Vauva festareille?

Viime viikonloppuna keskustelupalstoilla (lue: av-vauva) paheksuttiin keskusteltiin tapauksesta, jossa kantorepussa ollut vauva ei ollut päässyt vanhempiensa mukana Flow-festareille. Mälsäksi homman teki erityisesti se, että ensimmäinen järjestyksenvalvoja oli kiinnittänyt vanhemmille rannekkeet ja päästänyt eteenpäin – vasta muutaman askeleen päässä toinen järjestyksenvalvoja stoppasi seurueen menon. Eli rannekkeet olivat jo kiinni; sinne menivät rahat (Iltalehden juttu täällä). Festari ei myönnä tehneensä virhettä eikä suostu palauttamaan rahoja.

Kurja tapaus, tietysti. Festareilla on K-18 ikäraja toki, mutta vanhemmat olettivat, että se ei koske sylivauvoja.

Yleinen mielipide tuolla keskustelussa – tosin ko. palstan luonteen huomioiden ei ehkä yllätyksenä – oli tyyliin se, että ”kuka h*vetin urpo lähtee festareille vauvan kanssa.” Ei lasten paikka ole festareilla, ei siellä ole edes vauvanhoitohuonetta ja niin edelleen.

Öööö tota.

Töölönlahden lastenfestareilla eilen.

Olenko mä ajatuksissani ainoa: itse en yhtään ihmettele, että joku voisi lähteä pienen kuulosuojaimia käyttävän kantoreppulin kanssa festareille. Jos kyseessä on ns. helppo pikkutyyppi, joka ei hätkähdä ihmismassaa, vanhemmat ovat (totta kai!) selvin päin ja tapahtumassa lasten ehdoilla (tyyliin lähtevät pois, jos ei sujukaan tai jos humalaisia ihmisiä on liikaa), niin miksipä ei.

Aaa joo ja tähän hengenvetoon totean, että tietysti festarit voivat itse tällaiset ikärajoituksensa asettaa – suotavaa tietysti on viestiä rajoituksistaan riittävän selkeästi. Olen kuitenkin ajatellut Flowta (vaikka en ole siellä koskaan käynyt) jotenkin ns. lapsiystävällisenä festarina (koska siellähän on oma lastentapahtumakin); siksi tämä tapaus ehkä yllättää. Tai siis edelleen: ymmärrän hyvin, miksi joku saattaisi ajatella, että lapsen kanssa voi tulla Flow-festareille muulloinkin kuin sunnuntai-iltapäivästä. JOS mä lähtisin lasten kanssa ”aikuistenfestareille” ja minua oltaisiin pyydetty nimeämään ensimmäinen mieleentuleva ”minne mennä lasten kanssa” -festari, se olisi luultavasti ollut juuri tuo Flow.

Me itse ei olla oltu lasten kanssa varsinaisilla festareilla (no okei muuta kuin tuolla lastenfestareilla), mutta koti- ja puutarhabileissä Silva-vauva oli kyllä mukana useammankin kerran ensimmäisenä kesänään. Ensimmäistä kertaa 3,5 viikon iässä (täällä), vaikka oli vieläpä syntynyt keskosena. Ja joskus oltiin vieläpä aika myöhäänkin (lue: puolilleöin), kun varsinaista nukkumaanmenoaikaa tuonikäisellä ei vielä ollut. Tai siis että tyyppi nukkui hyvin ihan missä vaan.

Nyt kahden kanssa oltiin muutama viikko sitten Kallio Block Partyssa, kun Silva niin kovasti halusi. Oltiin paikailla kuitenkin vasta sen verran myöhään (seiskan aikoihin), että meininki Kurvissa ei ollut enää millään tavalla lapsiperheystävällistä. Niinpä sujahdettiin nopeasti sivukadulle ja hetkeksi leikkipuistoon, ja sen jälkeen puikkelehdimme pienemmän lavan musiikkia kuuntelemaan sen verran, että Silva sai tanssahdella hieman. Itse asiassa Fitness Führerin kanssa – kiitos vaan tanssiseurasta! :)

Festaritytöt Block Partyistä palaamassa.

Mutta että siis me vanhemmat itse katsoimme, että onko tilaisuus meille sopiva vai ei ja teimme päätökset tietysti sen mukaisesti.

Eli ei – itse en yhtään ihmettele, että joku voisi ajatella lähteä festareille vauva repussaan. Hehe pikemminkin (etenkin, kun itsellä nyt nämä kaksi) ajattelen, että aika mahtavaa, että joku on niin reipas, että viitsii nähdä vaivaa :)

Entä sinä?

 

You Might Also Like

  • possu
    17.8.2015 at 14:01

    Olisiko ollut jotain 5-6 vuotta sitten yksi niistä Scorpionsien jäähyväiskeikoista? Nykyiset teinit silloin alakouluikäisiä, hyvin meni. Vaikka emme olleet anniskelualueella, tunnelmasta nauttineita oli jonkin verran. Suunnitelmana oli lasten viihtyminen ja turvallisuus, mitään ongelmia ei ollut ja lapset viihtyivät. Tosin viihtyvyydestä pitivät enemmän huolta erilaiset ruoka- ja jätskikojut kuin illan pääesiintyjä. Niin ja nuorempi piipahti 8- vuotiaana äidin kanssa katsomassa Metallicaa. Problems? No.

