Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Neuvokas perhe kanssa.
Liikuntasuositukset, ne varmasti monelle tutut. Tällöin katsotaan asiaa ikään kuin aikuisen näkökulmasta, mitattavana suorituksena: tunteina vuorokaudesta.
Mutta tämä seuraava lause Neuvokas perhe -sivustolla kolahti: ”Lapsi ei liiku järkisyistä, vaan liikunnan ilosta, uteliaisuudesta sekä halusta kokeilla taitojaan ja testata rajojaan.”
Oi kyllä! Tässä liikuntafilosofia ihan meille kaikille. Kello siis vaan pois mielestä kolkuttelemasta ja koko perhe lapsen ilolla liikkumaan!
Liikuntasuositukset on toki hyvä tietää ihan jo sen takia, että voi tarkistaa, onko omalla perheellä nämä liikkumishommat jo valmiiksi hanskassa vai kannattaisiko arkeen ujuttaa lisää erilaista reippailua ja liikunnallista puuhaa. Täältä ne liikuntasuositukset löytyvät. Esimerkiksi alle kouluikäisille tavoite on kolme tuntia päivässä.
Perheen omannäköinen liikkuminen voi olla vaikkapa tämän näköistä:
Oman perheen liikuntaa voi pohtia myös sitä kautta, millainen liikkuja itse on. Vanhemman oma suhde liikkumiseen kun tietysti vaikuttaa myös siihen, miten lasta tulee kannustettua liikkumisen pariin.
Itse olen hyvin selkeästi elämysliikkuja! Esimerkiksi näin siitä sanotaan täällä: Elämysliikkuja arvostaa liikunnassa siitä saatavia elämyksiä. Liikunta antaa myös mahdollisuuden luovuuteen ja itsensä ilmaisemiseen. Liikkuminen voi olla määrältään vaihtelevaa.
Ja toisaalta myös näin: Elämysliikkuja on liikkujana mukavuudenhaluinen ja liikkuu omaan tahtiinsa. Ulkoapäin asetetut asetetut liikkumistavoitteet tai -ohjeet ahdistavat. Oi kyllä, allekirjoitan!
Jotkut kunto-ohjelmat olisivat minulle kauhistus. Paras mahdollinen liikkuminen on minulle ennen kaikkea hauskanpitoa ja koko kropan sheikkaamista vauhdikkaalla zumba-tunnilla. Ja nyt tanssitauon aikana sen on korvannut ulkona liikkuminen yhdessä perheen kanssa. Mieluiten metsässä.
Täällä siis erilaisia liikkujatyyppejä. Mikä niistä sinä olet? Entä teidän muu perhe?
Lapsethan voivat olla ihan eri liikkujatyyppiä kuin vanhempansa, ja se kannattaa tietysti ottaa huomioon. Aikuinen voi olla vaikka kilpailija, ja lapsi elämysliikkuja – tai toisin päin. Silloin on tärkeä muistaa, että kaikki liikkujatyypit ovat ihan yhtä hyviä ja arvokkaita.
Meillä perheen yhteinen liikkuminen metsässä ja luonnossa on tosiaan ollut viime vuosina meille se juttu: keskeinen perheen yhteinen tekeminen. Kun esimerkiksi pohditaan viikonlopun ohjelmaa, kysymys kuuluu lähinnä ”mihin metsikköön nyt mennään retkelle?”. Kuluneina ihanina hiihtokuukausina teimme päätöstä myös sen välillä, että hiihdetäänkö vai metsäretkeilläänkö muuten vaan.
Luonnossa liikkuminen on totta kai liikkumista, mutta jotenkin hauskasti emme edes tule ajatelleeksi, että ”nytpä me tästä lähdetään liikuntaa harrastamaan”. Se nimittäin tuntuu enemmänkin virkistäytymiseltä. Etenkin nyt raskaana mun tahti on hiiiii-das (lapset juoksevat samassa ajassa kymmenkertaiset askelmäärät), mutta raikas ilma, lintujen laulu ja nyt jo lämmittävä kevätaurinko ihan selvästi ovat osa sitä kokemusta. Ja lasten puuhien seuraaminen. Tietysti myös eväiden syöminen – miten hyvältä tavalliset leivät ulkona maistuvatkaan! Liikkuminen tulee siinä sivussa.
