Maailman vessoja

Kaupallinen yhteistyö: Serla

Aikoinaan jostain ihme syystä ajattelin, että olisi mukamas hyvä idea lähteä reppureissaamaan viideksi viikoksi Intiaan uuden poikaystävän kanssa. Kyseinen poikaystävä ei ollut koskaan käynyt edes Aasiassa – tässäpä mahtava sauma näyttää hänelle mun lempparimaata ja tutustua tuohon kiinnostavan oloiseen tyyppiin perinpohjaisesti!


Tuon matkan jälkeen:
1. Joel sanoi, että se ei ikinä aio enää lähteä kotoaan yhtään mihinkään.
2. Me melkein erottiin.
3. Kakka-asiat eivät ole koskaan olleet meidän suhteessa tabu.

Kun tuoreessa parisuhteessa viiden viikon ajan joka ikinen päivä käydään keskustelu, että ”millainen kakka sulla on – voidaanko tänään liikkua kauemmas pöntöstä”, muodostuu suhde vessa-asioihin ihan omanlaisekseen.

Hmm. Kuten ehkä tässä vaiheessa voi päätellä, tämä postaus saattaa sisältää kakkajuttuja. Sain nimittäin Serlalta ihan mahtavan blogiyhteistyöhaasteen muistella kaikkia niitä maailman vessoja, joissa on joskus tullut kyykisteltyä. Hahaa! On sitä tullut pönttöön joo joskus osuttua – joskus jopa monesta ilmansuunnasta yhtä aikaa!

Mullahan on ollut (mitä Freud sanoisi tästä?) nämä vessa-asiat mielessä täällä blogissa monesti ennenkin, mm. täällä ja täällä – ja nyt siis syvennetään sitä kyykkyasentoa (se on muuten kuulemma ergonomisin vessassakäyntiasento) ja paneudutaan syvemmälle mun menneisiin kokemuksiin maailman vessoista.

Linnanmäen sirkusvessat <3

Matkustelu siis tietysti avartaa, toki. Mutta se, mistä puhutaan matkajutuissa vähemmän, on että Serengetin savannillakin voi iskeä pissahätä.

Silloin muuten meidän jeeppikuski huokaisi aika syvään. Mutta mitä mä sille voin? Olin käynyt jokaisella välipysähdyksellä kiltisti vessassa lattiareiän päällä, mutta silti siinä kuumuudessa piti juoda paljon. Jeeppi sitten tuntikausia savannin pienillä poluilla pomp-pomp-pomppi.

Ja niin sitten kävi. Tuli pissahätä. Siellä leijonien valtakunnassa, jossa ei missään nimessä saa poistua autosta. Sori.

Jeeppikuski seisoi vieressä jatimaticin (ei se varmaan ollut sellainen; Vintiöt-takauma vaan puski päälle) kanssa, kun minä kävin kyykkypissalla jeepin vieressä vilkuillen kohti heinikkoa: oliko tuo tuuli vai villipeto?

No. Se kokemus ei päätynyt vessaan vaan puskaan. Mutta maailmalla matkustaja kohtaa myös maailman vessat. Ja ne eivät aina ole samanlaisia puhtaana kimaltelevia valkoisia posliineja kuin meillä koto-Suomessa.

Käsi ylös, kuinka moni on testannut tällaista vessaa?

Oma ”kotivessa” järjestöllä Tamil Nadussa – siksi kuvassa on Intialle poikkeukselliseen tapaan myös vessapaperi.

Kyykkyvessa. Ah. Voi mistä oikein lähtisinkään tämän aiheen kanssa liikkeelle…?

No vaikka siitä, että jos asento tällaisen äärellä ei ole oikea, varaudu pesemään vessan takaseinä. Mutta kun oikean tekniikan sitten yrityksen ja erehdyksen kautta löytää, on tämä vessa itse asiassa epähygienisissä olosuhteissa jopa parempi valinta kuin perinteinen ”länkkärivessa”. Tässä nimittäin ei ole juurikaan vaaraa osua muiden ihmisten eritteisiin kuin omiinsa, muuten kuin kengänpohjillaan.

Paitsi jos liukastuu.

Intialaisethan eivät käytä vessapaperia vaan pesevät. Usein vettä on laskettu hanalla tuollaiseen isompaan sankoon, ja sitten pienemmällä vadilla sieltä jotenkin… …loiskutellaan.

Karsein intialainen vessakokemukseni (jos mieli ei ole blokannut pahimipia pois) oli erään chennailaisen elokuvateatterin vessa. Se oli eräänlainen ”linjasto”, jossa naisetkin kykkivät rivissä vähän niin kuin miehet pisuaareillaan. Ja se sotku… Uhh mä en edes kerro tästä lisää; kamalaa se oli.

Kyykkyvessoihin olen törmännyt Intian lisäksi ainakin Thaimaassa ja Vietnamissa, muistaakseni Tansaniassakin oli enimmäkseen lattiareikävessoja. Usein elämys on sen verran raju, että siinä ei tee mieli viettää yhtään ylimääräistä sekuntia valokuvaa ottamassa. Mutta jokseenkin tällaisiltahan ne voivat näyttää ulospäin:

Pelkkä urinal-sana tuo kylmät väreet. Kuvan kirja on Lonely Planetin ”Toilets”.