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 14:28

      Hyvin voisin kuvitella tuonikäisten kanssa menon jonnekin keikalle! Ja tietysti silleen lapsen tarpeet huomioiden – ja että jos ongelmia sit tulisikin, niin sitten plan b,c ja d käyttöön eli lasten ehdoilla :)

      • possu
        17.8.2015 at 14:47

        Juuri näin meillä on ollut. Silloin kun olivat ihan vauvoja ja taaperoita, meillä päin ei ollut mitään tapahtumia, joten ihan pienten kanssa festareilla käynneistä ei ole kokemusta. Mutta tapahtuman luonne ja lasten oma viihtyminen, siinäpä se juttu on.

  • Piipo79
    17.8.2015 at 14:05

    Oho. Musta ei ole mitään pahaa jos vie sellaisen sylivauvan mukanaan kuulosuojaimet päässä tottakai! Mä olen muutes käynyt meidän naperon kanssa väitöstilaisuudessakin! Onks joku oikeesti perustellut lastenhoitohuoneen puutteella sinne menoa? Aika jumissa saa olla jos niiden mukaan elelee vauvaelämää :)

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 14:23

      Joku kommentoi myös, että ”missä ne muka edes ajattelivat lämmittää lastenruokansa” :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      17.8.2015 at 15:10

      Kyllähän se sylivauvan määrittelykin voi mennä sitten vaikeaksi. Toisen mielestä se on alle puolivuotias, toisen mielestä meidän 1,5-vuotias viihtyy hyvin sylissä. No niin viihtyy moni 5-vuotiaskin, missä se raja sitten olisi?

      Sen verran olen remppahommia tehnyt peltorit päässä, että tuntikausia lapsen päässä niiden pitäminen festareilla ei ole kyllä mitään lapsentahtista toimintaa vaan ihan aikuisten tarpeista lähtevää. Itse en lähtisi humalaisten bailaajien sekaan vauvan kanssa ehdoin tahdoin.

      • Kristaliina
        17.8.2015 at 15:29

        Mehän ei tietenkään tiedetä, olisivatko ne suojaimet olleet päässä ”tuntikausia”. Pariskunta oli lehtijutussa kommentoinut aikoneensa olla niin kauan kuin lapsi viihtyy ja vauva oli viihtynyt aiemmin Ruisrockissakin. Iltapäivälehti-tietoa :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        18.8.2015 at 11:59

        Mä haluaisin nähdä ne kuulosuojaimet jotka saa hyvin vauvan päähän niin, että lapsen on silti helppo olla repussa. Siinähän yleensä lapsi on pään toinen sivu aikuista vasten (paitsi olleessaan kasvot menosuuntaan, mikä taas ei muutoinkaan ole lapsen ergonomialle hyvä asento eikä mahdollista rauhoittumista ihmisvilinästä pois kääntyen) ja niin ei kyllä ole hyvä olla luurit päässä. Lisäksi pienimmätkin kuulonsuojaimet taitaa passata paremmin vasta kun päänympärys lähestyy 50 senttiä.

        Ja joo, olen ollut vauvan kanssa konserttitalolla konsertissa hänen ollessaan 7 vkoa. Lapsi nukkui rintaani vasten toinen korva tiukasti kehossani kiinni, toisen korvan päällä pidin kämmentäni. Sinnekään lipuntarkastaja ei meinannut minua päästää, koska ”pilaan lapseni kuulon”. Noh, ipana nukkui koko parituntisen väliaika mukaanlukien. Heräsi kun alettiin pukea konsertin jälkeen. Ehkä muun yleisön erilaisesta käyttäytymisestä/yleisestä päihtymystilasta johtuen pidän kuitenkin tällaista konserttia hiukan eri juttuna kuin festareita enkä itse lähtisi yhtä pienen vauvan kanssa festareille.

        • Jodelie
          19.8.2015 at 12:51

          On reppuja, joilla selässä/lonkalla kantaminen onnistuu. Eikä tää mun 5kk vauva suinkaan enää pidä repussa (tai liinassa) päätä mua vasten, ellei nuku.

  • Suvisommar (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 14:17

    Yksi vuosi Ilosaaressa oli äiti vauvansa kanssa jollain keikalla. Istuskelivat viltin päällä ja lapsella tietty kuulokkeet päässä. Enpä muista ajattelleeni muuta, kuin että TUITUI miten sulonen vauva voikohan ton ottaa mukaan??<3 Ei siis mitään pahoja ajatuksia ja paheksujia en ymmärrä.

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 14:26

      Mäkin ajattelisin ennemmin, että ”oi vau” kuin että ”hyi hyi”.

      …ja siis TIETYSTI riippuen kaikista olosuhdetekijöistä: että vanhemmat ovat selvin päin ja huolehtivat lapsen hyvinvoinnista, eivät ole liian lähellä kaiuttimia, liian kovissa ruuhkissa ja niin edelleen. Mutta silleen lapsentahtisesti festaroiden – enemmän herättää ihastusta minussa kuin paheksuntaa!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        17.8.2015 at 14:53

        Niinpä! Uskon kyllä, että kaikki jotka lapsensa ottaa festareille mukaan ottaa kyllä huomioon nämä asiat.

