Ultran kynnyksellä

Kun joskus rv6 tienoilla odottelimme varhaisultran näkymiä, oli vielä suht helppo psyykata ajatuksensa kulkemaan jotekin näin:

Että jos sykettä ei löytyisi, en lähtisi ajattelemaan, että menetimme vauvan – koska ei se siinä tapauksessa vauva olisi vielä ollutkaan.

En myöskään ajattelisi, että menettäisimme ajatuksen vauvasta. Päinvastoin! Koska raskautuminen oli ihana yllätys ja sen jälkeen tajusimme haluavamme kolmannen lapsen, pikemminkin saimme! Emme olisi menettäneet siis edes ajatusta vauvasta, vaan olisimme nimenomaan saaneet ajatuksen vauvasta. Vauvasta, jota sitten ihan yrittämällä yrittäisimme uudestaan!

Olin siis ennakkojärjestänyt ajatusratani kulkemaan niin, että olimme vain voittopuolella, kävi miten kävi.

Seitsemän viikkoa myöhemmin omien ajatusten ennakkopetaileminen ei enää olekaan niin helppoa.

Nyt 13. raskausviikko käynnistyy huomenna kuukautisista laskien – hedelmöittymisestä laskien se olisi jo käynnistynyt. Ja se ensimmäinen kaupungin ultra häämöttää tämän viikon lopussa.

Se tulee kyllä jotenkin ihan älyttömän myöhään! Jos me ei oltaisi käyty yksityisellä varhaisultrassa, niin me ei vieläkään edes tiedettäisi, että onko se ollut tuulimuna vai oikea raskaus. Tosi hurjaa. Muistaakseni aiemmilla raskauksilla tuo eka ultra olisi tapahtunut vähän aikaisemmin.

Jännittää.

Jännittää ihan älyttömästi, että onko se syke lähtenyt kasvamaan vauvaksi asti vai ei.

Varhaisultran kohdalla olisin tosiaan vielä saanut ajatuspsyykattua itseni torjumaan pettymystä, mutta nyt tiedän kristallinkirkkaasti, että ”ei sykettä” tai ”ei kasvua” olisi aivan valtava pettymys. Koko perheelle. Sitä ei enää tuolla tavalla ajatuksiaan ohjailemalla pystyisi torjumaan, vaan se pitäisi ottaa vastaan ihan sellaisena kuin se tulee.

Että näin 13. viikon kohdalla mitään kasvavaa vauvaa ei enää olisikaan.

Se voi olla niin.

Voi myös olla, että kaikki on oikein hyvin.

Todennäköisesti itku tulee molemmissa tapauksissa.

Mulla ajatukset toimivat siis yleisestikin just näin, että usein ”isoissa jutuissa” yritän pohjustaa oman ajatusmaaperäni sellaiseksi mahdollisimman suotuisaksi. Että sinne voi sitten tumpsahtaa mahdollisimman pehmeästi kaikenlaiset asiat – ikään kuin rakennan ajatuksiini etukäteen eväät itselleni niiden käsittelyyn mahdollisimman rakentavalla tavalla.

Ehkä tällaisia vähän outouksia, en tiedä. Itseäni sillä tietysti varjelen.

Olen jotenkin jo alkanut myös jännittää sitä, että mulla on liian hyvä olo. Pahoinvointi ja väsymys ovat hellittäneet, turvotuskin ehkä laskenut. Vatsa on vähän enemmän pullollaan kuin ennen koko plustestiä – vai onko, en tiedä. Hah mullahan on ollut päivän mittaan omaa elämäänsä elävä vatsanympärys aina muulloinkin.

Painoa on tullut todennäköisesti muutamia kiloja (en ole käynyt vaa’alla), joten sehän voi olla myös sitä.

Toisaalta sitten välillä kuvittelen jopa tuntevani pienenpientä liikettä vatsassa! Totta kai se on kuvitelmaa tai vatsan muuta liikehdintää, mutta sitten taas alitajunta sanoo, että… ehkä?

Välillä makaan hiljaa kuulostellen ja kuvittelen tuntevani pienen kuplan tai hipaisun. Hei sinä siellä! Oletko siellä? Anna merkki, jos olet!

No. Se tiedetään sitten tämän viikon lopussa.

Tavallaan ei edes haluaisi vielä tietää. Jos jotain olisi huonosti, olisipa niin paljon helpompaa vielä jatkaa tätä ihanaa  kuvitelmaa!

Hassua kyllä, mitään niskaturvotuslukuja en ole vielä ehtinyt edes ajatella – nyt vain ajatuksissani jyllää se, että onko siellä ketään. Ne sellaiset riskitekijät otan sitten vastaan ja käsittelen, jos niitä eteen tulee. Ilmeisesti ajatuksiin mahtuu just nyt yksi huolenaihe kerrallaan, haha. Tai se ensimmäinen jyrää siis kaikki muut alta pilkkivät.