Kerran muuten yritin selittää intialaisille suomalaista kesämökkimeininkiä. Että me suomalaiset tykkäämme vetäytyä etenkin kesällä korpeen kesämökeille – mielellään vesistön äärelle, kauas naapureista ja usein hyvin alkeellisiin olosuhteisiin. Ei juoksevaa vettä, ei sähköjä.

Ja että niillä kesämökeillä vessa on perinteisesti sellainen metsässä seisova puinen koppi, jossa… …tuotokset menevät esimerkiksi sankoon. Puucee pitää sitten tasaisin väliajoin itse tyhjentää.

Intialaisten ilmeet olivat tyrmistyneitä. Että yök sentään. Noinko länsimaissa todellakin eletään? Heillä nyt sentään on sivistys ja vesivessat.

Jepjep.

Uusimman Espanjan-kodin siisti vessa.

Espanjalaisesta vessakäyttäytymisestä olen jo avautunutkin, täällä. Täällä(kin) julkiset vessat ovat usein tosi roisissa kunnossa: vetämättä ja pissaroiskeissa. Sitä on vaan niin vaikea ymmärtää: siistin näköinen hyvinpukeutunut ihminen voi jättää jälkeensä aivan kuvottavan kaaoksen julkiseen vessaan. Voi yök.

Sen sijaan olen nyt tänä keväänä vihdoinkin päässyt tuon vieressä olevan…. pyllynpesurin (mikä sen nimi oikein on?) makuun! Siis tämän:

Tässä on sama juttu kuin siinä lattiareikävessojen kyykkyasennossa: mä luulen, että mun fysiikka ei ole ihan optimaalinen tähän. En siis pinnistelyillä ja ponnisteluillakaan pääse millään tavalla sellaiseen asentoon, että tuolta tuleva vesisuihku edes… …osuisi niihin oikeisiin paikkoihin. Mutta aikani äherrettyäni olen päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että ihan vaan istun siihen (kotioloissa!) niin kuin normaalille pöntölle istuttaisiin.

Ja hana päälle. Toimii.

Tuo on kyllä ihan näppärä vehje täällä, kun täkäläinen vessapaperi on mitä on. Sellaista, mistä sormet tulee heti läpi pyyhkiessä. Yhh. Suomalaista hyvää vessapaperia on kyllä täällä (ja muuallakin maailmalla) ihan akuutisti ikävä!

Mutta onhan niitä huikeitakin vessakokemuksia maailmalta! Varsovan hienoista vessoista olen hekumoinut aikaisemminkin (täällä) – siellä törmäsin nimittäin ravintoloissa tosi upeisiin vessoihin, jotka oli sisustettu yhtä huolella ja samaan tyyliin kuin ravintolatkin.

Muista upeusvessoista pitää tietysti mainita Helsingissä ravintola Tornin vessa, jonka näköalat oli kyllä tosi hienot. Ihan erikseen halusin siellä joskus just siihen vessaan.  Jonoakin tietysti oli, kun ihmiset ottivat selfieitä asiointinsa jälkeen. Mutta näköalan lisäksi muistaakseni tuo vessa ei juuri ollut muuten erityinen, ei siis mitään megaluksuselämystä siellä.

Luksusvessoista puheen ollen Joelin ikuinen hekumoinnin kohde: japanilaiset monitoimivessat. Ne kun kuulemma pesevät ja kuivaavat ja ties sun mitä pöristelevät. Joel on moneen kertaan kaavaillut, että joskus kun meille tulee kotiin kylppäriremontti, se haluaa meille juuri sellaisen.

Tarina myös kertoo, että joku miespuolinen tuttu oli kerran vahingossa laittanut japanilaisen vessan naisten pesuasetuksille.

Sen jälkeen hän oli laittanut sen aina naisten pesuasetuksille.

Haha.

Omat tunnelmallisimmat vessamuistoni tulevat kuitenkin – vaikka sitä on ehkä vaikea uskoa – juuri noista ”vessakarseusmaista” eli Intiasta, Thaimaasta ja Vietnamista. Siellä nimittäin jossain bambumajoissa on ulkovessa. Ihan kirjaimellisesti siis. Pöntöllä käydään avoimen kirkkaan tähtitaivaan alla. Yöpissalla pimeydessä, viidakon äänten sirityksissä ja naksutuksissa… Siinä on vaan jotain tosi maagista.

Mieleenpainuvin oli Goan Agondassa, joka silloin oli vielä muutaman bambumajarykelmän paratiisipaikka. Meillä oli Joelin kanssa siellä hiekkalattiainen pienenpieni maja. Vessan ”juokseva vesi” oli letku, josta vettä sai sankoon, ja sankollinen itse sitten kipattiin pönttöön. Mutta ah, ne miljoonat tähdet vessan kattona.

Ja sitten oli tietysti tämä luksusveski Thaimaassa:

Erot eri maiden vessakulttureissa ja käytännöissä ovat kyllä valtavia. Hygieniaerot on helppo ymmärtää vaikkapa Suomen ja Intian välillä, mutta on ollut jännä huomata, että on niitä tosiaan Suomen ja Espanjan välilläkin.

