Tänä syksynä mä en kastu! (ja 50 euron lahjakortin arvonta)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Addnaturen kanssa.
Postauksen lopussa lahjakorttiarvonta!

Antaa tulla nyt sitten täysillä, syksy! Tänä vuonna meitsi ei kastu!

(Tämä oli turhaa ja täysin katteetonta uhoa, oikeasti haluaisin aurinkoisen syksyn enkä mitään tuiverrusta.)

Aikoinaan lapsettomana korkkarityttönä lanseerasin ratikkapysäkille kipittäessäni ikioman mentaalisen sadetekniikan. Se kuului näin: tämä sade ei kosketa minua.

Näppärää. Kävelin siis selkä suorana hepenissäni sateessa, hymyilin zen-aurinkoisesti märkinä kyyristeleville kanssakulkijoille ja hoin mantrana itselleni, että minä olen tämän sateen ulkopuolella, tämä sade ei kosketa minua.

En nyt muista enää ihan tarkasti, miten tuo toimi noin niin kuin kastumisen kannalta. Veikkaan, että aika huonosti.

Nykyisin olen ehkä taipuvaisempi ajattelemaan, että helpommalla pääsee, jos laittaa säänkestävät vaatteet.

Aurallinen peukaloisenretkihanhia oikeasti lensi tässä yli, mutta eivät osuneet kuvaan.

Joku ehkä muistaa mun tasan vuoden takaisen välikausihoususaagan.

(ja kyllä, mä oikein mielelläni nimeän saagoiksi ihan tavalliset tapahtumat)

Kuvasin siis vuosi sitten Insta Storyyn itseäni istumassa netin äärellä ja pähkäilemässä, että raaskisinko nyt sitten ostaa itselleni housut vai en. Tarkemmin siis välikausihousut; käytin Joelin housuja, kun mulla ei ollut omia jalkaan mahtuvia. Te ihanat minua kannustitte, että totta kai nyt investoit vähän itseesikin. Ja että housut on kyllä ihan perusteltu hankinta silloin, kun on housuton.

Ja sittenhän minä tilasin eräästä nettikaupasta jopa useammat välikausihousut! Että sovitan ja saan sitten varmasti ne ihan täydelliset, vedenpitävät syyspöksyt.

Mutta buhuhuuu: yhdetkään niistä eivät olleet hyvät. Kaikki olivat jollain tavalla ahdistavia tai jostain kohdasta kinnaavia tai lahkeissa oli kaksi metriä ylimääräistä. Ja niinpä elin taas housuttomana naisena viime syksyn ja itse asiassa keväänkin.

En enää housuton!

No, sitten viime talvi aiheutti housusektorilla oikean mindblown-oivalluksen. Tajusin, mitä oikein ulkopöksyiltäni haluan! Tajusin, että välikausihousuvalinnan virhe oli ollut alun perinkin minussa: olin valinnut ihan vääränlaisia housutyyppejä. Ja siksi ne kaikki olivat minulle epämukavia ja epäkäytännöllisiä!

Oivalluksen ytimessä oli talven hätäripakkasostos-halpismarketti-perustoppahousut – juuri niitä housuja en voi valitettavasti suositella, koska niiden haarasaumat pettivät yhdessä talvessa. Aion toki ne paikata. MUTTA siis vetäessäni niitä mummotoppiksia pakkasilla jalkaan tajusin, millainen ulkoiluhousumalli on mulle käytännössä tässä nykyelämän meiningissä se paras.

Tässäpä tulee ne kolme olennaista, joista kahta ekaa en ollut tajunnut aikaisemmin. Hoksasin nimittäin, että haluan…

1. helposti muiden vaatteiden päälle vetäistävät housut. Ei siis sellaisia makkarankuoria, jotka kiristävät ja jonne ei mahdu merinovillaa alle. Vaan sellaiset, jotka vaan vedetään sisävaatteiden päälle, kun lähdetään vaikka saattelemaan lapsia kouluun.

2. korkean ”mummovyötärön”, eli naisen anatomiselle vyötärölle asti ylettyvän. Eli sellaiset housut, joilla voi kyykistyä ihan vapaasti eikä tarvitse pelätä saumojen ratkeamista pepusta tai reisistä.

3. vedenpitävät ja tuulenpitävät, mutta silti hengittävät housut – tämän kolmoskohdan kriteerit mulla oli tiedossa jo aikaisemminkin.

