Raskauspasta (ja vähän uunifetapastakin)

Pahoinvointi on alkanut ehkä vähän helpottaa. Ehkä. Vähän.

Lämpimän ruoan kanssa on edelleen ongelmia – suurimpana osana päivistä saan syötyä vain yhtä ainoaa ruokaa. Raskauspastaa.

Se on itse asiassa kaikessa yksinkertaisuudessaan niin poskettoman hyvää, että toivon, että tämä ruoka ei jää mulle ihan jumiin raskauspahoinvontimuistoihin. Että pystyisi syömään tätä vielä raskauden jälkeenkin!

Tätä annosta syön nykyisin siis noin kymmenen kertaa viikossa:

”Resepti” lähti liikkelle ajatuksesta en kyllä voi nyt syödä yhtään mitään muuta kuin pelkkää tavallista spagettia. Hyvä lähtökohta hei!

Sitten alettiin pohtia, että hmm olisiko MITÄÄN, mitä siihen voisi lisätä. No, fetaa. Luonnollisesti. Ja toinen lähes yhtä helppo valinta: oliivit.

Siinäpä ne, ei kiitos muuta.

Joel kyseli, että no saisiko edes oliiviöljyä lirauttaa. Toki. Ja viime hetkillä ropsautin myös mustapippuria päälle.

Myöhemmin ”resepti” jalostui: aloin kuulkaas jo ihan hurjastelemaan aineksilla! Saa laittaa vielä aurinkokuivattuja tomaattejakin. Ja wohoo, kapriksia, niitä pienempiä.

Raskauspastan ainekset siis nämä: spagetti, oliiviöljy, feta, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit ja kapris.

Monimutkaiset kokkausohjeet kas näin: keitä spagetti. Lisää muut ainekset.

Instagramissa tästä kertoessani pari seuraajaa ehdotti vaihtelun vuoksi myös uunifetapastaa. No hei hyvä idea, todellakin!

Uunifetapastan Joel tekee näin: oliiviöljyä vuokaan, keskelle fetaklöntti, ympärille rasiallinen kirsikkatomaatteja – päälle yrttejä ja uuniin.

(alkuperäinen uunifetapasta Liemessä-blogissa, meidän oma perinteinen foliossa muhiva mökkiuunifeta puolestaan täällä)

Kas näin:

Jännä, että en ole näihin kahteen nyt yhtään kyllästynyt.

Ja hyvä vaan, että en ole – muuten eläisin pelkillä naposteluilla.

17

You Might Also Like

  • Irja
    20.12.2021 at 16:04

    Hei Krista1 Sinulla on niin kiva blogi. Tämmönen vanhempikin naisihminen lukee innolla.
    Tuli tuosta sun pastasta mieleeni, että eihän ole liian suolaista, kun fetaa ja oliiveja siinä? Nyt odotat vauvaakin, niin ajattelin, että ovat aika suolasia aineksia. Ettei verenpaine nouse.
    Tämmösiä ajattelin tänään.
    Hyvää joulunodotusta ja kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    • krista
      20.12.2021 at 18:27

      Oi kiitos, kiva kuulla, mukava että olet mukana <3 <3 <3
      -
      Ja joo, tämä tosiaan ON suolaista, ja mähän syön muutenkin hyvin suolaisia aineksia ruoassani... Fetaa ja oliveja just menee paljon, oli raskautta tai ei. Toisaalta sitten mun ruokaan ei ikinä-koskaan-milloinkaan lisätä suolaa - ei tarvitse, kun sitä on jo aineksissa :) Johonkin pisteeseen asti mä uskon, että raskaana omat ruokamielihalut kertoo, että mitä kroppa tarvitsee - ja nyt se tuntuu huutavan näitä. Mähän syön siis napostelulautasiakin monta kertaa päivässä, niissä myös fetaa ja oliiveja (ja myös hedelmää ja pähkinöitä). Että ei näin suolainen tietysti mitenkään optimi ole, mutta pääasia, että saa jotain syötyä :) Ja toivottavsti tämä pahoinvoinnin aika ei kestä kovin kauan, kop kop puuta. Verenpainetta onneksi raskausaikana seuraillaankin aktiivisesti. Mulla se on aina ollut hyvinkin alakantissa jopa usein. Neuvolassa se oli nyt viime viikolla noin 120/80 eli aika perustasolla taisi olla.
      -
      Ja kiitos! Ihanan joulunalusaikaa myös sinulle! <3