Esimerkiksi tämä ihana-ihana lastenvessa Miramarin ostoskeskuksessa täällä Fuengirolassa…

…olisi ihan superihana, jos haju siinä ei olisi ollut aivan kuvottava. Ja kun esimerkiksi tätä kuvaa ottamaan jonotin tähän vessaan, sieltä tuli ulos lopulta aikuinen espanjalainen nainen. Oliko edes vetäissyt? No ei.

Koti-Suomesta kaipaa vessahygienian lisäksi kyllä myös sitä hyvää vessapaperia. Vaikka tätä Serlan oravaa.

Mitenkäs sulla – jaa ihmeessä tähän vessamuistosi! Mikä on erikoisin tai mieleenpainuvin vessa, jonka sinä olet nähnyt maailmalla?

Tämä on myös arvonta! Serla nimittäin antoi tähän myös palkinnon – vessapaperipalkinnon, totta kai! Ihan mahtavaa, en olekaan koskaan ennen arponut vessapaperia :D

Kolme tämän postauksen kommentoijaa voittaa itselleen Serlan Hellä -pakkauksen (16 rullaa) JA lisäksi arvotaan yksi Lonely Planet´s Toilets -kirja. Eli juuri tuo, joka tämän postauksen kuvissakin vilahtelee vessa-aiheen kuvittajana :)

Kilpailu on voimassa ma 2.4. klo 12 asti, ja kilpailun säännöt löytyvät täältä.

Tuosta kirjasta muuten bongasin yhden ihan tutun veskin – mä oon käynyt täällä, jee! Onko kukaan muu teistä pissannut Olduvaissa?

Tansanian Olduvai ja Olduvain vessa. Parempi kuin leijonapusikko.

Yhteistyössä: Serla

18

You Might Also Like

  • Torey
    26.3.2018 at 15:57

    Ulkomailla reissatessa (Kreikka, Espanja, Turkki, Portugali) ainoa ero on ollut se paperin pönttöön laittaminen. Tai siis sen muistaminen ettei sitä sinne laita! Ja kotiin palattua taas koittaa muistaa, että ei heitä paperia pöntön viereen. :’D
    Englannissa sukulaisilla sentään vessassa saa toimia kuten kotonakin. :D

    Mutta, kun olin Turkissa, mentiin paikallisen perheen luo viettämään iltaa. Ja siellä kun iski pissahätä, niin ohjattiin juurikin lattiareijän luo. ”Tosta tossut vaan jalkaan” osoitettiin ja kykkimään. Oli teini-ikäiselle aikamoinen kokemus. :D

    • krista
      26.3.2018 at 16:27

      Haha ai niin, tämä on kyllä niin tuttu tunne: että kotiin palatessa vessassa pyörii-pyörii-pyörii, että mihinkäs mä tän vessapaperin laitankaan… …ai niin täällä tän saa tipauttaa pönttöön! :D

      Mulla on (hyvin hämärä) mielikuva, että mäkin olisin törmännyt lattiareikävessanpönttöön eka kertaa jo ennen kaukomatkoja, oisko voinut olla Marokossa joskus ala-asteikäisenä… Mutta en mä silloin siinä käynyt vaan mieluummin pidätin :D Nykyisin en kyllä voi enää sellaisia aikoja pidättää kuin joskus lapsena pidätin, kun en suostunut vaikkapa suomalaisilla huoltoasemillakaan käymään vessassa ollenkaan :D

  • Traveller
    26.3.2018 at 16:07

    Kyykkyvessat on tullut tutuksi matkoilla… Ihmeesti sitä kelpuuttaa vessan kuin vessan kun oikea hätä iskee. Ja Suomessa matkatessa, etenkin pohjoisessa, on puskatkin koettu :)

    • krista
      26.3.2018 at 16:29

      Joo tosihädän tullen sitä menee tosiaan vaikka konekiväärimiehen kylkeen pissalle :D Toinen aika hurja kyykkypissa on intialaisen bussin kylkeen keskellä-ei-mitään. En uskaltanut mennä kauemmas, kun ei ois ollut mitään takeita, etteikö bussi ois voinut jättää sinne… Pakko oli pissata ihan siihen melkein keskelle tietä, mutta ei vaan pystynyt enää pidättämään ja matkaa oli vielä paljon jäljellä…

  • Tuija
    26.3.2018 at 16:26

    Ah ihana muistutus miksi en voi matkustaa minnekään vähänkään eksoottisempaan paikkaan. :D Oslon oopperatalon vessat on muuten aika upeita, kannattaa käydä katsomassa. ;)

    • krista
      26.3.2018 at 16:32

      Jonkun pitäisi kehittää joku mukanakuljetettava kannettava vessa aikuisille! :D …vaikka en kyllä ihmetteisi, vaikka sellainen olisi kehitetty jo! :)

      Hihi mä yritin kuvagooglata ”oslo oopperatalo vessa”. Harmi kyllä ei tuolla haulla löytynyt!

