Päivän ensimmäinen puhelu

Posted on 25.4.2017

Tänä aamuna kävelin lasten kanssa rauhassa kohti autoa. Lapset kauhoivat lunta (!) maasta toppa(!)hanskoillaan. Huomasin vähän hoputtavani, ja ajatuksissani nuhtelin itseäni: mikäs kiire tässä nyt sit kuitenkaan? Mennään rauhassa. Nyt on tiistai, ja hoidossa ihan tav… …mitäs menoja tällä viik… …. …siis nythän on tiist… …. … SILVAN TEATTERIRETKIPÄIVÄ!!!!! AAAAAARGH!!!!

Autolle juostessa (”Tulkaa! TULKAA! IHAN OIKEASTI NYT JUOSKAA JO!!!!”) räpelsin kiivaasti esiin kännykkää, jolla hälyttää Joelin akuuttiin kiireapuun. Silva tarvitsee jotain aamupalaa autoon, kun ei ehdikään syödä aamupalaa hoidossa – ja AAAAARGH auto on ihan lumen peitossa. Voi v*u v*un v*un v*u tätäkin, taivaalta sataa lautasen kokoisia lumipalloja ja mulle vaihdettiin kesärenkaat just eilen KIIRE AAAAAARGH! Jos Joel juoksuttaisi tänne äkkiä Silvan aamupalan ja auttaisi auton lapioimisessa, niin me ehkä ehditään….

Parin piippauksen jälkeen puhelimen toisesta päästä vastataan hyväntuulisena: ”Moikka!”

”LAITA NYT HETI TAKKI PÄÄLLE JA TUU AUTTAMAAN, JUOKSE AUTOLLE, OTA SILVAN AAMUPALAPRUUTTA MUKAAN, KIIRE KIIRE KIIIRE KIIRE!!! SE SILVAN TEATTERI!!! NYT ON KIIRE!!!”

(vedän henkeä, toisessa päässä sadasosasekunnin hiljaisuus, miks se ei nyt tajua jo)

”HEI SE SILVAN TEATTERI!!! IHAN OIKEESTI J*MALAUTA NYT ÄKKIÄ, VOI VITTU TÄÄLLÄ ON LUNTA JOKA PAIKASSA, MÄ EN VOI MITENKÄÄN EHTIÄ, VOI VITTU MITEN ME EI MUISTETTU TÄTÄKÄÄN NYT OIKEESTI SE PRUUTTA JUOKSE JO!!!!!”

(hengenveto ja hiljaisuus toisessa päässä)

”EKS SÄ NYT TAJUU TUU AUTTAMAAN TAI ME EI EHDITÄ SINNE, SILVALLE NYT ÄKKIÄ AAMUPALAA MÄ EN VOI JÄTTÄÄ LAPSIA TÄHÄN, TAKKI NISKAAN JUMALAUTA!!!!!!”

”Tuota… Kun täällä on Xxxxx”, kuului linjan toisesta päästä.

Kyllä. Kyllä. Kyllä. Ajatus upposi tajuntaani hitaasti.

Olin vahingossa soittanut naapurille.

”Tarvitko sä jotain apua?”, naapuri kysyi ystävällisesti (nauraen).

Joo. Ehkä henkistä tässä nyt lähinnä.

85

You Might Also Like

10 * yöllisten wc-käyntien master class

9.6.2020

18 472 askelta

10.1.2020

Tilannetiedotus: nimiäismekko

20.7.2012
  • Annakarin
    25.4.2017 at 16:42

    No mut ei saa jättää kertomatta: ehdittekö?!

