Lasinen lapsuus?

Sain juuri blogisähköpostiini Lasinen lapsuus -järjestön julkaiseman uuden ja aika selkäpiitä karmivan videon:

 

 

Juttelin pari päivää sitten äitini kanssa niitä näitä, lapsuusaikojani muistellen. Äitini yhtä äkkiä kysäisi, että millaisena muistan hoitotätini miehen. Hmm. Mietin, mitä sanaa käyttäisin. Etäinen. Mutta ennen kaikkea jotenkin pelottava. Joskus hän tuli autotallista välioven kautta sisään – enimmäkseen muistelen hänen olleen töissä tai siellä autotallissa. Silloin aina lämmin ja iloinen leikkitunnelma jotenkin pysähtyi ja muuttui jähmeäksi. Jotain outoa arvaamattomuutta, pelottavaa.

Äitini kertoi epäilevänsä, että mies ei ruuvannutkaan moottoreita joka päivä siellä autotallissa.

Niin, aika monessa kuusamolaisessa autotallissa ryypättiin. Meilläkin.

*******

Sivusin tätä aihetta myös aikaisemmin. Silloin Silva oli kolmen viikon ikäinen ja kävimme hänen ensimmäisissä bileissään, vappua viettämässä. Kaikki meni hienosti: pistäydyimme bileissä, tapasimme ystäviä, ja juhlavolyymin alkaessa nousta toivotimme juhlijoille hauskat illanjatkot ja vaunuilimme hyvillä mielin kotiin. Ja siis selvin päin, totta kai.

Vanhempien alkoholinkäyttökysymys on tavallaan vähän kaksitahoinen juttu: Tärkeimpänä tietysti haluamme varjella omaa lastamme tuollaisilta videon kännimonstereilta. Mutta toisaalta haluamme myös olla sellaisia vanhempia, jotka reippaasti ottavat vauvansa mukaan juhliin ja tapahtumiin.

Itselleni alkoholi näyttäytyi lapsena ”joko tai” -tyyppisenä asiana. Tai siis: se oli pelkästään paha. Kun ryypättiin niin ryypättiin siellä autotallissa ja änkyräkänniin -autotalleista ulos horjahteli sössöttäviä pahanhajuisia ja pelottavia mieshahmoja. En koskaan päässyt näkemään sitä ”yksi viinilasillinen illallisen kanssa” tai ”yksi saunaolut lauantai-iltana” -aikuismaista alkoholinkäyttöä. Vasta paljon myöhemmin ymmärsin, että alkoholin käyttö voi olla myös kivaa.

********

Joel ei juo ollenkaan. Heh, ja aika monesti tämän kertoessani kuulijan kulmakarvat kohoavat, jatkokertomusta odottaen: ”onko sillä joku alkoholiongelma…?” Hähää, no jos joku juomattomuutta alkoholiongelmana pitää…

Voi muistan sen viimeisen kerran, kun näin Joelin humalassa, nelisen vuotta sitten: kotibileissä oli maisteltu boolia ja laulettu Singstaria (auts). Muovimukeja oli (mun mielestä) kumottu vasta muutama, kun poikaparalle tuli jo huono olo. Ja kohta minä jo pidin hänen tukkaansa, ettei se uisi vessanpönttöön, kun… yyh. Ja itse olin juonut saman verran ja vasta iloisessa nousuhiprakassa.

Jos alkoholista tulee vain pelkästään paha olo, on varmasti helppo tehdä päätös elää kokonaan sitä ilman.

*********

Tshihi, no itse sen sijaan olen ehtinyt olla elämässäni… hmmm… käsittääkseni ihan kohtuullisen hyvää bileseuraa, hehee. Pilkkuun asti ja jatkoillekin, aamuun asti hik. Mutta seura kai tekee kaltaisekseen: seurustellessa alkoholittoman miehen kanssa omakin bileily väheni, väheni, väheni – ja yhtä äkkiä tajusin esimerkiksi juhlineeni eräätkin Maailman Hauskimmat Juhannushäät ja hikoilleeni tanssilattialla ihan selvin päin. Oli niin hauskaa, että unohdin, että olin selvin päin.

