Vaihtoehto maissinaksuille

Jesh, uusi ruokailunpelastaja löydetty!

Silvan syömiset ovat sujuneet pitkän aikaa parhaiten niin, että lämpimän ruoan lisäksi tirpalla on aina käsissään jotain omaa syömisnyherrettävää: leipää, tomaattia, kurkkua – tai sitten vadelmia, karviaismarjoja, mansikoita tai mustikoita. Viimeisenä keinona (jos mikään edellämainittu ei jostain syystä kelpaakaan. tai kröhöm jos tietyt talouden aikuishenkilöt eivät ole jaksaneet käydä kaupassa tai puutarhapuskassa) sitten on hätiin otettu… tadaa… no ne klassiset maissinaksut. Silva osaa jo osoitella sitä kaappia, mistä naksupussi löytyy. ”Na! Na! Na!”

Mutta nyt ruokapöytään saatiin uusi mutusteltava, joka tirpan innosta päätellen on ihan käypä kilpailija naksuille. Joel nimittäin toi ruokakaupasta pussillisen tällaista:

Muistan itse asiassa nähneeni näitä jo Kampissa Joelin ruokakomerossa – se laittaa näitä silloin tällöin myslin sekaan. Itse en ollut tätä ennen jostain syystä näitä edes maistellut, vaikka saman merkin tumma soijarouhe on ollut monta vuotta ruokalistallani jatkuvasti.

Mutta hei nämähän on ihan mahtavia!

Olen ymmärtänyt, että maissinaksuissa hyvää on se, että niissä ei ole mitään huonoa. Mutta mitä olen muilta kysellyt ja pussin taustaa lueskellut, ilmeisesti niissä ei sitten kovin paljon hyvääkään ole – ravintoarvoltaan siis. Näissä hiutaleissa sen sijaan on ihan oikeasti hyvää; paljon proteiinia ja kuituja. Voisi kuvitella, että nämä olisivat erityisesti meidän laiheliinille parempaa natusteltavaa kuin naksut.

Ja molemmissa on siis yhteistä se, että ne ovat suoraan pussista valmiita. Näitäkään ei siis tarvitse huuhdella tai keitellä tai mitään muutakaan.  Pussi vaan auki ja rousk.

Nämä eivät maistu juuri millekään, mutta silti huomaan natustelevani näitä koko ajan tätä kirjoittaessani…

Silva tykkää popsia näitä sormin suoraan tarjottimelta ja siihen tarkoitukseen tämä hiutalemuoto onkin ihan ok. Mutta ”matkakäytössä” naksut kyllä vievät voiton kuus-nolla. Nämä hajoavat eivätkä ole missään nimessä niin helppoja jäystää kuin naksut.

Voi keksisipä joku tehdä tällaista soijahiutalejuttuja naksun muotoisina! Ostaisin!
(tai kenties niitä on jo olemassa? tietääkö kukaan?)

Miinus tulee myös siitä, että pussin pohjalla näyttää olevan tosi paljon tuollaista atomikokooon hajonnutta hiutalejauhoa. Nooh, ehkä sen voi laittaa vaikka puuron päälle.

Tai siihen Joelin mysliin.
 

 

PS. Hih ja mainittakoon (jos jonkun epäluulot heräsivät) vielä erikseen, että tämä ei siis ole millään tavalla kaupallinen postaus. Ihan itse näitä ruokakaupasta ostettiin, innostuttiin ja ajattelin sen takia vinkata :)
 

 
Like

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 12:39

    Se saman merkin tumma soijarouhe, mitä sinä kokkaat siitä? Olen sitä muutaman kerran kokeillut ja aina epäonnistunut, maistuu jotenkin multaiselle vaikka mitä lisäisi sekään. Olenkin alkanut käyttämään Quorn-rouhetta, missä on enemmän makua ja tekstuuria.

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 12:49

      Mä en tee mitään erikoiskikkoja – saattaa olla, että sulla on vaan tarkempi makuaisti kuin mulla… :)

      Eli mä ensin peruskeittelen sen paistinpannulla: 2 dl vettä ja 1 dl rouhetta, muutama minuutti. Sitten lorautan öljyä ja vähän paistan. Sen jälkeen niin kuin se ois jauhelihaa – itse heitän vaan jonkun tomaattipohjaisen valmiskastikkeen päälle ja tadaa: pastakastike. Tykkään tulisesta eli chilit päälle niin ei paljon muu enää maistukaan :)

