Testi: Piirrä auto ja sille kuljettaja

Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Neste K:n kanssa. Sisältää 50 euron K-ryhmän lahjakortin arvonnan.

Tehdäänkö pieni testi? Mä itse ainakin tykkään testeistä!

Kuvittele mielessäsi auto ja sen kuljettaja. Jos haluat mennä testissä vähän syvemmälle, piirrä ne vaikka ihan paperille!

Mitä kuvittelit? Mitä piirsit?

Annoin saman tehtävän meidän tytöille. Tästä se lähtee!

Innoituksensa tämä testi sai Neste K -liikenneasemaketjun tekemästä hauskasta ja leikkimielellä tehdystä (ei siis virallinen tutkimus) testivideosta, kas tässä:

Aika hauska ja mielenkiintoinen havainto! Toisaalta arkikokemus vahvistaa tämän: just näin se menee.

Harmi kyllä mä itse pilasin testin itseltäni näkemällä ensin tuon videon, mutta en yhtään ihmettelisi, jos mäkin olisin piirtänyt kuljettajaksi miehen. Tai sitten parhaassa tapauksessa olisin piirtämistä tehdessäni tiedostanut stereotypiani ja tietoisesti piirtänyt naisen.

Mutta kaikki videon 4-10 vuotiaat tytöt piirsivät ihan spontaanina ja luonnollisena asiana auton kuljettajaksi tytön! Entäs meidän lapset…?

Tästä lähtee syntymään kuljettajan hahmo…

Neste K -liikenneasema on myös teettänyt aiheesta Nainen ratissa -kampanjaan liittyvän pienen kyselytutkimuksen*, joka tosin liittyi ratin takaisiin ammatteihin: kenet suomalaiset kuvittelevat auton kuljettajaksi?

Ja kyllä te arvaatte saman kuin minkä minäkin, ja tässä se on vielä ihan lukuna: 93 % suomalaisista aikuisista nimesi ratin taakse (sijoittuvaan ammattiin) miehen. Kyselytutkimuksessa suomalaisia aikuisia pyydettiin nimeämään kuvitteellisia, eri ammattiryhmää edustavia henkilöitä. Vastaukset jaoteltiin yleisen nimeämiskäytännön perusteella ryhmiin miehet, naiset ja määrittelemätön. Rekka-auton kuljettajaksi nimesi miehen nimeltä 95 % (naisen 3 %, 2 % määrittelemätön) ja taksiautoilijan 91 % (naisen 7 % ja 2 % määrittelemätön).

Tietysti tässä pitää huomioida, että tämä kysely nivoutui tällä tavalla ammatteihin, ja rekkakuskeissa nyt on aika paljon enemmän miehiä kuin naisia. Eli nimeämiset ovat totta kai menneet ihan ”totuudenmukaisesti” ja mä olisin varmastikin antanut rekka-auton kuljettajalle nimen Reijo (whaat? mistä aivojen osasta tuo tuohon tupsahti?). Reiska hei! Mutta tämähän on just se kehä, miten tuo homma menee: sterotypiat ovat vahvoja ja varmaan ne myös vaikuttavat aloille hakeutumiseen.

* Tutkimus tehtiin Bilendi Oy:n hallinnoimassa M3 Panelissa. Tutkimukseen vastasi 1000 18–75 -vuotiasta ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.

Mutta lapsilla tällaista sterotyyppista ajattelua ei vielä ole!

(jos siis sitä ei ole vielä opittu aikuisilta tai muilta lapsilta, jotka puolestaan ovat oppineet sen aikuisilta)

Esimerkiksi meidän perheessä äiti on kuski. Aina. Isillä ei ole edes ajokorttia.
”Äiti? Onko se totta, että isitkin voivat osata ajaa autoa?”, kysyi toinen lapsistamme taaperoikäisenä.

Joo, kuvitella! Vaikka ei siis tietysti millään uskoisi, niin kyllä jotkut isitkin tosiaan voivat osata ajata autoa. Kun oikein harjoittelevat. Haha!

Naiset ratissa -sterotypia kuitenkin elää ja on voimissaan.

