Päivien asuja

Kohta kahdeksan vuotta bloggausta ja edelleen mun mielestä on jotenkin kiusallista ottaa asukuvia.

Mutta aina välillä yritän! Niin kuin nyt parin viime viikon aikana, kas näin.

Rannan leikkipaikalla jonkun lämpimän päivän iltana – hassun vihreä hetki minulla näköjään ollut. Vihreä villaneule on muistaakseni El Corte Inglesistä pari vuotta sitten, mekko puolestaan Indiskaa ja ostin sen silloin, kun Silva oli ihan taaperoinen. Leggarit Mithulta. Kengät(kin) on ihanat, superpehmeät ja joustavat, ja vuosi sitten täältä ostetut. Olen yrittänyt katsella täältä nyt samanlaisia, mutta löytyy vain kovemmilla pohjilla, höh.

Ai että nuo Desigualin pöksyt on edelleen ihan lempparit! Ehkä viitisen vuotta vanhat, vai ylikin…? Musta löysä toppi, tiesmistäenmuista, ja alla sporttirintsikat. Jalassa Flossyt, paljasjalkakenkien veroiset jalassa, espanjalainen merkki siis.

Uusi mekko! Ostin sen täältä markkinoilta viikko sitten, ”kaksi vitosella” -pöydästä. Edessä oli pieni palkeenkieli, mutta paikkasin sen.

Olin viimeksi ostanut itselleni vaatteita (poislukien sukat ja alusvaatteet) vuosi sitten täältä Fuengirolasta, sitten tulikin ”Suomi-tauko”. Olen huomannut, että nykyisin jos ostan itselleni jotain, usein teen sen täältä. Ja yleisimmin markkinoilta tai aletangoilta.

Aamulla viemässä lasta päivähoitoon. Hitsi mistäs tuo villatakki onkaan, en edes muista… Yli viisi vuotta vanha kuitenkin. Alla näkyvä oranssi paita on imetyspaidaksi ostettu beige paitapusero, jonka värjäsin oranssiksi joskus, kun Silva oli 1-vuotias. Ha, eilen siis.

Jalassa farkkukangasta jäljittelevät leggarit ja vyötäröllä uusi ostos – vyölaukku. Ai että, tuollaista oon nyt pitkään katsellut, ja nyt sitten ostin. Jalassa muutama vuosi sitten täältä ostetut mokkasiinit, El Corte Inglesin lastenosaston alesta.

Jaahas, poseerauksen mestari. Pitkästä aikaa tuo pikkuhamonen; se on Joelin mulle ostama joskus meidän seurustelun alkuaikoina, eli se on kymmenisen vuotta vanha. Skunkfluk on merkki – oisko ollut jotain kierrätyskangasta tai muuten eettistä, mutta pakko myöntää, että en kyllä nyt kunnolla muista…

Jalassa ne pimeässähohtamisvertaisenkirkkaat Flossyt. Ai joo ja tuo kuvissa vilahteleva laukku on Desigualin, senkin ostin täältä pari vuotta sitten El Corte Inglesistä.

Siisti, tyylikäs ja selkeä eteinen, ha! Mutta tuossa näkyy paremmin tuo satula vyölaukku. Tunika on yhtä vanha kuin Seela, käytän tuota edelleen ihan valtavasti. Ja villatakkina se vihreä ihmevillatakki, jota jotkut väittävät keltaiseksi. Se, joka sopii vaatteisiin kuin vaatteisiin.

Mutta siis tuo vyölaukku – sanokaa nyt pliis jotain!

Lapsi sanoi, että sen kanssa on hyvä leikkiä hevosta.

Eiks vyölaukku ole kuitenkin ihan… kiva? Tykkään, kun jää kädet vapaiksi. Ihhahaa.

