei ole ollenkaan, eli lämmittävyys rakennetaan itse sopivalla määrällä välikerroksia.

Mun vajaan kuukauden kokemuksella nämä housut ovatkin olleet täydellinen pari merinovillakerrastoille: niistä saa yhdistelmän lämmittävyyttä, hengittävyyttä ja vedenpitävyyttä. Ja arkisilla ulkokäynneillä olen siis vain vetäissyt nämä housut kotikals… legginsien päälle. Uudet ulkoiluhousut roikkuvat näppärästi eteisen naulassa valmiina jalkaan vetäistäviksi.

Ja todellakin käytän näitä muulloinkin kuin sateella, ihan joka päivä ulkoillessa siis.

Nämä housut ovat itse asiassa mun ensikokemus Marmot-merkistä; sehän on siis tuollainen ”vaativan ulkoilun huippumerkki”. Mä en kuitenkaan todennäköisesti näillä kovin paljon vuorikiipeile (ehkä?), mutta mulle tärkeää on kestävyys ja käytännöllisyys. Kestävyydeltä vaadinkin sitten tosi paljon: jos nämä housut eivät ole vielä kymmenen vuoden päästä priimaa, olen valmis reklamoimaan ”ihan uusista” housuista, haha. Eli odotukset ovat korkealla, että nämä sitten kans kestävät.

Haaste on heitetty, Marmot!

Ja itse asiassa hintakin ihan positiivisesti yllätti, nämä olivat ihan ns. kukkaronsaavutettavissa, vaikka tällaista ulkoilu-high-tecia ovatkin.

Vedenpitävien syyshousujen lisäksi mulla on ollut mielessä myös annos sadetakin kaipausta.

Mullahan on ulkoiluun ollut entuudestaan vuonna 2017 ostettu pitkänmallinen softshell-takki. Tykkään ja käytän edelleen! Takin pinta pitää vettä tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos vaikka aamulla rankassa sateessa saattelen lapset kouluun ja iltapäivällä olisi joku muu meno, niin…. iyyyyyyh, takki on edelleen ihan läpikotaisin märkä.

Lisäksi tuossa aiemmassa pitkässä softshell-takissa on ollut yksi retkeilytekninen haaste: jos sääennuste on mallia ”sataako vai ei” ja haluaisi ottaa vedenpitävän takin varalta reppuun mukaan, se ei sen ison takin kanssa onnistu. Joelin kuoritakki (jo 13 vuotta vanha mutta ihan priimakuntoinen The North Facen takki) menee minitilaan, mutta mun pitkä softshell-takki täyttää heti lähes koko repun. Yleensä olen sitten lähtenyt ilman takkia. Ja lopulta kastunut, jos on alkanut sataa.

Oisko vähän ulkoiluluksusta, jos mullakin olisi tuon softshellin lisäksi vielä tuollainen kevyt, pieneen tilaan menevä ja nopeasti kuivuva hardshell…? Samantyyppinen kuin Joelilla!

Jos kyse olisi lapsista, hankkisin tietysti oikeanlaiset, kuivana pitävät varusteet silmää räpäyttämättä. Itselle pitää aina vähän räpytellä, mutta hitsi vie me nykyelämässä ulkoillaan niin paljon, että käytännöllisillä varusteilla on oikeasti merkitystä. Ja kun kerran ostaa hyvälaatuiset, niiden pitäisi sitten tosiaankin kestää.

Joten kyllä, tämä huikentelevainen äiti-ihminen nyt sitten klikkasi virtuaaliseen ostoskoriinsa myös itselleen sadetakin. Oranssin.

Takki on Addnaturelta Haglöfsin L.I.M. Taisin napata viimeisen oranssin tämänmallisen takin, mutta valinnanvaraa tuolla on pal-jon, ja siis laadukkaita retkeily- ja ulkoilumerkkejä: Haglöfs, Marmot, Helly Hansen, Regatta, Tatonka, Fjällräven, Patagonia, The North Face…  Täällä kaikki Addnaturen vastaavantyyppiset sadetakit. Veikkaan, että yllätyt, miten paljon siellä on valinnanvaraa!

(plus siellä on ale just nyt, eli 9.-13.9.2021)

Tässä mun takissa oli muuten ”kaupanpäällisinä” ehkä maailman parhaiten muotoiltu huppu! En edes hoksannut sitä etukäteen, vaan yllätyin ensi kerran päälle laittaessa. Hupussa on siis lippa (WOHOO), joten sateella se suojaa myös tosi hyvin kasvoja. Vähän niin kuin lippis mukana! Hupussa on myös jossain takaraivon kulmilla kiristysnauha (seuraavassa kuvassa se näkyy kiristettynä), joten hupun saa muotoiltua erilaiseksi, tarpeen mukaan.