      Mun lähespäivittäinen perusruoka kiloklubi-aikaan oli tuo soijarouhe, johon paiston jälkeen vaan sekaan sipulia, tomaattia ja herne-maissi-paprikaa. Paljon mausteita ja sitten vaan tulisen salsan kanssa. Oli (mun makuun) hyvää, huippuyksinkertaista (mun makuun) ja Kiloklubikin tykkäsi :D

      Joel osaa kokkailla siitä paljon paremmin, saa ihan makuakin siihen. Taitaa käyttää aika paljon mausteita/mausteseoksia. Joel tekee siitä esim. ihan sai-raan hyvää ”jauheliha”keittoa :)

  • Omppu
    10.8.2013 at 12:45

    Samalla merkillä on myös soijasuikaleita ja fileitä http://www.soyappetit.fi/tuotteet/perustuotteet

    Hiutaleita voisi kyllä kokeilla sekoitettavaksi murojen sekaan. Lähtisi varmaan nälkä hyvin ja pysyisi pitkään poissa.

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 12:51

      Joo noi suikaleet on kans sellaisia, joita en ole ikinä itse kokeillut! Mä taidan olla sellainen, että fiksaudun johonkin yhteen ruokaan/ruoka-aineeseen ja sitten syön sitä seuraavat kymmenen vuotta enkä kokeile mitään muuta :) Hih näistä mun fiksaatioruuista tulisikin varmaan joskus kokonainen bloggaus – mä saatan siis vuosia syödä täsmälleen samaa ruokaa lähes päivittäin :)

      Voisin ehkä pyytää Joelia tekemään mulle jotain noista suikaleista, niin tulisi testattua niitäkin :)

      • Omppu
        10.8.2013 at 12:57

        Voisit levittää Joelin reseptejä täälläkin. Netissä tai keittokirjoissa, kun ei kovin paljoa ole reseptejä noihin, joten helposti tulee tehtyä aina sitä samaa. 

  • Kolmen äiti
    10.8.2013 at 13:08

    Pitänee kokeilla noita, kiitos vinkistä!
    Meillä hyväksi todettu myös Talk MURU. Kokojyväviljaa ja makeuttamaton, kuitenkin hyvin maistuu reissussa ja ruokapöydässäkin tytölle ikää 1v4kk.

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 22:17

      Hei ja meidän täytyy puolestaan kokeilla näitä, kun niin moni näistä näköjään tykkää! En ollut tällaisista ennen kuullutkaan – kiitti vinkistä!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 13:26

    Naksujen kanssa samaa kategoriaa on riisikakut (ravintoarvoa myöten). Ravitsevampana meillä menee varrasleipää ja näkkäriä. Kuivatut omenakuutiot on lapsen herkkua myös. Kotosalla juniori vetää pakastemarjoja (ennakkoluulottoman lapsen suosikkina tyrni :D)

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 22:31

      Riisikakut Silvaan ei jostain syystä niin uppoa – itse tykkään niistä kyllä! Ja hapankorppua voitais muuten kokeilla kans, tuli noista sun vinkeistä mieleen.

      Ai tyrni? Hih mäkään en tiedä, miltä se maistuu :D

  • jaanaday (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 13:35

    Meillä myös maistuu edellä mainitut Talk muru-murot, ovat 1v 10 kk suurta herkkua (vaikka nekään ei maistu oikein millekään). Helppo pakata pussiin laukunpohjallekin jos snacksin tarve yllättää, kuten se aina yllättää :)

  • pimi (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 13:50

    Tuohon tummaan soijarouheeseen kommentoisin sen että samalla vaivalla kannattaa vaihtaa vaaleaan; ainoa ero on se että tumma värjätty mallasuutteella, jotta se näyttäisi enemmän jauhelihalta. Eihän se nyt mikään iso juttu ole, mutta omasta mielestä vähän turhaa :)

    Noita hiutaleita täytyy ehkä meilläkin kokeilla, maissinaksut kun ovat ehkä hienointa ikinä :)

    Meillä ei soijarouhetta jakseta keitellä, turvotamme sen ennen pannulle heittoa kulhossa jossa on kuumaa vettä, pala kasvisliemikuutiota/ soijakastiketta/currytahnaa tms. Tulee maukasta ja turpoaa hyvin samalla kun kuullottaa sipulia jne.

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 22:30

      Ai? Mä en tiennytkään tuota värjäyshommaa, oon ostanut tummaa vaan jotenkin sellaisesta tosi hassusta ”tää tumma on varmaan terveellisempää kuin tää vaalea” -kuvitelmasta :D Hih täytyypä ostaa seuraavaksi vaaleaa ihan testiksi, että huomaako tummaan vuosien-vuosien ajan tottunut mitään eroa!