        Ne jotka eivät ottaisi näitä asioita huomioon, tuskin ottaisivat lapsia laisinkaan mukaan festareille, koska lapset oisivat kuitenkin vaan oman menon tiellä :D

        • Nuutsa (Ei varmistettu)
          17.8.2015 at 15:33

          Itse olin 4kk vauvan kanssa Ilosaarirokissa vuosia sitten. Lapsella kuulokkeet päässä silloin, kun oli bändi esiintymässä ja oikein hyvin meni. Siinä imetettiin ja ihmeteltiin molemmat. Kaikki tutut kävivät moikkaamassa, kun tiesivät, että siinä samassa paikkaa ollaan koko ajan. Lapsella oli paljon sylejä missä olla. Jos halusin käydä kuuntelemassa bändiä lähempää, niin sitten joku muu katsoi häntä sen aikaa. Luulen, että lapselle ei jäänyt tästä traumoja.

          • Kristaliina
            17.8.2015 at 15:45

            Hyvältä kuulostaa! :)

    • Härkälintu (Ei varmistettu)
      17.8.2015 at 17:41

      Tämän vuoden ilosaarirockissa ikähaitari oli kyllä kirjaimellisesti vauvasta vaariin, kun perheet tanssahtelivat Robinin keikalla koko suvun voimin! Ja kaikki sulassa sovussa ”tavallisen” festarikansan kanssa. Toki keikan ajankohtakin oli lauantaina iltapäivällä.

      • Kristaliina
        17.8.2015 at 20:55

        Kuulostaa just tosi ihanalta! :)

  • maryjane
    17.8.2015 at 14:35

    Semmonen oikaisu, että rannekkeet kiinnitti lipunmyyjä, EI järjestyksenvalvoja. Ensimmäinen pariskunnan kohtaama JV oli se, joka kielsi pariskunnan saapumisen. Mun mielestä tässä on toimittu ihan oikein, koska festarille oli kuitenkin asetettu kokonaan ikärajaksi se K-18, eikä esim. vain anniskelualueiden osalta.

    Tampereella oli joskusmuinoin metallifestari Sauna open air. Se järjestettiin Eteläpuistossa, järven rannalla. Siellä näkyi paljonkin perheitä, joilla oli rattaat ja piknik-kamat mukana, sekä tietenkin vauvoilla suuret peltorit korvilla. Se oli ihan normaalia, että siellä kauempana, hyvillä piknik-alueilla oli ne lapsiperheet ja muut kuunteli sitten lähempänä lavaa. Mun mielestä se oli hyvä järjestely, mutta festari olikin sallittu, anniskelualueet poislukien. Ajattelin joskus, että veisin mielelläni sinne jälkikasvuani peltorit päässä, mutta festari meni konkkaan ennen kuin lisäännyin :D

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:36

      Mun mielestä ”oikein” olisi asiakaspalvelun kannalta ollut heti siinä tilanteessa pahoitella pilallemennyttä festarikokemusta (”voi kun mä olen tosi pahoillani, mutta tänne ei voi tuoda ollenkaan edes sylivauvoja…”) ja tarjoutua antamaan rahat/liput takaisin. Ja jos ei ihan rahoja takaisin, niin edes liput tyyliin niin, että olisivat voineet myydä ne tosiaan kavereilleen eteenpäin, ottajia olisi kuulemma ollut. Vaikka se ei festarin syy olisi ollutkaan. Mutta sillä tavalla olisi ollut mälsässä tilanteessa edes pieni lohtu siitä, että homma oltaisiin hoidettu kivasti. Nyt luultavasti festaripettymys yhdistyi rahalliseen pettymykseen, mikä varmaan vielä kasvattaa eksponentiaalisesti pettymyksen määrää…

      Säännöt on säännöt – totta kai, jos järjestyksenvalvojaa on kielletty päästämästä edes sylivauvoja alueelle, niin niinhän sitä tietysti täytyy tehdä. Mutta tosiaan pettymystä oltaisiin voitu aika pienellä jutulla lieventää.

      Mutta joo – enemmän kirjoituksen pointin oli tarkoitus tosiaan olla tuossa ihmettelyssä, miksi jonkun mielestä lapsia ei ollenkaan voisi viedä festareille.

    • blue (Ei varmistettu)
      17.8.2015 at 15:59

      Joo ja tosiaan monet tekevät siten, että käyvät vaihtamassa rannekkeen ja tulevatkin sisään myöhemmin. Siksi se rannekkeenvaihtaja ei ehkä älynnyt siinä vaiheessa huomauttaa, että vauvan kanssa ei pääse sisään (tai piti itsestään selvänä sitä, että vauvan kanssa ei olla tulossa sisälle).

