Siesta!

Tänään yhtä äkkiä tajusin syyn tälle meidän perheen erikoiselle (?) päivärytmille: kaikki nää vuodet me ollaan oltu salaa espanjalaisia!

siesta

Siestassa on vaan järkeä. Muistan jo päivätyövuosilta (saatikka nyt viime ajoilta) sen humauksenlailla iskevän iltapäiväväsymyksen, joka itselleni jysähti päälle tavallisesti aika tarkkaan klo 14.30. Usein väsymyksen pystyi päihittämään ”no vielä yksi tälle päivälle” -kahvikupillisella tai toiviomatkalla työpaikan aulan cokis-automaatille. Mutta aijaijai jossain kokopäivän seminaarissa (vaikka kiinnostavassakin), jossa tarkoituksena oli vain istua ja kuunnella… ”Wump!”, iski iltapäiväväsymys ja melkein väkisin yritti pakottaa silmiä umpeen. Siinäpä sitten yritä näyttää kiinnostuneelta ja kuuntelevalta.

Ja ylläri ylläri: juuri siestan aikaan.

Ylläri meille oli tajuta myös se, että myös nuo meidän tyttöjen useinihmetellyt pitkät päikkärit sijoittuvat just tasan täkäläisen siestan aikaan. Klo 14-17. ”Wump!” unta palloon. Täällä Espanjassa iltapäivisin on aika usein nukahtanut myös jompi kumpi aikuisista; etenkin kun on ollut aamupäivän tuolla ulkona lämmissä, siinä kohdassa päivää on ihana vetäytyä hetkeksi makuuhuoneen viileyteen.

Puolen tunnin täsmäpäikkäritkin tekevät jo ihmeitä.

pihalla-paivaunilla

Kaksi nukkuu ja yksi lukee. Neljäs kurkistaa parvekkeelta ja sitten pujahtaa päikkäreille itsekin.

Nii-iiin hyvin ymmärrän, miksi tällainen tapa etenkin kuumissa maissa on tullut käyttöön.

Siestan jälkeen arkivilinä täällä taas jatkuu; tosin esimerkiksi pankit (tai ainakin se, missä itse olemme täällä asioineet) ovat auki vain siestaa edeltävänä aikana.

Myös meidän suomalaisittain (kai?) erikoinen päivällisaika osuu aika hyvin yksiin espanjalaisten rytmien kanssa  – meillähän aika usein päikkäreiltä herättyään tytöt syövät vain välipalan. Ja sitten myöhemmin illalla, jopa vasta puoli yhdeksän aikaan, syödään yhdistetty päivällisiltapala.

Tämän tavan olemme ottaneet käyttöömme, kun huomasimme, että muuten iltapäiviin ei ehtinyt tulla riittävästi ateriavälejä – välipalan jälkeen päivällisaikaan ei ollut vielä nälkä, joten tytöt nirsoilivat ruokapöydässä, jos se katettiin jo kuuden aikaan. Ja sitten iltapalalla vastaavasti olisivat puputtaneet leipää vaikka kuinka paljon.

Myöhäistämällä päivällistä saatiin näläntunne juuri oikeaan kohtaan päivää – ja koko perheen syötyä sitten nukkumaan.

No, ruokarytmeissä olemme sentään muutaman tunnin espanjalaisia edellä: täällä lounas alkaa ravintoloissa vasta kahdelta (meillä tavallisesti kotona yhdeltä), ja ihan iltakymmeneen asti harvemmin päivällistä lykätään – täkäläiset kun usein syövät vasta siihen aikaan.

Mutta ehkä se on tämä Suomen ja Espanjan välinen aikaero.

Ha ha.

41

You Might Also Like

  • Devika Rani
    8.11.2016 at 19:17

    Monelta te menette nukkumaan/tytöt nukahtavat? Eikö noin pitkät päikkärit myöhäistä nukkumaanmenoa? Kyselen siis, kun tää on ikuinen ongelma meillä :D Tai siis toivotaan ettei IKUINEN :D

    • krista
      8.11.2016 at 20:29

      Tytöt nukahtavat tavallisesti hyvin (paitsi parina ekana iltana täällä, mutta se tietty johtui uudesta paikasta) heti sänkyyn mentyään; Seela välittömästi ja Silva pyörii max. puoli tuntia. Sänkyyn mennään ysin-kympin välillä. Ysiin tähdätään, kymppiin päädytään :D Ja sit heräävät aamulla kasin aikoihin – aikaisintaan puoli kasi, myöhäisintään ysiltä ja joskus (ah) Silvan kanssa nukutaan vapaapäivinä lähemmäs kymppiäkin :)