    • krista
      25.4.2017 at 16:45

      Ehdittiin! :D

  • Iina / Bebe au Lait
    25.4.2017 at 16:54

    Ei ei ei Krista EI! :D :D :D

    • krista
      25.4.2017 at 17:00

      Kyllä, oi kyllä :D :D :D

  • Kaaka
    25.4.2017 at 17:10

    Uhhuh, kiirepaniikki, tuttua touhua ! Vaikka kuinka yrittäis alkaa valmistella ajoissa mitä tahansa, niin aina menee viime tippaan. Esim. lapsen nimijuhlista oltiin tyylikkäästi päähenkilön kanssa vartti myöhässä, eikä johtunut vauvasta vaan ”ai kauhee riittääkö kakut pakko tehdä pakkaseen vielä yks juustokakku, mitä onko kello jo viittä vaille, en oo käynyt edes suihkussa”…. :D

    –

    Ja toinen on tuo ”en mä jaksa kirjoittaa ylös näitä menoja, mullahan on hyvä muisti”… Nojuu, hupsheh. Kaikki on onneksi kuitenki aina pikku paniikilla kääntynyt parhain päin!

    –

    Ps. Vaihdoin nimimerkkiä koska häiritsi kaksi Aata!

    • krista
      25.4.2017 at 17:20

      Kyllä, oi kyllä :D Ja tämäkin me oltiin ”muistettu” ja ihan mieleenpainettu, edellisenä iltana kaikki ois ollut ihan itsestäänselvää. Mutta eipä se sitten aamulla tullut mieleen, kaikessa rauhassa lakkailin vielä Silvan kynnetkin (kun erikseen pyysi), kun Silva sai just synttärilahjaksi ensimmäisen kynsilakkansa :) Ja sit yhtäkkiä: aaaaargh meillähän olikin kiire :D
      –
      Jees, hyvä! Tunnistan sut jatkossakin – näen meiliosoitteet niin niistäkin ”tutut” tietty aina tunnistaa :)

  • Torey
    25.4.2017 at 17:24

    Haahahaha! Naapuri mahto olla ihmeissään ensin! :D

    • krista
      25.4.2017 at 17:25

      Joo oli kuulemma yrittänyt mun huudosta bongata sanoja ”ambulanssi” tai ”palokunta”, että mihin alkaa soittaa apua, mitä kamalaa on tapahtunut :D Kuulemma menestyisin puhelinmyyjänä, kun ”spiikki” tuli kuin tykin suusta :D :D :D Soitin siis hänelle jälkikäteen (naurusta kaksin kerroin ulvoen) vielä uudestaan ja pahoittelin :D

  • Sari
    25.4.2017 at 17:39

    Ihana :D Näen sieluni silmin tämän koko episodin ja mascarat ovat valuneet pitkin poskia :D Ihanaa, miten muillakin äideillä on homma hanskassa ja joskus ne hanskat vaan on lumen seassa :D Onneksi loppu hyvin, kaikki hyvin! <3

    • krista
      25.4.2017 at 20:27

      Joo homma hanskassa ja hanskat kastuivat räntäsateessa :D
      –
      Kyllä, loppu hyvin. Naapurikin sai hyvät naurut :D

  • E
    25.4.2017 at 18:48

    :D :D :D hah ha haa! Kiitos, sait naurun aikaan, piristystä päivääni!

    Ja siis voisin niin kuvitella saman tapahtuvan itselleni jos lapsia olisi, kun ilmankin on niin sähellystä.

    • krista
      25.4.2017 at 20:29

      Joo jotenkin nuo sähellystilanteet vielä iskevät aina päälle niin yllättäen. Yhdellä sekunnilla kaikki on hyvin, ja seuraavalla: aaaaaaaapua :D

  • Jenn-
    25.4.2017 at 18:57

    Hei mutta kiroiletko sä tolleen lasten kuullen? Vai siis oliko lapset pois kuuloetäisyyllä tässä? Mä yritän kyllä kaikin keinoin välttää kiroiluja ja muita rumia puheita lasten kuullen ja näen kyllä punaista, kun lasten täti ja eno kiroilee surutta lasten kuullen.

