Vauvan kanssa kuukaudeksi reissuun – pakkauslista

Fuge-reissuvinkkejä on kovasti toivottu!

Heh mun spontaani ensireaktiohan oli, että öööö tota me vaan lähdetään. Pakkaan edellisenä iltana suunnilleen samat kamat kuin Sotkamoon lähtiessä (poislukien pulkat), ei mulla mitään vinkkejä ole.

Mutta tuohan tietysti johtuu siitä, että aikoinaan me tehtiin tuo lähtö sen verran monesti, että useita asioita ei tarvitse edes miettiä ja pähkäillä. Ei ole tulvivana mielen päällä niitä ”saakohan tätä sieltä” -kysymyksiä vaan tuntuu niin kuin toiseen kotiin lähtisi.

Paitsi että kolmessa vuodessa moni juttu on voinut muuttua, joten meidän kokemuksilla saatetaan mennä tänä vuonna metsäänkin.

Että tällä pohjustuksella sitten, haa!

Ekalta Fugen kuukaudelta muistaakseni vm. 2015.

Tällaisia asioita ajattelimme pakata mukaan kuukauden reissulle vauvalle:
(reissussa n. 8-9kk ikäinen)

  • vaunut, niiden ratasosa, kesäkuomu ja päivänvarjo kuljetuslaukussa
  • turvakaukalo kelmupäällysteissä
  • Manduca ja Tula (näillä näkymin molemmat, ks. myöhemmin)
  • noin 6-8 kpl bodyja ja pöksyjä
  • noin 3 kpl yökkäreitä
  • noin 3-5 kpl sukkia
  • kesähattu
  • kevyt pipo
  • uv-puku
  • noin 2 kpl huppareita ja paksumpia velour-pöksyjä
  • viltti
  • purulelu ja pari muuta lelua
  • käytössä olevat tutit
  • noin 5 kpl harsoja
  • vaippoja parin eka päivän tarpeisiin
  • pari wipes-pakettia
  • 2 kpl vauvanlusikkaa
  • D-vitamiinitipat
  • hajustamattomat perusvoiteet (koko perheen käytössä)

Äidille imetykseen huomioitavaa:

  • imetyksen mahdollistavat vaatteet ja rintsikat
  • rintsikansuojukset
  • imetys-monivitamiini

Lentokoneessa:

  • vaunut ja turvakaukalo menevät ruumaan
  • Manduca on käytössä kentällä
  • käsimatkatavaraan lentokoneessa normaali  hoitolaukkusisältö (vaipat, vaihtovaatteet, harso, 1-2 ruokapurkkia)
  • täytyy kysellä apteekista, että voiko jo tämän ikäiselle vauvalle laittaa puuduttavia korvatippoja
  • matkalle päälle ohut haalari (varmaan fleecehaalari), merinovillahaalari, kypärämyssy, ja villasukat ja tumput (eli lämpimämmät vaatteet kulkevat siinä mukana)

…ja enkä oikeastaan muuta tähän hätään keksi. Hyvinkin peruskamat siis!

Manducassa vuonna 2016. Samat vaatteetkin lähtee mukaan, niin äidille kuin vauvallekin.

Muutamia huomioita listasta:

Vaunuilla siis siellä enimmäkseen varmasti vauvan kanssa liikutaan. Vauveli alkaa kuitenkin tulla jo siihen ikään, että vaunuosan lisäksi otetaan mukaan myös istumaosan kankaat – ne mahtuvat varmasti Bugisten lentokonekassiin ihan ongelmitta, joten ei tarvitse tehdä valintaa, että vaunut vai rattaat. Lisäksi otetaan mukaan kesäkuomu ja päivänvarjo.

Kantovälineitä tulee mukaan näillä näkumin kaksi, vaikka oikeasti yhdellä pärjäisi. Meillä on vaan niin vakiintunut se, että Manducassa nukutaan päikkärit ja Tulaa käytetään kotipuuhasteluissa kasvot eteenpäin. Pärjäisimme totta kai pelkällä Tulalla (koska senkin saa säädöillä tietysti toisin päin), mutta Manduca on niin rakas, että emme raaski jättää sitä kotiin, haha. Lisäksi meillä neljään lippuun kuuluu matkatavara ruumaan, joten pakkaustilan kanssa ei tarvitse niin pihistellä.

Turvakaukalo lähtee Suomesta mukaan. Tämä oikeastaan siksi, että saimme lentokenttäkuljetukseen näppärästi isompien lasten istuimet, mutta kaukaloa kyseiseltä firmalta ei löytynyt – ja en jaksanut säätää etsimällä muita kuljetusfirmoja. Joten otetaan sitten oma kaukalo.

