Rima sopivan alas ja ilolla ruokapöytään

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Neuvokas perhe kanssa.

”Äiti, mitä sä kirjoitat?”
”No mä kirjoitan siitä, miten kiva juttu on ottaa lapset mukaan ruoanlaittoon.”

”Muista kirjoittaa, että se on kivaa MYÖS LAPSILLE!”

No kyllä, todellakin.

En voi mitenkään väittää, että meidän lapset olisivat ruokapöydässä ennakkoluulottomia maistelijoita tai monipuolisiin makuelämyksiin tottuneita pikkukulinaristeja. Eivät ole. Riippuu tietysti myös siitä, mihin vertaa – esimerkiksi jos vertaa minuun samanikäisenä, niin suuhun menevä makuvalikoima on tietysti moni-moni-monikymmenkertainen.

Mutta hei. Ihan hyvä tuli minustakin, vaikka jossain vaiheessa taisin elää lähinnä porkkanraasteella, jugurtilla ja kebakoilla; ne olivat oman lapsuusaikani huikea valmisruokauutuus. Sen sijaan siellä 80-luvun Kuusamon taajuudella ei burritoja, mangochutneyta tai papupöperöitä (kaikki näistä meidän lasten suosikkeja) tunnettu. Broilerikin oli eksotiikkaa eikä se kuulunut meidän perheen ruokapöytään. Ja silti aikuiseksi kasvoin, vieläpä aivan terveeksi sellaiseksi.

Ihan niistä ensisoseenmaisteluista ja sormiruokapaloista alkaen meillä perheen olennaisin ruokailun ajatus on ollut tämä: tärkeintä on, että yhdessä syöminen on mukava hetki ja että ruokaa ja syömistä kohtaan rakentuu terve, positiivinen ajattelutapa.

Tavallaan on ihan toisarvoista, että maisteleeko lapsi ennakkoluulottomasti ensiyrityksellä kaikki mämmit, lohitartarit ja quornsuikaleet. Kunhan ruoka on perusterveellistä, edes suht riittävän monipuolista ja sitä syödessä on hyvä fiilis.

”Kymmenen vinkkiä lapsen nirsoiluun ja valikoivaan syömiseen” on muuten yksi Neuvokas perhe -sivuston kestoluetuimpia juttuja. Enkä yhtään ihmettele! Voisin kuvitella, että on aika harvinaista, että perheessä ei missään lapsen kasvun vaiheessa ähistäisi turhautuneena ruoka-aiheen ympärillä.

Meidän perheen aikuisista minä pääsen tietysti ähinähelpommalla, kun en ole ruoan valmistaja. Mutta tuo kotikokkipuoliso sen sijaan on tässä kymmenen lapsiperhevuoden aikana joskus repinyt (henkisesti) hiuksiaan. Ehkä tiedätte tunteen. Kun on panostanut, käyttänyt aikaa ja yrittämällä yrittänyt. Ja sitten ruokapöydässä tuleekin vastaan totaalikieltäytyminen: ”en maista”. Tai sitten lapsi maistaa valmiiksi vastahakoisena ja ennen kuin makuhermoista on mitenkään voinut kulkea tieto aivoihin, toteaa ykskantaan, että ”en tykkää”. Aaaaaaaaargh, samastun.

Itselläni on kuitenkin helpompi ottaa tilanteeseen ikään kuin etäisyys ja askel taaksepäin, kun minulla ei ole henkilökohtaista suhdetta siihen ruokalautasen sisältöön: en ole hiellä ja vaivalla sitä ruokaa valmistanut. Helppohan minun siis on siinä tilanteessa todeta se klassinen ”ei tehdä tästä numeroa”.

Uskon nimittäin, että aika ja pienet niksit auttavat. Ei siis kannata vaipua epätoivoon ruokailun kanssa. Jos lapset kasvavat, ovat virkeitä ja hyvävointisia ja saavat edes jollain tavalla monipuolista ruokaa (esimerkiksi jos salaatti ei maistu, syödään hedelmäpaloja), niin kaikki on kuitenkin silloin oikein hyvin.

Sydänviikon sivustolta bongasin muuten aika hyvän irtoajatuksen, jonka nostin sloganiksi tämän jutun otsikkoonkin: laske rima riittävän alas. Se ei tietysti tarkoita nakkeja joka päivä, vaan tietynlaista positiivista paineettomutta lapsiperheen ruokapöydän ympärillä.

