Taaperosuihkun jälkihikimeiningeissä

Kävin eilen illalla kolmen blogilukijan kanssa teatterissa (sain liput blogin kautta ja huhuilin itselleni avecit Puutalobabyn Facebookissa) – ja sitä ennen baarissa siiderillä, rasti seinään wuhuu! Ohjelmassa (siiderin lisäksi siis) meillä oli ihan hysteerisen hauska ja osuva Taaperosuihku Kansallisteatterin Lavaklubilla.

teatteriseurue

Koko esityksen teksti pohjautui vauvafoorumien keskusteluihin, ja… …no te kaikki täällä varmasti tiedätte, mitä se on. On vähän niin kuin omakohtaista kokemustakin minulla, haha.

Suurimman osan ajasta Taaperosuihku nauratti niin, että ääneen piti hirnua; kun taas välillä kurkkuun tuli joku puristava tunne. Joku yleisössä vielä siinäkin vaiheessa nauraakäkätti; kun itselle jo ajatuksiin syöksyi, että hei ei tää enää naurata. Ja sitten taas seuraavalla hetkellä tunnelma laukesi hersyvään nauruun. Juuri se esityksen vaihtelevuus – suorat ”leikkaukset” tunteesta toiseen – teki siitä niin toimivan. Tunteitaherättävän, hauskan, ja ihan älyttömän osuvan. Jos olisi pelkästään naurattanut, kokonaisuus olisi ollut paljon yksiulotteisempi.

Mutta tämä kurkkuakuristava tunne.

Se sama tunne nousi kurkkuuni heti tänään uudestaan; äsken tyttöjä nukutuskävelyttäessäni, kun päädyin Facebook-jaon kautta erään (arvaatte kyllä, minkä) keskustelupalstan keskusteluun, jossa ”keskusteltiin” Jani Toivolasta ja siitä, miten hän oli viime keväänä jäänyt uupumuksen (työ ja yksinhuoltajuus) takia kahden viikon sairauslomalle.

Siis ”keskusteltiin”.

Kommentointi oli jotain niin järkyttävää s*ntaa, että en halua edes linkata sitä aivoyrjökeskustelua tähän. Luin muistaakseni kolmen sivullisen verran (en tiedä, miksi hullu niin tein), ja olikohan siellä siinä vaiheessa vain pari ”normaalin ihmisen normaalilla empatiakyvyllä” (no, kuka sitten mitäkin normaalina pitää) kirjoittamaa kommenttia.

Miten voi joku kirjoittaa noi törkeitä ajatuksia uupuneesta yksinhuoltajasta? Eikä pelkästään kirjoittaa – äkkiäkös sitä sormet näppäimistöä nakuttavat – vaan tämä: edes ajatella. Millaisen ihmisen ajatuksissa myllertää tuollainen sonta, kun saa kuulla yksinhuoltajan uupuneen ja jääneen sairauslomalle.

Kyse ei ole oikeastaan edes Jani Toivolasta – ei siitä, että hän on yksihuoltaja, homo, entinen Idols-juontaja tai kansanedustaja. Vaan kyse on siitä, millaisen ihmisen mielenmaisemasta irtoaa tuollaista; kenen pään sisällä asuu noin pahantahtoisia ajatuskulkuja.

Mä väitän, että niiden ihmisten täytyy (kenties itse tiedostamattaan) voida todella huonosti.

Ja se on jotenkin tosi pysähdyttävän surullista. Se ei aiheuta minussa (ainakaan juuri nyt) edes närkästystä tai vihaa, vaan huolta näiden herjaajien elämästä. Millaista se elämä on, kun se purkautuu anonyyminetissä noin? Millaisia nämä ihmiset ovat omalle lähipiirilleen ja mahdollisille lapsilleen? Kun on rähissyt ja haukkunut ja ollut aggressiivinen netissä, ottaako sitä sitten sen jälkeen lapsen kainaloon ja alkaa lukea sohvalla höpsötellen kirjaa? Jotenkin (voin olla väärässäkin) kuvittelen, että ei se syvä pahantahtoisuus sammu siihen koneen sulkemiseen, vaan se on aina elämässä mukana – jos se ilmenee noin rajuna oikeastaan minkä tahansa puheenaiheen tai uutisotsikon alla.