Vaikka mun mielestä ei pitäisi olla mitään syytä, miksi naiset olisivat esimerkiksi tumpelompia ratissa kuin miehet (sitähän tuo ”naiset ratissa” -tokaisu kai kuvaa). Käytin vähän googlea ja löysin esimerkiksi tällaisen reilun vuoden takaisen Ylen jutun, jossa kerrotaan miesten ”yliedustuksesta” onnettomuustilastoissa. Trafin asiantuntija vitsailee tuossa jutussa jopa niin, että kun kuolemaan johtaneita onnettomuustilastoja katsoo, olisi varmaan parempi, että ajaminen sallittaisiin vain naisille.

Eli ”nainen ratissa” pitäisi olla kohteliaisuus!

Mutta silti:

Esimerkiksi aikoinaan autokaupassa myyjät puhuivat sataprosenttisesti Joelille, vaikka minä olin avannut keskustelun (ja minä olin se, joka oli autoa ostamassa). Joel ymmärtää autoista vielä paljon vähemmän kuin minä, koska se ei ole koskaan ollut autoista millään tavalla kiinnostunut.

Mutta koska mies. Ja stereotypia.

Kuitenkin tuon samaisen Ylen jutun mukaan mieskuskeja on (vain?) noin 13 % naiskuskeja enemmän, ja tähän vaikuttaa osin se, että tytöt hankkivat ajokortin myöhemmin kuin pojat, ja iäkkäämmissä ikäryhmissä naiset puolestaan luopuvat ajokortista miehiä aiemmin. Kolmenkympin ikävuosien aikana ero on pienimmillään, noin 1,5 prosenttia.

Ja vielä yksi luku. Neste K:n viime naisten päivänä 2019 julkaisemat tutkimustulokset kertoivat, että 33 % naisista on kohdannut ajotaitoihinsa liittyviä ennakkoluuloja, joista 71 % liittyi sukupuoleen. Miehillä vastaavat prosentit olivat vain 14 % ja 4 %.

Seitsemänvuotiaan autosta on näköjään tulossa sininen.

Lisää autoiluun liittyviä omia kokemuksia. Useimmat huoltoasemaketjut alkavat olla nykyisin sellaisia, että niissä on ajateltu asiakkaiksi samaan tapaan naiset kuin miehetkin – ja perheet. Mutta mun lapsuudessa 80-luvulla vielä (ainakin Kuusamon taajuudella) moni huoltoasema oli vielä paljon ”mieskeskeisempi”.

Mutta sitten autokorjaamot. Ai että.

Minä kyllä ihan pokkana hoidan meidän vuosihuoltoasiat (paitsi usein sukulainen tekee sen mun puolesta, kiitos siitä!), mutta kyllä mä siinä ympäristössä selkeästi aistin sen ”miesoletuksen”. On siellä ainakin joskus ollut sellainen tissityttökalenterikin seinällä. Sanottakoon vielä, että se mun käyttämä huoltamo on muilta osin tosi hyvä ja olen siihen tyytyväinen.

Ja viime kesänä mun piti käydä pienessä kellarityyppisessä varaosaliikkeessä hakemassa akkulaturi. Tätä ei ehkä pitäisi myöntää, mutta myönnän silti. Mä nimittäin pyysin, että Joel tekisi sen, ja odotin itse kokonaan ulkopuolella. En edes tullut sisään. Mulla oli sellainen olo, että en nyt vaan jaksa mennä tuonne äijälään, vaikka tietysti olisi vaan pitänyt ylpeänä marssia sisään. Joskus teen kyllä myös niin, mutta silloin vaan oli olo, että äh en jaksa sitä (mun kuvittelemaa) tuijotusta ja ”for dummies” -tyyppistä puhetta ja silmienpyöritystä. Tai edes omaa ajatusta siitä, että sitä se saattaisi olla.

Totta kai se oli mun ennakkokuvitelma (stereotypia!), että millaista siellä olisi ollut. Joel kyllä jälkikäteen kertoi, että oli siellä just sellaista. Äijämeininki. Joel jopa väittää, että ”mies vaimon kanssa” saa tällaisissa liikkeissä erilaisen vastaanoton kuin ”mies itsekseen”. Tästä mulla itsellä ei tietysti voi olla kokemusta.