Se, että matkakohde on just Fuge ja kalustettu asunto, tekee paljon. Jos lähtisimme esimerkiksi reppureissulle tai hotelliin, niin pakkaamistarve olisi ihan erilainen. Eli asunnossa oleva pyykinpesumahdollisuus (ja Fugen ilmastossa nopeasti kuivuvat pyykit) tekevät sen, että vaatteita ei kovin paljon tarvita mukaan. Lisäksi tiedämme, että sieltä löytyy kaupoista hyvin vaippoja sekä esimerkiksi lastenruokia – Suomi-kaupoista ihan Pilttiäkin. Tilaustoivoimme myös ennakkoon vauvelin lempipuuroa tuttuun kauppaan.

Potta ja syöttötuoli on vuokrattu asuntoon erikseen vuokravälitystoimistolta.

Espanjalaiset hajustavat kaiken (myös vauvat), joten perusvoidetta ja wipeseja ei viitsitä jättää kokonaan sieltä hankittavaksi. Eikä rintsikansuojuksiakaan. Näitäkin kaikkia voisi kyllä Suomi-kaupoista saada. Mutta ne otetaan varalta itse mukaan.

Eli hyvinkin rennolla asenteella lähdetään, en oikeastaan tosiaan keksi juurikaan eroja verrattuna siihen, että lähdettäisiin ihan vaan Sotkamoon.

Puuttuuko listalta mielestäsi jotain?

17

You Might Also Like

  • Ellu
    22.2.2023 at 13:18

    Me oltiin puolivuotiaan vauvan kanssa aikoinaan jenkeissä. Kaikkein vaikeimmaksi jutuksi muodostui vaipat – jokaisessa vaipassa oli hirvittävät hajusteet. Jo perus-Pamperseissakin oli sellainen tuoksu, että koko matkalaukku haisi viikkoja jälkeenpäin. Onneksi löydettiin ekokauppa, joka myi luomu(maissi?)vaippoja, jotka oli hajusteettomia. Sen reissun jälkeen me pakattiin kaikkialle mukaan muumivaippoja koko reissun ajaksi.

    • krista
      22.2.2023 at 14:28

      Joo Espanjassa sama ongelma! Siis ihan kaikki hajustetetaan, jopa vauvoille on vauvojen hajuvedet 🤯🤣 Mutta löydettiin jo aikoinaan keskimmäiselle joku hajuton, merkkiä en tietty muista 😅

      • Pee
        22.2.2023 at 14:58

        Olen järkyttynyt vauvojen hajuvedestä omg! 😅🫣🤪

  • Anna
    22.2.2023 at 20:52

    Minä epäluuloinen ihminen mietin heti, miten kentällä kohdellaan turvakaukaloa tai muita vastaavia istuimia. Kun sehän on vähän kuin kypärä, että ei saa kolhia tai pudotella. Onko teillä aiemmin ollu mukana kaukaloa ja onko kokemusta tai tietoa miten näitä käsitellään kun ne lähetetään ruumaan?
    .
    Tuo hajuste-juttu on kyllä aika hurja. Siellä varmaan ihmiset jo turtuvat pienestä asti noihin hajuihin niin, että joku miedompi tuoksu tuskin edes tavoittaa heidän nenää kun meille vähän tuoksuttomammassa kulttuurissa eläville se voi tuntua jo voimakkaalta.
    .
    Minun pitää varmaan kaivaa taas vanhoja pakkauslitoja koneen syövereistä kun olen ihan ulalla tämän tulevan vauvan kanssa, että mitä ylipäätään kotiin pitäisi varata xD Vaikka on jo kolmas, mutta edellinen on jo viiden. Tänään tajusin, etten yhtään tiedä missä ja millaisessa kunnossa meidän vauvan lakanat mahtaa olla ja onko meillä edes päteviä kosteussuojia (osa ainakin ollut koiran käytössä takakontissa). Alkuviikosta heräsin siihen etten omista yksiäkään imetysrintsikoita, ja että kun ei otettukaan äitiyspakkausta niin pitää itse ostaa nännivoide.
    Mutta ihana kaivaa vanhat kantoliinat ja kantoreput esille ja ottaa ne taas käyttöön <3 Maatuskakuosinen Wompat ja Sormusten herrakuvioitu rengasliina. Ja neliöliina, jossa kakkosta nukutettiin aina iltaisin. Niihin jotenkin muodostuu vahvempi tunneside kuin moniin muihin vauvan/taaperon varusteisiin.

    • krista
      22.2.2023 at 21:15

      No siis käsittääkseni hyvin huonosti 😭 Istuin me kuitenkin kentältä takaisin tarvitaan, ja pohdin jo sitäkin, että otettaisiin joku kierrätysryhmäistuin, jotta tää istuin säästyisi kolhuilta. Mutta Joel oli sillä kannalla, että tällä on kuitenkin aika vähän käyttöaikaa jäljellä että otetaan mieluummin tämä – koska kierrätysryhmän istuin kolisisi myös ja on ehkä kolissut ennenkin. Joten kaikista kehnoista vaihtoehdoista valitaan vähiten kehno. Yritetään pehmustaa hyvin ja toivotaan parasta.

