Molempien vanhempien kulta (sisältää Sinkkos-stressin)

Loppukesästä kirjoittamani pohdinta siitä, kuka meidän perheessä saa jäädä kotiin vauvan kanssa, kirvoitti aikoinaan pitkän keskustelun. Siellä oltiin eri mieltä, samaa mieltä ja ihan kaikkea siltä väliltä. Taisipa joku Vierailija ihan rehellisesti vetää sukset nenäänsäkin (ihanan Ilona-ystäväni toteamusta lainaten).

”Symbioosi tulee hyvin näkyviin 6-9kk iässä, jolloin vauva alkaa tiedostaa olevansa erillinen yksilö ensisijaisesta hoitajastaan ja alkaa kokea eroahdistusta”, minulle kerrottiin.

Ja: ”Lasta ei voi vaatia muodostamaan samanlaista kiintymyssuhdetta molempiin vanhempiinsa, vaan hyvin usein lapsen ja äidin välille syntyy se ensisijainen kiintymyssuhde.” Ja tätä rataa. Sanottiin kyllä aika paljon terävämpiäkin lauseita, mutta ei siitä sitten sen enempää.

Joka tapauksessa: lupasin tuossa keskustelussa, että palaan aiheeseen myöhemmin ja kerron rehellisesti, miten vauvan kiintyminen vanhempiin meidän perheessä on kehittynyt – keskustelussa kun jotkut olivat sitä mieltä, että meidän tasa-arvoisen vanhemmuuden ajatuksemme on ”luonnoton” ja jossain vaiheessa äiti tulisi jotenkin ”luonnollisesti” lapselle läheisemmäksi.

Silva täyttää ensi viikolla 10 kuukautta, eli ehkäpä se sopiva ”myöhemmin”-aika on juuri nyt.

Äiti ja vauva joskus heinäkuussa.

*******

Sinkkos-stressi

Heh, ensin täytyy varmaan kertoa Sinkkos-stressistäni. Keskustelussa nimittäin oli  myös paljon hyviä, perusteltuja kommentteja molempiin suuntiin. Emma30 perusteli minulle Jari Sinkkoseen vedoten näin:

…”päällimmäisenä tarve YHTEEN ensisijaiseen kiintymyksen kohteeseen ensimmäisen elinvuoden ajan. Tuo ensisijainen kiintymyksen kohde voi aivan yhtä hyvin olla isä, imetys ei tietysti silloin onnistu, mutta jos ravinto jätetään tässä ulkopuolelle, niin isä voi aivan yhtä hyvin olla se ensisijainen huolenpitäjä siinä missä äitikin.

Oleellista lapsen kannalta on se, että tuo ensisijainen hoitaja ja kiintymyksen kohde, se TURVASATAMA, olisi ensimmäisen vuoden ajan pysyvä, erityisesti sinne noin 10kk asti.”

Tämä pysäytti. Sinkkoseen viittaaminen kun kuulostaa tietysti perustellummalta kuin jotkut tuohtuneet ”se nyt vaan on LUONNOLLISTA” -huudot. Apua, olemmeko olleet täysin väärillä jäljillä ja tehneet nyt jotain ihan päin p*settä…?

Sattumoisin sama kirja (Lapsen kanssa – hyvinä ja pahoina päivinä) löytyi myös omasta kirjahyllystämme. Selasin sitä kädet täristen kuin piru Raamattua ja kyllä: löytyihän sieltä juurikin tämä ajatus. Kirjaimellisesti näin:

”…vaikka vauvalla on alusta asti hämmästyttävä kykyjen kirjo, se tarvitsee silti yhden erityisihmissuhteen, yhden kiintymyksen kohteen ylitse muiden. Tähän ”objektiin” se leimautuu ja kehihttyy syntyvän perusluottamuksen varassa.” (Sinkkonen 2009, 23)

 

Apuaaaaah! Ahdistuin. En lukenut kirjaa sen pidemmälle. Tuli Sinkkos-stressi.