    • krista
      25.4.2017 at 20:36

      Yritän olla kiroilematta – ihan vilpittömästi yritän – ja välillä epäonnistun. Huono tapa. Lapset olivat kirosanojen tullessa mukaan (mähän siis LÄHDIN LIIKKEELLE tuossa puhelussa ilman niitä, haha) varmaan jo autossa turvaistuimissa ja minä siellä perhanan lumihangessa, mutta en voi väittää, etteivätkö hyvin olisi voineet kuulla tai etteivätkö joskus kuulisi. Kyllä varmasti kuulevat – toisaalta itse ajattelen, että voimasanan käyttö on kuitenkin yksi lievimmistä jutuista aikuisen hermojenmenetyksessä, onneksi itsellä ”vain” tulee niitä eikä muuta oikeasti haitallista käytöstä. Mutta huono tapa voimasanojen käyttökin on; mutta joo, mä käytän kyllä j*malautaa ja v*ua joskus, ja siitä on vaikea päästä irti.
      .
      Silvan mielestä muuten yksi ruma sana on ”persele”, ja se on mun mielestä aika suloista – hih että ei ole kuitenkaan niin usein kuullut, että tietäisi, mikä se sana ”oikeasti” on <3

  • murina
    25.4.2017 at 22:09

    Miten mulle tuli tätä lukiessa mieleen että oon ennenkun puutalosta lukenu puhelusekoilipostauksia ;)

  • lilah
    25.4.2017 at 23:34

    Mä kitkin miehestä kirosanat pois ennen lapsia ja itse olen niitä hyvin vähän käyttänytkään. Mutta kyllähän pph:n teini-ikäinen poika piti huolen, että lapsilla tämäkin sanavarasto karttui. Nelivuotiaana esikoinen ilmoitti ”mä osaan kiroilla”. Vastasin siihen, että ”niin mäkin, mutta pidän ne sanat omana tietonani”. Kerran lapsi ilmestyi isovanhemmilla keittiön ovensuuhun, katsoi minua ja mammaa kirkkain silmin ja totesi ”perkele”. Näytimme anopin kanssa varmaan lähinnä hämmästyneiltä ja tyttö hyppeli takaisin leikkeihinsä. Sen jälkeen ei ole kummempia voimasanoja suustaan päästellyt vaikka murrosikä jo kolkuttelee ovella. Pikkusiskonsa vastaavasti käytti jokusen kerran sanaa ”hittu”, mutta jätti senkin lyhyeen kun sanoin ettei se tarkoita mitään. Ihan hiljan esikoinen (vielä alakouluikäinen) teki koulussa yhteistyöproggista ysien kanssa ja jutteli kotona jo etukäteen, ettei yhtään huvittaisi kuunnella sitä kiroilua koko päivää (muuten näkee ysejä ruokalassa). Tässä suhteessa on toistaiseksi päästy helpolla.

    Vaikka olen ihan samaa mieltä, että sanat ei ole kovin paha juttu jos käytös pysyy muuten aisoissa, en kyllä itse kestäisi kuunnella jos pieneltä lapselta alkaisi tulla kovasti voimasanoin tehostettua tekstiä.

    • krista
      26.4.2017 at 12:29

      Olipa sulla muuten hyvä vastaus antaa!
      –
      Joo pienen lapsen suusta kuultuna vähän nostattaisi kulmakarvoja minullakin. Meillä on joskus tuosta aihepiiristä puhuttu, että ne on sellaisia aikuisten sanoja, joita ei ole oikein kiva käyttää, mutta joita aikuinen joskus saattaa sanoa, jos oikein harmittaa tai suututtaa. Lapset ovat kuitanneet ”aijaa”-tyyppisesti, että okei, selvä. Itseäni lähinnä huvittaa, jos napero osaa käyttää voimasanaa (meillä tosiaan se ”persele”) just silleen täysin oikein tilannetajuisesti; mä oon ehkä enemmän jopa ylpeä tilanne- ja kielitajusta :D Jos se on joku yksittäinen sana tyyliin kerran vuodessa. Jos taas (pieni) lapsi alkaisi systemaattisesti kiroilemaan, se olisi kyllä kamalaa ja todellinen peiliin katsomisen paikka. Myöhemmin koulu- ja teini-iässä mallia tietysti otetaan kavereilta.

