Haisuli hävisi – kävin hammaslääkärissä

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Terveystalon kanssa.

Mikä sulla on se terveysasia, joka aina jää venymään?

Minulla vastaus on ihan selvä: hammaslääkärissä käynti, ai että!

Jo silloin vuosina 2014-2018 mun massiivisen hammasremontin ja leukaleikkauksen (tsekkaa tägi ”hammasremontti”) tarkastuskäyntien yhteydessä moneen kertaan todettiin, että minulle on taipumus muodostua hammaskiveä. Hammasremonttiin liittyvien tarkastuskäyntien yhteydessä hammaskiveä silloin tällöin poisteltiin.

Kun remontin viimeisetkin tarkastuskäynnit olivat takana ja minut kirjattiin lopullisesti ulos suu- ja leukakirurgisen osaston asiakkuudesta (siitä täällä), minua vielä muistuteltiin, että kannattaa käydä jatkossa säännöllisesti poistattamassa hammaskivet. Vähintäänkin parin vuoden välein, mutta jopa useammin.

Vuosi oli siis 2018.

Ja arvatkaa, olenko (tätä ennen) käynyt…?

Itse asiassa oli kyllä tarkoitus, oikeasti oli. (seli seli) Olin nimittäin ajatellut, että heti Espanjasta paluun jälkeen keväällä 2020 varaisin ajan hammaskiven poistoon ja muutenkin yleiseen hammastarkastukseen – silloin olisi juuri se kaksi vuotta kulunut.

Mutta korona.

Enkä usko, että olen ainoa: koronan takia kaikkia tällaisia tuli lykättyä. Mutta nyt, kun koronatilanne on näin hienosti hellittänyt, oli vihdoinkin toimintasykäyksen aika. Hammaslääkäriin!

Hammaskiven (ja tietysti mahdollisten reikäkysymysten) lisäksi minua on vaivannut – aika kovastikin – myös eräs tosi kiusallinen vaiva. Maskin käytön myötä olen todennut kauhukseni, että mun henki haisee. Siis ihan kamalaa tajuta olevansa suuhaisuli!

Se on aiheuttanut jo jonkinlaista painettakin: yritän olla puhumatta suoraan Joelia päin, ja muutenkin olen ollut vaivastani kiusallisen tietoinen.

Olen miettinyt, että haisuvaiva voi ehkä liittyä siihen hammaskiveen. Vai johonkin muuhun? Voiko suussa olla jotain pommeja piilossa?

Myös parodontiitin (tietopaketti täällä) mahdollisuutta olen uumoillut ja ajatellut, että tämä pitäisi nyt käydä mahdollisimman pian ja perusteellisesti tarkistuttamassa.

Hammaskivestä puolestaan tosi kattavasti tietoa täältä, kannattaa tutustua!

Paikaksi valitsin Terveystalo Ogelin hammaslääkäripalvelut ihan näppituntumalta, sijainnin ja arkisten kulkureittien takia. Tuo Oulunkylän ostari on meille niin tuttu paikka. Eskarilaisella oli samana päivänä kuusivuotisneuvola (sekin siis vuoden myöhässä, heh) siinä toisella puolen aukiota, joten pystyttiin hoitamaan molemmat roikkumassa olleet asiat samana päivänä. Ogelista sai siis varattua ajan just tasan sinä päivänä ja ajankohtana, kun itselle sopi.

Hammaslääkäriksi puolestaan valitsin Jaakko Eerolan, joka jo kuvauksessaan kertoo olevansa potilasta kuunteleva ja keskusteleva hammaslääkäri. Kyllä, kiitos!

Ensikertalaisena menin muuten väärältä puolen (neuvolan puolelta) taloa sisään. Jos olisin mennyt etukautta sisään (Mäkitorpantien puolelta, erillisestä ovesta R-kiskan ja lasikuutiosisäänkäynnin välistä), ei olisi tarvinnut käydä ostarin yleisessä sisätilassa ollenkaan. Sitä kautta sitten ensi kerralla!