”Mitä jos olemme tietämättömyyttämme pilanneet koko hemmetin varhaisen vuorovaikutuksen tarjoamalla kaksi syliä yhden sijaan”, märehdin yön pimeinä tunteina. Etenkin kun Silvan ensimmäisten viikkojen aikana isi taisi olla päähoitovastuussa, ja äiti loi toimivaa suhdetta lähinnä rintapumppuun ja pesukoneeseen…

”Katso nyt tuota meidän vauvaa. Näyttääkö se sun mielestä siltä, että sillä olisi turvallisuudentunteessa jotain vikaa…?”, Joel lohdutti viitaten hyväntuuliseen ja onnellisen näköiseen pikkunaperoon.

”Mutta mitä jos se on vaan apaattinen?”, yritin vielä – Silva kun ei paljon protestoi vaan napottaa tyytyväisenä tutti suussa niin vaunuissa kuin auton turvakaukalossakin.

”Hei kuule katsopa sanakirjasta, mitä apaattinen tarkoittaa. EI OLE”, Joel vakuutti.

Silva (4kk) virnistää isin sylistä äidille.

Vähitellen Sinkkos-stressi laantui ja unohtui. Kirja on edelleen lukematta ja todennäköisesti pysyykin niin. Sori, Sinkkonen!

*******

Miten vauvavastuut meillä menevät?

Tästä olen kyllä usein kirjoittanutkin… Mutta kertaan silti :)

Meidän perheen vauvanhoidolliset järjestelyt sujuivat siis niin, että tällä hetkellä minä olen Silvan kanssa kotona (ihanaa!)  – ensin vanhempainvapaalla ja pian hoitovapaalla, ainakin elokuuhun asti. Joel tekee töissä ainakin nyt 3 kk ajan nelipäiväistä viikkoa, eli on aina keskiviikot kotosalla. Tämä nelipäiväisyysjakso ajoitettiin tarkoituksella juuri sille ajalle, kun vierastaminen kai on yleisintä.

Neljänä viikon arkipäivänä minä olen siis päivät kaksistaan Silvan kanssa. Joelin tullessa kotiin minä muutamana iltana kiiruhdan sirkustreeneihin tai tanssitunneille, eli vauva ja isi saavat usein viettää arki-ilta-aikaa keskenään. Myös keskiviikkot ja viikonloput ovat ”isi-päiviä”  – tosin usein se menee niin, että oleillaan koko perhe kolmestaan, kun meillä vaan on niin kivaa :)

Minä imetän edelleen öisin ja muutamia kertoja päivässä. Kiinteidensyöttöpuolen hoitaa useimmiten Joel, kun on kotona. Vaippatekniikan kanssa sama: homma on yleensä Joelin iltaisin ja ”isi-päivinä”. Kylvettäminen on kokonaan isin juttu, vauvaharrastukset taas äidin.

Tämä kaikki on mennyt meiltä ikään kuin automaattisesti näin – varsinaisia ”nyt päätetään tehdä näin” -keskusteluita ei siis ole käyty muun kuin työssä/kotonaolojärjestelyiden suhteen.

Isi ja vauva nimiäisten jälkeen.

*******

Tyytyväinen pikkutyyppi

Ja millä tuloksin? No, ei Silva varsinaisesti mitenkään traumatisoituneelta vauvalta vaikuta :) Perustyytyväinen pieni ihana napero. Rauhallinen ja iloinen. Surumielet ovat suht harvinaisia ja menevät nopeasti ohi. Kasvatuksestahan en tietysti mitään tiedä (jep – kun en lukenut sitä Sinkkostakaan), mutta oman arvioni mukaan pikkuyypin perusturvallisuuden tunne on hyvällä tasolla.