  • N.
    26.4.2017 at 10:40

    Nyt tulee varmasti monen mielestä tyhmä kysymys, mutta kysyn silti: miksi kiroileminen koetaan niin kovin pahana juttuna? Mun mielestä kirosanat rikastaa kieltä ihan siinä missä muutkin voimakkaammat sanat (esimerkiksi tunteella sanottu ”haista p*ska!” tai ”minä rakastan sinua”), ja toisinaan eteen tulee tilanne jolloin viestin perillemeno tai oman tunteen käsitteleminen helpottuu kun sen pukee kirosanan muotoon.
    –
    En kiroile kovin paljoa (säästän voimasanat tilanteeseen jolloin niitä tarvitaan) ja pyrin aina välttämään lasten edessä kiroilua, mutta teen tämän lähinnä kunnioituksesta muita vanhempia ja heidän näkemyksiään kohtaan, en niinkään koska kokisin kiroilun jotenkin erityisen kamalana juttuna. Mun mielestä napero tai lapsi, joka päästää sopivassa paikassa tunteella kirosanan on itseasiassa aika hauskakin näky (kaiken ne oppii), eikä mieleen tulisi alkaa siinä kohtaa toista torumaan.
    –
    Onko lasten edessä kiroilun välttämisen taustalla ajatus siitä etteivät ne koskaan oppisi kirosanoja? Vai kelaako porukka että teini-iän mahdollinen kiroilukausi lyhenee/ ei koskaan ala jos lapsia ei totuta kirosanoihin? Vai onko taustalla ajatus julkisesti kiroilevasta ihmisestä jonain sivistymättömänä öykkärinä? Mä oon miettinyt tätä juttua aika paljon, kun en tosiaan itse pidä kiroilua sen kummempana juttuna kuin muitakaan voimakkaita ilmaisuja, oon itseasiassa aika ylpeä suomen kielestä, jossa kirosanat on oikeasti voimakkaita eikä vaan jonkinlaisia puolivillaisia solvauksia.

    • Lilah
      26.4.2017 at 12:34

      Yksittäinen voimasana voi joskus olla paikallaan, mutta harvassa on tilanteet että niiden hokeminen viestiä paremmin perille veisi. Ja siinä kohtaa kun joka toinen sana on vittu, on enemmän kielen köyhyydestä kuin rikkaudesta kyse minusta.

    • krista
      26.4.2017 at 12:45

      Onpa ihan älyttömän hyvä pointti! Hitsi, tästä voisi tehdä postauksen ihan erikseenkin, tästä varmasti saisi tosi kiinnostavaa keskustelua!
      –
      Ja voimasanojen käyttötapojakin on niin monenlaista: on sellaista aggressiivista huutoa, tai sitten ”joka toinen sana v*u” -teinipuhetta, ja sitten on ikän kuin tehostavaa käyttöä. Itse käytän tätä viimeistä: joku on ihan HEMMETIN hyvä (onko se edes kirossana) tai PERHANA on kans hyvä, voi perhanan perhana. V*u jos pääsee ulos suusta (yritän välttää), se tuntuu jo itsestäkin pahalta, silloin tajuaa että on hermo mennyt ja pitäisi hengittää syvään ennen kuin jatkaa. Tää on mulla jo kai aika harvinaista, ei viikoittainen sana. Ja sitten hei sekin puoli, että on paljon pahempaa, jos sanalla solvataan toista – se on ihan ”ei ei” mulle. Joo, täytyypä tehdä kirosanakeskustelubloggaus! :)