Tästä teoksesta alkaa tulla nukkumatin auto! Mutta hetkinen, nukkumatti taitaa olla tyttö…?

”Tämä nukkumatti on kyllä nukkumaija”, lapsi tarinoi piirtäessään ja teki nukkumatille pitkät silmäripset, mekon ja pitkät hiukset.

Ja hän tosiaan EI tiennyt testin tarkoitusta etukäteen.

Tämä kuski pitelee sydänilmapalloa. Auton vasemmalla puolella oleva ruskea pallo on kuulemma moottori.

No nyt alkaa olla valmista, tadaa!

Tässä meidän lasten piirrokset autosta ja sen kujettajasta:

7-vuotias ja nukkumattityttö autoineen.

5-vuotias kissa nimeltään Taju (”koska se ei aina tajua!”) ja kuski-ilmapallotyttö autoineen.

Tavallaan tämä oli helppo. Olin nimittäin aika varma, että meidän tytöt piirtävät tytön kuskiksi. Piirtämistä seuratessa alkuun katsoin, että no hei nukkumatista saattaa tullakin mies – mutta ei, nainen se oli.

”Mitä sä ajattelit, kun sä piirsit sun nukkumatista tytön?”, minä varovasti tiedustelin.
”No totta kai mä piirsin tytön, kun mä oon itse tyttö! Ja sisko on tyttö, ja sekin piirsi tytön!”, lapsi perusteli.

No niinpä niin. Hyvä peruste, näinhän se menee.

Oon itse asiassa aika varma, että iso osa lapsista (ei kaikki!) piirtää sen sukupuolen, jota itse kokee olevansa. Kun taas aikuiset ehkä useammin piirtävät miehen, arvelen.

Olisi aika kiinnostava nähdä, että missä iässä se stereotypia alkaa syntyä – että missä iässä tytötkin alkavat mahdollisesti piirtää kuskiksi miehen? Vai alkavatko edes? Ehkä tälle seuraavalle sukupolvelle on ihan selvää, että kuski voi olla ihan samaan tapaan nainen kuin mies!

Otetaanpa siis me aikuiset taas tuosta seuraavasta sukupolvesta mallia!

Ja yritetään olla siirtämättä meidän (hölmöjä) asenteita ja sterotypioita heille. On muuten paljon helpompi sanoa, että ”jokainen voi olla just sellainen kuin on” kuin oikeasti huomata ne omassa päässäkin asuvat stereotypiat ja yrittää tietoisesti karsia niitä pois.

Mutta tällaiset jutut kyllä hyvin herättävät!

Ollaan ihmisiä ratissa.

Millaisen kuskin olisit itse piirtänyt? Entä mitä lapsesi piirsivät? Kerro testituloksesi (tai jaa tässä kokemuksesi ”naiset ratissa” -sterotypoista!), niin osallistut samalla 50 euron K-ryhmän lahjakortin arvontaan.

Kilpailu on voimassa vain la 12.10 klo 20 asti, sitten suljen kommentoinnin, arvon voittajan – ja wohoo, sitten alkaa meidän syysloma!

Kaupallinen yhteistyö Neste K:n kanssa.

7

You Might Also Like

  • A
    11.10.2019 at 11:48

    Mä veikkaan että meidän tyttö piirtäisi rattiin miehen (en tiedä siis, kun en ole kokeillut). Tämä siksi, että hänen lähipiirissä naiset ei aja autoa: äidillä ei ole korttia, tädillä ei ole korttia, isoäideillä on, mutta toinen on ajanut viimeksi 80-luvulla ja toinen 2000-luvun alussa. Isi tietysti ajaa autoa (ja ukki, eno ja sedät), mutta hyvin harvoin kun meillä on autoton perhe (eli yleensä kun ollaan auton kyydissä, on siinä ammattikuski, siis taksissa/bussissa ja silloin kuski on useammin mies kuin nainen). Mutta sen tiedän, että ajatteleeko lapsi ajokortin olevan tarpeellinen silloin kun hän on aikuinen, ei. Nimittäin silloinhan luultavasti ihmiset ei edes saa ajaa autoja, kun tekoälyllä varustetut autot on paaaaljon turvallisempia kuin ihmiskuskit. (Pidänkö itse tätä visiota todennäköisenä…hmm, sanoisin että ehkä, ainakin tyttöni elinaikana kyllä…mutta sitä pidän todennäköisenä, että ajokortti on lapselleni yhtä hyödytön kun se on mullekin, fillari+julkinen liikenne+taksit -kombolla kun pärjää tosi hyvin pk-seudulla).