Selvin päin.

*********

Itse olen kyllä silloin tällöin tänäkin kesänä (kyllä: imettäessänikin) sihauttanut siiderin auki kauniina kesäiltana, juhlatilanteessa korkannut Fresitankin. ”Voi juoda saunaoluen tai vaikka toisenkin”, kuuluu kai lääkäreiden nykymielipide imettäville äideille.

Sillä linjalla ajattelin pysyä jatkossakin – ja ehkä sitä ihan oikeaa humalaakin voi vielä joskus elämässä kokeilla, tosin mielelläni suojatuissa sössötysvapaissa olosuhteissa. :)

*********

Mutta miten taata lapselle terve suhtautuminen alkoholiin? Että äiti voi ottaa lasillisen, mutta joulupukkipäisiä hirviöitä lapsen ei tarvitse nähdä – ei kotona eikä aikuisten juhlissakaan?

Ai niin, onhan tälle kaikelle olemassa se yksi sana, jonka olisin voinut kirjoittaa heti blogin alkuun: kohtuus.

2
Like

You Might Also Like

  • innaS
    11.9.2012 at 13:17

    Hyvä ja ajatuksia herättävä aihe! Sama pyörii varmasti monen vanhemman mielessä, etenkin jos on joutunut omassa lapsuudessaan näkemään liikaa. Itse olen nähnyt aivan tosi liikaa, mutten ole silloin ollut enää ihan pikkuruinen.

    Minua nuo kokemukset ovat kasvattaneet ja olen päättänyt tehdä omasta kodistani ja elämästäni aivan toisenlaisen. Asialla on kuitenkin kääntöpuoli, ja olisin voinut jatkaa valmiiksi viitoitetulla tiellä… Onneksi oli suotu järkeä päähän! Olen myös nähnyt kuinka totaalinen alkoholittomuus ja siitä vaikeneminen voi ajaa ”kielletystä kiinnostuneen” nuoren huononkin jamaan.

    Mielestäni lapsen on ”hyvä” nähdä, että sen yhden viinilasin voi tosiaan nautiskella, mutta jurrikaloja en lapseni lähelle suvaitse.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 13:38

    Ihanaa selväjärkistä ajatuksenjuoksua niin paljon puhutusta asiasta!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 13:56

    Hyvä kirjoitus! Lasinen lapsuus -filmi on tosiaan selkäpiitä karmiva, erittäin tehokas. Samaa aihetta käsitellään myös täällä: http://www.lastenseurassa.fi. Lasinen lapsuus -filmissä on osuvasti kiteytetty lapsen näkökulma, kuinka pelottavaa on, kun tutun aikuisen käytös muuttuu humalassa tai vaikka vain vähän ottaneena, sitä ei aikuinen aina tule ajatelleeksi.

  • SiniJnsn
    11.9.2012 at 14:11

     

    Toi video oli kymppi asteella yhdestä kymmeneen, jos puhutaan todennäköisyydestä että Sini tulee näkemään painajaisia ensi yönä skaalalla 1 = ei painajaisia, ja 10 = herääkö ennen kuin laskee alleen. Tosi hyvä video siis. 

    Meidänkin kuusamolaisessa autotallissa ryypättiin, salaa. Ei toki aina ryypätty, yhtäkkiä vaan alettiin ryyppäämään (vai ryypättiinkö sittenkin aina, mutta en vaan tajunnut sitä?). Muistan vieläkin, miten *non-specified relative* yhtäkkiä ramppasikin siellä tupakalla, vaikka oli -35 ja pikkueteisessäkin olisi saanut polttaa. Ja miten katse muuttui aina vaan lasittuneemmaksi joka tupakan jälkeen. Ja muistan, miltä tuntui löytää todistusaineisto – puolityhjä kossupullo kumisaappasta. 

