Onpa kiva nähdä!

Joelin oranssi paita ilmestyy kulman takaa ja hän rullailee vaunujen kanssa kohti Sotkamon toria. Heti, kun hän näkee meidät, hänen katseensa kirkastuu ja hän alkaa vilkuttaa iloisesti jo sieltä kaukaa. Vilkutamme innolla takaisin.

”Isi! Isi! Nyt isi tulee!”
”Mä menen kertomaan ämmille, että isi tuli!”

Lapset lähtevät ilostahypähdellen juoksemaan isiä ja vauvaa vastaan.

Minulla on hymy korvissa ja kävelen lasten perässä vaunusaattuetta vastaan. Kapsahdan hymyilevän aviomiehen kaulaan ja vaihdamme moiskahtavan suukon. Muisk! Hei onpa kiva nähdä! Näytät ihanalta!

Niin. Olimme tosiaan olleet erossa sen huikeat 20 minuuttia, jonka Joelilla kestää kärrytellä kävellen vauvan kanssa, kun me muut tultiin torille autolla.

Tämä oli itse asiassa hauska havainto siinä jätskitötteröiden äärellä.

Mehän olemme käytännössä yhdessä sen 24-7: Joel on tällä hetkellä isyysvapaalla, ja ennen tätä kesääkin me ollaan molemmat tehty arkisin töitä kotoa käsin. Oikeastaan ihan koko ajan kotona (tai täällä Sotkamossa ollessa) suurimman osan päivää sellainen noin 10 metriä on meidän maksimietäisyys toisistamme.

Ja silti joka ikinen kerta, kun me näemme toisemme, automaattisesti molempien katse kirkastuu ja hymy nousee huulille:
”Voi onpa kiva nähdä!”

Vielä näin 14 yhdessäolovuoden jälkeen. Kai tätä voi pitää aika hyvänä merkkinä parisuhteessa.

85

You Might Also Like

  • Emiliakatariina
    8.8.2022 at 20:03

    Ihanat:D Meillä aika samanlainen meininki, tosin ”vasta” 10 yhteistä vuotta ja yksi lapsi :D Molemmat tehnyt vuosia etätöitä ja ollaan aina yhdessä ja silti kauhea ikävä jos ollaan pienikin hetki erillään. Sit jos joudutaan olemaan erossa useampi tunti niin puhelimet laulaa koko ajan :D

  • Venla
    9.8.2022 at 15:36

    ❤️

  • Auringonkukka
    9.8.2022 at 20:21

    Täällä yhteisiä vuosia takana jo 34 – aina ei hymyilytä, mutta useasti kuitenkin :) Toki välillä on ollut sellaisiakin aikoja, että hymy on voinut olla tilapäisesti suorastaan hyytynyt, mutta sinnikkyydellä ja pitkäjänteisyydellä rakkaus on säilynyt (L)