Opetuskeikka intialaisittain

Minä ja Bollywood Kamlees -tanssikaverini Sheila saimme mahtavan tilaisuuden päästä elämämme ensimmäiselle tanssinopetuskeikalle! Siis opettamaan ihan oikeita ihmisiä. Voi vau, mikä kunnia!

Rakensimme opetuksen sisältöä huolella – istuimme iltakaupalla suunnittelemassa ja treenaamassa. Aurinkoisena sunnuntaipäivänä sitten hyvin fiiliksin kohti tapahtumapaikkaa; hei me osataan tää, tästä tulee hyvä juttu!

*******

Ensimmäinen yrjö lensi bussipysäkillä.

”Moi! Mulla on vähän paha olo”, tervehdin bussissa Sheilaa.
”…mutta ehkä se on vaan jännitystä”.

Tiedättekö sen ison risteyksen rautatieaseman ja Sokoksen välillä? Sen, jossa on vähän sellainen mutka, josta autot usein vauhdilla kurvaavat ja jalankulkijamassat odottavat vihreän valon vaihtumista.

No, siinä lensi oksennus numero kaksi. Siinä ihan keskellä tietä, suojatietä ylittäessä. Kävelyvauhdissa. Ei siihen nyt oikein voinut pysähtyäkään, keskelle ajotietä.

”Minne? Minne? Kohta tulee lisää ja PALJON”, minä hermoilin.
”Vaakunahotelli! Sinne!”, Sheila keksi.

Hotellin respa antoi mukisematta ja salamannopeasti avainkortin vessaan – näki varmaan mun naamasta, että oksennus tulee kohta joko siihen aulaan tai vessaan. Vessaan tuli.
”GRRRRYYYYÄÄÄÄH”, kaikui Vaakunahotellin vessasta. Sheila seisoi vessan ulkopuolella ja hymyili ystävällisesti ohikulkijoille, ”juu ei täs mitään, kaverilla tuli vähän paha olo”.

*******

Tiesin kyllä heti, mistä on kyse. Tiesin oikeastaan ennen kuin se ensimmäinen örppi tuli ulos. Mun lähtöhetkellä hörppäämä smoothie. Se perhanan smoothie, jossa oli sitä perhanan turkkilaista jugurttia. Se oli se. Jotenkin jo siinä juodessa tuntui siltä, ettei se kunnolla mennyt alas. Siinä vaiheessa pitäis aina hälytyskellojen soida. Ring ring ring! Älä syö tätä! Jos syöt, niin kohta kadut.

Söin. Ja kaduin.

*******

Ruokamyrkytyksissä on (itselläni ainakin; ja kokemusta niistä kun valitettavasti aika paljon on) se hyvä puoli, että olo helpottaa pian sen jälkeen, kun ”saastunut” ruoka on tullut elimistöstä ulos. Ja varsinaisen opetushetken alkuun oli vielä yli tunti aikaa.

Niinpä toivoa vielä oli!

Siltä ei kuitenkaan tuntunut sillä hetkellä, kun uudelleensijoitin smoothieta vessanpönttöön opetuspaikan yläkerroksesta löytyneessä rauhallisessa vessassa, pää syvällä pöntön uumenissa – GRYÄÄÄÄH – ja Sheilan puhelin soi.
”Joo? Aijaa? Okei totta kai! Ai viis minuuttia? Joo, me tullaan!”

Aikataulumuutos. Opetus ei alakaan tunnin päästä vaan nyt.

Mä en ole varma, onko tämä kohtaus suoraan jostain Bollywood-komediasta vai kenties siitä Kumman kaa -sarjasta.
”Juu! Juu! Juu, ei mitään ongelmaa”, toinen sanoo puhelimeen.
Ja puhelun taustalta kuuluu GRYÄÄÄÄÄH; toinen (anti)sankaritar se siellä vaan huutaa vessanpönttöön.

Nopea purskutus, Mynthon suuhun. Huulipunat uusiksi, pikainen levinneiden kajaleiden poispyyhintä – juu kato ei mitään ongelmaa, nyt mennään!

bollywood

Mun ilme: täystuho tässä, terve! Sheilan ilme: ton kanssa mä täällä olin, mutta selvisin!

Uskokaa tai älkää: opetus meni ihan älyttömän hyvin.

En oksentanut.

Mutta lisäksi yleisö tuntui todella tykkäävän, tunnelma oli ihana ja ihmiset rohkeasti lähtivät mukaan liikkeitä tekemään – ja moni tuli erikseen kertomaan jälkikäteen, että nyt taisi kyllä Bollywood-kipinä puraista.

