Olemme rikkoneet unen

Okei, olemme virallisesti rikkoneet vauvamurusemme unen.

Se ihanasti jopa kuusi tuntia putkeen nukkuva vauveli on esimerkiksi viime yönä nukkunut vain kiinni minussa, tarkemmin sanottuna suorassa ruokailu-ulottuvuudessa.

Ja minä en ole nukkunut, ahhhaha.

Tässähän tulee ihan vanhat ajat mieleen!

Osa tästä muutoksesta voi toki olla kehitysvaiheeseen liittyvää (hulinat jne), mutta kyllä tästä syytän myös itseäni. Eiku siis: olosuhteita! Aina kannattaa syyttää olosuhteita!

Puutalon aikuisten makuuhuoneessa on nimittäin ollut pakkasten tultua aika (kröhöm)… viileää. Siellä ei siis ole minkäänlaista lämmitintä. Ei ole tuntunut hyvältä laittaa vauvaa viileään pinnasänkyyn, vaikka unipussikin on vaihdettu paksumpaan. Niinpä vauva on otettu lämpimälle paikalle meidän aikuisten viereen. Läheisyys lämmittää!

Ja niiii-iiiiiin ihanaa, kun se perhepeti onkin, niin meidän tapauksessa tässä kuviossa piili todennäköisesti porttiteoria suoraan kiinni minun rintaani.

Mutta hei hänhän on vauva! On hyvin ymmärrettävää, että siinä on vauvelin mielestä just kaikkein paras paikka nukkua.

Aamulla (kuudelta) hyväntuulisesti kujertelevalle vauvansöpöläiselle siis olemme todenneet, että okei olemme virallisesti rikkoneet sinun nukkumisesti.

Joten silmäpussien aika on tässä taas koittanut. Mutta ei se haittaa – olisihan tämä ollutkin aivan kummallinen (meille) vauvakokemus, jos ei oltaisi päästy kokeilemaan myös valvomista.

Rasti ruutuun siis! Vauvanelämän univelka – check!

 

 

PS. En toivo unikouluvinkkejä, kiitos! <3 Me nukutaan valvotaan nyt näin ja tämän postauksen tarkoitus oli kertoa kuulumiset, ei kysyä neuvoja. Hah ymmärtänette, että tämän aiheen suhteen tämä on tarpeellinen disclaimer.

 

PS2. Itsenäisyyspäivä! Hyvää sellaista!

48

You Might Also Like

  • EmppuLL
    6.12.2022 at 15:03

    Hyvää itsenäisyyspäivää ja tsempit kohtalotoverilta (ja sen silmäpusseilta) täältä Turusta :D

    • krista
      8.12.2022 at 11:18

      Täältä myös silmäpussit toivottavat viivellä hyvää itsenäisyyspäivää Turkuun! :)

      Kahden valvotun yön jälkeen sain viime yönä vähän unta. IHANAA, ah! Toivottavasti siellä sama!

  • Karina
    6.12.2022 at 16:17

    Voi toista pientä <3 Mut on se perhepeti silti ihana! :D

    • krista
      8.12.2022 at 11:19

      Niin on <3 Ja voisihan tämä hulina olla pinnasängssäkin käynnissä, ja silloin pitäisi nousta joka kerran ylös sähgystä, uuuh. Nyt voi kuitenkin koomata makuuasennossa aika pitkälti :D

  • Nukkumattia odotellessa
    6.12.2022 at 17:54

    Always look on the bright side of life: teillä oli hetken hyvin nukkuva vauva! Meidän vuotias on vain pari kertaa elämässään nukkunut 6 h putkeen.

    • krista
      8.12.2022 at 11:22

      No kuule just näin! Viisi kuukautta saatiin hyvää unta, voisi tosiaan olla paljon huonomminkin!

      Meillä oli myös yksi vauva vuosia huonosti nukkuva, nukkui vaan 45 minuutin pätkiä ja sai huutokohtaukset joka välissä. Mutta – tämä on se mun perusviesti – SE HELPOTTI! Joskus se vaan meni ohi, ja nykyisin ei herää öisin i-k-i-n-ä, sanoo ”hyvää yötä” ja nukkuu aamuun asti <3 Ehkä hän heräsi kaikki heräilynsä silloin alkuun :D Tällaisella ajatuksella nyt kolmannen kanssa suhtaudun kaikkeen: nämä on tällaisia, ja joskus ne on takana päin <3 Tsemppiä sinnekin valvomisiin!

  • Nadja
    6.12.2022 at 20:19

    <3 <3 <3

    • krista
      8.12.2022 at 11:23

      <3

  • Vanilja
    6.12.2022 at 20:38

    Meidän ”vauva” on nyt 1,5v ja nukutaan edelleen perhepedissä <3 Kahtena viime yönä hän on nukkunut melkeinpä koko yön mun kyljessä kiinni… mutta koen silti että perhepedissä saamme parhaat unet.

    • krista
      8.12.2022 at 11:25

      Kuulostaa ihanalta! <3 Meidän "vauvat" taisivat olla 3 ja 5, kun siirtyivät omiin sänkyihinsä. Perhepeti on ihana!

  • Ida
    7.12.2022 at 14:43

    Voi ei. 😂 Toivotaan, että on vaan vaihe ja pian perheen pienin vetelee taas useamman tunnin uniputkia! Ilman ihoon liimautumista. 😄

    Meidän lapsoset nukkui onneksi yöt tosi hyvin ihan vauvanaki, päivisin eivät sitten paljoa nukkuneetkaan ekaan 6kk. Sen jälkeen tuli muistaakseni selkeämmät rytmit ja kunnon päiväunet hiljalleen kuvaan.

    Mutta vaiheita vaiheita. 😄

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2022/12/07/kadottaa-itsensa-ja-loytaa-uudelleen/

    • krista
      8.12.2022 at 11:27

      Nimenomaan, vaiheita vaiheita! Se on se mun ajatus koko ajan näissä – ja nyt vielä tajuaa, miten älyttömän silmänräpäyksessä (vaikka ekojen kanssa ei siltä tuntunut) ne vaiheet loppujen lopuksi menivät.

      Meillä vauveli nukkuu toistaiseksi ihanasti päivisin. Toivottavasti me ei kohta rikota sitäkin :D :D :D