      Mutta siis joo myöhäistävät tosiaan varmaan siinä mielessä, että joskus kasilta ois ihan turha haaveilla nukkumaanmenosta – meillä on vielä hyvät leikkiajat siinä päällä :D Päikkärit vois tosi mielellään olla tyyliin tuntia aikaisemmin ja vapaapäivinä siihen usein pyritäänkin. Etenkin aktiivisen aamun jälkeen (esim. Suomessa tanssituntiaamupäivät) tytöt nukahtavat hyvin jo yhdeltä – toisaalta joskus päivä venyy ja menevät vasta kolmeltakin päikkäreille. Sillä kelloajalla ei ole noiden nukahtamiseen niin väliä; avainjuttu on nuo vaunut, ne nukahtavat, kun niihin laitetaan :D

  • kukka
    8.11.2016 at 19:33

    Meillä on vähän eri rytmit kun herätään jo viideltä (apua), mutta nukkumaan menee osa perheestä myös sitten jo hyvin ajoissa eli puoli kahdeksan aikoihin. Tosin tämä rytmi hyvä tulevaisuutta ajatellen sillä omatkin työt tulevat alkamaan klo7..huoh. Ei tarvitse sitten ainakaan repiä lasta sängystä jotta ehditään päiväkotiin kuuden jälkeen. Huoh ja huoh.

    • krista
      8.11.2016 at 20:34

      Teillä onkin sit ihanaa (toivottavasti) lapsivapaata ilta-aikaa, sitä taas meillä ei kovin usein ole. Välillä itse valvotaan vielä noin puolen leffan verran, mutta esim. täällä Espanjassa mä oon joka kerran mennyt nukkumaan samaan aikaan lasten kanssa, sen verran väsyttää itselläkin ja uni on niin tärkeää…

      Mutta pääasiahan se on, että unirytmin saa mahdollisimman hyvin sopimaan yhteen perheen muun rytmin kanssa – ja nehän voi tosiaan olla tosi erilaiset. Apua mulle seiskan aamut ois tosi vaikeita :D Mutta kaikkeen varmasti myös joillain tavoilla sopeutuu! Vaikka uskon, että tosi aikaiset aamut on toisille helpompia kuin toisille, jotkut on luontaisesti aamuvirkumpia. Mä en kuulu niihin :D

  • Tilde
    8.11.2016 at 20:35

    Minulle iskee sellainen tunkkainen pöhnäolo loppupäiväksi, jos nukun päikkäreitä. Ja esikoinen on ilmeisesti samanlainen, tai ainakin kiukuttelee antaumuksella iltaan asti jos on nukahtanut edes hetkeksi. Nii että hyvä etten tykkää siitä etelän lämmöstäkään! Kun ei se siesta olisi meidän perheen juttu. :)

    • krista
      8.11.2016 at 21:16

      Hihi! Mutta joo meillä muuten Joel on usein samanlainen eli jos nukkuu päikkärit, saattaa olla jopa äreä sen jälkeen – itselle kun se toimii toiseen suuntaan eli oon pirteä sopivastinukuttujen (45 min tai 1,5 h) päikkäreiden jälkeen.

  • Raleigh
    8.11.2016 at 21:56

    Kateellinen täällä moi. Meillä 2 & 4v pojat, herää aamulla klo7, nukahtaa illalla klo 9, valvoo yöllä 2-4h, eikä nuku minuuttiakaan päikkäreitä. Äiti kaipaa akuutisti siestaa. Kiva lukea näitä reissupostauksia, matkakuume saa helpotusta vasta maaliskuussa.

  • Rue
    8.11.2016 at 22:24

    Meillä on miehen kanssa illallinen myös yleensä joskus 20-21 aikoihin. Mies tekee töitä seitsemään illalla, joten on sen takia myöhään. Olisi outoa tehdä illallinen ”ajoissa” jo aiemmin ja mies joutuisi aina mikrossa ruokansa lämmittämään kun tulee töistä.
    Itse teen normaalia ”toimisto”aikaa, joten omat ruokailut on melko tarkkaan rytmitetty niin ettei tule känkkäränkkää. Aamupala on optimoitu niin että jaksan tehdä töitä 4-5 tuntia ja lounaan syön yleensä joskus yhden tienoilla. Lounaasta riippuen jaksan joko iltaan asti, tai sitten syön pienen välipalan(mieluiten hedelmän) töistä kotiin tultua.
    Meillä ei toki ole lapsia, jotka vaikuttaisivat ateriointiin tai unirytmeihin niin on saanut ihan omaan rytmiin sopivaksi vääntää. Mutta huippua kyllä, että lapsien kanssa toimii myöhäisempikin rytmi jos ei aamulla tartte olla kuudelta hoitoon herättämässä.