Esiintymisadrenaliini. Vau sitä kyllä täytyy ihastellen ihmetellä. BLING sitä on täydessä vireystilassa ja hyväntuulisena opetussessiota vetämässä, vaikka muutamaa minuuttia aikaisemmin oli ollut pää pöntössä. Satumainen mäihä myös, että vatsa ehti täystyhjentyä ajoissa – esityksen jälkeen menin vielä hetkeksi hengähtämään, mutta kyllä: oksut oli jo oksuttu.

Kaikki kunnossa! Täällä (vessassa) ei ole enää mitään nähtävää! Hätätila ohi!

Keräsin kamani (ja itseni), ja sitten vaan pokkana vielä kahvittelemaan ja osallistuneita tervehtimään.
”Oi, kiitos kutsusta! Täällä oli niin kiva olla! Mahtava kuulla, että tykkäsitte!”

Tässä maailmassa on varmasti ihmisiä, joilla kaikki menee aina nätisti ja tasaisesti putkeen suunnitelmien mukaan. Minä itse en vaan kuulu niihin. Mutta täydellisyys on epäkiinnostavaa, kuka sellaista nyt haluaisikaan! :)

Ja jos kaikki kävisi ilman kommelluksia, niin mille sitä sitten nauraahirnuisi jälkeenpäin. Tämä jääköön nyt meille ikuisiksi ajoiksi kikatuttamaan muistoihimme teemalla ”näinkin voi käydä”. Eikä muuten ehditty edes jännittää!

Joo, mutta ei smoothieta mulle ihan pieneen hetkeen, kiitos.

 

 

PS. Kiitos ja anteeksi, Sheila!

42

You Might Also Like

  • Heispi
    13.3.2016 at 19:45

    Voi ei! Mä luin kovaa kyytiä ”tiesin heti” kohtaan ja olin niin varma, että seuraavaksi lukee: nyt on vaavi tulossa! Voi ei mikä pettymys :DD

    Mut huh, onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin. Ja kai ne yrjöt sieltä kadulta siivoontuu :))

    • Krista kirjautumatta
      13.3.2016 at 20:22

      Hahaa, sama ajatus tuli täällä anoppilassa :D Laitoin Instaan todistusaineistoa :D

      • Riina
        14.3.2016 at 14:21

        Samaa määkin ensin ajattelin! :D Onneksi tosiaan ruokamyrkytyksestä toipuu nopeesti. Mahtavan sitkee muija silti oot!

  • Ksy
    13.3.2016 at 20:41

    Tästä tulee mieleen mun viikon takainen ruokamyrkytys luumusta – heräsin aamulla seitsemältä, että nälkä kurnii mahassa ja jotta välttäisin raskauden aamupahoinvoinnin kävin nappasemassa muutaman hedelmän keittiössä ja sitten menin takaisin nukkumaan. Parin tunnin kuluttua herään ihan järkyttävään oloon, kylmä hiki ja kylmät väreet vaan menee selkää pitkin sekä vatsaa vääntää että itkettää.

    Mikään ei mene alas, vesimelonia yritin imeskellä vähän aikaa mutta sekin ällötti. Ja joku ihan oikeasti kiinteä sai vaan oksennusrefleksin aikaiseksi. MUTTA koska raskaana – myös nälkä aiheuttaa pahan olon :D Siinä meni koko hemmetin päivä miettiessä, että onko tää nyt enää sit sitä ruokamyrkytystä VAI pelkkää nälkäpahoinvointia?!

    Hyvä kun selvisit koitoksesta, ois saattanut itelle tulla jo itku tuo toisen ykän kohdalla :D

    • krista
      13.3.2016 at 22:31

      Uhhuhhuh, tuli takauma omiin raskausaikoihin, jolloin oli kyllä niiii-iiiiin paha olo. Eikä se mitään AAMUpahoinvointia, mulla ainakin se oli ihan kokohereilläolonpahoinvointi niinä pahimpina aikoina. Uhhuhhuh.

      Kiitos! Kyllä mullakin meinasi epätoivo välillä iskeä, mutta onneksi ”hemmetti mä selviän tästä” -henki oli koko ajan suurempi kuin epätoivo :D

      • Ksy
        13.3.2016 at 22:37

        Miä oon itseasiassa lueskellukki siun raskauspostauksia aika tiuhaan tahtiin viime aikoina :D ja hyi kokohereilläolopahoinvointi, olen itse (koputan puuta) päässyt siis vielä suhteellisen vähällä. Niitä pahoinvointiaaltoja tulee kyllä pitkin päivää mutta ne myös onneksi menevät nopeasti ohi :D

        • krista
          13.3.2016 at 22:55

          Tsemppiä! Ja sit aika useinhan se pahoinvointi joillain viikoilla helpottaa ja alkaa se paljon puhuttu ”hyvinvoiva keskiraskaus”. Mullakin se oli ONNEKSI hyvinvoivaa – ne muutamat viikot siinä alkupahoinvoinnin ja ennenaikaisten supistusten välissä :D