Ja ne kymmenen tosi hyvää nirsoiluvinkkiä löytyvät täältä.

Meillä yksi positiivinen ja ruokailoa tuottava juttu – noissa vinkeissä se esitellään numerolla yhdeksän – on lasten ottaminen mukaan ruoanlaittoon. Ainakin meillä se ihan selkeästi vähentää ennakkoluuloisuutta, jos on ollut itse valmistamassa ruokaa.

Esimerkiksi fetasalaatti taisi meillä saada aikoinaan läpimurtonsa juuri tällä tavalla: lapset saivat pilkkoa itse kasviksia omaan salaattiinsa ja vapaasti pohtia, että hmmm mikäs voisi maistua hyvältä omalla lautasella. Kurkku ainakin. Toinen taisi kelpuuttaa vesimelonin. No, salaatinlehtiä voi olla, mutta ihan vähän. Fetaa tietysti toiselle, namskis. Avokadoa molemmille. Ja kappas, sehän on jo ihan salaatti – ja itse asiassa sisällöltään sattumalta aika lähellä jo äidin lautasen fetaherkkusalaattia. Sitten tietysti ihastellaan, miten mahtavaa salaattia lapset tekivät.

Nykyisin lapset saattavat pyytää toiveruokanaan salaattia. Tsi-ding, ruokavoitto!

Kevätsipuli meillä puolestaan päihitettiin perheen kokkikaksikon (isi ja toinen lapsi) tekemien viikonloppuaamupalojen yrttikolmioleipien myötä. Kun ensin todettiin, että sehän maistuu tosi hyvältä siellä, niin sen jälkeen se hyväksyttiin helpommin muihinkin ruokiin. Se onkin tuolla nirsoiluvinkkinä numero yksi: esittele uudet maut ja ruoka-aineet yhdessä vanhojen suosikkien kanssa.

Ja esimerkiksi näissä meidän tämänketaisissa sämpylöissä on mukana soijahiutaleita rapeutta tuomassa. Todettiin, että NAM, miten hyvin toimii. Ja tadaa: kynnys soijahiutaleiden hyväksymiseen muissakin ruoissa on täten taas matalampi.

Ja kuten lapsi tosiaan itse halusi korostaa: ruoanlaitto yhdessä on kivaa myös lapsille.

Erityisesti viikonloppuaamujen aamupalat sekä leivän leipominen ovat meillä sellaista isin ja lasten yhteistä mukavaa puuhaa. Niissä molemmissa toteutuu ennen kaikkea se, että tehdään jotain ”ekstahyvää herkkua” (koska tuore, itsetehty leipähän ON herkkua parhaimmillaan) kiireettä ja hyvällä mielellä. Ja kun nämä herkut totta kai saavat kehuja ja ihasteluita koko perheeltä – oijoijoi tehkää tätä toistekin pliiiiiis – se on ikään kuin itseään ruokkiva positiivinen kehä. Ihan parasta!

Vinkkejä lasten kanssa leipomiseen löytyy täältä.

Uskon vahvasti, että lapsilla on sellainen luontainen halu auttaa ja olla mukana arjen puuhissa auttamassa – ihan jo taaperosta asti. Se ylpeys tyhjennetystä tiskikoneesta tai itsetehdystä sämpylätaikinasta on ihan käsinkosketeltava. Siihen kannattaa tarttua jo siinä vaiheessa, kun lapsi on aika pieni ja haluaa auttaa äitiä tai isiä. Uskon, että se toimii sitä kautta paremmin kuin lahjonta-kiristys-uhkailu-pakotus myöhemmin.

Tai ainakin hyvin paljon positiivisemmin.

Tämän vuoden Sydänviikko kannustaa nimenomaan tällaiseen ruokailoon ja hyvään mieleen ruokapöydässä. Täällä kerrotaan, miten hyvän mielen ruokapöytään kuuluu neljä K-kirjainta.

1. Kysytään hyviä kysymyksiä. Tällaiset meillä hyvin käynnistävät keskustelun. ”Millainen päivä oli koulussa tänään?” Heh ja kun vastaukseksi tulee ”ihan kiva”, aikuinen muistaa, että ai niin, kysytäänpä tarkemmin. ”Mitä teitte liikunnan tunnilla?” ”Kenen kanssa olit tänään välitunnilla?” ”Mitä leikit iltiksessä?” ”Mikä oli parasta tänään?”