Usein jokainen tekee metsässä vähän omiaan. Joku juoksee tai tasapainoilee, toinen keräilee maasta aarteita, kolmas etsii aurinkopaikan istuskeluun ja neljäs kiertelee vähän kauempana itsekseen luonnon ihmeitä katselemassa.
Ja täytyy sanoa, että siinä on jotain ihan erityisen sykähdyttävää, kun näkee, että omat lapset leikkivät metsässä. Ehkä se on jokin alkukantainen ”oi metsän lapset” -fiilis, käpylehmät ja silleen. Siinä hyvin huomaa, miten mielikuvitus johdattaa rikkaaseen leikkiin ihan siellä metsäympäristössä – ilman mitään leluja tai härpäkkeitä – ja yhtäkkiä ollaankin oravia tai metsänpeikkoja. Luonto on täynnä lumoavia ja mielikuvitusta ruokkivia juttuja, kun vain osaa lapsen silmin katsoa! Katsokaa, ihan selvä maahisen koti tuossa puunkolossa!
Uskon, että se on myös lapselle tärkeää – että elämään järjestyy tilaa ja sopivaa joutilaisuutta tällaiselle mielikuvitusleikille. Myös isommille lapsille, jotta mielikuvitusleikin ihana taito pysyisi yllä eikä ihan kokonaan hukkuisi ruutuaikojen ja zoomerang-videoiden taakse.
Esimerkiksi viime talvilomalla meillä leikittiin ihan valtavasti pikkupeikkoja. Siihen tarvitsi vain pikkupeikkomäen (iso lumikasa), ja loppuleikki syntyikin sitten lasten omasta mielikuvituksesta. Mitä se leikki sitten oli? Jaa-a. Aikuisen silmään se oli lumikasassa möyryämistä. Mutta lapsilla siellä oli ihan omat monipuoliset mielikuvitusmaailmansa!
Erilaisten metsäleikkien inspiraatiota voi kurkistaa myös Neuvokas perhe -sivustolta. Esimerkiksi täällä vinkkejä perheen luontoretkelle sekä kolme erilaista luontoleikkiä – me ollaan leikitty niistä jokaista! Nyt viikonloppuna testattiin uusimpana Metsänhaltija-leikkiä, joka on kuin metsäinen versio Peilistä. Mutta toimi tosi hauskasti, kun leikkijät voivat lähestyä eri suunnista Metsänhaltijaa, ja piileskellä välillä puiden takana. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Ja puunhalaushippaa me ollaan aika useinkin.
Neuvokkaan perheen liikuntaosiosta löytyy muutenkin ihan valtavasti vinkkejä ja innostusta erilaiseen liikkumiseen: niin pihalle, metsään kuin omaan olohuoneeseenkin.
Ja erityisesti noista ulkonaliikkumisvinkeistä pakko nostaa pari omaa lempparikohtaa, jotka kannattaa käydä kurkistamassa. Tässä on ensinnäkin ikään kuin kattosivu perheliikunnasta ulkona – sieltä pääsee jatkamaan eteenpäin oman kiinnostuksen mukaan moneen erilaiseen vinkkiin. Täällä puolestaan listat konkreettisia tekemisvinkkejä leikkipuistoon, metsään, koulun pihaan sekä päiväkodin pihaan tai puistoon.