      Flow oli lauantaina loppuunmyyty ja ryysis oli kyllä sellainen, että itseä olisi hirvittänyt, jos olisi pitänyt huolehtia jostakin muustakin kuin itsestään. :) Flow on tosiaan kokonaisuudessaan K-18 ja mun mielestä ihan perustellusti. Alue on aika tiivis ja kun porukkaa on paljon, tungos sen mukainen. Siellä ei oikein siis ole mahdollisuutta esim. tuollaiseen piknik-meininkiin tai keikkojen katselemiseen kauempaa rauhallisesti istuskellen ainakaan ilta-aikaan. Lisäksi ohjelma on aika iltapainotteista eli ohjaa helposti siihen biletysmeininkiin, mitä sieltä sitten löytyykin… Siellä saa myös polttaa aika laajalla alueella. Siellähän on kuitenkin lasten sunnuntai ihan erikseen, jolloin tämäkin pariskunta olisi voinut osallistua vauvan kanssa.

      Muuten mulla ei ainakaan ole mitään sitä vastaan, että lapset on mukana menossa! Tuo nyt vaan on K-18-tapahtuma ja ei musta muutenkaan kovin vauva- tai lapsiystävällinen, varsinkaan ilta-aikaan.

      • Kristaliina
        17.8.2015 at 16:09

        Näin siinä rannekkeenvaihtohommassa on varmaan käynyt! Mutta se on omasta mielestäni mälsää, että järjestäjällä ei ollut ”empatia/asiakaspalvelujoustoa” siinä, että rannekkeet olisi saanut pois ja liput takaisin kouraan niin, että olisi voinut myydä ne jollekin muulle…

        Ja kyllä: ikärajan saa mun mielestä antaa ja on ihan hyväkin antaa, jos tilaisuuden luonne on sellainen.

        Ja tosiaan samanaikaisesti tosiaan ymmärrän, että tuollainen ajatushaksahdus siitä, että sinne pääsisi vauva repussa, voi hyvin sattua. Harmillinen juttu.

        • blue (Ei varmistettu)
          17.8.2015 at 20:23

          Lipussa on viivakoodi, joka luettiin ennen kuin ranneke annettiin. Sen jälkeen kun se on luettu, lipulla ei tee enää mitään. Eli hyvityksen toteuttaminen lipun palauttamalla olisi ollut aika vaikeaa enää siinä vaiheessa. Ja kyllähän sinne festareille olisi edelleen päässyt, mutta ei vaan siten kuin oli itse ajateltu. Harmillinen juttu toki sinänsä, mutta ymmärrän hyvin myös järjestäjän kannan.

  • miramai (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 14:43

    Kyllä tuolta Flown nettisivujen info-osiosta (http://www.flowfestival.com/info/UKK/) käy aika selväksi tämä lapsiasia:

    ”IKÄRAJA / LAPSET

    Flow Festivalin ikäraja on 18v. Alaikäinen ei voi osallistua festivaalille edes aikuisen seurassa.

    Flow’ssa on sunnuntaina 16.8. klo 14-17 0-10-vuotiaille lapsille suunnattu ohjelmakokonaisuus Takapihalla. Lasten sunnuntaissa on musiikkia, sirkusta ja työpajoja. Sunnuntaina aikuinen, jolla on itsellään festivaalilippu voi tuoda pikkulapsen mukanaan festivaalialueelle klo 14-17 välisenä aikana. Lasten turvallisuuden takaamiseksi pikku-vieraat on vietävä pois festivaalialueelta klo 18 mennessä.

    Huomioithan, että yhden päivän lipun omistaja ei voi poistua alueelta ja palata takaisin. Yhden päivän lipun tapauksissa suosittelemme sopimaan tapaamisen lapsen mahdollisen toisen huoltajan tai muun vastuuhenkilön kanssa festivaalialueen porteille, Parrukadulle.”

    Mielestäni tuossa ei ole kyllä mitään epäselvää eli lapsia ei saa viedä alueelle.

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:21

      Joo kyllä, ja varmasti kyse oli näillä vanhemmilla jonkinlaisesta ajatuskatkoksesta – kun yleensä käsittääkseni sylivauvojen kanssa noista ikärajoista joustetaan ja muille festareille saa lasten kanssa mennä.

      Kirjoitukseni pointtina siis ei niinkään tuo ikärajajuttu (kuten kirjoitin – jokainen taho saa tietysti itse asettaa ikärajansa) vaan ennemminkin ihmettely siitä, miten joidenkin mielestä vauvan ottaminen festareille on tyyliin lastensuojeluilmoituksen paikka. Kun omasta mielestäni se on ihan ok; en ymmärtänyt sitä paheksuntaryöppyä, minkä luin :)

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        17.8.2015 at 20:49

        Vanhemmat sanoivat olleensa tietoisia ikärajasta, mutta ajattelivat sylivauvan olevan poikkeus. Harmillista heidän kannaltaan toki, mutta ymmärrän hyvin järjestäjienkin kannan. Ehkä tässä tapauksessa olisi kannattanut olla Flow:n yhteydessä ennen lippujen ostamista ja kysyä järjestelyistä.

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          18.8.2015 at 12:21

          ”Alaikäinen ei voi osallistua edes aikuisen seurassa” on kyllä niin selvää tekstiä ettei selvemmäksi oikein saa. Ja jos lasten osuus oli 0-X vuotiaat niin siitäkin tavallaan selvenee, että ihan vauvatkin kuuluu vain tähän ryhmään.