2. Kuunnellaan kuulumisia. Kaikkien jutut ovat tärkeitä. Joskus meillä paneudutaan hyvinkin loputt… kattavasti jonkun päivällä leikityn leikin juonenkäänteisiin. Tänä aamuna keskusteltiin, että mitä haasteita eri eläimillä olisi, jos he menisivät kouluun. Muurahainen olisi tosi aktiivinen, mutta kukaan ei näkisi, kun se viittaa. Laiskiainen ei koskaan ehtisi tunnille: kun se tulisi luokkaan, tunti jo loppuisi, ja kun se pääsisi välitunnille, olisi välitunti ohi. Kirahvin pitäisi istua alakerrassa ja lattiassa olisi reikä, josta sen pää kurkistaisi yllä olevaan luokkaan. Norsu ei mahtuisi kouluun sisään.

3. Kannustetaan. Tämä on muuten tärkeää positiivisen ilmapiirin kannalta. Tuolla Sydäviikon sivulla on hyvä vinkki, josta täten myös lupaan ottaa opikseni itsekin: Lopeta ruokailutilanne aina myönteiseen kiitokseen – syömisen sujumisesta huolimatta. Voihan sitä tosiaan kiittää muustakin kuin tyhjästä lautasesta ja reippaasta syömisestä. Vaikkapa kärsivällisyydestä, kivoista jutuista ja hauskasta seurasta ruokapöydässä!

4. Kehutaan. Kun siinä yhdessä istutaan ja jutellaan, on hyvä hetki sanoa myös kehun ja kiintymyksen sanoja. ”Ai hitsi mä olen ylpeä susta!”

Sydänviikon sivuilta löytyy myös koottuna paljon erilaisia ruokaan ja lapsiperheen ruokailuun liittyviä vinkki- ja ideajuttuja. Omia suosikkejani sieltä on esimerkiksi miten saada lapsi syömään enemmän kasviksia (olen niiii-iiin samaa mieltä noista!) sekä etenkin pienempien lasten osalta olennainen näkökulma lapsen itsesäätelyn kehittymisen vaikutuksesta syömiseen.

Plus paljon, paljon terveellisiä ja helppoja reseptejä napattavaksi osaksi oman perheen arkiruokaa.

Näistä meidän kokkikaksikon sämpylöistä tuli muuten tällä kertaa (kröhöm) aika lättänöitä. Mutta ei se mitään, maku ratkaisee.

Ja se maku oli ihan älyttömän hyvä! Lapsi nimesi spontaanisti tämän sämpyläyritelmän uudestaan ja siitä tuli siten aurinkoleipä.

Nam!

Tehdäänkö teillä ruokaa yhdessä lasten kanssa? Ja hei, jos teillä on omia toimivia vinkkejä lasten kanssa ruokapöydässä toimimiseen, niin jakakaa ihmeessä vinkkinne muillekin!

19

You Might Also Like

  • Anna
    12.5.2022 at 14:55

    Meillä kohta 8V käyttää välillä isänsä kanssa Carrot Kitcheniä ja tekee sen avulla ruokaa. Molemmat lapset ovat päässeet pieniin puuhiin mukaan. Pilkkomaan, sekoittamaan, lisäämään joitain aineksia tai keräilemään erilaisia villiyrttejä pihalta.
    Tässä olisi kuitenkin vähän tsemppaamisen varaa. Varsinkin minulle ruuan laitto on usein sellainen oma hetki, että laitan äänikirjan ja laitan ruokaa ihan hartaudella :D Maustan ja testaan ja pohdin mikä siihen voisi vielä sopia. Tällainen ei onnistu jos 4V kinuaa vieressä, että haluaa osallitua joka vaiheeseen ja vaatii lisää tekemistä, on ajatusta nopeampi ottaman purnukoita ja asioita ja alkaa jo tehdä ennen kuin edes tietää mitä pitäisi tehdä.
    Mutta siis yritetään välillä ottaa mukaan tekemiseen ja sitten taas välillä otan sen oman ajan ja teen (tai ainakin yritän) rauhassa.

    • krista
      12.5.2022 at 15:03

      Tuosta olenkin nähnyt paljon somessa, mutta ei olla koskaan testattu!