Pimeän ja talviajan ulkoleikkivinkkejä löytyy täältä – meidän vakkari on tietysti noista se taskulamppuhippa, jonka hohto ei vaan katoa koskaan. Erityisesti syksyisin Sotkamossa juostaan taskulampun kanssa yhtä pensasta ympäri varmaan joka ilta. Viime talvilomalla lapset keksivät tämän leikin vielä erityisversiona ämmin kanssa: lapset konttasivat iltaisin pitkin lähipusikkoa heijastavat toppahanskat käsissään (niiden piilottelu oli se haaste) ja ämmi yritti löytää lapsia taskulampulla osoitellen taloyhtiön parkkipaikalta käsin – kasikymppisen luilla kun ei kannattanut lähteä pimeään lumiryteikköön kompastelemaan. Mutta kaikilla oli hauskaa! Myös meillä vanhemmilla, jotka saimme lukea rauhassa sisällä sillä aikaa, haha.
Videomuodossa erilaisia metsäseikkailuvinkkejä (kesäisemmässä ympäristössä) puolestaan löytyy täältä.
Tässä alla olevassa kuvassa me muuten leikitään ”maahan ei saa koskea” -leikkiä. Se on tosi kiva sellaisessa ympäristössä, jossa on paljon kiviä, kantoja ja kaatuneita puita. Joskus pääsee maahan koskematta etenemään yllättävän pitkiä matkoja, ja metsästä löytyy myös luonnon ihan omia temppuratoja!
Perheen ja perheellisen liikkumiselle voi myös toki olla erilaisia esteitä: fyysisiä, henkisiä tai ihan vaan ajankäytöllisiä. Ei jaksa tai ei huvita, perheen aikatauluihin ei tunnu mahtuvan, sää on huono tai vaikka pieniä lapsia ei voi jättää kotiin yksin.
Mutta kun oman perheen liikkumisesteet tunnistaa, niitä voi pyrkiä myös madaltamaan. Tällaisessa tilanteessa kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa ”Perhe ei liiku – mitä tehdä?” -juttu, josta löytyy paljon ideoita, miten noita haasteita voisi lähteä päihittämään.
Meillä nämä perheen tavalliset metsäretket ovat usein hyvinkin… kompakteja. Toki joskus lähdetään suunnitelmallisesti ja ajan kanssa vähän pidemmälle, esimerkiksi jollekin luontopolulle. Lumien sulaessa ja polkujen paljastuessa sitä tehdään varmaan taas vähän enemmän. Mutta paljon paljon useammin – vähintään kymmenkertaisesti useammin – meidän metsäretki on sellainen aika spontaani tunnin tai puolentoista tunnin ”käväisy” jossain lähimetsikössä.
Esimerkiksi eilen oltiin tuolla muutaman kilometrin päässä metsikössä aika lailla tasan tunti, plus päälle matkat alle 10 minuuttia per suunta. Tuossa tunnin ajassa ehti yllättävän paljon: Ensin jokainen puuhaili vähän omiaan ja tutkittiin luonnon kevään ilmiöitä, sitten leikittiin yhteisesti Metsänhaltijaa. Seuraavaksi syötiin eväsvoileivät, ja lopuksi lapset vielä keikkuivat Maahan ei saa koskea -leikissä. Eväiden syönnissä sormet pääsivät jo vähän jäätymään (eväshanskoja olisi vielä tarvinnut!), joten pian lähdettinkin takaisin kotiin päin.
Ihan-ihan lähin metsikkö meillä puolestaan on niin lähellä, että siellä käy pienen virkistäytymisen arki-iltana vaikka puolessa tunnissa. Kepparit mukaan ja parit luonnonesteet hyppimään! Me käydään siellä varmaan 3-5 kertaa viikossa. Kun metsä on lähellä, ei matkoihin mene aikaa eikä tarvitse kokea sitä lähtemisen vaivaa! Lähimetsissä on myös ihana luonnon havaitsemisen elementti: tuttu metsä näyttää ihan erilaiselta eri vuodenaikoina.