Mä oon tykännyt käyttää sitä tällä tavalla rypytettynä, se näyttää jotenkin hauskalta.

…ja jos joku tällainen huppulippaominaisuus on teille ihan itsestäänselvää, niin muistutan, että mä oon ollut kuitenkin se liian pienessä tekonahkatakissa värjöttelevä märkä ja ikiviluinen nainen. Nämä kaksi teknistä ulkoilutakkia – neljä vuotta sitten hankittu softshell ja tämä sadetakki – ovat nyt minulle kokonaan uutta maailmaa.

Ja tämä takki tosiaan pakkautuu erittäin pieneksi. Tarkkaa taittelutekniikkaa en osaa (koska olen retkeilyurpo), mutta vaikka jos takin sutaisee spontaanisti oman huppunsa sisään, niin esimerkiksi Joelin kädessä kuvattuna se näyttää tältä:

Aaaah, olen näihin tosi tyytyväinen – kylläpä tosiaan materiaaleilla on väliä.

Jos muuten materiaalien nimitykset kuulostavat sulle samanlaiselle heprealle kuin mun korvaan, niin Addnaturen sivuilla täällä on hyvä tietopaketti aiheesta! Mitä on esimerkiksi sympatex, HyVent tai isotex?

Tex mex?

Mun Haglöfsin takki on siis Gore-tex -kangasta. Marmotin housut puolestaan ovat Nano Pro -kangasta, joka on Marmotin itse kehittämä juttu ja muistuttaa ominaisuuksiltaan myös Gore-texia.

Nämä mun uudet sadevaatteet – tai siis vedenpitävät kuorivaatteet – ovat tosiaan olleet käytössä nyt vajaan kuukauden. Ilokseni totesin, että takin alle muuten mahtuu jopa mun paksu itseneulottu villapaita: näissä viimeisissä kuvissa mä oon pari viikkoa sitten vetäissyt takin päälleni, kun mentiin auringonkukkapellolle sateen uhan (ks. taivas, jaiks) alla.

Kuvissa takki sattui roikkumaan auki, mutta testasin myöhemmin ja sujuvasti olisi mahtunut kiinnikin.

Tämä Addnature on siis ihan valtavan monipuolinen ulkoilun ja retkeilyn verkkokauppa – sellainen jopa vähän runsaushuumaava ”mitä kaikkea retkeilijä voi tarvita” -varusteaarreaitta: vaatteista ja kengistä telttojen kautta SUP-lautoihin, retkikeittimistä pyöräilykypäriin, slackline-varusteista uimalaseihin ja retkisuihkuihin. Eli oikeastaan mikä vaan ulkoiluun liittyvä tarve tuleekin mieleen – vaikka tyyliin termospullo – niin Addnaturesta se löytyy.

Ja nämä ovat siis nimenomaan retkeilijöiden tunnettuja laatumerkkejä.

Olen tätä ennen tilannut Addnaturen ”sisaruskaupasta”, pyöräilyyn erikoistuneesta Bikesteristä pyöräilykypärän ja -korin (siitä blogissa vuosi sitten täällä), ja molemmat tilaukset ovat menneet luotettavasti ihan nappiin.

Ja sitten se alussa lupaamani arvonta!

Pyysin ja sain tämän postauksen yhteyteeen arvottavaksi myös 50 euron lahjakortin – kiitos, ja jee NYT vihdoinkin arvotaan! Jaksoit lukea hei tänne asti, VAU!

Osallistu näin: kommentoi tähän alle ja kerro, mihin ulkoilu- tai retkeilyostokseen Addnaturelta käyttäisit lahjakortin, jos voitto osuisi juuri sinuun! Esimerkiksi tästä pääsee siis tutustumaan Addnaturen monipuoliseen nettikauppaan.

Pidetään tämä arvonta auki ma 13.9. klo 20 asti. Sen jälkeen minä arvon voittajan ja olen häneen yhteydessä sähköpostitse. Välitän voittajan luvalla sitten yhteystiedon myös Addnaturen yhteyshenkilölle, ja hän lähettää lahjakortin.

EDIT: Arvonta on nyt päättynyt ja olen ollut voittajaan yhteydessä!