      • Lapseton täti (Ei varmistettu)
        18.8.2015 at 14:40

        Itselläni ei lapsia ole, mutta täti-ihmisenä olen kyllä pientenkin lasten kanssa tottunut puuhaamaan ja ollaan käyty yhdessä vaikka ja missä. Siltikin lapsettomana aikuisena nautin myös lapsettomasta tilasta. Mielestäni on tilaisuuksia, joissa sylivauvat, taaperot ja isommat lapset on ok ja sitten on tilaisuuksia, joissa en (anteeksi vaan) halua kuunnella lasten itkua. En tarkoita, että pienten lasten vanhempien tulisi olla kotiin kahlittuina, mutta ihan joka tilaisuuteen mielestäni lapsen kanssa ei voi mennä.

        On siis tilaisuuksia, jotka on määritelty aikuisten yksinoikeudeksi ja tilaisuuksia, joita ei ole. Muistaakseni esimerkiksi Ilosaarirock oli ainakin menneinä vuosina paikka, jossa sai olla monen ikäistä juhlijaa, eikä ketään ärsyttänyt kun ikärajoja ei ollut muutenkaan. :)

  • Nii
    17.8.2015 at 14:46

    Mä ymmärrän kyllä erittäin hyvin päivällä festaroinnin, eipä siinä mitään. Piknik-meininkiä lisämausteilla :) Kieltämättä kuitenkin ihmettelisin, jos näkisin jonkun rokkifestareilla sanotaan iltaseiskan jälkeen enää lapsen kanssa… no kellonaika ihan hatusta vedetty, mutta pointtini se, että iltaisin/öisin festarit ei mun mielestä ole lapsen paikka. Kyllä sinne ehtii ja itsekin saa nauttia kunnolla ihan omilla ehdoillaan ilman lasta. Ja no ei mua kyllä houkuttaisi maksaa omaa pääsylippua ja sitten lähteä parin tunnin jälkeen pois.

    Kurja kyllä tuo tapaus. Tosin k-18 kyllä mun mielestä koskee ihan kaikkia. Tylsää tosin ettei eka portsari ole asiasta mitään sanonut ja toinen sitten poisti alueelta kokonaan.

  • Mia__ (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 14:47

    Me oltiin toiveikkaita vauvafestarijoitsijoita, mutta kun oltiin ostamassa peltoreita pikkuiselle, niin lastentarvikeliikkeen myyjä kertoi, ettei niitä saisi pitää vauvoilla. Myyjän mukaan niin järeät suojaimet ja vauvan pehmeä kallo ei sovi yhteen, ja että sitten voi alkaa harkita niiden käyttöä, kun aukile alkaa olla umpeutunut. Näin siis ainakin pitempiaikaisen käytön kohdalla, ja yleensähän festareille mennään koko päiväksi. Eri asia on sitten lyhyemmät pätkät, ja jos ei melua voi välttää niin mieluummin sitten tietysti käyttää suojaimia. Ja voihan kuuloa suojata muutenkin kuin ”teollisuussuojaimilla”. Jokainen tekee tietysti kuten parhaaksi näkee, mut vaikka sitten sorruttaisiinkin ylisuojeluun niin päätettiin odottaa rauhassa ensi kesään :)

    • Nii
      17.8.2015 at 15:23

      Tästä samasta sanottiin meillekin, kun ostettiin pienelle ekana kesänä peltorit, vaikka tyttö olikin jo 8kk. Eli että ei mielellään pitkiä aikoja pidettäisi noita päässä. Edelleen nyt lähes 4v valittaa jos on joutunut pitämään yli tunnin putkeen, että alkaa päätä särkeä ja haluaa ne pois. Voihan toki olla, että tuolla on herkkä pää (:D), mutta en nyt itsekään tykkää peltoreita pitää tuntikausia yhteen menoon päässä. Festareilla en myöskään kyllä keksi hetkeä jolloin ne voisi ottaa pois (vrt. meidän kesäharrastus eli watercross, jolloin ajojen välissä otetaan aina vähäksi aikaa pois), niin en tiedä sitten.

      Mut voihan tää tosiaan mennä ylisuojelun puolelle :)

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:38

      Me kans muistaakseni käytettiin niitä Silvalle eka kerran joskus 8 kk iässä tanssinäytöksessä. Seela puolestaan ei ole niitä hyväksynyt päähänsä ollenkaan :)

      Mutta tosiaan mehän ei tiedetä, kuinka kauan he olivat aikoneet festareilla olla/kuulosuojaimia käyttää. Jutussa sanotaan, että olivat aikeissa olla sen verran kuin vauva viihtyy, luultavasti tuo siis otettu huomioon tuossa :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 14:56

    Ei minunkaan mielestäni Flow ole lainkaan epäselvästi ilmoittanut sääntöjään. K-18 on K-18 – sylivauva on hyvinkin selkeästi alle 18. :–)