Sopivan mittaiset metsäretket motivoivat muuten myös tällaisia vähän isompia lapsia: hyvin ehtii käydä sekä perheen kanssa metsässä että sen jälkeen jäädä vielä kavereiden kanssa ulos leikkimään. Ja jos kelloa katsoisi, niin liikuntasuositukset todellakin ylittyisivät, haha.
Voisin tähän loppuun toki kysyä, että toteutuvatko teillä liikuntasuositukset, ja millä tavalla. Mutta enpäs hei kysykään!
(saatte silti toki kertoa, haha)
Ajattelin nimittäin näin vielä pitkän jutun lopussakin vältellä tuota ”aikuistapaista” ajattelua ja nähdä liikkuminen mieluummin samalla tavalla kuin lapsi: hauskana ilon ja kivan tekemisen lähteenä.
Niinpä kysynkin: Mitä kivaa teillä tehdään, kun liikutaan?
Löytyisikö teiltä muita mukavia ulkoliikunta- ja leikkivinkkejä koko perheelle metsään tai pihalle? Joko lapsille keskenään tai koko perheen kanssa leikittäväksi? Mikä motivoi teidän perheen metsäretkelle, ja mitä te siellä teette?
Jakakaa ihmeessä innostavat tekemisvinkkinne, niin tästä voisi tulla ehkä jopa sellainen kollektiivinen vinkkipankki!
PS. Mä jaan vielä yhden meidän perheen lemppariyhteispihaleikin: jäätelökone. Tämä leikki on ollut vähän talvitauolla, kun se sopii enemmän tötteröjäätelöiden aikakauteen – mutta hei kohtahan se taas tulee!
Se menee (ainakin meillä) näin: On kaksi viivaa ja kiinniottaja keskellä. Se keskellä oleva luettelee kolme jäätelömakua, vaikka pistaasi, minttusuklaa ja vadelma. Muut valitsevat hiljaa mielessään yhden. Keskellä oleva huutaa yhden, vaikka ”minttusuklaa”. Kaikki, jotka ovat valinneet minttusuklaan, juoksevat viivalta toisella ja keskellä oleva yrittää ottaa kiinni. Jos huuto kuuluu ”jäätelökone”, silloin kaikki juoksevat. Ja tietysti jos jää kiinni, on seuraava keskellä oleva.
Kokeilkaa, tää on yllättävän kivaa! Varmaan se jätskiulottuvuus, hih!
Mmmm, minttusuklaa.
13
A
28.3.2022 at 21:17Musta tuosta liikkujatyypeistä puuttui ”hyötyliikkuja”. Itse menen vahvasti siihen kategoriaan, mun liikkumista motivoi eniten se hyöty, että pääsee paikasta toiseen (toki, osin menee kategoriaan terveyden korostaja, siis näin keski-ikäiselle liikkuminen on tärkeää ja siksi esim. saatan lasta aamulla kouluun, niin saan liikettä etätyöpäivän aloitukseen, ei siis olisi välttämätöntä saattaa, kun osaisihan tuo yksinkin mennä, mutta toisaalta lapsen kanssa kävellessä tulee juteltua hänen kanssaan ihan eri tavalla). Normielämässä pyöräilen työmatkan 6km suuntaansa pyörällä pl. tammi-helmikuun (koska matka on vartti fillarilla, 30-60 minsaa julkisilla ja 1h kävellen, mistä syystä fillari paras ja julkisten sijaan tulee monesti käveltyä). Korona-aikaan tämä tietty jäi, mutta pikkuhiljaa palaa ohjelmaan nyt (kunhan talvi loppuisi, ärh). Viime vuosina on tullut käveltyä…paljon. Ensin metsässä (koska muiden ihmisten välttely), sitten kaikki arkiasiointimatkat (kun ei huvittanut mennä julkisiin) ja nyt ehkä siksi, että on tottunut. Ei tee mieli istuksia bussissa kun voi samalla vaivalla kävellä (niin ja autoa meidän taloudessa ei siis ole, sen sijaan kolmelle ihmiselle 5 polkupyörää :D). Pyöräilyn ja kävelyn lisäksi liikuntaohjelmaan kuuluu juoksu (tämä ei hyötyliikuntaa, tämä ihan siitä ilosta kun voi juosta polvivaivojen jälkeen ja toisaalta tehokasta liikuntaa vaivattomasti kotiovelta, joskus kivaa), luistelu (kivaa!), hiihto (eka talvi vuosikymmeniin, kivaa tämäkin), uinti (kivaa, vaikkakin tylsää myös ja altis huonoille olosuhteille, siis ruuhkaiset uimahallit, en tykkää uida luonnonvesissä). Oma akilleenkantapää liikunnan suhteen on lihaskunnon harjoitus, en saa motivoitua itseäni nostelemaan puntteja enkä rutistamaan vatsalihaksia (siis vapaaehtoisesti testaan innolla esim. kombon 1km uintia + 20km fillarointia + 5km juoksua, mutta tunnin coretunti on voi plaah). No, mutta toisaalta tää mun arkiliikunta on parempi kunnei mitään.