Sitten vaan potentiaalisesta voitosta haaveilemaan – ja vinkkaanpa muuten seuraavan, jos oot ajatellut, että ”mä en koskaan voita mitään”: näissä mun blogiarvonnoissa on tavallisesti perusarvontoja paremmat todennäköisyydet voittaa, kun näissä kuitenkaan ei ole tuhansia osallistujia vaan ”vain” kymmeniä tai parhaimmillaankin ehkä satoja.

Joten kommentoi ihmeessä alle ja osallistu arvontaan!

 

PS. Addnaturen nettikaupassa on käynnissä syksyn superale juuri nyt, eli 9.-13.9.2021 eli koko tulevan viikonlopun ajan. Siellä on tosi paljon just syyssäiden ulkoiluun sopivia vaatteita ja varusteita alennuksessa, ja tieysti paljon muitakin retkeilytarvikkeita!

13
Like
1

You Might Also Like

  • Johanna
    9.9.2021 at 21:47

    No tollanen hardshell olis kyllä kaikinpuolin mahtava! Viime vuonna jo kaipailin lenkille päällimmäiseksi jotain sateenpitävää, mutta hengittävää. Vanhana partiolaisena osaan kyllä arvostaa kunnon ulkoiluvarusteita, mut tää urheilu on sen verran uus juttu, että just sellasia varusteita vielä puuttuu. :)

  • Sari
    9.9.2021 at 21:57

    Minä tahtoisin syyspyöräilyyn sopivat ulkoiluhousut, takki jo onkin. Minä oon just se joka ei koskaan voita arvonnoissa, mutta nyt oli pakko osallistua:).

  • Jenni
    9.9.2021 at 22:08

    Kunnon sateenkestävä takki olisi ostoslistalla. Sellainen syystalveen sopiva, mikä vähän lämmittäisikin. Tulevaisuudessa tulee seisottua leikkipuistossa säällä kuin säällä ja tavoitteena olisi olla sellainen äiti, joka ei ole ensimmäisenä lähdössä kotiin, kun on kylmä ja märkää. Takilla on hyvä aloittaa.

  • pia
    9.9.2021 at 22:10

    Tarvitsisin sateenpitävät ulkoiluhousut, koska en omista tällä hetkellä sopivia!

  • Emma
    9.9.2021 at 22:26

    Makuupussi tai rinkka tulis ostettua!

  • Kata
    9.9.2021 at 22:29

    Sivustolla kauheesti kaikkea ihanaa! Lapsi on varustettu talveen, mutta itselle tarvitsisi vaatetta, jolla pärjäisi pulkkamäessä tai lumiukkoa taikoessa.

  • Essi
    9.9.2021 at 22:42

    Poikaystävän joka-sään takki alkoi päästää vettä läpi 10 vuoden käytön jälkeen, joten miesten vedenkestävää Regatta Birchdale Shell -takkia katselin sillä silmällä :). Hyviä alennuksia näytti olevan verkkokaupassa, tämä postaus oli hyvä vinkki uuden takin etsintään!

  • Nea
    9.9.2021 at 22:45

    Ulkoilutakki olisi tarpeen! 😊

  • Riika A
    9.9.2021 at 22:49

    Tarttisin itselleni kanssa just tommoset kuorihousut ja -takin, etten vois aina vastata lapsen ulkoiluvaatimuksiin, että ”siellä sataa ja äiti on sokerista”… 😁

  • Sirpa-Marjatta Tanhua
    9.9.2021 at 22:55

    Ulkoiluvaatteita ostaisin!

  • Pupu
    9.9.2021 at 22:59

    Primus Lite+ joooo

  • Maija
    9.9.2021 at 23:01

    No kas. 17v hanwagin vaelluskengästä irtosi pohja. Että ehkä semmoiset uudet. Tosi hyvä edelleen se toinen kenkä kyllä, ja se toinenkin olisi jos ei pohjaa tarttis :D

    Tai sitten uusi Marmorin kuoritakki. Vanha on nyt 7v ja käytössä päivittäin kesät talvet. Niskasta alkaa vesi hiipiä läpi kun oikein sataa. On muuten sellainen super kevyt ja yksikerroksinen (?) kuoritakki jossa ei ole vuorikangasta. Epäilin ensin että noinko kestää kun sitä ennen kulutin puhki Haglöfsin jota rakastin. Mutta niin vaan se marmot on ollu super kestävä myös. Ihan näin kerroin tässä, jos joku muu pähkäilee saman asian kanssa :)