      Joo meilläkin tuo kotikokki (se isompi) laittaa enimmäkseen ruokaa äänikirjan kanssa iiiiihan omassa maailmassaan (nimimerkillä siihen ei saa puheyhteyttä silloin, yritetty on) – ja sit taas lapsen kanssa ruoanlaitto on niin erilaista, kun siinä tietysti jutellaan ja ikään kuin seurustellaan samalla eli se on yhtä paljon yhdessäoloa kuin varsinaista ruoanlaittoa. Meillä tuo meneekin enimmäkseen niin, että nämä yhdessä laitetut ruoat on just usein kiireetöntä viikonloppua (usein tosiaan aamupala, mutta joskus muitakin ruokia) tai sitä leivän leipomista. Arki-iltojen ruokaa vähän harvemmin tekevät yhdessä, mutta silloin tällöin sitäkin. Aikaakin tietysti kuluu enemmän, kun tehdään yhdessä lapsen kanssa :)

  • 8veen ja 4veen äiti
    12.5.2022 at 17:20

    Yksi mikä meillä on auttanut ruokajutuissa, on että otetaan lapsen ajatukset todesta. Jos hän haluaa syödä kastikkeen erikseen ja makaronit erikseen, niin koitan olla päsmäröimättä että ne kuuluisi olla sekaisin. Pääasia että ne maistuu. Jos hän syö nakit mieluummin kylmänä, niin mikäs siinä. Aikani koitin opettaa, että leivältä ei syödä ensin sitä juustoa pois, kunnes luovutin. Mitäs sen väliä, jos se leipäkin tulee kerran syötyä. Tämä on luonut pohjan sille, että meillä lapset mielellään kokeilee kaikkea mitä on tarjolla. Eivät tykkää kaikesta tokikaan, ja pakko ei ole maistaakaan, mutta yleensä maistetaan. Uudet ruuat maistuvat helpommin, jos niissä on lapsille tuttuja aineita, vaikka sitten uudessa muodossa. Ja joskus sillä kypsennystavalla ja tarjoilumuodolla on väliä – lapset söisi porkkanoita kypsennettynä kuinka paljon vain, ja nauravat kun itse rouskuttelen raakana. Talven projektina oli tilata jokaisessa kauppatilauksessa joku ihan uusi hedelmä, jota yhteisesti ihmeteltiin ja maisteltiin, jokainen sai kertoa mielipiteensä. Bergamotti ei saavuttanut suosiota, papaija todettiin vähän erikoiseksi pelkiltään jne. Mutta lapsista oli hauskaa kun aikuisetkin maisteli.

    • krista
      12.5.2022 at 19:50

      Oi, ihan älyttömän hyvä pointti, kiitos tästä! Meillä kans on oltu joskus sen (kröhöm) asian äärellä, että voiko juuston syödä ensin – ja mä totesin, että no hei niinhän mäkin lapsena tein :D Ja oikeastaan ihan kaikki muukin kuulostaa tutulta, myös tuo ”ruoka-aineet erikseen” ja kylmät nakit myös :D Kun kerran ruoka maistuu, niin miksipä sitä aikuinen tosiaan päsmäröimään, vie vaan vahingossa vielä sen ruokailon mukanaan, jos kaikkea alkaa mikromanageeraamaan.

      Hauska idea tuo hedelmienmaisteluprojekti! Siitähän voisi tehdä vaikka makuraadin: kaikki saisi antaa pisteet ja sitten lasketaan, että mikä hedelmä voittaa :) Meillä ainakin just tuollaiset herättää innostusta!

  • Karina
    12.5.2022 at 18:23

    Mulla ei ole mitään vinkkejä koska mun lapset on rikki ja mikään vinkki ei ole ikinä toiminut. Jos lapsi otetaan mukaan ruuanlaittoon, niin kovasti mielellään se kaikkea touhuaa ja miettii mitä laitetaan ja laittaa, ja sitten ilmoittaa että niin, tein siis teille ruokaa! Nyhtökauraa ja quotnia ja kaiken maailman lihan korvikkeita ollaan piilotettu tuttihin pastakastikkeisiin tai makaronilaatikkoon etc – kahden haarukallusen jälkeen lasten ilmeet muuttuu ja ihmetellän että miksi tää on tällä kerralla pahaa :D Noi ei syö edes lisukkeita (makaronia tai perunaa paljaaltaan) niinkuin minä tein pienenä jos muu ruoka oli ”pahaa”. Koskaan ei pakotettu, joskin kaikkea piti vähän maistaa jne jne. Aaarrrggghhhhhhh. Kyllä olen harmaita hiuksia saanut ja yhä tyttö 15v närppii ruokaansa ja syö mielellään vain kevätkääryleitä ja thai-nuudeleita. Mut hyvin on kasvaneet! Ja nyt saa olla nälkäsiä jos ei kelpaa :D Aivan sama mulle!

