Mä mitään elämäntaitoa

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: MTV3

Heh en tiedä huomasitteko – multa ei tullut eilen bloggausta. Syystä että jumitin katsomassa tästä minikannettavan miniruudulta ennakkoon Maikkarin uutuussarjaa nimeltään Hinnalla millä hyvänsä. Makasin lasten päikkäriaikaan uima-altaalla (voi mikä tragedia), ”vielä yksi jakso, vielä yksi jakso – jos mä nyt yhden vielä”. Enpäs olekaan suomalaiseen sarjaan pitkään aikaan näin koukahtanut.

Sitten lapset heräsivät yhtä aikaa ja loppuilta oli täysi härdelli. Perus. Mutta hei – ehdinpä nyt sitten kuitenkin kirjoittaa tämän tänään tällä seesteisyyspäikkärihetkellä, ja jopa ennen sarjan alkua! (se alkaa siis huomenna maanantaina)

Niin se sarja siis. Mitäköhän kertoisin niin, että en kerro liikaa…? En olekaan koskaan ennen blogannut tällaista ennakkokatselujuttua… No joka tapauksessa se on siis nimeltään Hinnalla millä hyvänsä ja kertoo yhtiöstä, jolle voi ulkoistaa omat ongelmansa. Tällaisia nykymaailmassa trendikkäitä elämäntaitokonsultteja siis. Paitsi että tämän yhtiön (Feel Good Inc., heh ovat näköjään Facebookissakin) politiikkaan kuuluu mm. huijaus, lahjonta, kiristys, petos – mitä nyt tyypit hieman erikoislaatuisissa päissään keksivätkään. Näyttelijöinä mm. Armi Toivanen, Kai Vaine, Pirjo Lonka ja Alina Tomnikov.

Mutta eipä sarjasta muuta, että en paljasta liikaa; muuta kuin että vahvasti povaan, että tästä tulee tämän kevään tv-hitti.

White Trash Diseasen Nata kirjoitti muuten eilen tällaisen samanlaisen ennakkokatselmussession jälkeen aivan hurjan hauskan kuvauksen siitä, miten tällainen elämäntaitovalmennus voisi hänen päiväänsä auttaa. Enpä lähde nauratuskilpailemaan Natan kanssa (siihen en pystyisikään, bloggaus oli niin hulvaton), vaan jäin tälleen tylsän asiapenttilinjalla miettimään, että mitä oikeasti voisin elämältäni ulkoistaa.

Laskut.

Niiden maksamisen.
(Miksi se on niin h*vetin vaikea muistaa maksaa ne eräpäivänä? Suurin osa on suoraveloituksena, mutta sitten tulee näitä yksittäisiä muskarilaskuja, jotka ensin unohtaa maksaa. Sitten saa maksumuistutuksen ja unohtaa, että on sen jälkeen maksanut sen. Sitten muistaa (väärin), että apua maksumuistutus on tullut eikä ole maksanut ja maksaa. Sitten maksaa ehkä varmuuden vuoksi vielä kerran. Ja sitten saa muskarilta meiliä, että hei kuinkakohan monta kertaa te tän yhden lapsen muskarilaskun oikein aiottekaan maksaa. Älkää nyt pliis enää meille ainakaan yhtään rahaa siirtäkö. Sano terveiset sille miehellesi myös, että ei hemmetissä siirrä tänne enää yhtään rahaa. Ikinä. Hauskoja muskarihetkiä, mutta hei skarppaa nyt vähän.)

No joo, siis että oikeasti.