    Sinne jäi kiva *non-specified relative*, pullon pohjalle. Ei enää tehty aarrekarttoja naapurin lapselle ja omalle sukulaistytölle. Eipä sukulaistyttö tosin kovin mielellään enää tullut sinne lomailemaankaan. Mummolan olkkarin lattialla seistä tökötti yhtäkkiä virtahepo (joka siis ei ollut mummo), josta ei puhuttu. 

    Omaksuin itsekin ’eurooppalaiset ju0matavat’ vasta ulkomaille muuttaessani. Nykyään on normaalia korkata vaikka ihan keskellä viikkoa ja päivänvalossa. Ei tietenkään tarkoita sitä, että koko pullo pitää huitoa tyhjäksi (salaa autotallissa). Pastaruuan kanssa lasi valkkaria kruunaa aterian. Jos perjantain kunniaksi jotain otetaan (ja meillä otetaan, se on perinne että istutaan ison pöydän ääreen ja puidaan viikon tapahtumat tv kiinni), se ei tarkoita sitä että loppuillasta kaatuillaan ympäriinsä tai heitetään rappuralli verotoimiston ikkunasta sisään (kuten konkurssin partaalla huojuva em. sukulainen teki). 

    Ja lauantaisin herätään ilman krapulaa tai epämääräistä kissanp*skan makua suussa, normaaliin aikaan kahdeksan maissa, päivän askareita toimittamaan. 

    Eli kohtuus kaikessa. Harmi vaan että (eritoten meillä suomalaisilla) se usein on on/off.  

  • Kristaliina
    11.9.2012 at 14:47

    Uhh, ihan kurkkua kuristaa. Niin karu tosielämän esimerkki, miten alkoholi voi viedä sen huipputyyppi-ykkössuosikkiaikuisen ja muuttaa Ihan Kaiken…

    Krapulattomat lauantai- ja sunnuntaiaamut ovat muuten nii-iiin huippuja -viikonlopuissa on niin paljon enemmän aikaa ja energiaa tehdä kaikkea kuin joskus biletysaikoihin, jolloin vasta iltapäivällä klo neljän-viiden aikoihin tilattu pitsalätty sai pääjomotuksen (ja mahdolliset morkkikset, uhh) väistymään…

    Okei no nyt vauvaunivelan takia on tietty useimmiten vakikrapulainen olo, mutta ei lasketa sitä tähän :D Siis periaatteessa on enemmän aikaa ja energiaa :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 15:23

    Just tämmönen on musta kummallista. Me ollaan siskon ja monen lapsuudenkaverin kanssa katteltu monet kerrat lapsina, kun meidän vanhemmat joi ja biletti, oli hyvä meininki vaikka tyypit kännissä olikin. Ihan joka ikinen uusi vuosi, joulu, juhannus, vappu, kissan ristiäiset jnejne. Eikä meistä KUKAAN ole koskaan kokenut sitä jotenkin huonona asiana, uhkaavana tai mitään. Meillä oli kivaa keskenämme, leikittiin ja syötiin karkkia, valvottiin pitkään ja naurettiin niiden känniläisten kanssa.
    Samaa ollaan puhuttu kaikkien kavereiden kanssa, ei sielä oo mitään huonoja muistoja ym.
    Mulle on täysin vieras käsitys tommonen, että ”vaan yhden voit ottaa” ihan siinä missä ”juominen = överit”. Siis kyllä kännissä saa olla (no ite henk. koht. en tykkää siitä sekavasta olosta, mut enivei), mutta ittensä pitää pystyä kontroloimaan.

