Miten teillä nukutaan?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Neuvokas perhe kanssa.

Hip hei, taas ollaan syysloman jälkeen takaisin arjen 6:45 aamuissa. Tästäpä sitten suora putki jouluun asti!

Kännykkäherätyksen sydämenpysäyttävä piipitys ennen auringonnousua ei tietysti ole mitään verrattuna siihen, millaista meidänkin perheessä nukkuminen oli joskus taaperoaikoina.

Kaikesta ei välttämättä ole tallentunut edes muistijälkeä (ehkä hyvä niin), mutta ainakin ensimmäisen Espanjan-kuukautemme nukkumajärjestelyt muistan kristallinkirkkaasti. Vuosi oli 2015, ja perheessä 8 kk ja 2v 8 kk ikäiset lapset.

Mun ”yöt” alkoivat kuudelta aamuisin – sitä ennen en pystynyt nukkumaan kuin horrospätkiä. Mutta kuudelta aamulla alkoi minun univuoroni, kun isi heräili vauvan kanssa ja otti hytkytysvastuun. Sen jälkeen minä nukuin korvatulpilla klo 6-11, eli autuaalliset viisi tuntia.

Nukkumisjärjestely oli ehkä vähän erikoinen, mutta väsymystokkuraisilla aivoilla sitä tekee just tasan sen, minkä pystyy. Mikä tärkeintä: sillä selvittiin päivästä toiseen. Ja se oli se olennaisin juttu.

Kun sitten (jälkikäteen ajateltuna) silmänräpäyksessä oltiin jo siinä tilanteessa, että lapset olivat 3 ja 5 ja ryhtyivät nukkumaan itsekseen täysin nukuttamatta, pidin sitä universumin viiveellä tulleena palkintona: selvisimme yli siitä hullusta väsymyshorroselämänvaiheesta!

Riittävä nukkuminen ja uni on ollut minulle itselleni aina hyvinvoinnin kannalta valtavan tärkeä juttu. Lapsiperheessä tässä yhtälössä on kuitenkin aika monta liikkuvaa osaa: usein nukkuminen on jotain aivan muuta kuin oma valinta.

HS muuten uutisoi juuri sunnuntaina (täällä), että joka viidennellä leikki-ikäisellä on uniongelmia. Ja arvatkaa mitä: mun korvaan tuo luku kuulostaa jopa pieneltä.

Olisin voinut kuvitella, että lähes jokaisella lapsella on jonkinlaisia (edes ohimeneviä) univaikeuksia jossain vaiheessa elämää. Vaikka siis sellaisia muutaman päivän tai viikon yöhulinoita, jotka sitten jollain tee se itse -kikkakolmosella kesytetään. Vai millainen näppituntuma teillä on: onko joka viides teidän mielestä paljon vai vähän?

Mutta ehkä tuossa HS:n jutussa viitattiin pitkäkestoisempiin tai syvempiin ongelmiin kuin ne ajoittaiset tyypilliset jano-pissahätä -yörumbat.

Mutta mitä tehdä, jos nukkuminen ei suju?

Neuvokas perhe -sivustolla on tosi kiva ja monipuolinen osio lapsiperheen levosta ja unesta. Ja sieltä löytyy myös hyödyllisiä ja hyvin lempeitä vinkkejä perheen nukkumiseen, esimerkiksi täällä.

Jos tämä Neuvokas perhe ei ole entuudestaan tuttu, niin sehän on siis osa Sydänliiton toimintaa: aivan kerrassaan ihana, lämmin ja valtavan monipuolinen perhesivusto, jossa on paljon erilaisia perheiden hyvinvointia käsitteleviä tutkimustietoon perustuvia artikkeleita, vinkkejä ja oivalluksia, sekä tekemistä ja tehtäviä koko perheelle. Hyvinvointia laidasta laitaan, ravitsemussuosituksista olohuonesirkusvinkkeihin asti.

Kannattaa tallentaa kirjanmerkkeihin tai vähintäänkin omaan muistiin!

No miten sitten meillä?

Tässä TOP3-tapaan meidän perheen omat jutut, joilla me on  pidetty ”hallinnassa” koululaisikäisten lasten unta:

1. Pulmien nopea ratkaisu

Pelkästään nämä ”tavalliset” iltahulinat voivat olla tosi rasittavia. Itselleni tuollaisissa lyhyissäkin kausissa hiipii helposti päälle puhdas kauhu: Onko meidän uni mennyt nyt ”rikki”? Nukutaanko meillä jatkossa aina näin huonosti? Miten tämä nukkumisrutiini oikaistaan ennen kuin yöhärdellistä tulee tapa?

Mun oma linja on aina ollut katkaista yösekoilu nopeasti ennen kuin se vakiintuu. Luin jo joskus taaperoaikoina sellaisen ajatuksen, että jos lapsen kanssa tekee jonkun asian kolme kertaa, se on lapselle jo ”uusi normaali”. (ahhhahaha tuo sanapari) Väitteen faktapohjasta en tiedä, mutta tämä ajatus on tuntunut hyvältä ohjenuoralta. Eli jos vaikka kolme iltaa peräkkäin menee nukkumaanmenoriidaksi, menee aika suurella todennäköisyydellä riidaksi se neljäskin. Siksi yritän aina reagoida hyvin varhaisessa vaiheessa: mielellään heti, kun aikuinen huomaa toistuvan härdellikuvion olevan syntymässä.

Ajattelen oikeastaan niin, että melkeinpä ihan sama, mitä siinä vaiheessa tekee, kunhan tekee jotain.