    • krista
      11.10.2019 at 11:58

      Oi me ollaan muuten paljon puhuttu noista tekoälyllä varustetuista autojen tulevaisuudesta, etenkin Joel aina liikenteessä (kun joku kiilaa tai ohittelee varomattomasti) haaveilee, että tulisi jo pian ne robottiautot! Se kyllä mullistaisi liikenteen ja mäkin uskon, että toimiessaan tekisi liikenteen paljon turvallisemmaksi, kun siellä toimisi (teko)äly eikä egot, että ”mä kyllä ohitan ton” tai ”mä kyllä menen ensin” (aargh). Ja kun autojen tietokoneet keskustelisivat keskenään ja tietäisivät, minne mikäkin auto on menossa, sujuisivat kaistanvaihdotkin (kaupungissa etenkin ruuhkassa joskus tuskallisia) sujuvasti. Uuuh!

      Mutta hei pyydäpäs tyttöäsi kokeilmaan! Vaikka illalla, ihan huvikseen! Juu, pyydä pyydä! (lisää yllytystä´tähän!) Kiinnostaisi tietää, että yllättääkö hän ja piirtääkin tytön! Mä nimittäin spekuloin, että usein lapset piirtävät sen sukupuolen, jota itse ovat!

      • A
        11.10.2019 at 17:18

        Hihi, olin väärässä. Tyttö piirsi postiauton (kröhöm, tuleekohan meille paljon paketteja :D) ja sille naiskuljettajan :D

        • krista
          11.10.2019 at 17:21

          Hihii, mahtavaa! Hauskaa, että testasitte! :) Ja postiauto oli kans aika ylläri (paitsi siis jos teille tosiaan tulee paljon paketteja), mä kans olin aika yllättynyt tuosta meidän nukkumattimaijan autosta!

          • A
            11.10.2019 at 18:42

            Hän tosiaan keskittyi itse auton piirtämiseen, kuljettaja oli sitten vaan pikainen hahmo, josta piti vielä erikseen kysyä että onko se täti vai setä (mutta siis selvästi täti hänen mielestään). Eka idea oli poliisiauto, mutta sen kanssa meni hermot kun ei tullut lapsesta tarpeeksi hyvää :)

          • krista
            11.10.2019 at 18:49

            <3

  • Rosie
    11.10.2019 at 11:53

    Nyt kyllä kolahti omalletunnolle, olisin aika varmasti piirtänyt miehen. 😅 Tosin itselläni ei ole ajokorttia, joten ehkä tässäkin vaikuttaa se, etten kuvittelisi itseäni rattiin! 🤔

    • krista
      11.10.2019 at 12:00

      Mä tosiaan kans myönnän, että hyvinkin olisin voinut piirtää miehen! Vaikka meidän perheessä nainen on kuski! Ihan älytöntä, miten syvällä nuo sterotypiat on. Tai sitten vaihtoehtoisesti olisin just TIEDOSTANUT PIIRTÄVÄNI NAISEN (statement-henkisesti). Mutta silleen diipa-daapa-automaattisesti-ajattelen-kuskin-olevan-nainen en olisi varmasti mennyt. Mutta nykypäivän tytötpä ajattelevat niin, ihailtavaa <3
      -
      Mähän muuten aikoinaan failasin myös sen kompakysymyksen, miten se menikään... Liittyi lääkäriin ja onnettomuuteen ja "en voi leikata häntä, hän on poikani". En tajunnut sitä millään! Muistaako joku, miten se arvoitus menee?