    • krista
      12.5.2022 at 20:01

      Haa eivät varmasti ole rikki, vaan ihan tavallisia lapsia <3 Mutta hei 15-vuotiaan ruokavaliossa kevätkääryleet ja tha-nuudelit kuulostaa oikein hyvältä - niihinhän saa kasviksia ja toivottavasti jotain proteiinia mukana. Ja hih ehkä jos hän ois thaimaalainen, niin tuohan olisi ihan perusarkiruokaa ja vanhemmat olisivat tyytyväisiä vaan <3
      -
      Mun linja tosiaan on, että pääasia että syö, kasvaa ja jaksaa, ja että suhtautuminen syömiseen on terveellä pohjalla. Etenkin teini-iässä tuo viimeinen on tosi tärkeää <3 (ja pohjaa sille rakennetaan tietysti jo koko lapsuuden ajan)

      • Karina
        12.5.2022 at 20:16

        Joo tytön pitäis ehdottomasti olla kaakkois-aasialainen, koska tykkää myös kunnolla maustetuista wokeista (jos niissä ei ole mereneläviä). Ehkä pitää muuttaa sinne päin ja olla normaali :D

        • krista
          13.5.2022 at 08:07

          Mähän oon muuten kertonut tän vaikka kuinka monta kertaa – mutta oi, kun mä aikoinaan nuorena aikuisena menin ensimmäistä kertaa nepalilaiseen ravintolaan ja tajusin, että TÄÄLLÄ ne kaikki maut on, joita mä rakastan mutta en ole koskaan ennen saanut lautaselle! Niin kuin ruokakotiin olisi tullut! Ehkä mäkään en olisi syönyt pelkkää porkkanaraastetta jossain vaiheessa, jos tarjolla olisi ollut nepalilaiset maut <3 Joten samastun sun tyttöön, ehkä hänen makukotinsa on just kaakkois-aasiassa!

  • A
    12.5.2022 at 18:51

    Oma lapsi on ollut helppo syömäri, eli lähes kaikki on ollut hyvää, tykkää kasviksista ja uusia makuja on maisteltu (toki on ollut nirsoilukausia, mutta myös kausia jolloin lapsi on urakalla laajentanut ruokavaliotaan…kausia tulee ja menee…ja toki yksi lemppari on ”pelkkää makaronia” :D). Meillä laitetaan välillä ruokaa koko perhe ja välillä sitten lämmitellään mikrossa. Oman lapsen kohdalla toimii älyttömän hyvin se vinkki, että ota mukaan laittamaan ruokaa, niin maistuu paremmin. Etenkin kun laittaa lapsen maustamaan ruuan, niin kummasti maistuu mausteisempikin ruoka (ja tietysti kehutaan kuinka hyvin on maustettu).

    Meillä on lapsella Carrot Kitchen myös ja se tykkää siitä kovasti. Reseptikirjo on musta vähän turhan pieni (etenkin kun on pois muna ja kaura ja lapsi ei tykkää lettu/pannarijohdannaisista), mutta siellä on myös ihan törkeän hyvä ja älyttömän helppo porkkanasämpyläresepti, josta tuli kertaleipomisella vakkari (ja lapsi tekee sen itse alusta loppuun). Tämä itse asiassa oli yksi ruokavalion laajennus -hetki, kun lapsi on aiemmin suhtautunut todella ennakkoluuloisesti konseptiin että laitetaan porkkanaa leipään :D

    • krista
      12.5.2022 at 20:06

      Apua mä söin just kotoa pois muutettua usein pelkkää makaronia ja ketsuppia – voi apua :D Mutta hyvin on siitä ruokamaku laajentunut! Ja vau, tällaisista ennakkoluulottomista maistajalapsista kyllä joskus kuulee. Meille sellaiset ei ole osuneet :D Mutta mä ajattelen, että siitä ei kannata ottaa paineita, lapset on erilaisia ja aikuiset myös <3
      -
      Tuo maustamisvinkki onkin muuten tosi hyvä, kiitos, mekin voitaisiin kokeilla! Meillä muuten yritit on menneet kans osin niin, että lapset on saaneet itse maistella ja valita sopivat. Koko perheen suosikki on ehdottomasti korianteri.
      -
      Porkkana sämpylöissä vois kans olla hyvä! Nyt meillä meni tosiaan soijahiutaleita, mutta porkkaana vois olla kans kiva testi - mutta lasten pitäisi kyllä itse olla just tekemässä, että suhtautuminen siihen olisi... vastaanottavainen :)