Itse olen näissä tapauksissa hyvin spontaanisti keksinyt jonkun jujun ja kuuluttanut iloisesti, että ”nyt hei kuulkaas katsokaa tätä hienoa juttua, tällä me ratkaistaan tämä pulma”. Meillä on yöhulinan uhan alla esimerkiksi käytetty tarrataulukkoa, hankittu yövalo tai askarreltu unikollaaseja: lapset ovat leikelleet lehdistä kuvia asioista, joista he toivovat näkevänsä unia. Kollaasit on kiinnitetty sängyn yläpuolelle tauluiksi, ja niitä on voinut katsella ennen nukahtamista.

Meillä tällaisessa varhaisessa vaiheessa voi riittää ihan se, että lapset kokevat, että aikuinen tarjoaa asiaan ratkaisun.

Kun siis aikuinen esittää asian hienona ja toimivana toimintatapana, lapsi uskoo itsekin, että seuraava yö menee varmasti paremmin.

Nyt uutena juttuna me innostuttiin myös tekemään unitehtäviä: lapset värittivät eilen omat unipuunsa sekä täyttivät Neuvokas perhe -unitehtäväsivun. Tällaiset tehtävät ovatkin aivan mahtava keskustelunaloittaja tällaisten isompien lasten kanssa. Meillä esimerkiksi lapset unipuun värittämisen yhteydessä spontaanisti tuulettivat kuullessaan, että he todella saavat riittävästi unta (9-10h lukee unipuussa), jotta mm. oppivat paremmin, pysyvät terveinä ja hyvällä tuulella sekä jaksavat puuhastella kavereiden kanssa.

Tärkeitä juttuja hei, kavereiden kanssa puuhastelu! Tämä tietysti havainnollistaa kivasti lapselle, että mitä siitä nukkumisesta oikein ”saa palkaksi”. Nukkuminen ei ole pelkästään aikuisten tylsä sääntö, vaan lapsi ihan oikeasti hyötyy itse siitä paljon kivoja juttuja!

Unitehtävien vastausten perusteella meidän perheen paras nukkuja on lasten mielestä ehdottomasti perheen pikkusisko. Olen samaa mieltä, hän on mahtava nukkuja. Myös minä sain mainintoja, sillä nukun aamuisin pisimpään, ha.

Näistä Neuvokas perhe -sivuston vinkeistä meillä on itse asiassa käytössä useampia, esimerkiksi iltaisin toistuvat sanat sekä rentoutumisharjoitusten tekniikat.

2. Rauhoittuminen ja mindfulness

Mindfulness on ihanaa rauhoittumista ja pysähtymistä. Mutta arvatkaas, mikä siinä meille on ollut ihan-ihan-ihan parasta?

No tämä: parhaimmillaan tällainen isompi lapsi voi yöllä herätessään tai illalla unta odotellessaan tehdä näitä rauhoittumisharjoitusta ajatuksissaan itsenäisesti ja itsekseen! Eli että lapsi ei tulekaan herättämään aikuista (WOHOO) tai lähde haahuilemaan ympäriinsä, vaan muistelee itse mielestään jonkun tutun mindfulness-harjoituksen, alkaa ajatella sitä ja rauhoittuu.

Useinhan juuri rauhoittuminen johtaa uneen, kun taas öinen ”en saa unta ja aamu on viiden tunnin päästä” -panikointi pitää unen poissa.

Tällaista mindfulness-onnistumista varten ei tarvitse edes olla mikään sisäsyntyinen joogaguruperhe tai hokea mantroja aamusta iltaan. Meillä tämä tapahtui oikeastaan ihan itsekseen, kun tällaisia harjoituksia oltiin tehty yksittäisiä kertoja. Eli pienikin sysäys voi antaa lapselle ikiomat eväät siihen rauhoittumiseen. Lapsi huomaa itse, että siitä on hyötyä.

Erilaisia mindfulness-harjoituksia sekä lapsille että aikuisille löytyy Neuvokas perhe -sivuston uniosiosta täältä. Ja siis ihan ilmaiseksi! Jätti-iso suositus!

Neuvokas perhe on tehnyt myös yhteistyössä Pikku Kakkosen kanssa Rentoudu Nallen kanssa -äänitesarjan. Sen tavoitteena on paitsi rauhoittuminen, myös itsesääntelyn vahvistamisen harjoittelu sekä – ah – oman sisäisen puheen tunnistaminen, oman kehon kuunteleminen ja arvostaminen. Tätä 8-osaista äänitesarjaa käytetään myös varhaiskasvatuksessa, ja suosittelen tätä lämpimästi joka ikiselle perheelle ja lapselle.

Täältä pääsee Nallen pariin rentoutumaan. Samalla voi vaikka väritellä värityskuvaa.

3. Iltarutiinit

Kun puhutaan iltarutiineista, tarkoitetaan varmaan usein iltapala-hampaidenpesu-iltasatu -tyyppistä iltapuuhien listaa.

Se on varmasti tärkeä, mutta tämän lisäksi meillä ne ihan viimeiset iltarutiinit lähenevät jo taikaloitsujen luokkaa.

Meillä lapsille on jostain syystä ihan valtavan tärkeää, että ihan sanojen tasolla asti illan kuvio menee aina samalla tavalla: on esimerkiksi tähtihetki (siitä aiemmin täällä), mutta sen lisäksi kaikki muutkin hyvänyöntoivotusrutiinit toistuvat sanasta sanaan samanlaisina. Illan viimeiset 10-15 minuuttia ovat kuin ikuisesti toistuva ”Päiväni murmelina”. Nämä ovat siis vähän niin kuin lasten omia taikakeinoja saada varmasti hyvät unet – eli aikuisen näkökulmasta lapsi käy näiden rutiinien jälkeen nukkumaan rauhallisena ja luottavaisena siihen, että uni tulee.