    Muuten kyllä nostan peukkua, jos joku haluaa lapsineen festareille mennä. Mikäpä siinä. Itse en omaani mukaan ottais, festarit on kaljanjuontia ja musankuuntelua varten, ei lapsen perässä juoksemista pitkin festarialuetta ;D

  • possu
    17.8.2015 at 14:57

    Mua kyllä hymyilytti siellä Metallican keikalla: ne isot karpaasit kaikkine rekvisiittoineen antoivat tilaa heti kun huomasivat pienemmän keikkavieraan tungoksessa. Paitoja ostaessa meille oikein tehtiin erikseen polku, jotta päästiin eturiviin valitsemaan mitä ostetaan. Ja meillähän oli liput katsomossa, en siellä lavan edessä tuon ikäisen kanssa olisi missään nimessä ollutkaan. Mulla meni aika paljon ohi keikasta, kun huolehdin lapsen (ja omista) korvatulpista ja mitenkä kaverilla menee, alkaako näyttää tylsistyneeltä tai muuten siltä, että täytyy poistua. Poistuimmekin sitten kun lapsi halusi. Lapsi otti ilon irti kokemuksesta koulussa, silloin tällöin ohimennen mainitsi käyneensä keikalla :D

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:24

      Ihana! Varmasti aika monella karpaasillakin oli omia lapsia <3

      Mua on joskus teininä kans ”karpaasit” suojelleet metallikeikoilla festareilla, kun olen (omaa tyhmyyttäni) pakkautunut jonnekin eturiviin ja meinannut silloin sellaisena 40-kiloisena rusentua sinne. Kerrankin pari tuntematonta biker-tyypin näköistä häiskää teki mun ympärille sellaisen ”muurin”, jonka turvin pystyin sitten rauhassa katsoa keikkaa ihan edestä :)

      • possu
        17.8.2015 at 15:29

        Yllättävää kyllä, siellä näiden ko. herrojen keskellä on aika turvallinen olo!

  • Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 15:17

    Olin vuosi sitten Tallinnan laulujuhlilla. Pääkonsertti loppui puolilta öin ja alkoi kuuden jälkeen illalla. Lapsia ja vanhuksia oli paljon mukana, esiintymässäkin. Suomessa ei ehkä lasten kuorot nousisi lavalle 22:30, mutta Virossa on vähän eri meininki isossa isänmaallisesessa juhlassa, jossa esiintyjiäkin on 40 000 ja mukaan pääsevät kuorot karsitaan. Katsomon puolella pienokaisille levitettiin vilttejä penkkien väliin ja nukkuivat siellä maassa ihmisten jaloissa konsertin loppupuolella ihan kitisemättä. Ihmisiä oli jotain 100 000 henkeä ja ainoat humalaiset tietenkin suomalaisia turisteja. Äänenvoimakkuudet oli säädetty niin, että kuulosuojaimille ei ollut tarvetta. Tuollaiselle festarille ottaisi kyllä lapset mukaan ihan mielellään.

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:48

      Meillä Suomessa taidetaan olla jäykempiä noiden nukkumaanmenoaikojen kanssa – monessa maassa on ihan luonnollista, että lapset juoksee vielä ravintoloissa päivällistä syövien vanhempien kanssa 22-23 aikoihin :) Me itse ollaan enemmän iltakukkujia, monesti ollaan (tyyliin nepalilaisessa) ravintolassa vielä iltaysiltä. Viime kesänä oltiin syömästä tulossa Rautatientorilla tuplavaunujen kanssa 22.30 lauantai-iltana, kun itsekin huomattiin siellä pissanoroja väistellessä, että hups taidetaan olla myöhään liikkeellä :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 15:21

    Mun mielestä toi on vanhempien moka, kun Flown info on hyvin eksplisiittinen.

    Sit taas kysymys lapsi festareilla, niin miksei, riippuen tapahtuman luonteesta. Kuten noin ylipäänsäkin vauvan kanssa elellessä (joku kertoi yllä olleensa väitöstilaisuudessa vauvan kanssa, meidänkin piti mennä vauvan kanssa lapsen kummisedän väitökseen, mutta juuri silloin on sen verran haastava vaihe (ts. en voinut hyvinmielin olettaa että vauva olisi rauhassa edes lektion ajan), että mentiinkin vain väitöskahveille). Voin kuvitella festarin jonne voisin mennä vauvan kanssa ja toisaalta voin kuvitella festarin jonne en menisi.

    Hih ja noista lasten festareista, mua aina jaksaa huvittaa kun pienet 2-6-vuotiaat bogoilee lavan edessä, ihan kuin isommat. Meidän fanityttö tietää jo suunnata lavan eteen jammailemaan kun keikalle pääsee :D

    • Kristaliina
      17.8.2015 at 15:42

      Joo, munkin mielestä vanhempien moka, mutta jota olisi suht helposti vähällä vaivalla voitu asiakaspalvelulla pehmentää :)

      Ja joo myös siihen, että riippuu tapahtuman luonteesta. Ja vauvasta :) Esim. Silvan kanssa tosiaan käytiin kotibileissä vauva-aikana; Seelan kanssa ei oltaisi lähdetty, kun kaupassakäyminenkin oli vaikeaa :) Mutta ns. helpon vauvan kanssa lapsiystävälliseen tapaan – miksipä ei.

