Beach life! (uudet uikkarit ja parhaat kesäkengät)

Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Reiman kanssa.

Jesh, ehdittiin saada pari päivää täysipainoista Sotkamon biitsielämää: kun mittari ylittää hellerajan, ja aamulla heti aamupalan jälkeen pakataan biitsikassi. Kävellään uikkareissa ja pyyhkeissä lähirannalle, ja siellä polskitaan, polskitaan ja vielä vähän polskitaan.

Illalla vielä iltauinnille, sieltä suoraan saunaan.

Ihanaa!

Meidän kaksi kesää (ja yhden Espanjan-talven) käytössä olleet Reiman lempparibikinit alkoivat jo jäädä lapsilta pieniksi, ja halusimme seuraaviksi uikkareiksi ihan ehdottomasti just tasan sitä aiempaa, meillä tykättyä mallia. Vähän jo jännitti, että onkohan sitä vielä saatavilla… Mutta jee, siellähän niitä oli – tämän kesän ihanilla uusilla kuoseilla, tietysti!

Kuten jo silloin pari vuotta sitten kirjoitin: lapset tosiaan toivoivat jo silloin itselleen uikkareiksi just bikineitä. Itse puolestani hyväksyn lasten pukeutumistoiveet myös uimarantamuodissa, mutta toivon lasten bikineiltä kuitenkin sellaista ”lapsekkuutta”, riittävää peittävyyttä ja leikittävyyttä.

Ja näiden Reiman Karibia-bikineiden malli on kyllä ihan just täydellinen!

Mutta siis VAU, mikä uikkari tuossa bikinien rinnalla!

Kun me tosiaan sitten katseltiin netistä Reiman Sunproof -mallistoa, lapset iskivät välittömästi silmänsä tuohon hienoon lilaan merenneito-henkiseen kuosiin. Enkä yhtään ihmettele, tuo Reiman Uimaan-uikkari on munkin silmään ihan huikean ihana! Ostaisin itsellenikin!

Niinpä me päädyttiinkin yllättäen kaksien bikineiden sijaan yksiin bikineihin ja yhteen kokouikkariin. Ja ne molemmat ovat kyllä luonnossa vieläkin ihanampia kuin nettikaupan kuvissa. Miten voikin lilan sävyt ihan hehkua noin!

Reiman Sunproof-malliston tuotteet on muuten 80-prosenttisesti kierrätyspolyesterista valmistettuja – eli kierrätetyistä PET-pulloista tehtyjä! Niiden UV-suojakerroin on 50+, ja uikkarit kuivuvat ihanan nopeasti. Päivällä polskitut uikkarit ovat olleet kuivina jo iltauintia varten!

Turkoosi hattu on tältä kesältä, keltainen monen vuoden takaa.

Biitsihattuina lapsilla on nämä meidän vakiokesähatut. Välillä rannallakin (kuten kolmannessa kuvassakin vilahtaa) lapset kyllä käyttävät niitä Anti-Bite -malliston lippiksiäkin; nekin ovat siis UV 50+.

Mutta ihan tuollaiseen paahteiseen päivään ja suoraan auringossa oloon kannattaa kyllä valita sellainen päähine, joka varjostaa myös esimerkiksi korvalehtiä, niskaa ja rintaa, ja jopa olkapäitä.

Kaikki Reiman verkkokaupasta tällä hetkellä löytyvät kesähatut näkee täältä.

Ja sitten vielä sellainen kesäkenkävinkki, jonka haluan jakaa huutomerkeillä varustettuna ihan joka kesä: Reiman uimakengät!

Ja ei pelkästään uintiin ja rannalle, vaan ihan jokapäiväiseen kesäkenkäkäyttöön!

Meille tämä ahaa-elämys tuli pari vuotta sitten (siitä mainitsinkin täällä). Hankimme siis silloin Reiman uimakengät lähinnä kesämökkikäyttöön antamaan pitoa liukkailla rantavesikallioilla – mutta lapsethan spontaanisti nappasivat ne käyttöön ihan pihaleikkeihin. Hyvin nopeasti ne alkoivat sujahtaa jalkaan oikeastaan aina lämpimällä säällä ulos lähtiessä.