Se kuitenkin ihan aktviisesti harmittaa, että Helsingissä ei ilmeisesti pääse siihen nipt-testiin; tai ehkä vasta tämän seulonnan (ultra plus verikoe) tulosten perusteella pääsee, jos tässä on jotain huolestuttavaa…? Muualla Suomessa minua vuosia nuoremmatkin odottajat ovat päässeet ihan automattisesti. Ei varmaan kaikkialla Suomessa, mutta tosi moni munikäinen tai vähän nuorempi on Insta-viesteissä kertonut sellaiseen päässeensä ihan kunnallisena. Höh Helsinki!

Tämän viikon lopulla Helsinkiin palatessa on sitten monenlaista menoa: samalle päivälle on verikoetta, ultraa, lapsen asiointimenoja ja vielä se koronarokotekin. Otan siis senkin nyt; olisin ottanut jo ennen tänne Sotkamoon lähtöä, mutta perheessä oli flunssaa ja peruin rokoteajan ihan varalta, jos se flunssa olisi ollut minullekin tuloillaan.

Rokotteesta jännitän tällä hetkellä eniten sitä, että ehdinkö sinne kaikkien muiden päivän juoksujen jälkeen ja mihin saan auton parkkiin Pasilassa, haha.

Mutta sellaista sitten näin etukäteen vaan, että jos tähän asiaan liittyen ei kuulu blogissa tai Instassa siinä juuri juhannuksen kynnyksellä mitään, niin silloin luultavasti uutisissa on ollut jotain huonoa. Todennäköisesti en halua tehdä sellaista juhannuspostausta, joten kerron asiasta sitten juhannuksen jälkeen. Tai kun itse katson, että ajankohta on sopiva.

Tai jos juhannusaattona ilmestyy ”hip hei hurraa!” -otsikkoinen postaus, niin tiedätte jo siitä, että uutiset ovat olleet hyviä.

Nyt yritetään mennä kuitenkin vielä päivä kerrallaan siihen asti.

Eli huoliajatukset pois mielen päältä naps: tällä hetkellä kuitenkin isoin harmitus on se, että ”omalle” lähirannalle oli taas ilmestynyt sinilevää. Äääh!

Mutta lähdetään sitten polskimaan tuonne vähän kauemmas!

40

You Might Also Like

  • Susanna
    21.6.2021 at 11:25

    Tsemppiä odotteluun! Niin raastavaa ja ihanaa! Toivottavasti aika sujuu nopsaan. :) Noista liikkeistä, minä olin neljännen lapsen kohdalla aika varma, että tunsin liikkeitä jo ennen tuota ultraa siis joskus rv 12-13. Toki epäilytti, mutta ultrassa sain vahvistuksen, kun ruudulla vauva teki potkukuperkeikan ja mä tunsin sen! Oi, se oli ihana hetki! Ja ihana vahvistus itselle, että kyllä ne oli vauvan eikä oman suolen liikkeitä. Että ehkä sullakin siellä pikkuinen jo treenaa futista tai jotain. :)

    • krista
      21.6.2021 at 20:21

      Voi miten ihanaa toi olisi, tuota mä toivon niin kovasti! Toivottavasti pääsen kans tällaisen onnellisen tarinan kertomaan muutaman päivän kuluttua <3 Jännittää kyllä kovasti, ihan valtavasti.

  • Jamelia
    21.6.2021 at 12:20

    Tsempit ja toivotaan kaikki on hyvin mahassa😘.
    Raskaus on aina sellaista odottelun odottelua mutta sitten ihana lopputulos😄

    • krista
      21.6.2021 at 20:22

      Kiitos! <3 Ja kyllä, kirjaimellisesti odotusaika :D Aina sitä ajattelee ylittävänsä jonkun rajapyykin, ja sitten odottaakin jo seuraavaa :D

  • A
    21.6.2021 at 12:25

    Tsemit <3

    Koronarokotukseen menemiseen sellainen stressinpoisto, että se ei oo nähdäkseni mitenkään niin tarkkaa, että osutko paikalle jetsulleen oikeaan aikaan, eli no stress. Itse olin paikalla jo etuajassa Messukeskuksella ja siinä kun ovesta vaan asteli sisään, niin ei voinut kuin hämmästellä miten organisoitunutta ja sujuvaa (eikä ketään kiinnostanut se, että milloin aika oli varattu tarkasti ottaen, enempi kiinnosti se että onko seuraava aika jo varattuna).