Mä olen jollain tavalla kroonisesti allerginen kaikelle elämäntaitohöpönlöpölle. Silläkin uhalla, että joku pahastuu (toivottavasti ei pahastu; saahan sitä erilaisia mielipiteitä maailmassa esittää), paljastan että mä olen ihan täysin kykenemätön lukemaan vaikkapa jotain sellaista (tällä Lilyssäkin joskus ilmestynyttä) elämäntaitoblogia, jossa kasvatetaan siivet lentää elämän aavaa ulappaa. Noustaan pilvien yläpuolelle ja todetaan, että kyllä: minä osaan ja voin ja olen voimaantunut kuin uuden harjan kasvattanut ruskea tamma. Elämä on täydellisen muotoinen oranssi mandariini ja syvään hengittäen, rakastamaan oppinut sydän innosta pakahtuen heität sen kuoret biojäteroskiin ööö eiku täh?

Olen siis sitä mieltä, että kiitos vaan, osaan tässä kyllä elää ihan itseksenikin. Mutta jos joku veis sen biojäteroskiksen sitten ulos tuolta haisemasta, niin joo, se ois ihan jees.

No niin, tähän asti olen saanut asiapenttimietinnästäni aikaiseksi laskut ja biojäteroskiksen.

Okei, skarppaa nyt.

Tässä vaiheessa (kuten aina kiperän paikan tullen) kysyn vinkkiä Joelilta.
”Kirjoita siihen, että voisit ulkoistaa meidän arkielämän ja työnteon ja jäädä tänne Espanjaan leikkimään näiden lasten kanssa ja pussailemaan aviomiestäsi”

Niin. No tavallaanhan mä olen tehnyt senkin jo. Terkkuja talonvahdille! Oothan muistanut lumityöt? 

Ehkä mun pitäisi alkaa elämäntaitokonsultiksi. Laskut, biojätteet ja sluibailu.

Mulla on ollut tässä koko ajan pointti, johon en nyt selvästikään mitään aasinsiltaa pitkin pääse. Kokeilen suoraa lähestymistapaa:

Aika. Tai siis sen puute.

Koululaisena arkipäivän aikasykli oli 45 minuuttia, sitten koitti aina välitunti. Yliopistolla se oli se kaksituntinen, jonka ajan luennot kestivät. Työelämässä se oli se pieni hätinen hetki kahden palaverin välissä.

Nykyelämän aikasykli on lasten heräämisen ja päikkäreillemenon välinen aika. Silloin mennään ja leikitään ja syödään ja vaihdetaan (pienemmän) vaippaa ja juostaan ja ravataan ja kaivetaan jotain hukassaolevaa tavaraa ja vaihdetaan taas (pienemmän) vaippaa ja lasketaan liukumäkeä ja onkosullapisuhätämennäänkäymäänveskissä ja hemmettinääpaikallisetvaipatonihanperseestätänvauvanhousutontaasmärät. Ja niin edelleen. Sellainen akuutin katastrofin torjuntakaaos, joka pitää kaksi aikuista täystyöllistettynä tyyliin joka sekunti. Pidä sä tätä vauvaa (koska kivilattiat), voiksä hakee, käytätkö sä veskissä, onks toi ruoka, ota tää vauva, missä on vesi. Ja niin edelleen.

Sitten koittaa se maaginen hetki, jolloin molemmat nukahtavat yhtä aikaa päiväunille. Zap. Rauha. Moi sinä siellä Manducan takana, ollaanks me tavattu aikaisemmin?

Kahden tunnin rauha. Sitten: zap. Okei nää heräsi. Sit taas mennään. Nähdään huomenna, sama aika sama paikka.

Edelleenkään mä en ole ehtinyt siihen pointtiin.

Se on siis (luonnollisesti) se, että kaikki tämä häsellys on (tavallaan; jollain tosi-tosi kummallisella tavalla) aika kivaa – näin kahden aikuisen voimin siis. Meidän kaaos on joskus rasittavaa, mutta ennen kaikkea huvittavaa. Välillä vitsaillaan, että hei tehdäänkö lisää lapsia; meiltä kun tämä sujuu. Ei tehdä.