    Ihan järkyttävään holhoomiseen tässä mennään ja voi jumakeuta kun joku ottaa kotona lapsen nähden edes kolme siideriä niin johan soitellaan lastensuojeluun. Hei haloo nyt. Olisko ratkaisu sittenkin _selittää_ niille lapsille, et äiti on nyt vähän hilpeä, että tää on alkoholia ja siitä käy näin (eikä saa juua ennen ko on täysikänen ,- mitä kukaan ei kuitenkaan tottele). Sillein ihan rehellisesti ja niin et ne lapset ymmärtää. Ja samalla muistetaan, et vaikka joku olis kivasti siiderihiprakassa, niin se ei tarkoita ettäkö se oli joku hirviökännikala, joka ei piittaa lapsestaan. Kyllä normaali ihminen silloinkin lapsensa hoitaa.

    Vielä sen verran, että tietenki muistetaan vielä, et lapsia on erilaisia ja ennen kaikkea eri ikäsiä. Mulla on 10v ja 11kk. Nuorempi on niin nuori, ettei asioita voi selittää, tarviiko siis moista käytöstä nähdäkään. Sitä paitsi, olis hirveetä jos jotain kävis, enkä voisi viedä häntä vaikka lääkäriin, ”koska äiti ny on vähä jurrissa”. Sen sijaan 10v ymmärtää jo oikein hienosti jos äiti juo silloin tällöin tai on krapulaisena kotona. Edelleenkin tosin: jonkun on oltava selvin, jos ollaan muualla kuin kotona (kotona tuo osaa toimia ja asutaan lähellä kaikkea).

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 15:28

    Meillä aina kanssa kun olin pieni niin isäni oli aina humalassa. Vaikka hän kävi töissä joka päivä ja teki pitkää päivää, mutta silti aina hän joi. Mieheni isä on ihan samanlainen ja sieltä se kuva on sitten tullut miehelleni että ei se haittaa jos vähän ottaa. Mutta jos se vähäinenkin määrä otetaan joka päivä niin minua se haittaa, koska en halua että omat lapseni joutuvat katsomaan sitä minkä itse koin lapsena. Mieheni mielestä on turhaa valittaa sillä hän ei aio muuttua. Siksipä tein ehkä lasteni ja myöskin oman elämäni kannalta ehkä kaikkein vaikeimman päätöksen ikinä ja päätin muuttaa miehestäni erilleen. Koska tuntuu siltä että hän ei ole enää se sama mies johon joskus rakastuin :(

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 15:29

    Uhhuh, mikä kommentti edelliseltä Vierailijalta..
    En komppaa.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 15:30

    Tarkoitin uhhuh Vierailija 15:23

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 15:34

    Jänskää, että juuri samoja juttuja tässä olen miettinyt tänään ja nimenomaan tuota autotallijuomista… Äsken näin kuinka naapuri, 3 lapsen isä, kantoi taas 24päkin koffia autotalliin. Edellisen kerran näin hänen kantavan saman lastin sinne viikonloppuna. Ja nyt on siis tiistai:(

    Samoin muistan, kun kerran eräillä synttäreillä yhden lapsen iskä kehui minulle, ettei hänen vaimonsa arvaakaan että hän lipittelee iltaisin autotallissa moottoripyörää rassaillessaan….

  • Am
    11.9.2012 at 15:42

    Vierailija 15:23: tuo ikä-pointti on tossa sunkin tarinassa ehkä se oleellisin – ette varmaankaan olleet esim. kolmevuotiaita kun nämä muistamasi hilpeät vaput ja juhannukset tapahtuivat? Pienelle lapselle turvattomuuden tunne tulee jo siitä, että lasta hoitavan tutun aikuisen käytös muuttuu normaalista poikkeavaksi, vaikka sitten muuttuisi hilpeämpään suuntaan. Jollekin kymmenvuotiaalle nyt pikku nousuhumalan voi jo selittääkin (vaikka senkin ikäisellä mun mielestä kyllä pitäis myös keskellä juhlia aina olla saatavilla aikuinen, joka ei ole edes hiprakassa).

