Vapaa päivä?

Se tunne iski tänä aamuna, kun lapioin väsyneenä puuroa iloisen Silvan suuhun: mä niii-iiin tarvitsen vapaapäivän!

Okei mä todellakin olen pullamössöäiti. Vali-vali-vali. Koska jos haluaisin, minullahan olisi vapaahetkimahdollisuuksia tarjolla ihan koko ajan – joka viikonloppu. Joelin kuuden viikon isäkuukausi oli ihan vasta. Ja tänään tulee pohjoisen-mummi taas kylään viikoksi.

Avainsanat: jos haluaisin.

Ehkä en vaan osaa. Jotenkin jään aina tähän kotiin pyörimään, vaikka Silvan hoitovastuu olisikin jollain toisella. Peruskeskustelu menee jokseenkin näin:
”Lähde nyt vaan jonnekin!”
”Ai minne? En mä haluu. Mä haluun olla teidän kaa!”

…ja sitten jään kotiin. Ja nautin siitä.

*******

Ja toisaalta on se polttava vapaapäivän tarve. Päivä ilman aamupuuroja. Ilman keskeytyksiä, vaikkapa vaan ihan omien ajatusten kanssa. Jotain ihan muuta.

Mutta mitä?

Yritän miettiä, mitä tein vapaapäivinä ennen Silvaa. Nukuin pitkään. Söin aamupalaa pitkään. Joelin kanssa hengailua – leffaa, syömässä käymistä, vapaata olemista ilman päiväunille nukuttamisia ja sormiruokailuja.

Mutta jos Joel ehdottaa, että lähdetään yhdessä ravintolaan syömään ja viedään Silva mummolaan, minä vastaan:
”Eiku otetaan Silvakin – totta kai, otetaan Silva mukaan!”

En osaa olla ilman ja silti haluaisin olla hetken ilman.

Eihän tässä ole mitään järkeä.

 
Like

You Might Also Like

  • murina
    20.8.2013 at 11:30

    Jes! Nyt sä Kristaliina oot viimeinkin tajunnu sen, ei tässä ole mitään järkeä. 

    Ikuista tasapainoilua sen suhteen että haluisko nyt mieluummin olla itsekseen vai kuitenkin sittenkin lasten/perheen kanssa. 

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:05

      Hih vihdoinkin mä tajusin, mistä tässä kaikessa on kyse :)

      Joo, mut nimenomaan – kiteytit sen hyvin.

  • Emmi Nuorgam
    20.8.2013 at 11:33

    On kyllä hauskaa, miten me kaikki ollaan niin erilaisia ihmisiä. Kuolisin, jos en säännöllisesti lähtisi kotoa pois ihan vaan yksin. Toistaiseksi ei ole kertaakaan edes tullut tirppaa mikään superikävä, kun tiedän sillä olevan aina hauskaa myös iskän, mummin tai kummitädin kanssa. (Itseasiassa jopa hauskempaa, koska se nauraa KAIKILLE muille paitsi mulle. Nyyh.)

    Mutta kai siihen liittyy sekin, että oon niin paljon sen kanssa kaksin, kun iskä reissaa. 8 päivää 24/7 -aikaa lapsen kanssa väsyttäis toivottavasti jonkun muunkin.. :)

    • hannah79 (Ei varmistettu)
      20.8.2013 at 12:54

      24/5 väsyttää ainakin tämän ”arkiyksinhuoltajan” eli reissulesken. Mutta silti, vielä muutaman lapsen jälkeenkin olen huono lähtemään pois kun mies on kotona, koska sehän on ainoa aika olla koko perheen kanssa yhdessä. Ja kun perhe joskus kerran vuodessa on vuorokauden poissa, paitsi että istun pitkään ruokapöydässä lehden kanssa, ennemmin tai myöhemmin löydän itseni siivoamasta! Ihan järjetöntä. Parasta ”omaa aikaa” onkin lähteä likkakaverin kanssa jonnekin mökille vuorokaudeksi, missä kumpikaan ei voi puuhailla liikoja ja ruuaksikin on jotain puolivalmista tai helppoa naposteltavaa.