Ymmärsin siis tämän: miksi ihmeessä mä valitsisin ostoskoriini ”peppu pystyssä” -piukkoja kaupunkiuskottavia farkunkorvikkeita? Mähän olen farkut vetänyt jalkaani viimeksi joskus vuonna 2019! Tarkoitus olisi käyttää näitä ulkoiluhousuja metsässä ja meidän arkikotihuudeilla vesisateessa, eikä missään citycoolina Punavuorenkadulla.

Kun sitten tiesin, mitä haluan, oli onnistumisprosentti seuraavissa housuissa tasan sata.

Tilasin nyt loppukesällä Addnaturelta Marmot PreCip -sadehousut, joissa oli tarjolla vieläpä kolme erilaista lahkeen mittaa: short, regular ja long. Mun 156,5-senttiseen töppöjalkavarteen short, kiitos.

Ja kuulkaas se oli BINGO ihan suorilta! Näissä voi kyykistellä eikä saumat ritise tai selkä vilku: mikä ihana vatsan päälle nouseva mummovyötärö! Tyk-kään!

Housut ovat siis sadehousut – kenelle muulle iskee heti fiilis jostain hengittämättömistä kumihousuista?

No, nykyään se ei onneksi tarkoita ollenkaan sitä.

Mä sanoisin näitä ehkä kuorihousuiksi: täysin vedenpitävät teipattuja saumoja myöten, mutta silti tosiaan niin hengittävät, että jos harrastaisi juoksemista, näillä voisi varmaan hyvin vetäistä pienen sputin. Vuorta näissä ei ole ollenkaan, eli lämmittävyys rakennetaan itse sopivalla määrällä välikerroksia.

Mun vajaan kuukauden kokemuksella nämä housut ovatkin olleet täydellinen pari merinovillakerrastoille: niistä saa yhdistelmän lämmittävyyttä, hengittävyyttä ja vedenpitävyyttä. Ja arkisilla ulkokäynneillä olen siis vain vetäissyt nämä housut kotikals… legginsien päälle. Uudet ulkoiluhousut roikkuvat näppärästi eteisen naulassa valmiina jalkaan vetäistäviksi.

Ja todellakin käytän näitä muulloinkin kuin sateella, ihan joka päivä ulkoillessa siis.

Nämä housut ovat itse asiassa mun ensikokemus Marmot-merkistä; sehän on siis tuollainen ”vaativan ulkoilun huippumerkki”. Mä en kuitenkaan todennäköisesti näillä kovin paljon vuorikiipeile (ehkä?), mutta mulle tärkeää on kestävyys ja käytännöllisyys. Kestävyydeltä vaadinkin sitten tosi paljon: jos nämä housut eivät ole vielä kymmenen vuoden päästä priimaa, olen valmis reklamoimaan ”ihan uusista” housuista, haha. Eli odotukset ovat korkealla, että nämä sitten kans kestävät.

Haaste on heitetty, Marmot!

Ja itse asiassa hintakin ihan positiivisesti yllätti, nämä olivat ihan ns. kukkaronsaavutettavissa, vaikka tällaista ulkoilu-high-tecia ovatkin.

Vedenpitävien syyshousujen lisäksi mulla on ollut mielessä myös annos sadetakin kaipausta.

Mullahan on ulkoiluun ollut entuudestaan vuonna 2017 ostettu pitkänmallinen softshell-takki. Tykkään ja käytän edelleen! Takin pinta pitää vettä tiettyyn pisteeseen asti, mutta jos vaikka aamulla rankassa sateessa saattelen lapset kouluun ja iltapäivällä olisi joku muu meno, niin…. iyyyyyyh, takki on edelleen ihan läpikotaisin märkä.

Lisäksi tuossa aiemmassa pitkässä softshell-takissa on ollut yksi retkeilytekninen haaste: jos sääennuste on mallia ”sataako vai ei” ja haluaisi ottaa vedenpitävän takin varalta reppuun mukaan, se ei sen ison takin kanssa onnistu. Joelin kuoritakki (jo 13 vuotta vanha mutta ihan priimakuntoinen The North Facen takki) menee minitilaan, mutta mun pitkä softshell-takki täyttää heti lähes koko repun. Yleensä olen sitten lähtenyt ilman takkia. Ja lopulta kastunut, jos on alkanut sataa.