      Noi lastenfestarit on kyllä niii-iiin huiput!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    17.8.2015 at 15:28

    Mun mielestä tosta syntyi vanhempien osalta ihan kummallinen haloo. En ihan ymmärrä, että miten voidaan festareita syyttää rahojen hukkaan menemisestä, olihan heillä 2-päivän rannekkeet edelleen ranteessa, joten toinen olisi sitten voinut lähteä vauvan kanssa kotiin ja toinen jäädä jos hoitopaikkaa ei lyhyellä varoitusajalla löytyisi. Ja jos ei muuta niin seuraavaksi päiväksi olisi sitten voinut järjestellä uusiksi ja mennä ihan aikuisten kesken. Kukaan järkkäri ei tainnut kuitenkaan ottaa niitä rannekkeita pois, niin en ihan ymmärrä että miksi rahoja olisi pitänyt palauttaa, kun molemmilla kuitenkin edelleen lupa ihan tulla sinne festareille, ilman vaan sitä vauvaa. Nykypäivän some-raivot ja yksilöt vastaan ”pahat” organisaatiot, firmat ja tapahtumat ;) Ja olin itse Flow’ssa, itse en sinne ottaisi pientä vauvaa mukaan. Lauantaina jo klo 17.00 ruuhkaksi asti ihmisiä, klo 19.00 jo tungosta. Sitten vielä vaipan vaihdot ja muut.. Ei ehkä ihan oikea festari pienen lapsen kanssa.

    • blue (Ei varmistettu)
      17.8.2015 at 16:11

      Mäkään en ihan ymmärrä, mikä oli tällaisen haloon arvoinen ongelma. Tosiaan sunnuntai-iltapäiväksi olisi sen vauvan kanssa päässyt ihan luvan kanssa. Että ei ne liput nyt ihan teknisesti ottaen menneet edes kokonaan hukkaan.

      Ja olisihan se lapsi saattanut alkaa huutaa vaikka puolen tunnin festaroinnin jälkeen… sittenhän ne liput olisi varsinkin menneet hukkaan. Aika moni vanhempi veti festarin vuoroissa, jos lapselle ei löytynyt hoitopaikkaa koko viikonlopuksi.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      17.8.2015 at 19:10

      Joo, mäkin ihmettelen että miksi itketään sitä että liput olisivat menneet kokonaan hukkaan. Sunnuntaina olisivat vauvan kanssa päässeet, ja lauantainakin olisivat voineet käydä vaikka muutaman tunnin vuoroissa. Se, jos kyseiset vanhemmat eivät halunneet mennä yksin festareille, ei ole syy palauttaa rahoja, etenkin kun oli alunperinkin vanhempien moka etteivät olleet sisäistäneet K18 -rajoitusta. Olisiko kannattanut varmistaa etukäteen järjestäjältä, pääseekö alueelle sylivauvan kanssa vai ei. Toki rannekkeet antanut lipuntarkastaja olisi voinut vielä varmistaa ovatko tulossa lapsen kanssa vai ei, mutta koska lipuntarkastajien tehtävä tuolla oli tarkastaa liput ja vaihtaa rannekkeet eikä valvoa sisäänpääsykriteereitä, niin mielestäni varsinaista virhettä ei tuossa ole tapahtunut. Kyllä itsekin olisin tuossa tilanteessa vaan automaattisesti olettanut, että vanhemmat tulivat vain vaihtamaan rannekkeet palatakseen myöhemmin ilman vauvaa. Koska K18 :D

      Lisäksi Ruisrockia ja Flow’ta ei voi tässä tapauksessa rinnastaa, Ruisrock kun ei ole K18.

  • Helmi K
    17.8.2015 at 17:20

    Mä oon ollut miehen töiden takia kolme kertaa Tuska-festareilla, ekan kerran kun tyttö oli 9 kk. Tosin aina päiväsaikaan enkä kovin montaa tuntia kerrallaan, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmaa. Siellä on myös joka kerta ollut paljonkin lapsia, ihan vauvoista eskari-ikäisiin. Ja tosiaan kaikki antavat tilaa ja auttavat jos tarvis.

    Mun mielestä lapset voi viedä festareille siinä missä ihan minne tahansa, ja sitten viedä pois siinä vaiheessa kun järki sanoo ettei ehkä enää ole lapsen paikka. Ja jotenkin tässä, niin kuin niin monessa muussakin (terassilla, juhlissa yms) isoin pointti on se, että aikuisen täytyy olla siellä lapsen kanssa eikä siten miten olisi jos olisi ilman lasta, ja reagoida ympäristöön.

  • T-100
    17.8.2015 at 19:10

    Oma lapsukaiseni oli festareilla 4kk:n ikäisenä vauvelina. Muutama tunti päiväsaikaan meni kepeästi, vuoroilloin toinen vanhemmista oli vauvan kanssa hotellilla. Ei mitään ongelmaa kenelläkään. Ei litistyny vauvan pää peltoreista eikä vanhemmat kärsineet alkoholittomasta ajasta yhdessä perheen ja ystävien kanssa (viitateen aiempaan kommenttiin, jossa ajateltiin festarit pääasiallisesti kaljanjuontia ja musiikin kuuntelua varten – nehän ovat kuin iso sukujuhla!).