    • krista
      10.9.2021 at 09:25

      Saiskohan jostain ostettua vain yhden kengän? :D Mutta hei VAIN 17 vuotta, nyt kuule reklamaatiota menemään, kun tuolla lailla ihan uudet hajoaa! Hih mulla siis toi on eka ajatus, kun vaikka huppariin tulee reikä ja sitten tajuan, että oho se onkin ollut mulla jo 15 vuotta aktiivikäytössä :D

      Hei kiva kuulla, että tuo Marmot on käytännösskin ollut kestävä! Sulla on ollut siis samoja merkkejä kuin mitä mä nyt valitsin, Marmot ja Haglöfs :)

  • Anni
    9.9.2021 at 23:35

    Ostaisin varmaan tuon takin mikä sinulla on päällä.🥰

  • Lilah
    9.9.2021 at 23:55

    Ostaisin kuori- tai retkeilyhousut. Edelliset on varmaan lähemmäs 20 vuotta vanhat. Niiden jälkeen n. 15 vuotta sitten ostamani peri hiljattain saman ikäinen tyttäreni, koska olivat mulle turhan tiukat.

    • krista
      10.9.2021 at 09:16

      Ihanaa, just noin pitkään vaatteiden pitääkin kestää <3 Että vielä 15 vuoden jälkeenkin voi seuraava käyttäjä ne periä!

  • Jossu
    9.9.2021 at 23:56

    Untuvamakuupussi olisi ihana syksyn kylmempiin öihin!

  • tt3
    10.9.2021 at 01:33

    Urheilupaitaan varmaankin. :) Tai ties vaikka löytyisi mieleiset ulkoiluhousut.

  • Miia
    10.9.2021 at 04:26

    Kyllä housut menisi :)

  • Annina
    10.9.2021 at 04:49

    Siis ehdottomasti vedenpitävät ulkoiluhousut! En ole ikinä moisia omistanut, aina ajatellut että vedenpitävä takki ja kengät riittää ja sitten housujen kohdalla aina joku piheys iskenyt 🙊 Nyt varsinkin kun saa maskia käyttää about 9h päivässä niin on tullut kyllä ulkoiltua joka päivä, säällä kun säällä niin tää hankinta olis kyllä viimeistään ajankohtainen. 🤗

    • krista
      10.9.2021 at 09:15

      No mulla on sama, että on ollut jo kumisaappaat ja se pitkä softshell, mutta sit housuissa on iskenyt pihiys :D Ja sehän on tietysti aiheuttanut sen, että kun on satanut, siitä takilta on valunut kaikki vedet niille märille housuille, iyyyyh. Nyt vasta tajuaa, miten eri tunne on, kun ei kastu reidetkään :D

  • Anne
    10.9.2021 at 05:21

    Kuoritakki ja -housut kelpaisivat tännekin.

  • Hömpänpömppä
    10.9.2021 at 06:22

    🤩löytyykö oikeesti hengittävä, mutta vedenpitävä takki🤩Sen mä haluun. Olen testannut kans yhtä sun toista ja pettynyt kuinka hikoilevia ne vedenpitävät eli ”sadetakit” ovat. Jos niissä on vähäänkään muovia, niin hiki tulee🙃

    • krista
      10.9.2021 at 09:14

      Joo siis ainakin näin kuukauden perusteella ei ole tullut vielä hikikokemusta! Varmaan riippuu myös, mitä siellä alla on, mulla on siis merinovillaa tavallisesti. Ton kankaan idea käsittääkseni on, että se päästää höyryn läpi mutta ei vettä, eli siksi sen pitäisi hengittää!

    • Tilia
      11.9.2021 at 19:18

      Kesäkelissä kaikki kuoritakit ja -housut ovat liian kuumia, ainakin reippaammin liikkuvalle ihmiselle, mutta syksyllä niissä pärjää yleensä aika hyvin hikoilematta. Kokopuvussa voi kyllä tulla kuumempi kuin vain takkia tai housuja käyttäessä. Eri kalvoissa on myös eroja siinä, miten hikoiluttavia ovat. Kannattaa etsiä omaan lämmöntuottoon sopiva -tex. Itse teen maastotöitä näillä keleillä kalvotakissa ja kalvottomissa housuissa, jos ei sada. Kuorihousujen suhteen ongelma on usein se, että pelkiltään ne ovat pelkkä kuori, joka ei lämmitä yhtään, mutta jos sinne laittaa jotain alle, tulee helposti jo liian kuuma.

    1 2 3 4 5 6 8