    On varmaan totta, että Suomessa ollaan näissä asioissa joskus kohtuuttomankin tiukkoja – esimerkiksi monissa Keski-Euroopan maissa mm. lasten päiväkotien juhlissa on tarjolla lapsille mehua ja vanhemmille olutta, heh. Tiukkapipoisuudelle on kuitenkin mun mielestä ymmärrettävänä syynä se, että Suomessa alkoholinkäytön historia (ja nykytilakaan) ei ole kovin kaunista katseltavaa, ja hirmu monella on oikeasti todella ikäviä lapsuusmuistoja alkoholiin liittyen. Siksi mun ois hyvin vaikea nähdä meidän tonttujuhlissa isejä ja äitejä tuopit kourassa, vaikka se nyt esmes Belgiassa on aivan normaalia. Ehkä tää tästä pikkuhiljaa – juuri Kristaliinan tapaisten ajattelevien kohtuukäyttäjävanhempien myötä. :)

  • mir
    11.9.2012 at 15:50

    Kiitos tästä kirjoituksesta ja ihan koko blogistasi.
    Aina pitänyt jotain kommentoida mutta jotenkin vain jäänyt..
    Olette ihana pikkuperhe. Tykkään susta hirmuisen paljon, vaikutat hyvältä ihmiseltä :)

  • SiniJnsn
    11.9.2012 at 16:17

    Oiskohan se kupletin juoni sit kuitenkin ihan_vaan_siinä, että ottaa sitä alkoholia vaan_sen_verran, ettei hiprakoitaan/huppeleitaan/kännejään tai vähän väsy oloa/krapulaa/pää pöntössä ja selkä kaarella -oloa tarvi ERIKSEEN SELITTÄÄ lapselle?! Olen itse siis lapseton mutta jo heti kuulostaa oudolta, että alkaisin erikseen selittämään lapselleni, että ”äiti ottaa tässä nyt vähän humppamehua, siksi äiti nyt tanssii ympäri olohuonetta ja puhe sammaltaa, mutta älä pelkää, ei äidistä tule eri ihminen eikä äiti ala käyttäytyä väkivaltaisesti”? 

    Se, että kymmenvuotias ymmärtää että äiti on kännissä tai krapulassa, ei tarkoita sitä, että hän myös hyväksyy tai pitää siitä?

    Itse en ainakaan muista, että olisin koskaan hyppinyt riemusta jos oma äitini jotain otti (siis ollessani lapsi), vaikka tiesinkin että ei se muutu möröksi tai vedä övereitä.  

    Mutta tokihan, on ’juoppoja’ ja ’Juoppoja’. Siinä vaiheessa kun oma persoonallisuus muuttuu kännissä, pitäisi pistää se korkki lopullisesti kiinni. 

    Ja jotta pääsee edellisen toteamaan, täytyy olla kännissä. 

    Kohtuus kaikessa. 

  • Veräjämäen osasto (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 16:26

    Kiva juttu tärkeästä, mielenkiintoisesta – ja vaikeasta – aiheesta.

    Omassa lapsuudessani vanhempani eivät käytännössä käyttäneet alkoholia juuri koskaan; he ovat enemmän juuri sitä ”yksi lasi joskus pastan kanssa ja vähän likööriä jouluna, ja ravintolassa lähinnä kauhistellaan, miten se kuohuviinilasillinen nyt sitten voikin täällä maksaa noin monta euroa” -sakkia. Silti muistan, että kun isä oli kerran – siis koko lapsuudessani yhden kerran – vähän hiprakassa eräiden juhannusjuhlien jälkeen, se oli minusta ahdistava ja pelottava kokemus. Hän ei todella ollut edes humalassa, mutta jo se vähän sumeneva katse ja jotenkin väärältä kuulostava nauru oli minusta ahdistavaa; ihan kuin isä olisi korvattu jollakulla toisella ihmisellä.

    Sitä kokemusta en halua omalle lapselleni, vaikkei minulle tuosta yksittäisestä kokemuksesta mitään traumoja jäänytkään. Itse en halua, että me otamme yhtä tai kahta lasillista enempää lapsen läsnäollessa, ja jommankumman on aina oltava täysin vesiselvä.