    Kun lapsi oppi kävelemään, lyheni festareilla yhteisesti vietetty aika. Sen sähikäisen perässä ei olisi pysynyt kukaan, eikä alituinen kieltäminen ja liikkumisen rajoittaminen olisi ollut lapsellekaan mukavaa.

     

  • undefined
    17.8.2015 at 20:46

    Miksi sen lapsen täytyisi olla mukana festareilla? Jos se on paikka, missä täytyy laittaa kuulosuojaimet (ei ne tunnu kivalta aikuisenkaan päässä) ja ympärillä on ihmisiä, jotka saattavat käyttäytyä arvaamattomasti. Mikä siinä on lapsen edun mukaista? Jos vanhemmat haluaa mennä, niin kai lapsen hoitoon saa siksi aikaa. Sori, että oon kukkahattutäti, mutta kuulostaa kauhean aikuiskeskeiseltä, jos lapsi on mukana tyyliin kuurona ja nukkuen.

  • Cpop
    17.8.2015 at 22:11

    Voisin mennä lapsen kanssa festareille ja todellakin menisin, jos olisi mahdollisuus ylipäänsä mennä. Tietysti olisi otettava huomioon n. miljoona asiaa, mutta en siltikään näe lapsen kanssa festaroimista esteenä.. Ihan samalla tavalla suhtaudun tähän, kuten esim. reppureissaamiseen lapsen kanssa!

  • Jepajee (Ei varmistettu)
    18.8.2015 at 11:24

    Itse Flowssa olleena, en olisi mistään hinnasta pientä lasta sinne ottanut. Kavereiden kanssa asiasta puhuttiin ja ihan naurettiin, että mitä hittoa, bajamajassa sitten vaippaa vaihdat? :D Joskus voi vaan jäädä kotiin tai hankkia lapselle hoitajan, ei pieni vauva saa tapahtumasta yhtään mitään itselleen, muuta kuin ehkä levottoman olon. Ei jotain puistotapahtumaa voi millään lailla verrata Flowhun.

    • Piipo79
      18.8.2015 at 11:30

      Muuhun en ota kantaa kun en itse flow’ssa olut, mutta kyllä sen vaipan voi ihan sylissä vaihtaa vaikka ulkoilmassa wipeseja apuna käyttäen. Pakon sanelemana olen vaihtanut kakkavaipan parkkilevikkeelläkin ja kätevästi se onnistui!

    • Kristaliina
      18.8.2015 at 13:45

      Niin kuin tuossa jo vastattiinkin, kyllä vauvan vaipat voi vaihtaa oikeastaan ihan missä vaan. Ei varmaan juuri kukaan bajamajaan menisi :)

  • reissubeibi (Ei varmistettu)
    18.8.2015 at 12:08

    Ihan ihme kommentteja täällä! Bajamajassa vaipanvaihtoa? Ton kommentin kirjoittajalla ei voi olla lapsia. Kyllä pikkulasten ja vauvojen vaipat vaihtuu ihan mihinkään erityiseen tilaan menemättä, sylissä ja wipeseilla kuten edellinen kommentoija sanoi. Kakkavaipan vaihtaisin menemällä vaan vähän sivummalle pahimmasta tungoksesta.

    Mutta muuten festarointi lasten kanssa on minustakin pikkasen kreisiä. Just tänä kesänä oltiin 2,5 vuotiaan kanssa ilmaisilla päiväfestareilla ja en mä kyllä musasta ehtinyt yhtään nauttia. Juoksin tenavan perässä puolet ajasta ja koitin katsoa ettei ole kovasti humalaisia lähellä ettei tule haavereita. Ajattelin sen festaripäivän jälkeen että ihan sama, mä en ees yritä tällästä enää pariin vuoteen – ehtii sitten kun lapsi on vähän kasvanut. Olis kiva olla coolisti lasten kanssa kaikenlaisiin tapahtumiin osallistuva rento äiskä, mutta jos sen tapahtuman pointti mulle on kuulla musaa ja lapsen touhuilta en ehdi siihen yhtään keskittyä niin mikä järki koko hommassa? Pikkuvauvan kanssa on varmasti tilanne toinen, vauva kun ei vielä pistä menemään pitkin festarialuetta. Mut peltorit päässä koko päivä: ei kuulosta kivalta.

    Sen sijaan oon reissannu kyllä pienen lapsen kanssa paljon, yksivuotiaan kanssakin monen viikon roadtrippejä ulkomailla. Vaipat vaihtuu takapenkillä ja koko porukalla on kivaa kunhan välipalat ja päikkärit tulee ajallaan. Näitäkin reissuja on moni kritisoinut että ei ole lapsen edun mukaista ja me raahataan pikkuista mukana väkisin. Tämä on niin kaukana totuudesta kuin vain voi olla.

  • AN79 (Ei varmistettu)
    18.8.2015 at 13:41

    Itselläni ei ole lapsia, mutta kuulosuojaimet ovat hyvä keino.