Mindblown

Tiedättekö urbaanilegendan siitä sokerin annospakkausten suunnittelijasta?

Sehän siis meni jotenkin niin, että se tyyppi suunnitteli elämäntyönään ihan nerokkaan (kolmion muotoisen?) pakkauksen, jota kukaan ei sitten kuitenkaan osannut käyttää. Että se olisi aukaistu jotenkin nips-vaan-näppärästi yhdellä sormenliikkeellä, mutta porukka turhautuneena repi niitä auki ihan miten sattuu. Ööö tota tää ei siis ollut mikään onnellinen tarina; tämän kaupunkilegendan mukaan kyseinen tyyppi siis päätyi itsemurhaan.

On näitä varmasti paljon muitakin.

Ei siis itsemurhatarinoita, vaan tuollaisia fiksuja suunnitteluratkaisuja, joita kukaan ei sitten kuitenkaan osaa käyttää.

Vaikka Kotipizzan pitsalaatikko, josta saa taiteltua sellaisen pienemmän boksin jääkaappisäilytysjämäpalaa varten. Paitsi että muutaman ”täh?”-kerran jälkeen onnistuin kyllä tajuamaan ja ottamaan käyttöönkin sen systeemin. Suunnittelijalle terveisiä – älä tee mitään peruuttamatonta, MÄ OSASIN!

Tämä kaikki siis tuli tänään mieleen, kun:

Oho! Meillä on ollut nämä vaunut jo kohta 1,5 vuotta, ja vasta nyt tajuttiin, että sadesuojat saa kiinni tuollaisiin klipsuihin!

Kysyin äsken myös Joelilta, että tuleeko sillä mieleen tällaisia samantyyppisiä ”case sokeripakkauksia” eli käyttäjäänsä fiksumpaa suunnittelua.

”No ainakin ne hampurilaisravintoloiden ketsuppiastiat.”
”Täh? Miten niin?”
”Siis ne pyöreät paperiset.”
”Mitä niistä?”
”No kun nehän aukeavat sellaisiksi isommiksi, mutta kukaan ei tajua sitä, vaan ottaa niitä sen viisi kappaletta…”
”???!?!?!?!?!?”

Mindblown.

2

You Might Also Like

  • TerhiT (Ei varmistettu)
    1.8.2015 at 18:13

    Alkoi taas naurattaa kun muistu mieleen :D, muutama vuosi sitten itse avasin sellaisen ketsuppikipon isommaksi ja pumppasin täyteen. Vieressä seissyt ventovieras mies nappas hihasta kiinni ja kysyi ”Niin MITÄ sä just teit?” Säikähdin ensin vähän mutta kun tajusin hänen tarkoittavan tota ketsuppia näytin miten se tehdään. Kaverin autuaasta ilmeestä päätellen on tähän mennessä roudannut just sen viis kuppia ketsuppia kerralla :D

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 18:22

      Se oli sille varmaan just se mindblown-hetki :D :D

      • TerhiT (Ei varmistettu)
        4.8.2015 at 09:59

        Se voi olla joo :D

    • Katie
      1.8.2015 at 19:43

      Jaa nyt ihmeessä viisautesi meille muillekin ja kerro miten se ketsuppitötsä suurennetaan! :D

      • kontaktimuovi
        1.8.2015 at 19:57

        http://m.iltalehti.fi/ruoka/2012080315915232_ru.shtml

        Näin. :)

        • Katie
          1.8.2015 at 20:00

          Kiitos! Olen valaistunut! :)

        • Kristaliina
          1.8.2015 at 21:29

          Hehehee mä tätä selvittäessä (kun Joel sanoi – en eka uskonut) törmäsin jopa videoon :)

          • Virkaihmis-äiti
            2.8.2015 at 16:06

            Mun mindblown-hetkeni tässä oli se, että en ole tiennyt että hampurilainenkin kuuluu uittaa ketsupissa..;) 

          • Lilya (Ei varmistettu)
            2.8.2015 at 22:01

            Öö? Kuka on sanonut laittavansa hampurilaisen päälle ketsuppia? Ranskalaisille kai se ketsuppi tulee??

          • Kristaliina
            2.8.2015 at 22:05

            Tsekkaa video :)

          • naurulintu (Ei varmistettu)
            3.8.2015 at 20:03

            Mulle tuli mieleen, jos tossa on haluttu vielä tehostaa mindblown-efektiä sillä, että siinä piskuisessa kupissa oikeastaan pystyy dippaamaan jopa hampurilaista.

          • empuska
            4.8.2015 at 15:24

            Mä haluaisin tähän kyllä jonkun virallisen tuomion, koska niiden kippojen koontitapa on selalinen ”HALVALLA RONTATASN YHTEEN”-tekniikka ylipäätänsäkin ja enemmänkin herännyt kysymys, onko se käyttäjien oma keksintö kuin suunniteltu aspekti, että ne saa auki silleen.

            Terveisin ”Joku lukenut liikaa elämähakkerivinkkejä viime aikoina :| ”

          • Kristaliina
            4.8.2015 at 15:26

            empuskaaaaaa, mul on ollut sua ikävä!