Sinä kesänä meiltä tultiin tosi usein kyselemään esimerkiksi leikkipuistossa, että ”hei anteeksi, mutta mitkäs nuo teidän lasten kengät oikein ovatkaan…” No, Reiman uimakengäthän nämä! Vähän myöhemmin hoksasin, että näistä puhutaan paljon myös paljasjalkakenkien ja ns. kompromissikenkien FB-ryhmissä – muutkin ovat siis tehneet tämän saman havainnon: Reiman uimakengät ovat aivan loistavat kesäkengät muuallekin kuin uimarannalle!

Meillä on tosiaan nyt kolmas kesä, kun meidän lasten todennäköisesti käytetyimmät kesäkengät ovat uimakengät. Iso iso iso ISO suositus!

Joinain vuosina muuten uimakenkiä on ollut hankala löytää enää keskikesällä (kokemusta on, kerran oli eioo:ta kaikkialla), mutta tällä hetkellä uimakenkiä löytyy hyvin Reiman nettikaupasta!

Uimakenkien lisäksi myös Reiman Adapt-kengistä olen kuullut hyviä kokemuksia paljasjalkakenkien ja kompromissikenkien FB-ryhmissä. Niitä me ei olla kuitenkaan itse koskaan testattu, mutta täten välitän positiiviset kuulopuheet siis eteenpäin!

Tummemmat siniset on vanhaa mallia ja olleet meillä käytössä jo viime kesänä.

Toinen ”jo kolmen kesän lempparikenkämalli” meillä on nämä Reiman Bouncing-kengät, jotka ovat kuin tennarit, mutta erittäin keveät sellaiset. ”Pomppukengiksi” me näitä kutsutaan ihan jo nimensä perusteella käännettynä, ja lapset kehuvat, että nämä ovat tosi nopeat. Tärkeä ominaisuus!

Sukkamainen kenkäosa hengittää hyvin ja kengät kuivuvat nopeasti; näillä voi mennä vaikka uimaan! Ja tarvittaessa kengät voi pestä ihan pesukoneessa. Meillä lapset käyttävät näitä sekä sukan kanssa että ilman.

Eli jos teillä on kesätennarit on hakusessa, niin kannattaa katsahtaa perinteisempien nauha- ja tarralenkkareiden ohi myös tällaiseen vaihtoehtoon!

Turkoosit ovat tältä kesältä, punaiset puolestaan vanhempi malli.

Parin päivän pulikointitauon jälkeen me muuten ajateltiin tänään illalla olla rohkeita ja pokkana kokeilla iltauintia vähän tällaisessa viileämässäkin kesäsäässä. Saas nähdä, muutetaanko mieltämme illan kuluessa, haha. Ennuste Sotkamoon näyttää pilvistä ja 15 astetta – tyypillinen suomalainen kesäsää siis.

Mutta jos me vaikka mennään autolla vähän tuonne kauemmalle rannalle, niin aika nopeasti siitä pääsee sitten suoraan vedestä lämpimään autoon hytinöitä poistamaan. Uikkareissa, pyyhkeessä ja uimakengissä vaan kipin kapin autoon!

Kerran me jo iltauinnilla vähän tuulisemmalla säällä käytiinkin – just silloin, kun viime viikon lämmin putki oli lopuillaan. Lapset vakuuttivat, että vesi tuntui ihan erityisen lämpimältä silloin.

Haha itsehän en veteen tuona iltana laittanut edes varvastani.

Meillä siis muu perhe on jo uinut, itselläni talviturkki odottaa vielä riisumistaan. Ehkä sit seuraavalla lämpöaallolla loppuviikosta. Ehkä. Koko kesä edessä – mikä ihana tunne!