      • Kristaliina
        20.8.2013 at 17:15

        Mun varmaan kans kannattais ihan lähteä jonnekin yöksi, että saisin lähdettyä. Oon jopa miettinyt, että menisin yhdeksi illaksi johonkin hotelliin ihan yksin ja nauttisin vaan… yksinolosta :) Vaikka ikävähän siinä tulisi, ja todellisuudessa tuskin saisin edes aikaiseksi lähteä :) Saahan sitä ajatella tekevänsä vaikka ja mitä :D

        Juu, siinä lähtemisessä on just se vaikea puoli, että toisaalta se ”perheenkeskeinen” kolmistaan-aika on juuri sitä, mistä tuntuu olevan kroonisesti pula. Että sitten kun siihen on viikonloppuna vihdoinkin mahdollisuus, ei enää haluakaan lähteä yksin mihinkään vaan on mieluummin perheen kanssa, kun kerran voi :)

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:12

      Joo ja siis että ei tule ihan väärää kuvaa, mähän mm. harrastan varmasti keskimääräistä kotiäitiä enemmän – viime kevätkin meni niin, että melkein joka ilta mulla oli parin tunnin oma meno. Ja todella tarvitsin sitä. Ja harrastukset jatkuu myös nyt syksyllä.

      Hmm luultavasti tuo mun vapaapäivän toive on ehkä vielä jotenkin epämääräisempi. Ehkä se on enemmän sellaisen vapauden hetken kaipuuta, että ei ole pidempään (tyyliin vuorokausi) aikaan vastuusta muusta kuin itsestään – sellaisen keveän vapauden olotilan. Ehkä sitä ei ole enää olemassakaan :)

      Eli sellaisen ajatuksellisen vapauden kaipuu :)

      Hei meilläkin oli jossain vaiheessa kausi, jolloin Silva ei tuntunut välittävän tippaakaan, vaikka mä olin käynyt jossain poissa – ei noteerannut mun tuloa mitenkään, vaan jatkoi vaan leikkejä mummin/isin/tädin kanssa. Olin ihan ihmeissään. Mutta sitten tulikin seuraavaksi takiaisvaihe :) Heh, ne vaiheet, vaiheet :)

  • HelloAochi
    20.8.2013 at 11:40

    Hah, samaistun.

    Sitä jotenkin vois kuvitella, et kun mä kuitenkin pääsen ulos yksin ilman Kainia ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa, niin mä lähtisin innosta pinkeänä aina tilaisuuden ilmaantuessa. Vaan ei, mulle riittää irrottautumiseksi se, että joku muuKIN leikkii Kainin kanssa, eli siis minun lisäkseni. Jos vaikka eno tai mummo tulee kylään, niin en mä raaski yleensä minnekään lähteä, kun on niitä minustakin kiva nähdä, plus musta on kiva olla näkemässä kuinka iloinen Kain on, kun on vieraita :D

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:19

      Joo, tämä on jotenkin absurdi ristiriita: ei halua lähteä mihinkään tilaisuuden tullen, ja sitten tilaisuuden jälkeen taas ajattelee, että hitsi miks mä en mennyt. Ja sitten seuraavalla kerralla ei taaskaan malta lähteä :D

      Mulla niitä tilaisuuksia vieläpä olisi ihan helposti järjestettävissä. Mut heh ei se lähteminen näköjään henkisesti sen helpompaa ole silti :)

  • Hips (Ei varmistettu)
    20.8.2013 at 11:50

    Tää olis niin voinut olla mun kirjoittama! Niin samanmoisten juttujen kanssa kamppaillut… On se niin hassua, tämä elämä! Mulla ainakin se lähteminen on jotenkin niin vaikeaa, joka kerta, jos olen jonnekin sopinut lähteväni, tulee sellainen olo, että jaiks, kun menin lupaamaan, en mä haluu! Kuinka olisikin kiva jäädä teidän kanssa kotiin, ihan kun ei niin tapahtuisi muutenkin koko ajan…
    Sit vaan tietoisesti on päätettävä, et tää tekee mulle hyvää, vaikka silti useimmiten on kivaa, kun vaan lähtee… Tosin, monena aamuna on tullut mietittyä, että olisi ollut kotona kivempaa! Olen sen ajatellut niin, että on se hienoa, että kotona todella viihtyy noitten ihanien kanssa, vaikka silti toisinaan taas ajatuksissaan siirtyy marttyyrin rooliin, että voi kun tarvisin vapaapäivän JUST NYT HETI! Sit kun se suodaan JUSTNYTHETI iskee paniikki, eieieieieieieieei…… ;)

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:20

      Just näin. Ihan täsmälleen just näin!

