”Kamalalla innolla se aina aloittaa, mutta keskenhän se sitten jää!”, mutisi oma äitini monille projekteilleni jo silloin, kun olin teini-ikäinen. Paheksuvan äänensävyn voit ehkä kuvitella.
Äitini ei varmasti tarkoittanut pahaa – hän vain kuuluu ns. järki-ihmisiin, joiden mielestä turhasta innostuminen ja keskenjääneet asiat ovat ajan haaskausta. Vähän ja kunnolla mieluummin kuin äkillisesti leimahtavalla tunteenpalolla, rönsyten ja kyllä: välillä myös epäonnistuen ja useimmiten keskenjättäen.
Ehkä arvaatkin, että itse lukeudun tähän jälkimmäiseen ihmistyyppiin.
Omasta näkökulmastani katsottuna näissä kaikenlaisissa vapaa-ajanprojekteissa olennaisinta on juuri se alun palava innostus: se hetki, kun keksii, että hei mäpäs teen tällaisen ihan ÄLYTTÖMÄN hienon jutun! Kun sitten salamannopeasti ja innosta täristen kaataa vaikkapa pahvilaatikollisen lankakeriä lattialle (ja jättää ne siihen) tai säntää mahtavat visiot mielessään Oulunkylän K-rautaan ostamaan niittejä niittipyssyyn (anteeksi: sinkiläpistooliin).
Kun koko homma on vielä aluillaan ja voi kokea sitä aina yhtä värisyttävää ”ei hitsi kun tästä tulee hieno” -ylpeyttä itsestään ja omista tulevista (kuvitelluista) uroteoistaan.
Eikä sillä ole loppujen lopuksi yhtään mitään merkitystä, tuleeko projekti valmiiksi vai ei.
Tärkeintä on innostus. Ihana olo.
Siinä, missä työprojekteja määrittävät deadlinet, joita totellaan (olipa juuri sillä hetkellä insipraatiota tai ei), vapaa-ajanprojektien ei minun mielestäni edes tarvitse valmistua. Kaikki ”oispa kiva saada tämä valmiiksi jouluun/nimiäisiin/tupareihin/illanistujaisiin mennessä” -aikataulut ovat minun maailmassani tehty rikottaviksi. ”Nääh, en jaksa ei huvita ei kiinnosta, teen tän loppuun joskus toiste” -tunne on ehkä lähestulkoon yhtä olennaista kuin se alun pyhä kaikkivoipuuskuvitelma.
Fiiliksen mukaan.
On ihanaa, että elämässä on myös asioita, joita ei tarvitse tehdä valmiiksi, jos ei huvita. Voi vaikka sitten innostua jostain seuraavasta aiheesta.
Ja toki uusi innostuspuuska jotain vanhaa, keskeneräistä projektia kohtaan voi leimahtaa uudelleen liekkeihin koska tahansa. Vaikka jo ensi viikolla. Tai ensi vuonna. Tai vuosikymmenenä.
Joskus 2000-luvun alussa löysin VR:n makasiinien kirppikseltä 50 eurolla vanhan, itse nikkaroidun keinutuolin. Jokin siinä tuolissa iski välittömästi, vaikka silloisessa minikaksiossa ei todellakaan ollut tilaa millekään susirumalle keinutuolille (eksän mielipide). Mutta keinutuolista tuli jotenkin mieleen… koti.
Keinutuolissa oli rumanruskea kiiltäväpintainen paksu maali ja luotaantyöntävä tekonahkainen (lue: muovinen) verhoilu. Mutta hei – mäpäs hion nää maalit ja verhoilen tän uudestaan ja kunnostan ja oooooooh miten ihana tästä oikein tuleekaan!
Revin saman tien hiostavat tekonahkaverhoilut pois ja roudasin tuolin eksän vanhempien kesämökille, jossa olisi mukavasti aikaa ja tilaa kunnostushommille. Sihautin kuivan omenasiiderin auki, otin hiomapaperin käteen ja aloin hioa. Varovaisesti, vanhan näköisesti, epätasaisesti ja patinoitunutta jäljitelleen, juu vau miten magee tää sit onkaan!
Hink hink hink.
Ei paska. Sitten tuli hiki ja loppui siideri. Projekti-innostus laantui yhdessä viikonlopussa – mutta joo ei se mitään, kyllä mä tän valmiiksi teen joskus, kun sellainen fiilis tulee.
Ja tulihan se; heti kymmenen vuoden kuluttua.
Tänä kesänä silmäni sitten taas osuivat tuohon tuoliin, joka on kyllä kaikki nämä vuodet palvellut aivan hyvin myös keskeneräisenä (näiden kuvien näköisenä siis).