15

You Might Also Like

  • Torey
    3.3.2020 at 08:53

    Mä en oikein osaa sanoa mitään vyölaukuista. 😅 Siis toi on tosi kivan näköinen! Mutta en tiedä osaisinko itse käyttää. Mulla on ollu kaikki tavarat jo sen yli 7 vuotta(?) Marimekon nahkaisessa olkalaukussa, enkä varmaan siitä osaisi luopua. Sitten mulla on ollu sellanen Muumi-pussukka puistoilua varten. Siihen saa sopivasti puhelimen ja avaimet, sekä kolikoita jätskejä varten. 😁

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/03/01/myyty/

    • krista
      3.3.2020 at 22:56

      Tuota mäkin pähkäilin pit-KÄÄN – että osaanko sit käyttää… Mutta sitten totesin, että käytän vaan, niin sitten siihen tottuu! Toivottavasti näin käy kans!

      Mulla oli se nahkainen ”satulalaukku” käytössä kans just 7 vuotta, kunnes lähetin sen suutarille, ja siksi aikaa otin tuon kuvissa näkyvän laukun käyttöön – ja vastaavasti jumahdin siihen, vaikka toinen laukki palasi suutariltakin jo :D Tämä Desigualin laukku on ihana (ja ihanan iso, mahtuu paljon enemmän kuin aiempaan), mutta sen ”nahka”osat on tekonahkaa ja jo nyt näkyy, että tämä ei tule kestämään samanlaista 7 vuotta :( Luulisi, että laatu olisi hyvä tuollaisella merkillä, mutta harmi kyllä nyt jo tekonahkaosat rapistuu… Höh! Ehkä Suomeen palatessa vaihdan takaisin siihen rakkaaseen ruskeaan nahkalaukkuun, ja tähän vyölaukkuun sitten kakkosvaihtoehtona.

  • rva Harakka
    3.3.2020 at 13:15

    Heippa. En varmaan ole ennen kommentoinutkaan(?) mutta nyt on pakko, koska vyölaukku herättää mussa suuria intohimoja. Sehän on siis paras, järkevin ja ylivoimaisesti mukavin laukku, mikä ihmisellä voi olla. Surin vuositolkulla, että ainoat saatavilla olevat oli noloja ysäripussukoita. Nyt onneksi omistan yhden, jonka kanssa aion elää elämäni onnellisena loppuun saakka. Tuo sun laukku on HIENO, kadehtisin vihreänä, jos mulla ei jo olisi omaani.

    • krista
      3.3.2020 at 22:58

      Hahaa, mahtavaa, vyölaukkuintohimoja! :D Mut siis mähän itse asiassa vuosia ”haaveilin” sellaisesta mun ikivanhasta lapsuudesta peräisin olevasta nahkaisesta vyölaukusta, joka me ostettiin aikoinaan Marokosta, kun olin siis vielä ala-asteella. Oon yrittänyt etsiä sitä mun äidin luota, ois ollut IHANA ottaa se käyttöön. Sekin oli ysäripussukka, mutta eri tavalla ysäri kuin sellaiset just… no just ne nolot ysäripussukat :D Mun muistikuvissa just tää Marokon vyölaukku ois ollut HIENO. (ehkä aika kultasi muistot) Mutta harmi kyllä en ole sitä löytänyt. Mutta nyt TÄN kanssa aion elää mäkin elämäni loppuun asti! Mä kans ajattelen, että tää vois olla tosi helppo ja mukava laukku!

  • Karina
    3.3.2020 at 13:59

    Eiks vyölaukut oo taas ihan in? :) Mä just tänään näytin kaverille vanhoja kuvia itsestäi inter-raililta vuodelta …. 1990 :D ja naureskeltiin mun karmeaa vyölaukkua. Mutta silloin se oli hip ja jee ja todella tarpeellinen reilillä! Nykyään ne on onneksi päivitetty tähän päivään ja toi sun on tosi kiva! Mun poika halus kans vyölaukun mutta hän kantaa sitä vinosti silleen toisen olkapään yltä vartalon ympäri. Oikeen turvallinen paikka kännykälle, ja mahdollistaa leikitkin.