Onhan tämä kivaa, kun aurinko paistaa ja hiekkaan voi upottaa paljaat varpaat eikä kurapukuja tarvitse. Mutta tämä ei ole se ”aina ja ikuisesti” -tila. Tämä on parhaimmillaankin vain tällainen (vajaa) kuukauden arkipakomatka, joka alkaa juuri olla lopuillaan. On aivan hurjaa luksusta, että me aikuiset voimme näin keskittyä lasten kanssa olemiseen.

Mutta millä ajalla sitten vaikka imuroida, maksaa ne laskut tai tehdä lumityöt? Tai poistaa rippeet tuosta kuvassa vilahtavasta kynsilakasta, jota laitoin varpaisiini tammikuussa silloin, kun tanssin siellä Putous-ohjelmassa? Ei millään. Olemme kroonisesti siinä tilanteessa, että joku pää falskaa. Meilejä on vastaamatta, ne hemmetin laskut myöhässä tai asiat ovat a. unohtuneet merkitä kalenteriin b. unohtunut katsoa kalenterista c. kalenteri on hukassa d. kukaan ei muista, että meillä on kalenteri.

Aina vähintään kaksi askelta jäljessä siitä, mitä ”pitäisi olla tehnyt”. Vaikka vieläpä tarkoituksella ollaan karsittu kaikki ylimääräiset ”pitäisi”-jutut elämästä pois.

Pitäisi pitäisi pitäisi. Appiukolla on tähän hyvä – aina, kun joku alkaa hokea, että pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä.
”Pitäisi hankkia pontikantekovehkeet.”

Jaahas.

Tämä saattoi olla kaikkien aikojen kummallisin telkkarisarjanennakkokatselmusbloggaus. Antakaa vaan ihmeessä mulle näitä jatkossakin. Tää on kivaa. Tosi hyvin pysyin valitsemallani asialinjalla.

Apua lapset heräs.

PS. Hinnalla millä hyvänsä -sarja siis alkaa Maikkarilla huomenna. Kellonaikaa en muista. Ysiltä? Se mun piti muistaa sanoa. Moi.

 

You Might Also Like

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.3.2015 at 19:00

    Lukisin kyllä sun pitämää elämäntaitoblogia! :D

    …tai tavallaan luenhan jo.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.3.2015 at 19:31

    Mahtavaa ajatusvirtaa. Aikasyklikuvailusi toi elävästi mieleen pikkulapsiajat ja sen yleisen kaaoksen, joka silloin vallitsi. Nyt lapset ovat 6 ja 8 ja elämä on kyllä erilaista! Voi esimerkiksi itse nukkua pienet päikkärit, jos lapset leikkivät riitelemättä yhdessä. Valitettavasti ”pitäisi”-juttujen osalta ei ole helpottanut, edelleenkään ei aika vuorokaudessa riitä millään. Omien työasioiden ja -aikataulujen lisäksi pitää muistaa lasten jutut koulun ja päiväkodin osalta, milloin eväät mukaan millekin retkelle, milloin poikkeusaikataulu koulussa jne. Siinä mielessä vanhanaikainen reissuvihko oli parempi kuin nykyinen sähköinen Wilma, kun oppilas itse kirjoitti muistettavat asiat ylös ne ehkä jäivät paremmin muistiin. Nyt tuntuu, että vanhempien täytyy muistaa kaikki jutut.

  • Pari sannaa
    1.3.2015 at 19:41

    Jos rahat loppuu, rupee ihmeessä elämäntaitobloggaajaks – sulla näyttäis olevan toi diskurssi aivan täydellisesti hanskassa! Sitten ei kato muuta ku hengittelet syvään jossain rannalla ja kirjotat siitä, miten oon yhtä kaiken kanssa, ja laitat mukaan kuvia sun pirtelöstä. Uuden harjan kasvattanut ruskea tamma :D 

    • Kristaliina
      2.3.2015 at 11:15

      Uusi ura haltuun! …siis jos tää ennakkokatsoja-arvostelijan ura ei jostain kumman syystä ota tulta alleen :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.3.2015 at 20:28

    Ei täällä mitään lunta enää ole, kevät jo ja pajunkissat puissa ;)

    • Kristaliina
      2.3.2015 at 11:13

      Jee!