  • Kahvittelija
    20.8.2013 at 11:50

    Ihan samoissa ajatuksissa itsekin. On muuten jotenkin tosi ihanaa olla kotona lapsen kanssa, kun joku muu hoitaa vaikkapa yhden syöttökerran tai vaipanvaihdon! Siinä tuntee itsensä niin vapaaksi :D en kovinkaan usein lähde yksinäni mihinkään, koska tykkään olla perheen kanssa ja liikkua perheen kanssa, mutta joskus se mun oma aika on sitä, että vetäydyn vaikkapa makkariin kirjan ja karkkipussin kanssa, eikä mua saa häiritä :) sekin auttaa!

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:23

      Joo, mulla oma aika kotona on sitä, että istun vaikkapa tässä koneella kommentteihin vastaamassa, kun Joel syöttää Silvalle päivällistä. Ja se on omalla tavallaan tosi luksusta. Enimmäkseen ei muuta kaipaakaan – haluaakin olla oman perheen läheisyydessä.

      …ja sitten tulee taas sellainen äääääh mä haluan vapaapäivän elämästä -olo. Vaikka se elämä on oikeasti ihan ihanaa.

      On tää sit omituista :)

  • annakarin
    20.8.2013 at 11:52

    Krääh, musta tuntuu välillä ihan samalta! Kun tuntee että tarvitsee ihan omaa aikaa, mutta sit kuitenkin kotonakin on niin kivaa ja mitä hemmettiä mä edes tekisin. Joskus vaan on pakko lähteä ja joka kerta on ollut ihanaa olla kotoa pois ja vielä ihanampaa palata kotiin takaisin. Mut esimerkiksi kävelylenkki hyvän musiikin tahdissa (varsinkin syksyllä) on mitä parhainta aikaa pelkästään itselleen ja ajatuksilleen, eikä tarvitse olla edes kauaa poissa kotoa. 

    • annakarin
      20.8.2013 at 11:55

      Tai hitsi, muotoilin vähän hassusti, ei siis ole pakko lähteä, ehkä ennemminkin joskus on hyvä lähteä ja olla hetken poissa äidin/vaimon roolista.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:26

      Just näin. Mulla se ”poissaolo” on ollut omia harrastuksia, etenkin just viime keväänä. Ehkä taas nyt syksyllä, kun omat harrastukset kunnolla käynnistyvät, tähän tulee taas joku sopiva ”kauhun tasapaino” tähän hommaan :)

      Ja sitten on tosiaan se, että mitä mä oikeasti tekisin, jos haluaisin kunnolla rentoutua. Baari? Ei. Shoppailu? Ei. Joku kylpylä tms.? Eiolerahaa ja yksin ei. Hih en mä keksi mitään, mitä sitten loppujen lopuksi haluaisin :D Muuta kuin olla kotona :D

      • Misi (Ei varmistettu)
        20.8.2013 at 20:21

        No mutta lähtekää sitten kaksin joelin kanssa yöksi johonkin, eikö mummo voisi yhden illan-yön-aamun silvaa hoitaa? :)

        • Kristaliina
          20.8.2013 at 20:35

          Todellakin voisi! Ja osaisi. Ja haluaisi. Ja olisi siitä varmaan superonnellinen. Mutta-mutta-mutta (keksi joku älytön tekosyy tähän) :D

          Eli joo: meidän täytyy vaan alkaa henkisesti valmistautua, että pian oltaisiin valmiita sellaiseen :)

          • Misi (Ei varmistettu)
            21.8.2013 at 19:53

            Siis onko Joelistakin yhtä vaikeeta jättää Silva hoitoon?
            Mitä sä luulet et tapahtuu jos lähdet yöksi pois? :) Ei Silvakaan tule muistamaan et olit poissa.. eikä sillä ole sellaista ajantajua että se ymmärtäisi eron siinä et olet koko päivän poissa tai olet joku tunti lisää poissa..