    • krista
      3.3.2020 at 23:01

      No ehi kun tää oli just se mun ongelma, että mä en koskaan tiedä, onko joku juttu edelleen in vai oliko se in vaan viime viikolla ja meni jo :D Helpompaa on olla tasaisesti siellä oman tyylin takana, niin ei tarvitse innejä ajatella :D

      Ja hei siis MIKÄ juttu se sit on, että nykyään tosiaan vyölaukkuja kannettaan noin! Tuota näkee siis tosi paljon! Mun mielestä siinä on jotain hilpeän hauskaa: että siis ostaa vyölaukun, mutta sit ei käytä sitä vyölaukkuna vaan ihan tavallisena laukkuna – sellainen hassu ”ympyrä on sulkeutunut” -fiilis! Mutta siis varmasti mukava laukku, ja kiva kun on ”katu-uskottavia” laukkuvaihtoehtoja pojillekin, muitakin kuin aina reppu vaikka.

      • Karina
        4.3.2020 at 09:39

        Hih, totta, ei ole vyölaukku enää entisensä :D
        Mutta tosiaan hyvä että on laukkuvaihtoehtoja lapsillekin kun nykyään on tota kannettavaa. Toi vino vyölaukku pysyy aika hyvin mukana kun laiheliinilapsilla se helposti putoaa siitä vyötäilsiltä! Yksi trendilaukku jota en nuorisolla ymmärrä on ne ihmeelliset pussukkareput joissa sellaset ohuet naruhihnat. Mun lapset kinus niitä, ja suostuin jumppakassiksi ostamaan. Mutta nehän viistää suunnilleen maata kun pitää oikealla tavalla selässä, eikä ole ergonomiaa nähneetkään. Poitsu sit keksi että vetää ne hihnat silleen vinoon oikea hihna vasemmalle olkapäälle pään yli ja vasen oikealle. Pysyypä paremmin paikoillaan :)

  • Anna
    3.3.2020 at 21:29

    Minusta tuo vyilaukku on hyvinkin rinnastettavissa Mithun irtotaskuihin jollainen itsellänikin on. Tuo vaan on astetta järeämpi ja nahkaa. Ehdottomasti annan peukut kätevyydestä. Kun vaihdoin reisitaskuhousut hameisiin ja mekkoihin niin iski ongelma tavaroiden kuljetuksessa ja TODELLAKIN vuolaukku/irtotasku on mahtava keksintö. Varsinkin kun niitä on nykyään oikeasti hienoja.

    Noista Flossyistä pakko mainita että paljasjalkakengissä toki toitotetaan tosi paljon pohjan joustavuutta ja pehmeyttä jne. ja onhan se iso juttu että jalka pääsee liikkumaan, mutta sen lisäksi että kenkä taipumalla parantaa jalan liikkuvuutta pitäisi myös varpailla olla tilaa levitä vapaasti jotta jalka pääsisi toimimaan luonnollisesti. Ei ole noista kokemusta, mutta heti kuvassa pisti silmään kapea kärki kun sen näkee yhdessä paljasjalkakenkämaininnan kanssa. Tuota leveyttä voi vähän tutkailla niin että seisoo paljain jaloin paperin päälle niin että paino on kokonaan kyseisen jalan päällä ja piirtää jalan paperiin. Sitten mallaa sitä kenkiin että riittääkö kengän leveys että jalka pääsee leviämään yhtä paljon kengässä kuin vapaana. Varsinkin lapsilla saa olla hurjan tarkkana tämän kanssa kun heillä vielä jalka kasvaa ja muovautuu ettei jatkuvasti ahda liian kaposiin jalkineisiin. Se kun vaikuttaa jalkaan loppuelämän ajan. Esim. minulla huomaa jalasta että olen lapsena ja nuorena kulkenut liian kapeissa kengissä. Varpaat ovat vapaanakin aika likistyksissä toisiaan vasten.
    Meni vähän luennoksi, mutta kun asia pisti silmään :P Ota just niin vakavasti kun itse tahdot :D

    • krista
      3.3.2020 at 23:09

      No kyllä! Itse asiassa etupäässä oon just niitä Mithun ”taskulaukkuja” katsellut monta vuotta sillä silmällä, mutta sit oon aina jäänyt pähkäilemään… Ne on IHANIA! Joel kans kerran viittä vaille tilasi itselleen sellaisen!