      Sit kun sais vielä takuun siitä, että ei ole märkää ja harmaata, niin vois palata vähän paremmin mielin… Tänään lähtöpakkaussiivouspäivä, yhyhyy ei haluu lähteä vielä.

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        3.3.2015 at 09:55

        Elämä on joskus märkää ja harmaata, takeita muusta ei taida kukaan voida antaa vaikka olette hämmästyttävästi pystyneet väistelemään arkea sellaisena kuin valtaosa lapsiperheistä taitaa sitä elää. Sekin on sitä elämäntaitoa että osaa siitä huolimatta löytää jotain nautittavaa vaikka ulkona puitteet on kurjat (ja sekin on varustekysymys). Tsemppiä kotiinpaluuseen!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.3.2015 at 20:33

    Nyt oli pakko oikein tulla kommentoimaan – näin nimittäin susta unta! Mun lapsuuden maisemissa perähikiällä järjestettiin siis rakennusmessut S-marketin tiloissa (tämä jo lähtökohtana on ihan epätodellinen), ja olit siellä esittelemässä sun lapsuuden kotia, joka oli rakennettu siis messuhalliin sisälle messujen ajaksi. Tunnistin sut koska olit postannut tänne blogiin kuvan itsestäsi siellä lapsuudenkodissasi! Tulin sitten juttelemaan että oon lukenut sun blogia ja halusit esitellä mulle tarkemminkin sitten sitä taloa siinä. Teillä oli aivan valtava keittiö siellä ja muutenkin tosi moderni sisustus, tykkäsin! :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.3.2015 at 23:22

    Tiiätkö, tajusin pointin! Mitä hait takaa! Mutten osaa selittää sitä :D
    Muuta kun että me olemme viettäneet perhekuukauden Thaimaassa ja jotenkin… se vaikuttaa edelleen, vuoden jälkeen meidän jokapäiväiseen elämään, elämäntapaan ja -rytmiin. Ei tosiaan ole tarvittu elämäntaidon valmennusta, tiedetään ilman sitäkin, mikä on oleellista :)

  • jenskyli (Ei varmistettu)
    2.3.2015 at 00:10

    Hei,minua kiinostaisi mitä kautta olette järjestäneet majoituksen sinne? Kiinostaisi perheen kanssa lähteä käymään vaikka justiin kuukaudeksi ja samanikäiset lapset meilläkin. Joten kiinostaa myös tieto onko lapsiystävällinen paikka? Mites kun lähetitte vaunut ilmeisesti sinne…mitä kautta ja mikä oli hinta? Onko siellä mikä hintataso? Jos tällasesta viittisit kirjottaa taikka vaan vastata niin olisin enemmän kuin iloinen :)

    • Kristaliina
      2.3.2015 at 11:11

      Tällä viikolla tulossa toivottavasti Fuengirola-vinkkipostausta! (kotiinpaluutohinoiden jälkeen; tänään siivotaan ja pakataan, huomenna matkustetaan)

      Majoituksesta en harmi kyllä osaa sanoa, kun asuttiin siis tutun asunnossa, joka oli sopivasti tyhjillään tämän ajan. Muuta kuin että viikko- ja kuukausivuokrattavia asuntoja täällä on tarjolla paljon! Olen nähnyt mm. 250e/vko ja 600 e/kk -hintoja; en tiedä ovatko nämä keskivertoja vai halvimpia vai kalliimpia, mutta tuollaisia hintoja on siis silmiin osunut. Voisin laittaa vähän vinkkiä eri ”kaupunginosistakin” :) 