    • Anna
      13.5.2022 at 08:11

      Minä en ole uskaltanut vielä antaa lasten maustaa muuten kuin yrteillä, koska tempo on niin nopea, että jotain suolaa tai chiliä olisi triplamäärä syömäkelpoiseen verrattuna x’D
      Se miten ruuanlaittoon mukaan ottaminen auttaa huonommin syövän kuopuksen kanssa on se, että annan maistella kasviksia yms jo ennen ruokaan laittoia. Silloin yleensä maistaa ennakkoluulottomammin. Yleisesti ottaen meidän lapset ovat kyllä hyvä maistamaan. Se maku ei vaan sitten läheskään aina mielytä, mutta ainakaan maistamisesta ei ole tarvinnut tapella. Meillä maistamiseksi riittää myös nuolaisu.
      Toinen mikä saa meidän lapset syömään kasviksia on lupa syödä suoraan ulkoa. Ruohosipulit, vuohenputket, maitohorsmat, apilat, minttu, sitruunamelissa kaikki menee suoraan pihalta suuhun kerättynä paljon paremmin. Pitää vaan muistaa samalla tähdentää, että ikinä ei saa syödä mitään kasvia mistä ei ole ihan täysin varma mitä se on. Ja ei syödä tien vieriltä tai muista epämääräisistä paikoista.
      Ps. korianteri on niitä harvoja yrttejä joita en vaan pysty syömään :D Tulee takauma siihen kun olin pesemässä juomapulloani ja siihen tuli jotain säätöä kesken enkä muistanut huuhdella pulloa kunnolla vaan tein siihen mehun ja hörppäsin ison kulauksen fairylla maustettua mehua. En muuten ole mitään niin kamalaa maistanut varmaan ikinä ennen enkä jälkeen xD

  • ElinaM
    12.5.2022 at 21:30

    Ei ole vinkkejä, koska tuskastelen asian kanssa päivittäin. Kuopuksella on tällä hetkellä juurikin tuo vaihe, että suurinta osaa ruuista ei suostu edes maistamaan. Ei siis edes niitä, mitä ennen söi vaikka kaksi lautasellista. Eikä auta, vaikka ottaa mukaan ruuan laittoon. Oikein mielellään siis auttaa ja touhuaa, mutta maistaa ei suostu. Koululaisen kanssa ollaan jo pidemmällä ja itseasiassa tällä hetkellä hän syö melko monipuolisesti ja terveellisesti. Kylläkin todella pieniä annoksia, mutta monipuolisesti silti. Hänen kohdallaan olen huomannut kaksi asiaa, jotka mielestäni ovat auttaneet. Ensinnäkin hän ottaa minusta paljon mallia. Enemmän kuin isästä, vaikka saman pöydän ääressä istutaan. Siis ihan selkeästi katsoo millaisen annoksen teen itselleni tai haluaa tehdä tismalleen samanlaisen voileivän itselleen. Yritän siis toimia hyvänä esimerkkinä. Leivän päälle salaatinlehtiä jne. Lapsi toistaa perässä. Siis tämä vanhempi lapsi, valitettavasti kuopus ei matki samalla lailla. Huoh. Toinen vanhemman lapsen kohdalla tärkeä asia on se, että ruuan suhteen on oltava rehellinen. Vaikka kuinka tekisi mieli sujauttaa siihen iltapalasmoothieen jotain, mikä ei normaalisti uppoa, niin lapsen täytyy luottaa siihen, että hänelle ei hänen tietämättään yritetä tuputtaa mitään. Joskus pienempänä tein tämän virheen ja lapsi tietenkin hoksasi heti. Huomasin, että lapsesta tuli hyvin ennakkoluuloinen, kun ei voinut olla ihan varma, mitä yllätyksiä ruuasta taas löytyy. Joten jos lapsi kysyy, mitä ruuassa on, niin kerron rehellisesti. Tai jos olen tehnyt jonkun tutun ruuan uudella reseptillä/ainesosalla, niin kerron senkin rehellisesti. Ei yllätyksiä hänelle.