      Mä kans luulen, että sekä hajusteiden että volyymin osalta espanjalaiset on kasvaneet niin eri ympäristössä, että meille tajunnanräjäyttävä on siellå monelle normaali 🙃

      Oi teillä on tuo vauvan varusteiden kartoituksen aika jo 😍 Eiks ole ihana, kun saa aiempien lasten juttuja käyttöön vielä yhdelle? 💗 Mulle just se on ollut niiiii-iiiin iso juttu 😍

      • Anna
        23.2.2023 at 12:33

        Kyllä se alkaa olla. Odotan ja pelkään, että tämä syntyisi jotenkin tosi aikaisin (joten varmaan menee yliajalle xD) ja siksikin tuntuu, että haluan tehdä asioita valmiiksi ajoissa, mutta en saa päätäni mukaan tähän touhuun.
        Meillä on paljon tosi kivoja vaatteita ja kierrätysryhmän kautta ostettu pinnasänky edellisten jäljiltä ja tietysti nuo kantovälineet, joiden saaminen vielä käyttöön on se isoin juttu <3 Ostin myös nettikirpparilta vähän uusia vaatteita (jotkut vanhat niin puklutahroilla, että en halunnut niitä enää käyttöön). Ostin tarkoituksella äitiyspakkausten vaatteita kun ne kuulemma ei ihmisille kelpaa ja liikkuu huonosti. Minusta taas monet niistä on tosi kivoja ja tuollaisen valinnan tekeminen sai tuntemaan itsensä paremmaksi ihmiseksi :D Muutenkin ihana ajatella, että meille on tullut käytettynä vaatteita, jotka menevät meillä nyt kolmannelle lapselle. Osa sen näköisiä, että ovat 90-luvulta ja silti vielä ihan hyvässä kunnossa. Niin ja äitini vanha vauvanhellemyssy, jota meidän kaikki lapset on käyttäneet vuorollaan <3 Merkityksellisiä asioita.

  • Lara
    22.2.2023 at 20:53

    Minkäkokoisia teidän isommat lapset on, kun vielä kaipaavat turvaistuimet

    Ja siis hyvä lista. Yllättävä vähällä sitä pärjää!

    • krista
      22.2.2023 at 21:19

      Lapset on noin 130cm eli vielä ihan lakisääteisessä turvaistuinmitassa (alle 135cm siis). Ja suositushan on 150cm asti, joten meidän perheessä on edessä vielä monta monta turvaistuinvuotta 🙃

      Ja joo, vähällä pärjää ja silti se meinaa aina olla niin päin, että on liikaa mukana 😅

      • Anna
        23.2.2023 at 12:37

        Tätä jaksan nauraa kun itse olen viimeisessä virallisessa pituusmittauksessa ollut 149,5cm, että tarvitsisin istuimen vieläkin xD Meilläkin lapsilla tulee pitkä tie turvaistuimien kanssa. Just hankittiin esikoiselle 8V uusi turvavyöistuin, jonka toivotaan palvelevan nyt niin kauan kun istuinta tarvitsee, eli varmasti ihan vähintään teini-iän kynnykselle asti.

  • Anna x
    23.2.2023 at 22:23

    Vähän eri asiaa… olet iloinut Tiktokista. Luitko nyt hesarin jutun Tiktokista? Äärimmäisen kiinnostava, ja uskon sinun tiedostavana ihmisenä löytävän siitä omaan elämään ja meille lukijoille jotakin nostettavaa!

    • krista
      24.2.2023 at 08:06

      Mä en ole käyttänyt TikTokia 2,5 vuoteen :D Se lopahti aikoinaan ajanpuutteeseen, kun arki kesäloman vuonna 2020 jälkeen alkoi. En ole myöskään nähnyt Hesarin juttua enkä selaamalla sitä löytänyt 😅 Eli ei mitään hajua, mistä kyse. Että todennäköisesti en ole oikea ihminen ottamaan kantaa 🤣

  • Laura
    24.2.2023 at 20:02

    Noista puuduttavista korvatipoista tuli mieleen, että mulle sanottiin (muistaakseni oli th), että aukile tasaa alle 2 vuotiailla hyvin painetta, joten he eivät yleensä kärsi korvakivuista lentäessä. Ja mun kolmen lapsen kokemuksella, ei ole ollut mitään ongelmia vauva- ja taaperoikäisillä ilman korvatippoja tai purkan jauhamista.