Lullabullaa

Arki-illan keskustelu:
”Voidaanko me leipoa tänään pullaa?”
”Voidaan!”

Eikä tässä keskustelussa sinänsä mitään erikoista paitsi että minä olen viimeksi leiponut pullaa vuonna 2007 ja sitä ennen vuonna 2000. Eikä Joelkaan ihan eilen ole leiponut. Kuulemma 90-luvulla.

Mutta eihän se hei mitään rakettitiedettä ole! Joten hommiin!

Pieniä käytännön haasteita toki tuli eteen. Esimerkiksi pullasuti on ollut lasten leikeissä (lue: ulkona pihamaalla) noin viimeiset kolme vuotta. Sellainen puinen suti; on muuten hyvinkin saattanut alkaa jo maatua. Eikä raesokeriakaan ollut talossa, mutta mitäs nyt pienistä.

Ja nettihän on reseptejä täynnä.

Joel ja lapset länttäsivät ainekset kasaan ja kohoamaan (ei kohonnut) – ja minä puolestaan olin sitten designmuotoilupuolen apurina yhdessä lasten kanssa. Eli joo peruspulleropalleroisia tehtiin.

”Hei tässä on tosi hyvä valo, ota se taikina käsiin ja katso ylöspäin!”, Joel kannusti.
”Ai mitä, häh?”
”Eiku nosta vaan ylös.”
”Täh, miten, ai näin…?”

”Just noin.”

Olen pullavalaistunut.

Ja ihan pullaa tuli! Ehkä vähän maistui ankealta (ei ollut sitä raesokeria), mutta todistettavasti pullaa hei!

Itseleivotun pitäisi olla aina parasta, mutta on se ihan hyvää keskinkertaisenakin.

19

You Might Also Like

  • Anna
    29.9.2019 at 19:03

    Tekeminen on se tärkein juttu :) Lapset saa kokeilla ja osallistua ja syödä omia tuotoksiaan. Ja huomenna voi pikanopsasti muutaman sekunnin käyttää mikrossa niin on taas kuin vasta leivottua. Ja jos ei muuten maistu niin ostaa huomenna kermaa ja tekee laskiaispullia niistä ;)

    • krista
      29.9.2019 at 19:42

      Joo kyllä, oli kyllä aivan ihana tehdä (tää oli siis viime viikolla), ja viimeksi tänään päikkäreiltä heräillessä lapsi kyseli, että oi voidaanko voidaanko voidaanko tehdä taas joskus pullaa, kun se oli niin ihanaa <3 Hän vielä selitti, että "se tekeminen oli niin ihanaa - ja sitten vielä sen jälkeen se SYÖMINENKIN oli niin ihanaa, että se on niin kuin TUPLASTI IHANAA TEKEMISTÄ" :D

  • Torey
    30.9.2019 at 00:16

    Muffinsseja, kääretorttuja, mokkapaloja, omenapiirakkaa, mustikkapiirakkaa, raparperipiirakkaa, pannukkakkua, lettuja.. kaikki niitä teen ihan vaan huvin vuoksi, mutta pullaa en leivo! Eikun anteeksi, joskus olen laskiaispullat pyöräyttänyt. Mutta meillä on mamma (äitini) nakitettu pullanleipojaksi. Kun äiti on meillä, hän toisinaan leipoo lasten kanssa ja saadaan pakkaseen korvapuusteja ja voisilmäpullia, joita mies onnessaan sulattelee kahvipullaksi sitten. 😂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/09/29/syksy-on/

  • ida ihana
    30.9.2019 at 07:29

    En ole kyllä vielä tvannut lasta, joka ei rakastaisi pullan leipomista!:) Se on päiväkodissa työskennellessäni aina ihan ehdoton hittipuuha :) Musta parasta oli, kun saatiin siskon ja serkkujen kanssa leipoa pullaa mummon kanssa. Tehtiin kaikenlaisia örkkejä ja kaadettiin päälle puoli paketillista raesokeria ja paineltiin koristeiksi vielä rusinoita :D <3
    Kiitos ihanasta postauksesta ja hyvää alkavaa viikkoa!<3
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  • Tilia
    30.9.2019 at 09:35

    Nyt jäi kyllä koko päiväksi vaivaamaan, että mistä tuo vihreä silikonisuti kuviin sitten ilmestyi? :-)

    • krista
      30.9.2019 at 10:08

      Hihi arvasin että joku kysyy, mutta en sitten alkanut erikseen asiaa avaamaan :D Jollain älyttömällä onnenkantamoisella massiivisten etsintöjen jälkeen löytyi jostain keittiön kaapin takalokeron pohjalta :)

  • NiinAanniina
    1.10.2019 at 20:21

    Jos ei oo raesokeria nii jos on hienoa sokeria ja kanelia niin dippaa sen pullan sutimisen jälkeen sokeri kaneliin niin tulee tosi hyvää. Meillä rippileirillä (ja muilla kirkon leireirrä) emäntä teki aina semmosia. Niin oli pakko itekkin yks päivä tehd silleen.

    • krista
      1.10.2019 at 21:18

      Uuuuu! Tästä me tykättäis, kun tykätään kanelista muutenkin! Se sokeri ei siinä mitenkään pala…? Me meinattiin hienoasokeria, mutta sit ajateltiin, että jos se jotenkin kärventyy siellä uunissa…