—
Hyötyliikunta on vahvasti mukana myös koko perheen liikkumisessa. Metsään mennään usein ja lapsi raahataan mukaan (joskus eväiden voimalla, marja- ja sieniaikaan joskus vapaaehtoisestikin). Fillariretkiä tehdään mummolle, ostoskeskuksiin, ajetaan merenlahden ympäri siitä ilosta kun voidaan, mennään uimarannalle. Ylipäänsä lapsen kanssa kun kiva mennä fillarilla, kun hän on niin iso, että sellainen 10-20km matka (pätkissä) menee ilman mutinoita. Tosin kävelykin sujuu häneltä (pienenä jo 20 000 askelta matkoilla päivän mittaan no problem), esim. viime viikonloppuna mentiin 3km päähän ostoskeskukseen kävellen koko perhe ja sieltä myös kävellen kotiin (jotain tarpeita oli ja jos kolmen hengen bussiliput ois sen about 15 euroa, niin kyllähän sitä ilolla kävelee :D). Koulumatka (vajaa 2km yhteen suuntaan) on hyvä arkiliikunta lapselle, siitä tulee sen reilut 3,5km kävelyä hänelle arkipäivään…kaiken muun lisäksi. Esim. tänään lapsen liikunnat on koulumatka kävellen, liikuntatunti koulussa, kotimatkalla hän ”poikkesi” kaverin luokse 1km ekstramatkan, sitten olikin vielä tanssitunti (koululla) joten 45 minuutin tanssin päälle kävelyt eestaas se 3,5km yhteensä vielä lisää. Ja kaksi välituntia 30 minsaa kukin, jolloin hippaa ja keinumista. Lapset on kyllä mahtavia liikkujia, jos vaan on mahdollisuudet (meillä siis olisi mahdollista mennä ratikalla kouluun, vaan kun kävellen menee vartti ja ratikalla tasan sama aika vähintään, niin parempi kävellä…kun saa sitä liikettä ja raitista ilmaa ihan ilmatteeksi :). Toki aktiivipäivien lisäksi on sluibailupäiviä, jolloin löhötään sohvalla ja pelataan xboksilla, mutta niitä ei ihan paljon jaksa ennen kuin on pakko lähteä vähän ulos tuulettumaan :)
krista
29.3.2022 at 08:36Hei totta! Onkohan se jotenkin tuolla muissa mukana, esimerkiksi just tuolla Terveyden korostajissa.. Nuo tyypithän on tuolta väitöskirjatutkimuksesta peräisin, se linkki on siellä jutun lopussa – sieltä saattaisi toki selvitä tarkkemmin, mutta en mennyt ihan väitöskirjaan asti itse lukemaan vaan luin nuo kuvaukset vaan :D Mutta hyötyliikkuminen on kyllä tosi olennaista ja myös terminä tosi kuvaava!