Mutta jos olisi pakko nimetä Silvalle tällä hetkellä se ensisijaisempi vanhempi, kyllä se kuitenkin äiti olisi. Mutta isi ei silti ole missään vaiheessa jäänyt mihinkään ”kakkosvanhemman” asemaan: kaikkiin päivän puuhiin (imetystä lukuunottamatta) isi on koko ajan kelvannut Silvalle aivan yhtä hyvin kuin äitikin.

Heh, eli ei kovin dramaattista kerrottavaa – aika normaalia, sujuvaa vauva-arkea siis täällä :)

*******

Eli…

ei: En siis ole muuttanut mieltäni: uskon edelleen siihen, että meidän perheessä vanhemmuus voidaan toteuttaa niin, että lapsella on ”kaksi ykkösvanhempaa” (vivahde-eroilla, luonnollisesti).

kyllä: Olen kuitenkin kokenut aiheesta Sinkkos-stressiä, mutta…

ei: En silti haluaisi tehdä asiaa toisin.

 

Tämä ”mahdollisimman jaettu vanhemmuus” on siis edelleen meidän perheelleemme se oikea tapa. Eikä se siis ole siis mistään kasvatusoppaasta luettu, vaan se on jotain, mikä jossain syvällä meistä itsestämme oikealta tuntuu – ei yleispätevänä sääntönä, vaan juuri meille henkilökohtaisesti.

Lupaan kuitenkin edelleen kertoa rehellisesti, jos muutan mieleni :)

 

 

kuvat: Pentti Sammallahti
 
Like

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 12:55

    Kuullostaa hyvältä! Ei kannata stressata liikoja. Ja kun vauva on suht helppo, niin sehän on ihanaa, että pystyy jakamaan. Minäkin luulin ensimmäisen vauvani kohdalla, että jaamme vastuuta enemmän kuin pystyimmekään. Tämä johtui siitä, että vauva oli erittäin vaativa. (Olet ehkä lukenut temperamenteista? Esim. Liisa Keltikangas-Järvinen (siitä ei tule stressiä) ;)). Hän roikkui minussa kiinni melkeenpä pari vuotta, isä ei kelvannut juuri mihinkään hommaan, ellen minä ollut kokonaan poissa kotoa. Well, toinen vauvani ei ollutkaan samanlainen, vaan oli ns. helppo vauva. Ja voi että kun on ihanaa, kun vauva (nyt 9 kk) konttaa yhtä iloisena isän luokse kuin äidinkin. Mutta toisaalta: onneksi toimin vaistojeni varassa ja annoin esikoiselleni sitä äitin syliä ja halia ja tissiä ja vaikka mitä viihdytystä niin paljon, että nyt 5-vuotiaana on tasapainoinen tyttö, ja myös isäkin jo kelpaa vallan mainiosti mihin vain.

    Tsemppiä kovasti ja nauttikaa!

  • Kristaliina
    29.1.2013 at 13:03

    Juuri näin! Uskon jotenkin juuri tuohon omien vaistojen varassa toimimiseen (hih ja niin äidin kuin isin vaistojen) ja siihen, että vauvan luonne/temperametti määrittää ne ”oikeat” toimintatavat paremmin kuin mikään teoria :) Ehkä juuri siksi kaikki teoriat ovat jääneetkin täällä päässä ihan lukematta :D
    (hih totuus: en vaan ole jaksanut paneutua mihinkään kasvatuskirjallisuuteen)

  • Sara-täti (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:06

    En ole lukenut Sinkkosta enkä aiempaa keskustelua, mutta luulisin sen olennaisen pointin tällaisissa asiantuntijoiden lausunnoissa olevan, että YKSI RIITTÄÄ JA TARVITAAN – VÄHINTÄÄN. Lapsi tarvitsee ainakin yhden turvallisen, pysyvän ja jatkuvuuden tunnetta tuovan ihmissuhteen – ”ainakin”, ei ”enintään”.