Ja siis päällimmäisenä kokemuksenani käynnistä sellainen, että en ole ikinä koskaan milloinkaan käynyt näin hyvässä hammastarkastuksessa! VAU! Kerroin sen siinä tuoreeltaan palautteena hammaslääkärille, vastaanotossa maksaessani (samalla myös muille asiakkaille hihkuen), tekstaripalautteessa, äidilleni puhelimessa (heh) ja nyt tässä blogissakin.

Että täältäpä sitten tulee!

Olen käynyt hammaslääkärissä elämäni aikana aika paljon, joten on, mistä verrata. Olen käynyt kunnallisella Helsingissä ja Kuusamossa, oionta- ja leukaleikkausjutuissa kaupungilla, ja lisäksi vähintään neljässä eri paikassa yksityisessä hammaslääkärissä. (aiempi työnantajani korvasi työntekijöille hammaslääkärikäynnit, joten tätä etua tuli käytettyä silloin aktiivisesti)

Eikä missään ole ollut tällaista!

Terveystalon hammaslääkärit, ja Ogelin hammaslääkäripalvelut, ja hammaslääkäri Jaakko Eerola. SATAVIISKYTprosenttinen suositus. Tai VIISSATAAVIISKYTprosenttinen. Ja vaikka kuulostaa jo ihan överiltä, tämä on täysin vilpitön mielipide.

(esimerkiksi Joel varaa ajan samasta paikasta mahdollisimman pian)

Mutta ihan ensin purskuteltiin.

Koronaturvallisuuden takia käynti alkoi asiakkaan maskin poistolla (kuulin mielessäni Masked Singerin kannustuksen ”pois-ta mas-ki, pois-ta mas-ki!”) sekä saman tien desinfioivalla purskutuksella – hahaha eipä muuten ollut ihan helppo tehtävä tällaisessa alkuraskausöklötyksessä. Jännitti etukäteen, että lentävätkö purskutukset kaaressa ulos, mutta onneksi se maistui niin hyvältä, että ei sitten lopulta edes tullut yökkäystä!

Sitten tarkastamaan hampait… Haa! Eipäs alettukaan!

Just tämä oli siis sitä jotain ihan erityistä.

Hammaslääkäri nimittäin pyysi laittamaan suun takaisin kiinni (no oikeasti en ollut vielä avannutkaan, haha) ja alkoi selostaa, mitä tekee. Ensin hän alkoi tarkastaa painelemalla purentalihaksia ja leuan lihaksistoa ohimoihin asti.

Siitä se sitten lähti! En edes pysty muistamaan, mitä kaikkea siinä käytiin läpi: ainakin imusolmukkeet, sylkirauhaset, poskien ja huulten sisäpinnat, suun limakalvot… Sitten purentaa eri puolilta, leuan liikkuvuutta. Jossain vaiheessa sitten oltiin ikenissä ja niiden terveydessä asti.

Ja vasta sitten niissä hampaissa. Ja ne kaikki käytiin läpi todella huolellisesti ja systemaattisesti.

Mulle ei tosiaankaan ole ikinä tehty näin kattavaa tarkastusta. Jäi sellainen olo, että nyt on todella keskitytty mun suuhun, purentaan, hampaisiin ja ihan kaikkeen tähän liittyvään!

Kyselin jälkeenpäin, että tekeekö hän toisiaan aina tämän kaiken perustarkastuksissa – ja kuulemma kyllä. Vaikka esimerkiksi sylkirauhasista hyvin harvoin löytyy poikkeamaa, tekemällä tarkastukset systemaattisesti kaikille asiakkaille hammaslääkäri pystyy tunnistamaan heti, jos jollain asiakkaalla siellä olisikin jotain erityistä.

VAU. Aivan uutta mulle!

Röntgeneitä minulta ei tällä kertaa otettu – valitsin itse näin, raskauden takia.