    • Karoliina K
      21.6.2021 at 15:55

      Tässä on selkeästi vähän vaihtelua, sillä kun itse kävin Messukeskuksen rokotuksessa, niin megafonilla huutelivat ihmisiä jonoon varatun ajan perusteella (”aika x ja sitä ennen” -logiikalla, joten ei pienellä myöhästymisellä väliä), muut sitten odottelivat jonotusvuoroaan. Kaiken kaikkiaan todella sujuva prosessi, mutta etenkin näin kovalla helteellä ehkä mukavampi mennä tarkasti varattuna aikana tai hieman sen jälkeen, niin ei ole riskiä joutua odottelemaan paahteessa. Ja parkki on ilmainen!

    • krista
      21.6.2021 at 20:24

      Kiitos! <3 Koska A kävit, oliko vasta vai pidemmän aikaa sitten? Mä oon nimittäin nyt viime ajoilta kuullut just tuollaisen, että pitäisi mennä just vasta tasan omaan aikaan (ja siellä ois megafonihuutelijat), ja oon ihan jännittänytkin, kun oon kuullut ruuhkista. Tai voihan se tietysti vaihdella päiväkohtaisestikin, että syntyykö joku suma vai meneekö kaikki sujuvasti.
      -
      Oon kyllä kuullut, että sitten kun jonoon pääsee, niin etenee hienosti. Mutta joo jännittää SEKIN :D

    • A
      21.6.2021 at 22:20

      Omasta on jo tovi aikaa, kävin heti kun ikäryhmä 40-44 aukeni, joten ehkä nyt on sit ruuhkaisempaa kun on isompia ikäryhmiä.

  • Linn
    21.6.2021 at 14:38

    Yksi stressin aihe vähemmän: auto Messuparkkiin ja siitä suoraan rokotusjonoon. Helppoa ja sujuvaa.

    • Vaeltajatar
      21.6.2021 at 16:21

      Toinen vaihtoehto on Triplan parkkihalli, ilmainen kaksi ekaa tuntia. Toki joutuu kävelemään kauppakeskuksen läpi rokotuspaikalle.

      Tsemppiä ultraan! ❤️

    • krista
      21.6.2021 at 20:25

      Jesh, kiitos! Tuo Messuparkki vois olla! Sinne varmaan on jotkut opastekyltit? Triplaa olin kans miettinyt, mutta ei oikein huvittaisi mennä kauppakeskukseen… Sitten mulla on muutama ”vakkaripaikka” ollut kauempana Pasilassa, mutta en tiedä, onko tietyöhommat niin muuttuneet, että onko niitä olemassakaan. Ois kiva mennä jotenkin rauhassa ja kiireettä, mutta todellisuudessa tuun sitten aika vauhdilla edellisestä päivän menosta.

  • A
    21.6.2021 at 19:00

    Heippa! Täällä vähän isommilla viikoilla ja koronarokotteen ottaminen mietityttää. Neuvolassa siihen ei otettu täällä kantaa lainkaan. Millaiset ohjeet sä sait asiasta? Ihana, jos jaksat avata.

    • krista
      21.6.2021 at 20:13

      Mä satuin neuvolaan just samana päivänä, kun se THL:n uusi suositus oli tullut. Neuvolasta sanottiin jotenkin niin, että nyt sen voi ottaa. Olin aiemmin viestitellyt myös teratologiseen palveluun ja sieltäkin sanottiin, että ei ole estettä ottamiseen ja ei väliä, missä vaiheessa raskautta ottaa. Itse mietin sen niin, että kumpi on isompi riski mulle ja syntymättömälle (mahdolliselle) vauvalle: rokote vai korona. Ja mun oman päättelyn mukaan isompi riski ois korona, joten rokotteen ja kakkosrokotteenkin nyt sitten otan jo nyt raskauden aikana. Halusin saada rokotesuojaa ennen kuin lasten koulu (tautibingoineen) syksyllä alkaa, se oli mulla se isoin syy ottaa jo nyt.

  • Maria
    21.6.2021 at 22:58

    Onnea odotukseen! Olen täysin vakuuttunut siitä, että pienen pienet potkut voi tuntea noilla viikoilla. Minä tunsin, enkä epäile.