  • Pupu
    11.10.2019 at 12:14

    Kuvittelin kuskiksi miehen.. Sellaisen oikein stereotyyppisen roska-auton kuskin! Vaikka ajan itse tosi paljon ja työssäni myös. Syvässä on.

    • krista
      11.10.2019 at 12:32

      Oiskohan se ollut just se ”mun Reiska” siellä sun kuvassakin :D Kyllä, syvässä on. Ja on tosi terveellistä huomata näitä itsessään!

  • Eow
    11.10.2019 at 12:27

    Olisin piirtänyt miehen punaisessa autossaan :)

    • krista
      11.10.2019 at 12:33

      Mullakin ois muuten varmasti ollut punainen auto! Mä muuten vähän ihmettelin, että toiselle lapselle tuli sininen auto, mä kuvittelin että ois voinut tulla pinkki auto. Mutta ehkä tuo nukkumattimaija homma viittaa siihen, että lasta väsytti :)

  • riikka
    11.10.2019 at 12:38

    Oli pakko googlata kun alkoi häiritä miten se meni :D : Isä ja poika joutuivat kolariin. Isä kuoli heti, poika vietiin leikkaukseen.
    Sairaalassa lääkäri sanoi: ”En voi leikata häntä, hän on poikani!”
    Miten tämä on mahdollista?

    • krista
      11.10.2019 at 12:42

      Just tämä! Siitä on siis varmaan joku 10 vuotta, kun kuulin tämän. Mietin ja mietin ihan hulluna, mutta EN TAJUNNUT. Vieläkin nyppii, että olin niin urpo, että en heti tajunnut :D :D :D

      • Milla
        12.10.2019 at 00:15

        Voi apua! En ollut kuullut tätä ja oli pakko googlata, kun en keksinyt. Ajattelin vaan, että on sitten varmaan homopari :D Järkyttävää, miten voi olla noin sokea omille stereotypioille!

        Mielikuvissa piirsin autoilijaksi vain sukupuolettoman pallopään ennekuin mulle spoilaantui jo testin juju

        • krista
          12.10.2019 at 00:23

          Haha joo eiks ole kamalaa, mäkään en millään tajunnut! Mutta täytyy vaan ajatella niin päin, että aina hyvä kun pystyy purkamaan omia päänsisäisiä stereotypioitaan :D Mutta siis jälkikäteen ihan käsittömätöntä, että MIKSI sitä ajatteli sen just niin kuin ajatteli, eikä tajunnut… Aaaargh :D

  • rimma
    11.10.2019 at 12:54

    laitoin silmät hetkeksi kiinni tehtävänannon kuvailun jälkeen, ja mieleeni tuli vain lähes 60-vuotias äitini kruisailemassa pienellä autollaan! hänet olisin varmasti piirtänyt! toisaalta olen myös aikamoinen kyseenalaistaja ja stereotypioista tietoinen, ja olisin varmasti siksikin piirtänyt vaikka vaaleanpunaisiin puetun naisen pitkine vaaleine hiuksineen

    • krista
      11.10.2019 at 12:58

      Oi ihana ihana ihana! <3 <3 <3 <3 <3 Hitsi miten ihanaa jotenkin, että ajattelit äitiäsi <3

  • HeidiÄs
    11.10.2019 at 13:05

    Täytyy sanoa että tuo rekkakuski-Reiska olis just mun oletus kuka siellä ratin takana on :D ärsyttää kyllä itseä välillä kun tekee jotain tiettyjä oletuksia sukupuolesta, vaikka ei haluaisi.

    Tämä nyt menee vähän aiheen ohi, mutta tällä hetkellä eniten sukupuolitus ärsyttää lasten vaatteissa! Miksi pitää olla jossain nettikaupoissa tytöt ja pojat erikseen, kuitenkin selaan molemmat puolet. Tai jossain fb-kirpparilla myydään ”kiva vaatepaketti poika/unisex”. Miksi ei voi olla vaan vaatepaketti? Ja mikä tästä tekee pojan/unisexin muttei tyttöä..