          • Kristaliina
            21.8.2013 at 20:31

            Joo siis tarkennuksena vielä, että ei meistä kummastakaan ole vaikeaa jättää Silvaa hoitoon noin niin kuin periaatteessa – siis muutamaksi tunniksi/tyyliin puoleksi päiväksi :) Silva on hoidossa mummilassa välillä useita kertoja viikossa. Mutta yökyläilyyn ei olla oltu vielä valmiita, eikä vähiten siksi että Silva nukkuu meidän välissä. Ja eka kysymykseen: ei, ei Joelkaan ole :) Se oli kavereiden kanssa yhdellä mökkireissulla tänä kesänä, mutta lähti kesken yön taksi-juna-bussiyhdistelmällä kotiin, että vois herätä meidän vierestä aamulla <3

            Me ollaan tällaisia aika nössöjä :D

            Joo, en usko, että siitä yökyläilystäkään mitään traumoja tulisi :) Mutta itkuksi se varmasti menisi (pelkästään jo sänkyyn nukuttamisen takia) ja koska meillä ei ole ollut mitään välttämättömiä tarpeita yömenoihin, ei olla niitä alettu vielä järjestämään. Eli tämä on ollut ihan tietoinen päätös. Mutta luultavasti talven aikana päästään jo yökyläilyäkin kokeilemaan – kaikki aikanaan, me halutaan tehdä näissä kaikissa hommissa niin kuin itselle luontevalta tuntuu :) Odotetaan hetkeä, joka tuntuu meille oikealta :)

          • murina
            22.8.2013 at 06:44

            Kyllä siellä mummon kainalossakin hyvin unen saa ;) 

            Mutta mikäs kiire teillä on, Silva on kuitenkin vielä pieni, ihan hyvin voitte nössöillä asian suhteen vielä vaikka pari vuotta jos siltä tuntuu ;) Itsellekin olisi aivan ylivoimaisen vaikeaa viedä kuopus yökylään (1v 1kk), isin kanssa kyllä voisin pikkuhiljaa jo jättää yöksi kotiin, että vähän pääsisi tuulettumaan… Kyllä siitä yli pääsee, esikoinen (5v) on parhaimmillaan 5 yötä ollut yhteenpötköön poissa kotoa ja sitten vasta iskee tolkuton ikävä (siis äidille). 

            Vieläkö muuten imetät? Se oli itselle ainakin selkeä rajapyykki, että sitä ennen ei käynyt edes mielessä, että voisi pidemmäksi aikaa pois kotoa lähteä. 

      • Emmi Nuorgam
        20.8.2013 at 20:30

        Pitäsköhän suunnitella joku sellainen Lilyn äitien ja isien reissu ilman pentuja vaikka Tallinnaan. Ryhmän painetta, sit olis pakko lähteä kun näin on yhteisesti ja julkisesti sovittu! ;)

  • SiiriManala (Ei varmistettu)
    20.8.2013 at 11:58

    Me oltiin miehen kanssa lauantaina kaverin synttäribileissä. Siis yhdessä, ulkona! Eka kerta neljään vuoteen, oho! No mites niin oli päässyt aika kulumaan. Mä päätin vuonna 2007, että nyt saa ihan hetkeks (toisin sanoen tammikuun ajaks) olla tuo baaripörräily ohi. Aikaisemmin käytiin 1-2 kertaa kk ulkona. No se mun tipaton tammikuu venyi ja venyi. Pari vuotta jaksoin lähteä autoilevana mukaan ja sitten tökkäs totaalisesti :D No sitten raskaus-imetys jne jnejne ja ei vaan kiinnostanut ennen kuin nyt. Stidi on menestykseskkäästi ollut muutaman kerran mummolassa yökylässä, kun meillä molemmilla on ollut töitä. Ja nyt kun tarjoutui oiva syy, niin repäistiin. Ja se ikävä oli ihan KA-MA-LA! Aikaisemmat yökyläilyt kun meni tosiaan siinä meidän työnteon aikana, niin nyt kun saatiin olla kahdestaan, pitää hauskaa, ottaa vähän kuohuvaa niin puolen yön aikaan kaivellaan puhelimesta valokuvia nurkkapöydässä ja mietitään vaan, että ollaanpa me tehty ihana ihminen tähän maailmaan :) Joskus tulee niitä päivä, kun haluaisi olla vain yksin, mutta kun en mä osaa stidiä viedä hoitoon, jos siihen ei ole ”kunnon syytä”. Vaikka itsestään huolehtiminen, että jaksaa taas olla toisen kanssa, olis varmaan yksi tärkeimmistä syistä. Aaargh on se vaan vaikeeta.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:29