      • N.
        26.4.2017 at 14:47

        Joo siis just tommosta viimeisen tilanteen kaltaista ”vahvistavaa” kiroilua tässä tarkoitan. Mulle kun ei ole vielä auennut mikä siin _satunnaisessa_ kiroilussa olisi niin pahaa että sitä pitäis koko ajan välttää. Ja tosiaan kun toisinaan olen vahingossa päästänyt ilmoille kirosanan lapsen läsnäollessa, olen sitten selittänyt miksi niin tein (menetin hermoni kun turhauttaa/ harmittaa/ on niin kova kiire tms.) ja kertonut sen jälkeen miten nyt on aika hengitellä syvään ja rauhottua -oon koittanut tavallaan opettaa niiden negatiivisten tunteiden käsittelyä. Mulle kiroilu on vaan jotenkin luonteva tapa tiivistää se oma ketutus pariin ärräpäähän, ja päästää se ilmoille jotta voipi taas rauhottua aloilleen. En vaan osaa nähdä sitä erityisen pahana juttuna, vaikka lapsi saman tavan sitten joskus oppisikin.
        Edelleen tahdon korostaa että näitä tilanteita ei satu päivittäin tai edes joka viikko, mutta pari kertaa kuukaudessa kuitenkin.
        –
        Tosiaan toi agressiivinen kiroilu tai v*ttu välimerkkinä on tosiaan se toinen ääripää, jossa kiroilu menettää merkityksensä kun voimasanoja tulee viljeltyä koko ajan. Mutta edelleen väitän että ainakin omaan, suht rempseään kommunikointityyliin sopii satunnainen ärräpää sinne tänne, silloin kun tilanne sitä vaatii :)
        –
        Kirjoita ihmeessä postaus aiheesta jos innostuit, mua kiinnostais lukee muiden mielipiteitä asiasta. Omassa kaveripiirissä ollaan asiaa puitu, mutta suurin osa porukasta on vielä lapsettomia tai ajattelee asiasta samoin kuin minä, joten ei saada kunnon väittelyä aikaan :)

    • Nirppa
      27.4.2017 at 09:43

      Olen ihmetellyt ihan samaa, en ymmärrä miksi osa vanhemmista kammoaa kiroilua niin paljon. Olen ollut huomaavinani, että mitä kielteisemmin vanhemmat suhtautuvat kiroiluun, sitä todennäköisemmin lapset siitä innostuvat.
      –
      Satunnaisessa kiroilussa ei mielestäni ole mitään pahaa, kun kirosanalla tai parilla puretaan kiukkua jotain asiaa, ei ihmisiä kohtaan. Ja on tehty myös tutkimus, että kiroilu oikeasti vähentää kipua kun satuttaa itsensä. Itse kiroilen aika harvoin, useimmiten juurikin jos kolautan polveni tms. ja meillä se on sallittua lapsellekin. Mikään ei ole hauskempaa kuin alle kouluikäinen lapsi, joka lyö varpaansa ja kajauttaa perään ”Ai saatana!”. :D Ei ainakaan mun pokka pidä.

      • Karkkibee
        27.4.2017 at 10:23

        Heh, mun sillon 5v poika kysy multa kerran että onko ”aisaa” kirosana. Ihmettelin hetken mut sit tajusin et aika moni huutaa ”Ai SAA…” eikä sano sitä loppua tai sanoo sen hiljaa :D Nyttemmin 7v kyllä jo huutaa sujuvasti ”ai saatana!” kun sattuu.

  • Puumis
    26.4.2017 at 13:23

    Mun ensimmäisiä kolmisanaisia lauseita oli ”Äiti pieru perkele.” Tarinan mukaan lausuttu täydessä linkkarissa (stadilaisille: dösässä) erittäin kovalla äänellä iskän sylistä. Tulipa vaan mieleen. :D

    • krista
      26.4.2017 at 13:30

      :D Kielellistä lahjakkuutta, tilannetajua ja komiikan tajua lapsesta lähtien :D

  • N.
    26.4.2017 at 14:14

    Hahahaha ei olis pitäny pokka jos olisin ollu samassa bussissa :D

  • Heidi
    26.4.2017 at 16:08

    Tässä on jännää lukea muiden ajatuksia kiroilusta lasten kuullen, ja itsekin uskon että perheen taustoilla voi olla tekemistä sen kanssa miten kukin kokee kiroilun. Esm mun suomenruotsalainen äiti ja mummini eivät ole ikinä sietänyt kiroilua ja olivat ankaria sen suhteen, kun taas mun savolaismummo on aina heittänyt meidän lasten kuullen sanat ”paskamarjat” ja ”perkele” to name a few… Heillä kun se oli siellä landella tavallista kielenkäyttöä, ja minustakin ilmaisee rehellisen mielipiteen asioista.