    • krista
      11.10.2019 at 16:39

      Toisaalta sit täytyy ajatella positiivisesti, että on aina hyvä, kun on valmis tiedostamaan omat sterotypiansa! Se on aina askel oikeaan suuntaan. Näin mä Reiskoineni oon ainakin halukas ajattelemaan :D

      Ja siis niii-iiin totta tuo pukeutumisen sukupuolitus! Meidän toinen lapsi haluaa aina ”kaikkea krokotiilistä”, ja vihreitä vaaatteita muutenkin, ja nehän sit on siellä poikien puolella useimmiten….

  • Nina
    11.10.2019 at 13:18

    Itse olisin aika varmasti piirtänyt itseni. Ajan meidän perheessä me selkeästi eniten autolla, myös silloin kun ollaan koko perhe liikenteessä. Sopu säilyy parhaiten kun minä ajan ja mies on pelkääjän paikalla. Olen mielestäni ehkä jopa parempi kuski. ;)

    Meidän tytöt 5 ja 7 piirtäisivät varmaan kuskiksi tyttöjä, koska ovat tyttöjä ja äitikin on. Tai isin koska rakkaus. Tai jonkun eläimen (tämä ehkä todennäköisin vaihtoehto). Pitääpä ihan kokeilla nyt viikonloppuna!

    • krista
      11.10.2019 at 16:42

      Hahaa ja mä voin sanoa ilman ehkä-sanaakin, että mä OLEN parempi kuski :D Koska Joelilla ei siis ole korttia. Mutta vaikka olisi korttikin, mä silti ajattelen, että kyllä mä oisin parempi :D

      Mäkin ajattelin, että lasten piirroksiin kuskiksi saattaa tulla myös eläin! Mutta pysyivät ihmisissä tällä kertaa :) Jos kokeilette, niin laita viestiä, että mitä sieltä tuli! :) (paitsi la illalla suljen kommentit, koska LOMAAAAA! mutta sitä ennen!)

  • Kate
    11.10.2019 at 14:04

    Myönnän, mies taisi tulla ensin mieleen. Meillä molemmat ajaa, mä ihan yhtä paljon kuin mies, kun kuskataan harrastuksiin yms. Mutta kun koko perhe on autossa, mies ajaa lähes aina. En vaan erityisemmin välitä ajamisesta. Se on vaan paikasta toiseen menoa, mä paljon mieluummin sit vaikka luen tms. sillä aikaa. Mies taas ihan tykkää siitä. Tai ainakin just sen himpun verran enemmän. Tästä varmaan johtuen, kun viimeksi ajoin, kun koko perhe oli kyydissä, niin kyllä joku takapenkillä ääneen ihmetteli, että miks äiti ajaa… No miksipä ei, taisin sanoa.

    • krista
      11.10.2019 at 17:10

      Mulla oli exän kanssa niin, että hän AINA ajoi. Toisaalta auto oli hänen, siitä se varmaan silloin lähti. Mutta nyt tosiaan mä olen kuski, kun olen ainoa ajokortillinen :)

  • Tero
    11.10.2019 at 15:54

    Mies urheiluauton ratissa (eli oma unelma)

    • krista
      11.10.2019 at 17:11

      Hahaa, ehkäpä moni piirtääkin unelmansa! Eiku het-ki-nen, miksi mä sitten piirtäisin sen Reiskan :D Perun sanani, en piirtäisikään omaa unelmaani :D

  • Johanna
    11.10.2019 at 15:55

    Mies, koska meillä mies on useammin ratissa.

    • krista
      11.10.2019 at 17:11

      Tämä varmasti vaikuttaa, että kenen on tottunut näkemään siellä ratissa!

  • Kirmi
    11.10.2019 at 16:28

    Itse piirsin sinisen auton ja kuljettajaksi hymyilevän, ruskeahiuksisen naisen. Lapsi piirsi ralliauton ja kuljettajaksi kissan 😊 se oli kuulemma tyttökissa.

    • krista
      11.10.2019 at 17:12

      Ralliauto ja tyttökissa, ai että <3 Lapset <3
      -
      Ja JESH, sä olit niitä harvoja (?), jotka spontaanisti piirsivät naisen!