      • Tuija
        29.3.2018 at 08:29

        Koitas Oslo Opera house toilet :D

        • krista
          29.3.2018 at 22:25

          Ooooo, löytyi! :)

  • puutalon asukas
    26.3.2018 at 16:39

    Thaimaan ja Vietnamin vessoja kanssa koluttu ja meillä on miehen kanssa diili; se käy aina (esim ravintolassa) ensin vessassa ja antaa sen jälkeen arvosanan 4-10. Jos on alle 6, mä pidätän seuraavaan :D
    Mieleenpainuvin kokemus on Pekingistä. Mun vatsa tuppaa oleen aika herkkä ja oltiin oltu syömässä paikallisessa ravintolassa, jossa syötiin pöydässä olevasta padasta lihaa kumihanskat kädessä. Noh, kun lähdettiin käveleen sieltä hotellia kohti, niin tietäähän sen mitä kävi.. Pekingissä on kaduilla yleisiä vessoja ja ensimmäiseen vastaantulevaan sisälle. Se sattu oleen mallia ”linjasto” ja siellä oli valmiiks paikallinen äiti lapsensa kanssa. Ei vaan pystynyt :D Äkkiä etsiin seuraavaa, jossa onneks oli lattiareikien ympärillä seinätkin. Pieneen sitä voi olla hädän hetkellä tyytyväinen :)

    • krista
      26.3.2018 at 21:22

      Ooo hyvä diili! Tietty miesten ja naisten vessojen kunnossa voi olla eroja, mutta perusmeiningin siitä jo voi arvioida :D Mä oon niii-iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin monesti (toivottavasti tuli riittävästi i-kirjaimia) kadehtinut näissä tilanteissa sitä, että mies voi pissata seisaallaan aika kaukana kaikista toisten ihmisten eritteistä, kun taas naisen ergonomia pakottaa istuma- tai kyykkyasentoon… Joskus muuten festareilla myytiin sellaisia pee-mate-nimisiä (tai vastaava) pahvikappaleita naisille, niiden avulla pystyi pissaamaan seisaaltaan. Oli aika jännä tunne käydä pisuaarilla, kun tuntui, että pissaa housuun :D

  • Hilmukka
    26.3.2018 at 16:45

    Lapsena Egyptin jeeppisafarilla reikävessa oli melkoinen kokemus. Eihän se siihen reikään osunut yhtään ja päätimme äitini kanssa hulauttaa lattialle pullovettä, mitä löysimme vessasta. Jälkeenpäin tajusimme, että vesipullot olivat siellä viileässä säilytyksessä, eivätkä huuhtelua varten. No, kokemusta rikkaampana kuitenkin :D

    • krista
      26.3.2018 at 21:24

      No mutta hei kohteliasta silti seuraaville vähän huuhdella – heh vaikka sitten pullovedellä :D Ja siis APUA mikä paikka pulloveden säilytykseen, ei tainnut olla ihan hygieniapassit kohdillaan sen paikan henkilökunnalla :D

  • gone with the fairies
    26.3.2018 at 16:48

    Voi, Uusi-Seelanti oli kyllä aivan vessataivas (:D). En muista, että olisin törmännyt siellä yhteenkään oksennan-kohta-tästä-hajusta-enkä-todellakaan-halua-koskea-yhtään-mihinkään -vessaan. Yhteen melkein, mutta uskalsin sinne myös seuraavana päivänä (edellinen kokemus ei siis selkeesti ollut aivan kauhea) ja yön aikana se oli kokenut jo siistiytymisen + vessapaperien ja saippuoiden täytön. Sellaisen hemmotteluvessamatkan (joka alkoi muuten koneen vaihdolla Naritassa, jossa pääsi leikkimään japanilaisilla vessoilla!) jälkeen oon kyllä ollut melkoinen kermaperse vessavalintojeni kanssa. Monta ällöttävää vessaa on kyllä osunut matkalle, mutta hämmentävää kyllä Italian kyykkyvessat (kuka tiesi, että niitä edes on Italiassa?) eivät olleet lähellekään pahimmasta päästä. Itse asiassa tulin samaan tulokseen kuin Kristaliinakin hygienisyyden suhteen. Vielä kun oppisi oikean asennon, ettei olisi vaarana kusta omille housuilleen…. :D Haastavaa tämä vessassa käyminen toisinaan!

    • krista
      26.3.2018 at 21:27

      Eikä, taas yksi syy haluta akuutisti Uuteen-Seelantiin! <3 Se on mun ja Joelin sellainen pitkän tähtäimen matkaunelma: että vuokraisi asuntoauton ja sillä ajelisi saarta ympäri. Tosi pitkän tähtäimen siis: ensin pitäisi jonkun osata ajaa asuntoautoa ja silleen :D Mutta siis mahtava: Uuden- Seelannin vessat tavoitteeksi <3
      -
      Ja siis apua :D Tuo "kusta omille housuilleen", toi on niiii-iiin totta. Tätäkään ei varmaan kovin usein sanota ääneen: ääääk se tunne, kun tajuaa pissanneensa omille housuilleen. Tai kengille! Aaaaaargh! :D On tullut koettua. Eikä ihan yksi tai kaksi kertaa, ja aina se on yhtä noloa :D