Kun kerran kaikki hyvänunenrutiinit on tehty, niin totta kai se uni tulee.

Tuo iltarutiini meillä toki on elänyt ajan mukana: siihen tulee uusia juttuja ja jotain tipahtaa pois. Esimerkiksi kun lapset 3- ja 5-vuotiaana alkoivat nukahtaa itsekseen nukuttamatta, meidän olennainen rutiini ennen hyvänyöntoivotuksia oli lentävä peitto. Eli ihan vaan aikuinen heitti peiton sellaisena leijamaisena hienona kaarena lapsen ylle ja samalla hihkaisi iloisesti: ”lentävä peitto-oooo-ooo!” Se oli takuu lapselle (ja aikuiselle) siitä, että tulee hyvä yö.

Se oli ihan siitä lennosta (haha) keksitty juttu, jota lapset halusivat sen jälkeen ihan joka ilta.

Joskus taaperoisena meillä myös puhallettiin kevyesti lapsen silmiin ja korviin ”hyviä unia”. Samalla kuiskuteltiin, että mitä unia sinne silmiin ja korviin puhaltaa: Ti-Ti Nalle -unia, kesäunia, leikkipuistounia, äidinhaliunia ja niin edelleen.

Sellaista sopivaa pientä (uni)taikaa elämään.

Ja ihan pakko kirjoittaa vielä yksi asia.

Yksi ihan älyttömän tärkeä pointti mun mielestä lasten nukkumisessa on aikuisten jaksaminen. Sitä näkökulmaa pitäisi kuljettaa rinnalla joka ikisessä ”näin saat lapsesi nukkumaan paremmin” -vinkissä.

Koska jos aikuinen on nääntynyt, on ratkaisukeskeisyys helposti piilossa jossain univelan takana. Yölliset ”NYT NUKU!!!” -riidat eivät ole tainneet auttaa ketään koskaan.

Siksi lisään tuohon ylläolevaan klassiseeen TOP3:een vielä klassisemman kohdan +1.

+1 Aikuisten jaksaminen

Tuore omakohtainen esimerkki: meillä oli jonkinasteista (onneksi jo ohimennyttä) nukkumisen haastetta viime keväänä juuri siinä vaiheessa, kun olin raskaana, alkuraskauden väsymyksessä ja hormonitiloissa.

Jonain yönä pikkutunneilla totesin, että nyt en kykene – nyt ei riitä omat resurssit. Niinpä luovutin. Tai pikemminkin priorisoin oman jaksamisen, jotta voin paremmin auttaa myös muita. Menin siis nukkumaan joksikin aikaa alakertaan, patjalle leikkihuoneen lattialle. Ja perheestä se, joka ei ollut hormonien vietävänä (ja joka muutenkin nukahtaa helpommin) otti oman patjansa lasten sängyn viereen. Kaikki pääsivät rauhoittumaan.

Sitten nukuttiin sillä tavalla muutama yö, jotta kaikki olivat paremmassa virkeystilassa. Sen jälkeen lähdettiin vähitellen ja paremmissa voimissa purkamaan syntynyttä tilannetta ja siirtymään kohti tavallista nukkumista, jossa jokainen nukkuu yönsä hyvin ja sikeästi ihan siellä ikiomassa sängyssään.

Täällä lisää tietoa lapsen unesta. Ja täällä vinkkejä ja tärkeää asiaa aikuisten jaksamisesta.

Aika osuva lapsiperheen ”mitä kuuluu?” -kysymys on siis tämä: miten teillä juuri nyt nukutaan? Miten teillä?

Meillä nukutaan – kiitos kysymästä vaikka itse kysyinkin – juuri nyt oikeastaan aika hyvin. Mitä nyt 6:45 soi se herätyskello, haha. Unta lapset saavat noin 10-11 tuntia vuorokaudessa ja olen siitä tosi iloinen.

Lapset nukkuvat kerrossängyssään, aikuiset omassa makuuhuoneessa parisängyssä. Aikuiset menevät nykyisin (koska 6:45) nukkumaan samaan aikaan kuin lapsetkin, jotta jaksaisimme tätä arkea paremmin.

Meillä on nukuttu jo vuosikausia ns. kokonaisia öitä, eli lapset eivät herätä aikuisia öisin kuin ihan jossain poikkeustapauksissa. Tai no nukkuu, kuka nukkuu: minä olen se perheen kukkuja ja yöstressivalvoja.

Pitäisi varmasti ottaa lapsista mallia ja kokeilla noita mindfulness-rentoutumisia rauhoittumiseen yöaikaan itsellekin!

Täällä Neuvokas perhe -sivustolla muuten on mindfulness -harjoituksia myös aikuisille.

12

You Might Also Like

  • Taika
    28.10.2021 at 17:07

    Mä en ole koskaan päässyt nauttimaan uni- ja nukkumaanmenosekoilusta. Olin jo 40 kun pienempi syntyi.
    Meillä oli kaava, rutiini joka takasi taian.
    Olin totaaliyksinhuoltaja kahdelle alle kolmivuotiaalle. Pienempi tietysti nukahti alta aikayksikön kun rutiinia toteutettiin.
    Ensin suihku/kylpy muoviammeessa, sitten iltapuuro, sitten kaikki 3 mun sänkyyn, luin muutaman lyhyen sadun usein saman useasti, sitten omiin sänkyihin (usein kantamalla) ja lopuksi lauloin tietyt tuutulaulut. Pusut poskille ja hyvää yötä. Se oli siinä.
    Joskus harvoin jompikumpi heräsi ja juoksi yöllä mun sänkyyn, joskus kummatkin. Mä siirryin niiden sänkyyn, koska ei me mahduttu. Kaikki hyvin! Lapset on perineet hyvät unenlahjat kai minulta.