      Samoin testaan tuollaista rouheenvalmistustapaa, toikin on mulle uutta – näppärää, jos ei tarvitse kiehutella… Currytahna joo meilläkin monesti maustaa tätä!

  • murina
    10.8.2013 at 15:00

    Meillä käytetään näitä, (ihan järkyttävän pahoja mun mielestä, mutta beibe rakastaa näitä, joten…) 

    • Ella F.
      10.8.2013 at 15:24

      Meillä kans käytössä TalkMurut. Kamalia, ilmeisesti myös lapsen mielestä, mutta ah, miten jännittävää niitä on nappulasta poimia suuhunsa, varsinkin kun mä kutsun niitä papanoiksi.

      Noissahan on suolaa, että siinä mielessä ne ravintoarvoltaan yhdentekevät maissinaksut on vähän parempia, mutta…. Mun lapsi on keksinyt kassoilla olevat Angry Birds -tikkarit, joten mä sanoisin vaan, että suo siellä, vetelä täällä.

    • Piipo79
      10.8.2013 at 21:47

      mun mielestä nää on hyviä! :-)

  • Kasvissyöjän vaimo (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 15:05

    En halua holhota, mutta mies pyysi varoittamaan, että nuo soijatuotteet sisältää sen verran estrogeenia ettei niitä suositella mm miehille kovin paljon syötäväksi. Lapset menevät varmaan samaan kategoriaan. En tiedä kuinka paljon vaikuttavat kehoon, mutta ihan varmuuden vuoksi suosittelen vaihtaan esim. niihin riisikakkuihin.

    • RainDrop (Ei varmistettu)
      10.8.2013 at 15:16

      Ma olin tulossa kommentoimaan samaa, etta en valttamatta haluaisi lapselle syottaa kovin paljon soijaa juuri tuon estrogeenihomman takia.Tassa nyt vaikka yksi linkki aiheesta http://healthyeating.sfgate.com/eating-soy-increase-estrogen-production-

      Vaikka eihan sita oikeen mitaan saa kai syoda jos alkaa kaikkia tutkimuksia ja suosituksia seurata, kaikessa on jotain ”vikaa” ja eihan noi riisikakkujen ja maissinaksujen tyhjat kaloritkaan mitaan terveyspommeja ole. Ah, vaikeaa on…toivottavasti tasta nyt ei tule kenellekaan mitaan paskamutsifiiliksia :-/

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        10.8.2013 at 15:21

        Samat tyypit sitten kuitenkin vetää soijalla ruokittua lihaa ja lihaa ylipäätään. Hormoneja on lihassa ties kuinka paljon enemmän

      • Kristaliina
        10.8.2013 at 15:38

        Mä muuten ymmärsin, että tuossa linkissä just sanottaisiin, että se nimenomaan on turvallista: ”Soy is safe for everyone to consume in moderation and can have a modest effect on estrogen levels.” Eli että soija on maltillisissa määrin turvallista kaikkien syötäväksi ja voi aiheuttaa vaatimattomia muutoksia estrogeenitasoon…

        • RainDrop (Ei varmistettu)
          10.8.2013 at 15:56

          Joo, niinhan siina sanotaan, ma ajattelen tan asia niin etta on hyva tiedostaa, etta se soija runsaasti kaytettyna ei valttamatta ole hyvaksi ja pienille lapsille pienemmat maarat vaikuttaa kuin aikuisilla. Ja sitten voi taas itse valita ne omat ”syntinsa” :)

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 15:16

      Olen käsittänyt, että tämä olisi vain urbaanilegendaa :) Mutta täytyypä ihan varalta vähän selvitellä asiaa, kiitos vinkistä!

      • Kristaliina
        10.8.2013 at 15:26

        Joo mä pyydän siis mun kotinörtin illemmalla vielä selvittään tän jutun :)

      • pimi (Ei varmistettu)
        10.8.2013 at 15:32

        Joo, tämä on urbaanilegendaa, lähtien siitä että soijassa ei todellakaan ole estrogeenia, vaan isoflavoineja, jotka toimivat yhdessä samojen reseptoreiden kanssa kuin estrogeeni.

        http://www.predatornutrition.com/blog/2012/05/04/soy-protein-and-its-eff

        tuossa noin alkuun :)

        • Kristaliina
          10.8.2013 at 15:40

          Tsihihi ja otetaan nyt vielä huomioon se, että tuo mun soijaa popsiva mies poksautti mut (35-vuotiaana) Silvan kans raskaaksi ykkösiltä, että ei se varmasti kovin kovasti vaikuta miehiinkään :D

          • pimi (Ei varmistettu)
            10.8.2013 at 15:52

            Sama! (paitsi että oon vissiin vuoden nuorempi ;)

          • Kristaliina
            10.8.2013 at 15:54

            Uuuu lööppi-lööppi:
            ”SOIJAMIEHET TYKITTÄVÄT TÄYSILLÄ!”

