Sydän, oi sydän

Istun autossa Malmilla siististi suojatien eteen pysähtyneenä ja odotan valojen vaihtumista vihreäksi.

Odotan.

Odotan.

Odotan.

Sitten huomaan, että risteyksessä ei ole liikennevaloja ollenkaan.

*******

Varhaisultran tutkimuspöydällä oli juuri äsken tullut itku.

Se oli helpotuksen itku.

*******

Tasan viikko sitten mainitsin Insta Storyssa, että onneksi ei ole ollut mitään vuotoja, viimeksi tässä vaiheessa oli.

Samana iltana alkoi vuoto. Ihan punainen, ei mikään ruskea tuhru. Pettymyksen moukari viuhautti tiukan iskun. Tiedän tiedän tiedän, että vuoto voi olla ihan tavallista. Mutta viime kerralla vuotoa oli täysin samassa kohdassa, ja alku olikin mennyt vähän sen jälkeen kesken.

Seuraavat seitsemän päivää olivat… aika kamalia. Jo toisen kerran? Toisen kerran juuri samoilla viikoilla, samalla tavalla? Tarkoittaako tämä sitä, että meidän koko vauvahaave on menetetty?

Laskin kalenterista päiviä ja pohdin, milloin lääkkeellinen tyhjennys voisi hoitua ja mihin saisimme lapset siksi aikaa? Ehtisikö pahin mennä ohi koulupäivän aikana? Pesin pikkuhousuja, että on sitten puhtaita varmasti käytettävissä, lisäsin ruokakauppatilaukseen siteitä. Googlasin netistä hedelmällisyysneuvolaa: voisiko jotenkin selvittää, onko munasoluissani enää yhtään potkua? Melkein varasin jo ajankin.

*******

Ultrakuva heittelehti ruudulla ylös alas, kun nikottelin tutkimuspöydällä ultrausanturi sisuksissani.

9,5 millimetriä.

Hyvä sykkivä sydän.

Kaikki hyvin. Kaikki ihan niin kuin näillä viikoilla kuuluu ollakin.

Sisälläni kasvaa pienenpienenpieni ihmisen alku. Joku, jonka sydän jo lyö.

160

You Might Also Like

  • Tuuli
    23.11.2021 at 18:29

    💜

    • krista
      24.11.2021 at 08:20

      <3 <3 <3

  • AamuHali
    23.11.2021 at 18:32

    Ihana Sydän ❤️ Meillä oli kakkosen alussa niin paljon vuotoja, että ekan raskaustestinkin tein voidakseni kertoa lääkärille, että raskaudet menee heti alussa kesken. Mutta sitten hän pysyikin matkassa. Paljon voima-ajatuksia teille, raskaus keskenmenon jälkeen on ajoittain raskasta ja pelottavaa!

    • krista
      24.11.2021 at 08:21

      Voi ihanaa, että teillä pysyi sitten vauva matkassa – näitä tekee niin hyvää kuulla! <3

  • Nadja
    23.11.2021 at 18:40

    <3

    • krista
      24.11.2021 at 08:26

      <3

  • A
    23.11.2021 at 18:49

    <3

    • krista
      24.11.2021 at 08:26

      <3

  • Elina M
    23.11.2021 at 21:33

    ❤️

    • krista
      24.11.2021 at 08:26

      <3

  • Hanna
    24.11.2021 at 05:57

    Ai että mä olen niin onnellinen teidän puolesta, että pääsi itku ❤️

    • krista
      24.11.2021 at 08:27

      Voi ihana <3 <3 <3 Tulee niin hyvä mieli, kun tietää, että ihmisiä myötäelää <3

  • Ida
    24.11.2021 at 07:02

    ❤❤❤

    Vahva pieni sieltä teille tulossa. ❤

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/11/19/miksi-pidan-sijaisuuksista/

    • krista
      24.11.2021 at 08:27

      Näin toivotaan <3 <3 <3

  • Anna
    24.11.2021 at 09:25

    Ihana uutinen <3
    Hämmentävän ristiriitaisia tunteita herättävä. Toisaalta olen helpottunut ja hurjan onnellinen teidän puolesta ja toisaalta taas niin Melkorin kateellinen ja ahdistunut kun oma kierto temppuilee enkä edes tiedä missä vaiheessa mennään ja aamulämmöt ja OV-testit ovat olleet ristiriidassa keskenään.
    Pidän teille hurjasti peukkuja ja toivon, että menee hyvin.
    .
    Ps. Onko se ihana tykkäysjuttu missä sai laittaa peukkuja, kukkia, sudämiä yms. poistunut kokonaan vai miksi en löydä sitä?

    • krista
      24.11.2021 at 10:28

      Kiitos! <3
      -
      Ja joo siis ymmärrän - ja ne kaikki tunteethan ovat ihan luonnollisia ja ns. oikeutettuja <3 Itselläkin kevään keskenmenon jälkeen muiden vauvoja tai jatkuvia raskauksia seuratessa on/oli yhtä aikaa sydämenkuvat silmissä, sekä sellainen... sisäinen tyhjyys? (tähän se symboli, jossa apina peittää naamansa) En tiedä, joku sellainen määrittämätön tunne myös. Mutta siis kiitos <3 Ja toivottavasti osuisi teilläkin nyt pian kohdalleen, niin piinaavaa varmasti!
      -
      Joo se tykkäämisjuttu kai jotenkin sekosi. Tai sitten joku oli saanut jonkun pistoksen ja käynyt tempomassa yön pimeinä tunteina kaikkiin mun vuosikausien postauksiin kaikenmaailman suruja ja itkuja ja vihoja ihan randomisti mihin sattuu :D Sekin voi olla selitys :D Ne näytti siis ihan kamalilta, kun siellä oli mitä sattuu, nappasin koko tykkäyshomman kokonaan pois hätäriratkaisuna. Voisin yrittää viritellä sitä joskus uudestaan, josko se vaikka "nollautuisi", tykkäsin kyllä siitä itsekin!

  • Anna
    25.11.2021 at 16:20

    Oi miten ihanaa!!! Mäkin täällä iloitsen teidän puolesta! ♥️