Villakerrastoissa palmujen alla (tai tässä tapauksessa joulukuusen)

Yhteistyössä: Reima

Espanjalaisten talojen kalseudesta varoitellaan paljon – en tiedä, onko se meidän varpaatjäätyytalvisinkiinnilattiaan-puutalotottumusten vai tämän asunnon kaksinkertaisten ikkunoiden ansiota, mutta silti me ei olla täällä juurikaan paleltu. Edes ilmalämpöpumppuja ei olla täällä käytetty.

Mutta kiviset lattiat (meidän ostamista matoista huolimatta) ovat kylmät. Itse olen täällä usein merinovillapaidassa ”kääryleenä” (tyttöjen nimitys; eli olen lisäksi kääriytynyt villashaaliin), ja tytöt myös käyttävät kalseilla keleillä kotivaatteina villakerrastoja.

Heh ja siis ulkona me ei olla käytetty villakerrastoja täällä vielä kertaakaan – mutta sisällä jatkuvasti.

varittaa

En itse asiassa ollut edes hoksannut, että myös Reimalla on villakerrastoja. Mutta tänne lähtiessä Reimalta kysyttiin, että oisko ihan pöhköä pakata myös villakerrastot mukaan sinne lämpöön – no hei ei todellaan mitenkään pöhköä, vaan sellaiset on täällä ihan just hyvät! Niinpä tässä meidän talvikelien mukavimmat sisävaatteet: Silvalla punajuurenvärinen Kinsei ja Seelalla harmaakuvioinen Taival. Molemmat valitsivat mallinsa itse.

Kumpikaan näistä kerrastoista ei ole sataprosenttista villaa, ja tätä vähän alkuun kummastelin. Kinseissä on villaa 72% ja loput (28%) tenceliä, ja Taival-kerrastossa puolestaan 80 % villaa ja 20 % polyamidia. Sekoitteissa on kuulemma ihan pointtinsa – ihan kysyin tätä siis. Tencel-villa on vähän kokovillaa pehmoisempi, ja se imee kosteutta hyvin ja siirtää sitä pois iholta. Eli siksi se sopii juuri kerrastoihin. Ja villa-polyamidi puolestaan on kokovillaa kestävämpi eli ohuessa neuloksessa se on hyvä ominaisuus.

Ja ihan näin näppituntumalta (kirjaimellisesti) molemmat materiaalisekoitukset ovat kyllä hyvän tuntuisia. Ei tipantippaa kutinafiilistä (villa on kuulemma sellaista hienokuitusta ja ihoystävällistä – sen myös allekirjoitan tällä meidän kokemuksella), ja villan osuus on kuitenkin sen verran iso, että kerrastot ovat selvästi ”hyvinlämmittäviä”.

varityskirja

Reimaan muuten liittyen kaupallinen tiedote: siellä alkoi jo eilen ale!

Vinkkaan tästä erityisesti siksi, että siellä on nyt esimerkiksi just se Seelan softshell-haalari, jota moni viime syksynä ihasteli, mm. Instassa täällä. Avulias-sanalla (heh se on siis sen malli) hakemalla löytyy Reiman aletuotteista. Sen hinta on tällä hetkellä 52,47 e, ja kaikkia kokoja oli vielä jäljellä viimeksi, kun kurkistin!

Siellä oli myös paljon talvivaatteita jo alennettuna, toppahaalareita ja takkeja ja niin edelleen. Eli kantsii vilkaista, jos jotain vielä on tälle talvelle tai seuraavaan välikauteen hankkimatta – kaikki aletuotteet siis täällä.

Haha, sellainen mainoskatko; mutta ajattelin, että josko jotakuta kiinnostaisi! Reima Clubin uutiskirjeessä näistä alennusten alkamisista myös aina ilmoitellaan, sellainen tuli mullekin eilen illalla.

varitysta

Näiden kerrastojen koot muuten olivat aika reilut – Seelalla koko 90 oli oikein sopiva (käyttää normaalisti kokoa 98) ja Silvalle otettiin koko 100, joka on vähän reilu (käyttää kokoa 104 normaalisti). Mutta se on ihan hyvä vaan; sopivatpahan vielä ensi talvenakin!

Kokoja on muuten 160 asti, joten menisi kyllä mullekin :)

10

You Might Also Like