Onko teillä jo ehditty biitsille tänä kesänä? Onko talviturkit dipattu?

6

You Might Also Like

  • Anna
    14.6.2021 at 16:29

    Just toissapäivänä käytiin järvessä ja kaikilta lähti villavaatteet. Ainoastaan kuopukselle jäi karvahattu vielä päähän ;)
    Ja oli lämmintä ja ihanaa. Nyt tuulee niin peijoonisti, että en voinut toteuttaa lasten toivetta uimaan lähdöstä. Toivotaan, että lämpimät tästä vielä jatkuisivat.
    .
    Nuo Reiman kengät on monet muuten niin ihanan näköisiä, mutta kuvien perusteella varvasosa on niin hurjan kapea, etten ole uskaltanut edes harkita. Nuo adaptit sekä vanhan mallin uimakengät näyttävät päälle päin aika hyvälestisiltä, mutta esim. boucingit (joita varmaan joskus katselinkin) näyttivät kapenevan sen verran etten uskaltanut ostaa ja uudempi uimakenkä taipuu hassusti sisäänpäin.
    Mutta minä nyt olen ihan äärimmäisen tarkka varvastilasta ja lestistä. Että ei kannata ottaa näitä minun kenkäjuttuja liian vakavasti xD Ehkä eniten pidän näistä ääntä ja mainitsen aina tilaisuuden tullen, siksi, että toivoisin kenkävalmistajien kiinnittävän enemmän huomiota siihen, että lesti tukisi jalan luonnollista kasvua ja toimintaa. Helpottaisi omaa kenkien ostamista kun löytäisi ihan perus marketeistakin hyvälestisiä kenkiä. Oma lehmä (tai jalka) ojassa siis ;)

    • krista
      14.6.2021 at 17:13

      Haa muuten karvahattupuolelta meillä vain yksi on sen riisunut, perheen pienin siis, muut pitää päätään mieluiten veden pinnan kuivemmmalla puolella :D Parin päivän päästä pitäisi kai uudelleen lämmitä, ehkäpä mäkin sitten uskallan pohkeita syvemmälle!

      Ja siis hei oma lehmä (jalka) tärkein lehmä (jalka)! :) Meidän kapea/kapeahkojalkaisille lapsille näiden leveys on jopa reiluhko, mutta jalkojen mallihan vaihtelee tietysti niin paljon, että etenkin leveälestistä kaipaavan kannattaa ehdottomasti sovittaa, että tietää! Liian kapeaan ei kannata jalkaansa laittaa! Bouncingit tosiaan kapenee jonkin verran, mutta edelleen meillä jää lestiin hyvin tilaa, noiden turkoosien kuvasta vähän ehkä näkeekin, että väljyyttä siellä on. MUTTA tosiaan se riippuu tosi paljon jalan mallista. Ja siis ihan samaa mieltä olen, tarvitaan lisää ergonomialtaan hyviä kenkiä marketteihinkin! Ja just nuo uimakengät (ja varmaan Adatptit myös) on kuitenkin mun mielestä just sellainen helposti saatavilla oleva (netissä ja heh varmaan myös marketeista silloin, kun ei ole loppuunmyyty) JA myös ns. normaalilla kukkarolla saavutettava hyvä ”paljasjalkakenkien veroinen” (ns. kompromissikenkä siis) kesäkenkämalli!