    Toisaalta en kyllä omalta osaltani osaa lainkaan ajatella, että muiden aikuisten humala olisi uhkaavaa. Lapsuudesta muistan joitakin juhannusjuhlia, jossa sukulaiset tai vanhempien ystävät olivat joskus tukevastikin varsin iloisessa juhlanosteessa. Se oli minusta lähinnä vain huvittavaa. Siinä missä omien vanhempien hiprakka olisi tuntunut vanhemman turvallisuuden häviämiseltä, muiden aikuisten hiprakka vain tuntui hauskalta – tavallaan heidän vakavuutensa ja auktoriteettinsa sulamiselta pois.

    Hahmotan sen jotenkin noin: omista vanhemmista tarvitsee turvaa ja ”vakavuutta”, ja siksi heidän humalansa olisi ahdistavaa. Muiden aikuisten huolenpidosta taas on lapselle lähinnä riesaa :-D (siis jos muut aikuiset ottavat asiakseen valvoa kieltoja tai vahtia muuten), joka mukavasti häviää, kun aikuiset vähän taantuvat ja hilpeytyvät. Eihän muiden aikuisten tarvitse niinkään olla turvallisia – sitä varten on omat vanhemmat – ja onkin vain hauskaa, jos muut aikuiset ovat joskus vähän lapsekkaita ja hassuja.

    Tämä asia näyttäytyy varmasti aivan erilaisena, jos on jostakin syystä traumatisoitunut humalaisista ihmisistä tai jos omat vanhemmat eivät ole riittävän turvallisia. Ymmärrän siis syvästi, että autotallijuoppoa pelännyt naapurinlapsi ei pidä humalaisia aikuisia harmittomina ja hassuina, tai että vanhempiensa juomista kammoava lapsi pelkää muitakin humalaisia aikuisia. Luulisin kuitenkin, että turvallisissa oloissa kasvanut lapsi, jonka esimerkki humalaisista aikuisista ovat lähtökohtaisesti iloisina juhlivat aikuiset, pitää perheen ulkopuolisten aikuisten humalaa vain lähinnä hassuna asiana.

    Summa summarum: Itse en siis aio kyllä vältellä lapsen kanssa reippaampiakaan juhlia – en osaa ajatella, että lapsesta voisi olla pelottavaa, jos ystäväni kailottavat iloisina juomalauluja, jos olen kuitenkin itse selvänä. Kuulen ja otan opikseni mielelläni, jos jollakulla on tästä erilaisia ajatuksia.

  • Kristaliina
    11.9.2012 at 16:32

    Tästäkin käy jo hyvin ilmi, että alkoholinkäyttöä on nii-ii-iin erilaista.

    Heh tuo Vierailija (15.23):n tilannehan olisi aikuisten kannalta ihan ”hip hei hurraa”: vanhemmat voivat jatkaa biletystä melkein niin kuin ennenkin ja kukaan ei järkyty tai traumatisoidu – mikäs sen parempaa. (kärjistettynä) Itse asiassa minullakin on tuttavia, joiden perheessä alkoholia on käytetty Vierailija (15.23):n kuvaamalla tavalla ja ilmeisesti suht ilman traumoja :) Mutta on myös näitä, joissa alkoholi on aiheuttanut ikäviä asioita ja pelkoja.

    Am:in hyvä pointti oli tuo ikä. Ja sitten on varmaan se, että Vierailijan (15.23:n) tapauksessa kyse oli käsittääkseni hauskanpidosta, ei ”autotallijuopottelusta”, arkijuopottelusta, uhkaavasta juopottelusta jne… Ja jotenkin maagisesti (sen kun tietäisi, että miten) on lapsille silti syntynyt turvallinen olo ja hauskat juhlat – mikäs sen parempaa. Silloin kun tämä onnistuu. En siis mitenkään tuomitse tällaista.