    • krista
      29.10.2021 at 09:32

      Ihan mahtavaa, kuulostaa hyvältä! <3 Rutiinit on tosi tärkeitä! <3
      -
      Lapset on tietysti yksilöitä ja on etenkin noita vauvoja/taaperoita, jotka ei nuku ziljoonallakaan rutiinilla (nimimerkillä kokemusta on), eli mä haluan korostaa aina niille, joiden perheessä EI nukuta, että ei kannata kokea huonoa omatuntoa/huonommuutta siitä, että olisi tehnyt jotain väärin. Itselleni ainakin noina väsymyshurjuusvuosina tuo oli herkkä paikka! Mutta silloin sitä vaan selvitään päivästä toiseen, yritetään tietysti kaikenlaista siinä matkan varrella, ja yritetetään ennen kaikkea luottaa, että joskus helpottaa <3 Meillä esimerkiksi hän, joka kaksi ensimmäistä vuottaan nukkui vain 20-45 minuutin pätkiä (ja niihinkin meni usein huudon kautta) on nyt perheen "paras" nukkuja <3 Usein aika auttaa, ja toki jotkut niksitkin siinä rinnalla :)
      -
      Mutta siis ihan superhienoa, että teillä meni noin ihanteellisesti! <3

  • A
    28.10.2021 at 17:57

    Meillä on nukuttu ensimmäisen 9kk jälkeen hyvin (toki on ollut kaikenlaisia kausia, mutta ne on olleet tilapäisiä häröjä). Ekat 9kk lapsi nukkui vanhempien kanssa samassa huoneessa ja osin perhepedissäkin (meille todella huonosti toimi, ei saanut nukuttua lapsi eikä vanhemmat) ja nukkuminen oli tosi katkonaista. Sitten kun lapsi oli 9kk tehtiin radikaali testi (epätoivoinen olo oli silloin) ja siirrettiin meidän sängyt pois makkarista (ts. lapsi sai oman huoneen) ja ekana aamuna kun heräsin 10h keskeytyksettömien unien jälkeen, eka ajatus oli että herrasjestas, onko lapsi hengissä (oli, oli nukkunut koko yön pikkumuru). Kokeilu jäi vakkariksi ja opimme sen, että meidän lapsi on tosi hyvin ja syvää unta nukkuva, jos samassa huoneessa ei ole muita nukkumassa. Tästä syystä esim. matkoilla emme majoitu samaan hotellihuoneeseen, vaan aina varataan huoneisto, niin että lapsella on oma makkari…koska hyvä uni, parempi mieli.

    Iltarutiinit on aina ollut tärkeitä, mutta onhan ne nyt muuttuneet kun lapsi on jo 9v. Pienempänä hänelle oli tosi tärkeä unilaulu (pieni tytön tylleröinen) ja sitten tuli tavaksi että hän nukahti tuutulaululevyyn. Aina taas mukana on olleet kirjat, silloin ihan vauvana Pikku Papun päivää luettiin illasta toiseen, sitten kuvakirjoja ja se nautinnollinen hetki kun lapselle pääsi lukemaan ”oikeita” kirjoja, kahlattiin läpi vaikka mitä ja sit tuli Bookbeat (ollakseni rehellinen, en nauti ääneen lukemisesta, joten tämä oli helpotus). Nykyisellään iltatoimien jälkeen (iltapalapöydässä ollaan aina lapsen seurana, vaikka aikuiset vaihtelevasti syö iltapalan välillä myöhemmin) lapsi lukee tovin itsekseen ja sitten hyvän yön toivotukset (kyllä, aina samat sanat) ja sitten lapsi laittaa soimaan vielä äänikirjan uniajastimen kanssa ja nukahtaa, herätäkseen kukon laulun aikaan ;)

    Eli yöllä meillä on ollut hyvin vähän ”hillumista” (no, lapsi joskus unissa kävelee, se on vähän jännää, mm. jos bongaa hänet ”menemässä vessaan” olkkarin sohvan tienoilla, onneksi tätä tapahtuu harvoin ja auttaa kun ohjaa lapsen lempeästi nukkumaan ilman herättämistä).

    Meillä lapsi ei ole ”päässyt” vanhempien sänkyyn ”nukkumaan” taaperoaikojen jälkeen (koska silloin ei kukaan nuku), vaan sen sijasta peittelyt, pusut ja halit saa omaan sänkyyn. Ehkäpä siksi, että lapsi ei ole nähnyt vanhempien viereen nukkumaan tulemista optiona, ollaan saatu pitää vanhempien sänky ihan itsellemme. Ehkä näin, tai sit kuun asento on ollut oikea, who knows.

    Näin isomman lapsen vanhempana haasteita on ehkä asettanut lapsen aamuvirkkuus. Hän tarvitsee about 10h unta virkeään päivään ja kaverinsa valvovat ”paljon pidempään” (ovat hereillä klo 22-23 välillä vielä), lapsi koki sitten että hän menee nukkumaan ”vauva-aikaan”. No, myöhennettiin hänen ”nukkumaanmenoaikaansa” tunnilla 3. luokan alussa…lopputuloksena edelleen vanhaan tuttuun aikaan klo 6.30 heräävä lapsi ja tunti vähemmän nukkumisaikaa hänelle…eli väsynyt lapsi ja kiukkua. Puhumalla tästäkin selvittiin, nukkumaanmeno aika siirtyi takaisin ennalleen ja lapsikin ymmärsi, että uni on tärkeä juttu.