    Ja jos mä en vielä voikaan vedota omiin keskeneräisiin tutkintoihini sanomisteni tueksi, niin onhan Silvan toinen mummi terveydenhoitaja-kätilö ja toinen psykologian tohtori. Muistaakseni molemmat ovat olleet sitä mieltä, että teidän tasajakoinen vanhemmuus on ihailtavaa ja Silva selkeän onnellinen ja tyytyväinen vauveli. Ei kai siinä kenelläkään pitäisi olla mitään nokan koputtamista.

  • Sara-täti (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:08

    Niin ja onhan se Silvan isikin asiantuntija. :)

  • Kristaliina
    29.1.2013 at 13:12

    Hih, Sara <3

    Joo, meillä on kyllä ihan huippu lähipiiri, joka todennäköisesti olisi kyllä (tosin hyvin hienovaraisesti) opastanut meidät parempaan suuntaan, jos olisimme lähteneet jotain ihan pöllöyksiä tekemään :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:28

    Miks sä oot sit se ensisijaisempi vanhempi jos on pakko valita?? :O
    Mä en oo koskaan lukenut tai edes miettiny koko aihetta… (miks pitäs vaivata päätä?) me vaan toimitaan maalaisjärjen ja tilanteiden mukaan. Mä en usko edes tommosiin. Lapsi tarvitsee hoivaa, turvaa ja rakkautta. piste.

    T. Äiti -86 ja tytöt

  • -mimmu- (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:31

    Inana virnistys-kuva &lt;3

    Meillä oli aikoja jolloin koin tekeväni ”kaiken”, vaikka todellisuushan tietty oli että tehtiin tasavertaisesti, mutta erijuttuja. Ehkä tuo tunne johtui imettämisestä (isin kanssa tehtiin jaettiin muuten muita hoitohommia)…se vei aikaa ja voimia, jotenkin en kamalasti nauttinut siitä ja se oli ns. hoidetaan se pois alta-homma. Imetin kuitenkin 11kk,joten ylitin itseni, jipii:)

    Nykyään kun tyttö on jo 1v 3kk, elämä on helpottunut kaikin puolin ja nautin tästä ajasta enemmän kui vauva-ajasta, vaikka se oli tosi ihanaa…jotenkin nyt tuon taaperon kanssa on helmpompi kommunikoida ja toimia muutenkin. Nautin suunnattomasti kun saan tehdä juttuja tyttöni kanssa yhdessä, tai sitten tietty niinkin että otetaan isi mukaan ja tehdään yhdessä perheenä. Vauva-aikana tunsin useammin itseni huonoksi äidiksi, nykyään en enää mieti sitä juuri lainkaan.

    Tänään viimeksi jyryttiin tytön kanssa ulkona (isi töissä), äiti teki lumiukko pikkumyytä ja tyttö temusi lumessa minkä kerkesi…lopputulos oli se että tyttö oli litimärkä (plussan keli),eikä välittänyt mitään pikkumyystä (jota äiti niiiiin kovasti toivoi) ja äiti oli kuitenkin ylpeä aikaansaannoksestaan.
    täytyy kai lopetella tämä jaarittelu;) pähkinä kai oli että hienosti pärjäätte ja vielä paremmin tulette pärjäämään!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:36

    Olen niin hämmentynyt ajatuksenkulustasi Sinkkosen suhteen, etten tiedä mitä sanoa. Teillä menee hyvin, ja kai tajuatte olevanne etuoikeutettuja, kun pystytte järjestämään elämänne lapsen ympärillä noin. Kaikilla siihen ei ole mahdollisuutta tai kykyä, ja usko pois, Sinkkonen tekee töitä niiden kaikken huonoimmassa asemassa olevien lasten kanssa. Että hiukan sitä itsekritiikkinappulaa pienemmälle ja realismilasit päähän, ja sitten lukemaan Sinkkosta. Jarilla on paljon hyviä ja maanläheisiä ajatuksia, joista yksi on, että lapsia ei saa kasvattaa kulloisenkin kasvatusopin mukaisesti.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:37

