Valoa väliovesta

Ai niin, tämä puutalo!

Viimeisen vuoden aikana olemme oppineet itsestämme montakin asiaa. Muun muassa sen, että oikeasti emme taidakaan olla kovin reippaita ja toimeliaita. Ja että siedämme keskeneräisyyttä. Olemme sokeita sotkuille. Lumenluonti on p*rseestä. Etanat tykkäävät samettikukista. Ja niin edelleen.

Mutta on täällä tietysti jo jotain valmistakin. Kuten nämä useastikin täällä vilahdelleet mittatilauksena teetetyt lasiovet:

Olkkarin lattian vauvamenosotkuja lasiovet eivät pääse kätkemään. Damn.

Jo etukäteen arvelimme, että remonttimme suurin ponnistus tulisi todennäköisesti olemaan olohuoneen ja kirjaston välisen oviaukon laajentaminen ja nämä siihen suunnitellut lasiovet. Meillä ei kuitenkaan ollut aavistustakaan, kuinka iso tuosta projektista oikein tulikaan. Jos olisimme arvanneet, niin…

…tai no en sanokaan loppuun: näin jälkikäteen olemme nimittäin tosi-tosi tyytyväisiä.

Puutalossa oli siis kaikkialla kauniit, alkuperäiset ovet. Kuitenkin jo ensikäynnillä alakerran kahden suunnilleen samankokoisen huoneen välisen oviaukon leventäminen alkoi houkuttaa: alkuperäisessä ratkaisussa idänpuoleinen huone  (kirjasto) jäi varsinkin iltapäivällä harmittavan pimeäksi.

Alkutilanne. Ja kappas, puutalon edellinen omistaja unohti olohuoneeseen ihan-vaan-pari tavaraa.

 

Eli sitten hommiin! Joelin isä oli jo aikaisemmin suunnitellut heidän omaan Kumpulan-taloonsa upeat, alkuperäisen hengen mukaiset lasiovet, jotka oli teetetty Vihdissä perinneovia ja -ikkunoita tekevässä pienessä puutyöpajassa. Meidän silmiimme ne olivat niin upeat, että kyllä: me haluamme samanlaiset.

Kumpulan-mummolan lasikuisti.

Piirustuksetkin löytyivät, eli ei muuta kuin tilausta menemään, kiitos ja hieno homma.

Lasiovet tulivat noin kuukaudessa. Ja koska asumme puutalojen muodostamassa taloyhtiössä, sitten vain ilmoitus taloyhtiön hallitukselle, ja puuseppä paikalle seinää kaatam… …ja stop sitten siihen. Kävikin ilmi, että hallitus haluaa kaikenmaailman kantavuuslaskelmat sun muut dokumentit – ja kylmät väreet alkoivat vähitellen hiipiä selkäpiitämme.

Siinä ne teetetyt (ja maksetut) lasiovet makasivat surullisina keskellä kirjaston lattiaa. Talon alkuperäisiä, 1900-luvun alussa laadittuja piirustuksia ei löytynyt mistään ja pitkään näytti siltä, että koko ovisuunnitelma oli tuhoon tuomittu.

Olisi ehkä voinut selvittää tämänkin etukäteen.

Toisaalta siinä tapauksessa emme olisi varmastikaan olleet näin sitkeitä. Monen kuukauden mittausten, laskelmien ja talon alla ryömimisten jälkeen saamme luvan muutostyölle – mutta oven ympärille on rakennettava tukeva lisärakennelma. Koska onhan tietysti suotavaa, että yläkerran lämminvesivaraajat ja painavat puuhellat jatkossakin pysyvät siellä yläkerran puolella eivätkä romahda olohuonehengailijan niskaan. Hui.

No perhana, sitten se lisärakennelma teetetään.

Ja hyvä, että emme luovuttaneet. Koska tällaiset niistä ovista tuli:

Oikein arveltu! Iltapäivän valo tuntuu ihan tulvivan olkkarista kirjastoon ja koko huone kirkastui.

Yläikkunoille voisi periaatteessa laittaa joitain koriste-esineitä – ihme kyllä ikkunat ovat meillä vielä rojuvapaata vyöhykettä. Ovea ympäröivä tukirakennelma häviää seinän sisään niin, että nyt sen olemassaolon voi tietää vain seinään koputtelemalla.

 

Ai niin, ja se alkuperäinen ovi – se sai tietysti arvoisensa uuden elämän keittiöstämme.