    Vanhempana oon kyllä ihan univajeessa, kiitos klo 6.45 herätyskellon ja sen takia että on kiva valvoa puolilleöin, pitäisi tsempata kyllä, että saisi tarpeeksi unta, lapsen vika tää univaje ei todellakaan oo vuosiin ollut.

    • krista
      29.10.2021 at 09:44

      Haa tämä on kyllä hauska ja aika yleinen ilmiö, että isompien lasten perheessä aikuisten univajeesta ei voi enää (aina) syyttää lapsia vaan ihan sitä omaa peilikuvaa :D Meillä on tosiaan ollut ihan pakko alkaa mennä nukkumaan yhtä aikaa lasten kanssa, muuten ei tulisi mistään mitään. Tietysti se ei ole optimaalista (no, koskapa elämä olisi) ja on kyllä TOSI IKÄVÄ leffankatsomisia ja valvomisia. Se oli meille niin vakiorutiini ja ihanaa! Mutta ei voi mitään, pakko priorisoida tuo uni itsellekin ja toivoa, että joskus arpakuutio tuo lapsille vähän ”helpomman” lukujärjestyksen aamujen kannata.

      Meillähän oli perhepeti pitkään ja se oli meille toimiva ratkaisu – mutta sitten kerrossängyn myötä siirtymä sinne tapahtui ”kuin itsestään”. Sen jälkeen vieressänukkuminen on oikeastaan kokonaan (paitsi tyyliin tosi kipeänä) lopetettu – ja just tuosta samasta syystä (niisk, vaikka se ois aikuisellekin ihanaa välillä), että lapset ei alkaisi pitää sitä optiona vaan se olisi itsestäänselvyys, että jokainen nukkuu omassa sängyssään <3 Mutta jos nukutaan muualla kuin kotona (esim. ämmin luona), sitten on omanlaisensa nukkumajärjestelyt ja siinä voi olla vieressänukkumistakin, kun patjapaikkoja jaetaan <3

  • Lilja
    28.10.2021 at 22:04

    Meillä on kans pikkulapsiajan jälkeen hyviä öitä, ekaluokkalainen tosin hipsii meidän sänkyyn melkein joka yö (onneks miehen puolelle), ei siihen onneks ees herätä. Liian lyhyet yöunet on oma vika kun ei malta mennä ajoissa nukkumaan. Herätys töihin on klo.5.45.😱

    • krista
      29.10.2021 at 09:49

      Uijuijuijui, vielä tuntia aikaisemmin kuin meillä!

      Hihi mä itsehän aikoinaan hipsin äitini viereen öisin ihan siihen asti, kun mulla oli jo ensimmäinen poikaystävä :D Kerran jäin itse asiassa tälle poikaystävällekin ”kiinni” äidin vierestä nukkumasta, kun se tuli yllärinä käymään ennen koulupäivää ja huomasi, että mä nousin äidin makkarista :D Mutta me asuttiin kaksistaan äidin kanssa mun ollessa esiteini ja äidillä oli parisänky, niin siinähän oli oikein hyvä paikka mulle :)

  • Karina
    28.10.2021 at 22:41

    Meillä on aina nukuttu ihan hyvin. Meillä oli perhepeti lasten pikkulapsiajan, ja se toimi meillä hyvin. Silloin kun olin esikoisesta raskaana niin luin tosi paljon vauvakirjoja ja perhelehtiä sun muuta ja opin sieltä iltarutiinin tärkeyden. Vaikka se tuntui hölmöltä, niin jo ihan vastasyntyneen kanssa hämärrettiin valot, vaihdettiin yöpuku päälle ja selitin koko ajan miten nyt mennään nukkumaan. Seurasin myös orjallisesti ohjetta että ei nukuteta rinnalle, vaan iltaimetyksen jälkeen vauva aina havahtui hieman ja sitten laitoin sänkyyn. Yöllä vaipanvaihto pimeässä mahdollisimman hiljaa eikä katsekontaktia vauvaan. Meillä toimi hyvin enkä muista koskaan olleeni erityisen väsynyt.
    Nukkumaanmenoaika valikoitui yhdeksäksi sillon vauvana ja yhä 11v menee ysiltä sänkyyn lukemaan. 14v kukkuu huoneessaan miten kukkuu (puhelinaika eli netti menee kiinni kympiltä) ja heräillään maagiseen aikaan 6:45 :D
    Pienempänä oli tietty kirjan lukemiset ja tuutulaulut ja kädestä pitämiset ja muistan olleeni lastenhuoneen vankina jopa 45minuuttia monesti, mutta sängyn alla oleva ipad pelasti :D Nyt muistelen tätä aikaa jopa nostalgioiden, vaikka silloin se ärsytti. Onneksi vuoroteltiin miehen kanssa!
    Liputan kyllä rutiinien puolesta. En edes osaisi hoitaa lasten iltatoimia muulla tavoin. Haikeana jo mietin että kohta ei pikkuvelikään enää halua vesilasia ja pusua ja että peittelen myös viisi pehmoa sen viereen. Sen kun lapset pesee hampaat ja menee nukkumaan – hullua!

    • krista
      29.10.2021 at 09:55

      KUUSNELJÄVIIDEN magia :D

      Meillä oli tosiaan kans se perhepeti – ja nyt kun muistelen, niin olikohan meillä edes koskaan varsinaista nukkuttamista, haha tää on tätä kun en edes muista :D Se oli varmaan niin, että mentiin ikään kuin yhtä aikaa nukkumaan ja sitten salaa hipsittiinkin takaisin ylös lasten nukahdettua… Eiku täytyi olla jonkinlainen nukuttaminen, nyt nimittäin muistan, että Espanjassa yhdessä tietyssä asunnossa meillä vaan lapset alkoivat itsenäisesti nukahtaa, se oli täällä: https://www.puutalobaby.fi/lapset-nukahtavat-itsekseen/ Tämä oli just silloin, kun lapset olivat 3 ja 5. Eli sitä ennen on täytynyt olla jonkinasteista nukuttamista, meillä se on ollut hiljaa vieressä olemista siis.

