Näkymätön mutta olennainen

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA:n kanssa.

On tosi paljon asioita, joiden tärkeyden huomaa kaikkein parhaiten silloin, kun ne menevät rikki tai puuttuvat. Pyykkikone lapsiperheessä rapa-aikaan. WC ja vetävä viemäri. Farkkujen vetoketju palaveripäivänä etenkin, jos on farkkujen kanssa lyhyt paita. Netti.

Kaikki nämä on itse koettu, ha.

Etätyöläinen eilen Kuopion Superparkissa.

Viime talvena Espanjassa meillä alkoi netti jossain vaiheessa pät-ki-ä. Ja pätkimisen lisäksi tietysti myös hiii-das-teeeeeeel-la. Ajatukset palautuivat siihen aikaan, kun netti oli vielä uusi juttu. Ensin kirjoitetettiin nettiselaimeen osoite, sitten painettiin enteriä. Ja sen jälkeen jäätiinkin sitten minuuttikaupalla tuijottelemaan hitaasti ruksuttelevaa sivua. Toimiiko, toimiiko, tuleeko sieltä jotain….? Se oli silloin ihan normaalia. Mutta nykyisin se tuntuu ihan tuskaiselta.

Parin päivän netinpät- – – ki- – mi- – – – sen jälkeen meidän omalla kotitoimistoilla alkoi olla jo suht kireä tunnelma; kahden ihmisen työt jumiutuivat ja deadlinet painoivat päälle. Sulje sä nyt kaikki sun ikkunat ja laitteet, niin mä saan edes tän yhden kiiremeilin laitettua. Aaaaaargh.

Kärvistelimme viikon. VIIKON. Sitten tilanne ratkesi (me hölmöt ei tehty sitä aiemmin) yhdellä puhelinsoitolla: naapuri, jonka kanssa jaoimme yhteisen netin, oli juuri netin hidastumisaikaan kytkenyt uuden älytelkkarin (?) samaan… systeemiin. Tai jotain sellaista; kuvittele tähän selitykseen espanjankielinen nopea puhe. Öööö, okei? Tai siis ”¡Vale!”, joka tarkoittaa espanjaksi, että selvä, mutta joka mun suusta tarkoittaa, että en ymmärrä, mutta piis älä selitä enää mitään. Joka tapauksessa, naapuri puhui paljon espanjaa ja teki jotain, ja sen jälkeen netti alkoi taas toimia normaalisti.

Huh!

Etätyöläinen ei voi olla ilman toimivaa nettiä. Tärkein työväline! Koneenkin voi hätätilassa vaihtaa, mutta toimiva nettiyhteys on välttämättömyys, että tällainen työnteko onnistuu.

Tavallisin kotiduuninäkymä (tai no: pöytä on siistimpi kuin tavallisesti).

Kovin usein ei tule oikeastaan edes ajatelleeksi, kuinka moneen asiaan nettiä käyttää normaalin arkipäivän aikana. DNA:n haastamana (kaupallinen yhteistyö DNA:n kanssa) mietin vähän omaa tavallista arkipäivääni ja netin osuutta siinä.

No. Aamulla tsekkaan kännykästä meilit jo ennen kuin vien lapset hoitoon; tiedän sitten, kuinka kiire on, ja samalla orientoidun ajatuksissani päivään. Tsekkaan myös kännykän Supersäästä säätilanteen (heh en koskaan katso sitä mittarista, sähköisen lämpömittarin paristotkin on olleet no noin viisi vuotta vaihtamatta) ja päivän ennusteen, jotta tiedän laittaa lapsille sopivat varusteet mukaan. Jos ehdin, katson jo tässä vaiheessa myös uutisotsikot; sanomalehtiä meille ei ole tullut vuosikausiin.

Lasten viennin jälkeen töihin. Eli mun tapauksessa koneelle, netin ääreen. Mun blogityö tapahtuu totta kai netissä, mutta niin tapahtuu oikeastaan kaikki muukin työ. Välillä käytän toki Wordia kirjoittamiseen, mutta silloinkin vähän väliä tsekkaan nettiselaimen puolelta faktoja tai toimeksiannon yksityiskohtia.

Mun duunit asuvat sähköpostiviesteissä, liitetiedostodokumenteissa ja Trello-tehtäväkorteissa. Kaikki netin kautta.

Aina en tee töitä kotoa. Silloin tsekkaan julkiset wifit tai jaan nettiyhteyden kännykästä kannettavaan. Ennen mulla oli kamerassa myös prepaid-kortti, jotta sain suoraan kamerasta kuvat esimerkiksi Instagramiin. Nykyään kuvaan oikeastaan pelkästään kännykällä, joten kameran omaa prepaidia en ole ladannut uuden puhelimen oston jälkeen.

Jos lähden julkisilla kaupungille, ostan bussilipun kännykällä. HSL.n sovellus on muuten pelastus ihmiselle, joka kroonisesti hukkaa bussikorttinsa! Samasta sovelluksesta tsekkaan kaupungilla liikkuessani säännöllisesti Reittiopasta: palaanko kotiin päin ratikalla vai bussilla? Kummalle pysäkille kävelen? Kun olen bussissa, laitan Joelille viestin, että mihin aikaan olen kotona ja kuka hakee lapset.