  • Karoliinan
    11.10.2019 at 16:38

    5v poika piirsi bussin, jossa on kuljettajana Mies niminen lippispäinen poika :D

    • krista
      11.10.2019 at 16:44

      Hei mä puolestani tunnen Poika-nimisen lippispäisen miehen :D Ehkä teidän lapsi piirsi sen mun tutun isän! :D Eiku pojan, eiku…

  • Ellu
    11.10.2019 at 19:29

    Piirsin kuningatar Elisabetin sellaisen jykevän maastoauton ratissa, Elisabetilla taitaa olla Land Rovereita :D

    • krista
      11.10.2019 at 19:31

      No VAU!!!!

  • Sari
    11.10.2019 at 19:38

    Apua, mun 12-vuotias tytär piirsi auton ja miehen, jonka nimi on Pertti. Koska sanasta kuljettaja tulee mieleen vanha mies.

    Mutta stereotypioista: jos teinipoikani ovat lähdössä kavereineen jonnekin autolla, enkä tunne kuskia, huolehdin koko ajan jos kuski on poika. Mutta olen lähes huoletonna jos se on tyttö. Mutta onhan fakta, että just 18 täyttäneet pojat ja autot ovat vaarallinen yhdistelmä.

    • krista
      11.10.2019 at 19:52

      Jaiks, olemmeko löytäneet iän, jossa stereotypiat astuvat voimaan…? :D Mäkin muuten mietin sanaa kuljettaja ja kuski, ja mietin että onko niillä eroa. Mutta jännä se on, millaisia ajatuksia sanoihin latautuu!

      Ja siis YMMÄRRÄN, noin mäkin ajattelisin 18-vuotiaista autoilijoista. Ja VIELÄ vaarallisempaa on kyllä mopoilu; antaa nyt sitten JUST SIINÄ IÄSSÄ OLEVALLE (olkoon sitten tyttö tai poika) vielä moottoriajoneuvo alle :D Eikä edes korttia tai ajokoulua tarvitse, vai onko se muuttunut…? Mutta siis HUI!

  • Nelliina
    11.10.2019 at 19:52

    No voi kääk ;D Miehiähän täällä on rattiin piirretty ja kuviteltu. Ehkä siksi, koska en aja itse autoa. Onneksi on olemassa paljon loistavia naiskuskeja :) Mukaan kivaan arvontaan.

    • krista
      11.10.2019 at 19:54

      Niin huippua, että näin moni oikeasti alkoi piirtämään! Mua ihan harmittaa, kun mä tosiaan ensin näin tuon videon ja sitten vasta aloin tätä kirjoittaa, eli spoilasin itseltäni koko testin! Mutta kyllä mä arvaan, mitä mulle ois käynyt, huonosti :D

  • Nea
    11.10.2019 at 20:38

    Naisen, mielestäni naiset sopivat ihan yhtä hyvin kuskeiksi 😊

    • krista
      11.10.2019 at 20:39

      Ehdottomasti – ja onnettomuustilastojen mukaan naiset ovat sopivat vielä miehiä paremminkin!

  • Annm
    11.10.2019 at 21:36

    Piirsin sinisen auton ja erittäin sukupuolettoman tikku-ukon :D Haluaisin ajatella että tämä johtuu sukupuolineutraalista ajattelusta mutta taitaa olla ennemmin todella huonon piirustustaidon syytä :D Jos ajattelen mielessäni autoa ja kuskia, ajattelen omaa isääni autossaan.

    Harva läheiseni ajaa autoa saati omistaa auton. Perheessäni ei minä eikä mieheni aja, kummallakaan ei ole ajokorttia. Lapsuuden perheessäni kuljettiin julkisilla, auton vanhempani hankkivat vasta ollessani aikuinen. Minulla ei ole kovin vahvoja mielikuvia autolla ajamisesta, kun ei lähipiirissä oikein kenenkään näe ajavan eikä yksityisautoilu ole osa arkeani. Ihan perusjärjellä ajateltuna en ymmärrä mitä merkitystä sukupuolella olisi autolla ajamisessa kenenkään mielestä, vaikka toki tiedän naiskuski-jutut ja niistä nousee karvat pystyyn.