      • Anna
        14.6.2021 at 21:07

        Jatkan vielä ihan vaan ihmettelylinjalla kun katsoo ihmisen jalkaa luonnollisessa asennossaan (eli kannattaa katsoa lapselta, joka ei ole vielä kovin paljon pitänyt liian kapeita kenkiä) niin jalan muoto on usein (huom. en oleta, että kaikilla olisi saman mallinen jalka enkä sano, että aina) joko suora tai varpaita kohden levenevä. En ole vielä bongannut jalkaa joka luonnostaan kapenisi kärkeen. Siksikin ihmettelen, miksi kengät niin usein ovat nimenomaan kapeakärkisiä. Jos ostaa kengän joka ei pistä varpaita suppuun niin tuolla muodollahan se tarkoittaisi sitä, että kärkeen pitäisi jättää aika paljon tyhjää. mikä taas voi lisätä kompastumisen riskiä. Tosin meillä lapset, ovat oppineet kävelemään vähän liian pitkillä kengillä, mikä ei ole sekään paras ratkaisu askeleen luontevuuden kannalta, mutta seurausta juuri siitä kun joutuu välillä ostamaan liian pitkiä kenkiä, että saa leveyden sopimaan. Hyvänä esimerkkinä ne Reiman pehmeävartiset talvikengät, joista jouduttiin ottamaan yhtä kokoa liian pitkä, että ei puristanut varpaista ja sivulta kun kärki kapenee niin vahvasti ja paljasjalkatalvikengissä ei oikein ole kyllin lämpimiä vaihtoehtoja. Tai esimerkiksi kun katson tuota kuvaa uuden mallin uimatossuista niin, että meidän lasten pikkuvarpaille ei olisi tilaa ilman, että kenkä painaisi varvasta viereisen alle. Ja kun jo liian kapeat sukat voivat muokata ajan kanssa varpaiden asentoa niin kengän joustoonkaan en lasten kanssa lähtisi liiaksi luottamaan.
        Joo, en silti halua lytätä uimakenkiä noin yleisesti :) Ihan varmasti paljon paremmat, kuin monet muut vaihtoehdot. Nykyisellään vaihtoehtoina on melkein tyhjentää koko lompsa kenkäkauppaan kahdesti vuodessa tai mennä jonkunlaisilla kompromisseilla.
        Mutta nyt lopetan tämän kenkäpaasauksen :) Voisi jossain kohtaa (taas) laittaa vaikka Reimalle palautetoiveen, että tekisivät enemmän leveämpiä kärkiä.

  • Tessa
    14.6.2021 at 18:32

    Mä oon uinut jo neljässätoista järvessä ja pari kertaa meressä! Lapset vähän vähemmän, mutta paljon jo hekin. Puoliso on tainnut uida kolme kertaa – hän yleensä mieluummin kiikaroi lintuja rannalla.

    • krista
      14.6.2021 at 20:30

      Siis toi sun uintiharrastus on kyllä niin hurja – ja siis mahtava! Mä oon ihan liian arkajalka :D Monena kesänä en ole uinut kertaakaan Suomen luonnonvesissä, mutta nyt viimeisenä parina kesänä oon ollut rohkeana ja uinut edes lämpimimmillä keleillä :)

  • 7veen ja 3veen äiti
    14.6.2021 at 19:03

    Vähän vastaavassa ”paljasjalkakenkä”-käytössä meillä 3veellä kokeeksi tänä kesänä Vikingin sisätossut (Hnoss taisi olla mallin nimi). Taipuu tosi hyvin, vielä en osaa sano miten kestävät koko kesän käyttöön. Nuo Reimatkin ehkä tulevaisuudessa menee kokeiluun! Ensimmäinen uimari meillä oli jo toukokuussa (koulun rannassa), mutta muilla vielä talviturkki jäljellä :) .

    • krista
      14.6.2021 at 20:33

      Joo hei siis tuosta tuli mieleen, että meillähän oli taaperokesinä ihan sellaiset jumppatossutkin joskus, siis sellaiset ”piirakkatossut”. Mutta niissä tietty sellainen nahkapohja vaan, eli oli lähinnä kotipihakäytössa.

      Kannattaa kokeilla tosiaan tulevaisuudessa noita Reimojakin!

      Ja toukokuussa jo, hrr! Mut jotkut ei kyllä kylmistäkään vesistä ole moksiskaan!

  • Lilas
    14.6.2021 at 19:38

    Meillä ollut nuo Reiman uimakengät päiväkotitossuina jo kolme vuotta(ei samat vaan aina isompi koko tietty vaihtunut).