Oisko vähän ulkoiluluksusta, jos mullakin olisi tuon softshellin lisäksi vielä tuollainen kevyt, pieneen tilaan menevä ja nopeasti kuivuva hardshell…? Samantyyppinen kuin Joelilla!

Jos kyse olisi lapsista, hankkisin tietysti oikeanlaiset, kuivana pitävät varusteet silmää räpäyttämättä. Itselle pitää aina vähän räpytellä, mutta hitsi vie me nykyelämässä ulkoillaan niin paljon, että käytännöllisillä varusteilla on oikeasti merkitystä. Ja kun kerran ostaa hyvälaatuiset, niiden pitäisi sitten tosiaankin kestää.

Joten kyllä, tämä huikentelevainen äiti-ihminen nyt sitten klikkasi virtuaaliseen ostoskoriinsa myös itselleen sadetakin. Oranssin.

Takki on Addnaturelta Haglöfsin L.I.M. Taisin napata viimeisen oranssin tämänmallisen takin, mutta valinnanvaraa tuolla on pal-jon, ja siis laadukkaita retkeily- ja ulkoilumerkkejä: Haglöfs, Marmot, Helly Hansen, Regatta, Tatonka, Fjällräven, Patagonia, The North Face…  Täällä kaikki Addnaturen vastaavantyyppiset sadetakit. Veikkaan, että yllätyt, miten paljon siellä on valinnanvaraa!

(plus siellä on ale just nyt, eli 9.-13.9.2021)

Tässä mun takissa oli muuten ”kaupanpäällisinä” ehkä maailman parhaiten muotoiltu huppu! En edes hoksannut sitä etukäteen, vaan yllätyin ensi kerran päälle laittaessa. Hupussa on siis lippa (WOHOO), joten sateella se suojaa myös tosi hyvin kasvoja. Vähän niin kuin lippis mukana! Hupussa on myös jossain takaraivon kulmilla kiristysnauha (seuraavassa kuvassa se näkyy kiristettynä), joten hupun saa muotoiltua erilaiseksi, tarpeen mukaan.

Mä oon tykännyt käyttää sitä tällä tavalla rypytettynä, se näyttää jotenkin hauskalta.

…ja jos joku tällainen huppulippaominaisuus on teille ihan itsestäänselvää, niin muistutan, että mä oon ollut kuitenkin se liian pienessä tekonahkatakissa värjöttelevä märkä ja ikiviluinen nainen. Nämä kaksi teknistä ulkoilutakkia – neljä vuotta sitten hankittu softshell ja tämä sadetakki – ovat nyt minulle kokonaan uutta maailmaa.

Ja tämä takki tosiaan pakkautuu erittäin pieneksi. Tarkkaa taittelutekniikkaa en osaa (koska olen retkeilyurpo), mutta vaikka jos takin sutaisee spontaanisti oman huppunsa sisään, niin esimerkiksi Joelin kädessä kuvattuna se näyttää tältä:

Aaaah, olen näihin tosi tyytyväinen – kylläpä tosiaan materiaaleilla on väliä.

Jos muuten materiaalien nimitykset kuulostavat sulle samanlaiselle heprealle kuin mun korvaan, niin Addnaturen sivuilla täällä on hyvä tietopaketti aiheesta! Mitä on esimerkiksi sympatex, HyVent tai isotex?

Tex mex?

Mun Haglöfsin takki on siis Gore-tex -kangasta. Marmotin housut puolestaan ovat Nano Pro -kangasta, joka on Marmotin itse kehittämä juttu ja muistuttaa ominaisuuksiltaan myös Gore-texia.

Nämä mun uudet sadevaatteet – tai siis vedenpitävät kuorivaatteet – ovat tosiaan olleet käytössä nyt vajaan kuukauden. Ilokseni totesin, että takin alle muuten mahtuu jopa mun paksu itseneulottu villapaita: näissä viimeisissä kuvissa mä oon pari viikkoa sitten vetäissyt takin päälleni, kun mentiin auringonkukkapellolle sateen uhan (ks. taivas, jaiks) alla.

Kuvissa takki sattui roikkumaan auki, mutta testasin myöhemmin ja sujuvasti olisi mahtunut kiinnikin.