Tällainen hammasröntgenkuvaus on turvallinen myös raskaana (mm. Stukin tiedote täällä), mutta minulla oli suussa kuulemma niin siisti tilanne (JESH!), että kuvaus voi hyvin odottaa raskauden ajan. ”Reikäpuolella” suusta löytyi yksi sellainen kohta, joka oli ”siinä ja siinä” -tilassa; siitä juuri se röntgen olisi kertonut lisää. Toisaalta näytti siltä, että reiän syntyminen on voinut myös pysähtyä, joten asialla ei ollut kiire.

Sain siis itse tämän päättää, pohdittiin yhdessä vaihtoehtoja. Sovittiin, että varaan uuden ajan vauvan synnyttyä (oih!) ja voin hyvin tulla vaikka vauvan kanssa (oih oih!) sitten pienelle käynnille. Sitten otetaan ne röntgenit ja katsotaan sen reiänalun tilanne, että onko se tosiaan pysähtynyt.

Tämä oli mun mielestä tosi hyvä suunnitelma!

Hammaskiveä tosiaan oli, mutta itse asiassa ei niin paljon kuin olin pelännyt. Tai siis ainakin olen joskus saanut asiasta ”valitusta” tai muuten vähän ikävän fiiliksen, mutta nyt jäi sellainen olo, että hei – ei mun suu mikään kytevien pommien aukko olekaan! Kehuja siis lähinnä tuli, että hyvin hoidetut hampaat ja kaikki muutenkin hienolla mallilla. Se oli kiva kuulla, koska kyllähän mä tosiaan yritän hampaita huolella pestä, ja nykyään käytän hammaslankaakin.

Mä olin varannut kerralla 45 minuutin ajan (perustarkastus on 30 minuuttia), kun ajattelin, että mulla on niin paljon siinä taustoitettavaa aiemmasta hammasoperaatiosta ja niin edelleen.

No, siinä kävikin sitten niin, että hammaslääkäri totesi, että hänpä nyt sitten saman tien poistaa hammaskivenkin! Ei tarvitse sitä varten erikseen tulla: hammaskiveä oli tosiaan vain vähän, ja kun aikaakin tässä oli.

Jesh! Tätä kutsutaan palveluksi – kiitos!

Nyt on yhdellä käynnillä tarkkaan selvitetty tilanne: pieniä juttuja, mutta ei mitään piileviä pommeja. Ja lisäksi hammaskivipudas suu. Ja sen reiänalun kanssa jatketaan sitten yhdeksän kuukauden kuluttua!

Lisäksi mulla on jo pitkään ollut yksi hankala paikka ikenessä: vetäytynyt kohta. Sitä seuraillaan, ja siihen voi olla edessä joskus ihan kirurginen korjaus, ikenenkorjausleikkaus siis. Itsekin olen tuota ikenen kohtaa miettinyt (se myös tuntuu välillä ikävältä suussa), ja oli hyvä päästä juttelemaan myös siitä. Mutta senkään kanssa ei ollut nyt vielä ihan akuuttia tilannetta edetä.

Mitäs tämä huvi sitten maksoi, meneekö yli satasen…?

Seitsemänkymmentäyksi euroa, ja siinä oli vielä toimistomaksutkin jo sisällä! Puolen tunnin hammastarkastusajan perushinta (nyt ei ollut mitään alennuskampanjoita päällä) olisi ollut 69 euroa. Jos röntgen olisi otettu, se olisi ollut 51 euroa siihen päälle. Tämän hammaslääkäri siinä hyvin kertoi, eli ekstrakustannusta ei tietenkään tehdä ilman asiakkaan suostumusta.

Oli joka ikisen euron arvoista – ja minusta tuli kertakäynnillä aivan varma kanta-asiakas! Ja tosiaan olen nyt jo Joelinkin kanssa puhunut, että sekin menee pian samaan paikkaan ja samalle hammaslääkärille.

Loistavan ”uuden oman hammaslääkärini” Jaakko Eerolan lisäksi voisin namedropata muutaman muunkin nimen. Jos kärsit hammaslääkäripelosta, tässä hyvä lista (myös) pelkopotilaita hoitavista Terveystalon hammaslääkäreistä: Viivi Mattila, Fanny Bjondahl, Kati Voolas ja Ilpo Pääkkönen.