”Ei hitsi, mäpä teen tän nyt valmiiksi – jeee-eee, joo niin teenkin!” Projekti-innostussykli oli kymmenessä vuodessa pyörähtänyt takaisin ihanaan alkupisteeseensä; siihen, missä kaikki on taas mahdollista ja voi vau tästä tulee niii-iiin hieno!
Ja:
Tad-dad-daa!
(tuo oli fanfaari)
Täten ilolla ilmoitettakoon, että Operaatio Keinutuoli on vihdoinkin VALMIS!
Kuvia valmiista kiikkusihanuudesta tulossa huomenna!
Ööö tai no tässä seuraavan kymmenen vuoden sisällä, mitäpä tässä turhia kiirettä pitämään. Fiiliksen mukaan.
2
Liv
22.8.2013 at 13:46Mä taas koen, että yhtä tärkeää kuin se alun innostus on, on myös se ylpeys onnistumisesta kun työ on valmis :) kaikki ei oo aina kivaa ja mihin tahansa liittyy usein työvaiheita, joita ei varsinaisesti rakasta, mut niinhän se on kaikessa elämässä: aina ei vaan voi olla kivaa, ei se oo mun mielestä syy keskeyttää tai luovuttaa kokonaan. :)
mä olin nuorempana (kun nyt kakskolmosenahan oon jo niiiiin elämää nähnyt ja vanha ;) se, joka innostui palavasti joka jutusta, ja joka sitte jätti kaiken kesken. Lapsen myötä mussa on sisällä kasvanut joku sellainen piirre, joka saa tekee asioita vaikkei kiinnostais sen enempää asiaa pyörittelemättä ja valittamatta (esim tiskaus. Vähän mä vihasin ennen tiskausta! Nyt se menee joka ruoan jälkeen tosta noin vaan parissa minuutissa), ja se sama piirre saa mut tekee keskeneräiset asiat pois alta tosta noin vaan. Samalla tavalla mä innostun edelleen, mun vaan ei tee mieli jättää asioita kesken. Mä pidän itsestäni enemmän, kun saan aloittamani asiat valmiiksi, enkä ole enää omissa silmissäni se vähän laiska ja aikaansaamaton tyyppi, joka jättää kaiken auki ja puol tiehen. :)
mut hei näin me ollaan erimoisia, ja saithan säkin tänkin tuolin vihdoin valmiiks! ;)
Kristaliina
22.8.2013 at 18:19Heh joo ja mulla on käynyt vuosien kuluessa just toisin päin :) (http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/suorituskympista-onnelliseksi-kasiksi) Jotenkin kun tuntuu, että on paljon ns. oikeita pakkotehdä-juttuja, niin sitten niissä ”omissa projekteissa” ei halua yhtään just niitä ikäviä työvaiheita. Jos tykkäisin rusinoista, niin sanoisin että ”rusinat pullasta”. Mutta koska en tykkää, taidan sanoa, että ”pullat rusinoista” :)
Mutta joo, me ihmiset ollaan tosiaan erilaisia ja hyvä niin! Hih ja hei kymmenessä vuodessa kuitenkin valmista, ei paha :)
Silkkitassu
22.8.2013 at 13:47Kuulostaa ihan minun projekteilta. Tai ylipäätäänsä elämältä. Välillä innostun siivousjutuista, joskus sisustus , joskus kesken jäänyt käsityö aloitetaan taas. Milloin mikäkin fiilis, mutta itseä keskeneräisyys ei haittaa. Onhan asioita tietysti mukava saada valmiiksikin, mutta sitten kun on sen aika.
Kristaliina
22.8.2013 at 18:25Nimenomaan – sitten kun on sen aika :)
Mä veikkaan, että erilaisilla ihmisillä on eri suuruisia keskeneräisyystoleransseja. Itsellä se toleranssi myös sattuu olemaan tosi suuri – ihan hyvä juttu näin satavuotiaassa puutalossa asumisen kannaltakin, täällähän ei valmista varmasti ole koskaan :)
SusannaAnnika (Ei varmistettu)
22.8.2013 at 14:09Ihanan sympaattinen ja piristävä kirjoitus! Kiitos Krista! Itse myös innokkaana projektien aloittajana (ja keskenjättäjänä) innostuin kirjoituksestasi niin paljon että taidan kaivaa jonkun oman ikuisuusprojektini esille! :)
Kristaliina
22.8.2013 at 18:30Hihii, mahtavaa että tämä kirjoitus voi toimia myös niin päin! :) Hei ja näin vuosien ”projektilepotauon” jälkeen tuo valmistuminen muuten tuntui myös aivan huisin hyvältä – silleen että hei mä kaikkien ennakko-oletusten vastaisesti kuitenkin tein tän edes joskus valmiiksi :D
Nadis
22.8.2013 at 14:12Haha, mä varmaan lopetan kohta blogin pitämisen, koska sun juttuja lukiessa tuntuu, kuin puhuisit mun elämästä :D
Mulla on ensi viikonlopun prokkiksena wanha kaappi, jonka maalin poiston aloitin 3 vuotta sitten ja kokeilen, josko saisin sen nyt hiottua, niin voisin sitten vaikka 3 vuoden päästä maalata sen!