    Ja siis ette todellakaan ole tehneet mitään väärin! :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:42

    Ihanaa kun teillä isi on niin paljon mukana ja osallistuu työpäivien jälkeenkin lapsen elämään! Joka perheessä kun tälläistä isiä ei ole…. Niissä perheissä varmaan on ajateltukin, että äidin ”kuuluu” olla se ykkösvahnempi ja äidin ”kuuluu” hoitaa aamut päivät ja illat, viikonlopuista puhumattakaan… Ai että, onneksi me ollaan naperon kanssa kahdestaan, niin ei tarvi ressata kuka hoitaa mitäkin ja milloinkin (jos kohdalle osuisi mies joka ei siis vapaaehtoisesti osallistu)… Nauttikaa tästä järjestelystä, kuulostaa hyvältä :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 13:46

    Mä uskon, että jo se yksistään, että olet niin paljon pohtinut tätä asiaa ja miettinyt Silvan parasta, kertoo tasapainoisesta ja onnellisesta lapsesta. Kun on myös perheitä, joissa vanhemmille ei juolahda edes mieleen pohtia, mikä olisi vauvan henkisen hyvinvoinnin kannalta parasta. Ehkä Sinkkonenkin kokeneena asiantuntijana viittaa juuri enemmän tällaisiin perheisiin (vaikka kuka tahansa hänen opuksiaan voikin lukea ja ottaa niistä ajatuksia) – ettei lasta palloteltaisi pienestä pitäen eri ihmisten välillä, niin ettei hänellä ole elämässään mitään pysyvää. Kaksi rakastavaa, läsnäolevaa ja toisiaan kunnioittavaa ja toistensa taakkoja jakavaa vanhempaa taas – ei vaan mahdu mun jakeluun, että sillä voisi vahingoittaa lasta muka jotenkin.

  • Kristaliina
    29.1.2013 at 14:08

    Paljon hyviä kommentteja tuli näin nopeasti, mukavaa!

    Joo, eli siis tosiaankin tämä koko juttuhan lähti siitä, että kirjoitin loppukesällä vain hoitojärjestelyistä – ja jotenkin siitä ryöpsähti aikamoinen keskustelu käyntiin. Tsekatkaa siis tämän bloggauksen keskustelu, jos ihmettelette että miksi olen ylipäänsä tällaista alkanut pohtimaan. Luultavasti ymmärrätte, etenkin välillä siellä on aikamoista, ja saan aika kovaakin kritiikkiä :)
    (ja on paljon myös kannustajia ja samaa mieltä olevia!)

    Puheenaihe oli siis alun perin se, että tunsin vähän huonoa omatuntoa kesäloman jälkeen siitä, että minä jään vauvan kanssa kotiin ja isi lähtee takaisin töihin – ja siellä sitten yhtä äkkiä olikin porukkaa kaikenlaista (aiheen vierestä myös) huutelemassa :) Moni argumentoi kantansa tosi hyvin ja siksi se jäi tietysti mieltäni painamaan… Ja silloin lupasin palata aiheeseen, minkä siis nyt tein :)

    ”Ykkösvanhempaa” en tosiaan minäkään haluaisi valita (tai miettiä), mutta se keskustelu tosiaan kirvoitti tämän :)

    ”Lapsi tarvitsee hoivaa, turvaa ja rakkautta. piste.” (Äiti -86 ja tytöt) > täsmälleen samaa mieltä! Sinkkos-stressi on siis kyllä tässäkin osoitteessa jo unohtunut eikä edes noussut pintaan uudestaan, vaikka itsekin nyt tuon vanhan keskustelun luin :)