      Voi mikä sumea muisti :D

  • Leimuska
    29.10.2021 at 08:19

    Meillä meni kesä 8-vuotiaan tyttären uniongelmissa. Nukahtaminen pelotti ja nukkumaan meno venyi keskimäärin yhteen yöllä. Kaikenlaista kokeiltiin ja mikään ei tuntunut auttavan. Meillä iltarutiinit on samanlaiset illasta iltaan, koska neiti on aina ollut herkkä unensa suhteen.

    Elokuun alussa päästiin perheneuvolaan ja aloitettiin melatoniini juuri ennen koulun alkua. Siitä oli apua paljon, ekana iltana nukuttiin jo kymmeneltä, seuraavana yhdeksältä. Melatoniini vaihtui maitohappobakteereihin ekan purkin jälkeen, lapsi ei tiedä sitä ja hyvin on plasebo toiminut. Eilen taisi olla ensimmäinen ilta, kun melatoniini unohtui ja nukkuminen sujui silti hyvin.

    Neidillä on mielikuvitus pupumaailma minne on mennyt katsomaan, mitä puput tekevät, jos nukahtaminen oli vaikeaa. Tämä paikka muuttui harmaaksi, kun nukahtaminen muuttui pelottavaksi. Ekan perheneuvolan käynnin jälkeen, pyysin Annia hakemaan yhden pupun sieltä. Anni toi sitten koko lauman. Puput ovat eri pastillin sävyisiä. Alkuun aikuiset kertoivat lyhyen pupusadun, kun lapset olivat jo sängyssä. Jossain kohtaa todettiin, että homma toimii paremmin, kun neiti itse kertoo sadun.

    Neuvokas perhe ei ole tullut missään vastaan aikaisemmin. Pitää tutustua sivustoon.

    • krista
      29.10.2021 at 10:03

      Hei mä oon ymmärtänyt, että tämänikäisillä (alakoulun ensimmäiset luokat) tuo voi olla aika yleistäkin (?), ainakin olen paljon kuullut keskusteluista ja osin kokenut myös omakohtaisesti! Ihanaa, että teille löytyi apua ensin melatoniinista ja sitten tuosta placebosta – se on varmaan just se, että kun lapselle tulee se luottamus nukahtamiseen, niin se uni tulee <3 Samoin jos se luottamus nukahtamiseen häviää (tätä oli meilläkin tuossa vaiheessa, mistä jutussa mainitsin), niin se nukahtaminen karkaa ikään kuin entistä kauemmas.
      -
      Voi miten hieno tuo pupuhomma - ja niisk, maailma muuttui harmaaksi! Mutta hienosti käytitte ikään kuin "valmista mielikuvitusmaailmaa" tuomalla sinne sitä ratkaisua. Tosi upealta kuulostaa!
      -
      Mä oon muuten muistaakseni kuullut Neuvokkaasta perheestä ensimmäistä kertaa ihan meidän neuvolasta! Jos oikein muistan... Mutta muistaakseni noita materiaaleja oli sielläkin ilmoitustaululla, ainakin ajatuksissani yhdistän tuon niiden logon meidän neuvolan ilmoitustauluun :) Neuvokkaalla perheellä on siis toimintaa/työvälineitä/kursseja/materiaaleja myös ammattilaisille, esimerkiksi vanhempainiltoihin ja oppimateriaaleiksi. Sillä silmällä kun katsoo, saattaa tuota logoa bongata esimerkiksi lapsen mukana koulusta/päivähoidosta tulevista materiaaleistakin :)

  • Lilah
    29.10.2021 at 10:23

    Meillä lapset nukkui pieninä paremmin päivisin kuin öisin. Yöunien suhteen esikoinen oli helpoin, siirtyi omaan sänkyyn 1v imetyksen loputtua ja siellä on pysynyt ja nukahtanut itsekseen. Tosin yhä tälle yläkoululaiselle käydään antamassa pusut ja halit lähes joka ilta. Kakkonen myös siirtyi omaan sänkyyn helposti, mutta oli yökastelija aika pitkään, mikä romutti myös vanhempien unia. Kolmas taas nukahti helposti itsekseen mutta alkoi eskari-iässä kärsiä kauhukohtauksista. Tätä kesti noin puolen vuoden ajan, että puolen yön aikaan ihan paniikissa harhaili ympäri taloa välillä huutaen. Ei auttanut keskustelut, hän ei näistä aamulla muistanut mitään. Ja neljäs…viisi vuotiaaksi asti hän heräsi joka yö, usein useamman kerran. Eli kutakuinkin 15 vuotta on menty katkonaisilla unilla. Viimeisen vuoden jo vähän helpottaen, mutta siihen on mahtunut stressiunettomuutta muista syistä. Lisäksi ipanat on iltavirkkuja, joten yleensä talo hiljenee klo 22. Silloin pitäisi itsekin mennä nukkumaan, mutta oman ajan puutteessa illat venyy mulla yleensä seuraavan vuorokauden puolelle. Kasiaamuja on tällä hetkellä onneksi vain teinillä, joten riittää että heräilemme 7.30. Univaje on silti itselläni aika krooninen, en viikonloppuisinkaan osaa nukkua pidempään ja päiväuniin en ole koskaan oppinut. Ärsyttävimmin tämä näkyy makeanhimona kun alkaa väsyttää. Sokerin voimalla jaksaa aina vielä vähän…

    • krista
      29.10.2021 at 10:47

      Uiiiiih! Monen lapsen kanssa on niitä liikkuvia osia kyllä varmasti vielä enemmän, eli jos yhden uni helpottaa niin toisella saattaa alkaa ”vaihe”… Oletko saanut välillä ”unilomia” eli hetkiä, jolloin voit nukkua keskeytyksettömiä yöunia?

