Puutalobabyn Thaimaa-matkaopas, osa 1: Koh Lanta

Hrrr. Katsoin juuri Kasvihormoni-blogin hyisentammikuista kuvaa ja totesin että hei – just nyt vois olla just sopiva päivä aloittaa näiden ”Puutalobabyn Thaimaa-matkaopas” -juttujen kirjoittaminen. Nyt, kun tirppa vetelee päiväunia tuolla ulkona -13 asteen pakkasessa…

Ensimmäisenä: Koh Lanta.

*******

Jos haluaisin lähteä Thaimaahan helpolle mutta rentouttavalle lomamatkalle (jopa pakettimatkalle) vaikkapa useamman lapsen kanssa, lähtisin ihan ehdottomasti Koh Lantalle.

Beach-puutalobaby.

Koh Lanta oli siis marras-joulukuun Thaimaan-matkamme ensimmäinen ”pääetappi” – ja ainoa paikka, jonne menon olimme jossain määrin päättäneet jo etukäteen.

Koh Lantalle pääsi Phuketista näppärästi lautalla Phi Phi:n kautta (lautan vaihto Phi Phi:llä). Heti ensimmäisenä Thaimaan-aamunamme otimme siis sataman lähellä sijainneesta bungalowista kyydin satamaan, ja sitten matkustajalautalla kohti Lantaa.

Alkumatkasta veneliikenteen sujuminen vielä jännitti: Saadaanko liput? Ehditäänkö lauttaan (kun bungalowilta tilaamaamme taksia ei kuulunut)? Miten matka sujuu naperolta? Osataanko jäädä pois oikealla ”pysäkillä”? Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Onneksi heti näiden ensimmäisten lauttamatkojen aikana muistimme, että Thaimaassa kaikki vaan toimii niii-iiiiin hyvin. Ei mitään syytä huoleen. Lippuja sai satamasta, veneet olivat merikelpoisen näköisiä (täällä maankolkalla siis – eri kokemuksia luvassa myöhemmin), ja kyyti tuntui hyvinkin turvalliselta ja tasaiselta. Ja tirppakin nukkui sylissä hyvät päikkärit, kunhan ensin oli ehtinyt laulaa äidin ja isin kanssa ”Laiva keinuu” -laulua arviolta noin seitsemänkymmentäyhdeksän kertaa (josta täten esitän syvät pahoittelut japanilais-kanssamatkustajillemme).

Tirppa matkusti kaikki venematkat kellukeuimapuvussaan. Se ei ole mikään pelastusväline, mutta tosi paikan tullen varmasti siitä olisi edes pientä apua. Veneissä oli tarjolla pelastusliivejä (usein pokkana otimme pari kappaletta penkkiemme viereen – emme sentään pukeneet niitä päällemme niin kuin monet japanilaiset tekivät). Lisäsksi tsekkasimme aina veneeseen tullessamme pelastusreitit ja kävimme yhdessä läpi, miten toimisimme hätätilanteessa. Ehkä vähän ylivarovaisuuttakin, mutta meidän mieltämme se rauhoitti.

 

Koh Lantan olimme valinneet starttipaikaksemme monestakin eri syystä. Ensinnäkin sijainti: sieltä pääsee tosi näppärästi eteenpäin kohti pienempiä etelä-Thaimaan saaria. Toiseksi olimme kuulleet siitä paljon hyvää ystäviltämme. Ja kolmanneksi ajattelimme, että se olisi sopiva paikka rentoutua pitkän matkustamisen jälkeen – paikka, jossa ”turistifasiliteetit” ovat olemassa, mutta eivät iske silmille niin kuin monessa muussa Thaimaan pakettimatkapaikassa.

Olimme niii-iiiin oikeassa.

Lantalla majoituimme meidän budjettimittakaavassa ”vähän parempaan” paikkaan. Trip Advisorin kautta löytyi Lanta Pearl Beach Resort, joka osoittautui meille juuri sopivaksi: päädyimme viipymään siellä peräti neljä yötä, ja myös syömään kaikki tuon ajan ateriat ”omalla” ravintolalla. Se oli helppoa ja kaikki ruokalistan ruoat oli saatavissa myös vegeversioina tofulla – wohoo, se on kuulkaas aika harvinaista se!

Lanta Pearl Resortin ravintolalla.

”Vähän parempi” tarkoitti meille sitä, että bungalowissa oli mm. ilmastointi, jääkaappi ja jopa televisio (jota ei kyllä edes avattu). Ja siis oikeat seinät ja ikkunat – kyse ei ollut bambuhutista. Myös hinta oli meidän Thaimaa-budjettiimme nähden yläkanttiin: 1400 bahtia eli noin 34 euroa per yö (hinta vaihtelee sesongin mukaan: tuolloin oli high season, mutta ei kuitenkaan vielä peak season). Kuvittelimme, että nämä olisivat matkan kalleimmat yöt – myöhemmin selvisi, että valitettavasti olimme väärässä…

Mutta alkuun siis maksoimme mielellämme ”vähän paremmasta”, jotta pystyimme sopeutumaan ilmastoon (ja tirpalle kaikkeen uuteen) mahdollisimman kivuttomasti.