  • Kristaliina
    29.1.2013 at 14:15

    Ai niin ja Vierailijan 13.36 kommenttiin viitaten: nuo Sinkkos-tulkinnat olivat siis lainauksia minulle töräytetyistä asioista (ja tuo yksi alkuperäinen lainaus), joilla ihmiset perustelivat omia mielipiteitään, ja niiden töräytysten pohjalta syntynyt säikähdys silloin syksyllä. Ei ei missään nimessä omia tulkintojani, kun en siis itse ko. tyyppiä ole edes lukenut :)

    Siksi se stressi siis silloin syksyllä pääsikin syntymään: mielessäni kun Sinkkonen on tämän aiheen tosi-tosi-asiantuntija ja kun minulle hänen nimellään tuollaisia tulkintoja esitettiin, se tietysti hetkeksi säikähdytti.

    Mutta tosiaan loogiselta kuulostaa tuo, että hän tarkoittaa vähintään yhtä aikuista/tilannetta erityisperheistä. Hmm ehkä mä voisin jopa uskaltautua lukemaan tuon kirjan :)

  • Laurakaisa (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 14:40

    Tähän Sinkkosstressiin ja kahden vanhemman ”tarpeellisuusjärjestykseen” ylipäänsä yksi käytännön arkikokemus: Meillä mies oli työttömänä ja opiskeli pääosin kotoa käsin esikoisen ensimmäisen elinvuoden. Minä menin töihin kun vauva oli 8 kk ja vietin käytännössä kaiken vapaa-ajan töiden jälkeen vauvan kanssa, vähän just tuohon tyyliin mitä teillä mies tekee eli kun olin kotona, olin vetovastuussa vauvan touhuista ja kun olin töissä, vetovastuun otti mies. Lopputulos: Vauva, joka ei erotellut vanhempia ykkös- tai kakkosketjuun vaan oli yhtä tyytyväinen molempien kanssa.

    Esikoinen oli 1 v 3kk kun kuopus syntyi. Kun uusi vauva oli muutaman kuukauden ikäinen, lasten isä pääsi tai joutui, ihan katsantokannasta riippuen, töihin toiselle paikkakunnalle, ja oli kotosalla noin yhden arki-illan viikosta ja viikonloput. Lopputulos: vauva, jolle ei todellakaan kelvannut kuin äiti ja esikoinen, joka rupesi myös krantuksi isänsä suhteen. Mies on ollut nyt taas vuodenvaihteesta kotona ja eilen juuri todettiin, että kuopus on viime viikolla ruvennut nukahtamaan myös isän kanssa luottavaisin mielin.

    Joo, äidin ja vauvan välillä on varsinkin imetyksen takia symbioosi. Joo, tissi rulettaa. Mutta joo, vauva ei myöskään minun nähdäkseni pysty mitenkään arvioitsemaan sellaisia käsitteitä kuin ”äiti”, ”isä”tai vaikka ”naapurin Uolevi”. Jos se Uolevi sattuu viettämään vauvan kanssa eniten aikaa niin Uolevista tulee lähi-ihminen, tuttu ja turvallinen. En usko, että tämä sen monimutkaisempaa on :) Olisi tietysti tosi glooriaa väittää, että äitiys on joku maaginen erikoiskyky joka isiltä puuttuu mutta niin fiksuja ja viisaita kuin vauvat ovatkin, minä epäilen että ne arvottavat noita ihmissuhteitaan vain ja ainoastaan sen perusteella, miten paljon aikaa se ihminen vauvan kanssa viettää.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 14:45

    Hei, ja kiitos kivasta blogista!
    Asiasta kukkapurkkiin: kirjoitit viimeksi joulukuun alussa pottameiningeistä viikon kokemuksella. Näin kahden kuukauden jälkeen, onko tilanne yhä sama? :)
    T. kohta kolmekuisen vaippamupelon äiskä, joka mielellään kuulis lisää niitä kokemuksia