Vai mitä luulette?

Se sama kurkunkuristus kuin siellä esityksessä.

taaperosuihku

Että millainen ihminen kirjoittaa toiselle ihmiselle – kenties apua ja neuvoja pyytävälle – tuollaisia kommentteja. Joskus ajattelin, että moni anonyyminettiherjaaja ikään kuin ”tuulettaa” omaa päätään (purkaa omaa angstiaan turvallisella tavalla), mutta nyt olen vähitellen päätynyt ajattelemaan, että pahansuopuus poikii pahansuopuutta. Että ei se nettihaukkujan paha olo välttämättä ”purkaudu”, vaan ikävästi ajattelemisen tapa vain ruokkii itseään ja laittaa ajattelemaan kaikesta muustakin eteentulevasta yhtä ilkeästi.

Olen toki itsekin saanut välillä tästä osani, ja se on jotenkin jännä tunne. Osaankohan selittää? Että ikään kuin lukee sellaista, jossa on omasta elämästä sieltä täältä poimittu pieniä palasia, yhdistetty soveltaen miten sattuu yhteen ja tulkittu joksikin ihan muuksi kuin mitä se alun perin oli. Että jokainen sana tulkitaan sellaisen yleisen pahansuopuuden läpi; niin voimakkaan, että osittain huvittaa, osittain huolettaa ja isoimmaksi osaksi jättää vain sanattomaksi – kun ei enää millään tavalla tunnista itseään siitä. Siksi en ole noista oikein osannut pahastukaaan; ei se herjattu ole minä, eikä edes palanen minusta.

Se pahansuopuus on ehkä hyvä sana tähän.

Että jotkut pystyvät näkemään kaiken jollain tavalla ”vastahankaan”. Hassuinta on se, että joskus on ensin tehty (väärä) tulkinta – minä olen kirjoittanut, että on päivä ja joku on tulkinnut, että eipäs kuin yö – ja sen jälkeen, kun tulkitsija hoksaa, että hei onkin päivä, aletaan syyttää alkuperäistä kirjoittajaa siitä, että kyllä se väitti, että on yö. Ainakin rivien välistä hei. Kyllä se on totta, kun niin vauvapalstalla sanotaan.

Niinku TÄH. Tuo mun selitys oli ihan yhtä sekava kuin ne keskustelut usein, haha.

Mutta pointtini. Mikäs se olikaan?

Ehkä tämä: olen aika huolissani tästä yhteiskunnasta, jossa niin moni voi noin huonosti.

 

 

PS. En muuten ole ainoa lapsi. Sen joku joskus vauvapalstalla varmana tietona kertoi. Ois ollut ehkä helpompi kysyä minulta kuin sieltä, haha :D

35

You Might Also Like

  • Emilia
    7.10.2016 at 21:42

    Mun on ollut aina vaikea ymmärtää, miten joku voi perustella törkeää ilkeilyään netissä tyyliin ”olen ihan normaali, onnellinen ja rakastava perheenäiti, ei se kerro musta mitään ihmisenä jos ilkeilen netissä muille”.
    Miten niin ei kerro?
    En usko minäkään että ihminen hyppää suoraan tuollaisesta ilkeilymoodista rakastavaksi perheenäidiksi.

    Toinen millä usein puolustaudutaan on ”minä vain sanon ajatukseni ääneen, kaikkihan noin ajattelee”, ei siis käy mielessäkään että ehkä itse katselee maailmaa aika mustien ja tuomitsivien lasien läpi ja maailma ei todella näyttäydy samanlaisena kaikille.

    Eihän se ole ihan sama mitä ajattelee tai sanoo, ajatuksilla on valtavan suuri voima ja niitä voi tietoisesti ruokkia tai hiljentää.
    Satavarmasti se ilkeily ulottuu jos ei heti, niin pikkuhiljaa muillekin elämän osa-alueille kuin netissä anonyymina riehumiseen.