      Tuo makeanhimo on kyllä jännä juttu, ja taitaa olla tosi yleinen ilmiö! Mä en oikein syö makeaa, mutta mulla vastaavasti iskee överiväsyneenä sellainen, että tekisi mieli vetäistä vaikka ihan järkyttävä annos pastaa (homejuustolla, vaikka puoli pakettia annokseen, kiitos) ja sitten kaatua sänkyyn. Sillä ei kyllä tosiaan JAKSA varsinaisesti, vaan pikemminkin just se, että tulee täysi tajuttomuus sen jälkeen :D

      • Lilah
        29.10.2021 at 13:01

        Mun onni on se, että nukahdan samalla minuutilla kuin pää osuu tyynyyn. Silloinkin kun stressi turmeli unia, nukahdin helposti. Ongelma oli enemmän aamuyön heräily, minkä jälkeen en enää uudelleen saanut unta. Unen korjaantuminen on sen verran hidasta, että yksittäisinä ilman lapsia vietettyinä öinä herään rutiinisti niihin aikoihin kuin kotona yleensä on hulabaloot käynnissä. Kun kaikki on kesälomalla kolmatta viikkoa meillä yleensä nukutaan suht mukavasti.
        Iltarutiineihin meidän pitäisi satsata – tai lähinnä siihen, että ne rutiinit käynnistyisi joka ilta samaan aikaan. Mutta koska sekä oma että lasten kello jätättää, tuppaa aina venahtamaan… Välillä tulee myös sanottua, että jos ette ole sängyssä klo 21, en enää lue…mutta koska tykkään lukea lapsille ääneen ja he tykkää kuunnella, niin usein meillä lopulta luetaan klo 22 asti. Sen jälkeen olisi viisainta yleensä mennä itsekin nukkumaan, mutta aina löytyy tiskit, pyykit, eteisen raivaus, vähän sometusta, päivän lehti ja iltatee… ja hups, 00.15…

        • krista
          2.11.2021 at 11:14

          Tuo aamuyön heräily on kyllä paha, auts! Mutta onneksi sentään illalla nukahdat heti!

          Meillä muuten kans iltaisin ”kello jätättää” koko perheellä, se on jo huvittavuuteen asti tyypillistä, että me hoetaan sitä, että pitää kyllä aikaistaa iltarutiinia, mutta silti se venyy aina ihan just siihen samaan :D

    • Karina
      29.10.2021 at 14:07

      Meillä kuopuksella oli kanssa kauhukohtauksia ja vieläkin (11v) on harvakseltaan. Esim. muutama viikko sitten tuli ihan paniikissa alakertaan puolen yön aikaan ja koska olin itse vessassa ja mies nukkumassa, niin löysi tyhjän olohuoneen ja itse löysin hänet paniikissa istumassa sohvalla kännykkä kädessä ja oli just soittamaisillaan iskälle (joka siis nukkui yläkerrassa :D). Ohjasin pojan sitten iskän viereen nukkumaan, koska selvästi halusi varmistaa että iskä on olemassa, ja itse menin pojan sänkyyn nukkumaan. Aamulla ei tietenkään muistanut mitään. Ollaan yritetty joka kauhukohtauksen jälkeen kunnolla miettiä mitä illalla oikein tapahtui että olisi laukaissut reaktion mutta eipä ole ollut mitään ihmeellistä. Joskus jopa ollaan koko perhe katsottu jotain toimintaleffaa ihan nukkumaanmenoon asti mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta uniin. Ihan outo homma.

      • krista
        2.11.2021 at 11:15

        Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö! Meillä ei ole koskaan ollut, mutta paljon olen näistä kuullut. Niissä ollaan ikään kuin unessa ja valveilla yhtä aikaa, vähän niin kuin unissakävelyä?

  • Anna
    30.10.2021 at 16:23

    Meillä illan taikasanat, jotka toistetan kummallekin lapselle ja lapsi vastaa aina samoin sanoin takaisin ovat ”Hyvää yötä, kauniita unia, nuku hyvin, rakasta sinua, huomenna nähdään”. Ja kuopus lisää tähän vielä omansa ”Millon on päiväkotipäivä?”. Joskus nämä sanotaan kauniisti yhdessä, joskus taas jompikumpi vähän huonommassa mielentilassa, mutta yhtäkaikki ne aina sanotaan.
    Ennen noita taikasanoja kumpikin lapsi saa yleensä ihan oman iltasadun. Ekaluokkalainen aikuisten makkarissa ja neljän vanha lastenhuoneessa. Toinen aikuinen lukee aina toiselle ja toinen toiselle ja vuoro vaihtuu päivittäin. Tarvittaessa joskus yksi aikuinen voi lukea myös molemmille lasten huoneessa ja se menee hienosti, mutta halutaan pitää nuo yksityiset satuhetket, koska se on myös hyvä tilaisuus puhua lasten kanssa erilaisia juttuja. Ja kuopukselle on tärkeää. että hän saa ”lukea” itse satukirjan vielä aikuiselle.
    .
    Meidän lapsilla on tällä hetkellä nukahtamisongelma. Ovat yhteisessä huoneessa ja aina kun aikuinen poistuu alkaa pölinä ja kuhina ja laulaminen. Esikoisen piti jo alkukesästä päästä omaan huonereseen, mutta remontti ”vähän” viivästyi ja nyt näyttäisi, että JOS hyvin käy niin mahdollisesti saattaisi päästä ennen joulua, mutta en yllättyisi jos menisi seuraavan vuoden puolelle. Tai sitten puretaan kaappeja ja tapetoidaan joululomalla… Uskoisin, että eri huoneisiin siirtyminen rauhoittaa kolempia. Esikoinen on iässä, missä hän kokee olevansa iso ja voivansa opettaa pienemmälle kaikenlaista ja komentaa tätä kuin aikuinen ja pienempi taas iloitsee suuresti jos saa isomman ärsyyntymään tai jopa suuttumaan. Tällaisessa tilanteessa samassa huoneessa nukkumaan käyminen on välillä aikamoinen haaste.