Niin joo, ja tietysti myös  se ”vähän parempi” piti sisällään torakoita – ensin kylpyhuoneessa (joka oli ihan homeinen, koska se oli rakennettu ilman mitään ilmastointiaukkoja) ja viimeisenä iltana jopa sängyssä. Itse asiassa reissun eniten torakoita nähtiin juuri täällä! Ja myös se vatsapöpö lähti todennäköisesti mukaamme jo täältä… Mutta se vain osoittaa sen tosiasian, että koskaan ei voi tietää. Vietnamissakin Joel sai ruokamyrkytyksen juuri siitä koko matkan kaikkein hienoimmasta ja kalleimmasta ravintolasta, jonne ihan pöytävarauksen kanssa hienosti mentiin uudenvuodenillallista syömään.

Mutta joo, silti tykkäsimme hurjasti tuosta Pearl Beach Resortista. Tunnelma oli rento ja pihapiiri miellyttävä – toivottavasti palaamme sinne joskus toistekin!

Koh Lantalla tirppa otti myös ensikosketuksensa biitsielämään:

Alussa biitsi taisi herättää lähinnä kauhistusta: ”Määkää! Määkää!”. Joo-o, on se merivesi tosiaan aika märkää. Ja kädet menevät likaisiksi, kun ne lättää hiekkaan. Mutta pian reippaus oli suurempi kuin jännitys, ja kirmailu pitkin biitsiä tirpan hihkumaan riemusta.

Niin kuin aiemmassa Thaimaa-bloggauksessa kerroinkin, ehdottomasti paras aika rantaleikkeihin oli siis kolmen-neljän jälkeen iltapäivällä – silloin aurinko ei ollut enää niin polttava. Usein rannalla viihdyttiin pari tuntia auringonlaskuun asti:

Koh Lantalla oli useita ihania rantoja – suurin osa länsirannikolla heti isoimmasta kaupungista (Ban Sala Dan) etelään. Ensimmäinen Hat Khlong Dao on kuulemma erityisesti lapsiperheiden suosiossa; toisaalta siellä kuulemma on joskus hieman roskaista Phi Phi:ltä kulkeutuvien roskavuorovesien takia. Kurjaa.

Seuraava ranta oli nimeltään Hat Phra Ae eli myös Long Beach – meidän bungalowimme oli tällä rannalla. Meidän kohdallamme ranta oli kaunis ja keltahiekkainen; siellä ei tarvinnut olla kylki kyljessä muiden kanssa, mutta toisaalta rannalle oli kuitenkin jo rakennettu vieri viereen rantaravintoloita ja majoituspaikkoja. Fiilis ei kuitenkaan ollut liian täyteenpakattu. Ja ilmeisesti mitä kauemmas kohti etelää rantaa olisi kulkenut, sitä rauhallisemmaksi se olisi muuttunut.

Kolmantena rantana olisi kuulemma ollut Hat Khlong Khong – reppumatkailijoiden suosima, kivikkoisempi ranta. Ja sen jälkeen vielä mm. Hat Khlong Tob, Hat Khlong Nin, Hat Khlong Hin, Ao Kantiang, Ao Nui, Ao Khlong Jaak, Ao Mai Pai – huh ja niin edelleen. Niin kauas emme kuitenkaan muutaman päivän aikana lähteneet, vaan pysyimme mahdollisimman rauhassa ja paikoillamme siinä ”oman tontin” tuntumassa.

Mutta jos vaikka joskus kahden lapsen kanssa tulisimme Koh Lantalle, voisimme hyvin kuvitella käyttävämme lomamme ”mikrotasoreppureissaten” eli näihin eri rantoihin tutustuen. Tuk-tukilla vaan seuraavalle rannalle uuteen ympäristöön, jos edellinen alkaa kyllästyttää. Se voisi olla maailman ehkä helpointa reppureissaamista – ajatus kovasti houkuttaa ensi talvelle!

*******

Muihin tämän reissun matkapaikkoihimme verrattuna Koh Lanta erosi myös siinä, että siellä oli teitä. Joita pitkin pystyi ajamaan. Ja jotka veivät kaupunkiin. Wohoo.
(myöhemmissä paikoissa oli siis vain pieniä kävelypolkuja, jotka veivät lähinnä kumipuuviljelmältä toiselle)

Heti ensinäkemältä tirppa rakastui tuk-tukeihin ja hoksasi heti aiheeseen liittyvän (eli ei) teemabiisin, jota sitten jatkuvasti ajomatkoilla lauleskeltiin: ”Tuku-tuku lampaitani, kili-kili kiliäni”. Ja niin edelleen. Pahoittelut siis tuk-tuk-kuskeillekin.