      Joo kuulostaa niin tutulta. Silvahan ei ole muuten vielä kertaakaan ollut yötä poissa kotoa… Enkä minä :) Joelin kanssa ollaan iltamenoissa oltu yhdessä kerran (siellä blogigaalassa keväällä) ja silloinkin oltiin kotona ennen kymmentä, vaikka niin tarmokkaasti lähdettiin :D No toisaalta osittain siihen syynä on myös se, että Joelhan ei juo ollenkaan, niin sillä ei välttämättä baarihengailu kovin pitkinä annoksina maistukaan :)

      • Vauveliina (Ei varmistettu)
        21.8.2013 at 15:42

        Ettekö olleet siellä Italiassa yötä? Entä kesällä mökillä? Tai missään yökylässä? Me ollaan reissattu paljon vauvan kanssa ja oltu öitä poissa.

        • Kristaliina
          21.8.2013 at 15:50

          Heh sori sanoin tyhmästi – tai siis väärin; poissa kotoa ollaan toki yövytty koko perheen voimin just Italiassa, mökillä ja Tallinnassa. Yritin siis sanoa, että Silva ei ole nukkunut erillään meistä :)

          • Vauveliina (Ei varmistettu)
            21.8.2013 at 21:18

            Juuh, jompi kumpi on kyllä ollut yötä pois vauvavuoden aikana, mutta ilman äitiä tai isää pikkutaapero ei ole ollut meilläkään.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.8.2013 at 12:01

    Mä haaveilen siitä, että saisin joskus olla kotona kokonaisen päivän ihan yksin. Saisi tehdä / olla tekemättä omaan tahtiin asioita.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:30

      Tämä! Juuri tämä! Oh mikä ihana ihana ihana ajatus! Silloin tällöin mä muutamia tunteja olenkin – mutta että kokonainen päivä, aamusta iltaan. Oh! Kalsareissa!

    • Miitu (Ei varmistettu)
      21.8.2013 at 21:40

      Tää varmaan kiteyttää asian aika hyvin – olla ilman kelloa ja edetä niinkuin itestä parhaalta tuntuu. Se on varmaan se suurin asia, mikä lapsen myötä on muuttunu. Vaikka sitä ”omaa aikaa” olisikin, niin jos ei ulkoamäärätysti niin ainakin omas pääs kilkuttaa alitajuisesti ”kohta pitää lähteä” ”kauanko oot jo ollu poissa” jne. En nyt tosin tiedä, ajatteletteko samalla tavalla, mutta niin tää mulle aukeaa :)

  • Jonnaa
    20.8.2013 at 12:06

    Jep,ei mitään järkeä.sitä toisaalta jotenkin toivoo aina salaa sitä vapaa päivää perheestä mutta sellanen kun tulee eteen ei sitä osaakkaan olla ilman lapsia.itselle tällänen pakko vapaa päivä ja yö tulee taas lokakuussa kun on miehen synttärit.se ollaan sovitti heti lapsen syntymän jälkeen että molempien synttäri päivänä lapset hoitoon ja jotain muuta tekemistä.tälläset päivät koittaa meillä aina helmikuussa ja lokakuussa.viime kerralla ikävöin tyttöä niin paljon että hauskan pito unohtu.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:32

      Hei tuo on nerokasta, että tuollainen ”sääntö” on sovittu heti alusta alkaen – sitten siitä ehkä tulee just pidettyä kiinni. Paitsi tietysti jos vaan ikävöi… Hmmm… Joo, ei näissä vanhemmuuden ristiriitaisissa fiiliksissä ole mitään järkeä, vaikka miten yrittäisi asiaa ratkaista :D

  • Jenn-
    20.8.2013 at 12:09

    Sama juttu täällä. Kun ei oo koskaan omaa aikaa, mutta sitten ei oikeasti ota sitä omaa aikaa, kun olis mahdollisuus. Tai siis omaa aikaa kodin ulkopuolella.

    Ja toi Emmin nyyhkin on niin tuttu. Miks mun vauvalla on paljon hauskempaa muiden kanssa ja mulle se vaan kiukuttelee?