    Hyvä avaus taas sukupuolistereotypioiden kyseenalaistamiseen!

    En osallistu arvontaan.

    • krista
      11.10.2019 at 21:56

      Eiku pysy vaan siinä, että sä piirsit sukupuolineutraalin kuskin – se on just hyvä tähän! <3
      -
      Jännä muuten, että mulla ei autosta ja kuskista tullut (tai siis kuvittelen, että mitä ois tullut) mieleen kukaan läheinen tai tuttu. Ehkä joku taksikuski sellainen perinteinen (?) kuskinlätsähattu päässä tai jotain. Tai ehkä mun on tosiaan vaikea sanoa, kun se videon alkuun näkeminen vähän pilasi, että mikä mulla oikeasti spontaanisti tulisi mieleen :D

  • karla
    11.10.2019 at 23:53

    Myönnän, että olisin piirtänyt kuskiksi miehen! Tämä on ihana kampanja <3

  • Anna
    12.10.2019 at 08:15

    Piirsin ihmisen lippis päässä. Ajatus lippiksestä lähti siitä että pidän sellaista aika paljon itse ja piirsin oman autoni. En silti tietoisesti piirtänyt itseäni vaan vain ihmisen. Ja kyllä se enemmän mieheltä näyttäisi minusta.
    Ensimmäinen rekkakuskin nimi joka tuli mieleen oli Maarit, mutta tämä taas johtuu siitä että autokoulunottejani joka oli myös rekkakuski ja ainut rekkakuski jonka kyydissä olen ollut rekassa. Muuten varmaan olisin sanonutkin jonkun äijänimen.
    En sanoisi olevani näistä strereotypioista vapaa vaikka tässä testissä ensimmäiseksi ajattelin itseäni ja autokoulunopettajaani.

    Stereotypijoista tuli mieleen kun tässä joskus ihan vähän aikaa sitten saunassa lapseni sanoi haluavansa kylpyankoista ne tyttöankat. Kysyin mistä hän tietää että ovat tyttöjä niin niillä on ripset. Sitten käytiin keskustelua siitä miten monilla pojilla on paljon pidemmät ja tummat ripset kuin monilla tytöillä. Jopa ihan lähipiiristä löytyi hyviä esimerkkejä. Tämä ajattelu oli meidän perheessä nyt aika uusi juttu, mutta samalla tyttö on tänä syksynä siirtynyt päiväkodissa isompien 4-5V ryhmäänjossa on pari aika vahvapersoonaista tyttöä joiden tiedän olevan aika stereotyyppisiä tyttöjä. Ja vaikka ikää heillä on suunnilleen saman verran kuin meidän tyttärellä niin he ovat olleet isojen ryhmässä jo viime vuoden ja ovat ilmeisesti vähän olevinaan parempia kuin nyt pieniltä siirtyneet. Nämä pienet sitten ovat ihan otettuja kun välillä pääsevät leikkimään näiden ”isojen” kanssa ja heitä matkitaan. Tämä on luultavasti tullut sieltä.

    Huoltamoista kokemukseni on ihan erilainen. Tähän saattaa toki vaikuttaa sekin että isänperintönä käytän autoni aina merkkihuollossa tai muissa vähän isompien valtuutettujen ketjujen huoltamoissa joissa ei asiakkaiden tiloissa näy sellaista äijämeininkiä ja joissa on varmasti oikeasti asiakaspelveluun myös panostettu. Siellä minut pienikokoisena naisena ja joskus lasten kanssa liikkeellä olevaa kohdataan ihan samalla tavalla asiakkaana kuin vaikka jonossa edelläni ollut mies. En ole niin järjestelmällisesti kokenut minkään muun alan liikkeissä poikkeuksetta saaneeni niin todella ystävällistä ja asiallista palvelua kuin juuri näissä autoliikkeissä. Lähden niistä melkein aina tippalinssissä (juu, koen tunteet keskimääräistä voimakkaammin niin hyvässä kuin pahassa) kun olen saanut niin hyvää palvelua ja kokenut itseni niin tervetulleeksi.

  • 1 2