    • krista
      2.11.2021 at 11:18

      Joo vastaavat ”taikasanat” meilläkin, ihan just samalla tavalla toistettavat rimpsut – haha ja usein kasvavat rimpsut, jotenkin niihin tulee aina vaan (lapsilta) lisää ja lisää sanoja.

      Ja uuuuh, voin kuvitella, että tuollainen pölinä saattaa olla haasteellista! Meillä ei ole ONNEKSI (kop kop puuta) lapset tuollaista keksineet, joskus vähän supattavat mutta ei sillä tavalla, että viivästyttäisi pitkään. Varmasti eri huoneisiin siirtyminen tuollaisen teidän haasteen aika tehokkaasti ratkaisisi!

  • Pipsa
    30.10.2021 at 21:13

    Onnellinen olkoon se, joka nousee vasta kuusnelkytviis, neljäkakskyt sijaan. Mut tämäkin huumorilla! 😊Ammatinvalintakysymys. Menen pehkuihin lasten kanssa samaan aikaan arkena ja ah se tunne kun saa riittävästi unta eli 9h. Toki aikainen rytmi tuntuu muista oudolta ja ite ollaan iskussa jo klo8 aamulla kun muut vasta heräilee. Vastaavasti meille ilta saapuu varhain verrattuna muihin, ja Pikku Kakkosen aikoihin syödään jo iltapalaa. Mutta nyt näin ja se on hyvä. Onnekseni lasten kanssa olemme kaikki illan torkkuja, aamun virkkuja.

    • Anna
      31.10.2021 at 08:45

      Minustakin tuo 6.45 kuulostaa aika ruhtinaalliselta kun usein herätys on jo kuuden maissa tai vähän ennen. Joskus jopa 4.45 (ei siis ihan yhtä aikaisin kuin teillä). Minä kun tarvitsen aamuihin aikaa. Inhoan sitä, että pitää vauhdilla juosta aamu läpi ehtiäkseen töihin. Herään yleensä kahta tuntia ennen töiden alkua tai jos lapsi pitää viedä hoitoon niin kahta tuntia ennen lapsen hoitoajan alkua (matka lapsen hoitopaikkaan 15 min ja töihin kotoa suoraan puolisen tuntia). Minulle se 15.30min lisäunta ei tunnu sen arvoiselta, että ottaisin aamun laukaten sen sijaan, että saan liikkua rauhassa, syödä aamupalan hätäilemättä eikä tarvitse stressata matkalla, että myöshästyisi.
      Mutta arvatkaa mitä :D Silti meillä usein tulee kiire. Olen harkinnut aikaistavani herätyksiä vartilla niille aamuille kun vien lapsen, koska liian usein aamulla joudun hoputtamaan ja siitä jää kaikille tosi huono mieli.

      • krista
        2.11.2021 at 11:26

        Mulla ennen lapsia aamut oli ihan sellaisia minuuttipeliaamuja, en edes syönyt mitään vaan sängystä vaan vaatteet, pikameikki ja ulos ovesta. Olin maksimoinut unen määrän aamuisin :D

        Mutta nykyisin perheellisenä mulla on kans sama, että en millään halua sellaista ”hoputusjuoksua” aamuihin. Meillä on sellainen 1h 10 minuuttia herätyskellosta siihen, että pitää lähteä kouluun. Siinä ehtii hyvin loikoilla kainalossa vaikka vartinkin, ja tehdä kaikki aamun jutut sellaisella rauhallisella tahdilla ja hyvällä mielellä. Mutta joo haha: silti se viimeiset 10 minuuttia on mukamas kiirettä :D Iskee sit kuitenkin se hoputus :D Mutta sitä olisi kyllä kiva välttää, koska tosi helposti se menee sitten riidaksi. Varmaan kukaan ei tykkää siitä, että vieressä joku seisoo hoputtamassa, siitähän vaan hermostuu – kun siis ajattelee omalle kohdalle sitä, että joku seisoisi ulko-ovella vieressä ja sanoisi hop hop hop :D

    • krista
      2.11.2021 at 11:20

      Apuaaaaaan neljällä alkavat ajat ei ole inhimillisiä :D Melkein meinasin kirjoittaa, että ”ehkä kaikkeen tottuu”, mutta AAAAARGH EN TOTTUISI :D Tai no jos olisi pakko… mut eiiiiiih! :D

      Mutta joo tuon unen määrän allekirjoitan ihan täysin! Kun just saa pitkäaikaisesti 9h yöunet, on jotenkin ihan eri ihminen kuin jatkuvasti liian lyhyillä yöunilla. Ihana, että ootte löytäneet teidän perheelle hyvän ja sopivan rytmin, se on tärkeintä! <3