Ja toki uskon, että muutkin heidän kollegansa Terveystalolla ovat yhtä hyviä!

Terveystalon hammaslääkäripalveluiden ajanvaraus löytyy täältä.

Kuvakaappaus asiakastyytyväisyystekstarista.

Tästä Terveystalon hammaslääkärikäynnistä on nyt kulunut viikko, ja minulla on aivan merkittävän selvästi haisulittomampi ja muutenkin raikkaampi suu! Se oli se hammaskivi. Tuntuu jopa jännältä, että ero voi olla näin selvä – itse kun olin kokeillut hajuvaivaan vaikka mitä suuvesiä sun muita.

Pääsen taas kokemaan, miltä tuntuu, kun ei tarvitse vältellä toisen naamalle hönkimistä!

Jos jokin suun terveyteen ja hampaisiin (tai hymyn esteettiseen puoleen) liittyvä asia mietityttää tai on sinulla suunnitteilla, kannattaa tutustua tosi näihin tosi hyviin Terveystalon tietopaketteihin. Linkkasinkin jo tuonne aiemmin tietopaketit hammaskivestä ja parodontiitista.

Lisäksi sieltä löytyy vastaavat tietopaketit karieksesta, ientulehduksesta, viisaudenhampaan poistosta, juurihoidosta, hammasproteeseista sekä oikomishoidosta, hampaiden valkaisusta ja hammaslaminaateista.

Oi menkää hammaslääkäriin, ihmiset – siitä tulee niin hyvä fiilis!

12

You Might Also Like

  • Anna
    24.5.2021 at 15:53

    Minä olen just niitä joiden pitäisi käydä vähintään kerran vuodessa hammaskiven poistossa. Tosin olen välillä pitänyt jopa melkein krhm… kymmenen vuoden tauon kun en voi sietää sitä kun hammaskiveä revitään suusta. Kun kävin ennen koronaa niin minulle selvisi, että oman kunnan kunnallisella onkin laser hammaskiven poistoa varten <3 Muuten olen saanut kehuja suustani, mutta tuo hammaskiven muodostus on aikamoista.
    Mutta siis kävin viimeksi ennen koronaa. Enkä mene ihan vieläkään, koska korona.
    Minulla hengityksen hajuihin vaikuttaa tosi paljon viisaudenhammas, jota on TODELLA vaikea pitää puhtaana. Hammaslankaimella, tikulla ja harjalla sitä yritän pitää kunnossa. Toinen tekijä on proput kurkussa. Niitä aina välillä yskiessä sieltä nousee. En saa niitä millään irti jos yritän, vaan ne lähtevät kun lähtevät.
    Kiva olisi saada hammaslääkärikäynnyt rutiiniksi, mutta nyt on hyvä syyttää koronaa siitä, että ei vielä :'D

    • krista
      24.5.2021 at 16:22

      Joo siis ei sitä poistoa kyllä voi kovin miellyttäväksi sanoa :D Ultralla mullakin kai otettiin, kuului siis sellainen korkea ääni – ja koko ajan luulee, että kohta sattuu (siitä äänestä päätellen), mutta ei sitten satukaan :D Mutta varmaan se useammin käyminen vaikuttaisi/vaikuttaa myös siihen, että sitä ei kerralla niin paljon olisi otettavana! Eli yritän kyllä jatkossa käydä useammin, ja nythän sitten tosiaan vajaan 9 kk päästä menenkin, niin katsotaan hammaskivitilannekin siten samalla.