    • krista
      13.5.2022 at 08:17

      Tuo on muuten kans ihan älyttömän hyvä pointti, että kannattaa olla rehellinen. Itsekin muuten noita nirsoiluvinkkejä lukiessa huomasin sielläkin saman maininnan (että ei kannata salakuljettaa vaan kertoa rehellisesti, mitä ruoassa on) ja totesin, että kyllä: olen samaa mieltä. Mekin ollaan joskus kokeiltu tuota salakuljettamista, mutta sitäpä ei sitten otetakaan riemulla vastaan, että ”jes mä tykkäsin asiasta x” vaan pikemminkin se herättää pettymystä ja epäluottamusta. Ja näin jos ajattelen omalle kohdalle – että mitä jos joku laittaisi salaa mun ruokaan jotain, mitä mä en haluaisi – niin eihän se kivalta tuntuisi! Itsekin ollaan siis tehty tuota joskus, mutta todettu, että okei tää ei ehkä ole (ainakaan meillä) se paras tapa. Ehkä joku muu lapsi voi suhtautua eri tavalla, mutta meillä on samoin kuin teillä: ei yllätyksiä näille lapsille, mieluummin rehellisesti.

      Mallin näyttäminen on muuten myös tärkeä esimerkki. Ja vaikka ei olisikaan näin suoraa esimerkin etsimistä kuin teillä vanhemmalla lapsella, niin ihan jo se, miten ruoasta aikuiset puhuvat (positiivisesti vai negatiivisesti esimerkiksi annoskokoja kauhistellen), varmasti vaikuttaa myös lasten käsityksiin ruoasta. Joten esimerkki on tärkeää!

      Voisi kuvitella, että aika auttaa teidänkin kuopuksen kanssa <3 Meillä on kans ollut hetkiä, jolloin tuntuu, että "kelpaava" makumaailma menee kyllä aika suppeaksi. Mutta kun ei ala sitä liiaksi painostamaan (se on vaikeaa!), niin eiköhän ne ole niitä kuuluisia vaiheita. Meilläkin niiden "suppeiden vaiheiden" lisäksi sitten on niitä parempiakin aikoja. Veikkaisin, että nirsoilu on lapsille hyvin tyypillinen vaihe eli et ainakaan ole yksin tuon asian kanssa!

  • Eepu
    12.5.2022 at 22:33

    Kaikki asiat ei meillä lasten kanssa ole aina mennyt helpoimman kautta, mutta ruokailu on ollut aina tosi easya. Me ei olla tehty mitään muutosta ruoan valmistuksen kanssa lasten tulon jälkeen. Toki vauvana ei suolaa tms.ohjeita on noudatettu.

    Meidän 13 ja 10 vee syö oikeastaan ihan mitä vain. Välillä aina yllätyn, kun on kavereita yökylässä, niin tajuan kuinka paljon jotkut vierastaa monia ruokia. Silloin yritän tarjota aina jotain varmasti maistuvaa. Viimeksi saivat kaverin kanssa valita mitä haluaisivat syödä. Kaveri söi kalapuikkoja ja meidän lapsi viininlehtikääryleitä ja graavikalaa. Molemmat oli tyytyväisiä ja saivat vatsansa täyteen 🥰

    Nuorempi tosin söisi mieluiten kasviksia ja salaattia, joten sitä ollaan jouduttu jopa rajoittamaan, koska muutenkin hyvin hoikka. Ensin siis hiilihydraatit ja protsku, sitten saa syödä salaattia niin paljon kuin haluaa.

    En tosiaankaan voi kiillottaa mitään kruunua, koska en mielestäni ole nähnyt asian eteen mitään vaivaa. Pienestä asti on vaan tarjottu kaikkea. Ehkä se on geeneissä, koska itsekään en muista koskaan vierastaneeni mitään ruokien makuja/rakenteita 🤔😁

    Tiedän kuitenkin, että monessa perheessä kamppaillaan tosi kovasti lasten eri aistiherkkyyksien ja rajoittuneiden ruokavalioiden kanssa. Siltikin, vaikka vanhemmat olisivat kovasti nähneet vaivaa ja tehneet parhaansa. Se voi olla todella stressaavaa, varsinkin kun joka paikka pursuaa ohjeita oikeanlaisista ruokavalioista. Tätäkin asiaa, kuten myös montaa muuta vanhemmuuteen liittyvää, on helppo lähteä suorittamaan.
    Mielestäni pääasia on se, että lapsi saa vatsansa täyteen ja säilyy hyvä fiilis, muut asiat ovat sitten hienosäätöä.