–
Mulla oli Espanjassa toi sama, että kävelin AINA kaikkialle. Niitä askelia tuli ihan hurjasti! Bussikin ois kulkenut, mutta se oli kerran tunnissa ja sen verran epäsäännöllinen, että vaiva sen odottelusta tuntui paljon isommalta kuin se, että vaan käveli. Joku kepeä 10 000 askelta täyttyi jo siitä, kun vei aamulla lapset kouluun ja hoitoon :D Ja siitä tosiaan nauttikin!
–
Sluibailupäivät on kyllä kans tärkeitä. Kroppa tarvitsee kuitenkin lepoakin. Mistäköhän mä just luin (heh luotettava lähde, varmaan jostain klikkiotsikosta :D ), että lepääminen on osa sitä liikkumista. Tulkitsin sitä itse (haha vol 2) niin, että kroppa tarvitsee myös sen levon, että saa liikunnan hyödynkin.
A
29.3.2022 at 10:06Ai niin, musta on muuten hauska (lapsen liikkumista ja elämää kuvaava juttu) se, että miten lapsella voi hyvin mennä koulussa kotiin tullessa lähes tunti siihen vartin koulumatkaan. Ensin kävellään kavereiden kanssa puiston läpi (tokihan siinä täytyy kiipeillä vähän ja heitellä kärrynpyöriä tms), sitten saattaa tulla just joku kiertotie kaverin toiveesta ja loppumatkan mitä kulkee yksin haaveilee ja ihmettelee kaikkea luonnon omituisuuksia (nyt on ihana aika, kun meri on jo vähän auki ja muuttolintuja on alkanut tulla). Jotenkin hauskaa, että kun itsellä koulumatkat oli pieniä seikkailuja pohjoisessa metsäpolkuja kulkien, niin tää mun stadilaislapsi löytyy omat seikkailunsa kaupunkiluonnosta. Asutaan tosiaan ratikkareitin varrella meren äärellä ja luonto on niin kovin läsnä jokapuolella, mikä on ihanaa.
krista
29.3.2022 at 11:58Hahaa, sama kokemus! Ja just sitä lapsen luontevaa liikkumista tulee ihan niin kuin itsestään :)
Karina
29.3.2022 at 14:22Mua on ihmetyttänyt miten radikaalisti lapsen spontaani liikkuminen vähentyy murrosiässä. Lapsethan liikkuvat tosi paljon ollessaan ulkona, mutta allekirjoitan ihan täysin ne huolet että teinit eivät liiku. Siinä iässä jää pois se pikkulapsiajan spontaani leikkiminen ja juoksenteleminen pitkin pihoja (meillä näkyy jo 11-vuotiaassa, paitsi kesällä tramppa) ja sitten tässä kehitysvaiheessa sellainen vanhempien kanssa metsäretkeily on monien mielestä vaan noloa ja tyhmää. Tytöillä tulee kuvaan yleinen maleksiminen ulkona mutta pojat tuntuvat vain seisoskelevan nurkissa kännykkä kädessä. Onneksi nuo skeittipuistot ovat tulleet paikkaamaan asiaa, mutta nekin vain kesäkaudella. Talvella on teineillä ulkotekemiset tosi vähissä, jos höntsäily jäällä ei kiinnosta.
Helsingissähän on Myllypurossa se liikuntamylly, ja sen idea on aivan ihana, ja toivoisin että tuollaisia yleisiä palloilupaikkoja olisi enemmänkin. Teinien kanssa on myös huomattu, että he tykkäävät kun maisemat vaihtuu. Korona-aikana tyttären kanssa ajeltiin pk-seudulla sinne tänne, esim Espoon rantaraitille, Soukkaan, Vuosaareen, Helsingin pitäjän kirkonkylään etc. kävelyretkille, ja porkkanana oli aina kahvittelu jossain, tai sitten omat herkkueväät. Meillä valokuvaus ja instagram on myös yksi houkutus, eli uusista paikoista saa erilaisia mielenkiintoisia kuvia.