Enkä siis tietenkään laita viestiä millään antiikinajan tekstarilla, vaan netin kautta – Messengerissä tai WhatsAppissa. Tykkään itse Messengeristä enemmän, sillä saan sen viestit myös koneelle Facebookiin, kun taas kännykkää ja WhatsAppia vilkuilen harvemmin. Mutta perinteisiä tekstiviestejä käytän oikestaan vain oman äitini kanssa viestittelyyn.

Ja puhelimessa puhuminen, herranjestas. Se on jo nykyisin mulle kännykänkäytön harvinaisuus! Kun puhelin soi, se on 98-prosenttisella varmuudella joko Joel tai mun äiti. Tai puhelinmyyjä. En osta mitään, kiitos vaan.

Kännykkä on mulle enimmäkseen nettiväline.

Jos en mene sinä päivänä julkisilla vaan käytän autoa, laitan silloinkin netin päälle. Nimittäin nyt olen alkanut käyttää kännykästä sitä Spotifyta (toinen potentiaalinen olisi Deezer). Sieltä klik päälle ”Daddy Yankee radio”. Koska niin kuin kerroin: en kestä enää suomalaisia radiokanavia.

Ja tietysti autossa on monesti päällä myös kännykän navigaattori!

Netin kautta maksetaan tietysti myös laskut, hoidetaan vakuutusasiat, virastot, mun toiminimen kirjanpito (kuitit lataan kännykkäsovelluksen  kautta) ja… …no, kaikki mahdollinen. Netti kuuluu oikestaan ihan kaikkeen, liikuntaankin: kun menen jumppaan, teen sinne tuntivarauksen netin kautta. Tietysti! Kun haluan lukea jonkun kirjan, varaan sen netin kautta ja se toimitetaan lähikirjastoon. Tai sitten sen voi kuunnella äänikirjana.

Jos jokin ei tapahdu netissä, se jopa herättää epäuskoa. Olin aivan häkeltynyt, kun lapsen iltapäiväkerhoon ilmoittautuminen täytyi tehdä viemällä itse paperilomake siihen iltapäiväkerhoon, mihin hakee. Whaaaaat? Tavasin ohjeen moneen kertaan, onko todella näin…? Ja lopulta ilmoittautuminen venyi ihan viime tippaan asti, koska paperilomakkeen itse kiikuttaminen tuntui nykyaikana vaan niin… …omituiselta. Loppun jäi vielä epätietoisuus, että toivottavasti se käsin täytetty paperilomake ei mennyt siellä hukkaan.

Sähköiset lomakkeet kun usein voi tarkistaa jostain asiointikansiosta. Nykyaika!

Ja illalla meidän kodissa netti toimii vielä silloin tällöin telkkarinakin  – kun sitä perinteistä televisiota meillä ei (vieläkään) ole. Lapset saattavat katsoa vaikka hiustenselvityksen ajan Viaplaysta tai Yle Areenasta Ryhmä Hauta, tai Youtubesta Littlest Pet Shopin lauluja. Eilen etsittiin Youtubesta Risto Räppääjän lauluja. Ja illalla lasten mentyä nukkumaan vielä me Joelin kanssa katsotaan usein Viaplaysta leffaa tai sarjaa.

Oho, aika paljon nettiä siis mahtuu meidän yhteen päivään, kun näin alkaa laskea! Yleensä sitä tietysti ei edes tiedosta olevansa netissä (paitsi klassisessa nettiajelehtimisessa), vaan hoitaa vaan tavallisesti jotain asiaa. Netti ei ole sisältö sinänsä, vaan se väline, jonka kautta arkiset asiat hoituvat.

Netti on kyllä just sellainen näkymätön palvelu, jonka tärkein tehtävä (mulle) on se, että se toimii. Nopeus on sopiva silloin, kun en kiinnitä siihen huomiota vaan asiat toimivat luontevasti.

Mulle itselleni netinkäyttäjänä on ihan sama tekniikat tai härpättimet, tai gigat tai mokkulat tai kaistanleveydet tai valokuidut tai mitäikinäneonkaan. Hah, en halua tietää liikaa. Jos Joel joku alkaa selittää, laitan kädet korville ja sanon la la la la la la la. Haluan vaan, että voin luottaa siihen, että mulla on käytössä sekä kotikoneella että kannettavassa ja kännykässä netti, joka toimii.

Että kun teen töitä tai alan katsoa leffaa, se pyörii eikä jumita. Joku muu siellä nettioperaattorilla saa hoitaa ihan kaikessa rauhassa sen tekniikkapuolen, että homma toimii – ja siitähän mä sitten asiakkaana maksan. Se on sitä palvelua.

Tän oon kertonut ennenkin. Kun mä olin yhdeksännellä luokalla, meidän koulussa olisi ollut mahdollisuus valita valinnaisaineeksi ATK.

En valinnut. Ajattelin, että en mä koskaan kuitenkaan tee sellaista työtä, jossa tarvittaisiin mitään tietokonetta.

Ahhhhhahahahahahaha.

Kaupallinen yhteistyö: DNA

11