Ban Sala Dan oli siis isoin kaupunki (pieni sekin), ja sinne oli noin viiden tai kymmenen minuutin (jos oikein muistan) tuk-tuk-matka bungalowiltamme. Se oli siis juuri se paikka, johon lautatkin tulevat. Kaupungissa oli pieni markkinapaikka, johon oli siististi sijoittunut rykelmä ”hippituristivaatteita” kauppaavia kojuja. Tunnelma siellä oli sopivan rauhallinen eikä yhtään liian tyrkyttävä; sieltä löysimme tirpalle kahdet maailman ihanimmat hippihaaremihousut. Vieläkin harmittaa, että en ostanut samanlaisia itsellenikin!

Lisäksi Ban Sala Danin sataman lähellä oli pari katua täynnä muita ”turistikauppoja”, matkatoimistoja ja hyvin-hyvin kalanhajuisia (ja uppoavan näköisiä) rantaravintoloita.

Kaupungissa oli myös apteekkeja ja SevenEleven – niitä oli koko saarella muistaakseni 5 kpl, ja kaikkien yhteydessä oli kuulemamme mukaan myös pankkiautomaatti. Mutta automaatteja oli ripoteltu kyllä muuallekin päätien varrelle. Tuk-tukista näimme myös vähän isomman näköisen ruokakaupan näköisen pytingin; olisikohan ollut Lanta Mart tai jotain :)

…ja vaippoja sai siis kaikkialta, mutta lastenruokia emme nähneet missään – tsekkasimme pari SevenEleveniä ja apteekin. Tavallista ”pillimaitoa” sai myös kaikkialta. Tirppa tykkäsi erityisesti sellaisesta hyvin maitopurkkimaisen näköisestä maidosta, jossa oli muistaakseni lehmän kuva ja logona utareet – Silvan mielestä ne olivat hanskat. Maitoa ei tarvinnut säilyttää kylmässä, eli sitä oli tosi näppärä pitää mukana.

Kaiken kaikkiaan Koh Lanta jätti siis tosi positiivisen fiiliksen. Mikään alkuperäinen paratiisiranta se tosiaan ei ollut, mutta riittävän rauhallinen ja hidastahtinen rentoon lomailuun – ja helppoutensa puolesta suosittelisin sitä kovasti juuri lapsiperheille. Koh Lantaa lähin lentokenttä olisi ollut Krabilla; me matkustimme sinne vähän pidemmän matkan Phuketista käsin.

Ai joo ja säätilasta!

Marraskuun puolivälissä (ainakin nyt vuonna 2013) sää oli vielä vähän epävakainen; sadekausi oli juuri loppumassa ja sesonkikausi alkamassa. Tullessamme Phuketiin satoi aivan valtavasti; Filippiinien taifuunisateiden rippeitä kuulemma. Edellispäivän lauttavuoroja oli jopa peruttu, mutta meille sattui hyvä tsägä ja sää selkeni heti ensimmäisenä reissupäivänämme. Lantalle tullessamme oli jo sitten hyvinkin (välillä jopa liian) aurinkoista.

Ja pakko vielä mainita, että tosiaan auringonpalvojat olisivat saattaneet olla reissuajankohtaamme tyytymättömiä – useana päivänä alkumatkan aikana (marraskuun puolella siis) oli suht pilvistä tai jopa ripotellen satoi pieniä minikuuroja. Meille lapsen kanssa reissaaville sää oli kuitenkin juuri sopiva, ja kuumimpina päivinä jopa kaipasimme taivaalle niitä helpottavia pilviä…

Mutta ”pakko-pakko-pakko-saada-täydellinen-rusketus” -matkailijoille marraskuu tosiaan saattaa olla vielä vähän liian epävakaa. Joulu-helmikuussa taitaa olla varmimmat aurinkopäivät tuolla kolkalla, jos nyt olen oikein ymmärtänyt.

Koh Lantaa suosittelisimme siis helppoa, rauhallista ja rentoa lomailua etsiville – myös pakettimatkalaisille!

 

Jatkossa tulossa noin juttu per viikko -tahdilla:
Koh Bulon Leh
Koh Kradan
Koh Chang
…ja luultavasti samassa bloggauksessa ”muut” (Krabi, Trang, Ranong, Khao Lak ja Phuket)

Lapsen kanssa matkailusta kerroin kokemuksiani viime viikolla täällä,
…ja kaikki Thaimaa-aiheiset bloggaukset löytyvät sivupalkin avainsanalistassa klikkaamalla hakusanoja matkat, reissut tai Thaimaa.