      • gone with the fairies
        28.3.2018 at 13:04

        Suosittelen ehdottomasti asuntoauton vuokraamista Uudessa-Seelannissa! Meillä oli bussipassit ja vaikka olikin ihan toimiva ratkaisu, niin autolla olisi varmasti päässyt näkemään ihan erilaisia ja upeita paikkoja, eikä olisi ollut bussireittien ja -aikataulujen sitoma. Noita asuntoautoja on siellä muuten tarjolla ihan laidasta laitaan. On sellaisia perinteisiä isoja, mitä näkee Suomessakin, ja sitten sellaisia melkolailla farmariauton mallisia ja kokoisia malleja. Eli sitten haasteena onkin enää vasemmanpuoleinen liikenne. ;)

        • krista
          28.3.2018 at 16:53

          Kääk vielä sekin, vasemmanpuoleinen liikenne! :D Meidän suunnitelma just pomppasi taas vähän kauemmas :D :D :D Kauhusta! :D :D :D Mutta hei, ehkä joskus, joskus <3 <3 <3

  • Asta
    26.3.2018 at 17:10

    Aihe, joka koskettaa kaikkia :D Puoli vuotta Japanissa asuneena voin vahvistaa paikallisten vessojen yltäkylläiset lisävarustelut. No kuivausta en sentään ole päässyt kokeilemaan, mutta löytyy varmasti sekin mahdollisuus. Ihan perussettiä on erilaiset äänet peittämään itse toimituksen aiheuttamia ääniä, erilaiset pesut, itse itsensä vetävä pönttö kun nousee ylös ja tietysti lämmitettävä rengas. On muuten mukava, kun talvella könyät peiton alta 12-asteiseen vessaan ja rengas on valmiiksi 35-asteinen :D MUTTA vastapainoksi täältä löytyy myös niitä reikä lattiassa-malleja. Esim pysähdyspaikoilla, virastoissa tai juna-asemalla voi olla esim kaksi pöntöllistä ja yksi rei’ällinen koppi. Ihana Japani, vastakohtien maa.

    • krista
      26.3.2018 at 21:31

      Ei hitsi, vähänkö mahtavaa: lämmittävä rengas! :D Mähän en siis alkuun meinannut edes uskoa Joelin vessahehkutuksia, mutta sen jälkeen oon kuullut kuvia ja nähnyt kertomuksia, ja uskottava se on :D Aika mieletöntä, voi japanilaiset sentään! :D

      Ja kyllä, varmasti tosi isoja vastakohtia sielläkin. Olisi kiinnostava maa käydä!

  • Ida
    26.3.2018 at 17:11

    Kai tuossa on typo, eivätkä japanilaiset vessat tosiaan sentään KUVAA toimitusta, eiväthän?? :D

    • krista
      26.3.2018 at 18:37

      Hahhahahaha mikä mahtava näppäinvirhekohta: pesee ja KUVAA :D :D :D :D Tyrsk, joo, pesee ja kuIvaa pitäis olla :D

  • Kaisa
    26.3.2018 at 17:37

    Kyykkyvessakokemusta tuli Venäjällä asemilla ja muissa yleisissä vessoissa. Useimmat kyllä olivat aika siistejä, kunnes kohdalle osui joku syrjäisempi, vähemmän siivottu yksilö.. uhh. Pissahätä taisi olla melkoinrn kun kuitenkin udkaltauduin sinne. Peeus puskapissa suomalaisessa pimeässä metsässä on huomattavasti kivempi vaihtoehto :D Hygieenisin vessa tuli vastaan interreilillä Pariisissa pitkän matkan junien asemalla. Vessaosastoon ensin maksettiin kassahenkilölle. Koko paikka haisi kloorille ja kiilsi. Asioinnin jälkeen kopista poistuttua koppi sulkeutui ja jotenkin automaattisesti suihkutti ja desinfioi itsensä. Lisäksi paikalla hääräsi siivoja jatkuvasti koppeja kiertäen ja puunaten.

    • krista
      26.3.2018 at 21:44

      Oi se on kyllä ihana fiilis, kun pitkän rähjäisen reissun keskellä tulee yhtäkkiä eteen siistinä kimalteleva vessa! Joskus on tullut jopa sellainen olo, että apua toivottavasti mä reissussa rähjääntynyt en sotke tätä ikihiekkaisilla kengilläni :D

      Aika ihmeellisiin ällövessoihin sitä kyllä kykenee, kun on PAKKO. Ei voi housuunkaan pissata :D Mutta joo, kyllä puskapissa on joskus se parempi vaihtoehto :D Itse asiassa ihan kesämökilläkin mä käyn mieluummin puskassa kuin puuceessä :)

    • gone with the fairies
      28.3.2018 at 12:49

      Ai kauhea, tästä itsestään pesevästä vessasta tuli mieleen Ranskan puistoissa ilmeisesti melko yleiset vessat, jotka joka käynnin jälkeen lukitsivat itsensä, suihkuttivat itsensä kauttaalta (pelkällä vedellä tosin) ja lopulta seuraava asiakas pääsi käyttämään vettä tippuvaa, mutta kieltämättä varsin puhdasta, vessaa. Nämä on ovat kuitenkin melkoisia ansoja. Pääsin itse todistamaan tapausta, jossa ala-asteikäinen poika pujahti vessaan heti sen vapauduttua – siis ennen pesuvaihetta. Hetken päästä kopista alkoi kuulua kirkumista ja vielä hetkeä myöhemmin ulos pelmahti likomärkä ja pelästynyt pikkupoika. Voi ressukkaa! Tästä oppineena vahdin haukkana, ettei mun jälkeen yksikään lapsi päässyt livahtamaan vessaan samalla ovenavauksella. Sain epäilemättä samalla epäkohteliaan ulkkarin maineen, kun blokkasin kulkureitin vessaan useammalta paikalliselta lapselta, mutta ainakaan eivät saaneet elinikäisiä vessatraumoja. :D

  • Kaisa
    26.3.2018 at 17:38

    Anteeksi kaikki kirjoitusvirheet, täää kännykän kodketusnäyttö alkaa olla ihan sökö niin tulee kummallista tekstiä välillä!