            …tai jotain :D

          • Varattu nimimerkki (Ei varmistettu)
            11.8.2013 at 14:07

            :D

          • S-S
            11.8.2013 at 15:23

            Ehm. Sama myös täällä ;)

  • U (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 15:20

    Kiitos vinkistä! Ihan mahtavaa! Mulla kans merkin tumma soijarouhe käytössä, mutta näitä en oo tajunnu meidänkään laiheliinille tarjota. Hän kun ei edes maissinaksuista juuri välitä.

  • FFFifi
    10.8.2013 at 16:06

    Vähän nolottaa kertoa kun on sen verran hirveä äiti -kamaa, mutta syötän lapsilleni kaakaojauheella ja ripauksella sokeria maustettua soijarouhetta suklaamuroina. Toistaiseksi menee läpi.

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 22:18

      Näppärää! Mä nii-ii-iin matkin tätä ideaa, jos napero alkaa jossain vaiheessa vaatimaan suklaamuroja tai vastaavia :)

  • Satsu (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 17:23

    Soijamiehet, heheeh! Onneksi luin postauksen lisäks kommentit :).

  • Evis
    10.8.2013 at 21:36

    Ruokavinkit rulettaa aina!

  • Arya80 (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 22:17

    Niin hauskaa lukea näitä suomalaisia pikkulasten npostelutottumuksia, kun itse näkee ympärillä lähes vain ja ainoastaan cheerios-muroja, gold fish -suolakeksejä joko cheddarilla tai ilman, silmänlumeeksi mukaan heitetyllä kokojyvävehnällä tai eri värisiksi värjättyinä… Tai erityyppisiä grahamkeksejä suklaahipuilla tai ilman… Ja näin siis myös muuten ruokatottumusten puolesta valveutuneet perheetkin. Rasvaa, vehnää, paljon suolaa… Vaikka olisi luomutuotekin. Hyvä te suomalaisäidit!

    • Kristaliina
      10.8.2013 at 22:27

      Jaiks noita eväitä! Hih joo tää pistää vähän perpektiiviin näitä meidän suomalaisäitien ”annankohan mä tälle liikaa maissinaksuja, kun tää on jo kolmas tänään” – morkkisteluja :)

  • millis (Ei varmistettu)
    10.8.2013 at 22:34

    Meillä vedetään maissinaksujen lisäksi myös riisikakkuja. Miniriisikakkuja on ainakin HiPP:llä ja semmoisena pinkkinä Hello Kitty -pakkauksena, jonka valmistajaa en tiiä, molemmat taitaa olla vielä luomuja. Em:lla valmistajalla on myös maissi-hirssi-naksuja, jos haluaa vaihtelua naksuihin. Mun mielestä siellä lastenruokahyllyillä on muitakin snackseja, mutta en oo vielä jaksanu perehtyä. Ehkä pitää ens kerralla ihan ajatuksen kanssa katsoa. Tai tarkkailla tiiviisti tätä kommenttiketjuja, että mitä muita ideoita tulee. :)

  • M-M
    10.8.2013 at 23:09

    Meillä on ihan riisimurot tällä hetkellä iso hitti. Jos ruuan päälle kysyy, että ”otatko riisimuroja?” niin vastaus on ” ANNA ANNA ANNA… aaaaaaaa”. Ja niitä uppoaa kulhollinen tyttöön. Ihan jännällä ootan ku olis painokontrolli viikon kuluttua, tuo tyttö nimittäin painaa nykysin.

  • Aam (Ei varmistettu)
    11.8.2013 at 01:06

    Meillä on matkaeväänä sellaisia kovia pikkurinkeleitä. Sotkevat vähemmän kuin maissinaksut ja kestävät kauemmin jyystää;)

  • Elkku
    11.8.2013 at 10:59

    Spelttimurot menee samaan sarjaan (ostin jostain luomukaupasta). Ne on vissiin aika samanlaisia palleroita kuin nuo talkMURUt. Ei maistu juuri miltään aikuisen makuun. Mietoja ja rapsakoita. Näkkileipä on suurinta herkkua järsittävänä ja riisikakut ja maissinaksut toimii myös näistä kuivatuotteista.

  • Varattu nimimerkki (Ei varmistettu)
    11.8.2013 at 14:11

    Pieni soijarouhevinkki: laitetaan rouheet, runsaasti öljyä ja mausteet astiaan maustumaan puoleksi tunniksi ennen kokkausta, rouhe imee rasvan itseensä eikä ole ole niin märkää kuin keitettäessä. En pysy enää laskuissa, montaako hc-lihansyöjää olen saanut viilattua linssiin soijarouhemakaronilaatikollani!