    • Iksu
      20.8.2013 at 14:01

      Voit lohduttautua sillä, että lapset kiukuttelee aina sille kuka on rakkain ja turvallisin. Meidän tyttö oli viikonlopun mummolassa, leikki, nauroi ja oli kaikinpuolin kuin maailman iloisin enkeli. Kotiin tultuaan kiukutteli minulle neljä päivää putkeen… Mutta oli silti kivaa olla sekä yksin kotona että ihan kahdestaan miehen kanssa!

      • Jenn-
        21.8.2013 at 22:33

        Täytyy yrittää lohduttautua tällä ajatuksella, vaikka välillä pahalta tuntuukin.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 17:34

      Tuttu nyyh mullekin! Ja äiti ne isoimmat kiukutkin meillä nykyisin saa… Äidin osa :)

  • phocahispida
    20.8.2013 at 12:32

    Vintagemekkobileet, vintagemekkobileet!

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 19:03

      Sori en ole vastannut kutsuun – mulla on siis iso työkeikka sinä samana päivänä ja vähän epäilen, että riittääkö mehut vielä sen jälkeen… Mutta katson fiilistä lähempänä!

      • phocahispida
        20.8.2013 at 19:32

        Fiiliksen mukaan. :)

  • MM
    20.8.2013 at 12:49

    Mä ajattelen myös käänteisesti: lapsikin saattaa joskus kaivata vapaata vanhemmistaan. :) Sillä lailla hän saa mahdollisuuden rakentaa omaa suhdettaan niihin elämänsä tärkeisiin tyyppeihin, jotka haluavat häntä hoitaa. Ja sillä laillaa hän pääsee kokemaan omia jänniä juttuja, joita voi sitten tohkeissaan selostaa.

    • hannah79 (Ei varmistettu)
      20.8.2013 at 12:57

      Komppaan ehdottomasti tätä. Mutta meillä se vanhemmista erossa olo tapahtuu silloin, kun vanhemmat on työreissuilla eli en osaa omaa aikaa itselleni ottaa näin, vaikka olisi välillä mahdollistakin.

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 19:04

      Joo, todellakin – ja Silva viihtyy mummolassa aivan hurjan hyvin, itku tulee lähinnä siinä vaiheessa, kun pitää lähteä kotiin :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.8.2013 at 12:57

    Mulla on ollut samaa vaivaa…mutta tänään kun lapsen isovanhemmat halusivat viedä lapsen puistoon leikkimään, niin ei tehnyt tiukkaakaan päästä lasta menemään (mitäänhän ei vaikuta se, että lapsi tartutti minuun flunssan, jonka vuoksi tahdon olla vaan sängynpohjalla, enkä hyperaktiivisen taaperon leikkikaverina ;)).

    No joo, ihan oikeasti nyt kun olen palannut töihin, niin töissäoloaika on ihanaa omaa aikaa (saan olla aikuinen, asiantunteva työminä) ja kotiin palaan ihan eri tavalla virkistäytyneenä…nyt kun lapsen sairastamisen takia olen ollut kotona, niin alkaa olla iso tarve omalle ajalle…

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 19:07

      Mäkin kyllä ihan mielelläni jätän Silvan muutamaksi tunniksi mummolaan – mutta silloin usein ollaan tultu tekemään puutarhahommia tai lähdetty Prismaan tai K-rautaan; hih että ei varsinaisesti vapaa-aikaa siinä mielessä, mitä juuri nyt kaipailen :)

      Tuo on kyllä varmasti totta, että töihin lähtö muuttaa taas kuvion erilaiseksi… Mullakin esimerkiksi jo viime kevään freelance-työt toi sellaista ”hei mähän olen aikuinen” -fiilistä, joka kivasti tasapainotti tätä kotielämää – ja niin ihanaa kuin tämä kotielämä onkin, eli ei sillä :)

  • Salma
    20.8.2013 at 12:59

    Kuulostaa kovin tutulta, erityisesti hoitovapaa-ajoilta, jolloin päätehtäväni oli olla pojan kanssa kotona. Kun päivät soljuivat peräkanaa rutiinista toiseen, ajattelin, että olisipa hetki vapaata, ihan itselleni. Ja kun sellaisen hetken sain, vaikkapa lämpöjoogassa, minulla oli hirmuinen kiire takaisin kotiin. Pelkkä pojan tietyn ilmeen muisteleminen sai aikaan käsin kosketeltavan ikävän. Nyt kun olen ollut töissä jo kahdeksan kuukautta, osaan olla erossa pojasta ilman fyysistä kipua. Ihan kohta jään taas kotiin – toiselle äitiyslomalleni. Aavistan jo nyt, että vaikka elämä muuttuu jälleen rennoksi kodin ja ulkoleikkien välissä hiippailuksi, kaipaan hetkittäin ihan pikkuisia irtiottoja ihan vaan itselleni. Ja sitten on taas kamala ikävä niiden rakkaimpien luo. Mutta ei siinä mitään pahaa ole :)

