Syysaskarteluja

Lapsena mä rakastin askartelua.

Mutta mihin ovat jääneet askartelut aikuisiällä? Neulomisvimma minulla jossain vaiheessa oli – parin vuoden ajan ennen lapsia ja vielä Silvan vauvavuonna – mutta sellainen leikkaa-liimaa -askartelu… Koskakohan olen viimeksi sellaista tehnyt? En edes muista! Hyvin voin ymmärtää viime aikojen trendibuumit kaikenmaailman tuunaamisista ja aikuisten värityskirjoista. Koska onhan se kivaa!

Niinpä mun on pakko myöntää, että olen ihan odottanut tätä! Aikaa, jolloin ensimmäisen naperon kanssa voi käyttää esimerkiksi liimaa. Wohoo, mitkä uudet ulottuvuudet!

Hommaa mutkistaa kuitenkin vielä pikkusisko, joka haluaa tehdä kaiken, minkä isosiskokin. Ohi ovat jo ne ajat, jolloin Silva sai omaa puuhastelurauhaa kiipeämällä vaikka korkealle jakkaralleen keittiön pöydän ääreen. Nyt Seela tulee tömps-tömps-terhakkaasti perässä ja lyö vaippapeppunsa penkkiin isosiskon vierelle: ”Mitä täällä tehdään? Mä teen kans!”

…missä vaiheessa Silvalla menee hermo, ja sitten kaikki huutavat.

Öööö niin joo askartelu. Mun piti kirjoittaa askartelusta. Ja siitä, miten me askarreltiin syksyn lehdistä tirpan kanssa kaikessa rauhassa eläimiä, kun Seela oli isin kanssa keinumassa leikkipuistossa.

Lehdet käytiin yhdessä keräämässä jo edellisenä päivänä.

…ja seuraavana päivänä ne olivat suht kuivia askartelua varten.

Joku tarkempi ihminen olisi varmaan kuivannut ne jossain painon alla, jotta ne eivät olisi niin käppyräisiä. Nääh, me ei olla niitä tarkkoja.

Sit liimapuikko (toimiva sellainen löytyi jopa vain lyhyen etsimisen jälkeen) käteen ja hommiin! Tirppa sai tietysti itse valita, mitä eläimiä lehdistä tehdään – ja mikä lehti on pää, mikä on masu, ja mitä osia piirretään.

…mutta kyllä mä tietysti näissä ohjasin hommaa jonkin verran. Ikään kuin (kröhöm) annoin pieniä vinkkejä. Olisi voinut myös tehdä niin, että antaa lapsen liimailla ihan omatahtisesti lehdet niin kuin haluaa. Mutta kun nimenomaan eläimiä tirppa halusi tehdä, niin ajattelin, että… …no, ikään kuin luon puitteet onnistumisen kokemuksen syntymiselle :D

Tadaa, tässäpä siis lehtitaidetta a la tirppa – assistenttina äiti:

Hiiri.

Siili.

Äitiorava ja lapsiorava.

Ihan hurjan hauskaa hommaa oli!

…niin ja kyllä Silvakin tykkäsi :D

 

 

PS. Huomasittehan taiteilijan hienot signeeraukset. Ihan selviä nimmareita mun mielestä :D Tsihihihi tää on varmaan, se sama, kun lapsi sanoo GÄGÄ ja äiti halkeaa ylpeydestä, että kuulettehan, että se sanoo selvästi ”äiti” :D

21