    • Kristaliina
      11.8.2013 at 18:14

      Oi, kiitos vinkistä!

  • Devika Rani (Ei varmistettu)
    11.8.2013 at 15:13

    Mielenkiintoista! Pitääkin kokeilla. Tyttö syö nyt noita maissinaksuja. Muutenkin pitäisi aloitella sormiruokailu, mutta en oikein tiedä mistä aloittaa..

    • Kristaliina
      11.8.2013 at 18:12

      Meillä ensimmäisiä annettuja oli avocado ja banaani ihan siksi, että ne olivat hampaattomalle mukavan pehmeitä. Ja erilaiset melonit: mango, hunajameloni, vesimeloni. Mansikat on ihan hitti, mutta niitä kantsii kokeilla aika varovasti, kun moni on niille allerginen. (Silvalle ainoa allergiaa aiheuttanut on toistaiseksi ollut ananas)

      Karjalanpiirakkaa ja leipäpaloja (öljyä vähän päällä) myös annettiin jo aika alkuun. Hmm, mitäköhän vielä…? Tällä hetkellä mukavia ovat myös tuoreet marjat, kuten mustikat ja vadelmat.

  • S-S
    11.8.2013 at 15:32

    Täällä päässä on käynyt vähän niin pikkuherran ruokailutottumusten muuttuessa, ettei naksuja juuri enää syödä. Hän syö nyt 13kk iässä pääsääntöisesti samaa ruokaa kuin me vanhemmatkin. Toki laitan ruokaan nyt vähemmän suolaa yleisesti (aikuiset lisää omaan annokseensa tarvittaessa). Ei siis olla testattu maissinaksukauden (silloin kun varsinainen ruoka vielä oli ihan pelkkää sosetta) jälkeen mitään muita snakseja.

    En jotenkin  keksi tarvetta naksuille, kun yleensä on mahis antaa tyypille ruoka tasan silloin kun nälkä yllättää. Vai siis onko ne sitä varten, että jos tulee kiukku, sillä saa ”ostettua” hetken sopusointuista elämää…? Nyt vasta tuli se mahdollisuus mieleen ;)

    Ja ta-daa: MEILLÄKIN kaveri haluaa aina jotakin omaan käteen ruokaa syödessään. Se jokin on yleensä leipä, josta hän tykkää tosi kovasti. Ihan millainen vaan menee, enkä ole suoraansanoen jaksanut enää stressailla suolan määrästä leivässä.

     

    • Kristaliina
      11.8.2013 at 18:05

      Meillä matkaeväinä muuten toimivat ”pruutat” (eli Ella’s Kitchenit ja vastaavat) ja sosepurkit, joita annetaan sen normaalin 5 kertaa päivässä -ruokarytmin mukaan. Eli meilläkään ”matkaeväs”-tarkoituksessa ei naksuja kuljeteta mukana. Lähinnä ne ovat siis siinä tarkoituksessa, jos muuten ei ruoka meinaa upota. Sellaisen kun antaa käteen, niin saa taas ujutettua sinne suuhun samalla salakavalasti muutakin ruokaa :)

      Mä kans oon muuten leivän suolan määrän tarkkailun lopettanut jo ajat sitten – kävin Prisman koko leipävalikoiman läpi eikä siellä ollut kuin yksi ainoa leipä, jossa suolamäärä olisi ”sallittu”. Kysyin asiaa neuvolastakin silloin (että mitäköhän leipää sitten muka pitäisi syöttää, kun kaikki on liian suolaista) eikä sieltäkään osattu vastata :D Ihan tavallinen leipä kuulemma käy :) Niinpä Silva syö ihan reissaria niin kuin me vanhemmatkin :)

      • Neene
        17.8.2013 at 09:08

        Mä oon aina ajatellu sen suolasuosituksen niin, että koskee nimenomaan ns. lämmintä ruokaa, jota syödään suhteessa eniten. Muissa tuotteissa (leivät jne.) valitaan sitten ko. tuoteryhmän sisältä se ”vähä suolainen”. Meilläkin lapsi alusta asti puputtanut reissaria:)

        Meillä lempparinaposteltavat ovat rusinat ja suolaamattomat popparit. Söin tässä yks päivä manteleita ja lapsi luonnollisesti vaati omansa. Tulivat sitten kokonaisina vaippaan, että vielä ilmeisen heviä kamaa taaperolle ;D

    1 2