  • A
    8.11.2016 at 22:27

    Mä olen myös sorttia että päiväunien jälkeen on paha ja kiukkuinen olo, siksipä ei niitä mulle (lepohetken kyllä otan mielelläni, kirjaa lukien tai netissä aivottomasti surffaillen), kun muu perhe nukkuu viikonloppuna päikkärit. Tosin lapsen osalta hyöty on kyseenalainen, neito kun herää päiväunilta todella kärttyisenä ja illalla sit hakee unta tuplasti arki-iltoihin nähden. Tnutuu vähän että lapsen puolesta päiväunet voisi jättää väliin, mutta mies ei oikein selviä ilman ;) (no, välillä me lähdetään tyttöjen kesken tekemään jotain kivaa ja jätetään mies päiväunille). Mutta joo, ihan kiva on arkipäivien (lapsi harvemmin nukkuu pk:ssa päiväunia) lapsi unille kasilta ja ylös puoli seiskalta rytmi (vielä kivempi jos osaisi itse mennä nukkumaan ennen klo 23). Mulla etelä-euroopan maissa siesta tuottaa tuskaa, kun tekemättömyys on niin mälsää (mutta toisaalta on myös niin kuuma ettei oikein viitsi aktiivijuttujakaan tehdä).

    Mutta joo, kyllä kuulostaa siesta sopivan just teidän rytmiin, kätevää!

  • Torey
    8.11.2016 at 22:33

    Meillä kotipäivinä tytöt herää 8-9 välillä, sit syödään aamupala. Lounasta 13 maissa, ja sit isompi saa katsoa leffan ja pienempi nukkuu 1,5-2h. Sitten joku pieni välipala 15-16 aikoihin yleensä vaan pienemmälle, isompi ei moista kaipaa, ja syö ruuankin sitten paremmin. Päivällinen 18 aikoihin isin kotiutuessa ja iltapala 21 jälkeen minkä jälkeen hammaspesu ja nukkumaan. Unta noin 22-22.30 eteenpäin. Ei ole iltasin omaa aikaa, mutta saa nukkua aamusin rauhassa! Ja toisaalta näkee isäkin lapsiaan kun eivät mene nukkumaan klo 20!

    • krista
      8.11.2016 at 22:52

      Tässä on tosi paljon samaa kuin meidän rytmissä!

  • Huolestunut
    8.11.2016 at 23:13

    Täh apua, onko teidän tytöt tuolla ulkona alhaalla yksin nukkumassa?!?!?

    • Anna
      9.11.2016 at 00:01

      Ehkä niitä aivoja voisi käyttää; kuvatekstissä lukee ”kaksi nukkuu ja yksi lukee” eli eiköhän siellä ole vanhempi lukemassa palmun takana penkillä ja vahtii tyttöjä.

    • krista
      9.11.2016 at 14:05

      Joo siellä palmun takana on tosiaan Joel – ja Anna tuossa arvasi täsmälleen oikein, eli palmun takana on penkki :) En saanut tästä kulmasta parvekkeella kuvaa, jossa Joel ois näkynyt :D

  • Puumis
    9.11.2016 at 10:30

    Täällä kanssa päikkäripahaoloilija! En pysty nukkumaan keskellä päivää – power napit johtaa mulla vaan kuvottavaan oloon. Tosin – en mä ole päivällä väsynytkään; meillä kanssa illallinen siinä puoli yhdeksän maissa, ja puoli kymmenen ja kymmenen välillä (arkena siis) nukkumaan. Ja tämä siis ihan lapsettomana perheenä; herätys 5.30 (miehelle) ja 6.00 (mulle). Kahdeksan tunnin yöunet vakiona, ja hyvin jaksaa ilman päikkäreitäkin! :)

  • Katariina
    9.11.2016 at 13:30

    Nyt 26 vuotta Italiassa asuneena Alan Jo tottumaan niihin aukioloaikoihin….taalla ne on nimittain samat. Lisaksi pitaa muistaa etta maanantaiaamuna auki ovat pelkastaan ruokakaupat,muut aukeaa iltapaivalla,kun taas keskiviikkoiltapaivalla ruokakaupat on kiinni,ainakin taalla missa itse asun kun on pieni kyla . Kaupungeissa kaikki taitaa olla avoinna Koko paivan

  • Katariina
    9.11.2016 at 13:36

    Taytyy viela lisata etta nokoset on kylla poikaa,ainakin kesakuumalla on ihana menna lepaamaan viileaan( ne ikkunaluukut pitaisi pitaa kiinni paivalla ainakin makuuhuoneessa)ja herata pirteana,sitten jaksaa valvoa,koska meilla ainakin illallinen kesalla on vasta 9-10 aikoihin,kun on Jo pimeaa ja viileampaa…niita sametinpehmeita iltoja ja oita ei voita mikaan,varsinkin jos ollaan rannalla..

  • Milla - Sukhimatot
    9.11.2016 at 19:11

    Päiväunet on kyllä hyvä keksintö. Ihanaa, että teidän rytminne sopii reissun kohteeseen noin hyvin, siellä tosiaan paikalliset lapset jaksavat ällistyttävän myöhään!