    • Kristaliina
      20.8.2013 at 19:10

      Just näin: ensin on ihana olla jossain muualla ja nauttii siitä täysillä – mutta sitten kotimatkalla tulee jo sellainen olo, että tekee mieli juosta :) No, nykyisin vähemmän tietysti kuin alkuaikoina. Hih onneksi.

      Mutta sellaista pidempää (esimerkiksi yön yli kestävää) irtiottoa en ole vielä(kään) tehnyt. En tiedä, olisikohan pian jo sellaisen aika… Täytyy haudutella asiaa :)

  • iitukka
    20.8.2013 at 13:37

    Oonkohan mä sitten ihan outo äiti kun ei mulla tee yhtään tiukkaa olla vaikka vuorokausi reissussa ilman lapsia (ei sillä että tällaisia tilanteita liian usein sattuisi, ehkä pari kertaa vuodessa). Saati sitten joku muutama tunti kaupungilla tai jossain illanvietossa. En tosiaankaan ikävöi että saisin joka hetki leikkimässä tai illalla olla laittamassa iltapaloja tai lapsia nukkumaan. Siellä ne mun lapset on ja pärjää kyllä muidenkin hoidossa, erityisesti oman isänsä. Kyllä minä ehdin niitä hoitaa taas ihan kylläkseni.

    Johtuuko tämä nyt sitten siitä, että mulla on niitä kaksi (1 ja 3 v.), ja olen niitä hoitanut aina kotona, joten suurin hohto lasten kanssa hengailusta on jo haalistunut. Tai sitten siitä, että vanhempi ei oo vuoteen nukkunut päiväunia, joten en saa omaa lepohetkeä edes päiväuniaikaan. Tai sit oon vaan paska mutsi!

    • HelloAochi
      20.8.2013 at 14:01

      Ei nyt ainakaan kannata mitään paska mutsi-tunteita tuosta itselleen kehitellä, eiköhän jokainen äiti (sinäkin) hoida lapsensa niin kuin parhaaksi näkee :)

    • Tee (Ei varmistettu)
      20.8.2013 at 14:48

      Mun mielestä ei ole mitään outoa tehdä mikä hyvältä tuntuu, kun se ei ketään satuta. Minä olen ollut ennen lasta ja lapsen jälkeen aktiivinen menijä. Silloin kun olen lapsen kanssa, olen sataprosenttisesti läsnä (okei, joskus väsynyt, kipeä tai muuten vaan omissa ajatuksissani) ja silloin kun olen yksinäni menossa jossain, olen ilman tunnontuskia erossa lapsukaisestani. Meillä on tosin aina ollut hyvä ja joustava suhde puolison kanssa, mennään erikseen ja yhdessä, tilanteen mukaan. Ei ole koskaan ollut sellainen fiilis, että jätän lapsen jotenkin huonoon hoitoon tms. Mummolat ja sedät ovat ihan mahtavia hoitajia ja lapselle tärkeitä ihmisiä.

      Ja menemisellä en tarkoita mitään alituista baareissa kirmaamista. Käyn pienillä kaupunkireissuilla kavereita tapaamassa, harrastuksissa ja erilaisissa tapahtumissa, esimerkiksi aika paljon keikoilla. Jos se, ettei pode kamalaa eroahdistusta lapsestaan tarkoittaa että on paska mutsi, niin minä olen ihan kepein mielin paska mutsi! :)

      • Emmi Nuorgam
        20.8.2013 at 20:35

        Mä kyllä kirmaan ihan baareissakin! ;)

    • annakarin
      20.8.2013 at 18:46

      Et ole et ole et ole! Mäkään en ikävöi kovin helposti, en todellakaan ehdi ikävöidä esimerkiksi baari-illan aikana. Luotan että hänellä on hauskaa ilman minuakin. Ja oon mä silti maailman paras äiti! ;-D