No mutta pienempien lasten kanssa tosiaan nuo metsäretket on ihan parhaita. Meidän lapset ei koskaan jaksaneet kävellä suoraa tietä, mutta heti jos poikettiin polulta (Hgin keskuspuisto on meidän lähimetsä) niin hauska alkoi. Varsinkin kaikilla kivillä oli hauska kiipeillä.
krista
29.3.2022 at 14:40Vaikka ei teineistä omakohtaista kokemusta vielä olekaan, niin voisin kuvitella ihan havainnoiden, että se menee just noin: esimerkiksi välkällä pikkukoululaiset juoksee ja leikkii koko välitunnin, mutta isommat seisoskelevat vaan. Ihan jo niistä koulun välitunneistakin tulee siis jo selvä ero liikuntamäärissä, ja samoin koulunjälkeistoiminnassa varmasti myös. Jotain ”teinien liikuttamista” kyllä tosiaan tarvitaan!
–
Me kans ehdottomasti ollaan ”polulta poikkeajia” (disclaimer: paitsi tietysti sellaisilla luonnonsuojelualueilla, jossa ei saa). Tulee heti ihan eri fiilis, kun varsinkin sellaiselta hiekkatieltä lähtee pusikon puolelle! <3 Just kun saa valita itse omat reittinsä, kiipeillä kivillä jne eikä tarvitse kaikkien kävellä jonossa, vaan jokainen kulkee omia polkujaan :)
Veema
29.3.2022 at 17:52Kivoja vinkkejä. Meidän perheessä kyllä todennäköisesti liikuntasuositukset täyttyy, ehkä isommalla lapsella on yksittäisiä päiviä ettei. Mutta hänkin kyllä kävelee kouluun ja on muutenkin kyllä ihan liikunnallinen, että suurimman osan aikaa täyttyy.
Meillä varmasti tulee viikossa kaikkea liikuntaa: a) hyötyliikunta: meillä ei ole autoa ja kaikki asiointimatkat tehdään kävellen tai pyörällä. Jos pitää vaikka käydä Helsingin keskustassa, mennään koko porukka pyörällä. Ei käytetä näissä juurikaan julkisia (edes talvella, ollaan kaikki talvipyöräilyn ystäviä). Ja omalla alueella mennään joka paikkaan kävellen. Tämä on yllättävän iso juttu arjessa, sellaista passiivista istumista paikasta toiseen tulee tosi vähän.
b) elämysliikkuminen: myös me rakastetaan metsäretkiä ja myös ihan retkiä tässä omalla alueella. Eväät best, mutta aina ei tarvita niitäkään. Lapset rakastaa ihan hippaa ja piilosta, mutta myös vaan tutkia metsää ja kierrellä siellä.
c) hikiliikunta kilometrit mielessä. Me vanhemmat siis pyöräillään myös liikuntaliikuntamielessä pitkiä pyöräilyjä niin ulkona kuin sisällä treinerillä. Vanhempi lapsi on nyt innostunut tästä myös ja tekeekin lenkkejä treinerillä viikottain. Sitten kesällä taas saattaa lähteä mukaan pidemmälle lenkille. Nuorempikin haaveilee tästä ja pyöräileekin välillä sisällä siskon pyörällä. Toki sitten lapset tekee kaikenlaista muutakin liikkumista arjessa esim palloilevat keskenään ja kiipeilevät
Mutta kaikki liikkuminen arvokasta kyllä. Ja vanhemmat varmasti paljon vaikuttavat vähintään omalla esimerkillä. Meillä esimerkiksi tuo liikkuminen kävellen ja pyörällä tulee niin automaattisesti, että tämä nuorempi oppi polkemaan alle 3-vuotiaana ja 4-vuotiaana teki 5-10km matkoja meidän kanssa (sekä sitten vetoaisalla pidempiä). Nyt 5-vuotiaana varmaan taas jo pidempiä, niin odotan kesän retkiä Helsingin uimarannoille!