    • krista
      14.6.2021 at 20:37

      Heeeeeeeei KIITOS tästä – siis TÄSSÄHÄN se meidän koulun sisäkenkäpulman ratkaisu vois olla! Meillä on ollut siis koululaisella vaan ihan sisätossut, mutta on mietityttänyt, että mitä jos tulisi vaikka palohälytys pakkaskeleillä… Kerran tuli, mutta silloin onneksi saivat kengät mukaan ulos. Ilmeisesti tosi monella on crocsit, reinot tms, mutta meistä on tuntunut mälsältä laittaa niin kovat kengät moneksi tunniksi päivässä… Mutta nämä uimakengäthän ois mahtava ratkaisu: helppo pukea siinä kenkiä laittaessa, hengittävät, mutta silti oikea pohja – esimerkiksi siis jos veskin lattialla jotain epämääräistä, ja vois sitten pestä myös ne kengät… Juuuuuu, tässähän ois meillekin ratkaisu, ja ei tarvitsisi edes ostaa uusia vaan nämä samat menisi varmaan vielä syksylläkin sitten (pesukonekäynnin jälkeen) koulussa, jesh!

  • A
    14.6.2021 at 23:18

    Mun tyttö on kesälomalla ehtinyt jo uimaan neljä kertaa (tämä ekan viikon aikana). Eka lomapäivä korkattiin kävelemällä lähimmälle rannalle aamulla ja uimaan, iltapäivällä treffattiin sitten kavereita, eli kahden uintireissun päivä se :D Ja koska nyt asutaan ihan meren rannalla (verrattuna vanhaan kotiin, jossa oli joku 1km matkaa ylipäänsä meren luo ja uimarannalle vähän pidempi matka), niin pakkohan sitä on hyödyntää. Lähiranta (ilman palveluita) on ihana pikaisiin aamu- ja iltauinteihin; virallinen uimaranta sitten pidempiin retkiin (uimaranta saa äidiltäkin jeet, koska se on harvoja pk-seudun merenrantoja joissa on kunnolla varjopaikkoja…tosin itä-helsingin rannat ei oo mulle niin tuttuja). Vähän oli sekin motivaatio, että kun meri oli yli 20 asteista, niin uidaan nyt kun ei oo vielä sinilevää…Mutta uimakesälle jee, tällä viikolla lapsi leireilee ja leirillä vissiin käydään pari uimarantaa testaamassa loppuviikosta (eli pysykööt levät pois!)

    Minä itse, noh, en mielelläni ui itämeressä. Liikaa ällöä (levät, linnunkakat, yyh, mielikuvia oikeasti vaan, paitsi se linnunkakka jonka lokki plätsäsi, yyh), joten ootan lomaa ja uimastadionia :D Kainuun vesissä uisin kyllä mielelläni. Hiukan ranta ois kiva! Paltaniemen rannalla en oo käynyt sitten lapsuuden, lapsuudessa on myös ihania muistoja Manamansalosta, Ärjänsaaresta ja Otanmäen maauimalasta, se oli parasta, koska lapsuudenkesinäni sen omistu Rautaruukki ja uiminen oli ilmaista, eli siellähän oltiin ihan koko kesä! Sitten olisi se yksi pieni lampi, jonne ajettiin kymmenen kilsaa pöliseviä teitä törmäpääskyjen pesien ohi ja perillä tuoksui hieno hiekka ja auringossa paahtuvat männynkävyt ja vesi oli raikasta, kiitos pohjassa olevien lähteiden, voi ihana!