    • krista
      26.3.2018 at 21:48

      En edes huomannut kirjoitusvirheitä – pienet typot on niin tavallisiäa kännykällä kirjoittaessa että aivot ne suodattaa jo ohi :) Että ei haittaa, ymmärretyksi tuli! :)

  • Anna
    26.3.2018 at 18:30

    Reikää lattiassa kohtasi myös Japanissa, mutta siellä poikkeuksetta aivan todella siistissä kunnossa! Ja myös vessapaperia taisi olla tarjolla jokaisessa testaamassani. Mieleenpainuvin oli jossain ulkomailla wc, jossa pöntöllä istuessa jalat oli pleksin päällä jonka alta aukesi syvä onkalo ties mihin maan sisään!

    • krista
      26.3.2018 at 21:50

      Wooooou, näköalavessa syvyyssuuntaan! :D Aika mahtavaa!

  • Riika_a
    26.3.2018 at 18:53

    Parhaiten ovat jääneet mieleen Camino Incan eli Machu Picchulle johtavan vaellusreitin varrella olleet vessat. Ei siksi, että ne olisivat olleet jotenkin Aasialaisia kyykkyvessoja pahempia – itseasiassa ne olivat yllättävän siistejä siihen nähden, että tuskin niitä kukaan käy parin päivän vaelluksen takaa kovin säännöllisesti huoltamassa. Mutta se, että tietysti mulla oli menkat just silloin ja piti sit yrittää vaelluskamat päällä jotain kuukuppia niissä tyhjentää… Silloin kyllä kävi mielessä, että ehkä ne kertakäyttösuojat olisivat sen kerran olleet ihan paikallaan. Tosin ois sellainenkin varmasti ollut ällöttävä siellä kuumassa vaeltaessa.

    Mieleen jäi niistä vessoista myös se, että niiden ovien vieressä tapasi olla sellainen taulu jossa oli pieni Suomen lippu, kas tällainen:

    https://drive.google.com/file/d/0B4wnuLun6TbXSnNsdXJYaEY1Rlk/view?usp=sharing

    Ne vessat oli siis jotain Suomi-Peru -yhteistyöhankkeita. :D

    • krista
      26.3.2018 at 22:13

      Haha, voisi kuvitella, että olisi suht hämmentävä törmätä Suomen lippuihin tuollaisessa ympäristössä! :D Mutta hei, vessat on tärkeitä, hyvä että on saanut jostain rahoitusta! :D

      Ja auts tuota sun menkkakokemusta… Toisaalta kuukupilla varmasti hyvä se, että ei tarvinnut jättää siteitä haisemaan sinne moneksi päiväksi siivousta odottamaan!

      • Riika_a
        27.3.2018 at 09:25

        Joo siis vähänkö mä olin ylpee ja selitin kaikille, että tuossa vessan seinässä on meidän maan lippu. :D

        Sinne reitille ei mitään roskia saa jättää – siellä ei ole minkäänlaista jätehuoltoa, mikä tietysti on aivan ymmärrettävää ottaen huomioon, että jonkun pitäisi oikeesti kantaa niitä roskasäkkejä sieltä monta päivää lähimmälle autotielle/juna-asemalle. Eli ne haisevat siteet ois joutunut ihan itse kantamaan alas sieltä. Ei niin houkutteleva ajatus sekään.

        Ja hei vielä yksi dimensio tähän kokemukseen – kuukupin tyhjentäminen iltaisin pelkän otsalampun valossa. :D

  • Appa
    26.3.2018 at 19:02

    Minähän olen 1970 luvulla ollut lapsi, asuimme Kainuussa ja menimme naapuriin kylään ja siellä asui vanha pariskunta ja pitihän kylässä käydä vessassakin. Ulkohuussi ja tikkuja seinälaudan raossa, en tiennyt silloin miksi tikut olivat mutta äiti sanoi, että nämä vanhat käyttävät niitä kakanpyyhkimiseen, olin kummissani koska meilläkin oli ulkohuussi silloin mutta meillä oli vessapaperia kyllä käytössä, taisi olla oudoin vessakokemukseni Suomessa, en ole paljon matkustellut kuin Kreetalla ja siellä reikä lattiassa oli sellainen inha kokemus ja se lemu. Kyllä nyt on helppoa kun on käsisuihku ja kosteuspyyhkeetkin, muuten nuo toiletpyyhkeet ovat hieno keksintö varsinkin jos menee matkalle.

    • krista
      26.3.2018 at 22:27

      Mitenköhän niillä tikuilla on pylly oikein pyyhitty? Aika erikoiselta kuulostaa näin nykyihmisen mielestä!