    Lastenhoitajana pidän huolta siitä etten kiroile töissä lasten kuullen, mutta vapaa-aikana kiroilen kun merimies :D Minusta se on vain yksi niistä miljoonista eri tavoista ilmaista itseään ja omia juuriaan, mutta totta kai kukin omalla tavallaan :)

  • piupali
    26.4.2017 at 20:59

    Kyllä mua aika paljon nauratti kun esikoinen aikoinaan 2,5-vuotiaana katsoi jotain pituushyppykisaa ja kun hyppääjä kaatui niin lapsi täydestä sydämestä kajautti ”PERSE!!” Hän niin kovasti kannusti :D En muista onko hän kiroillut koskaan muulloin. Itseltä välillä lipsuu, yleensä aika lieviä muotoja tyyliin perse, paska, hemmetti. Mutta ei mullakaan päivittäistä. Musta satunnainen kiroilu on ihan ok, kovin runsas on itselle vähä epämiellyttävän kuulosta, jos siis sellaista aggressiivista tai pelkkää täytesanaa.

  • Devika Rani
    27.4.2017 at 09:32

    Eih mikä puhelu! ”Tuo nyt sitä perkeleen leipää tänne niin kuin olis jo! ” Hyvä että naapurillasi on huumorintajua. :D
    Ja hyvä että ehditte! :D

  • Neiti Nimetön
    27.4.2017 at 13:02

    Menee nyt ihan sivuraiteille, kun kiroilusta minäkin tulen kertomaan kokemuksia. Minun ei-suomenkielinen mieheni rakastaa suomalaisia kirosanoja ja onkin ottanut niistä vaikutteita omaan arkikieleensä. Minusta kaikkien aikojen paras ”harmitussana”, jota kaksikielisessä perheessämme käytetään (kummallakin kielellä) on PASKALAINEN! Vaikka kuinka harmittaisi, niin tuon sanottua on pakko edes hymähtää. :D

    • N.
      27.4.2017 at 15:16

      Haha mikähän tossa -lainen päätteessä muuten on, mun ulkkarimies on kans ottanut sen omakseen ja ”suomentaa” kaikki sanat lisäämällä loppuun joko i-kirjaimen tai päätteen -lainen. Esimerkiksi kun viimeksi laskeuduttiin Helsinki-Vantaalle, mies osoitti isoa mainostaulua ja ihan pokkana totes: ”commercialainen” :D

      Paskalainen on aivan ihana harmitussana! :D

  • Hel
    27.4.2017 at 16:25

    Pitkästä aikaa tulin lukemaan. Kiinnostavaa keskustelua kiroilusta, itsekin olen sitä miettinyt ja samoilla linjoilla N.:n kanssa – ja olen kuitenkin luokanopettaja. Kiva, että nostetaan ajatuksia esille, ei ole tyhmiä kysymyksiä.

    Tajusin kerran kun kiroilua mietin, että useat kirosanathan liittyvät uskontoon (kuten niin moni asia kulttuurissamme pohjimmiltaan). Itse en ole yhtään uskovainenkaan, joten siksikään ajoittaiset saatanan, perkeleen tai helvetin kuuleminen ei ole tabu tai minua kavahduta. En myöskään haluaisi opettaa eteenpäin ajatusta, että esim. naisen vaginaan liittyvät sanat olisivat tabuja tai pahoja sanoja, vaikka itsellänikin vittu joskus lipsahtaa, enkä siitä kirosanana pidä, teinien tehokäyttö lienee pilannut sen. Vittu tuntuu kyllä menettäneen merkityksensä vaginaa tarkoittavana sanana, mutta kuitenkin.

    Kiroilu toki on monella vain kulttuurista kielenkäyttöä eikä sanojen merkitystä sen kummemmin aina pohdita tai ne ovat jo vaihtaneet merkitystä. Onhan se jännittävää miettiä, että ennen uskontoon liittyvät sanat ja nyt alapäähän ja seksuaalisperäiset ”pahoja sanoja”. Mitä seuraavaksi?

    No innostuin lukemaan tästä lisää, pitää etsiä lisää kirjallisuutta aiheesta, kaikenlaiset tabut kiinnostavat. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kielen_kirosanat
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_kielen_kirosanat