    • krista
      7.10.2016 at 22:00

      Joo, mä oon ihan samaa mieltä! Just se, että tuleeko ihmiselle ”yksihuoltaja uupui” -ajatuksesta ensimmäisenä mieleen, että ”voi ei, tsemppiä!” vai jotain hirveää sontahaukkumista. Kyllä se oikeasti jotain kertoo. Ja nämä törkeilevät ihmiset sitten ikään kuin vahvistavat toinen toisiaan ja aiheuttavat itselleen todennäköisesti lisää pahaa oloa ja ”opettavat” löytämään kaikesta jotain arvosteltavaa tai tuomittavaa. Jos ei muuten niin kaivamalla.

      On noilla palstoilla siis paljon kaikkea hauskaa läppääkin, ei sillä! Mutta tässä nyt tosiaan tarkoitan sitä törkyilkeilyä, mitä tuolla kuitenkin aika usein näkee :(

  • viv
    7.10.2016 at 22:47

    Heh, muistan kun kirjoitin jonnekin mammapalstalle (en muist oliko just tuo) ekan lapsiaiheisen viestini; olin aiiiivan tohkeissani raskaudesta ja halusin vaan vuodattaa iloa ja oli malttamaton ja täpinöissäni. Ja heti ekassa kommentissa mua kehotettiin rauhottumaan, tulemaan alas pilvilinnoista että ei tolla asenteella vanhemmuudessa pärjää. x) Minä höpsö olin kuvitellut että nyt avautui ovet johonkin solidaariseen ja lämpimään äitiyhteisöön jossa toienn toistaan tukien jaetaan vinkkejä, tsemppejä ja myötäelämistä kaikenlaisiin tilanteisiin. :P Kyllä noitakin kultahippusia löytyy aina toisinaan sieltä kaiken muun keskeltä. Ja semmoista lepoisaa kevyttä keskusteluakin mikä on ihan viihdyttävää.

    Ei noista keskustelupalstojen ilkeilyistä tietenkään vain äitejä voi syyllistää, ei todellakaan. Ihan käsittämättömät määrät kuraa noilla palstoilla heitellään toisten päälle muutenkin kuin äitien kesken. Joskus ois mielenkiintoista nähdä vaikka jälkeenpäin jostain keskusteluketjusta keskustelijoiden kuvat ja kuulla selitykset ja taustaa siihen miksi siellä on keskusteltu niin aggressivisesti. Tai vielä rohkeampaa: saada jonkun räyhäkän ketjun ihmisiä oikeasti saman pöydän ääreen! :D Niin että ihmiset näkee kuka kommentoi mitäkin. Että oisko ihmisillä pokkaa olla yhtä ilkeitä face to face -keskustelussa tuntemattomien kanssa. Toivon kovasti että ei. Nettikeskusteluissa ollaan anonyymejä mutta niissä puhutaan silti ihan oikeista ihmisistä ja ihan oikeiden ihmisten kanssa.

    • krista
      8.10.2016 at 12:00

      Voi ei! Nyt varmaan huvittaa, mutta oikeasti jossain herkässä hormonihuurutilanteessa toi voi iskeä kovinkin pahasti! Mutta oon ymmärtänyt, että suljetut ”odottajat xxx”-tyyppiset ryhmät ovat kivempia; itse olin itse asiassa sellaisessa jonkin aikaa ennen kuin perustin blogin (muistaakseni Kaksplussalla) ja siellä oli tosi kiva kertoilla esim. neuvolakäyntiensä etenemistä, kun muut odottivat just samaan aikaan, laskettu aika siis oli sama. Hitsi kun muistaisin vielä salasanani, ryhmän ja muun – olisi kiva käydä jälkikäteen lueskelemassa! En ole tätä muistanutkaan ennen kuin nyt tuli mieleen!!!

      Ja kyllä, siellähän todellakin on muitakin kuin ”mammoja”. Eli en laittaisi pelkästää äiti-ihmisten ilkeilyksi tällaista; ja oon ymmärtänyt, että on paljon pahempiakin paikkoja kuin esim. vauva.fi, joka on itselleni näistä se tutuin.