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 14:47

    Meillä on Sinkkosen jätetty lukematta (enkä viitsi siihen Keltinkangas-Järviseenkään perehtyä, koska meidän bebe menee alle kolmevuotiaana hoitoon päiväkotiin) ja hyvin on menty. Äiti lähti kotiin ja isä jäi kotiin kun bebe oli 7kk ja bebe oli ollut koko elämänsä äärimmäisen äidissä kiinni oleva. Tulos oli että kahdessa päivässä beben ja isän suhde nousi uudelle tasolle, isä hoiti homman kotiin ja on beben mielestä ihan mahtava tyyppi. Niin ja äitikin on mahtava tyyppi kun tulee kotiin. Ekan kuukauden ajan eteisessä vilkuteltiin iloisena äidin lähtiessä töihin, 8kk tullessa ikää alkoi kaipa eroahdistuksen kausi, sillä aamulähdöt oli parkua (joka toki loppui kun seinään kun oven kiinni suljin) ja kotiintultua mun lahkeessa roikottiin (tosin sama toisin päin myös kun isä lähti jonnekin). Nyt kun bebe näyttää kohta 10kk ollaan taas siinä vaiheessa, että lähdönhetki on ilman parkuja.

    Nyt on meillä edessä vuoronvaihto, eli isä palaa töihin ja äiti jää toviksi hoitovapaalle. En kyllä jaksa uskoa että bebemme perusturvallisuutta on horjutettu, iloinen vaapero se on ja isä on sille ihan supertärkeä. Tällä hetkellä en osaa sanoa, että kumpi on ykkösvanhempi. Isä on parempi nukuttamaan päiväunille, isä syöttää suurimman osan aterioista, isän kanssa käydään ulkona. Äidin vastuulla taas on aamuleikit (ennen töihinlähtöä) ja illan leikitykset ja iltapesut. Jos tulee pipi, niin kumpi vaan kelpaa lohduttamaan. Ehkä ennemminkin se menee niin että jos bebe saa valita, niin hänen valinta on että ottaa molemmat, sekä isän että äidin :)

  • PSK
    29.1.2013 at 15:07

    Mä huutelen nyt ihan aiheen vierestä, mutta jösses noi Joelin kädet!! Nam :)

  • Anskis (Ei varmistettu)
    29.1.2013 at 16:09

    Nyt täytyy kysäistä että ihanko ihan ihan ihan oikeasti sinulle on tullut joku ahdistus kyseisestä aiheesta ihmisten kommenttien takia, vai muuten nyt vaan pohdit tätä, että saisit kirjoittelun aihetta? En ollenkaan mitenkään pahalla tätä sano, ajattelin vaan, kun omaan mieleen ei ole missään vaiheessa tullut (oma poika nyt 5kk) , etteikö isän to-del-la-kin kuuluisi osallistua vauvan hoitoon ihan yhtälailla! Ja jos äiti imettää , isä voi sitten tehdä muita ’vauvanhoidollisia’ juttuja. Ja jos lapsi jossain vaiheessa alkaa suosia jompaakumpaa, esim. tulee eroahdistus äidistä, tai ei myöhemmässä iässä kelpaa kuin jompikumpi auttamaan jos polveen tulee pipi, niin ei kai siinä mitään, sitten mennään sen mukaan. Kaikenmoisia kehitysvaiheitahan lapsilla on. Joskushan on varmaan vaihe, että vaan äiti on paras, joskus taas sitten niin päin että iskä on kaikkein ihanin ja komein ja vahvin ja ties mitä, ja äiti ihan pyllystä :) Sitä mieltä olen, että kaikenmoisten kasvatusteorioiden lukeminen on jotenkin niiiiiin turhaa, jos oikeasti mitään ongelmia ei ole. Ja oikein hyvinhän teilläkin pyyhkii, ei tosiaan kande repii ressii turhasta :)