    Mutta sitten on näitä toisenlaisiakin tarinoita. Paljon.

    Veikkaisinpa, että tosiaan tämä suomalainen alkoholinkäyttötiukkuuspolitiikka johtunee varmaan osittain tuosta meidän on/off-taipumuksesta, johon minäkin viittasin ja josta mm. SiniJnsn kirjoittaa. Että ryypiskellään tosiaan siellä autotallissa luullen, että kukaan ei tajua, käyttäydytään kännissä arvaamattomasti ja lapsen mielestä uhkaavasti jne… Meillä kun (edelleenkin) tämä ”viinilasillinen ruuan kanssa” taitaa olla suhteellisen uusi ilmiö. Ja jos on esim. lapsuudessaan joutunut katselemaan uhkaavalta/ikävältä tuntuvaa alkoholinkäyttöä, on mun mielestä ihan täysi oikeus aikuisiällä päättää, että sellaista ei halua enää aikuisiällä nähdä ja kokea…

    Mir: oi, kiitos <3

  • Kristaliina
    11.9.2012 at 16:45

    SiniJnsn ja Veräjämäen osasto ehtivät kirjoittaa kommenttinsa sillä aikaa, kun naputtelin omaani :) Molempia komppaan!

    Erityisesti tuo Veräjämäen osaston juhannusmuisto kuulosti todella tutulta: meillä kotona äiti ei koskaan juonut alkoholia, ei siis ikinä-ikinä-ikinä. Tuota lukiessani tajusin, että äidin kanssa ollessani minäkään en pelännyt esim. juhannusjuhlivia sukulaisia. Mutta kerran ollessani äidin kanssa jossain Kanarialla, kävimme illanvietossa, jossa äitikin otti muutaman viinilasillisen – varmaan vaan tyyliin kaksi. Yhtä äkkiä koko tilanne alkoi tuntua tosi ahdistavalta ja muistan, miten vihainen olin. Ja äidin ”humalan merkkejä” todennäköisesti oli vain punaiset posket – mutta silti: mun ”turvallinen aikuinen” yhtä äkkiä tekikin jotain tuollaista eikä ollutkaan enää jotenkin niin turvallinen. Vaikka oikesti varmasti olikin.

    Mutta joo, ei tuokaan mulle mitään traumoja aiheuttanut. Tuli vain mieleen esimerkkinä tuosta, että oma vanhempi/omat vanhemmat selvin päin ovat varmasti tärkeä osa siinä, että lapset voivat olla mukana ”aikuisten juhlissa” pelkäämättä.

    Ja tietysti aina voi (ja pitää) vähän valita, että millaisiin juhliin sitä lasten kanssa kannattaa mennä :)

  • Am
    11.9.2012 at 16:57

    Joo, myös Veräjämäen osaston kanssa ehdottomasti samaa mieltä! On tosiaankin ihan eri juttu, onko hiprakassa/humalassa/lärvit oleva aikuinen se oma hoitaja (vanhempi, lastenvahti, mummo, kuka se kellekin ja missäkin tilanteessa on) vai joku sellainen ihminen, jolta lapsi nyt ei muutenkaan hakisi turvaa. Just noin ajattelen tosiaan itsekin!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 20:29

    Hyvä ja tärkeä aihe, jota olen miettinyt itse lapsettomanakin. Oma alkoholin käyttö on ollut hyvin vähäistä moniin ystäviin nähden ja luulen että iso syy on ollut muistot isästä silloin joskus kun itse oli lapsi. Ja ei, isäni ei todellakaan ole tai ollut alkoholisti eikä ollut juuri koskaan meidän lasten nähden humalassa, mutta ne muutamat kerrat muistan hyvin. Päällimmäiset tunteet olivat Kristaliinankin mainitsevat ärtymys ja suorastaan viha.. Muistan että iskästä tuli hassuttelevampi, mutta että se silti osasikin olla mielestäni vihastuttavaa…