            Mä haluan nyt lähteä hampurilaisravintoloihin aukomaan noita kippoja.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.8.2015 at 19:01

    Se sokeripalajuttu on se ihan tavallinen kahden palan paperikääre, jota on joka huoltsikalla. Aukeaa, kun taittaa keskeltä alas.

    • Nanna9 (Ei varmistettu)
      1.8.2015 at 20:59

      Joo, ja parhaiten aukeaa, kun kiertää niitä sokeripaloja vastakkaisiin suuntiin :)

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 21:18

      Mitääh, se ihan tavallinen-tavallinen? Oho! …ja se urbaalilegenda siis tästä? Pitäneekö paikkansa tai mistä lähtöisin – tietääkö kukaan?

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        1.8.2015 at 21:50

        Käsittääkseni ei pidä paikkaansa…

      • teija r (Ei varmistettu)
        2.8.2015 at 19:47

        Kirjastotädit tietää kaiken! Tai siis ainakin ne on huippuja tiedonetsijöitä :) Tosin on näyttänyt olevan niillekin kinkkinen kysymys: http://www.kysy.fi/kysymys/kiitos-upeasta-palvelusta

        • Kristaliina
          2.8.2015 at 22:06

          Uuuuuuuu! Kirjastotädit rules!!!!

  • Hanna R.
    1.8.2015 at 19:10

    No mites tää pinnien käyttö? 

    Lähde: Nude ja lisää mm. täällä

    • LauraEm.
      1.8.2015 at 19:16

      EIIIIIH mulla niin oli liian kauan auki tää sivu ja naputin todella asiallisen selityksen just tohon alapuolelle :D:D

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 21:24

      Eikä!!!!?!?! Arvatkaa, kuinka paljon pinnejä mä oon elämäni aikana tähän tukkaan tuikkinut! Melkein-en-usko, on sen verran mindblown :) Vau.

    • Höpötukka (Ei varmistettu)
      2.8.2015 at 19:39

      Mä olen tän nähtyäni kokeillut tätä pinnijuttua useemman kerran mutta oli musta hankalampaa noin päin. Epäilen salaa että tää on vaan vitsi jonka joku on joskus alottanut vaan testatakseen miten jutut (toimimattomatkin) leviää netissä (oon siis nähnyt tän monta kertaa eri versioina), mutta ehkä mä en tosiaan vaan osaa :D Tosta lievästä kaarevuudesta voisi päätellä että toi onkin just väärin päin..?

    • Kärttyri
      2.8.2015 at 20:26

      No mutta kun mun pää on kupera ja noin päin pinni olis kovera. Miksei ne sitten tee siitä kaarevaa toisinpäin?

  • LauraEm.
    1.8.2015 at 19:15

    Jossain iltapäivälehdessä listattiin joskus näitä ”kaikki käyttää väärin” -juttuja, just toi ketsuppikuppi taitaa olla klassikoin. Ite löysin niistä kans wooohou-jutun, kun kerrottiin miten hiuspinnejä kuuluu oikeesti käyttää. Niissä kun se poimuinen puoli kuuluu olla alapuolella (hiusten sisällä) ja suora puoli päällä, pysyy muuten oikeestikin aika paremmin :D se on vaan kokonaisuutena tehty huonosti, kun se avaamiskulma on kuitenkin sillä poimuisella puolella ja siitä automaattisesti ”nostaa” ylös ja työntää hiuksiin niin päin. Miten muuten onkin tosi hankalaa ja tyhmän kuulosta selittää hiuspinnin käyttämistä ja nimetä sen eri osia… :P

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 21:30

      Joo tää pinnijuttu oli mullekin totaaliuutta! Vau.

      Hei kertokaa lisää just näitä – kuka tietää?!?

    • ansku1 (Ei varmistettu)
      2.8.2015 at 13:15

      Koristepinnit, niissä on AINA se koriste sillä puolen että noi röpelöt tulee päälle

      • Kristaliina
        2.8.2015 at 13:50

        Totta!!!

  • Sipisii (Ei varmistettu)
    1.8.2015 at 20:25

    Just mietin tänään että blogien lukemisesta ei ole mitään hyötyä ja tämänkin ajan voisi käyttää opiskeluun tai liikuntaan tai johonkin hyödyllisempään. Mutta taas opin uutta, kannatti taas klikata tämäkin blogi auki tässä lasta nukuttaessa. :D Ketsuppikupit! Pinnit! :D Kiitos Krista hyvänmielenblogista! :)

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 21:19

      Hihihii, tämähän on siis yleissivistävä blogi – luonnollisesti :D

  • Lauram (Ei varmistettu)
    1.8.2015 at 22:17

    Ollaan asuttu nyt 7v tässä kodissa, jossa on n.puolta normitiskikonetta pienempi masiina. Viime keväänä tajuttiin, että noi pesuainetabletit vois kenties puolittaa, koska tiskiäkin on puolta vähemmän annosmäärää kohden! Mindblowing or what?!?

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 22:32

      Uuuuu! Ja säästöäkin!