  • Elkku
    29.1.2013 at 16:14

    Sinkkonen aiheuttaa paljo stressiä tässä maassa ja ei sen ”opit” oo pelkästään hyviä. Sinkkosen ajatukset ovat jo ehkä vähä vanhentuneita eikä niihin sovi oikeastaan mitkään tavallisuudesta poikkeavat systeemit (mm. Sateenkaariperheet joissa voikin olla esim kaksi rakastavaa äitiä.) sinkkosen ”syytä” lienee myös tässä maassa vallitseva pienet lapset on hoidettava kotona piiiiitkään lisä sressi mikä on myös kansantaloudellisesti aika huonoa.

    Tämä kommentti saattaa saattaa jollekin suksia tai palkokasveja sieraimiin, mutta imaiskoon kika mitäkin tahtoo :).

    6+6+6 mallilla nämäkin pohdinnat ois helpompia. Lapsi sais olla kotona 1,5 v. Asti ekan vuoden vois hoitaa mutsi (imetykset yms hoituis tällä tyylillä kaikkien sääntöjenkin mukaan) ja sitten sais isi jäädä vielä puoleks vuodeks kotiin. Kulut jakautuis työantajille paremmin ja äidit saataisiin takaisin työelämään (ja veroja maksamaan). Tuo systeemihän mahdollistaisi myös sitten samalla tavlla kotihoidon 3v asti, jotka sitä haluavat, mutta kyllähän 1,5 v. Lapsista suurin osa lienee jo hoitoon sopivia.

  • Kristaliina
    29.1.2013 at 16:25

    PSK: Tsihihi, joo ehtii tuo isikin näköjään joskus käydä omissa harrastuksissaan :D (salille aamukuudelta, uhh…)

    Anskis: Ihan-ihan todella :) Se oli siis kuitenkin ohimenevä ahdistus silloin, kun tuo aiempi (osittain rähisevä) keskustelu oli tuoreena päällä. Vaikka ei pitäisi, kyllä tietysti sellaiset tosi-tosi hyökkäävät kommentit saattavat jäädä mieltä painamaan ja väkisinkin sitä alkaa miettiä, että teenkö tosiaan jotain väärin (etenkin jos ”vastapuoli” vetoaa johonkin auktoriteettiin niin kuin tässä). Jos olisin ne vaan jostain nettiulottuvuudesta lueskellut, en todennäköisesti olisi paineillut – mutta kun jotkut kritiikit kohdistuivat suoraan minuun, se tietysti pisti nieleskelemään pari kertaa.
    (ja nimenoman tuossa alkuvaiheessa, kun olin silloin vielä muutenkin niin epävarma tästä äitinä olosta, ja että osaanko varmasti jne.)

    Tarkoitan siis kommentteja tyyliin: ”Jos kaiken täytyy olla NIIN tasa-arvoista, miksei miehet sitten synnytä?!? Ehkä siksi koska luonto on LUONUT MIEHEN JA NAISEN erilaisiksi. Miksi me emme voi hyväksyä luonnon järjestelyitä vaan aina vängätään vastaan? Jos naisen mielestä on sortoa hoitaa lapsia niin miksi hel***tissä pitää niitä mukuloita hommata? Miksi nainen ei vaan voi siinä tapauksessa luoda uraansa ja miehistä imagoaan???”

    Öööö täh? :) Okei ei pitäisi välittää, tiedän, enkä enää välitäkään :)

    MUTTA: enää en siis tätä stressaa, ja tämä kirjoitus syntyi tosiaan siksi, kun olin aiemmassa keskustelussa luvannut palata asiaan, kun Silva on ”vierastusikäinen”. Olen lykännyt tämän lupauksen täyttöä, mutta tänään päätin vihdoinkin näpytellä tekstin :)

    Iik pakko kiiruhtaa postiin, että saan verokortin ajoissa postiin – vastailen lisää myöhemmin! :)

  • 1 2 3