      Joo totta, että tuo Flossyjen malli on kapeahko! Meillä on kapeajalkainen perhekin, joten meille tuo malli tuntuu hyvältä, mutta tosiaan oikeat paljasjalkakengät nuo eivät ole. Toisaalta eivät kuitenkaan juuri yhtään kapeammat kuin meidän Merrellin paljasjalkakenkämallit ja vannoutunut paljasjalkakenkäilijä Joel kelpuuttaa nuo myös – MUTTA Joelilla tosiana myös on kapea jalka.

      Noiden Flossyjen iso plussa on tosiaan ohut ja erittäin erittäin taipuisa pohja – aivan superihana. Ja edullinen hinta, 8 euroa maksavat täällä nuo perusmallit, nettikaupoissa sitten olisi kuviollisiakin ja isommat hinnatkin. Miinuksena se kapeus (jos on yhtään leveämpi jalka) sekä HAJUSTEET, eli näissä on sama hajuste kuin Suomessa tutummilla Cientoilla. Molemmat siis taitaa olla espanjalaisia. JA yksi pitkä miinus Flossyissa on se, että pohja on niin ohut ja joustava, että se kestää vain yhden kesän. Eli alkaa kulua nopeasti. Lapsilla nyt muutenkin jalka kasvaa tietty, mutta silti harmillista, että eivät kestä.

      • Anna
        4.3.2020 at 16:09

        Monet paljasjalkakengätkin ovat oikeasti liian kapeita. Minä joskus mittasin jalkani jonkun taulukon avulla (harmi kun en muista mistä löysin) ja sen mukaan jalkani on normaalin ja leveän välimaastossa. Toinen jalka normaalin levyinen ja toinen juuri ja juuri leveän puolella. Kapeajalkaisuudesta on oikeasti etua kun nykyisiä kenkämarkkinoita katsoo. Ja pääasia että käyttäjä itse kokee kengät hyväksi :)
        Tuo pohjien kestävyys on paljasjalkavalmistajillekin ikuinen tasapainoilun paikka. Mitä pehmeämpi ja ohuempi sitä nopeammin kuluu puhki.

  • Nimimerkillä nettikaupaanko nyt sitten?
    4.3.2020 at 15:34

    Flossyt! Miks minä en tiennyt tommosista lopottimista Espanjanreissulla viimeks? *facepalm*
    Itseni tuntien onnistun kehittämään nyt pakkomielteen kengistä, joita en edes ole koskaan livenä nähnyt.

    Osaatko sanoa, miten nuo vastaavat kokonumeromerkintäänsä? (Jos sulla sattuu olemaan itsellä käytössä esim. TenPointsin kenkiä, niin meneekö sama koko TP:ssa ja Flossyissa?)

    • krista
      4.3.2020 at 17:28

      Hahaa, sitten vain Espanjaan takaisin Flossy-ostoksille! :) Tai nettikaupoistakin niitä varmaan saa, tässä niiden sivut: https://flossyshoes.com/

      Aikuisten kenkä ainakin vastaa just kokoaan, mulla on 36 mun tavallisin koko, ja siinä koossa nämä on mulle hyvät. Lapsilla myös taitaa olla suunnilleen kokoaan vastaavat. Mutta malli tosiaan kapeahko, se kannattaa huomioida! Meillä on perusmalliset Flossyt eikä olla livenä täällä nähty noita muita – eli jos ostaa netissä jotain muuta mallia, kannattaa olla tarkka pohjasta. Espanjalaiset kun muuten harrastaa kovia ja paksuja pohjia, en siis ihmettele vaikka näissäkin jossain spessumallissa ei olisikaan sitten tuollainen noin pehmeä ja joustava pohja!