    Olen seurannut tuttavaperheen alkoholikäyttäytymistä nyt 2- ja 5-vuotiaiden lasten seurassa, joissain illan istujaisissa niin vanhemmat kuin isovanhemmat ovat olleet kamalassa jurrissa ja lasten puolesta on tuntunut niin pahalta, että viimeistään siitä syystä olen näinä iltoina rajoittanut omaa juomistani, että olisi edes se yksi selväjärkinen läsnä..! Toisaalta olen ajatellut, että ehkä olen vain ylireagoiva kun iskän satunnainenkin juopottelu otti niin koville, eli ehkä se on lapsesta kiinni miten reagoi. Mutta joo, pointti taisi olla se, että humalahakuista juomista en tule antamaan omien lasten läsnäollessa tapahtua.

  • Miitu (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 21:44

    Mä mietin tätä kyllä ihan omankin napani kautta, että en kovin pitkään viihdy koko ajan enemmän ja enemmän humaltuvien seurassa. Pääsyy on varmaan se, että mulle oma reviiri on melkoisen tärkeä, eli en halua, että randomtyypit tai varsinkaa puolitutut yhtäkkiä horjahtaa päälle, tulee halailemaan (tai yrittää enemmän) tms. Tiettyyn pisteeseen on aivan mukavaa, mutta sitten ku alkaa mennä yli, niin kyllä se oma hauskanpito tuntuu loppuvan siihen.

    Oman vanhemman käyttäytymisen osalta on esitetty jo sen verta päteviä pointteja, ettei niistä sen enempää. Muiden aikuisten osalta epäilisin lapseni, joka nyt on vasta vuoden, suhtautuvan suht samalla tavalla kuin minäkin terästettynä tuolla epävarmuudella, kun ei edes vielä käsitä, mistä on kyse. Tuon näkee jo välissä kaupassakin, jos jotkut tulevat liian lähelle ja liian fyysisesti (esim. tarttuvat yhtäkkiä jalasta) tekemään tuttavuutta tytön kanssa. Yleensä niin aurinkoinen ja muihin ihmisiin innolla kontaktia ottava lapsi muuttuu sillä sekunnilla epävarman ja jopa hieman ahdistuneen oloiseksi.

  • raaraa (Ei varmistettu)
    11.9.2012 at 23:32

    Todella hyvä kirjoitus, aina ajankohtainen ja tärkeä.

    Minulla on omasta lapsuudesta, noin 10-vuotiaasta alkaen, ikäviä muistoja isäni alkoholinkäytöstä. Muistan erään yön, jona isäni yllättäen muuttui turvallisesta perheenisästä pelottavaksi. Muistan isäni juoneen tuolloin enemmän alkoholia kuin tavallisesti ja kävi väkivaltaiseksi. Tuo muisto jätti kyllä jonkinasteisen trauman mieleeni ja aloin ahdistua alkoholista ylipäätään. Mutta vain jos sitä otti joku perheenjäsen. Muistan pelänneeni ja ahdistuneeni etukäteen viikonlopuista. Ja edelleen ahdistun perjantai -ja lauantai-illoista kun olen kotona, vaikka olen 24-vuotias sillä tiedän isäni juovan silloin alkoholia.

    Itse olen nykyään täysin juomatta – ja en koe menettäväni yhtään mitään. Huomaan saavani ilon muista asioista, olen vähän kuin luonnostani tarpeeksi höperö. :)

    Alkoholilla on taatusti vaikutuksensa lapsiin, etenkin herkempiin ja enemmän turvattomuutta muutenkin tunteviin. Toivon että aikuiset todella muistaisivat sen kohtuuden, ja osaisivat asettua lapsen asemaan. Ehkäpä sitä alkoholin vaikutusten lapselle tuomaa ahdistusta ei ymmärrä ellei itse lapsena ole vastaavaa kokenut? En tiedä, mutta sen tiedän että en halua tulevaisuuden lasteni ikinä näkevän minua tai aviomiestäni humalassa.

  • 1 2