  • Veera
    20.12.2021 at 16:11

    Meillä nämä ainekset ilman kapriksia, mutta lisänä kikherneitä kiireisen päivän luotto pasta 😋

    • krista
      20.12.2021 at 18:30

      Oooo, hyvä yhdistelmä! Kikherneillä voisikin kokeilla JOS jossain vaiheesa kroppa suostuu lisäämään ”uusia” ravintoaineita mun syötävien listaan :D (papuja en ole nyt saanut syötyä jostain syystä yhtään, vaikka normaalisti se on mun ruokavaliossa ihan perusruoka-aine)

  • Vyyhti
    20.12.2021 at 17:28

    Täälläkin kärvistellään raskauspahoinvoinnin kourissa ja nämä oli ihan loistavia vinkkejä, heti käyttöön!

    Olen muuten seurannut blogiasi lähes alusta saakka, kun itse odotin esikoistani. Meillä kesti toisen tekeminen (siis todellakin tekemällä tekeminen) ”vähän” kauemmin, mutta nyt siis tosiaan taas samoissa tunnelmissa kanssasi. En ole pitkään aikaan kommentoinut, mutta täällä taustalla kuitenkin seuraillut. Mukava päästä sitten ajallaan kuulemaan miten teillä lähtee sujumaan vauvan ja isompien sisarusten kanssa, kun teilläkin tulee tuota ikäeroa vähän reilummin.

    Kiitos ja tsemppiä!

    • krista
      20.12.2021 at 18:42

      Hei JEE onnea sinnekin, ja ihana että olet kuulolla! <3 Muistan sut hyvin ihan jo sieltä "vanhoilta ajoilta", nimimerkki jäänyt kyllä muistiin <3 Onnea onnea onnea, että nyt on uusi tulokas tulossa! <3
      -
      Joo siis meilläkin tulee ikäeroa 10 vuotta toiseenja 8 vuotta toiseen, jos kaikki hyvin menee. Meinasin ensin kirjoittaa, että "voisi se ikäero tietysti olla pienempikin", mutta sitten tulin toisiin ajatuksiin ja ajatttelin, että "hyvä just näin" <3
      -
      Hyvää odotusta (vauvan ja joulun), ja ihana kuulla, että olet edelleen täällä mukana <3

      • Vyyhti
        21.12.2021 at 20:47

        Voi miten kiva kuulla!

        Meillä ei tosiaan tarkoituksella tähdätty näin isoon ikäeroon, mutta onhan siinä puolensakin, kun isompi on jo niin omatoiminen. On jo ihan eri tavalla mukana odotuksessakin. <3

        Aikuisena isommallakaan ikäerolla ei tietysti enää ole niin väliä ja heillä on kuitenkin hyvinkin 80 vuotta aikaa olla sisaruksia.

  • Feta
    30.12.2021 at 17:10

    Minua ohjeistettiin neuvolasta ettei fetaa saa raskausaikana syödä kuin kypsennettynä… itse en ainakaan sitten uskaltanut syödä. Mutta ehkä suositukset ovat muuttuneet.

    • krista
      30.12.2021 at 18:58

      Pastöroitu feta on nykyään sallittu :) Pakettia vaan ei kannata kuulemma pitää avattuna pitkään, meillä syödään saman päivän aikana avatusta paketista vaan.