      • Kristaliina
        1.8.2015 at 22:35

        Ps. Ihme, että eivät ole keksineet alkaa myydä pikkukoneiden minipesutabletteja. Niin ja tuplahintaan, luonnollisesti, kun ”erikoistuotteesta” on kyse :)

        • Marjooo (Ei varmistettu)
          2.8.2015 at 23:50

          Niitä pieniä tabletteja muuten on. Näin meinaan juuri viikko sitten ekan kerran meidän mökillä, jonne vanhempani olivat niitä ostaneet :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.8.2015 at 11:49

      Tätä mä en kyllä tajua :D. Ensin tehdään enemmän töitä, jotta saadaan siitä pesuaineesta tabletteja (samaa kamaahan ne on kuin jauhe tai nesteenä myytävä), erillispakkauksiin kuluu enemmän resursseja, pakkauksissa on enemmän ilmaa joten kuljettamiseen menee enemmän luonnonvaroja jne. ja sit porukka _puolittaa_ niitä, mikä on mun mielestä hankalampaa kuin kaataa vaan siitä jauhepurkista.

      Meillä käytetään nykyään kapeassa koneessa tabletteja, koska ne on helpompia ja siistimpiä, mutta jos haluaisin alkaa tässä asiassa säästämään palaisin takaisin jauheeseen :)

  • LindaWa (Ei varmistettu)
    1.8.2015 at 23:18

    Ihanaa, et jaoit ton vaunuasian, meillä samat kiesit eikä olis tullut mieleenkään!

    • Kristaliina
      1.8.2015 at 23:31

      Mä olin itsekin lentää peballeni, kun tajusin ton :D …eikä noi siis ole edes mitenkään Emmaljungan suojat, mutta näköjään vaan ihan täydellisen yhteensopivat noiden klipsujen kanssa. Vau.

  • Nannannaa
    2.8.2015 at 09:55

    Ehheh, meiänkin vaunuissa oli aikanaan joku juttu, jonka hiffasin aika pitkän käytön jälkeen, mutta enhän mä muista sitä enää… Ja kaveri meinas pudota pehvalleen, kun kerran otin kiinteää hyttysverkkoa (Emmaljungan) vaunujen kuomusta; sehän oli vetskarin takana kuomun reunan alla. Sillä oli samanlaiset vaunut, eikä ollut tullut koskaan huomanneeks koko verkkoa ja oli ostanut joskus erillisen verkonkin. :D

    Pinni-juttu on ollut mulle aika mindblown, ja nykyään käytänkin pinnejä sileä puoli ylös päin. Pysyy paremmin ainakin mun tukassa. :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    3.8.2015 at 09:09

    Mä ainakin käytän sitä ketsuppikuppia tahallaan ”väärin”, koska avattuna se on mun mielestä hankalampi käyttää. Ja mulle riittää se määrä ketsuppia mikä siihen pieneen mahtuu. :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    3.8.2015 at 17:04

    Yksi on ne elmukelmu- ja foliotötsien päädyt: kuuluu taittaa ne pahvilärpäkkeet päistä rullan sisään, jolloin rulla pysyy paikallaan kun sitä vetää. Tää oli huge helpotus joskus, kun siitä kuulin :) Ei enää lennä rullat!

  • köhpöh (Ei varmistettu)
    4.8.2015 at 03:07

    Nyt kun astianpesukone on palvellut itsensä lähes loppuun, niin löysin monta asiaa ohjekirjasta, jota luin vikojen takia. Esim. yläkoria voi nostaa, niin saa isommatkin lautaset pestyä koneessa. No, ehkä sitten seuraavassa koneessa on sama systeemi.
    Joo, kannattais lukea ohjekirja ennen kuin rupeaa sitä käyttämään, eikä vasta kun koneen elämä on päättymässä.
    Tuon pinnijutun kuulin ajat sitten, mutta en usko, että oikeasti ne on tehty pidettäväksi sileä puoli ylöspäin. Silloin se muoto olisi toinen. Mutta sen uskon, että ne pitää hiukset paremmin niin päin. Kokemuksesta.

  • Hanna R.
    4.8.2015 at 10:45

    Ja sitten on tietysti vielä tämä post-it-lapun oikea käyttö. Kuvassa vasemmalla olevan lapun repäisin ”väärään tyyliin” vajaa tunti sitten, kun taas oikealla oleva lappu on ollut siististi tuossa näyttöni laidassa jo noin pari kuukautta. Eli, kun repäisee lapun oikein, se ei ala käyristyä lainkaan. Mindblown!

     

  • eppunen
    5.8.2015 at 21:50

    EIKÄ TOTAKO VARTEN NOISSA ON NOI RENKULAT :D 

    Kävin tossa justiin ripustamassa sadesuojan… Paljon kätevämpää kuin pitää alakorissa. 

    • Kristaliina
      5.8.2015 at 22:10

      Tsihihihihihihi! :D :D :D :D

  • Lennu_ (Ei varmistettu)
    11.8.2015 at 11:23

    Kai tiesit tämän – http://www.iltalehti.fi/iltv-ruoka/201508070142805_rt.shtml

    (Tuli tää postaus mieleen heti, ku joku oli tän laittanu facebookiin :D )