      Kaikin puolin tämä on ihan huippu paikka oleiltavaksi lasten kanssa, ihan vilpittömästi suosittelen! Plussia listaan sitten sinne postaukseen, ja ainoa miinus oikeastaan asuntojen kivilattiat, jotka ovat tosi vaikeat tuollaisen kävelemäänopettelevan kanssa… Me ratkaistiin asia ostamalla Ikeasta halvimmat pehmeät matot; helpotti elämää ehkä noin tuhat prosenttia :)

      Hintataso Suomeen verrattuna (ruoka, ravintolat) kivasti edullisempi, erityisesti ruokalaskussa sen just huomaa! Vaunut tulivat lennolla ruumassa ilmaiseksi kantopussissa, ja ja ja… No, lisää postausta tulossa, saa kysyä, mitä mieleen tulee!

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.3.2015 at 11:21

        Heh, mitenköhän espanjalaiset on tuon kivilattia-asian ratkaisseet? Niiden lapset varmaan näyttää samanlaisilta sarvipäiltä kuin meidänkin, vaikka meillä ei edes ole kivilattiaa. En sitten saanut tälle kolmannellekaan lapselle ostettua konttauskypärää – ehkä ihan siksi, että kolhuista oppii aika nopeasti (normitapaus, erityislapset tietysti erikseen) ja lapset on kestävää tekoa.

        • Kristaliina
          2.3.2015 at 11:36

          En todella tiedä – ainakin tän asunnon lattioilla kaatumalla ei saa pelkkää sarvea vaan ihan vilpittömästi kallonsa halki… Ehkä paikallisilla on kans mattoja? 

          Meillä oli Silvalle konttauskypärä, mutta ei sitä kyllä käytetty kuin kokeilumielessä. Eikä Seelalle sellaista edes hankittu. Kodin puulattiat tuntuvat pumpulilta tän kokemuksen jälkeen :)

  • FFFifi
    2.3.2015 at 10:21

    Kuulostaa niin tutulta toi vähintään kaksi askelta jäljessä… Meillä on ihan sama juttu! Olen mukana Prisma Studiossa, jossa käsitellään tätä kroonista pään falskaamista…on ilmeisesti ihan yleinen ilmiö nykyään. Netissä on nyt jo juttua, varsinainen ohjelma tulee 11.3.: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/11/aivot-hoyryaa-patkiiko-muisti-multitaskingissa

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.3.2015 at 11:17

      Tää täytyy katsoa! Oma periaatteeni on, että menojen määrä täytyy pysyä sellaisena, että ei tarvita kalenteria. Yllättävän hyvin tämä toimii vaikka pyöritettävänä on asiantuntijatyön lisäksi kolmilapsinen perhe miehen tehdessä enimmäkseen reissuhommia. Työmenot toki on kalenterissa. Ja arkimenot toisaalta melko pitkälti viikosta toiseen samoina toistuvia. Mutta huomaa kyllä, että kun vauva valvottaa, tulee enemmän sellaisia ”olenkohan unohtanut jotain” -hetkiä.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    2.3.2015 at 20:39

    Ettekö olleetkaan kuukautta?

    • Kristaliina
      2.3.2015 at 22:30

      3, 5 viikkoa eli vähän vajaa :)

  • Eumis (Ei varmistettu)
    2.3.2015 at 20:49

    https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=696343933797211&id=39893

    Käyppä katsastamassa jos voisitte pari matkustajaa ottaa mukaan lennolle :)

  • kao kao
    3.3.2015 at 19:25

    Uuden harjan kasvattanut ruskea tamma :D  Eikää.. mä nauran huutonaurua täällä. 

    Mä haluaisin autonkuljettajan ja auton, sihteerin joka maksaisi mun laskut ja sisäkön joka tekisi mulle iltapalan. (okei, mies tekee tuon kaiken muun paitsi maksaa mun laskut, ehkä mä ulkoistan senkin sille..) 

    Nyt pitää mennä katsomoon katsomaan se jakso alusta alkaen, eilen hyppäsin mukaan vasta puolivälistä.. Mut vaikutti koukuttavalta.