      Ois muuten mahtava ihmiskoe, jos tosiaan jostain onnistuttaisiin keräämään jonkun räyhäkeskustelun keskustelijat saman live-pöydän ääreen! Saattaisi olla vähän erilainen meininki livenä. Tai sitten ei :D

  • Emmi
    7.10.2016 at 22:48

    Olen miettinyt Jani Toivolaa todella paljon koko tän päivän ja olisin halunnut kirjoittaa, mutta olin – ironista kyllä – vain tosi tosi väsynyt. Paska maailma ja sen paskat ihmiset.

    • krista
      8.10.2016 at 12:09

      Mulla kans tuli fyysisesti jotenkin huono/lamaantunut olo, kun luin ne pari sivua sontaa. Mut sit se oli jo tosiaan niii-iiin syvää sontaa, että tuli jo niin selkeästi mieleen, että ”nää ihmiset ei ole ihan ok” :( Enempää mäkään en jaksanut asiaan perehtyä, vaikka jossain FB-feedissä välähti, että siitä on esimerkiksi jotain meemejäkin tehty :( Tosi hurjaa menoa yhteiskunnassamme :(

  • Karin
    8.10.2016 at 01:12

    Näin joskus aika vaikuttavan jutun siitä, miten yleinen mielipide vaikuttaa yksilön mielipiteisiin. Että vaikka kolme ihmistä kymmenestä olisi mieltä A ja 7 mieltä B, niin vaikka itse edustaisi mielipidettä B mutta keskustelee asiasta kolmen eri mieltä olevan ja yhden samaa mieltä olevan kanssa, luulee että mielipide A on yleisempi, ja se vaikuttaa myös omaan käsitykseen.
    *
    Nettiviha on helppoa. Ollaan anonyymeinä paikassa, jossa voi lietsoa omia ja muiden tunteita. En tiedä, olenko kertonut pelkääväni nuorisojoukkoja. Siis sellaisia meluavia, hormoneita ja levottomuutta uhkuva ryhmiä, joissa on enemmän tarvetta päästää paineita ja todistaa omia kykyjään kuin ajatella järkevästi. Samalla lailla pelkään myös jääkiekko- ja jalkapallofaneja isoissa porukoissa tai pelien jälkimainingeissa. Patoutunutta energiaa ihan liikaa. Ihmisen sivistys on vieläkin ihan ohut kuori päällämme. Ei paljon vaadita, että se kuoriutuu pois.
    *
    Liikenteessä näkyy samaa ilmiötä. Siis anonyyminä voidaan olla oikeassa ratin takana. Ollaan monesti miehen kanssa mietitty, että kun luulisi tai tietäisi tai kuvittelisi jokaisen kanssa-autoilijan tai pyöräilijän olevan läheinen tuttu, niin paljonko ihmiset kehtaisivat perseillä liikenteessä? Myönnän, että tämä ajatusleikki vaikuttaa omaan ajamiseeni. Enkä edes aja rumasti, yleisesti ottaen.
    *
    Ja nyt jätän asian tähän. Pystyisin kirjoittamaan vielä sata riviä tekstiä tästä asiasta, mutta sitten voisin ehkä jo perustaa oman blogin kun asiaa on niin paljon ruodittavaksi toisen blogissa ;P
    Toivon vain, että nämä nettivihaajat joko eivät ole kosketuksissa pieniin lapsiin, tai jos ovat, silittävät lastensa päätä näiden mennessä nukkumaan, halaavat kun toisella on paha mieli ja hymyilevät kannustavasti, kun lapsi on epävarma.

    • krista
      8.10.2016 at 12:17

      Tosi hyviä ajatuksia – ja joo oisit vaan antanut tulla lisää :) Tai kyllä se oman blogin perustaminenkin on hyvä ajatus, kunhan sit vaan linkkaat tänne kans! :)

      Mutta joo just näin, ihan samaa mieltä. Pysäytti muuten myös tuo ajatus, että ihmisen sivistys on ohut kuori – tämähän on juuri se, mikä nykyään yleisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa on tullut näkyviin! Nämä kaikki vihapuheet ja rasismit ja kaikenlaiset ryöpsähdykset. Ja tavallaan tää liittyy myös tuohon sun eka kohtaan; ikään kuin yleisessä ilmapiirissä on tapahtunut sellaista, että sellainen käytös jonkun porukan sisällä koetaankin olevan ihan ok. Kaikki nää ”kurinpalautukset”. Ihan kamalaa.