Kristaliina
22.8.2013 at 18:31Hei kuulostaa tosi hyvältä toi sun aikataulu – älä ole kuitenkaan itsellesi liian tiukka sen suhteen, aina kannattaa olla valmis joustamaan vaikka sitten seuraavalla kolmella vuodella :)
Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
22.8.2013 at 14:22Edellisen asunnon edellinen naapurin täti muutti pois joskus 2000-luvun alkupuolella ja jätti mulle kunnostusta vaativan ”tästä tulee muuten ihanan” kirjoituspöydän. Pöytä vietti kymmenkunta vuotta vinttikomerossa ja siirtyi muutossa nykyisen omakotitalon varastoon. Vuosi sitten sain äitienpäivälahjaksi hiomakoneen ja – tadaa – tänä kesänä lopulta hioin pöydän ja maalasin sen esikoiselle koulupöydäksi. Tuli muuten nätti. Eikä ole kiireellä pilattu. :)
Kristaliina
22.8.2013 at 18:33Eiks oo hieno tunne, kun ikuisuusprojekti vihdoinkin valmistuu – ja kyllä, todistettavasti se siis on mahdollista, että inspiraatio iskee uudelleen vuosien-vuosien tauon jälkeen! :)
Juu, näissä hommissa ei tosiaan kannata turhaan kiirehtiä :D
Tee (Ei varmistettu)
22.8.2013 at 14:22Tollaisenaan, vielä vaiheessa olevana ymmärrän kyllä eksän kauhistuksen – toihan on ihan sähkötuolin näköinen! :D
Mutta tiedän ton innostumisjutun, nollasta sataan vailla kannattavuuslaskelmia! Verrattavissa mun mielestä täysin urheilun suomaan adrenaliinipöhinään. Puoliso on onneksi ymmärtänyt jo, että jollei minua auta, niin teen oikeasti yksin omilla tiedoillani projektejani.
Kristaliina
22.8.2013 at 19:00Tsihihi ai sähkötuoli – tuollaisena se on meidän kotia ”koristanut” tämän kymmenen vuotta :D Tai no ei nyt ihan sentään: olin mä laittanut siihen sellaisen irtoistuintyynyn pepun pehmusteeksi, ja selkänojan päälle oli heitetty viltti, joka peitti tuon toisen vanerin :)
…ja sitten sen päällä oli tietysti se valtava vaateröykkiö, joka peitti sekä tuolin että pehmusteen ja viltin ja vanerin :)
Projekti-innostujan onni on ymmärtäväinen puoliso!
Iiiii (Ei varmistettu)
22.8.2013 at 16:53Oooh, lapsuudenkodista löytyy samanlainen keinutuoli. Olipa kiva nähdä pitkästä aikaa . :)
Kristaliina
22.8.2013 at 19:25Mä veikkaan, että tämä on joku ”perinnemalli”, mulle kans tuli heti mummola mieleen (vaikkakin omissa mummoloissa oli erilaiset keinutuolit), ja tällaisen ihan samanlaisen keinutuolin bongasin myös Kasvihuoneilmiö-kaupasta tänä kesänä – tosin huonokuntoisena ja osissa…
Nannannaa
22.8.2013 at 18:09En malta oottaa paljastusta, että minkälainen ihanuus sieltä ilmestyy! :)
Kristaliina
22.8.2013 at 19:26Huomenna tulee! Tai joskus muulloin tässä seuraavan kymmenen vuoden sisällä :)
MinEna
22.8.2013 at 20:13Kuulostaa mun projekteilta :D
(Päätee myös bloggaamiseen: suuria, hienoja ideoita, mutta ehkä sit joskus (ei koskaan?) kun on fiilistä ;))
S-S
22.8.2013 at 20:25Siis NIIIN kuin mun kynästä.
