Puutalossa Tampereella

Emme suinkaan ole ystäväpiirimme (läheskään) ainoat puutaloasujat – tällaisessa puutaloidyllissä vierailimme viime viikonloppuna Tampereella:

Vierailun tarkoitus oli hekumoida ja haaveilla ensi talvesta Espanjassa – kyllä, juuri tämä on se perhe, jonka kanssa me sitten Fugeen lähdemme – mutta sunnuntai-ilta oli niin upean kesäinen, että loppujen lopuksi päädyimme hekumoimaan ihan vaan tätä Suomen kesää. On se vaan niin ihana. Ah.

Ensimmästä kertaa oli ilmassa oikea kesän tuntu.
(vaikka seuraavana päivänä sitten taas satoikin – mutta Suomen kesää on sekin hei)

Heh aamupäivällä lähdimme vähän leikkipuistoulkoilemaan – oli mukamas vielä kalseaa ja puettiin lapsille välikausihaalaritkin päälle:

…mutta kun palasimme leikeistä läpi kukoistavan Nekalan siirtolapuutarhan, ja huomasimme puutarhapuuhastelijoiden tekevän hommia bikineissä, totesimme, että okei ehkä on aika riisua lapsilta haalarit pois.

Vähän niin kuin Espanjassa, mutta toisin päin: osa bikineissä, toiset talvivaatteissa.

Ystäviemme ihana puutalo muuten etsii asukkaita ensi talveksi! Heh tällä kertaa siirsimme siis ”muuta talveksi puutaloon” -tarjouksen Helsingistä Tampereen Muotialaan! Ihan Nekalan siirtolapuutarhan kylkeen, tällaiseen taloon:

Heidän talonsa on reilusti isompi kuin meillä; siellä on päätalossa 2-4 makuuhuonetta sekä lisäksi pihalla oma vastavalmistunut mökki (tuo vihreä). Superihana! Siellä me yövyttiin – oli oma keittiö, veski, kylppäri ja sauna, ja grillausmahdollisuus terassilla. Tähän puutaloon mahtuu siis isompikin perhe, ja vaikka isovanhemmalle tai perheen teinille on vielä oma rauha tuolla piharakennuksessa.

Lisäkuvia löytyy ystävän Facebook-päivityksestä täältä! Eli jos Tampereella asuvat tarvitsette vaikka oman kodin remontin tai työkomennuksen takia taloa puoleksi vuodeksi, niin suosittelen. He kokeilevat ensin ”tuttujen kautta” löytää uuden vuokralaisen – hih teidät blogilukijat nyt täten tutuiksi laskettakoon :)

Teekestitunnelmia pihan pienestä leikkimökistä:

…joten Tampereen suunta huhuu! Jos ihana puutalotalvi kiinnostaa, niin tuolta FB-linkistä löytyy ystävän yhteystieto :)

PS. Toinen totuus Tampereen-viikonlopusta:

Äitiä vähän väsytti.

 

25

You Might Also Like