  • Annuska
    8.10.2016 at 06:27

    Tosi osuva ja hyvä kirjoitus!
    Tätä teemaa mäkin oon pohtinut tosi paljon, että mikä saa muut ihmiset (äidit??) puhumaan toisilleen niin rumasti ja vähättelevästi. Että miten joku voi nostaa itsensä niin toisten yläpuolelle. Ja mitä kukaan tästä hyötyy?
    Mä kirjoitinki just viikko sitten tästä (http://www.annuskadalmaso.com/blog/2016/10/1/miksi-iti-on-idille-susi) blogiin.

    • krista
      8.10.2016 at 12:24

      Kiitos linkkauksesta – ja huh mikä kohtaaminen tuo alussa kuvaamasi tapaus. Jotenkin tuntuu, että täytyy olla ihmisen päässä jotain vinksallaan, kun täräyttää toiselle tuollaisia. Ja mitä ”voittoa” siitä tosiaan kenellekään tulee – pahaa mieltä vaan.

  • Pire
    9.10.2016 at 13:11

    Pakko jättää kommentti,sen verran surulliseksi ja järkyttyneeksi välillä jättää nämä nettikommentit! Olen monesti miettiny,että kuinkahan monen ruman anonyyminakirjoitetun herjan takaa löytyy sama henkilö. Jotenki ei haluaisi uskoa että maailmassa on niin paljon pahaa, että kuvittelee että ehkä jollekki höyrypäälle on vain (sairas) harrastus kiertää nettipalstoja heittämässä lokaa toisten niskaan. Varmaan onkin. Janin tapauksesta olen nähnyt vain otsikot. Ensinmäinen ajatus itsellä oli, että ”no voi yhyy ministeri raukka nyt vähän väsyttää”, mutta sitten tein itselleni henkisen ”bitch slapin” ja aloin ajattelemaan hänenkin elämäntilannetta,sen kummemmin taustoja etsimättä, että varmasti on monia paineita mitä hänkin joutuu sietämään ja vähemmästäkin varmasti ITSEKIN olisin uupunut! Tähän kai halusin sanoa, että onko inhimillisyys, myötäelämisen taito ja empatia kadonnut johonkin vai onko se vaan niin että ihmiset oksentavat sen ensimmäisen ajatuksen ulos sen kummempia miettimättä?

    • krista
      9.10.2016 at 15:27

      Mä kuvittelen kyllä kans, että usein kyse on samoista ihmisistä, jotka ikään kuin ”harrastavat” tuollaista – kenties tajuamatta, että todennäköisesti tekevät negatiivisuutta lietsomalla vahinkoa enemmän itselleen (ruokkimalla itsessään tietyntyyppistä tapaa ajatella asioita) kuin niille, ketä haukkuvat :( Mutta on tällaisia ihmisiä selvästi jo aika merkittävän paljon noilla keskustelupalstoilla, koska eivät he selvästikään ihan itsekseen juttele. Sen verran paljon, että se on jo jotenkin hälyttävää tässä yhteiskunnassa :(

      Nimenomaan: empaattinen ajattelu. Se tuntuu jotenkin olevan noissa ihan kadoksissa, ja kaikkea tulkitaan vihamielisyyden ja sellaisen ”mitä ilkeää sanottavaa keksisin tästä” -suodattimen läpi. Huh huh.

  • Juls
    9.10.2016 at 20:33

    Aiheeseen liittyen: huomasitteko tämän Suuren Vihaviestikilpailun (http://blogit.image.fi/avemaria/vihaviestikilpailu)? Huumorin keinoin vihaviestejä vastaan! Jos noita alkaa analysoimaan, niin onhan ne aika naurettavia.

    • krista
      9.10.2016 at 20:46

      Joo huomasin, ihan mahtava! Totaalirepeäminen etenkin tuolla lopussa voittajaa julkistaessa: ”Voittajaksi selviytyi nimimerkki Fin Land modernilla runoteoksellaan Huora huora.” Ahhahahaha :D Ihan huippukirjoitus koko juttu!