Lapsi tanssii (video)

Sadeillat eivät ole tämän talon lasten kesälomanviettoa paljon latistaneet – silloin nimittäin voi harjoitella ja esittää esityksiä.

Esitykset ovat siis erityisesti isosiskon (mutta myös pikkusiskolla on niihin omat versionsa) huolella harjoittelemaa tanssia. Niihin valitaan vaatteet, ”propsit” (korut, huivit, kukat tms), musiikit ja tyyli – on balettia, ”riehukkaita tansseja” ja ennen kaikkea tietysti äidin esikuvan mukaan Bollywoodia. Esityksiin myydään itseaskarrellut liput ja niissä on myös upeat väliaikatarjoilut. Yleisön pitää tietysti myös osata käyttäytyä; puhua ei saa ja paikoillaan pitää istua nätisti. Ja nämä esitykset voivat kestää vaikka tuntikausia. Niin kauan kuin yleisö jaksaa katsella.

Kuvasin yhden tällaisen ”romanttisen esityksen”. Vähän harmittaa, että se nyt tuli tuohon tapaan ihan sotkutaustalla (perus, kun sadepäivänä on leikitty sisällä) ja tukka silmillä – olisihan tämän voinut tietysti siirtää vaikka minkälaisille estradeille, hihi

Mutta äidin spontaanisti filmaama viisivuotiaan ”romanttinen tanssi” – olkaapa hyvät :)

Perheen pikkusisko puolestaan on kunnostautunut erityisesti laulujen tekijänä. 3-vuotiaaan esikoisteos ”Krokotiilit lammessa ui” aikoinaan täällä, ja nyt on ilmestynyt jo uusi biisi. Musiikkivideota (hih) siitä ei vielä ole, mutta sanat kuuluvat näin:

”Anna Te Fitin heilua,
varmasti se antaa sulle paljon herkkuja!”

*aplodit tähän, hienoa kulta*

(Te Fiti = Moana-elokuvan äitisaari)

27

You Might Also Like

  • Heidi
    26.7.2017 at 13:02

    Ei miten taitava neiti! <33333

  • reetta
    26.7.2017 at 13:43

    Ihana <3

  • Satu
    26.7.2017 at 17:25

    Kertakaikkiaan upea esitys,tuli ihan tippa linssiin!<3

  • Eee
    26.7.2017 at 21:25

    Silva on aivan valloittavan ihana lapsi!!♡♡♡

  • Lilah
    26.7.2017 at 23:38

    Miten tuttua että näitä esityksiä piisaa ja ne kestää niin pitkään kuin yleisö on vastaanottavainen ja vielä vähän sen jälkeenkin 😊 Näkee kyllä Silvan liikkeistä, että tanssia on seurattu ja treenattu ennenkin.

  • Karkkibee
    27.7.2017 at 08:55

    Ihana! Todella hyvät liikkeet ikäisekseen!
    Täytyy sanoa että Helsingin Tanssiopisto (varmaan muutkin mutta mulla on vaan kokemusta Hgin) on kyllä tosi hyvä hommassaan. Meidän tyttö tanssi siellä 3-9 vuotiaana kunnes muut harrastukset vei, mutta hän jäi kaipaamaan nitä joulu- tai kevätnäytöksiä kun niihin valmistuautuessa ja niissä ollessa oli niin erityinen tunnelma. Itse siinä alkuaikoina olin vähän kauhuissani että häh, hetikö nää pistetään esittämään ihmisten edessä, mutta sitten ymmärsin pointin ja oon tosi tyytyväinen että niin tehtiin. Itse olisin toivonut tyttären jatkavan tanssiharrastustaan mutta kun hän nyt keskittyy muuhun, niin keskittyköön. Tanssii kyllä paljon kotona ja ystäviensä kanssa on koulussa järjestänyt tanssiesityksiä :) Että kiitos Helsingin tanssiopistolle! Ehkä me vielä kohdataan :D

  • Veera
    27.7.2017 at 11:11

    Oi ihana esitys❤ Meillä nämä esitykset yltyy aina sekopäiseksi rehumiseksi.

  • M
    27.7.2017 at 12:34

    Taitava lapsi ja niin ihanan tosissaan asialla! Tanssin alku ja loppu olivat kuin mistä tahansa aikuisten esityksestä. Taidan katsoa tämän vielä uudelleen. :D

  • Hanna
    30.7.2017 at 13:43

    Olipa liikuttavaa ja suloista! Tosi kauniit kädet ja pehmeät, herkät liikkeet hänellä.