  • Johanna
    22.6.2021 at 15:02

    Kyllä mä tunsin noilla viikoilla jo ihan selkeästi hipsutuksia mahasta toista ja kolmatta lasta odottaessa. Ja oon kyllä samaa mieltä, että toi eka kunnallinen ultra on tosi myöhään. Ihan ekassa raskaudessa (ja kaikissa myöhemmissäkin) käytiin onneksi varhaisultrassa, koska se paljastuikin tuulimunaksi. Sen keskeyttäminenkin kesti i-k-u-i-s-u-u-d-e-n, kun ei onnistunut ihan ekalla eikä tokalla eikä kolmannella kerralla ja meni lopulta kaavintaan. Että jos se olisikin paljastunut vasta siinä vaiheessa, kun luuli olevansa selvillä vesillä… No, tuulimunat kai normaalisti menevät itsestään kesken ennen viikkoa 12, mutta silti…
    Hommasin ekassa (onnistuneessa) raskaudessa kotidopplerin ja se olikin kaltaiselleni informaation rakastajalle oiva hankinta. Syke kuului jo viikolta 9+ (kylläkin hyvin alhaalta ja pitkän etsimisen jälkeen). Ei sitä kovin useasti tullut kyllä käytettyä sitten kun liikkeet alkoivat tuntua. Tsemppiä loppuviikon koitoksiin!

  • Lilah
    22.6.2021 at 16:01

    Kahdesta ekasta menin vasta rv 12 ultraan, mutta mitat vastasivatkin vasta rv 10. Ekalla kertaa pelästytti, että onko kehitys jotenkin perässä/pysähtynyt, vaikka asia selittyi pitkällä kierrollani. Toisella kertaa homma oli jo tuttu eikä niin mietityttänyt ja oli vaan mukava, että pääsi kahden viikon päästä uudelleen. Syke mulla oli näistä kummastakin kuitenkin kuulunut jo rv 7 (luullen että oli rv 9) joten oli sen puoleen luottavainen olo. Mutta kun väliin ennen kolmatta tuli keskenmeno ja kohdunulkoinen raskaus, oli luottavaisuus kolmannen kohdalla mennyttä. Yhden kohdunulkoisen jälkeen onneksi seuraavissa raskauksissa pääsi automaattisesti varhaisultraan rv 7, jotta alkion oikea kiinnittymispaikka tuli varmistettua. Tsemppiä kärvistelyyn, piinallisia päiviä ja viikkojahan tuohon alkuun mahtuu – jos toki myöhempäänkin. Itseä lohdutti ajatus, että meni miten meni, se yleensä ei ole minun käsissäni joten ei auta kuin yrittää olla luottavainen.

  • pikkukalanen
    22.6.2021 at 17:54

    Mä oon menossa huomenna yksityiselle ultraan… (huomenna 9+0) Ei vaan hermot kestä enää odotella sitä julkisen puolen ultraa :D Mun mielestä myös liian myöhään se, kamalaa odotella epätietoisuudessa. Varsinkin kun tässä alkaa olla näitä kesärientoja niin en tahtoisi keksiä läheisille valheita siitä miksen tahdo drinkkiä/miksen syö jotain ruokaa/miksi olen väsynyt tai pahoinvoiva/yms. Yhdet juhlat tässä jo kärvistelin niin etten saanut syödä puoliakaan ruuista ja jouduin kippaamaan viinilasin vaivihkaa viemäriin :D Mielummin kertoisin uutiset jos sellainen tilanne tulee. Mut ei kumminkaan uskalla kertoa ennenkuin tietää varmaksi! Jännittää huominen mutta toivotaan parasta <3 toki vielä on aikaista ja mitä vaan voi sattua ultran jälkeenkin, mutta antaa se silti vähän luottamusta ja mielenrauhaa ainakin hetkeksi.

    • krista
      23.6.2021 at 10:28

      Varmasti hyvä ratkaisu! Mä oon kans täällä ihan ääneen todennut, että jos nyt pääsisin muutamaa viikkoa taaksepäin, kävisin kyllä uudestaan (mehän siis varhaisultrassa jo käytiin) yksityisellä ultrassa. Siinä ennen tänne lähtöä kun ois käynyt, niin ois jäänyt monta huolta huolehtimatta. Nyt tässä on ehtinyt tosiaan jo ajatella vaikka minkälaista. Olisi ihan eri tunne, jos olisi ollut tieto jo aikaisemmin.

      Toivotaan parasta teille ultraan! <3 Hyvä, että menette! Siinä maksaa mielenrauhasta ja se on tärkeää <3

  • Malla
    22.6.2021 at 21:06

    Niin tuttua tuo itsensä suojelu pahat skenaariot kuvittelemalla ja niihin jotain hyvää keksimällä. Sit ne tilanteet, joihin ei vaan keksi kerrassaan mitään lohduttavaa, on niitä pahimpia. Mut toisaalta seki on vapauttavaa kun voi myös ajatella, et sit vaan saa surra eikä ”tarvi” järkeillä asiaa hyväksi mitenkään.
    Toivottavasti ja eiköhän siellä oo ultrassa kaikki hyvin <3 :)