Nt-ultran uutisia – hyviä sellaisia

Olen näköjään ottanut tavaksi ultraajan pöydällä tärisemisen, kyyneleet valuen.

Varsinaiseksi itkuksi sitä ei kai voi kutsua, nyyhkytys puuttuu. Enemmänkin sellaista tunteenpurkausvapinaa ja muistutus siitä, miksi ei olisi tänäkään aamuna kannattanut laittaa ripsiväriä.

Ensimmäiset sekunnit olivat piinaavan pitkät.

Ruudulla näkyi mustaa. Kuten viimeksi kesäkuussa, kun tässä ihan samassa nt-ultrassa todettiin keskenemeno. Sitten ruudulla alkoi näkyä jotain, mutta liikkumatonta. Se oli just se mun syvin pelko: kaksi viikkoa sitten varhaisultrassa kaikki oli hyvin, mutta entä jos… Entä jos…

Se kaikki kesti ehkä sekunnin tai kaksi, mutta ehti jo kouristaa kauhun rintaan.

”Ja tässä on sydämen syke”, ultraaja esitteli.

Kaikki oli hyvin!

Ja ihan kohta näkyi jo liikettäkin, vauva vaan oli jotenkin hassussa asennossa. Mikä helpotuksen vyöry!

Kaikki oli itse asiassa erinomaisen hyvin! Joka ikinen mitta oli juuri sitä, mitä kuuluikin olla – ultraaja ihanasti selosti koko ajan, että mitä tutki ja mitä siellä näkyi. Myös niskaturvotusluku oli erittäin pieni, hyvin kaukana riskiluvusta.

Varsinainen tieto riskiluvusta tulee vielä puhelimitse: siihen vaikuttaa verikokeiden tulokset sekä mun ikä. Kävin jo kyllä kurkistelemassa Maisasta… Google kävi kuumana lukuja tulkitessa – ha ha – tätähän ei tietysti kannattaisi itse edes yrittää tehdä. Don’t try this at home ja silleen. Mutta mun maallikkotulkinnan mukaan… kaikki taitaa tosiaankin olla ihan erinomaisen hyvin. Ikäriskilukuni näillä vuosirenkailla on toki ihonkananlihallenostattavan hurja (1:31), mutta vastaavasti muut luvut olivat sitten (käsittääkseni) hyvinkin kohdallaan: sekä downin että 18-trisomian riskiluvut (jossa pitäisi olla jo se ikäkin mukaan laskukaavaan laskettuna) olivat mun tulkinnan (ja googlen, haha) mukaan erittäin pienet.

Jesh, jesh, jesh, jesh!!!!

Toki odottelen sitä puhelua ja ammattilaisen tulkintaa vielä.

Laskettu aika muuten aikaistui peräti viidellä päivällä. Tällaista ihan vähän uumoilinkin: mulla on nimittäin tosi lyhyt kierto (noin 23 päivää), ja peruslaskukaava on tehty 28 päivällä. Ja pienen ihmisenalun mitat tosiaan vastasivatkin sitten tuollaisen lasten LOL-nuken kokoa. Kuusi senttiä.

Olipa kyllä tosi hassu fiilis päivittää raskausappi ja todeta, että tässähän hypättiin melkein kokonainen raskausviikko yli!

Eli hups, nyt onkin jo viikot 12+6. Huomenna siis 13+0, eli huomenna käynnistyy 14. raskausviikko. Ja se on viimeinen viikko ensimmäistä raskauskolmannesta! Loppiaisena ollaan jo toisella raskauskolmanneksella. Uskomatonta!

Kyllä tässä alkaa ihan selvästi sellainen sisäinen orastava optimismi kasvaa! Olen ollut hyvinkin epävarma raskauden suhteen, mutta nyt alkaa ihan oikeasti toivo pilkahdella.

Vauva! Tuleekohan meille ihan oikeasti vielä yksi vauva!

111

You Might Also Like

  • Katja
    29.12.2021 at 16:39

    Ihanaa, oon niin onnellinen teidän kaikkien puolesta 😀❤️ Terveisiä Fugesta!

    • krista
      29.12.2021 at 16:54

      Kiitos! <3 <3 <3 Oi, ja terveiset Fugeen! <3 Ikävä sinne!

  • äippä x6?
    29.12.2021 at 16:50

    Valtavasti onnea hyvistä ultrauutisista! ♥️

    Meille olisi tulossa kuudes ja huomenna rv 7+5 varhaisultraan varmistamaan viikot, jännittää aivan vietävästi vaikka kaikki on luultavasti hyvin.

    • krista
      29.12.2021 at 17:10

      Oi, onnea sinnekin ihan valtavasti tuoreesta raskaudesta, ja kaikki peukut pystyssä huomista varhaisultraa varten <3 <3 <3

  • Oliver
    29.12.2021 at 16:51

    Ihanaa, onnea hyvistä uutisista! Olen käynyt täällä kurkkimassa tänään moneen kertaan että joko joko olisi tietoa :)

    • krista
      29.12.2021 at 17:11

      Kiitos! Ja hihi, mä tosiaan vähän pihtailin :D Ei kuulu tavallisesti mun tapoihin tällainen pihtailu, mutta nyt jotenkin oli sellainen fiilis, että halusi itse hautoa uutista mielessään ennen kuin oli ”valmis” laittamaan siitä blogiin tai Instaan <3

  • Jenni
    29.12.2021 at 16:53

    Voi miten ihana kuulla, ootte tässä välipäivinä olleet paljon mielessä! <3

    • krista
      29.12.2021 at 17:12

      Kiitos! Niin ihanaa, kun myötäelätte, se on mulle tosi tärkeää <3 <3 <3

  • Nuvem
    29.12.2021 at 16:57

    En väitä vastaan jos olet saanut eri infoa, mutta Helsingissä yleensä saadaan vaan kirje ”ei kohonnutta riskiä” tai sitten soitto jos riski on kohonnut. Kirje tulee ensin omapostiin, jos sovellus on käytössä. Ihanaa odotusta <3