  • Karina
    24.5.2021 at 17:12

    Hahhaa, ihan sama vaiva maskin kanssa – huomasin että mun hengitys haisee :D Tosin yleensä vasta jos käyn kaupassa iltapäivällä kun olen ollut puhumatta koko päivän ja unohtanut juoda vettä. Varmaan sama ilmiö kun aamuhengitys :-/
    Tuota hammaskiveä voisin kyllä käydä poistattamassa kun kunnallisella kun käy vaikka reiän paikkaamassa niin he ei tee mitään ylimääräistä. Ja pieni maailma – Jaakko on mun tyttären yhden parhaimman kaverin isä :D

    • krista
      24.5.2021 at 20:34

      Hahaa, pieni maailma! No hei ainakin sulla on tuttavapiirissä huippuhyväksi tällä todistajanlausunnolla todettu hammaslääkäri – eli kantsii mennä poistattamaan! Mulla tosiaan se heti auttoi ihan yllättävän paljon maskihaisulioloon :D

  • Lilah
    24.5.2021 at 21:04

    Mulla ihan kaikki omaan terveydrnhoitoon liittyvät jutut tuppaa lykkääntymään, oli kyse sitten yläpäästä tai alapäästä. Vähän sillä mentaliteetilla etten muitakaan ruumiinosia käy tarkastuttamassa jos ei ole mitään vaivaa. Syytä löytyy siitäkin, että lasten kanssa tuntuu että noita neuvoloita, koululääkäreitä, hammaslääkäreitä, oikojia ym on vuodessa ihan riittämiin rampattavana. Ja niistä useimmat jo vaativat joustoa työaikoihin. Niinpä lisäsäädöt helposti jäävät tekemättä jos ei akuuttia tarvetta ole.

    • krista
      25.5.2021 at 10:53

      Haa mä muuten ajattelin tuota kirjoittaessa, että okei hammaslääkärin lisäksi se toinen pää myös lykkääntyy… Mutta sinne puolelle sentään tulee papa-kutsu säännöllisesti eli tulee sen verran tsekattua!

      Tähän sitten se klisee, että kannattaa kuitenkin muistaa huolehtia myös itsestään <3 Mullakin se meinaa kyllä jäädä, mutta sitten yritän ajatella vaikka edes sitä kautta, että lasten etu on myös mahdollisimman terve vanhempi <3 Sitten tuleekin motivaatiota mennä, kun ei olekaan kyse "vain itsestä, en mä mitään tarvitse" vaan koko perheestä, haha.

      • A
        25.5.2021 at 12:41

        Mulla on sama, omat lääkärit ei kauheasti oo prioriteettilistalla. Otin sit 40v. vuonna tavoitteen hoitaa kuntoon tsekkaukset gynellä (silloin oli vierähtänyt vasta 5v. jälkitarkastuksesta :D), silmälääkärissä (mulla pitää seurata silmänpaineita, joten oikeasti tämä pitäisi muistaa hoitaa jokusen vuoden välein), hammaslääkäri (edellinen kerta oli raskaana 6v. aiemmin) ja sit vielä sokerirasitus (koska oli raskausdiabetes, niin tääkin on tärkeää tsekata). Aika urakka, mutta sain kaikki hoidettua ja onneksi kaikki hyvin. Ylläripylläri tuosta on kohta 3 vuotta mennyt, joten seuraavaa ”terveysvuotta” pitänee alkaa suunnitella (ehkä sit kun täytyän 45v. :D). Tällä hetkellä on selvittelyssä krooninen migreeni (vuoden verran yritin saada aikaiseksi varata ajan neurologilla, että osaa aikuiselle olla vaikeeta), joten paukut menee siihen. Onneksi endokrinologin kanssa on diili, että lääkärikeskuksesta varataan mulle aika tietyin väliajoin tsekkaukselle (tällä hetkellä kun hoitotasapaino on hyvä 2v. välein), joten sitä ei tartte itse muistaa (endojen vastaanottoajat on kiven alla, joten hoitosuhteessa oleville toimii näin mainiosti, oikeastaan kaikki muutkin lääkärit voisi toimia näin, voisin niin ottaa vaikka hammaslääkäri-, gynekologi- ja silmälääkärin vastaanottoajat ”kestotilauksena”).

  • Tiina
    25.5.2021 at 10:46

    Jaakko, monilahjakkuus! https://yle.fi/uutiset/3-6321923

    • krista
      25.5.2021 at 10:50

      Oho VAU!!!! Todella monilahjakkuus!