Terveisin Ikuinen innostuja ;)
Kristaliina
22.8.2013 at 20:50Innostuminen on parasta – voih ajattele, miten kurjaa olisi, jos ei ikinä innostuisi mistään… Aika tyhjää olisi; niin elämän kuin kröhöm kaikkiin näihin keskeneräisiin projekteihin liittyvän tavaramäärän suhteen :)
Anni B (Ei varmistettu)
22.8.2013 at 21:03Heh, mulla on todella samantyyliset tuolit häkkivarastossa odottamassa kunnostamista! Ostin ne muutama vuosi sitten huuto.netistä, kun kerta halvalla sain…mutta sielläpäs ne vieläkin lojuu… Olen miettinyt että myisin ne, kun ei ole inspiraatio iskenyt, mutta ehkäpä inspis palaa, niinkuin sullakin, 10 vuoden päästä :D
Kristaliina
22.8.2013 at 21:10Kyllä se voi palata – älä luovuta! :) Mä oon tosi tyytyväinen tuohon lopputulokseen, kuvia tulossa huomenna! Loppujen lopuksi se oli kuitenkin aika pieni homma. Tsihihi näin jälkeenpäin katsottuna :D
Jonnaa
22.8.2013 at 21:58Tällä hetkellä meillä on projektina kerrossänky lapsille.taisin haukata palan p#skaa kun tuon ostin,houkutus oli suuri halusin vanhan puisen kerrossänkyn. Kappas yksi aamu tori.fi ssä oli tällänen ja hintaa 30e puhelin käteen ja soitto.viis tuntia myöyemmin sänky oli meidän pihalla,myös kasa hiomapaperia.no tuota sänkyssä olikin neljä kerrosta maalia.tiesin tosin että hion maalit pois ja petsiä päälle.mutta silti neljä kirottua kerrosta…kaikki eri väristä tietenkin.poikani odottaa että pääsee nukkumaan yläsänkyyn ja saa upeat köysitikkaat,tarkemmin sanottuna hän on odottanut jo sitä kolme viikkoa.ja innostuksissani myin hänen vanhan sänkyn pois seuraavana päivä kun kerrossänky meille tuli.Onneksi poika keksi leikin että on retkellä kun nukkuu patjalla…nyt olen luvannut että kerrossänkyyn pääsee nukkumaan syyskuun ensimmäinen päivä.tämä lupaus on pakko pitää hänelle…joten huomenna minä hion…ja seuraavat neljä päivää.sitten voisi olla petsauksen aika.sori naapurit täällä hurruutetaan hiomakonetta lähi päivinä paljon.luojan kiitos tajusin investoida sellaiseen 20e kun maali kerrokset paljastuivat
Jonnaa
22.8.2013 at 22:02Viime viikolla kannoin kotii pulpetin…haloo hinta seitsemän euroa kierrätyskeskuksessa ja juuri samanlainen kun minulla oli ekalla luokalla…siitäkin tulee hieno kunhan se tekee valmiiksi hiontaa ja lakkaa.esikoisen koulun alkuun on luojan kiitos kaksi vuotta,joten ei mitään kiirrettä,viellä…katsotaan kesällä 2015miltä näyttää vai tuleeko kiire sittenkin :)
Liisa
22.8.2013 at 23:19Voi vitsi, projektit. :D Mulla on vähintään satoja euroja kiinni askarteluvälineissä ja -materiaaleissa, villalangoissa, kankaissa ja ompelutarvikkeissa jotka on ostettu jotain projektia varten, joka ei vaan ole koskaan valmistunut. Aika moni on sellaisia, joita ei ole koskaan edes aloitettu (jos tuota varusteiden ostamista ei lasketa). On tässä se hyvä puoli, että nykyään ei tarvitse aina marssia kauppaan jos tulee joku uusi projekti mieleen, koska aika usein tarvikkeita on jo olemassa kotona. :D
Mutta se alkuinnostus on vaan niin ihana! On niin kiva suunnitella, ajatus lentää ideoidessa. Saatan nähdä paljonkin vaivaa etsiessäni sopivia materiaaleja ja piirrellessäni kaavoja ja mallikuvia. Joskus on vaan vaikea löytää aikaa toteutukselle heti ja visio ehtii haalistua. Joskus tulen vaan järkiini ja tajuan, että ideani ei olisi toiminut.
Nyt mulla on työn alla mm. huppari Ilolle (no se pitäisi saattaa nopeasti päätökseen koska puolet kankaista on jo leikattu ja lapsi kasvaa ja kasvaa vaan) ja yhden vanhan kaapin entisöinti. Hmm, pitääkin käydä huomenna ostamassa semmoinen kuumailmapuhallin maalinpostoa varten… ;)