    • krista
      29.12.2021 at 17:09

      Multa kysyttiin jo neuvolassa, haluanko kirjeenä vai puheluna ja mä valitsin puhelun, koska on tällainen loma-aika. Ja ultraaja vielä toisti siinä koneelta tietoja katsoessaan, että tulos tulee puhelulla. Maisaan oli tosiaan tullut jo, mutta pelkästään numeroina eli ilman tulkintaa/sanallista muotoa. Haha ja itse asiassa siinä Maisassakin vielä luki, että tulos tulee puhelimitse :D Mutta toki kirjekin käy, etenkin jos sähköisenä tulee!

      • Nuvem
        29.12.2021 at 20:10

        Onpa kiva jos saa noin valita nykyään :) saa ehkä enemmän infoa samalla.

        • krista
          29.12.2021 at 20:15

          Joo ja mä jotenkin ajattelin, että tulisi nopeammin :) En kyllä yhtään tiedä, se oli sellainen näppituntumavalinta :D

  • P
    29.12.2021 at 19:02

    Oi, ihania uutisia! ❤ Mun iho meni ihan kananlihalle kun luin sun tekstin! 😊

    • krista
      29.12.2021 at 19:27

      <3 <3 <3 <3

  • Leeksa
    29.12.2021 at 19:25

    Hei, sun hetu näkyy tossa ultrakuvassa ni kannattaa varmaan muokkailla!

    Onnittelut!

    • krista
      29.12.2021 at 19:26

      Kiitos, just nappasin pois, kun sain just myös Instassa vinkin :) Olin hölmö, kun aiemmissa varhaisultrakuvissa ei ollut sotua, niin en edes katsonut tarkemmin tätä… Kohta ilmestyy takaisin uutena versiona :) Kiitos, kun huolehditte!

  • Suvi
    29.12.2021 at 20:51

    Onnea ❤❤❤❤

    • krista
      30.12.2021 at 19:24

      Kiitos! <3 <3 <3

  • Petra
    29.12.2021 at 22:44

    Ihanaa, onnea hyvistä uutisista! ❤️❤️ Toivottavasti riskiluvutkin olis ton sun ”etukäteistulkinnan” mukaisia.

    Nuo Mithun Mandalahousut on muuten ihan parhaat (myös) raskausmahan kanssa. Itsellä riitti niissä tila synnärille asti. Esikoista lähdettiin siis helmikuussa punkaamaan ulos juurikin vihreät Mandalat jalassa 😄

    • krista
      30.12.2021 at 19:26

      Kiitos, ja toivotaan niin! <3
      -
      Hih joo siis mä jossain vaiheessa mietin puolihuolimattomasti, että pitääköhän mun hankkia raskausfarkkuja... hetkinen.... FARKKUJA?!? Miksi ihmeessä, en muista, koska olisin viimeksi käyttänyt farkkuja ilman raskauttakaan :D Noi Mandalat menee mainiosti, ja meillä on niitä monet! Jos sattuisi, että vyötärökaistale venähtää raskauskäytössä, niin siihen voi ommella uuden tai ostaa raskauden jälkeen/Joelin käyttöön uudet Mandalat (mikä ihana tekosyy, haha).

  • N.
    30.12.2021 at 11:24

    Valtavasti onnea! Kirjoittelin tuonne aikaisempaan postaukseen, että oma tarina on todella hassusti ollut kytköksissä teidän tarinaan. Vastoin kaikkia odotuksia plussasin juuri ja haluan uskoa, että tällä kertaa kaikki menee hyvin koska teilläkin näyttää näin hyvältä. 🙈 En ole oikeasti yhtään taikauskoinen, mutta huomaan että nyt pienetkin jutut tuntuvat tärkeiltä. En uskalla vielä iloita, mutta toivottavasti sen aika on vielä edessä.
    Paljon keijupölyä ja kaikkea muuta teidän loppumatkaanne.

    • krista
      30.12.2021 at 19:28

      Oooooo, onnea onnea onnea onnea! <3 Voi että! <3 Niin ihanaa, että teille nyt tuli plussa, toivon kaikkea hyvää nyt teidänkin raskauteen <3 Kiitos, kun palasit kertomaan - tuli niin hyvä mieli! <3

  • Nadja
    30.12.2021 at 17:11

    <3 <3 <3

    • krista
      30.12.2021 at 19:28

      <3 <3 <3

  • Nuunuu
    3.1.2022 at 16:15

    Vielä kerran onnea! <3 Hassua, miten vahvasti sitä voikaan tuntemattomana etäisyyksistä myötäelää, tuli ihan kyyneleet silmiin tätä lukiessa! Itselläni oli tänään np-ultra ja siellä saatiin myös hyviä uutisia. :)

    Joko pahoinvointisi on helpottanut?

    • krista
      3.1.2022 at 16:17

      Oi, ihanaa, onnea sinnekin! <3 Toi on kyllä niin ihanaa saada hyvät uutiset tuosta ultrasta <3
      -
      Pahoinvointi on helpottanut ihan merkittävästi, ja ruokakin maistuu! Ei enää pelkkää samaa pastaa :D Välillä toki vähän yökkäyttää ja väsyttää, mutta ei yhtään samassa mittakaavassa kuin vielä muutama viikko sitten. Miten sulla, onko pahoinvointia?

  • Minttu MAMI GO GO
    4.1.2022 at 19:19

    Voi ihanaa! Valtavasti onnea koko perheelle! <3