Tämä Addnature on siis ihan valtavan monipuolinen ulkoilun ja retkeilyn verkkokauppa – sellainen jopa vähän runsaushuumaava ”mitä kaikkea retkeilijä voi tarvita” -varusteaarreaitta: vaatteista ja kengistä telttojen kautta SUP-lautoihin, retkikeittimistä pyöräilykypäriin, slackline-varusteista uimalaseihin ja retkisuihkuihin. Eli oikeastaan mikä vaan ulkoiluun liittyvä tarve tuleekin mieleen – vaikka tyyliin termospullo – niin Addnaturesta se löytyy.

Ja nämä ovat siis nimenomaan retkeilijöiden tunnettuja laatumerkkejä.

Olen tätä ennen tilannut Addnaturen ”sisaruskaupasta”, pyöräilyyn erikoistuneesta Bikesteristä pyöräilykypärän ja -korin (siitä blogissa vuosi sitten täällä), ja molemmat tilaukset ovat menneet luotettavasti ihan nappiin.

Ja sitten se alussa lupaamani arvonta!

Pyysin ja sain tämän postauksen yhteyteeen arvottavaksi myös 50 euron lahjakortin – kiitos, ja jee NYT vihdoinkin arvotaan! Jaksoit lukea hei tänne asti, VAU!

Osallistu näin: kommentoi tähän alle ja kerro, mihin ulkoilu- tai retkeilyostokseen Addnaturelta käyttäisit lahjakortin, jos voitto osuisi juuri sinuun! Esimerkiksi tästä pääsee siis tutustumaan Addnaturen monipuoliseen nettikauppaan.

Pidetään tämä arvonta auki ma 13.9. klo 20 asti. Sen jälkeen minä arvon voittajan ja olen häneen yhteydessä sähköpostitse. Välitän voittajan luvalla sitten yhteystiedon myös Addnaturen yhteyshenkilölle, ja hän lähettää lahjakortin.

EDIT: Arvonta on nyt päättynyt ja olen ollut voittajaan yhteydessä!

Sitten vaan potentiaalisesta voitosta haaveilemaan – ja vinkkaanpa muuten seuraavan, jos oot ajatellut, että ”mä en koskaan voita mitään”: näissä mun blogiarvonnoissa on tavallisesti perusarvontoja paremmat todennäköisyydet voittaa, kun näissä kuitenkaan ei ole tuhansia osallistujia vaan ”vain” kymmeniä tai parhaimmillaankin ehkä satoja.

Joten kommentoi ihmeessä alle ja osallistu arvontaan!

 

PS. Addnaturen nettikaupassa on käynnissä syksyn superale juuri nyt, eli 9.-13.9.2021 eli koko tulevan viikonlopun ajan. Siellä on tosi paljon just syyssäiden ulkoiluun sopivia vaatteita ja varusteita alennuksessa, ja tieysti paljon muitakin retkeilytarvikkeita!

13
Like
1

You Might Also Like

  • Q
    9.9.2021 at 20:08

    Minäkin olen haaveillut sadehousuista! Aikoinaan muistan että oli vaikkapa keltaisia mutta nyt ei mistään meinaa löytyä kuin mustia… mutta tuolla oli muutamat värikkäätkin!

    • krista
      10.9.2021 at 14:31

      Mä kans oon etsinyt jotain muuta kuin mustaa… Mutta kyllä se musta taitaa olla se yleisin! Jos nämä ois ollut vaikka turkoosina, olisin ottanut HETI. Mutta toisaalta, kun mulla on aina värikkäät yläosat, niin olkoon sitten yksi musta vaatekappale tuolla välissä :)

  • liinail
    9.9.2021 at 20:08

    Oi vitsit tarvisin just tällaisen ihanan sadetakin <3

    Kirkwall II Sadetakki Naiset, keltainen

  • Satu
    9.9.2021 at 20:10

    Jos onnetar olisi suotuisa, valitsisin uuden takin, sellaisen kuin tämä https://www.addnature.fi/tatonka-malava-hupullinen-parkatakki-naiset-M875793.html?vgid=G1243533&cgid=233204 tai tämä https://www.addnature.fi/karpos-marmarole-takki-naiset-M993600.html?vgid=G1449816&cgid=233202. Kaapissa roikkuu kyllä useampikin takki, muttei juuri sitä oikeaa. Suurin osa on liian pieniä, osa liian ohuita ja yhdessä tuttavalta saadussa lukee Aluehallintovirasto :D Sitä en tämän koronakurimuksen aikana uskalla käyttääkään, koska en halua saada kiviä tai esim. mätiä kananmunia niskaani!