      Mun äidin lapsuudessa ei myöskään ollut sisävessaa vaan huussi pihan perällä. Huussi siellä oli vielä mun lapsuudessakin, mutta silloin vesivessa oli jo toki tullut taloon ajat sitten. Mutta kyllä mä oon monesti miettinyt, että miten joskus siellä lapin pakkasilla juostiin vessa-asioille ulos… Se oli myös sitä aikaa, kun kaikilla talon lapsilla ei ollut omia kenkiä ennen kouluikää vaan käytettiin yhteisiä. Aika paljon on maailma muuttunut kyllä!

      • Tilia
        27.3.2018 at 15:35

        Mitä, onko Kristalla Päätalot lukematta, kun tikkuhomma ei ole hallussa?! :)

        Ja mitä tulee ulkohuusseihin, niin muistelen lukeneeni, että 1970-luvulla vielä puolet suomalaisista kotitalouksista oli ilman juoksevaa vettä. Kun anoppini väitti 1950-luvulla koulukavereilleen, että heillä on omakotitalossa vesivessa, kukaan luokkakaveri ei uskonut sellaista juttua!

        Oma pahin vessamuistoni on Leningradin junasta. Se vihreä, kaikenkattava lieju on jättänyt sellaisen muistijäljen, että en ole sen koommin itärajaa ylittänyt Neuvostoliiton hajoamisesta huolimatta.

        Suomessa yksi positiivisimmin yllättänyt vessa on Perhon ST1:llä. Se on päässyt uutisten loppukevennykseenkin: https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/huoltoaseman-oudot-vetonaulat-hajuvesia-vessoissa-perinneruokaa-kahvilassa/5627488#gs.1QGamJQ

  • Vilda
    26.3.2018 at 19:19

    Tää on niin mielenkiintoinen aihe! Mieleen on jäänyt Tallinnan vanha kaupunki, jossa vessasta ulos tullut nainen sanoi minut nähdessään ”sorry”. Kun menin koppiin, ymmärsin miksi.

    • krista
      26.3.2018 at 22:29

      Auts :D :D :D Mulla on ollut samanlainen tilanne kerran lentokoneessa sillä erotuksella, että mieshenkilö oli mua ennen. Yööööööök!

  • Eveliina
    26.3.2018 at 19:55

    Kyykkyvessat – Aluksi niin kuvottavan, jopa pelottavan kuuloisia, alkeellisia kyhäelmiä, mutta loppujen lopuksi yllättävän mukavia :D Noihin on tullut tutustuttua reissuilla Indonesiassa, Sri Lankalla, Thaimaassa ja – minulle yllätyksenä – Jopa luksusmaineen omaavassa Dubaissa (kyseessä oli tosin julkinen wc jossain satamassa, luksushotelleista tuskin ois löytynyt!). Kaikkein ikimuistoisin (kyykky)vessa oli Toba-järvellä Indonesiassa, jossa olimme puolisoni kanssa ekaa kertaa kaukomailla reissaamassa. Ikimuistoisuus siksi koska kaikki ympärillä oli meille muutenkin niin eksoottista ja uutta. Lopuksi tais tulla jopa vähän ikävä sitä kyykkimistä, vaikkei ois ikinä ennalta uskonut niin käyvän :D

    • krista
      26.3.2018 at 22:33

      Tää on siis ihan-ihan totta! Vaikka se kuulostaa etukäteen ihan karmivalta, niin silti mun omissakin kyykkyvessakertomuksissa on joku sellainen kummallinen… …kaiho :D Se on vaan niin erilaista ja tavallaan osa sitä kokemusta. Tosi omituista :D Joskus ne kyykkyvessatkin voi olla ihan siistejä, niin kuin vaikka omassa bambuhutissa/hostellihuoneessa, jos on hyvin siivottu. Silloin kyykkyvessa voi olla ihan yhtä hyvä kuin peruspönttökin. Mutta flip-flopit jalassa vessassa käyn kyllä silti, ja parasta jos on suihku samassa, niin voi suihkutella vielä varalta omat jalat ja varpaat :)

  • Hnaa
    26.3.2018 at 20:04

    En kestä :D Tämä oli ällöttävyydessään ja omituisuudessaan just ihan mahtava postaus. Seuraamistani blogeista vain sinä voit tehdä tällaisen. Pisteet! Olet huippu.

    • krista
      26.3.2018 at 22:36

      Hahaha, kiitos! :D Tämä on kyllä kiinnostava aihe oikeastikin! Usein näitä vessakokemuksia jakaa kavereiden kanssa kertomuksina kyllä, mutta ei tosiaan ihan perusblogimateriaalia :D :D :D Pisteet multa muuten myös Serlalle, että heille oli ok tällainen käsittelytapa; mitenkäs muuten sitä vessapaperista kirjoittaa kuin vessajutuilla :D

  • Noora Kalpio
    26.3.2018 at 20:42

    Mä olin isovanhempien, sedän ja serkun kanssa joskus about 10vuotiaana Saarenmaalla. Meillä oli asuntoauto leirintäalueella ja illat vietettiin valssifestareilla (?!?) Jossakin vanhassa linnassa/linnakkeessa. Siellä oli just nää kouru/reikä lattiassa vessat.
    Mä en sitten siihen vaan kyenny pissimään, vaan lopputulema oli se, että ukki tai setä joutu lähtemään pitopalvelun autolla käyttää mua leirintäalueella vesivessassa. Setä siis oli siellä festareilla pitopalvelussa töissä.
    Pitänee vielä huomauttaa, että pienen ikäni olin siihen mennessä asunu landella ja käyny milloin missäkin pusikossa/navetassa lehmien ritilällä pissalla.
    Että sellanen maalaislapsi Saarenmaalla.