    • krista
      15.6.2021 at 10:31

      Siis mulla on ihan sama juttu, en kovin mielelläni ui Itämeressä – ja se on ihan joku outo mielikuvajuttu vaan! Mutta oon mielestäni vain pari kertaa elämässäni uinut… Mä oon selvästi sellaisia ”järvi-ihmisiä” :D

      Hei mulla tuli heti sellainen, että googlaan nuo rannat, josko ois ajomatkan päässä täältä! Ois kiva vähän rantaretkeillä! Me ollaan nyt uitu lähirannalla, mutta sinne tuli sinilevää, niin sen jälkeen Hiukassa. Muita rantoja täällä ei olla testattu. Nyt on ihan karsea keli kyllä, mutta josko tää tästä taas paranisi…

      • A
        15.6.2021 at 11:34

        Kainuun mittakaavassa kaikkihan on lähellä ;) Manamansalo voisi olla hyvä päiväretki (siitä pääsisi ajamaan Oulujärven ympäri ja lossiin, se ois varmaan hauska juttu lapsista). Manamansalo on hieno kohde, siellä on myös sympaattisia museoita, esim. Kassu Halosen museo (oli yllättävän kiinnostava, kun äidin kanssa sinne ”läpällä” mentiin). Sotkamosta kannattaa itse asiassa ehkä myös katsoa uimarantoja Nurmeksen suuntaan, muistan useamman uimapaikan levähdyspaikkojen varrelta lapsuuden mökkimatkoilta (niitten nimiä en tiedä :) . Ärjänsaari taas on tosi upea kohde, ollut aiemmin UPM:n (kaipa) käytössä ja sitä kautta itse oon sinne leirien myötä päässyt, mutta nykyään sinne pääsee höyrylaivalla Kajaanista (eli päiväreissukohde taas). Toki sillä oletuksella, että koronatilanne on siellä pohjoisessa rauhallinen ja sää suosii.

  • Sujahdus
    15.6.2021 at 09:10

    Meillä on uimakenkiä käytetty nyt vaan ihan uimiseen ja niiden lisäksi lapsilla on kesäkenkinä Reiman Sujaus-lenkkarit, jotka on hyvin samanlaiset kuin noi uimakengät. Pehmeä taipuisa pohja ja helppo pukea. Lapset tykkää vielä enemmän kuin uimakengistään. Tuollaiset Sujaukset on myös koululaiselle sisäkengiksi. Vahva suositus!

    • krista
      15.6.2021 at 10:26

      Hei TOTTA, nuokin mä oon nähnyt niissä paljasjalkakenkäryhmissä! Mä luulin, että tämä olisi sama malli kuin just tuo Adapt, mutta kun tarkemmin katsoo, niin eipäs olekaan sama! Näyttää just ihan mahtavalta, iso kiitos lisäyksestä – ja tää vois tosiaan olla koululaisille hyvä sisäkenkämalli myös! Hitsi onpa hyvä, että tämä sisäkenkäasia tuli puheeksi!

  • Äippä3
    24.6.2021 at 22:35

    Hei. Tästä postauksesta innostuneena kiinnostaisi, miten noissa Reiman uimakengissä menee koot? Osaako joku verrata esim viking lenkkareihin? Kannattaako ottaa sama koko vai jopa pienempi kun näitä käyttää ilman sukkaa🤔 ei ole mahdollista päästä kokeilemaan ennen ostoa.

    • krista
      30.6.2021 at 09:45

      Anteeksi vastausviive! Meillä ei harmillisesti ole Vikingin lenkkareista kokemusta, joten en pysty ihan vertaamaan, mutta näppituntumalla sanoisin, että vastaa hyvin kokoaan. Toisista merkeistä meillä on yhdet Niken tennarit, ja ne on mitoitukseltaan naftimmat kuin nämä, mutta sitten taas toisista merkeistä Feelmaxin tennarit vastaa hyvin näiden mitoitusta eli sama koko käytössä. Eli näin näppituntumalla ottaisin saman koon kuin mikä on muutenkin käytössä tai näin tarkan markan ostajana ”just se seuraava tuloillaan oleva koko”. Täällä myös kokotaulukko, josta kannattaa mitata ja katsella: https://www.reima.com/fi/kengan-oikea-koko: https://www.reima.com/fi/kengan-oikea-koko