  • rinkeli
    13.3.2016 at 20:58

    Iso peukku! :D Itse olisin kääntynyt kotiin jo viimeistään suojatielle oksentaessa :D

    • krista
      13.3.2016 at 22:38

      HYVIN MONEN menon olisin kyllä jo tuossa kohtaan itsekin perunut – mutta tän kanssa tosiaan oli niin voimakas halu suoriutua kunnialla, että se voitti. Varmasti itsellä asiaa ”helpotti” se, että ruokamyrkytysolotila oli entuudestaan niin tuttu, että jotenkin pystyi ennakoimaan, että selvämismahdollisuudet ON kuitenkin olemassa. Jos olisi ollut joku eri vaiva, niin tilannekin ois tietty ollut eri.

      Oon muuten myös kerran saanut migreenikohtauksen kenraaliharjoitusten ja esiintymisen välillä. Silloinkin aikaa oli onneksi muutama tunti, ja nappasin maksimisärkylääkkeet ja etsin talkkarin, joka päästi mut pimeään kopiokonehuoneeseen puoleksi tunniksi. Siellä istuin yksin pahvilaatikon päällä :D Mutta se on kans sellainen vaiva, jonka tiedän menevän ohi, jos saan särkylääkkeet ajoissa ja pääsen hetkeksi pimeään. Esitykseen tokenin silloinkin. Mutta joo ei aina mee ihan putkeen :D

  • Sanna
    13.3.2016 at 21:47

    Huh! Onneksi selvisit enemmän kun vaan kunnialla opetuskeikasta! Tuntuu, että itse olisin varmaan todennut ettei nyt vaan pysty ja jäänyt halaamaan häpeissäni vessanpyttyä jonnekin xD Mutta ei hätää! Luulen, että se samainen suojatie on nähnyt useammat (tosin yleensä alkoholinhuuruiset) yrjöt :DD

    Ja hei, jos ei muuta, niin voit käyttää tätä tarinaa motivoidessasi muita (tai itseäsi) :D ”Hei, mä sentään menin tekemään mitä lupasin vaikka purjosin koko matkan perille asti!” xD

    • krista
      13.3.2016 at 22:48

      Hahaa, olkoon tämä tosiaan oodi tahdonvoimalle! :D

      Kyllä mullakin kävi siellä yläkerran veskissä pönttöähalatessani mielessä, että ”mä vaan jään tänne yhy-yhy-yy”. Mutta sitten toisaalta TIESIN, että ne esiintymisadrenaliinit voi tehdä kropalle ihmeitä; se on kyllä niin tujua tavaraa se esiintymisadrenaliini, että VAU. Jos sillä saa torjuttua flussat (niin kuin oon tehnyt; toisaalta se romahdus on tullut sitten heti adrenaliinien laskettua), niin jo on HEMMETTI jos ei yks pilallemennyt smoothie sillä taltu :D Nojoo, lue: hyvä tsägä oli tässä mukana, että näin kävi :D

      Hahaa joo mä luulen, että aika monet oksut on kyllä se suojatie nähnyt :D

  • Heidi
    13.3.2016 at 22:57

    Opetitteko siis ihan perusliikkeitä, vai päästiinkö jopa vetämään kokonaisen koreon? ;D

    • krista
      13.3.2016 at 23:23

      Minikoreon :) Käytiin yleisimpiä liikkeitä läpi ja samalla kerrottiin yleistä Bollywoodista – ja loppuun opetettiin pieni pätkä alusta Kanganarea :) Ilonan koreografialla, mutta muutama liike muutettuna/helpotettuna. Siellä oli siis yleisöä kirjaimellisesti vauvasta vaariin. Oli ihanaa, miten kaikenikäiset lähtivät innolla mukaan!

      • Heidi
        14.3.2016 at 00:01

        Ihanaa että ihmiset tykkäsivät! <3

  • Sari
    14.3.2016 at 20:36

    Ei sais nauraa mutta vedet tuli silmiin :) ihana toivoa-antava selviytymistarina kaltaisilleni säätäjille.

  • Nanna9
    28.3.2016 at 20:00

    Ihan parasta, että olet jakanut tämän. Antaa kyllä toivoa, jos joskus on itellä fiilis, että nyt ei kyllä pysty :D Just näiden kaunistelemattomien arkipostausten takia luen tätä blogia.

    • krista
      28.3.2016 at 20:21

      Haha, kiitos! Yrjömästä opetuskeikalle :D Mutta ihminen saatta joskus pystyä ihmeellisiin asioihin! :)