    • krista
      26.3.2018 at 22:40

      Hihi! No mutta jos ei pysty niin ei pysty :D Eikä ikuisesti voi pidättää! Mähän en lapsena tosiaan pystynyt käymään… …oikeastaan missään julkisissa vessoissa, en suostunut matkoilla huoltoasemien vessojen lähellekään. Mun ratkaisu oli pidättäminen, pidätin kuulemma (ja muistan kyllä itsekin) ihan valtavia aikoja – ei kovin terveellistä :D

      Mutta onneksi sentään löytyi maalaislapselle vesivessa! <3

  • Linn
    26.3.2018 at 21:03

    Random fact: lähin reikävessa sijaitsee niinkin eksoottisessa paikassa kuin Helsingin Vuosaaressa! 😝 Siellä, Merimieskirkolla, on sellainen, lähinnä kai aasialaisten merimiesten käyttöön.
    Myös Romaniassa olen törmännyt reikäversioihin.

    Karseimpia kokemuksia on eräs ulkohuussi Etelä-Suomessa, siellä haisi niin kamalalta, että menin mieluummin puskapissalle upottavaan hankeen, pakkasessa, yhdeksännellä kuulla raskaana :D

    • krista
      26.3.2018 at 22:42

      Ooooo onpa erikoinen random-fakta, ei ois uskonut! Tosi erikoista!

      Apua, kauhistuttava tuo sun hankipissakokemus, mutta sit kun kuvaus jatkui hankeen > pakkseen > raskauteen näin jotenkin sellaisen kuvan mielessäni, että oli pakko vähän hihittää ääneen, anteeksi :D Mutta apua, kamalaa :D

  • Lurre
    26.3.2018 at 21:13

    Miekin oon ihastellut paikanpäällä tuota Miramarin lastenvessaa, se on niin söpö! Apua kävikö se aikuinen nainen siis tuossa lastenpöntöllä? :D

    • krista
      26.3.2018 at 22:51

      Joo ilmeisesti se oli käynyt – tai jotan muuta siellä ollut puuhastelemassa, ei sitä tietty tiedä :D Mutta kyllä se siltä näytti, että aikuisten pissat siellä ois ollut. Pönttö vetämättä ja vessapaperikaan ei ollut osunut pönttöön vaan oli siinä reunuksella, YÖK. Haju tuolla oli niin karmea, että en pystynyt saamaan edes tarkkaa kuvaa :D Tulin yökkien ulos ja Joel kävi ottamassa ton blogiin tulleen kuvan :D :D :D

  • Jokunen
    26.3.2018 at 22:23

    Olin joskus vaihto-oppilaana Kreikassa ja siellä yliopiston ruokalan vessa oli juuri tuota reikä lattiassa mallia. Olihan tuo aikamoinen yllätys, kun sinne ekaa kertaa meni. Jotenkin sitä kuvittelisi, että yliopistolla olisi hieman ”edistyksellisemmät” vessat. :D

    • krista
      26.3.2018 at 22:55

      Joo voisi kuvitella tosiaan! Kyllä minutkin tällä Espanja-Kreikka -akselilla lattiareikävessa yllättäisi, kyllä täällä on tavallisesti tottunut ihan pönttövessoihin… Täällä Espanjassa esimerkiksi ei ole tullut lattiareikävessaa kertaakaan vastaan!

      • Jokunen
        27.3.2018 at 13:00

        Ai niin, muistui mieleen lisää erikoisia vessajuttuja tuolta vaihtoajoilta Kreikasta. Siellä tosi monessa naisten vessassa pöntöstä puuttui se muovinen välirengas (tai oisko puuttunut koko kansi, en muista enää..). Ja niissäkin vessoissa, joissa se muovirengas oli, niin kaikki naiset jättivät sen aina ylös. :D hämmensi vähän, että miten ihmeessä ne kreikkalaiset naiset oikein on siinä pöntöllä?! Istuuko ne siinä kylmällä ja likaisella kapealla posliinireunalla? Vai kyykkiikö ne niissä tavallisissa vessanpöntöissäkin samalla tyylillä kuin siellä reikä lattiassa vessoissa?! :D

        • krista
          28.3.2018 at 11:52

          Mä luulen, että toi jälkimmäinen on se vastaus! Jos oletuksena on, että se reunus on joka tapauksessa likainen/roiskeinen, niin ehkä ilman reunusta on sitten helpompi kyykkyillä…? Noin mä oon tän ilmiön siis itse päätellyt :D Tuollaisissa tilanteissa oon kyykkyillyt itsekin; en ole uskaltanut koskea siihen reunukseen, koska ei voi tietää, mitä kamalaa sieltä sit paljastuisi piilosta :D

    1 2 3