    • krista
      13.5.2022 at 08:27

      Ihan mahtavaaa, että teillä sujuu! Ja siis hih me oltaisiin just noita kalapuikkoihmisiä :D

      Ja siis tämä on just noin, allekirjoitan täysin – ja pätee niiii-iiin monessa asiassa. Esimerkiksi joku lapsi voi vauvasta asti nukkua tosi hyvin ja ongelmitta, kun taas toisella se on aina ihan tuskaa; ja sitten niitä unineuvoja voi sadella, joku neuvo voi toki olla hyödyllinen mutta pahimmillaan se aiheuttaa vaan lisää paineita ja ahdistusta. Ja syöminen, ja moni muu asia. On tietysti hyvä, että ON olemassa suosituksia ja neuvoja, mutta niissä pitäisi aina olla sellainen superlempeä sävy (mä tykkään tuosta Neuvokkaasta perheestä, kun heillä on just sellaista hyvin pehmää ja perheiden arkea ymmärtävää sisältöä) , että niitä ei lähde suorittamaan. Koska tärkeintä kuitenkin on se perheen kokonaishyvinvointi – syömisen tai nukkumisen haasteiden päälle ei kyllä halua ahdistusta sidekickiksi :) Ja aika on se, mikä auttaa tosi moneen juttuun! Meillä esimerkiksi just siihen nukkumiseen (siksi otin sen esimerkiksi, kun se on niin omakohtainen): ekat kaksi vuotta oli nukkumisen kanssa ka-ma-li-a, mutta ”vastapalkkioksi” sen jälkeen lapset on vuosi-vuosi-VUOSIkausia nukkuneet täysin ongelmattomasti kuin ihanat pienet uniset pikkulaiskiaiset <3

  • Jenni
    16.5.2022 at 10:56

    Meillä lapsi on vasta 10 kuukautta mutta osallistuisi mielellään ruuanlaittoon. On sitten usein sylissä katselemassa, kun ruoka valmistuu. Toivottavasti kiinnostus säilyisi jatkossakin.

    Mielenkiinnolla odotan, että miten lapsi ymmärtää erilaiset ruokavaliot ja tuleeko siitä jotain vääntöä. Itse en syö lihaa ja pääasiassa kotona syödäänkin kasvisruokaa mutta mieluusti tarjottaisiin kotona satunnaisesti sitä lihaa – kotimaisena ja hyvin valmistettuna. Varmaankin tulee sitten keskustelua, että miksi äiti ei syö lihaa mutta hänen pitää syödä vaikkapa parsakaalia. Tai sitten ei. En muista oliko teillä ollut joskus tästä keskustelua ja onko siitä postausta. Varmaankin, kun olet niin kattavasti kirjoitellut :)

    Olen muuten aina ajatellut, että se ruokailun jälkeen sanottu kiitos on nimenomaan kiitos siitä ruuasta ja yhteisestä hetkestä. Ehkä se tulee jostain lastenleireiltä missä ruokailun jälkeen sanottiin kuorossa emännälle kiitos.

    • krista
      16.5.2022 at 11:35

      Aika vahva veikkaus, että säilyy, kun siihen vaan sitten ikätasoisesti antaa mahdollisuutta <3 Esimerkiksi kaikki sekoittamiset on tosi hyviä ensimmäisiä keittiöhommia sitten vähän isompana!
      -
      Samoin tuosta ruokavaliohommasta veikkaisin (omalla kokemuksella, tietysti lapset on erilaisia), että kaikki menee ihan luontevasti, kun pienestä asti on sellaisessa ympäristössä, että ihmisillä on erilaisia ruokavalioita. Esimerkiksi meidän lapset eivät ole koskaan olleet moksiskaan - äiti on kasvissyöjä, lisäksi meillä on lähipiirissä vegaaneja, erilaisia allergioita jne. Se on jotenkin maailman tavallisin asia lapsille, kun niin on aina ollut. Meillä muu perhe on siis sekasyöjiä, minä kasvissyöjä. Lapset saavat myös halutessaan (totta kai) alkaa kasvissyöjiksi, mutta siinä vaiheessa pitää jo reippaasti syödä kasvisproteiineja, joita saa tietysti halutessaan maistella ja totutella äidin lautaselta. Etenkin pavut ovat meidän lasten lemppareita.
      -
      Mäkin muistan nuo "emännälle kiitos". Ja totta, siinä tosiaan voi kiittää sekä ruoasta että ruokaseurasta <3