  • Anniina
    9.9.2021 at 20:19

    Isommat ulkoiluhousut olisivat tarpeen!

  • Tiina Kurkinen
    9.9.2021 at 20:28

    Shrigley II 3in1 Jacket Women. Tuo takki menis säällä kuin säällä, vaellellessa Vuokatin maastoissa! Varsinkin näin syksyllä, kun ei vielä laskukelit..
    Ja takki sopii myös ihan katumuotiin.

  • Elina
    9.9.2021 at 20:29

    Hieno takki! Itseltä puuttuu kuitenkin vedenpitävät ulkoiluhousut.

  • Ellliisa
    9.9.2021 at 20:46

    Mä tarvisin ihan samanlaisen setin kuin sinäkin hankit, kunnolliset vettäpitävät ulkohousut ja pieneen tilaan menevän, sopivankokoisen kuoritakin.

  • Liisa
    9.9.2021 at 20:51

    Mulla on aika hyvin ulkovarusteet hallussa, mutta tuolla näkyi olevan ihania villasia huppareita, jotka lämmittäis kivasti kevyiden ulkovaatteiden alla. :)

  • Auringonkukka
    9.9.2021 at 20:53

    Hankkisin perheen urheilevalle nuorelle vedenpitävät juoksuhousut tmv.

  • Jenni
    9.9.2021 at 20:59

    Housut, just sellaiset jotka pitää vettä. Kerrankin panostaisin itseeni eikä aina lastenvaatteisiin

  • Iina
    9.9.2021 at 21:00

    Ottaisin susta mallia ja ostaisin itselleni vedenpitävät ja kivat kamppeet 😍

  • Matkallamariag
    9.9.2021 at 21:00

    Ostaisin kiipeilyshortsit vaikka en kiipeile muualle kuin yläkaapeille, oli niin hienon näköiset farkkuiset 🤩

  • Kati K.
    9.9.2021 at 21:05

    Työmatkapyöräily on nyt ilmojen viilentyessä jäänyt tauolle, kun ulkoilutakki on jännästi kutistunut eikä enää mahdu päälle. Siksi tarvitsin ehdottomasti uuden sateenpitävän takin ja varmaan samalla tilaukseen lähtisi myös housut. Painonnousu lannistaa, mutta asiaa ei ainakaan helpota ne liian pienet vaatteet…

  • Suvi
    9.9.2021 at 21:05

    Samankaltainen setti kuin sulla eli kuorihousut ja -takki.

  • 7veen ja 3veen äiti
    9.9.2021 at 21:14

    Miehelle varmaan merinoa, mun omat ulkoiluvaatteet ja välikerrokset on paremmalla mallilla vaikka hän melkein enemmän aikaa ulkona viettää :D

  • Veera
    9.9.2021 at 21:17

    Ostaisin pitkän kuoritakin tai kevytuntuvatakin. Töissä kun tulee oltua paljon ulkona näistä olen haaveillut jo kauan, mutta perus aina lasten tarpeet ajaa omien edelle.

  • Ella
    9.9.2021 at 21:22

    Sateenpitäviin ulkohousuihin käyttäisin! Ollut haavelistalla jo pitkään.

  • Mii
    9.9.2021 at 21:34

    No siis lapsille ostaa aina vaatteet viimesen päälle. Jos nyt ois oma vuoro panostaa kunnollisiin ulkohousuihin vihdoin.

  • Riikka
    9.9.2021 at 21:35

    Uudet housut olis pop!

  • Nro26
    9.9.2021 at 21:41

    Tarttisin talveksi just tollaset sisävaatteiden päälle vedettävät, mut vähän lämpimämmät. Öö siis toppahousut.

    • krista
      10.9.2021 at 09:23

      Siis toppahousut viime talvena oli ihan parhautta! Se mun ostama markettimalli harmi kyllä oli huonoa laatua, mutta ideana täydellinen: just vaan vaatteiden päälle ja ulos, ihan perustoppikset ”mummovyötäröllä”, ah! (mutta jos nyt ostaisin, ostaisin kerralla muuta kuin markettimallia, niin ei yhdessä talvessa ratkeaisi)

    1 2 3 4 5 8